IKUISENPIINANOPPI ON HARHAOPPI

Anonyymi-ap

Jos et pelastu....joudut palamaan helvetintulessa ikuisesti. Varmaan monelle on näin opetettu. Moni on menettänyt myös järkensä ja joutunut mieliosairaalaan tätä miettiessään.

Paras paikka,johon tämän maailmanajan jälkeen voi päästä, on Taivas ja Uusi Maa. Sinne pääsee ainoastaan Jeesuksen kautta., uskomalla Häneen ja luopumalla syntielämästään. Ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ansiostahan me voimme saada syntimme antaeeksi. Muuta tietä ei ole. Taivaaseen kannattaa pyrkiä.

Tosiasia om ikävä kyllä myös se, että suurin osa ihmisistä päätyy helvettiin. Kaikki ne, jotka ei ole vastaanottaneet Jumalan armahdusta kieltäytymällä vastaanottamasta Jeesusta Vapahtajakseen ja ne jotka, eivät ole luopuneet synneistään. Mutta helvetti ei ole tällainen ikuisesti palava paikka, jota monelle on opetettu.

Jeesus kertoi, että helvetti on paha paikka. Ja sinne ei kannata joutua. Siellä on itkua ja hammasten kiristystä. Se todella on paikka, jossa joutuu palamaan tulessa, eli tuskaa ja kärsimystä on niillä odotettavissa, jotka ei usko Jeesukseen, eikä suostu luopumaan synneistään. Mutta suuri saatanallinen valhe on se, kun väitetään, että tämä helvetissä palaminen kestää ikuisesti. Raamattu ei näin opeta. Ja onhan se aivan järjen ja oikeustajunkin vastainen oppi. Ilmestyskirjan loppupuolella puhutaan aika selvästi helvetistä. Raamatun kaikkein selvin kuvaus helvetistä löytyy luvusta 20. Siinä maailmanlopun ja tuhannen vuoden ajan jälkeen jumalattomat ihmiset on herätetty kuolleista, ja saatana on yllyttänyt ja johtanut heidät valloitussotaan Taivaasta laskeutunutta Uutta Jerusalemia vastaan ja uskovien joukkoa vastaan. Kun he ovat valloittamaisillaan Uuden Jerusalenin, niin silloin Helvetin tuomio astuu voimaan, ja maailma muuttuu tulimereksi ja he palavat siina. Kyseisessä kohdassa sanotaan, että "tuli lankeaa Taivaasta ja kuluttaa heidät" ei niin, että "tuli lankeaa Taivaasta ja polttaa heitä ikuisesti".

Ilmestyskirjassa myös neljä kertaa sanotaan, että tulinen järvi on toinen kuolema. Kuolema on kuolema ja elämästä lakkaamista, ei ikuista olemassaoloa helvetin lieskoissa. Myös suurin osa muista Raamatun helvettikohdista kertoo helvetin oleva täystuho ja hävitys. Raamatussa on vain muutama kohta, joka on hieman väärin käännetty, ja josta voisi jollakin tavalla saada käsityksen vilkkaalla mielikuvituksella ikuisesta helvetistä. Sanat aion/aionios(UT) ja olaam(VT) on käännetty tarkoittaan ikuista aikaa, vaikka ne voivat merkitä sekä ikuista että tiettyä määräaikaa. Myös suuressa osassa helvettikohtia Uudessa Testamentissa on kreikan alkukielessä käytetty sanaa, joka merkitsee täyttä tuhoa ja hävitystä. Ilmestyskirjassa kerrotaan kaikki jumalattomat tuomittavan tekojensa mukaan. Eli kukin saa omien syntiensä ja pahuuksiensa mukaisen ja pituisen tuomion helvetissä. Helvetin tarkkaa kestoa ei Raamatussa ole kerrottu, mutta ikuisesti se ei kestä. Jos palaa muutaman viikon tai päivänkin helvetin lieskoissa, niin varmaan siellä kaduttaa ettei tehnyt uskonratkaisua ja parannusta ajoissa.
Jeesus opetti Jumalan olevan rakastavan Isän. Hän ei ole mikään kiduttaja, mutta maailmankaikkeuden oikeus vaatii että synneistä ja pahuuksista tulee rankaista. Ja on paljon sellaisia ihmisiä elänyt ja elossa vieläkin jotka ovat tehneet paljon pahaa.
Ikuisenpiinanoppi on omaksuttu kirkon opetukseen kreikkalaisesta mytologiasta. ja se pohjautuu myöskin toiseen harhaoppiin, sielunkuolemattomuusoppiin, jonka itse saatana esitti paratiisissa Eevalle: "Ette suinkaan kuole". Raamatun mukaan kuolemattomuuden saavat vain Jeesuksen Vapahtajakseen ja Herrakseen valinneet ja vasta Jeesuksen takaisintulon yhteydessä, näin apostoli Paavali kirjoittaa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

        Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
        Paltamo
        44
        5299
      2. Jos me voitais puhua

        Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
        Ihastuminen
        24
        3460
      3. Jenna meni seksilakkoon

        "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
        Maailman menoa
        299
        2870
      4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

        Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
        Maailman menoa
        58
        2686
      5. Mikä sinua ja

        kaivattuasi yhdistää ?
        Ikävä
        173
        2365
      6. On ikävä sua

        Koko ajan
        Ikävä
        25
        2157
      7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

        Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        127
        1899
      8. Vielä kerran.

        Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
        Ikävä
        366
        1865
      9. Vain yksi elämä

        Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
        Ikävä
        88
        1771
      10. M nainen tiedätkö mitä

        Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
        Ikävä
        16
        1401
      Aihe