Laskeeko kirkon jäsenosuus uudelle prosenttiluvulle jo tänä vuonna?

Anonyymi-ap

Vuodenvaihteessa luterilaisen kirkon jäsenosuus oli 66,5 prosenttia. Syyskuun 2022 loppuun mennessä osuus on laskenut jo 65,8 prosenttiin eli 0,7 prosenttiyksikköä. Tammi-syyskuussa erosi kirkosta 28 410 ihmistä. Loppuvuonna eroaa perinteisesti paljon enemmän ihmisiä kuin alkuvuonna, pelkästään joulukuussa reilusti yli kymmenentuhatta, joten päästäisiinkö jo tänä vuonna uudelle prosenttiluvulle 64?

8

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Veikkaus: 65,2 %

    • Anonyymi

      Kirkko on menettänyt keskimäärin aika tarkkaan tasan prosentin jäsenmäärästä jo yli kymmenen vuoden ajan. En ihan usko että jäsenosuus alkaisi 64. Mutta 65,3 olisi oma veikkaukseni. Toivottavasti olen väärässä ja tuo prosentti on vielä matalampi.

    • Anonyymi

      Lokakuun lopussa jäsenosuus oli 65,68 %.

    • Anonyymi

      64,9 % on arvaukseni

      • Anonyymi

        Tuo vaatisi kyllä, että kaikki tunnusluvut kääntyisivät kirkon kannalta oikein reippaasti huonompaan suuntaan.

        - tänä vuonna on kuoltu ihan ahkerasti, ja kuolleissa on selvästi enemmän 'kristillisiin' ikäluokkiin: 2 500 - 3 000 ylimääräinen alenema
        - on syntynyt selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Kun nykyään niin harva kastetaan, niin ylimääräinen alenema vain 500 (ex stetson)
        - eroja tulee tänä vuonna viime vuotista enemmän: 5 000 - 6 000
        - liittyjiä (ääh, en ole jaksanut laskea): 1 000 entistä vähemmän

        Ei tuosta kyllä päästä kuin parhaimmillaan jonnekin 65,2%:iin. Mutta vuonna 2024 voidaan jo päästä 63-alkuiseen lukuun.


    • Anonyymi

      20-30% kirkkoon kuuluviakin olisi merkittävä osa väestöstä.

      • Anonyymi

        Mutta heilläkin on keskenään hyvin erilaisia käsityksiä, kirkosta, kristinuskosta, kaikesta mahdollisesta. Tekipä kirkko mitä tahansa, puhui mitä tahansa, se ei edusta läheskään kaikkia jäseniään. Jäsenistö on erittäin polarisoitunut. Kun nokka irtoaa, pyrstö tarttuu, kun kumartaa, toisille pyllistää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta heilläkin on keskenään hyvin erilaisia käsityksiä, kirkosta, kristinuskosta, kaikesta mahdollisesta. Tekipä kirkko mitä tahansa, puhui mitä tahansa, se ei edusta läheskään kaikkia jäseniään. Jäsenistö on erittäin polarisoitunut. Kun nokka irtoaa, pyrstö tarttuu, kun kumartaa, toisille pyllistää.

        Jeps, kaikki viittaa siihen, että hyvin menee;-D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      310
      26965
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2304
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      202
      1651
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1570
    5. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      38
      1514
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1331
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1018
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      94
      903
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      840
    Aihe