Suomi on täysi verohelvetti ja lisää kiristyy

Marin 40-50 mrd. velkaa lyhyessä ja silti verotus nousee räjähdysmäisesti
Ei riitä korona enää tekosyyksi, Suomessa suhteessa väkimäärään velkaantuminen ollut aivan kärkitahtia. Lisäksi verot nousevat valtavasti. Mihin rahat oikein menevät? Demarien veroparatiisitileille?

Suomi on täysi verohelvetti ja lisää kiristyy. Ihmettelen kuka haluaa muu tällaista touhua puolustaa, kuin täysin saamapuolella oleva.
Maahanmuuttajien tuetkin on maailman kärkitasoa.
Suomi olisi voinut olla varakas maa oikeasti, mutta Suomi velkaantuu kymmeniä miljardeja ja tuhlaa holtittomasti maailman turuille.

Yleensä muiden maiden poliitikot ottavat velkaa jotta voivat LASKEA VEROTUSTA, edes vähäksi aikaa. Suomi velkaantuu ja nostaa verotusta RAJUSTI.
https://taxfoundation.org/personal-income-tax-rates-europe/
Samaan aikaan räjähtää polttoaineiden, sähkön ja ruoan hinta. Verot nousevat monessa suhteessa aivan hirveästi. Ja siitä huolimatta 50 mrd. velkaa. Kuka lopulta tietää mihin nämä rahat menevät?
Marinhan valehtelee jatkuvasti että koronasta johtuu mutta ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Ruotsissakin tämä vaikutti vain vähän velanottoon.

Sosiaalimenot. Helsingissäkin jo 200 000 tuilla, kuka isommalla kuka pienemällä.
Sosiaaliturva on aivan liian avokätinen. Miksi terveet työikäiset ihmiset tulee elättää kotiin?
Mihin kaikki tämä velkaraha on mennyt? Tutkintaan vain sillä kysymys on Suomen kansalaisten velasta.
20123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Marinin vihervasemmistohallitus teurastaa Suomen, kaikki on kohta konkassa.

Äänestä

Jää tämä hallitus kyvyttömämäpä historiaan.

Äänestä

maakuntavero on perustetava maakuntien hallinnon ylläpitämiseen

Äänestä

Aloitus on yhtä ulkona ja surkee, kuin pystyynkuivunut kataja.
Mitkään verot ei nousseet nykyhallituksen aikana, kuin kolme vuotta sitten hitusen bensavero.
Jota persut nosti kolmesti siinä Sipilän porvarihallituksessa toikkaroidessaan lähes tiedottomassa olotilassa.
Suomessa verotus on alhaisempi mitä Ruotsissa ja velkamäärä keskitasoa suhteessa muuhun Eurooppaan.

Suomi pärjää loistavasti kunhan persut ja kokoomus ovat oppositiossa, poissa jaloista, jarruna kehitykselle, tulevaisuudelle.

Äänestä
  • Pois jarruttamasta velan ottoa. Olisit noin sanonut. Bile-Sannaa ei maa kestäisi pitkään.

    Äänestä

  • Miten demari voi olla noin tyhmä

    Äänestä

Aloituksesta paistaa 2000-luvun talouspolitiikan seurauksena kiihtynyt minä minä-ajattelu. Sotien jälkeen virinnyt kansan yhtenäisyys ja kollektiivisuuteen perustuva heikommista huolenpitäminen on katoamassa hiljalleen kuin pieru Saharaan.

Oikeistopopulismi myrkyttää yhteiskunnat. Hölmöläiset kun eivät sitä ymmärrä vaan menevät siihen mukaan luottaen oikeistopopulistien onttoihin puheisiin.

Äänestä

Yleislakko!

Tosin suomalaisista lampaista ei siihenkään ole.

Äänestä

Niin, että Sanna Marin se ottaa velkaa?

Ymmärrän, jos persutrolli on sitä mieltä, että Suomi on samanlainen diktatuuri,kuin perSSujen ihannevaltio, Neuvos....., eiku venäjä.

Mutta, Suomi on demokratia, josta syystä perussuomalaisetkin saavat jauhaa paskaa Suomen Keskustan palstalla aamusta iltaan.

Niin, Sanna Marinhan aloitti sodankin Ukrainassa.

Khihihi buaaaah!
.

Äänestä
  • Ei täällä ole persuja, he on omilla sivuilla, teitä komukoita tullut keskustalaisten palstalle omaa velkaista uskontoanne saarnaamaan. "älä tee työtä saat saman sossusta"

    Khihihi buaaaah!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei täällä ole persuja, he on omilla sivuilla, teitä komukoita tullut keskustalaisten palstalle omaa velkaista uskontoanne saarnaamaan. "älä tee työtä saat saman sossusta"

    Khihihi buaaaah!

    Äläpä persumajuri taas satuile.

    Äänestä

Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä
  • Khihihi buaaaah! Khihihi buaaaah!

    Äänestä

Tilastot eivät oikein tue väitteitäsi. Verotus on noussut jonkun verran viimeisen 10 vuoden aikana, mutta ei dramaattisesti. Kun verrataan verotuksen tasoa 1990-lukuun, se on edelleen matalaa.

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Palkansaajan-tuloveroprosentin-kehitys/#a4383876

Keskituloisen palkansaajan verotus on Suomea kireämpää Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Saksassa ja Tanskassa.

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Palkansaajan-tuloveroprosentit-eraissa-OECD-maissa/#a4383876

Äänestä
  • Miten vaan, kaikki on silti päin persettä, tämä on faktaa, esitteleppä mitä tilastoja tai satuja tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Miten vaan, kaikki on silti päin persettä, tämä on faktaa, esitteleppä mitä tilastoja tai satuja tahansa.

    Faktat ovat faktoja ja tunnetilat sekä uskomukset ovat tunnetiloja ja uskomuksia. Olen kyllä pitkän ikäni aikana havainnut, että uskovaista on faktaperusteilla melkoisen mahdoton käännyttää.

    Äänestä

  • Pienituloisten verotus on Suomessa Euroopan matalin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Miten vaan, kaikki on silti päin persettä, tämä on faktaa, esitteleppä mitä tilastoja tai satuja tahansa.

    Foliohattua kiristää?

    Äänestä

Kaikkihan lähti vappusatasesta !

Äänestä

Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

Tottakai, Sanna Marin aloitti sodankin Ukrainassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Marin 40-50 mrd. velkaa lyhyessä ja silti verotus nousee räjähdysmäisesti
Ei riitä korona enää tekosyyksi, Suomessa suhteessa väkimäärään velkaantuminen ollut aivan kärkitahtia. Lisäksi verot nousevat valtavasti. Mihin rahat oikein menevät? Demarien veroparatiisitileille?

Suomi on täysi verohelvetti ja lisää kiristyy. Ihmettelen kuka haluaa muu tällaista touhua puolustaa, kuin täysin saamapuolella oleva.
Maahanmuuttajien tuetkin on maailman kärkitasoa.
Suomi olisi voinut olla varakas maa oikeasti, mutta Suomi velkaantuu kymmeniä miljardeja ja tuhlaa holtittomasti maailman turuille.

Yleensä muiden maiden poliitikot ottavat velkaa jotta voivat LASKEA VEROTUSTA, edes vähäksi aikaa. Suomi velkaantuu ja nostaa verotusta RAJUSTI.
https://taxfoundation.org/personal-income-tax-rates-europe/
Samaan aikaan räjähtää polttoaineiden, sähkön ja ruoan hinta. Verot nousevat monessa suhteessa aivan hirveästi. Ja siitä huolimatta 50 mrd. velkaa. Kuka lopulta tietää mihin nämä rahat menevät?
Marinhan valehtelee jatkuvasti että koronasta johtuu mutta ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Ruotsissakin tämä vaikutti vain vähän velanottoon.

Sosiaalimenot. Helsingissäkin jo 200 000 tuilla, kuka isommalla kuka pienemällä.
Sosiaaliturva on aivan liian avokätinen. Miksi terveet työikäiset ihmiset tulee elättää kotiin?
Mihin kaikki tämä velkaraha on mennyt? Tutkintaan vain sillä kysymys on Suomen kansalaisten velasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu