Viiden urheilujärjestön johtajat: Kannatamme pysyvää kesäaikaa

Anonyymi-ap

https://www.pesis.fi/uutiset/2018/11/kesa-vai-talviaika-mika-aikavyohyke-urheilujarjestoilta-vahva-kannanotto/

Kantamme on, että mikäli kellonaikojen siirtelystä luovutaan, tulisi siirtyä pysyvään kesäaikaan. Talviaikaan siirtyminen vaikuttaisi negatiivisesti kaikkiin ulkoaktiviteetteihin erityisesti syksyllä. Aikaa jäisi tunti vähemmän liikkumisen ja ulkoilun lukuisiin eri muotoihin kuten esim. sienestykseen, marjastukseen, jalkapalloon, suunnistukseen, pesäpalloon, yleisurheiluun tai golfiin.

Nykyisellä kesäaikakäytännöllä aurinko laskee esimerkiksi Helsingissä elokuun lopussa noin klo 20.30 ja syyskuun lopussa noin klo 19.00. Tällaisena lämpimänä syksynä kesäajasta luopuminen konkretisoituisi huomattavana liikunnan vähenemisenä arkisin, jos käytettävissä olisi tunti vähemmän valoisaa aikaa.

Päivänvalon määrällä on yhteys ihmisten fyysiseen aktiivisuuteen. Liikunnalla on kiistaton merkitys väestön terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn turvaajana. Olemme yhteiseltä jäsenmäärältämme Suomen suurimpia ihmisten liikuttajia. Pysyvään talviaikaan siirtymisessä olisi lajiemme osalta kysymys harrastusmahdollisuuden olennaisesta kaventumisesta. Tästä seuraisi negatiivinen kansanterveydellinen ja sitä kautta myös negatiivinen kansantaloudellinen vaikutus.

Esitimme EU:lle, että mikäli kellonaikojen siirtelystä luovutaan, tulisi pysyvästi siirtyä kesäaikaan. Olemme mukana Valtion liikuntaneuvoston lausunnossa, joka ottaa kantaa pysyvän kesäajan puolesta väestön liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden määrän näkökulmasta. Lausunto lähteineen on luettavissa VLN:n kotisivuilla.

Ystävällisesti,

Marco Casagrande
Suomen Palloliiton pääsihteeri

Mika Ilomäki
Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja

Harri Aalto
Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja

Juha Korhonen
Suomen Golfliiton toiminnanjohtaja

Arto Ojaniemi
Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja

19

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kauheeta, ei ole katuvaloja eikä otsalamppuja ollenkaan , niinkö??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauheeta, ei ole katuvaloja eikä otsalamppuja ollenkaan , niinkö??

        Onko metsässä katuvaloja, jos haluaa mennä sienestämään?


    • Anonyymi

      Herrat haluaa samaan aikaan Ruotsin kanssa, joten kansalaisten mielipiteillä ei ole väliä.

      • Anonyymi

        Jos EU päättäisi, että siirrytään pysyvään kesäaikaan, siirtyisi siihen myös Ruotsi ja Suomen ja Ruotsin tunnin aikaero säilyisi entisellään.

        Suomi ei siis siirtyisi Ruotsin aikaan.


    • Anonyymi

      Jos Suomi jää pysyvään kesäaikaan, niin silloin ei olla samassa ajassa Ruotsin kanssa. Sen sijaan Berner halusi pysyvään talviaikaan, jotta oltaisiin samassa ajassa Ruotsin kanssa, jos Ruotsi jäisi pysyvään kesäaikaan.

    • Anonyymi

      "Päivänvalon määrällä on yhteys ihmisten fyysiseen aktiivisuuteen."

      Päivänvalon määrään ei vaikuta tippaakaan kellojen siirtely....

      • Anonyymi

        Et taida ymmärtää että työ- ja opiskeluajat ja sen jälkeinen VAPAA-AIKA määräytyy kellonajan mukaan, ja että tässä puhutaan juuri siitä VAPAA-AJASTA, jolloin on joko valoisaa tai pimeää?


      • Anonyymi

        Keväällä ja syksyll pysyvässä talviajassa siirretään illan ja iltapäivän valoisia tunteja yölle, jolloin normaalisti nukutaan. Pysyvä kesäaika lisää rutosti valveilla olon valoisia tunteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keväällä ja syksyll pysyvässä talviajassa siirretään illan ja iltapäivän valoisia tunteja yölle, jolloin normaalisti nukutaan. Pysyvä kesäaika lisää rutosti valveilla olon valoisia tunteja.

        Kyllä aamulla ollaan yleensä hereillä ja liikkeessä. Talviaika lisää turvallisuutta liikenteessä varsinkin koululaisille.

        Kyllä se sinun sauvakävelyyn sopiva pururatasi varmasti on valaistu illallakin!!

        Päivanvalo on ihan sama kellonajasta riippumatta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä aamulla ollaan yleensä hereillä ja liikkeessä. Talviaika lisää turvallisuutta liikenteessä varsinkin koululaisille.

        Kyllä se sinun sauvakävelyyn sopiva pururatasi varmasti on valaistu illallakin!!

        Päivanvalo on ihan sama kellonajasta riippumatta!

        Aamulla ollaan liikkeessä kun on pakko mennä töihin. Illalla sen sijaan ei olla liikkeellä kun ei ole pakko mennä mihinkään eikä säkkipimeä ilma varsinkaan kannusta siihen.


    • Anonyymi

      Talviaika on ns. normaaliaika. On aina ollut ja tulee myös jatkossakin olemaan.

      • Anonyymi

        Normaalia on se miksi se kulloinkin määritellään. Se on sopimusasia.


    • Anonyymi

      Eduskuntamme näyttää haluavan, ainakin mitä on pääteltävissä 2020- luvun uutisoinneista, että Suomalaisen odotettavissa oleva elinikä lähtee laskuun, joten turha toivoa, että luopuisivat kellojen siirtelystä.

      Siksi vetoavat siihen, että päätöksen pitäisi olla yksimielinen. Se on helppo tekosyy peittää alle todelliset tarkoitusperät.

    • Anonyymi

      Painavaa asiaa urheilujohtajilta!

    • Anonyymi

      Miksi kesäaika. Kun kaikki menevät töihin/kouluun/ties minne tuntia aikaisemmin niin se on sama asia.

      • Anonyymi

        Et ymmärtänyt aloitusta etkä urheilupomojen ajatusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärtänyt aloitusta etkä urheilupomojen ajatusta.

        Ei täällä kaikki urheile, vaikka siitä kuinka vouhotettaisiin.

        Mutta kyllähän talviaika haittaa PESÄPALLON havainnointia ilmassa illalla kovasti joo!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä kaikki urheile, vaikka siitä kuinka vouhotettaisiin.

        Mutta kyllähän talviaika haittaa PESÄPALLON havainnointia ilmassa illalla kovasti joo!!!

        Ei varsinkaan silloin urheile tai edes ulkoile, jos ulkona on talviajan takia säkkipimeeä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluaisin kyllä

      pyytää anteeksi. Sinä et varmaan enää juuri ajattele asiaa. Kuljet ylpeänä eteenpäin. Olit mulle se.
      Ikävä
      53
      1744
    2. Kappas! Jaajo Linnonmaa viestitteli näin nuorelle Janni Hussille: "Sulla oli siellä ihan..."

      Jaajo Linnonmaa on tehnyt pitkän uran Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa. Mies jättää aamushown joulukuun lopulla ja samalla katkeaa hedelmällinen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1509
    3. Sä oot nainen ihan hullu.

      Anna mun rakastaa sua. Anna mun himoita sua! Anna mun tulla sun päällesi ja sano mulle että sä rakastat mua. Mun päivä on muuten ihan pilalla
      Ikävä
      76
      1473
    4. Minkä biisin antaisit kaivatullesi?

      Jos voisit antaa kaivatullesi yhden biisin niin mikä se olisi? 🎶
      Ikävä
      107
      1271
    5. Tykkäisitpä minusta

      Edes ihmisenä. Kun minä tykkään niin paljon sinusta.
      Ikävä
      50
      1044
    6. Ymmärrän jos tää oli nyt tässä

      Mä mokasin ja toivon sulle pelkkää hyvää.
      Ikävä
      77
      987
    7. Mitähän mietit mies

      Jäitkö minua kaipaamaan siitä ajasta kun vielä nähtiin? Nähdäänkö me enää koskaan?
      Ikävä
      67
      980
    8. Mikäs muutos Marttiinalla nyt tuli

      On niin salaperäknen päivitys et enteileekö muuttoa johkin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      166
      876
    9. Etkai sää vaan puhu minusta

      sun tuttujen ja kaverien kans?
      Ikävä
      85
      871
    10. Veikkaus: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? Julia, Tommi vai Sami?

      Selviytyjät-finaali on sunnuntaina. Nyt voi veikata voittajaa: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? -Julia -Tommi -Sami Lue lisää finalisteista: https:
      Tv-sarjat
      39
      810
    Aihe