Nämä toisinajattelijat ottavatko syövät omalletunnolleen kun solkottavat netissä kuukautishäiriöiden johtuvan rokotuksista tai siitä että nainen on oleskellut rokotetettujen läheisyydessä.
Oireista on aina mentävä lääkäriin. Syiden löytäminen voi viedä aikaa, tuttavani kolmikymppinen nainen kärsi jatkuvasta vuodosta pari vuotta, lääkärissä käyden kyllä tiheästi kunnes löytyi syöpä. Onneksi se siis aika alussa kun oli kehittynyt, kiitos tiheiden tutkimusten, löytyi.
Ihmeellistä terveysneuvontaa
7
121
Vastaukset
- Anonyymi
Johtuu nimenomaan rokotuksista, ihan virallisten tutkimusten mukaan. Eli ovat vastuussa siitä, että kaikki limakalvon liikakasvu, jota naisilla rokotteiden johdosta tapahtuu, laitetaan harmittomaksi ja ohimeneväksi.
- Anonyymi
Kyllä rokotteet vaikuttivat kuukautiskiertoon. Meni puoli vuotta ennen kuin kierto korjaantui. Harvoin muuten syytä löydetään jos kierto heittelee ja monella ei ole varaa mennä gynelle.
- Anonyymi
Kyl se on typeryyttä uskoa somea että vaivat johtuvat rokotuksista. Sitten jää syövät tutkimatta ja hoitamatta ja kuolleisuus nousee. Kun mennään vasta sitten kun vuosia on valuttu töhnää. Tai munasarjakasvaimet tuntuu jo maha n läpi ja vitsarakko toimii jo huonosti.
Kyllä terveyskeskuksen kautta pääsee gynelle, ihan puppujuttuja ettei ole varaa tutkituttaa.
Ei piä kaikkia merkonomeja ja lähihoitajia uskoa.- Anonyymi
Mutta mikäs niitä syöpiä tekee? Yksi tekijä on tässä. Katso https://www.youtube.com/watch?v=mCjyqF4ZbNM muitakin tekijöitä on.
- Anonyymi
Tai vanhus rupeaa vuotamaan verta. Höperöt vaan: no, mummo otti rokotuksen.
- Anonyymi
Noin juuri on tapahtunut. Jos mummo menee tk:hon, niin nyt jo tiedetään, että se vuoto tod.näköisesti johtuu rokotteista. Näin on viisaammat todenneet.
Jotta saataisiin tarkka vastaus pitäisi ottaa kohdun limakalvolta näyte, ja yleensä ne tehdään sairaalassa naistentautien poliklinikalla, pätevän lääkärin toimesta. Siitä sitten vastaus muutaman viikon päästä.
No mikä tk lähettää mummoa sinne, kun niitä mummoja voi olla kymmenen. Jos mummo suositusten mukaan ottaa 5 rokotetta, niin mikä on limakalvon tila? Keneen siis voimme luottaa tässä asiassa?
- Anonyymi
Denialistien uskottavuutta. Pitivät hieveää möyhää somessa että nyt Rasmuksen rumpali sai 43- vuotiaana sydärin. Ronotukset on lopetettava kun nuoria kaatuu. ( Huumekuolematkin on rokotevaurioita).
No, rasmuksen rumpali kuoli liikenneonnettomuudessa Thaimaassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71026Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981