Käännetty suomeksi:
1. Isäni on vihdoin tajunnut, ettei se tule tapahtumaan
Miten voin auttaa häntä selviämään siitä niin, ettei hänestä tuntuisi todella pahalta. Haluan vain, että hän palaa normaaliksi mahdollisimman nopeasti. Hän on todella järkyttynyt ja surullinen siitä, että hän uskoi kaiken sen. Tunnen todella huonoa omaatuntoa hänen puolestaan, koska Q käyttää hyväkseen haavoittuvia ihmisiä, ja isäni lähti mukaan hyvillä aikeilla. Hän halusi tutkia sitä, jotta hän voisi auttaa perhettämme valmistautumaan "siihen, mitä tulee tapahtumaan".
2. Tämä tapahtui 2 viikkoa sitten. Isäni jäi kiinni valheesta joka ei liittynyt Q:hun. Kerroin hänelle kuinka hänen käyttäytymisensä on negatiivisesti vaikuttanut minuun ja kaikkiin ympärillä, erityisesti kaikki Q-jutut ja salaliittoteoriat. Ensin hän kielsi kaiken. Varsinkin hän ensin kielsi koskaan sanoneensa minun kuolevan 5-vuoden sisällä, koska otin koronarokotteen. Sanoin, että hän kyllä mainitsi sen perheen ryhmäkeskustelussa. Lopulta hän myönsi, että on saattanut sanoa niin, mutta sanoi sen takia, koska tietää niin monta ihmistä jotka ovat kuolleet rokotteeseen. (tämä on yksiselitteisesti väärin, sillä kukaan lähipiiristä ei ole kuollut rokotekomplikaatioihin). Hän jatkoi, että hänen mielestään asia oli hyvä sanoa, koska hän "puolustaa" meitä kaikkia, vaikka se traumatisoi minua.
Seuraavana päivänä hän esitti niinkuin koko keskustelua ei olisi käytykään.
3. Graffiteja vastustavat vanhempani liimailevat infowars tarroja joka paikkaan.
Viime viikolla menin isäni toimistoon, jossa näin pinon "Biden vanhainkotiin" -tarroja Infowars nettiosoitteella.
Äitini on ensimmäinen henkilö, joka meni Q-anoniin mukaan 2016 vaalien aikaan. Isäni ja minä olimme turhautuneita ja loukkaantuneita hänen rasistisista kommenteistaan. Myöhemmin isä itse meni mukaan tähän.
4. Tuntemaani isää ei enää ole.
Hän on aina ollut järkevä, looginen henkilö jolle olen voinut puhua ongelmistani ja saada järkevän vastauksen. Hän oli aina järjen ääni. Nyt en enää voi keskustella hänen kanssaan ilman että hän puhuu "vasemmiston agendasta" ja kuinka "kommunistit kaappaavat vallan". Tai kuinka suuret käärmefarmit Intiassa tuottavat covid rokotteita?! Minusta tuntuu niinkuin puhuisin jollekin joka vielä on täällä, mutta oikeasti tuntemani isä on poissa. En oikein tiedä miten sopeutua tähän.
5. Qanon tuhosi elämäni. Olen 15-vuotiaas. Minun isäpuoleni 4-vuoden ajalta jätti meidät liittyäkseen samanmielisiin ihmisiin, jotka tietävät "totuuden". "totuus" on, että Trump on aikamatkustava jumala, joka pelastaam maailman alieneilta.
En koskaan väittänyt hänestä erityisemmin, hän oli eläimiä rääkkäävä kusipää, joka vitsaili koiransa tappamisesta. Äitini sen sijaan on palasina. Tämän jälkeen äidistäni on tullut verbaalisesti ja fyysisesti vihamielinen.
6. Kaipaan äitiäni.
Tänään äitini ja minä puhuimme ja en tiedä miten hän aloitti puhumaan pyöräilevistä maskia käyttävistä ihmisistä. Kysyin mistä hän oikein puhuu, jolloin hän sanoi, että "he kuvittelevat olevansa parempia kun kaikki muut". Käskevät ihmisiä käyttämään maskeja autoissaan, kun he itse ajavat pyörillä.
Asumme Alaskassa ja ulkona on hyvin kylmä. En tiedä mistä todellisuudesta hän puhuu, sillä en ole nähnyt mitään tuon tapaistakaan.
7. Isäni haluaa minun pyytävän anteeksi, koska vastustan antisemitismiä.
8. Menetin isäni tälle paskalle. Nyt hän uhkailee äitiäni, karjuu hänelle ja huutaa koko keuhkojensa täydeltä, kuinka BLM aikoo tappaa Trumpin.
Isäni ei ole työskennellyt 20 vuoteen ja on täysin äitini palkan varassa. Hän ei tee kotimme eteen mitään, mutta oli koukussa opioideihin 18 vuoden ajan. Nyt hän karjuu äidilleni ja äitini lähetti minulle videon, jossa isä on hyvin hyvin pelottava. Äitini saattaa joutua pakenemaan kodista jonka eteen hän joutui näkemään paljon vaivaa maksaakseen sen.
9. Perheeni ostelee kummallisia asioita.
Minulla oli perheeni kylässä kiitospäivänä ja äitini kertoi, että ei voi tänä vuonna lomailla, sillä he ostivat 14 000$ generaattorin, jonka pitisi mukamas pitää huolta, että heillä on sähköä, lisäksi he ostivat transistoriradion.
10. Huomasin, että Qäitini on Putinin puolella. Hän uskoi koko "Natsit Ukrainassa" höpönlöpön ja ajattelee Putinin olevan hyvällä asialla.
11. Äitini ex on vankilassa lapsipornon takia ja äitini luulee että se on salaisen eliitin syytä. Kiitos QAnonin ja methin.
Porno oli ongelma jo silloin kun he olivat parisuhteessa. He käyttivät huumeita yhdessä ja ex uskoi matalan tason salaliittoihin, kuten "Dish Network valkoilee meitä vastaanottimen kautta" huokaus.
Nyt äidistäni on kuoriutunut täysi Qanonteoreetikko, litteä maa teoreetikko ja CERN on portaali kadotukseen -teoreetikko. Silti, vaikka uskoo maailman olevan ihmissalakuljettavien seksipedofiilien hallinnassa, hänen mielestään hänen oma exänsä, jonka hän sai tietää jääneen kiinni lapsipornosta, ei voi olla oikeutetusti vankilassa.
Salaliittoteoreetikoiden perheet kertovat
66
1514
Vastaukset
- Anonyymi
12.
Kyllä, internet pilasi hänet. Kasvaessani, vanhempani olivat erittäin rakastavaisia ja iloisia ihmisiä. Minulla oli hyvin läheinen suhde molempiin heistä.
2020 Trumpin häviön jälkeen isäni valui Q-kaninkoloon. Hän jatkoi salaliittoteorioiden lukemista siitä kuinka "vaalit varastettiin" Trumpista, rokotteista jne. Hän aina sanoi haluavansa pitää meidät turvassa ja terveinä.
Asiat menivät kokoajan huonompaan suuntaan ja hän verbaalisesti kilahti muutamia kertoja, ei mitään fyysistä kuitenkaan. Hän ei koskaan fyysisesti käynyt kenenkään kimppuun.
klo 4 aamulla 11 syyskuuta hänellä oli väittely äitini kanssa ja hän päätti ottaa aseet ja ampua äitini, minun koirani ja siskoni. Äiti kuoli ampumahaavoihin ja siskoni on nyt sairaalassa. Isä ampui myös poliiseja kohti ja he tappoivat hänet.
Olen shokissa ja en tiedä mitä voisin sanoa.
13.
Tänään sain vanhempani kiinni antamasta 6 kuukauden ikäiselle lapselleni ivermectiiniä.
14.
Velipuoleni silti kuvittelee, että Trump armahtaa hänet.
Hän on ollut Qhullu alusta asti. Tammikuun 6:s päivä hän hyökkäsi Capitoliin ja postaili asiasta ympäri internettiä. Yllättäen jäi tietenkin kiinni. Velipuoli posstaili vankilasta ja puhuin hänen ja siskoni kanssa viime viikolla. Kysyin onko hän stressaantunut oikeudenkäynnistä ja syytteistä? Hän vastasi "Ei, koska Presidentti Trump armahtaa minut". Kerroin hänelle, että se on mahdotonta, sillä Trump ei ole enää presidentti ja toiseksi hän ei armahtanut ketään muutakaan mellakoinnista vielä ollessaan presidenttinä.
15.
Vanhempani käytännössä palvovat Trumppia. Vuosia sitten kun vielä näin heitä usein, he saattoivat ruveta argumentoimaan, koska en ymmärtänyt miten he kuvittelevat Trumpin edustavan kristillisiä arvoja. Asiat menivät huonompaan suuntaan.
Jossain vaiheessa äitini meni Qanoniin mukaan. Hän alkoi jakamaan netissä "cabal" ja "deep state" juttuja ja että kuinka Clintonit ovat pedofiileja ja MSM on feikkiuutisia. Olen koittanut pitää suhteemme kasassa mikäli mahdollista. Hehän ovat vanhempiani.
Sitten tuli vaalit ja vahempani olivat varmoja, että "vaalit varastettiin". Vanhempani olivat Trumpin tilaisuudessa, joka myöhemmin johti hyökkäykseksi Capitoliin. He tosin eivät itse osallistuneet hyökkäykseen.
En puhu vanhempini kanssa näistä suoraan, mutta olen jakanut mielipiteitäni netissä, josta he eivät pitäneet.
Noin kaksi viikkoa sitten sain puhelun heiltä. Edelliskerran juttelin heidän kanssaan jouluna ja asiat vaikuttivat olevan ihan hyvin. He antoivat minulle ja kihlatulleni lahjoja.
Nyt siellä oli isäni puhelimessa. Hän sanoi "Hei, äiti on tässä myös. Tulimme juuri DC:stä. Olemme nähneet mitä olet tweettaillut ja tämä oli tässä. Et saa enää yhtään **** penniäkään meiltä.
Suutuin heille ja kerroin, että he ovat mukana kultissa ja he sulkivat puhelun. Sitten he sulkivat puhelinliittymäni.
Myöhemmin sain tietää heidän valehdelleen sisaruksilleni tapahtumista. He olivat ilmeisesti kertoneet veljelleni, että he soittivat minulle ja olisin kironnut heitä ja sitten he olisivat katkaisivat puhelun.
Nyt ainoa yhteyteni heihin on nähdä facebookissa kuinka äitini postailee miten Kamalan vaatetus on merkki ilmestyskirjasta.- Anonyymi
16. Toivon etten koskaan olisi joutunut kirjoittamaan tätä.
Tätini, joka oli ultraQanonisti ampui itsensä tänään. Hän jätti kirjeen jossa sanotaan, että hän oli kauhuissaan Cabalin tulemisesta ja hänen lastensa tähden, koska Trump hävisi.
17. Äitini hukutti itsensä tänään. Olen shokissa. Äitini oli mielisairas ja meni Qanon kaninkoloon niin pitkälle, että hän hylkäsi ystävänsä ja perheensä. Hän uskoi joka sanan siitä että Trump voisi pelastaa meidät, hän odotti täysin tulevansa temmatuksi vaaliyönä. Se oli viimeinen pisara. Hänet löydettiin altaastaan tänään. Minulla ei oikein ole mitään yksityiskohtia, tuntuu kuin leijailisin poissa ruumiistani.
18. En tajunnut että minulla on trauma, kunnes itkin Walgreenissä.
Olen 20-vuotias ja otin ensimmäisen koronarokotteen. Olen silti vanhempieni sairasvakuutuksen alaisena. Salaa menin Walgreeniin tänään ottaakseni ensimmäisen rokotteen. He kysyivät vakuutustietoja ja pyysin etteivät katsoisi niitä, jotta vanhemmilleni ei selviäisi, että otin rokotteen. Ajattelin olevani ok asian suhteen, kunnes tunteet nousivat pintaan farmaseutin kysellessä, että miksi en voi antaa heille tietoja. Lopulta kerroin että vanhempani eivät halua minun ottavan rokotetta. Hän lopetti kyselyn minun itkiessä hallitsemattomasti.
19. Olen hoitaja covid yksikössä.
Olen pahoillani tästä sekavasta viestistä, mutta tarvitsen tukea ja saada tämän kaiken ulos. Hukun näihin ajatuksiin ja haluan päästä niistä eroon keskittyäkseni johonkin muuhun.
Olen hoitaja joka työskentelee covid osastolla, punaisella osastolla.
Perheeni meni kaninkoloon, syvälle. Olen kuullut kaiken mahdollisen. Bill Gates mikrosiruttaa, seksikultit, rokote muuttaa geenit, hallitus koittaa tappaa meidät olemalla antamatta ivermectiiniä ja muita lääkkeitä. Covid on vain flunssaa jne.
Viime yönä isäni sanoi että testit ovat väärin ja eivät erota flunssaa covidista. Hän väitti ettei kukaan testaa ihmisiä flunssan takia, mikä on täysin valhetta. Kaikki potilaani testataan sekä flunssan että Covidin taholta.
20. Minun Qystäväni itki.
Olen aina pitänyt hänet lähellä huolimatta hänen ideologioistaan. Kuuntelin hänen teorioitaan Q:sta ja aikajanoja asioista mitä olisi mukamas tapahtumassa. Tosin mitkään niistä ei koskaan ollut totta, mutt hän aina selitteli ne pois.
Menin hänen asunnolleen tänään ja näin hänet kasvot kyynelistä märkänä. Hän oli ymmärtänyt, että oli ollut väärässä koko ajan.
Hän on hyvä ihminen. Ehkä yksi kilteimmistä ihmisistä jota koskaan olen tavannut, eikä hän missään tapauksessa ole tyhmä, mutta selkeästi rikkinäinen.
Istuin hänen asuntonsa lattialla ja mietein suunnitelmaa auttaa häntä siirtymään eteenpäin hiukan terveellisempien ajatusten pariin.
21. Äitini yht'äkkiä uskoo Trumpin olevan edelleen presidentti ja että 9/11 oli huijausta ja että 5g tappaa meidät ja että Michelle Obama on transnainen ja että holokausti oli huijausta. Tämä rupeaa pikkuhiljaa ärsyttämään minua. Tätäkö Qanon on?
Hän haukkuu minua tyhmäksi koska olen skeptinen. Käytin tunteja etsiessäni tietoa Oxford rokotteesta, että onko se mrna, mutta en löytänyt mitään. Hän taas väittää nähneensä BBC-videon jossa niin kerrotaan. Hän ajattelee että 5g on kansanmurha, vaikka koitin selittää hänelle mikä 5g on, mutta hän intti "tee oma tutkimuksesi".
22. Äitini pudotti taas uuden pommin. Sain tekstiviestin, jossa sanottiin, että jos sähköt menevät poikki, niin minun pitää laittaa kännykkä leipälaukkuun. Hänen mielestään hallitus ĺaittaa puhelimet valuttamaan myrkkykaasua tappaakseen meidät kaikki.
23. 5 vuoden kumppanini selvisi ammuskelusta ja Qisäni väittää sitä huijaukseksi. Kumppanini melkein joutui tapetuksi Boulderissa Coloradossa maanantaina ja hänen sähköpostissaan on viesti Qanonseuraajilta väittämässä että hän on CIA:n maksama pedofiilihuijari. Kerroin tästä isälleni ja hän ajatteli myös ammuskelua false flagiksi, mutta postittajat olivat trolleja, sillä oikeat qanonistit eivät häiritsisi selviytyjiä.
Myöhemmin kirjoittaja kertoi isänsä muuttaneen mieltänsä. Nyt kuolemat olivat hänenkin mielestään totta, mutta ampuja palkattu.
24. Serkkuni vaimo tappoi heidän kolme lastaan. Artikkelissa puhutaan tuntemattomasta motiivista, mutta se oli Q. Se ei ollut randomia, vaan ennustettavissa ja olisi voinut olla pysäytettävissä jos yhteiskuntamme ei olisi näin pilalla. Kirjoittajan linkittämä artikkeli: https://www.cbsnews.com/losangeles/news/reseda-children-fatally-father-appears-at-memorial/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

24. Serkkuni vaimo tappoi heidän kolme lastaan. Artikkelissa puhutaan tuntemattomasta motiivista, mutta se oli Q. Se ei ollut randomia, vaan ennustettavissa ja olisi voinut olla pysäytettävissä jos yhteiskuntamme ei olisi näin pilalla. Kirjoittajan linkittämä artikkeli: https://www.cbsnews.com/losangeles/news/reseda-children-fatally-father-appears-at-memorial/25. Qäiti: En tarvitse faktoja. Vaikka sinulla olis faktuaalinen todiste että olet oikeassa, en siltikään uskoisi sitä, sillä tiedän miten tunnen ja minun tunteeni ovat Jumalan inspiroimia, joten minä sidon päätökseni tunteisiini, en faktoihin.
Hän käyttää tunteja päivässä facebookissa ja youtubessa. Hän vain istuu hänen kaikukammiossaan kuuntelemassa salaliittoteorioita salaliittoteorioiden perään, jotka manipuloivat hänen tunteitaan.
26. Olen ihmiskauppa/pornorinkiselviytyjä. Löysin tämän kanavan uutisen akutta. Olen vastustanut Qanonia siitä lähtien kun löysin heidät ##saveourchildrenin kautta. Qanon päätti käyttää lasten kärsimyksiä hyväkseen rekrytakseen uusia uhreja. Tämä liike väitti olevansa hiljennettyjen lasten kanava... niinkuin minä. Qanon ei ole minun ääneni. Qanon levittää valheellisia salaliittoteorioita lasten seksi-ihmiskaupasta, joka sekoittaa oikeaa tietoa asiasta.
27. Minun radikalisoitunut isoäitini kuoli 2 päivää sitten. Hän meni kuolinpetiinsä täynnä ei mitään muuta kun vihaa.
28. Eilen hän suistui raiteiltaan ja kamppasi minut takaa ja laittoi kätensä kaulani ympärille sanoen, että hän haluaisi kuristaa minut hengiltä. Huusin apua, sillä olimme ulkona ja hän muutti tarinaa sanoen, että koitti vain halata minua ja että hän rakastaa minua ja miksi minä aina satutan häntä. Sanoin, että hän oli juuri sanonut haluavansa kuristaa minut ja hän väitti ettei ollut sanonut niin. Kuulemma kuulen ääniä ja olen tulossa hulluksi.
29. Äitipuoleni ei pysty ymmärtämään, että olen raskaana. Hän väitti muutama kuukausi sitten, että olen hedelmätön rokotteen takia. Nyt olen kuudetta viikkoa raskaana ja kun kerroin sen hänelle, hän sanoi että minun on täytynyt tehdä jotain saadakseni myrkyt pois. Hän varasi minulle ajan meediolle, joka ottaisi rokotemyrkyt pois telepaattisesti, sillä hän uskoi lapseni olevan puoli-ihminen.
30. Minun Q sanoi naama peruslukemilla, että siellä on nyt 2 000 000 rekkakuskia puolustamassa Ottawaa. Ottavan asukasluku on 1 000 000.
31. Minä olin väärässä. En tiedä mihin enää uskoa, ei niin että minulla olisi identiteettikriisiä, mutta lupasin itselleni, että tulisin tänne tammikuun 20s päivä jos olisin väärässä.
Minä olin väärässä.
Minä olen Q-seuraaja ja Trump tukija. Joe Bidenin ei pitänyt tulla valituksi. Ja tässä sitä ollaan, Bidenin ollessa Yhdysvaltojen 46s presidentti.
Ensimmäinen maaliviivani oli 4s päivä marraskuuta, kun Trumppia ei valittukaan ylivoimaisesti. Seuraava maaliviiva oli valitsijamiehet. Tämän jälkeen Congressin sertifikaatti. Ja nyt tänään. En oikein tiedä mitä edes odotin, mutta odotin JOTAIN.
Mitään ei tapahtunut. Ei kiinniottoja, ei sotatilalakia, ei kapinaa.
Hämmennys kuvailisi parhaiten tämänhetkistä tilaani.
.
Tein tämän postauksen kolmesta syystä:
Yksi, henkilökohtainen päätös, etten enää enää siirtelisi maaliviivoja.
Kaksi, kertoakseni että on olemassa meitä jotka (jostain syystä) uskoivat Q liikkeeseen ja katsovat nyt uskomuksiamme kriittisesti nykyisten tapahtumien valossa.
Kolme, hyvä ystäväni postais minusta tänne, tähän ryhmään. Hän on yksi niistä joille "avauduin" ja ainoa henkilö joka on lakannut puhumasta minulle.
En syytä häntä siitä ja otan täyden vastuun uskomuksistani ja teoistani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
25. Qäiti: En tarvitse faktoja. Vaikka sinulla olis faktuaalinen todiste että olet oikeassa, en siltikään uskoisi sitä, sillä tiedän miten tunnen ja minun tunteeni ovat Jumalan inspiroimia, joten minä sidon päätökseni tunteisiini, en faktoihin.
Hän käyttää tunteja päivässä facebookissa ja youtubessa. Hän vain istuu hänen kaikukammiossaan kuuntelemassa salaliittoteorioita salaliittoteorioiden perään, jotka manipuloivat hänen tunteitaan.
26. Olen ihmiskauppa/pornorinkiselviytyjä. Löysin tämän kanavan uutisen akutta. Olen vastustanut Qanonia siitä lähtien kun löysin heidät ##saveourchildrenin kautta. Qanon päätti käyttää lasten kärsimyksiä hyväkseen rekrytakseen uusia uhreja. Tämä liike väitti olevansa hiljennettyjen lasten kanava... niinkuin minä. Qanon ei ole minun ääneni. Qanon levittää valheellisia salaliittoteorioita lasten seksi-ihmiskaupasta, joka sekoittaa oikeaa tietoa asiasta.
27. Minun radikalisoitunut isoäitini kuoli 2 päivää sitten. Hän meni kuolinpetiinsä täynnä ei mitään muuta kun vihaa.
28. Eilen hän suistui raiteiltaan ja kamppasi minut takaa ja laittoi kätensä kaulani ympärille sanoen, että hän haluaisi kuristaa minut hengiltä. Huusin apua, sillä olimme ulkona ja hän muutti tarinaa sanoen, että koitti vain halata minua ja että hän rakastaa minua ja miksi minä aina satutan häntä. Sanoin, että hän oli juuri sanonut haluavansa kuristaa minut ja hän väitti ettei ollut sanonut niin. Kuulemma kuulen ääniä ja olen tulossa hulluksi.
29. Äitipuoleni ei pysty ymmärtämään, että olen raskaana. Hän väitti muutama kuukausi sitten, että olen hedelmätön rokotteen takia. Nyt olen kuudetta viikkoa raskaana ja kun kerroin sen hänelle, hän sanoi että minun on täytynyt tehdä jotain saadakseni myrkyt pois. Hän varasi minulle ajan meediolle, joka ottaisi rokotemyrkyt pois telepaattisesti, sillä hän uskoi lapseni olevan puoli-ihminen.
30. Minun Q sanoi naama peruslukemilla, että siellä on nyt 2 000 000 rekkakuskia puolustamassa Ottawaa. Ottavan asukasluku on 1 000 000.
31. Minä olin väärässä. En tiedä mihin enää uskoa, ei niin että minulla olisi identiteettikriisiä, mutta lupasin itselleni, että tulisin tänne tammikuun 20s päivä jos olisin väärässä.
Minä olin väärässä.
Minä olen Q-seuraaja ja Trump tukija. Joe Bidenin ei pitänyt tulla valituksi. Ja tässä sitä ollaan, Bidenin ollessa Yhdysvaltojen 46s presidentti.
Ensimmäinen maaliviivani oli 4s päivä marraskuuta, kun Trumppia ei valittukaan ylivoimaisesti. Seuraava maaliviiva oli valitsijamiehet. Tämän jälkeen Congressin sertifikaatti. Ja nyt tänään. En oikein tiedä mitä edes odotin, mutta odotin JOTAIN.
Mitään ei tapahtunut. Ei kiinniottoja, ei sotatilalakia, ei kapinaa.
Hämmennys kuvailisi parhaiten tämänhetkistä tilaani.
.
Tein tämän postauksen kolmesta syystä:
Yksi, henkilökohtainen päätös, etten enää enää siirtelisi maaliviivoja.
Kaksi, kertoakseni että on olemassa meitä jotka (jostain syystä) uskoivat Q liikkeeseen ja katsovat nyt uskomuksiamme kriittisesti nykyisten tapahtumien valossa.
Kolme, hyvä ystäväni postais minusta tänne, tähän ryhmään. Hän on yksi niistä joille "avauduin" ja ainoa henkilö joka on lakannut puhumasta minulle.
En syytä häntä siitä ja otan täyden vastuun uskomuksistani ja teoistani.32. Uskoin ennen Q:hun ja tämä muutti mieleni.
Haluaisin kertoa uudesta näkökulmasta puhuessani Quskovaisista, jota en vielä ole nähnyt täällä ennen. Vajotessani syvemmälle Qjuttuihin, koin hermoromahduksen. Tajusin, etten enää kykene erottamaan totuutta tarusta ja vajosin syvälle masennukseen kahden viikon ajaksi. Ikäänkuin tarkoituksettomana sivuefektina paastosin digitaalisista elämästäni (digital detox).
On olemassa kaksi vaihtoehtoa. Joko Q on oikeassa, tai sitten Q on väärässä. Jos Q on väärässä, niin minun ei tarvitse huolehtia siitä, mutta jos Q on oikeassa, niin.. mitä? Miksi minun pitäisi seurata kaikkea mahdollista sieltä tippuilee? Jos kaikki on totta, niin sen pitäisi paljastua hyvin pian kaikille. Tässäkään tapauksessa minun ei tarvitse huolehtia siitä.
Tämän tajuaminen saattaa vaikuttaa epätyydyttävältä aluksi, mutta se opetti minulle hengellisen opetuksen:
Tässä maailmassa on asioita joita en tiedä, enkä varmuudella voikaan tietää. Ja se on ihan OK. Olin onnellinen tajutessani tämän itsekseni, mutta ei kaikki pysty.
33. Äiti kertoi, että hän voisi tappaa minut, jos otan rokotteen. Tänän tullessani kotiin koulusta (Olen 17 vuotias mies) äitini kysyi puhutaanko koulussa lasten rokottamisesta. Sanoin, että ei ja sitten hän kysyi että otetaanko lapsia rekkoihin koulun ulkopuolelle rokotettavaksi. Kerroin, että tämä on ihan naurettavaa, enkä usko kenenkään tekevän tällaista. Sitten hän kysyi, että voisinko minä mennä rokotettavaksi. Sanoin, että "teen mitä ajattelen olevan turvallisinta siinä hetkessä".
Hän kääntyi ja katsoi minua ja sanoi: "Anteeksi?" Katsoin takaisin ja kysyin "mitä?"
Hän sanoi, että olin hyvin epäkunnioittava ja sopimaton häntä kohtaan. Tässä vaiheessa ymmärsin vähän, sillä mitä olin sanonut ei varmaan ollut mitä hän halusi kuulla, mutta en pitänyt sitä epäkunnioittavana. Sitten sanoin: "en oikein tiedän mitä haluat minun sanovan."
Hän vastasi: "Sinun pitää sanoa, että minä kunnioitan sinun mielipidettäsi äiti, enkä ota rokotetta."
Vastasin hänelle samalla tavalla kun aiemminkin sanoen, että teen minkä koen turvallisimmaksi minulle.
Sitten hän sanoi, että TAPPAISI minut, jos ottaisin rokotteen.
34. Päivitys anti-rokote isästäni, joka sai covidin.
En tiedä mistä aloittaa. Isäni, joka on ollut salaliittoteorioiden vaikutuksen alaisena, hänestä tuli anti-vaxxer ja hän sai covidin. Ensin hänelle tuli kuume ja väsymyksen tunne. 5 päivän jälkeen, kieltäydyttyään tavata lääkäriä, hän heräsi kykenemättä hengitysvaikeuksiin. Soitin hälytyskeskukseen ja hänet vietiin pikaisesti sairaalaan. Hänen tilansa huononi kokoajan ja lopulta hänet laitettiin hengityskoneeseen.
Tänään sain tiedon lääkäriltä, joka sanoi, että hänen tilansa ei ole hyvä ja että hänen sydämensä saattaa romahtaa minä hetkenä tahansa. Olen niin vihainen kaikille salaliittokanaville, joita hän oli kuunnellut ja vihainen itselleni, etten taistellut hänen uskomuksiaan vastaan.
35. 27.4.2021 Rakastan Qäitiäni. Otin rokotteen voidakseni vihdoin halata häntä, niinkuin hän on pyytänyt vuoden ajan. Olen odottanut kaksi viikkoa saadakseni toisen rokotteen saadakseni halata häntä ja olin niin innoissani.
Vain huomatakseni, että uusi todistamaton salaliittoteoria on, että rokotteet levittäisivät ja tekisivät ihmiset ympärillä sairaiksi. Olen lähettänyt hänelle tämän vääräksi todistavia artikkeleita, mutta hän ei lue niitä. Hän kyllä sanoo lukevansa, mutta ei koskaan lue.
Nyt hän on lähdössä "lomalle" antaakseen minulle aikaa lopettaa "levittämisen", koska hän ei kuulemma voi olla lähelläni. Kysyin häneltä, että milloin lopettaisin "levittämisen" ja hän sanoi ettei tiedä ja että hän tarvitsee aikaa kerätäkseen lisätietoja.
Hän saa kaiken tietonsa Q poikaystävältänsä, joka ei koskaan halunnut hänen saavan tytärtä, niinpä hän kertoi tämän hänelle vain saadakseen hänet olemaan peloissaan minun lähelläni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
32. Uskoin ennen Q:hun ja tämä muutti mieleni.

Hän saa kaiken tietonsa Q poikaystävältänsä, joka ei koskaan halunnut hänen saavan tytärtä, niinpä hän kertoi tämän hänelle vain saadakseen hänet olemaan peloissaan minun lähelläni.36.
18.3.2021
Entinen Q ystäväni teki itsemurhan. Minulla oli ystävä, joka oli aika läheinen muutama vuosi sitten. Me ajauduttiin erillemme Trump-kaudella. Hän oli aika liberaali aiemmin, mutta rupesi kuuntelemaan Tucker Carlsonia ja kahden vuoden sisällä hän jo postaili Q salaliittoteorioita. Covidin tultua, se muuttui vielä pahemmaksi ja vaalien/virkaanastujaisten jälkeenhänen FB-syötteensä oli erityisen pahaa/hirveää. Hän oli vakuuttunut, että Trump astuisi virkaan 4s päivä.
Huomasin viime viikolla, että hän oli tehnyt itsemurhan. Olen surullinen kuullessani siitä, mutta toivon tämän olevan opetus siitä kuinka, vaikka Q ihmiset vaikuttavat aika itsevarmoilta, ajattelisin heidän olevan lähinnä haavoittuvaisia, varsinkin nyt kun on tulossa kokoajan enemmän selväksi, että Biden tulee olemaan presidentti ja kaikki ottavat rokotteen ilman ongelmia.
37.
2021.20.11
8 aamulla, tänä kauniina marraskuun aamuna. Minä olen vihdoin päässyt eroon syövästä eilen, kuukausien aggressiivisen hoidon jälkeen. Tiedätkö, kun Qäitisi sanoo minulle aamulla kyynelet silmissään? "Kyle Rittenhouse on päässyt eroon kaikista syytteistä, tämä rakas pikku poika, voit nähdä kuinka vapautunut hän on, mutta en voi taata hänen turvallisuuttaan!!"
Kiitos äiti, kiitos halauksista ja onnitteluista syövästä selviytymiseni tähden. Kiitos kun olit niin hyvä ja ymmärtäväinen tälle **** murhaajalle jonka teot huutavat koko Amerikalle.
38.
21.4.2021
Avioero 35 vuoden jälkeen. Elämäni oli täydellistä, kunnes aviomieheni meni mukaan tähän kulttiin. Hän potkaisi minut pihalle rokotteen ottamisen jälkeen. Työskentelen terveydenhuollossa ja hän uhkaili, että jos suosittelen rokotetta, se on maanpetos ja minulta pitäisi ottaa lisenssi pois ja saattaa oikeuteen ja hirttää. Ilmeisesti tämä Kenraali Flynn ilmoitti, että rokote on biologinen ase. Hän (mies) väittää, että Flynn on armeijan johdossa. Minun tietääkseni hän on eläkkeellä.
39.
2. 10.2021
Näin anti-wax Qäitini kuolevan koronaan.
Otsikko kertoo kaiken, minusta tuntuu että kaikki nämä oikeiston viisastelijat, poliitikot ja kuka tämä Q sitten onkaan, pitäisi pitää syyllisenä. He murhasivat äitini. He varastivat hänet minulta viime vuonna tehden hänestä niin **** heimolaisen. ja vihaisen.
40.
13.8.2021
Tänään Qanon uskoo, että Trump palautetaan valtaan. Tänään on se päivä jolloin tuhannet Qulttilaiset joutuvat ymmärtämään, että heidän messiaansa onkin vain huijari.
Pidä yhteyttä heihin jotka ovat haavoittuvaisimmillaan, sillä saatamme nähdä äärimmäistä epätoivoa, samanlaista kun 20 tammikuuta, jolloin oli raportteja itsemurhista ja muista hirveistä asioista. Tämä tulee olemaan raskas viikko niille joilla silti on rakkaita Qulttilaisia lähipiirissä.
41.
30.1.2021
Kun veljesi sanoo mahdottomia asioita.
Muutama kuukautta sitten yksi veljistäni (Q ekstermisti) trollaili minua Facebookissa. Vastasin hänelle ja hän blokkasi minut. Sanoin hänelle selkeästi, ettei enää koskaan ottaisi minuun yhteyttä.
Kontekstina, tämä liittyy minun henkilökohtaiseen kamppailuuni sosiaalisen ja rodullisen tasa-arvon hyväksi. Hän sanoi:
"On hyvä asia että poikasi kuoli, jotta hän ei joutuisi lukemaan mitä olet kirjoittanut"
En välitä mitä veljeni ajattelee, tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän on ollut tällä tavalla julma minua kohtaan. Jollain tavalla se silti tätä kirjoittaessa sattuu ja ehkä se on edelleen surua siitä, että menetin poikani leukemiaan vain kolme vuotta sitten.
42.
19.10.2021
Qserkkuni peruutti häänsä viimeisimmän Q maaliviivan takia.
Qserkkuni oli tarkoitus avioitua 11.11 tänä vuonna, mutta koska sosiaalisessa mediassa oli postauksia koskien, että 11.11 armeija tulisi ottamaan vallan DC:ssä ja Donald Trump tulisi takaisin valtaan, hän ja hänen Qsulhasensa päättivät kokonaan peruuttaa häänsä.
43.
20.3.2021
Qexäni koitti magneettitestata juuri rokotettua käsivarttani, odotetuin lopputuloksin. Hän tuli luokseni innoissaan tänä aamuna varmistaen, että aion silti ottaa toisen rokotteen ja että hän haluaa tehdä tiedetutkimuksen. (hän sanoi sitä tieteeksi, tietäen että tästä näkökulmasta suostuisin). Tiesin mitä on tulossa, mutta esitin tyhmää, koska halusin nähdä miten hän selittäisi asian minulle.
Sovimme, että kokeilisimme magneettia juuri rokotettuun käsivarteeni heti takaisin tullessani.
Hän otti magneetin, minä poistin laastarin ja puhdistin liiman jämät käsivarresta. Hän laittoi magneetin käsivarrelle ja...
Magneetti putosi lattialle.
Koitimme sitä muutamia kertoja, mutta magneetti ei pysynyt kiinni käsivarressa. Voisi luulla, että tämä saisi hänet uudelleenmiettimään tietolähteitään, mutta ilmeisesti ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
36.

Koitimme sitä muutamia kertoja, mutta magneetti ei pysynyt kiinni käsivarressa. Voisi luulla, että tämä saisi hänet uudelleenmiettimään tietolähteitään, mutta ilmeisesti ei.Koskien tapausta 12. jossa mies ampuu vaimonsa ja tytärtään, kyse on siis tästä tapauksesta: https://eu.detroitnews.com/story/news/local/oakland-county/2022/09/11/walled-lake-man-killed-police-after-killing-wife-shooting-daughter/8058356001/
43.
22.8.2022
Äitini ei lopeta hopean ostamista. Trump hopean. En vitsaile, kuvat kommenteissa.
Minun äitini on mennyt ihan sekaisin ja nyt hän uskoo, että tavallinen raha vaihdetaan hopeaan. Hän raahasi minut kulta- ja hopeakauppaan, jossa oli OIKEITA HOPEAKOLIKOITA, JOISSA OLI HÄNEN **** NAAMANSA NIISSÄ.
Selitin hänelle, että tämä on tosi huono temppo pitää tämmöisiä kotonansa, mutta hän kieltäytyi kuuntelemasta.
Vitsi? Jokainen kolikko on 56 grammaa (2 oz), hinta 2 ozille hopeaa tällä hetkellä on 38,10$. Trumpin naamakolikoiden hinta on 70$.
https://i.imgur.com/V9DyfNl.jpeg
44.
14.3.2021
Ilmeisesti, vanhempieni mukaan, Oprah on vangittu ja Tom Hanks on teloitettu seksikaupan takia. He löysivät jonkun listan, jossa oli käytännössä kaikki suuret kuuluisuudet.
45.
6.4.2022
Isälle,
Voimmeko silti olla ihmissuhteessa, vaikka tiedämme, että en voi tulla mukaan mihinkään näistä jutuista? En klooneihin, en litteään maahan, en covid rokoteteorioihin, en armeijaan, joka kaappaa radioaallot.. Eikä Trump tule uudelleenvalituksi, en uuteen maailmanjärjestykseen, enkä kaikkiin vangittaviin henkilöihin ja heidän rikkauksiensa jakamiseen.
46.
27.10.2021
Olen lukenut näitä postauksia ja nyt ymmärrän mitä perheeni on joutunut käymään läpi minun mentyä Q-kaninkoloon. Olen häpeissäni ja nöyryytetty. En koskaan uskonut, että jotain tällaista voisi tapahtua minulle. Nyt, kun katson taaksepäin, olin hyvin haavoittuvassa tilassa.
Jos pandemiaa ei olisi koskaan tapahtunut, en usko että olisin vajonnut kaninkoloon. Maalis -huhtikuussa 2020 näin videon TikTokissa, jossa sanottiin "hei, tiedän että vihaat Trumppia, mutta hän on keihäänkärki ihmissalakuljetuksen vastustamisessa"
Katsoin heidän suosittelemansa dokumentin ja boom... Kaikki sosiaalisen median algoritmit ohjasivat minua syvemmälle ja syvemmälle kaninkoloon. Ennenkuin huomaatkaan, elät vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Ensin se on kivuliasta, mutta sitten alat hyväksymään nämä "totuudet" ja löydät oman heimosi, jotka myös ovat syöneet "punaisen pillerin".
47.
11.10.2021
Qultistit häiriköivät kirkossamme.
Mieheni on pastori ja oli saarnaamassa Galatalaiskirjeen 3:28:sta.
"Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."
Se on hieno sanoma yhteydestä ja monimuotoisuudesta perheessä Jeesuksen kautta. Hän puhui rasismista yms, kun henkilö rupesi huutamaan ja kiroamaan häntä.
Q "BLM on antifa terroristiorganisaatio!"
P "En ollut tekemässä poliittista argumenttia"
Q "Olitpas! (epäselvää huutamista koskien BLM")
...
Miehen vaimo istui hänen vieressään pyytäen häntä lopettamaan
48.
20.12.2021
Olen yksin.
Olen uusi tällä foorumilla, mutta liityin, koska mieheni Covidin alkamisesta lähtien on sukeltanut salaliittoteorioihin youtubessa ja twitterissä. Hän ei sano olevansa Q:sta kiinnostunut, mutta hän vaikuttaa uskovan juuri niinkuin he uskovat. Onko litteä maa yksi niistä? Olemme eläkkeellä. Minä olen aika hukassa. En tiedä mitä tehdä. En voi jättää häntä tässä vaiheessa. Arvostan todella tätä ryhmää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskien tapausta 12. jossa mies ampuu vaimonsa ja tytärtään, kyse on siis tästä tapauksesta: https://eu.detroitnews.com/story/news/local/oakland-county/2022/09/11/walled-lake-man-killed-police-after-killing-wife-shooting-daughter/8058356001/
43.
22.8.2022
Äitini ei lopeta hopean ostamista. Trump hopean. En vitsaile, kuvat kommenteissa.
Minun äitini on mennyt ihan sekaisin ja nyt hän uskoo, että tavallinen raha vaihdetaan hopeaan. Hän raahasi minut kulta- ja hopeakauppaan, jossa oli OIKEITA HOPEAKOLIKOITA, JOISSA OLI HÄNEN **** NAAMANSA NIISSÄ.
Selitin hänelle, että tämä on tosi huono temppo pitää tämmöisiä kotonansa, mutta hän kieltäytyi kuuntelemasta.
Vitsi? Jokainen kolikko on 56 grammaa (2 oz), hinta 2 ozille hopeaa tällä hetkellä on 38,10$. Trumpin naamakolikoiden hinta on 70$.
https://i.imgur.com/V9DyfNl.jpeg
44.
14.3.2021
Ilmeisesti, vanhempieni mukaan, Oprah on vangittu ja Tom Hanks on teloitettu seksikaupan takia. He löysivät jonkun listan, jossa oli käytännössä kaikki suuret kuuluisuudet.
45.
6.4.2022
Isälle,
Voimmeko silti olla ihmissuhteessa, vaikka tiedämme, että en voi tulla mukaan mihinkään näistä jutuista? En klooneihin, en litteään maahan, en covid rokoteteorioihin, en armeijaan, joka kaappaa radioaallot.. Eikä Trump tule uudelleenvalituksi, en uuteen maailmanjärjestykseen, enkä kaikkiin vangittaviin henkilöihin ja heidän rikkauksiensa jakamiseen.
46.
27.10.2021
Olen lukenut näitä postauksia ja nyt ymmärrän mitä perheeni on joutunut käymään läpi minun mentyä Q-kaninkoloon. Olen häpeissäni ja nöyryytetty. En koskaan uskonut, että jotain tällaista voisi tapahtua minulle. Nyt, kun katson taaksepäin, olin hyvin haavoittuvassa tilassa.
Jos pandemiaa ei olisi koskaan tapahtunut, en usko että olisin vajonnut kaninkoloon. Maalis -huhtikuussa 2020 näin videon TikTokissa, jossa sanottiin "hei, tiedän että vihaat Trumppia, mutta hän on keihäänkärki ihmissalakuljetuksen vastustamisessa"
Katsoin heidän suosittelemansa dokumentin ja boom... Kaikki sosiaalisen median algoritmit ohjasivat minua syvemmälle ja syvemmälle kaninkoloon. Ennenkuin huomaatkaan, elät vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Ensin se on kivuliasta, mutta sitten alat hyväksymään nämä "totuudet" ja löydät oman heimosi, jotka myös ovat syöneet "punaisen pillerin".
47.
11.10.2021
Qultistit häiriköivät kirkossamme.
Mieheni on pastori ja oli saarnaamassa Galatalaiskirjeen 3:28:sta.
"Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."
Se on hieno sanoma yhteydestä ja monimuotoisuudesta perheessä Jeesuksen kautta. Hän puhui rasismista yms, kun henkilö rupesi huutamaan ja kiroamaan häntä.
Q "BLM on antifa terroristiorganisaatio!"
P "En ollut tekemässä poliittista argumenttia"
Q "Olitpas! (epäselvää huutamista koskien BLM")
...
Miehen vaimo istui hänen vieressään pyytäen häntä lopettamaan
48.
20.12.2021
Olen yksin.
Olen uusi tällä foorumilla, mutta liityin, koska mieheni Covidin alkamisesta lähtien on sukeltanut salaliittoteorioihin youtubessa ja twitterissä. Hän ei sano olevansa Q:sta kiinnostunut, mutta hän vaikuttaa uskovan juuri niinkuin he uskovat. Onko litteä maa yksi niistä? Olemme eläkkeellä. Minä olen aika hukassa. En tiedä mitä tehdä. En voi jättää häntä tässä vaiheessa. Arvostan todella tätä ryhmää.Nro 49. hypätään yli, koska vahingossa laitoin 43. kaksi kertaa.
50.
23.6.2021
Qvanhempani on vahingoniloinen tänään.
Ilmeisesti Facebook on tänään kokemassa jonkunlaista käyttökatkosta. Olen ollut tapaamisissa koko päivän, joten sillä ei ole merkitystä minulle.
Vanhin veljeni soitti ja sanoi "Jees, Äiti on käytännössä tanssinut ympäri taloa, hän ajattelee, että katkos tarkoittaa Trumpin takaisinpaluuta. Lisäksi minun pitäisi kertoa sinulle, että ostaisit ruokaa taloon, koska kymmenen päivän pimeys. uudelleen. uudelleen. uudelleen, tarkoitan." Tässä vaiheessa jos emme naura, niin alamme itkemään.
51.
30.7.2021
Tätini ajatteli Covidin olevan huijausta, sitten hän kuoli Covidiin kuukausia Capitol hyökkäyksen jälkeen. Tätini Amy oli isossa roolissa Qanon yhteisössä. Sitten rokotukset tulivat vanhuksille. Tätini suostutteli heidät (isovanhemmat) olemaan ottamatta niitä. Huhtikuussa isovanhemmat joutuivat sairaalaan Covid-19 takia ja olivat happimaskissa muutamia päiviä, kunnes tulivat takaisin kotiin. Tätini ei huolehtinut mistään varotoimenpiteistä, kuten turvaetäisyyksistä. Täti Amy sairastui mietojen oireiden kanssa jotka sitten kasvoivat voimakkaiksi seuraavien viikkojen aikana ilman lääketieteellistä apua. Hän ei koskaan saanut mitään lääketieteellistä apua, kunnes ei enää kyennyt hengittämään omin voimin. Silloin vasta hän soitti 911. Hänet vietiin kiireellä Cooper Medical Centeriin Camden NJ:ssä, jossa hänet laitettiin hengityskoneeseen.
Tässä vaiheessa kuulin siitä. En itkenyt, enkä edes haukkonut henkeä. En ollut shokissa, minä oikeastaan odotinkin, että näin tapahtuisi. Ja niin tapahtuikin. Hän oli täydellä teholla ja he käänsivät häntä monta kertaa päivässä. (Kokeiltiin useita eri keinoja parantaa hänen tilaansa)
Sinä yönä, klo 1:57, Amy poistui keskuudestamme. Kukaan meistä ei ehtinyt hyvästelemään häntä.
Paikalliset Qanon seuraajat kokoontuivat kunnioittamaan häntä tekemällä paraatin garden state parkwaylle. He eivät koskaan maininneet virusta.
52.
3.5.2021
Siskoni uskoo teksti-deittailevansa Keanu Reeveksen kanssa, joka ei voi tavata siskoa henkilökohtaisesti, koska on Trumpin Q-armeijan vakooja.
En saa vakuutettua häntä, että hän keskustelee huijarin kanssa, sillä ensin pitäisi pystyä vakuuttamaan hänet, että yleensäkin koko tämä koko Q-juttu on huijausta. Ja hän uskoo moempiin. Sisko on lähettänyt hänelle ainakin 10k omia rahojaan ja välittömästi lainannut 10k äidiltämme, väittäen olevansa rahaton. Äiti on 85 ja hänellä on alkava dementia. Hän uskoo kaiken mitä sisko hänelle kertoo. Hän on innoissaan ajatellessaan, että siskolla on rikas poikaystävä.
Sisko lähetti myös ainakin 6k (josta olen tietoinen) Trumpin kampanjointiin), jonka uskon olevan toinen huijari, sillä tämän tapaiset lahjoitukset ovat julkisia, enkä näe hänen nimeään listattuna.
Eilen hän pyysi äidilta taas uutta 3 tonnia, auttaakseen "Keanua" uudelleen ja äidillä oli hiukan järkeä soittaa minulle kysyäkseen, että miksi siskon rikas poikaystävä kokoajan tarvitsee rahaa.
53.
22.2.2021
Äitini sanoo nyt, että Astrazeneca/Oxford covid-19 r0kote tappaa kaikki 6 kuukauden päästä, koska lääkäri facebookissa sanoi niin.
Hän sanoi jotain, kuinka se triggeröi immuniteetissä jotain 6 kuukauden päästä ja "tappaa miljoonia". Otan ensimmäisen rokotteen 26s päivä ja hän sanoo minua epäkunnioittavaksi sen takia.
Hän haluaa näyttää minulle tämän pitkän videon, missä "lääkäri" paasaa kuinka Covid-19 rokote tappaa kaikki kuukausien sisällä.
54.
23.7.2022
Entisen ystäväni elämä romahti Qanonin alle.
Hän oli aina todella narsistinen, mutta muuten normaali tyyppi. Trumpin ja Qanonin noustessa, hän myös hyppäsi kelkkaan ja sitoi koko elämänsä siihen niin paljon, että hän on tuhlannut kaikki säästönsä ostaessaan Trump hopeaa ja XRP cryptoa, odottaen tosissaan pörssiromahdusta "the great resetin" tullessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nro 49. hypätään yli, koska vahingossa laitoin 43. kaksi kertaa.
50.
23.6.2021
Qvanhempani on vahingoniloinen tänään.
Ilmeisesti Facebook on tänään kokemassa jonkunlaista käyttökatkosta. Olen ollut tapaamisissa koko päivän, joten sillä ei ole merkitystä minulle.
Vanhin veljeni soitti ja sanoi "Jees, Äiti on käytännössä tanssinut ympäri taloa, hän ajattelee, että katkos tarkoittaa Trumpin takaisinpaluuta. Lisäksi minun pitäisi kertoa sinulle, että ostaisit ruokaa taloon, koska kymmenen päivän pimeys. uudelleen. uudelleen. uudelleen, tarkoitan." Tässä vaiheessa jos emme naura, niin alamme itkemään.
51.
30.7.2021
Tätini ajatteli Covidin olevan huijausta, sitten hän kuoli Covidiin kuukausia Capitol hyökkäyksen jälkeen. Tätini Amy oli isossa roolissa Qanon yhteisössä. Sitten rokotukset tulivat vanhuksille. Tätini suostutteli heidät (isovanhemmat) olemaan ottamatta niitä. Huhtikuussa isovanhemmat joutuivat sairaalaan Covid-19 takia ja olivat happimaskissa muutamia päiviä, kunnes tulivat takaisin kotiin. Tätini ei huolehtinut mistään varotoimenpiteistä, kuten turvaetäisyyksistä. Täti Amy sairastui mietojen oireiden kanssa jotka sitten kasvoivat voimakkaiksi seuraavien viikkojen aikana ilman lääketieteellistä apua. Hän ei koskaan saanut mitään lääketieteellistä apua, kunnes ei enää kyennyt hengittämään omin voimin. Silloin vasta hän soitti 911. Hänet vietiin kiireellä Cooper Medical Centeriin Camden NJ:ssä, jossa hänet laitettiin hengityskoneeseen.
Tässä vaiheessa kuulin siitä. En itkenyt, enkä edes haukkonut henkeä. En ollut shokissa, minä oikeastaan odotinkin, että näin tapahtuisi. Ja niin tapahtuikin. Hän oli täydellä teholla ja he käänsivät häntä monta kertaa päivässä. (Kokeiltiin useita eri keinoja parantaa hänen tilaansa)
Sinä yönä, klo 1:57, Amy poistui keskuudestamme. Kukaan meistä ei ehtinyt hyvästelemään häntä.
Paikalliset Qanon seuraajat kokoontuivat kunnioittamaan häntä tekemällä paraatin garden state parkwaylle. He eivät koskaan maininneet virusta.
52.
3.5.2021
Siskoni uskoo teksti-deittailevansa Keanu Reeveksen kanssa, joka ei voi tavata siskoa henkilökohtaisesti, koska on Trumpin Q-armeijan vakooja.
En saa vakuutettua häntä, että hän keskustelee huijarin kanssa, sillä ensin pitäisi pystyä vakuuttamaan hänet, että yleensäkin koko tämä koko Q-juttu on huijausta. Ja hän uskoo moempiin. Sisko on lähettänyt hänelle ainakin 10k omia rahojaan ja välittömästi lainannut 10k äidiltämme, väittäen olevansa rahaton. Äiti on 85 ja hänellä on alkava dementia. Hän uskoo kaiken mitä sisko hänelle kertoo. Hän on innoissaan ajatellessaan, että siskolla on rikas poikaystävä.
Sisko lähetti myös ainakin 6k (josta olen tietoinen) Trumpin kampanjointiin), jonka uskon olevan toinen huijari, sillä tämän tapaiset lahjoitukset ovat julkisia, enkä näe hänen nimeään listattuna.
Eilen hän pyysi äidilta taas uutta 3 tonnia, auttaakseen "Keanua" uudelleen ja äidillä oli hiukan järkeä soittaa minulle kysyäkseen, että miksi siskon rikas poikaystävä kokoajan tarvitsee rahaa.
53.
22.2.2021
Äitini sanoo nyt, että Astrazeneca/Oxford covid-19 r0kote tappaa kaikki 6 kuukauden päästä, koska lääkäri facebookissa sanoi niin.
Hän sanoi jotain, kuinka se triggeröi immuniteetissä jotain 6 kuukauden päästä ja "tappaa miljoonia". Otan ensimmäisen rokotteen 26s päivä ja hän sanoo minua epäkunnioittavaksi sen takia.
Hän haluaa näyttää minulle tämän pitkän videon, missä "lääkäri" paasaa kuinka Covid-19 rokote tappaa kaikki kuukausien sisällä.
54.
23.7.2022
Entisen ystäväni elämä romahti Qanonin alle.
Hän oli aina todella narsistinen, mutta muuten normaali tyyppi. Trumpin ja Qanonin noustessa, hän myös hyppäsi kelkkaan ja sitoi koko elämänsä siihen niin paljon, että hän on tuhlannut kaikki säästönsä ostaessaan Trump hopeaa ja XRP cryptoa, odottaen tosissaan pörssiromahdusta "the great resetin" tullessa.55.
18.1.2021
2019 joulukuussa vaimoni kanssa tutustuimme pariskuntaan ja tulimme ystäviksi heidän kanssaan. Hän on raajarikko veteraani jolla on paljon lapsia. Ja koska vaimoni oli paljon kotona, hän ryhtyi auttamaan heitä heidän kodissaan. Kokkailussa, siivouksessa jne. Olisi pitänyt nähdä merkit jo helmikuussa 2020, kun hän alkoi kertomaan Trumpista ja hänen suunnitelmistaan maailman pelastamiseksi ja että kuinka lasten pitää olla hänen kanssaan heidän talossaan maaseudulla ennenkuin kaupunki suljetaan. Maaliskuussa hän oli raskaana hänen vauvastaan ja oikeus antoi hänelle huoltajuuden meidän kahdesta lapsestamme.
Tuon miehen kaikki uskomukset Qanonista, JFK jr:sta, alieneista, nasarasta, lapsia syövistä kulteista, kaikki tuo sekoitti lapseni, erityisesti tyttäreni, mutta hän saa kyllä apua ja asiat muuttuvat paremmaksi.
56.
7.8.2020
Koen epämukavaa oloa siitä kuinka lapsellinen Qanon on.
Katsoin juuri videon siitä kun joukko Qanon jäseniä tekee "Valan" ja sain hyvin eläväisen muiston siitä kuinka minä ja sisarukset leikittiin lapsena. Saatoimme leikkiä olevamme salaisia FBI-agentteja ja saatoimme tehdä "valan" ja seurasimme "vinkkejä", saadaksemme pahiksen kiinni.
Tämä on juuri sitä mitä nämä ihmiset tekevät. Leikkivät niinkuin lapset. Toisinkuin lapset, he kuvittelevat tämän olevan totta ja heillä on potentiaalia oikeasti olla vaarallisia.
57.
30.1.2021
Qanon tuhosi vanhempieni avioliiton ja minun suhteeni isääni.
Vaikuttaa uskomattomalta kuinka joku niinkin yksinkertainen, kun facebookpostaus sisältää niin paljon voimaa, että se aloittaa ketjureaktion jonka seurauksina on avioero ja tytär-isäsuhteen tuhoutuminen.
Vanhempani erosivat 32 vuoden avion jälkeen, ei siksi että kukaan olisi ollut uskoton, tai että olisivat lopettaneet rakastamisen. 32 vuotta rakkautta, yli 3 vuosikymmentä yhdessä hävitettiin internetissä olevan salaliittoteorian takia.
Emme huomanneet kun isäni alkoi Qanon kultin seuraajaksi. Kutsun sitä kultiski, koska kaikki joilla on perheenjäsen mukana Qanonissa tietävät että Qanon seuraajien käyttäytyminen on niinkuin he palvoisivat jotain uskontoa.
Hänen romahtamisensa oli uskomattoman nopea, niinkuin huumeaddiktilla. Tunnit tietokoneella muuttuivat öiksi ja yöt päiviksi. Hän joi litroittain kahvia pysyäkseen valveilla käyttääkseen tietokonetta. Hän menetti työpaikkansa, koska ei mennyt töihin. Kaikki tämä, koska hän oli tietokoneella, Qanon ryhmissä facebookissa lukemassa satoja viestejä 4chanista, katsomassa tunneittain videoita youtubessa ja katselemassa merkkejä. Millään muulla ei ollut merkitystä hänelle. Hänen obsessionsa Trumppia kohtaan oli pahinta. Trump on kuin Qanon kultin jumala.
Hän oli kuin eri ihminen. Jopa hänen fyysinen ulkonäkönsä romahti nopeasti. Äiti koitti auttaa, mutta joka kerta kun hän pyysi häntä peseytymään, tai käymään lääkärissä, hän alkoi huutamaan ja raivoamaan. Hän heitteli tavaroita ja hakkasi seiniä. Joka kerta kun kieltäydyimme kääntymästä hänen uskomuksiinsa mukaan, hän raivostui.
Emme tienneet mitä tehdä, emmekä pystyneet tekemään mitään. Oli kuin katselisi jonkun vajoavan syvään onkaloon. Äitini epätoivoissaan meni kellariin, jossa oli hänen televisionsa ja tietokoneesa ja kaappasi tietokoneen häneltä ja heitti sen lattiaan.
En ole koskaan kuullut hänen karjuvan sillä tavalla, hän kiljui ja karjui ja löi äitiäni kasvoihin, jolloin äiti kaatui ja isä alkoi potkia äitiä häntä samalla huutaen loukkauksia.
Oli kun olisi nähnyt addiktilta varastetun hänen huumeensa. Hänen epätoivonsa saada olla tietokoneella oli addiktin epätoivoa. Koettaessani auttaa äitiä, hän löi minua myös. Pakenimme käytännössä juosten hänen luotaan. Äiti rakkaudesta häneen ei kuitenkaan soittanut poliisia, mutta sinä päivänä hän sai tarpeekseen ja lähdimme talosta. Sinä päivänä tuntemani isä kuoli ja perhe oli tuhottu.
Hän myöhemmin muutti veljensä luokse, , joka paljastui olemaan henkilö, joka neuvoi hänet seuraamaan Qanonia. Isäni on ammattimies, niinkuin setänikin. He eivät olleet sen tyylisiä, joiden voisi uskoa olevan salaliittoteorioiden uhreja, mutta jollain tavalla Qanon vietteli heidät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
55.

Hän myöhemmin muutti veljensä luokse, , joka paljastui olemaan henkilö, joka neuvoi hänet seuraamaan Qanonia. Isäni on ammattimies, niinkuin setänikin. He eivät olleet sen tyylisiä, joiden voisi uskoa olevan salaliittoteorioiden uhreja, mutta jollain tavalla Qanon vietteli heidät.58.
31.1.2021
Minun kahdella pojalla oli hauska, rakastava, mukana oleva isä suurimman osan heidän lapsuudestaan. He ovat molemmat jo olleet pois kotoa muutamia vuosia, joten he ovat nähneet vain pieniä vilauksia siitä millaiseksi heidän isänsä on muuttunut. Minun 17 vuotiaalla tyttärelläni sen sijaan on vain muistoja tuosta hyvästä isästä. Hän on joutunut elämään isän kanssa, josta on kokoajan tullut enemmän vihainen, narsistinen ja ei mukana oleva, Sandy Hookin jälkeen. Tämän viimeisen vuoden aikana hän putosi kokonaan saranoiltaan ja muuttui täysin kärsimättömäksi.
59.
16.11.2021
Vaimoni vakuutuksessa on tällainen ohjelma, jossa puhut kaksi viikkoa terapeutin kanssa terveysongelmista. Suostuin siihen ja halusin keskittyä painooni. Terapeutti on ollut alalla 27 vuotta. Terapeutin uralla saattaa käydä niin, että heistä tulee hiukan ylimielisiä, eikä mikään enää voi järkyttää heitä. Olet jo nähnyt kaiken.
Terapeutti: Kerro minulle äidistäsi
Steve: Minun äidilläni on Trump kuvia perhekuvien seassa.
T: Mitä tarkoitat?
S: Tarkoitan, tiedätkö kun ihmisillä on kuvia seinällä heidän pereestään?
T: Joo
S: Minun äidilläni on kuvia Trumpista näiden seassa.
...
T: En ole koskaan kuullut mistään tällaisesta ennen.
60.
20.1.2021
Eikö Joe Bideniä ole vieläkään vangittu???
Hän odottaa niin kovasti sen tapahtumista. Mitä sanon, kun se ei tapahdukaan? Minusta tuntuu, että meillä on nyt hyvin pieni ikkuna tänään yrittää kohdata heidän loogista ajatteluansa. Minusta tuntuu pahalta hänen puolestaan, sillä tiedän ettei hän myönnä olleensa väärässä. Hän on puhunut tästä päivästä niin pitkään. En edes halua hänen sanovan olleensa väärässä, minä haluan vain auttaa häntä ymmärtämään, että mikään tästä ei ollut totta. Kysyin häneltä: "Etkö olisi iloinen, jos mitkään näistä hirveistä asioista ei olisikaan totta?" Hän oli hiljaa.
Kirjoittaja päivittää myöhemmin:
Nyt hän selittää 4.3:tta päivämäärästä. Ja kysyin, että mitä jos mitään ei tapahdukaan? Hän sanoi "Täysin varmasti tapahtuu". Ehkä olen taas täällä 5.4:tta tekemässä uutta aloitusta tästä samasta aiheesta. Tämä on ihan hullua :(
61.
28.3.2021
Q muutti työpaikkani myrkylliseksi.
Minun tiimini oli aiemmin aika mukava, jossa oli helppo tulla toimeen.
- Yksi heistä kyseli muilta, että olemmeko nähneet videon naisesta, joka laittaa magneetin rokotuskohtaan ja se pysyy siinä todistaen, että rokotteessa on mikrosiruja?
Minä: Nauroin ja kerroin olevani rokotettu, enkä ole magneettinen.
- Joten kokeilimme ja huomasimme, ettei se toimi.
Yksi heistä: Huh? Ehkä se oli huijausta.
Minä: Joo, ihmiset esittää netissä paljon kaikenlaista.
Toinen heistä: ON OLEMASSA PALJON ERI ROKOTTEITA
Minä: Joo, mut yksikään niistä...
Sama tyyppi: MINÄ NÄIN SEN VIDEON, HÄN OLI SAIRAALASSA.
Pudistelin päätäni ja palasin takaisin töihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
58.

Pudistelin päätäni ja palasin takaisin töihin.62.
8.10.2021
Opein kuinka syvälle kaninkoloon mieheni on mennyt.
Asiat olivat ok viime vuoteen asti. Tiesin että mieheni on ultra oikeistolainen, mutta hän tekee kaikki päätöksensä pohjautuen mielettömyyteen.
Aiemmin tänä vuonna hänen oli ihan pakko myydä talo ja muuttaa punaiseen osavaltioon. Niin teimme.
Hän osti kaiken tämän kullan ja hopean. Hänellä on ruokaa tölkeissä 25 vuoden ajaksi. Hän eläköityi työstään koska ei halua ottaa rokotetta. Hän erakoitti meidät vuoren huipulle. Tie tänne on puolentoista mailia pitkä, saadaksesi hiukan ideaa. Äitini on huolissaan hänen mielenterveydestään.
Hän ei ole väkivaltainen, mutta hän on karkottanut ystävämme kaikella hänen paasaamisellansa. Vaikka saisin hankittua täältä metsästä jonkun ystävän, pelkäisin tuoda häntä kotiimme.
63.
26.3.2021
Tämä sattuu.
Otin rokotteen eilen taisteltuani äidin kanssa noin kaksi kuukautta siitä. Tarkistin hänen "lähteensä". (kirjaimellisesti ensimmäinen lähde oli kuvankaappaus Facebookista). Vaati aika paljon vaivaa löytää mitään uskottavaa. Hän ei pystynyt toimittamaan mitään järkevää, joten tein päätökseni.
Perheeni, kutsuttuaan minua eräille hyvin julmilla nimityksillä, on tavallaan irrottanut minut ja lopettanut puhumasta minulle.
64.
24.2.2021
Oma isoisäni taisteli toisessa maailmansodassa ja näki kärsiviä juutalaisia lapsia vapautuksen aikana. Se mursi hänen sydämensä. Nyt hänen oma lapsensa väittää että juutalaiset näyttelivät holokaustin ja että "ei se edes ollut niin paha".
65.
4.11.2021
Isäni menehtyi covidiin rokotteesta kieltäytymisen jälkeen.
Olen pahoillani kertoessani tämän täällä, mutta kirjaimellisesti minulla ei ole ketään kenelle puhua. Isäni kuoli covidiin oltuaan vuosia sydänsairas ja kieltäydyttyään rokotteesta lokakuussa. Hän sai covidin siskoltani, joka asui hänen kanssaan siihen aikaan ja joka myös kieltäytyi rokotteesta. Äitini sairastui myös ja on myös rokotteista kieltäytyjä. Hän on parantunut, mutta yskä on jäänyt.
66.
23.10.2021
Menetin isäpuoleni itsemurhaan Qanoni takia.
Menetin isäpuoleni 13. elokuuta. Hän tuli elämääni 10 vuotta sitten, eikä koskaan lähtenyt. Olen 23 nyt ja oikea isäni oli paha, joten minulla oli luottamusongelmia miehiin. Isäpuoli kohteli äitiä ja veljeä ja minua hyvin. Kunnioituksella ja rakkaudella. En ollut koskaan nähnyt äitiä yhtä onnellisena. He tekivät KAIKEN yhdessä ja äitini säteili onnea.
2019 loppupuolella isäpuoli meni mukaan Qanoniin. Hänen työkaverinsa saivat hänet siihen ja hän meni SYVÄLLE.
Hänestä tuli paranoidinen ja hön pelkäsi että hänet lähetettäisiin Guatanamo Bay:hun. Hän näki olemattomia helikoptereita ja sai vainoharhaisen hermoromahduksen.
Hän kävi sairaalassa ja sai antipsykoottisen lääkityksen. Tämä oli kesällä 2020. Poistuessaan sairaalasta hän oli erilainen. Hän ei enää puhunut, eikä halunnut olla ihmisten lähellä, hän lopetti katsekontaktin ottamisen, mutta oli silti herttaisin mies jota voi kuvitella. Hän kieltäytyi terapiasta ja sanoi olevansa kunnossa.
Hän aloitti ryyppäämään paljon ja selitti, että se oli hänen päänsärkyynsä ja halusu tuntea olonsa paremmaksi, mutta että muuten hän olisi okei. Elokuun 13 päivä hänen serkkunsa oli kylässä aamulla. Äitini ja minä olimme menossa johonkin (apt to sign the lease) ja äitini halusi nähdä sen. Pyysimme serkkua katsomaan leffaa ja pelaamaan hänen (isäpuolen) kanssaan ja että olisimme pian takaisin. Isäpuoli vaikutti olevan okei, mutta oli levoton. Hän sanoi olevansa pahoillaan ryyppäämisestä. 10 minuutin päästä olin äiti saa puhelun ja kuulen hänen kiljuvan hirveällä tavalla. En koskaan unohda hänen kasvojaan, tai kehonkieltään. Isäpuoli oli pyytänyt serkkua auttamaan moottorikelkan kanssa vajassa, meni itse etukäteen ja lukitsi itsensä sisälle ja hirttäytyi. Äitini ja minä emme koskaan tule olemaan samoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
62.
8.10.2021
Opein kuinka syvälle kaninkoloon mieheni on mennyt.
Asiat olivat ok viime vuoteen asti. Tiesin että mieheni on ultra oikeistolainen, mutta hän tekee kaikki päätöksensä pohjautuen mielettömyyteen.
Aiemmin tänä vuonna hänen oli ihan pakko myydä talo ja muuttaa punaiseen osavaltioon. Niin teimme.
Hän osti kaiken tämän kullan ja hopean. Hänellä on ruokaa tölkeissä 25 vuoden ajaksi. Hän eläköityi työstään koska ei halua ottaa rokotetta. Hän erakoitti meidät vuoren huipulle. Tie tänne on puolentoista mailia pitkä, saadaksesi hiukan ideaa. Äitini on huolissaan hänen mielenterveydestään.
Hän ei ole väkivaltainen, mutta hän on karkottanut ystävämme kaikella hänen paasaamisellansa. Vaikka saisin hankittua täältä metsästä jonkun ystävän, pelkäisin tuoda häntä kotiimme.
63.
26.3.2021
Tämä sattuu.
Otin rokotteen eilen taisteltuani äidin kanssa noin kaksi kuukautta siitä. Tarkistin hänen "lähteensä". (kirjaimellisesti ensimmäinen lähde oli kuvankaappaus Facebookista). Vaati aika paljon vaivaa löytää mitään uskottavaa. Hän ei pystynyt toimittamaan mitään järkevää, joten tein päätökseni.
Perheeni, kutsuttuaan minua eräille hyvin julmilla nimityksillä, on tavallaan irrottanut minut ja lopettanut puhumasta minulle.
64.
24.2.2021
Oma isoisäni taisteli toisessa maailmansodassa ja näki kärsiviä juutalaisia lapsia vapautuksen aikana. Se mursi hänen sydämensä. Nyt hänen oma lapsensa väittää että juutalaiset näyttelivät holokaustin ja että "ei se edes ollut niin paha".
65.
4.11.2021
Isäni menehtyi covidiin rokotteesta kieltäytymisen jälkeen.
Olen pahoillani kertoessani tämän täällä, mutta kirjaimellisesti minulla ei ole ketään kenelle puhua. Isäni kuoli covidiin oltuaan vuosia sydänsairas ja kieltäydyttyään rokotteesta lokakuussa. Hän sai covidin siskoltani, joka asui hänen kanssaan siihen aikaan ja joka myös kieltäytyi rokotteesta. Äitini sairastui myös ja on myös rokotteista kieltäytyjä. Hän on parantunut, mutta yskä on jäänyt.
66.
23.10.2021
Menetin isäpuoleni itsemurhaan Qanoni takia.
Menetin isäpuoleni 13. elokuuta. Hän tuli elämääni 10 vuotta sitten, eikä koskaan lähtenyt. Olen 23 nyt ja oikea isäni oli paha, joten minulla oli luottamusongelmia miehiin. Isäpuoli kohteli äitiä ja veljeä ja minua hyvin. Kunnioituksella ja rakkaudella. En ollut koskaan nähnyt äitiä yhtä onnellisena. He tekivät KAIKEN yhdessä ja äitini säteili onnea.
2019 loppupuolella isäpuoli meni mukaan Qanoniin. Hänen työkaverinsa saivat hänet siihen ja hän meni SYVÄLLE.
Hänestä tuli paranoidinen ja hön pelkäsi että hänet lähetettäisiin Guatanamo Bay:hun. Hän näki olemattomia helikoptereita ja sai vainoharhaisen hermoromahduksen.
Hän kävi sairaalassa ja sai antipsykoottisen lääkityksen. Tämä oli kesällä 2020. Poistuessaan sairaalasta hän oli erilainen. Hän ei enää puhunut, eikä halunnut olla ihmisten lähellä, hän lopetti katsekontaktin ottamisen, mutta oli silti herttaisin mies jota voi kuvitella. Hän kieltäytyi terapiasta ja sanoi olevansa kunnossa.
Hän aloitti ryyppäämään paljon ja selitti, että se oli hänen päänsärkyynsä ja halusu tuntea olonsa paremmaksi, mutta että muuten hän olisi okei. Elokuun 13 päivä hänen serkkunsa oli kylässä aamulla. Äitini ja minä olimme menossa johonkin (apt to sign the lease) ja äitini halusi nähdä sen. Pyysimme serkkua katsomaan leffaa ja pelaamaan hänen (isäpuolen) kanssaan ja että olisimme pian takaisin. Isäpuoli vaikutti olevan okei, mutta oli levoton. Hän sanoi olevansa pahoillaan ryyppäämisestä. 10 minuutin päästä olin äiti saa puhelun ja kuulen hänen kiljuvan hirveällä tavalla. En koskaan unohda hänen kasvojaan, tai kehonkieltään. Isäpuoli oli pyytänyt serkkua auttamaan moottorikelkan kanssa vajassa, meni itse etukäteen ja lukitsi itsensä sisälle ja hirttäytyi. Äitini ja minä emme koskaan tule olemaan samoja.67.
21.3.2021
Isoisäni mielestä 7 vuotiaan lapsenlapsen syntymäpäivät olivat hyvä hetki ruveta paasaamaan.
Taas uusi perhetapahtuma pilattu Qultti-isän takia. Nykyään se tapahtuu käytännössä joka kerta, mutta silti tekee minut surulliseksi. Hän tuli 30 minuuttia myöhässä veljentyttäreni syntymäpäiville. Ei se haittaa.
Sanoin "Hei" ja pysyin keittiössä ja hän meni sohvalle. Kolmen minuutin päästä hän jo paasaa siitä kuinka Japani ei päästä katsojia olympialaisiin (koska "huijaus"). Ilmeisesti tämä on nyt tämän viikon oikeistolaisuusraivon kohde. Ihan niinkuin hän koskaan olisi välittänyt olympialaisista tai edes olisi koskaan katsonut niitä, ainakaan katsojana?
Käyn välillä ulkona katsomassa lapsia ja tekemässä syntymäpäiviin liittyviä juttuja.
Tulen takaisin ja hän alkaa puhumaan kuinka ilmavoimat vieläkään eivät nimeä Bidenin konetta Air Force One:ksi ja että hän kävelee epäilyttävästi. Ymmärrän, että tämä on hänen uusin yrityksensä syöttää punapillereitä.
Sen sijaan että nauttisi syntymäpäivistä lastenlastensa kanssa ja käyttääkseen perheen kanssa aikaa, hän alkaa paasaamaan jostain täysin epärelevantista ja käyttää iltapäivän koettaessaan koukuttaa muut samaan.
68.
10.2.2021
Minun 3 vuotiaalla veljentyttärellä on painajaisia siitä, että hänet syödään elävältä.
Hän on upea lapsi, fiksu ja persoonallinen. Heidän viimeisimmällä vierailulla kuitenkin opein, että hänellä on painajaisia, että Joe Biden syö hänet. Hän ei tiedä kuka Joe Biden on, eikä hän tiedä miltä hän näyttää. Mutta joku on selkeästikin täyttänyt hänen päänsä tällä mielettömyydellä niin pitkälle, että ne täyttävät hänen ajatuksena lähes päivittäin.
69.
27.6.2021
Minun isäni on Q liikkeen keulakuva.
Postasin aiemmin, mutta poistin sen pelosta ja häpeästä, nyt postaan uudelleen.
Tajusin ettei isäni tekemiset ole minun vastuulla, mutta kauhut ja vahinko jonka hän on aiheuttanut on käsittämätön.
Hän käyttää hänen suurta nettiyleisöänsä levittääkseen väärää tietoa ja väkivaltaista puhetta. Voin elää jos menetän hänet, mutta miten voin prosessoida niitä kaikkia kauheita asioita joita hän on sanonut ja sitä harmia jonka hän on aiheuttanut niin monelle? Löysin tämän sivun uutisten kautta ja lukiessani näitä juttuja, se saa minut itkemään.
70.
7.3.2021
Veljeni oli ekstaasissa Trumpin tullessa valituksi 2016. Hän sanoi että "vedä turvavyöt tiukalle", koska Trump tulee saamaan aikaan niin paljon niin nopeasti. Hän tiesi etten äänestänyt Trumppia. Tämä oli ensimmäinen kerta kun en äänestänyt Republikaania, en vain pystynyt menemään mukaan siihen rasismiin ja niihin valheisiin.
Kun mainitsin Trumpin kertomista valheista, veljeni suuttui ja sanoi, ettei meidän pidä enää puhua politiikasta. Tämä oli suuri muutos, sillä aiemmin olimme jutelleet usein. Hyväksyin tämän, mutta huomasin hänen pikkuhiljaa vetäytyvän ajan kuluessa.
2020 vaalien aikaan veljeni ryhtyi agitoimaan entistä enemmän. Hän saattoi mennä facebookkiin tekemään poliittisia väitteitä, jotka oli suunniteltu saamaan hänen ystävänsä haastamaan ne. Tämä sai veljeni kirjoittamaan karkeita loukkauksia ja poistamaan haastajan ystävälistaltaan. Yhdellä viimeisimmistä keskusteluistamme mainitsin, että on kummallista kuinka ihmiset "Siniset elämät merkitsevät" lippujen kanssa hyökkäsivät poliisia vastaan pääkaupungissa. (mitä se tarkoittaa? https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c497ec73-4fa6-4114-9ba2-8aa7bb71e1d2 )
Hän sanoi, että se oli tärkeää, sillä siten selvitettäisiin ketkä ovat vihollisia ja liberaalit olisivat hänen vihollisiaan. En ajattele olevani liberaali, mutta huomasin että hän kohdisti sen minuun.
Viimeinen tekstinvaihtomme oli tammikuussa 2021. Hän linkitti pienen mielipidekirjoituksen pienestä lääketieteellisestä julkaisusta, joka väitti, että HCQ on lääke Covidiin. "juuri aikataulussa" hän sanoi.
Toistin, että kansanterveysasiantuntijoiden näkemys on, että HCQ ei ole parannuskeino. Hän teki katkerimman hyökkäyksensä minua vastaan kertoan, että kärsin äärimmäisestä Trump vihasyndroomasta. Hän sanoi, että olen paha, koska en anna ihmisisille mahdollisuutta taistella Covidia vastaan. Hän lopetti kirjoittamalla "hävitä numeroni kusipää".
Kommentti: "mitä en ymmärrä HCQ:sta, on että lääketeollisuus tekee sen. Nämä ihmiset vastustavat rokotetta, koska "lääketeollisuuteen ei voi luottaa", mutta HCQ:n voi luottaa? Pfizer tuottaa HCQ:ta ja yhtä koronarokotteista. Joten miksi he luottavat HCQ:n, mutta eivät rokotteeseen, kun ne tulevat samoilta firmoilta?
Kommentti: He haluavat Trumpin saavan kaiken kiitoksen rokotteista, joita he kieltäytyvät ottamasta.
Komnmentti: Eikä pelkästään tämä, vaan Trump ei ottanut HCQ:ta sairastaessaan Covidia.
Kommentti: Ainoa syy että hän suositteli sitä, oli koska hän omistaa osakkeita yhtiöön, joka tekee sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
67.

Kommentti: Ainoa syy että hän suositteli sitä, oli koska hän omistaa osakkeita yhtiöön, joka tekee sitä.71.
29.6.2021
Äitini kyseli, että onko kädessäni nyt magneettisia ominaisuuksia.
Koska hän "oli nähnyt jotain videoita, missä niin tapahtuu". Otin magneetin hänen jääkaapistaan, painoin sen käsivarttani vasten ja katselin hänen kasvojaan magneetin tippuessa lattialle. Hän ei vaikuttanut vakuuttuneelta, kohautti vain olkapäitään ja sanoi "ainakin nyt me tiedämme".
72.
29.1.2022
Aviomies hylkäsi uuden vauvan ja perheen
Minun aviomieheni liittyi Qanoniin hyvin vahvasti. Vuosi sitten. Yritin jättää sen huomioimatta, mutta hän vain jatkoi vajoamistaan syvemmälle kaninkoloon. Hän on vakuuttunut että hän keskustelee JFK jr:n kanssa ja on pelastamassa maailmaa. Hän kieltää minua rintaruokkimasta vauvaa sen jälkeen kun otin rokotteen, koska "karistelen". Hän myös käyttää tuhansia dollareita uskoessaan, että velkamme poistetaan. Hän hylkäsi perheen ja 3 kuukauden ikäisen vauvan jatkaakseen ideologiansa parissa.
73.
15.8.2022
Isäni muuttaa takaisin kotimaahansa, koska hän uskoo että Biden ja demokraatit tuhoavat tämän maan.
Tänään heräsin tekstiviestiin isältäni, jossa hän kertoo palaavansa takaisin Hondurasiin koska hän pelkää että Biden ja demokraatit tekevät lisää viruksia pakottaakseen kaikki ottamaan enemmän rokotteita.
Hän on laiton maahantulija. 1989 isoni ylitti rajan laittomasti. Hän kävi niin paljon läpi päästäkseen tänne. Ja nyt salaliittoteoria saa hänet heittämään kaiken pois. Kun hän lähtee, hän ei enää pääse takaisin.
74.
9.12.2020
Aviomies haluaa avioeron, kiitos Q:lle.
Minun aviomieheni 23 ajalta, lukiorakkaus, sielun kumppanini, on luovuttanut "valaistakseen" minua Q:sta ja mitä "oikeasti tapahtuu". Hän on niin syvällä tässä Q-jutussa. Tässä vaiheessa hän on irtaantunut minusta, pojastaan, perheestään ja jopa työpaikastaan. Hänellä on lievä narsistinen persoonallisuushäiriö, mutta Q:n avulla se on lisääntynyt sanoinkuvaamattomalla tavalla.
Hän on uskonnollinen mies, mutta uskonnollisuus on lisääntynyt myös. Nyt hän uskoo olevansa jumala itse ja yksiselitteisesti korkeampi voima kun kaikki muut. Ja että se on hänen vastuullaan johtaa ihmiset "uuteen maailmaan", joka tulee kunhan Trump voittaa. (ja hän tietenkin voittaa sanokoon media mitä hyvänsä, hänen mukaansa). Avioliitossamme oli muitakin pieniä ongelmia, mutta tämä Q liike muutti hänen tunnistamattomaksi minulle ja perheelle. Hän on valmis heittämään menemään parhaat asiat joita hänelle on tapahtunut. 23 vuotta naisen kanssa, joka uhrasi niin paljon itsestään hänen takiaan ja rakasti häntä koko sydämestään ja sielustaan. Sydämeni on rikki ja syytän sosiaalista mediaa ja Q:ta.
75.
26.1.2021
Viesti kaikille jotka ajattelevat että internetin täyttäminen lisäsalaliitoilla ja Q seuraajien trollailu on hyvä idea.
Lopettakaa, ette ole tekemässä hyvää.
Kun Q lopetti postailun, ajattelin että valheiden levittely ja eriskummallisten salaliittojen määrä voisi ruveta vähenemään. Sitten huomasin tämän kummallisen trendin, missä (ryhmä) teinit tekevät feikkitilejä nettisivuille, jotka ovat täynnä Qseuraajia ja tuuttaavat sinne lisää salaliittoteorioita, vain naureskellakseen heille täällä. Mikä pointti tässä on? Pisteiden keräily?
Tässä vaiheessa pelottaa edes kysyä: kuinka paljon nettisivuilla Qjuttuja kertoilevat edes ovat oikeita Qseuraajia ja kuinka moni heistä on vain trollailemassa?
Eilen käyttäjä (nimimerkki) postasi ideansa taistella salaliittoja vastaan levittämällä lisää salaliittoteorioita.
Tämä on nyt missä me sitten olemme. Q:n lopettaessa postailun, monet hänen seuraajistaan lopettivat uskomasta niihin juttuihin ja työntelemästä maaliviivojaan. Mutta nyt kokoajan enemmän ihmisiä lisääntyy tekemään samaa mitä Q teki. Nämä ihmiset keksivät salaliittoteorioita ja trollailevat hyväuskoisia ihmisiä ja ylpeänä väittävät, että he ovat mukamas taistelemassa niitä vastaan tekemällä lisää sitä. Et taistele tulta vastaan heittämällä sinne bensaa.
Eivät kaikki Qseuraajat ole tyhmiä ja mielenterveysongelmaisia. Monet heistä ovat vain ihmisiä, joita on helppo manipuloida uskomaan että he ovat hyvällä asialla.
Tunnen litteä maa teoreetikon. Hän ei ole tyhmä. Hän vain rehellisesti uskoo, että hän tietää totuuden olemalla uskomatta mitään mitä media sanoo, mutta samalla hän uskoo kaiken mitä salaliittoteoreetikot sanovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
71.

Tunnen litteä maa teoreetikon. Hän ei ole tyhmä. Hän vain rehellisesti uskoo, että hän tietää totuuden olemalla uskomatta mitään mitä media sanoo, mutta samalla hän uskoo kaiken mitä salaliittoteoreetikot sanovat.76.
9.12.2021
Molemmat vanhemmistani ovat suuria salaliittoteoreetikkoja.
Kumpikaan heistä ei ajattele olevansa Qanonin jäseniä, mutta heidän uskomuksensa ovat aikalailla täsmälleen sellaiset. He molemmat uskovat eliitiin pedofiilihallintokulttiin ja että demokraatit pilaavat kaiken.
Niinkuin arvata saattaa, minäkin ajauduin uskomaan näihin. Noin kaksitoistavuotiaana äitini selitti yksityiskohtaisesti kuinka eliitti kidnappaa lapsia ja metsästää heitä saarellansa saadaksee nheistä adrenochromea. Hän aidosti uskoi tämän olevan totta ja koko elämäni ajan minä myös.
Löysin erään salaliittofoorumin 13 vuotiaana ja kulutin siellä hyvin paljon aikaa, niinkuin muillakin vastaavilla foorumeilla. En ymmärtänyt mitään, sillä olin käytännössä sikiö, mutta kuulin paljon pöhinäsanoja, kuten Maxwell, Epstein, Panama jne. Kuulin myös Eliitistä. Vanhempani uskoivat siihen, joten sen pitää olla totta.
Muutama kuukausi "tutkimuksiani" ja Epstein kuolee. Tämä tekee *** shokkiaallon. Tämä todistaa kaiken. Eliitti on totta ja he haluavat tappaa meidät kerätäkseen adrenochromea ja kaikki demokraatitkin ovat siinä mukana. Tässä vaiheessa menen mukaan Qanoniin ja Pizzagateen. Minä jo valmiiksi uskoin kaikkeen siihen, mutta nyt löysin yhteisön.
Käytännössä tuhlasin paljon aikaa "tutkimuksiin" ja katsoin Qdropseja niinkuin ne olisivat jotain profetioita Jumalalta itseltään.
Tehdessäni "tutkimuksia", vahingossa tein oikeaakin tutkimusta. Sitten "pedogate" niminen foorumi suljettiin. Muistan miten yksi moderaattoreista paljastui olevansa oikeasti itsekin pedofiili. Ja hän sai pelkästään sympatiaa osakseen. Kaikissa kommenteissa ihmiset olivat käytännössä ylpeitä hänestä, kun hän avautui vapaasti. Ei tappouhkauksia, ei samanlaista vihaa, jota he osoittivat julkkiksia kohtaan. Pelkkää sympatiaa.
Tämä pelästytti minut. Tajusin että TÄMÄ on se paikka missä minä olin kaikkein eniten vaarassa. Nämä eivät olleet liskoihmisiä tai klooneja, tai jotain kaukaista vaaraa, jota en koskaan kohtaisi. Nämä olivat oikeita ihmisiä joihin luotin ja joiden kanssa juttelin lapsena. Kuinka moni muu tässä ryhmässä oli pedofiili valepuvussa?
Katsoessani ryhmiä kuten (ryhmän nimi), tämä vaikuttaa ihan selkeältä. He tekevät vaihtokauppaa oikeasta lapsipornosta samalla esittäen olevansa lastensuojelijoita.
Voin varmuudella sanoa, ettei heitä lasten asiat kiinnosta. Nämä ihmiset ovat 100% vaarallisia.
En enää tiedä mikä on totta. Tällä tavalla minut kasvatettiin.
77.
20.2.2022
Huomasin, että seniori-ikäinen äitini kirjoittelee Qanon artikkeleita feikkisivuille kaikesta mahdollisesta Q:hun liittyvästä ja saa satoja tuhansia katselukertoja. Hän ei enää puhu minulle eikä vaikuta välittävän.
Minun mormoni äitini (en itse enää ole mormoni) ei ole pelkästään Trump tukija, vaan myös Qanon uskova. Sitten löysin ettei hän ole pelkästään Qanon uskova, vaan aineiston tuottaja. Sitten huomasin ettei hän ole pelkästään tuottaja, vaan hän on yhteydessä muihin Qanon jäseniin, järjestellen ja jakaen kaikenlaista väärää tietoa (muunmuassa kuinka Demokraatit mukamas manipuloivat säätilaa satelliiteilla rangaistakseen Texasia) ja hän on ollut tärkeä tuottaja useammalla väärää tietoa levittävällä sivulla.
Hän teki sitä jo ennen Qanonin tulemista, ainakin 2013 lähtien sillä sivulla.
Hän ei koskaan soita minuille eikä välitä minusta ollenkaan. Soitin hänelle jouluna ja hän sanoi että on liian kiireinen, mutta soittaisi takaisin. Hän ei koskaan soittanut.
Päätin kysyä hänen Qanon kirjoitelmistaan tekstiviestinä. Pyysin häntä myöntämään ne ja selittämään. Olin asiallinen ja selkeä. Hän ei ole tähän mennessä vastannut.
78.
25.9.2022
Olen rakentamassa taloa ja sain juuri loppuhinnan.
Puhuessani isäni (Quskovainen) kanssa, hän sanoi "onnittelut talon ostamisesta, toivotaan ettei hallitus pilaa sitä ensi viikolla" Hän sanoi, että jotain suurta on tapahtumassa ensi viikolla ja että ensimmäistä kertaa hän on "oikeasti peloissaan mitä tulee tapahtumaan".
Hän täysin uskoo, että mitä ikinä tapahtuu ensi viikolla, se saa maailman menemään ihan sekaisin ja meillä ei tule olemaan sähköä. Hän uskoo, että talo jota rakennan tulee olemaan hinnaltaan alle puolet siitä mitä se on nyt kuukausien sisällä näiden tapahtumien seurauksena.
Kysyin häneltä, että miten minun pitäisi tietää mitä ensi viikolla tapahtuu ja hän sanoi "sinä kyllä tiedät". Hän siteerasi Trumpin puhetta, missä Trump antoi salaisia vinkkejä siitä mitä tapahtuisi pian.
Kysyin: Kun tulee ensi lauantai ja mitään ei tapahtunut, sanotko taas, että se tapahtuu ensi viikolla?" Hän sanoi, että jos se ei tapahdu tällä viikolla, niin olemme väistäneet ison luodin ja asiat tulevat olemaan okei ja istumme ja juhlimme.
Tottakai tiedän ettei mitään tapahdu. Olen nähnyt tämän skenaarion jo useammin kun jaksan laskea, tiedätkö, tämän tyypillisen maaliviivojen siirtelyn. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
76.

Tottakai tiedän ettei mitään tapahdu. Olen nähnyt tämän skenaarion jo useammin kun jaksan laskea, tiedätkö, tämän tyypillisen maaliviivojen siirtelyn.79.
2.3.2022
Vanhempani piilottivat äänestyskorttini ja koittivat estää minua äänestämästä Texasin esivaaleissa. Qisä tuo korttini minulle viimeisenä yönä sanoen "Sori ettet saanut tätä ajoissa voidaksesi äänestää tänään! ha ha ha!"
Kerroin käyttäneeni ajokorttia henkilötodistuksena äänestyksessä.
80.
11.8.2022
Äitini ei lopeta nolojen politiikkajuttujen postailua instagrammiinsa.
Vuodesta 2016 lähtien tuntuu kuin olisin katsellut jotain TV-showta, missä kaikki perheen jäsenet ja muut hahmot muuntautuvat kokonaan eri ihmisiksi. Koko elämäni ajan äitini oli lämminsydäminen ei poliittinen henkilö, joka minun silmissäni aina ymmärsi että politiikka on typerää, eikä siihen kannata sekaantua. Nyt hän ajattelee, että Trump on ihmiskunnan pelastaja.
81.
26.8. 2020
Olen katsellut kauhuissani kuinka minun upea,ystävällinen, komea poikaystäväni on vajonnut alkoholin väärinkäyttöön , youtubevideoihin, Fox newsiin ja äärioikeistolaispodcasteihin. Pian "sairaat demokraatit" ovat tulleet hänen vannomiksi vihollisikseen. Hän erosi perheestään, ystävistään ja työstään, sillä hän ajatteli kaikki demokraateiksi. Hänen vihansa kuluttaa minua. Olin viimeinen demokraatti hänen elämässään, kunnes eräänä iltana hän ryyppäsi itsensä erityisen känniin hän yllättäen heitti minut seinään kaikella voimallaan ja teki sen uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kunnes seinään jäi veritahroja päästäni. Hän pakeni ennen poliisin saapumista, mutta soitti minulle seuraavana päivänä. Luullen hänen olevan nyt selvinpäin, vastasin puheluun. Tämän miehen kanssa olin suunnitellut tulevaisuutta ja olin rakastanut häntä kokosydämisesti. Hän sanoi: "Sinä ansaitsit sen", koska olin demokraatti. Hän vielä lähetti sähköpostin puhelun jälkeen, jossa sanoi "olisi pitänyt tappaa sinut". Tämä hänen riippuvuussuhteensa Qanoniin, Trumpiin ja lupauksiin väkivaltaisesta sisällissodasta ei ainoastaan särkenyt sydäntäni, vaan se lähes päätti elämäni.
Jopa hänen oma äitinsä joutui vaihtamaan lukot, sillä hän uhkaili omaa perhettänsä myös.
82.
17.3.2022
Qystäväni soitti minulle itkien ja sanoi "en tiedä enää mihin uskoa!"
Minun ystäväni asui pahan (abusive) vasemmistolaisen poikatystävän kanssa, se aiheutti hänet siirtymään toisen miehen luokse, joka oli äärioikeistolainen ja Qanonisti.
Hänestä tuli myös fyysisesti paha, ehkä jopa pahempi kun ensimmäinen.
Nyt hän on kaukana tästäkin miehestä, mutta Q propaganda on tehnyt jälkensä hänen psyykeensä. Hän identifioituu kristityksi, Episkopaliaanisuuden kautta.
Joten, hän soitti minulle sanoen "en enää tiedä mihin uskoa!"
Sanoin, että "Ehkä sinun ei tarvitse uskoa mihinkään, tai ehkä sinun pitäisi laittaa Jeesus edelle poliittisia ideologioita". ... Kerroin hänelle, että uskon voi nähdä muullakin kuin äärioikeistolaisen politiikan kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
79.

Sanoin, että "Ehkä sinun ei tarvitse uskoa mihinkään, tai ehkä sinun pitäisi laittaa Jeesus edelle poliittisia ideologioita". ... Kerroin hänelle, että uskon voi nähdä muullakin kuin äärioikeistolaisen politiikan kautta.83.
3.11.2022
Ystäväni poika tappoi itsensä Qanonin takia.
Joudun muuttamaan yksityiskohtia, jotta asiaan liittyvät ihmiset eivät tunnista itseään tästä.
Ystäväni poika oli Qanon seuraaja. Trump, salaliitot, rokotteet, valtiovakoilu.
Hänen puuhansa saivat monet ihmiset tuntemaan olonsa vaivaantuneiksi ja suurin osa mitä hän sanoi, oli erittäin rasistisesti loukkaavaa.
Hän oli paranoidinen, erityisesti koskien lentokoneita ja helikoptereita. Kerran hän osoitteli yhtä aseella, jolloin naapirit soittivat poliisin.
Hän päätyi poliisin kanssa piiritystilanteeseen tinkimättä mistään vaatimuksistansa, joka lopulta päätyi siihen, että hän päätti oman elämänsä makuuhuoneessa.
https://www.reddit.com/r/QAnonCasualties/comments/ykk47s/my_friends_son_killed_himself_because_of_qanon/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
83.
3.11.2022
Ystäväni poika tappoi itsensä Qanonin takia.
Joudun muuttamaan yksityiskohtia, jotta asiaan liittyvät ihmiset eivät tunnista itseään tästä.
Ystäväni poika oli Qanon seuraaja. Trump, salaliitot, rokotteet, valtiovakoilu.
Hänen puuhansa saivat monet ihmiset tuntemaan olonsa vaivaantuneiksi ja suurin osa mitä hän sanoi, oli erittäin rasistisesti loukkaavaa.
Hän oli paranoidinen, erityisesti koskien lentokoneita ja helikoptereita. Kerran hän osoitteli yhtä aseella, jolloin naapirit soittivat poliisin.
Hän päätyi poliisin kanssa piiritystilanteeseen tinkimättä mistään vaatimuksistansa, joka lopulta päätyi siihen, että hän päätti oman elämänsä makuuhuoneessa.
https://www.reddit.com/r/QAnonCasualties/comments/ykk47s/my_friends_son_killed_himself_because_of_qanon/84.
6.3.2021
Minun anti-maski-covidinkieltäjä ystäväni kuoli covidiin tänään.
Hän ja hänen vaimonsa olivat ystäviämme useiden vuosien ajan. Tapasimme lukiossa ja valokuvasin heidän häissään. He aina järjestivät kaikki ystävien jälleentapaamiset minun äitini kuoleman jälkeen 2 vuotta sitten. Hän oli ensimmäinen henkilö, jolle soittaisin pyytäessäni jotain syömään palatessani Phoenixiin. Hän ja hänen vaimonsa olivat esimerkillisiä myötätunnossa ja rakkaudellisuudessa.
Ja tämä kaikki otti raskaasti takapakkia 2020 vaalien jälkeen. He lopettivat meille puhumisen ja puheluihin vastaamisen.
Kun äitini kuoleman vuosipäivä saapui, me koitimme ottaa heihin yhteyttä, mutta he hylkäsivät meidät. Silloin tiesin mistä se johtui.
Koska emme äänestäneet Trumppia, me heidän silmissään olimme vauvamurhaajia ja "varastettujen vaalien" tukijoita, joita Cabal johtaisi.
En tiedä kuinka syvälle Q-kuiluun he vajosivat, mutta he muuttuivat tunnistamattomiksi niihin ihmisiin verrattuna, jotka aiemmin tunsin ja joita vaalin.
Kun hän sairastui Covidiin, he kielsivät sen olevan covidia, vaikka lääkärit sen hänessä diagnosoivat. He kutsuivat minut johonkin, jonka tiestin olevan "maskiton baari". Kiitollisena voin kertoa kieltäytyneeni, en pelkästään, koska se oli typerää ja ei-turvallista, mutta myös että epäilin sen olevan paikka missä he koittaisivat syöttää minulle teorioitansa. (redpilling).
Hän sairastutti koko perheensä, mutta kiitos Jumalalle he selviytyivät.
Toivoin että myös hän paranisi, jotta voisimme sopia riitamme. Kolme vuosikymmentä ystävyyttä kadetettu tällaisen pimeän ideologian takia. Sydämeni on kaikkien niiden kanssa, jotka ovat joutuneet kokemaan tätä samaa.
85.
18.3.2021
Äitini uskoo olevansa sodassa
Äitini siirtyi hitaasti Qanoniin, kun hän ja perheeni alkoivat käydä (amerikkalainen megakirkko) noin puolitoista vuotta sitten. Hän ei ole nähnyt pikkulapsipoikaani (hänen ensimmäistä lapsenlastaan) kuukausiin, koska hän kieltäytyy rokotuksista, eikä suostu kohtaamaan minua ollenkaan.
Olen tehnyt kovasti töitä pelastaakseni suhteemme, ja osa siitä on ollut sitä, että olen yrittänyt tuntea hänen pelkonsa ja arvonsa. Joten katsoin hänen jumalanpalveluksensa netistä. Pastori sanoi ainakin puoli tusinaa kertaa, että kristityt ovat sodassa. Hänen "saarnansa" olivat enimmäkseen politiikkaa.
Tekstasin hänelle (äidille) tällä viikolla: "Olen todella, todella surullinen. Kaipaan äitiäni. Kaipaan parasta ystävääni. Maailmani on tuntunut kääntyneen ylösalaisin siitä lähtien, kun emme ole olleet enää sopusoinnussa keskenämme. Yritän todella kovasti oppia ja ymmärtää näkökulmaasi. Yritän löytää yhteisen sävelen. Olen lukenut ja kuunnellut näkökulmia, jotka ovat vastakkaisia kuin omani. Haluan taistella suhteemme puolesta, mutta en toistemme kanssa. Minusta tuntuu, että maailma yrittää vakuuttaa meille, että olemme sodassa toisiamme vastaan, ja kieltäydyn siitä kiivaasti. Rakastan sinua, äiti."
Mutta olen saanut vastineeksi hiljaista kohtelua. Tarvitsin äitiäni niin kipeästi tänä vuonna saatuani ensimmäisen lapseni. Yritin niin kovasti olla kiltti, ymmärtäväinen ja empaattinen.
Tiedän, että siellä tullaan ajattelemaan, että "se on hänen menetyksensä". Mutta se ei muuta sitä, miten särkynyt olen. Tunnen itseni niin hylätyksi. Minulla on ikävä äitiäni.
86.
21.2.2023
Isäpuoleni valittaa kuinka väärin joku juttu on niin kauan kunnes huomaa että se onkin Republikaanien juttu, eikä Demokraattien.
Isäpuoleni aloitti valittamisen siitä kuinka väärin se on, että Demokraatit seuraavat naisia kukautistenseurantasovelluksilla. (hän sanoi: naistensairausapit). Hän vaikutti uskovan kuinka se on joku hyökkäys naisia vastaan trans-ihmisten toimesta. Hän huusi kuinka amerikkalaisilla on oikeis yksityisyyteen ja kuinka kukaan ei hänen tyttöänsä seuraile tällä tavalla.
Kaivoin muutaman artikkelin ja näytin hänelle (hänen vastustaessaan kiivaasti), että tämä oli itseasiassa Republikaaninen idea ja liittyy abortteihin.
Hän muutti mielensä samantien ja vaati siskoni puhelinta varmistaakseen ettei siellä ole aborttisovelluksia.
Koitin selittää hänelle, että että naiset saattavat joskus skipata kuukautiset ja hän sanoi että "miksi naiset sitten ovat niin huorana joka kuukausi sen sijaan että joka toinen kuukausi ja et tarvitse sovellusta tietääksesi että naiset ovat hulluja ja tämän takia he ovat demokraatteja". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
84.

Koitin selittää hänelle, että että naiset saattavat joskus skipata kuukautiset ja hän sanoi että "miksi naiset sitten ovat niin huorana joka kuukausi sen sijaan että joka toinen kuukausi ja et tarvitse sovellusta tietääksesi että naiset ovat hulluja ja tämän takia he ovat demokraatteja".Korjaus kohtaan 86.
"bitching" pitäisi varmaan kääntää "valittavana narttuna", eikä huorana.
87.
14.2.2023
Jouduin tekemään ilmoituksen äidistäni CPS:lle (Lasten turvapalvelut)
Hänen Qanon hevonpaskansa on estänyt häntä kotikouluttamasta sisaruksiani. Hän on huumeissa (high) 24/7 ja asunto on inhottavassa kunnossa. En voi itse adoptoida sisaruksiani, joten tein ilmoituksen laiminlyönnistä ja kotikouluvelvollisuudesta. Olen häpeissäni tehdessäni tämän omalle äidilleni, mutta ei se minun syyni ole. :(
88.
10.2.2023
Äitini sanoi minua "tyhmäksi ja naiiviksi" minun poikani esikoulutaiteen takia.
Hän (poika) toi kotiin kopion luokan projektista, jossa jokainen lapsi oli laittanut peukalonjälkensä oman nimensä päälle. Jokaiselle vanhemmalle annettiin kopio.
Sydämeni paisui, kun katsoin tuota pientä punaista tahraa, joka oli tehty sormivärillä kaikkien värikkäiden pienten tahrojen ja kaikkien niiden ystävien nimien joukossa, jotka hän saattaisi jonain päivänä unohtaa. Tämä taideteos on keittiön seinällä (joka vähitellen peittyy kaikkien hänen taideteostensa alle).
Äiti tuli käymään ja sanoi, ettei hän "pidä ajatuksesta, että koulu pitää lasten sormenjäljet tallessa".
Sanoin hänelle, ettei hänen pitäisi olla niin naurettava. Se on esikoulu, ei poliisiasema. Se on sormenjälkiä, herran tähden, sormenjäljistä ei voi erottaa mitään yksityiskohtia.
Hän sanoi minua tyhmäksi ja naiiviksi ja sanoi, että minun on suojeltava häntä "hallitukselta".
89.
22.2.2023
Isä kuoli lauantaina. (henkisesti
Olen niin järkyttynyt. Rakastan isääni enemmän kuin ketään muuta miestä koko maan päällä.
En tiedä, mitä tapahtui. Hän äänesti Ralph Naderia vuonna 2000. Hän äänesti Obamaa - kahdesti. Mutta hän alkoi katsoa Fox Newsia aamuisin ennen töitä, ja kaikki hänen punaniskojen salaliittoja rakastavat ystävänsä jakoivat naurettavaa paskaa Facebookissa, ja yhtäkkiä en voi keskustella hänen kanssaan niin, ettei keskustelu heti hyppäisi Trumpiin, aseisiin, "tyhmiin rottiin" ja niin edelleen. Isä on wicca, (eräänlainen noita) mutta hän jakoi postauksia, joissa Trump on kirjaimellisesti Jeesus Kristus. Naulattuna ristille, uhraamassa itsensä meidän puolestamme.
Rakastan häntä. Tuska, jota olen kokenut viime päivinä, on saanut minut lähes valmiiksi tappamaan itseni. En aio tehdä sitä, mutta se sattuu. Rakastan häntä niin paljon, mutta emme ole juuri puhuneet kolmeen vuoteen. Hän ei koskaan vastannut joulutekstiviesteihini tai puheluihini (hän oli lukihäiriöinen, joten se ei ehkä ollut tarkoituksellista), ja nyt en enää koskaan näe häntä. Se on ohi.
Ja olen niin vihainen. Nämä huijarit TIESIVÄT, että he kaupittelivat valheita varastetuista vaaleista ja maailmanlaajuisista salaliitoista, ja yrittivät vain tienata rahaa kohdeyleisönsä naiiviudella, ja nyt minun on maksettava siitä. En saa koskaan sitä aikaa hänen kanssaan takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus kohtaan 86.
"bitching" pitäisi varmaan kääntää "valittavana narttuna", eikä huorana.
87.
14.2.2023
Jouduin tekemään ilmoituksen äidistäni CPS:lle (Lasten turvapalvelut)
Hänen Qanon hevonpaskansa on estänyt häntä kotikouluttamasta sisaruksiani. Hän on huumeissa (high) 24/7 ja asunto on inhottavassa kunnossa. En voi itse adoptoida sisaruksiani, joten tein ilmoituksen laiminlyönnistä ja kotikouluvelvollisuudesta. Olen häpeissäni tehdessäni tämän omalle äidilleni, mutta ei se minun syyni ole. :(
88.
10.2.2023
Äitini sanoi minua "tyhmäksi ja naiiviksi" minun poikani esikoulutaiteen takia.
Hän (poika) toi kotiin kopion luokan projektista, jossa jokainen lapsi oli laittanut peukalonjälkensä oman nimensä päälle. Jokaiselle vanhemmalle annettiin kopio.
Sydämeni paisui, kun katsoin tuota pientä punaista tahraa, joka oli tehty sormivärillä kaikkien värikkäiden pienten tahrojen ja kaikkien niiden ystävien nimien joukossa, jotka hän saattaisi jonain päivänä unohtaa. Tämä taideteos on keittiön seinällä (joka vähitellen peittyy kaikkien hänen taideteostensa alle).
Äiti tuli käymään ja sanoi, ettei hän "pidä ajatuksesta, että koulu pitää lasten sormenjäljet tallessa".
Sanoin hänelle, ettei hänen pitäisi olla niin naurettava. Se on esikoulu, ei poliisiasema. Se on sormenjälkiä, herran tähden, sormenjäljistä ei voi erottaa mitään yksityiskohtia.
Hän sanoi minua tyhmäksi ja naiiviksi ja sanoi, että minun on suojeltava häntä "hallitukselta".
89.
22.2.2023
Isä kuoli lauantaina. (henkisesti
Olen niin järkyttynyt. Rakastan isääni enemmän kuin ketään muuta miestä koko maan päällä.
En tiedä, mitä tapahtui. Hän äänesti Ralph Naderia vuonna 2000. Hän äänesti Obamaa - kahdesti. Mutta hän alkoi katsoa Fox Newsia aamuisin ennen töitä, ja kaikki hänen punaniskojen salaliittoja rakastavat ystävänsä jakoivat naurettavaa paskaa Facebookissa, ja yhtäkkiä en voi keskustella hänen kanssaan niin, ettei keskustelu heti hyppäisi Trumpiin, aseisiin, "tyhmiin rottiin" ja niin edelleen. Isä on wicca, (eräänlainen noita) mutta hän jakoi postauksia, joissa Trump on kirjaimellisesti Jeesus Kristus. Naulattuna ristille, uhraamassa itsensä meidän puolestamme.
Rakastan häntä. Tuska, jota olen kokenut viime päivinä, on saanut minut lähes valmiiksi tappamaan itseni. En aio tehdä sitä, mutta se sattuu. Rakastan häntä niin paljon, mutta emme ole juuri puhuneet kolmeen vuoteen. Hän ei koskaan vastannut joulutekstiviesteihini tai puheluihini (hän oli lukihäiriöinen, joten se ei ehkä ollut tarkoituksellista), ja nyt en enää koskaan näe häntä. Se on ohi.
Ja olen niin vihainen. Nämä huijarit TIESIVÄT, että he kaupittelivat valheita varastetuista vaaleista ja maailmanlaajuisista salaliitoista, ja yrittivät vain tienata rahaa kohdeyleisönsä naiiviudella, ja nyt minun on maksettava siitä. En saa koskaan sitä aikaa hänen kanssaan takaisin.90.
18.2.2023
Kaipaan pikkusiskoani
Hän on vasta 22-vuotias ja niin syvällä uuden ajan hengellisyyden ja oikeistolaisuuden putkessa, etten usko, hänen enää koskaan voivan palata. Sain aamulla kasan tekstiviestejä, jotka viittasivat äärioikeistolaisiin Twitter-tileihin, joissa viitattiin salaliittoteorioihin, ja pystyin vain murtumaan ja itkemään. Meillä on melkein 10 vuoden ikäero, joten en voi olla ajattelematta häntä edelleen ihastuttavana, rohkeana ja hauskana pikkutyttönä, jonka kasvamista seurasin.
En voi enää edes puhua hänen kanssaan tavallisista asioista, koska kaikki johtaa takaisin salaliittoihin. Hänestä on tullut niin vihamielinen ja vainoharhainen. Mihin on kadonnut hassu pikkutyttö, joka sai minut nauramaan, kunnes kylkiini sattui?
Nyt sydämeeni sattuu, niin paljon. Minulla on todella ikävä häntä.
91.
23.2.2023
Minä vain kaipaan äitiäni
Äitini on täysin uppoutunut ajatukseen, että rokotteet ovat pahimpia asioita joita on koskaan keksitty. Minusta tuntuu, että jokainen keskustelu, vaikka kuinka yritän välttää kaikkea vähänkään poliittista, päätyy jotenkin takaisin joko rokotteisiin tai johonkin muuhun typerään oikeistolaiseen moraalipaniikkiin.
En uskalla kertoa hänelle, että minulla tutkitaan autismidiagnoosia, koska en halua hänen ajattelevan että se johtuisi siitä, että hän rokotti minut lapsena. Haluaisin enemmän kuin mitään muuta puhua äidilleni siitä, mutta nyt en voi.
92.
8.2.2023
Minulla on työkaveri, joka ottaa salaliittojutut esille jokaisessa keskustelussa. Se on uuvuttavaa.
- Toinen työkaveri katseli puhelintaan, ja Q-työkaveri sanoo: "Hän katsoo pornoa, luultavasti Bill Gates pornoa", ja hän alkoi puhua siitä, miten Covid-rokote oli Gatesin tekemä väestön hallitsemiseksi. Vain siksi, että joku katseli puhelintaan.
- Meillä on jänniteantureita, jotka ovat suunnilleen tussin kokoisia. Yksi oli pöydällä, ja Q kysyi, kenen tämä on. Vastasin: "Se on roskaa, se ei toimi." Hän vastasi "ai, tämä piikki ei siis toimi?". Aivan kuten kaikki piikit koskaan historiassa". Se taisi näyttää hänestä ruiskulta, joten hyvä tilaisuus ottaa rokotteet puheeksi.
- Laitoin ruokani mikroon, ja hän alkoi puhua siitä, että mikroaaltouunit on (mukamas) kielletty Venäjällä ja että joku tyyppi jossain tappoi naapurinsa osoittamalla mikroaaltouunin naapurin asuntoon ja käynnistämällä sen.
Tämä on jokapäiväistä, joka kerta kun näen hänet. Hänen koko persoonallisuutensa on salaliittoja. Se saa minut melkein haluamaan lopettaa työni.
93.
9.2.2023
Minun Qni muutti farmille ja irroittautui internetistä.
Lähetin hänelle synttärionnittelut ja sain ensimmäsen normaalihkon keskustelun vuosiin. Ei yhtään Q-kommenttia.
En tiedä miksi he päättivät muuttaa maalle ja irroittautua internetistä, mutta olen onnellinen että he tekivät. Nähdään kauan se kestää!
94.
26.2.2023
Covid ja Q
Se nyt sitten vihdoin tapahtui. Toin covidin kotiin. Tyhmä temppu, tajuan sen nyt. Minut testattiin, sain positiivisen tuloksen ja menin yläkertaan eristäytyäkseni. Qisä ei välitä eristyksestä vaan ryntäilee sisään, eikä pidä turvaetäisyyttä ollessani yleisissä tiloissa. Hän saa tartunnan ja positiivisen testituloksen muutaman päivää minun jälkeeni. Hän yskii joka paikassa eikä eristäydy ja lopulta antaa näin tartunnan äidillekin.
Äiti on hyvin vihainen hänelle nyt. Hänelle (isälle) selvisi vaikealla tavalla, että covid on kuin onkin totta ja se tosiaan on epämiellyttävää. Hän on ollut vain todella hiljaa, eikä enää ole tehnyt niitä "oho, ei se ollutkaan niin paha" -juttujansa. Yskiminen niin kovaa, että kylkiluihin sattuu on varmaan muuttanut hänen äänensävyään hiukan.
Tämä ja se, että hän oli aiemmin buuannut äidin varotoimille. Muistutin häntä erityisen terävästä saarnasarjasta, joka kiteytyy siihen, että vaikka jollain ihmisellä on erilaisia ajatuksia kuin sinulla, se ei anna sinulle oikeutta kohdella heitä huonosti, vaikka olisit ollutkin oikeassa ja he väärässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
90.

Tämä ja se, että hän oli aiemmin buuannut äidin varotoimille. Muistutin häntä erityisen terävästä saarnasarjasta, joka kiteytyy siihen, että vaikka jollain ihmisellä on erilaisia ajatuksia kuin sinulla, se ei anna sinulle oikeutta kohdella heitä huonosti, vaikka olisit ollutkin oikeassa ja he väärässä.95.
26.2.2023
Tällä viikolla törmäsin postaukseen minun Qvaimoltani, jossa hän postasi videon kommentin saattelemana, missä väitti, että atomipommeja ei ole olemassa ja että ne ovat fiktiota, jonka avulla hallitus pitää meidät pelokkaina... Ovatko nämä ihmiset nyt ihan täysin aivopestyjä, vai ovatko he vain tyhmiä? Mitä he kuvittelevat ydinvoimaloissa työskentelevien ihmisten tekevän työkseen?
96.
11.2.2023
Miten äitini voi katsoa näitä salaliittovideoita koko päivän?
Kun sanon "koko päivän", tarkoitan sitä. Siitä hetkestä kun hän herää, siihen asti, kun hän makaa illalla sängyssä. En liioittele ollenkaan... On epätodellista miten koukussa hän on näihin QAnonin salaliittovideoihin. Joitakin viimeisimpiä ovat, että LED-valot ovat pahoja ja että planeetan akseli kääntyy ja me kaikki palaamme kivikaudelle tai jotain vastaavaa. Vain antaakseni teille käsityksen siitä täydellisestä hölynpölystä jota hän kuluttaa 24/7. Enkä voi tarpeeksi korostaa, etten liioittele.
Joskus jouduin imaistuksi instagramiin (tai tiktokiin ennen kuin poistin sen juuri tästä syystä) ja vietin siellä enemmän aikaa kuin pitäisi vain katsellessani asioita. Mutta aina lopulta laitan sen pois ja menen tekemään jotain muuta.
Hän EI VOI laittaa sitä pois. Hän ei voi lopettaa. Kun hän ei katso videoita, hän puhuu niistä tai lähettää niitä muille ihmisille. Ja siinä kaikki. Hänen koko elämänsä pyörii näiden videoiden ympärillä. Suuri osa siitä johtuu varmaan siitä että hän on iäkäs ja vammainen, eikä hän voi käydä paljon ulkona, mutta silti... On niin paljon muuta mitä hän voisi tehdä kuin istua ja katsella Facebookia.
Minulla ei ole edes sanoja. En ymmärrä mitä vanhemmilleni tapahtui. Ja se on vaan niin tyhmää. On *** tyhmää, että näin tapahtui, eikä siinä ole mitään *** järkeä. Miten videot voivat muuttaa ihmisiä näin? Miten joku voi vain istua ja katsoa videota toisensa jälkeen koko päivän? Mitä niissä on? Minusta melkein tuntuu että niissä on oltava jotain muuta. Se muistuttaa minua niistä oudoista lasten videoista, joissa ei ole mitään järkeä, mutta jotka vetävät lasten huomion puoleensa jotta he katsovat niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkä siinä on samanlaiset periaatteet. Se on pelottavaa, kuin kauhuelokuvasta, mutta todellista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
95.
26.2.2023
Tällä viikolla törmäsin postaukseen minun Qvaimoltani, jossa hän postasi videon kommentin saattelemana, missä väitti, että atomipommeja ei ole olemassa ja että ne ovat fiktiota, jonka avulla hallitus pitää meidät pelokkaina... Ovatko nämä ihmiset nyt ihan täysin aivopestyjä, vai ovatko he vain tyhmiä? Mitä he kuvittelevat ydinvoimaloissa työskentelevien ihmisten tekevän työkseen?
96.
11.2.2023
Miten äitini voi katsoa näitä salaliittovideoita koko päivän?
Kun sanon "koko päivän", tarkoitan sitä. Siitä hetkestä kun hän herää, siihen asti, kun hän makaa illalla sängyssä. En liioittele ollenkaan... On epätodellista miten koukussa hän on näihin QAnonin salaliittovideoihin. Joitakin viimeisimpiä ovat, että LED-valot ovat pahoja ja että planeetan akseli kääntyy ja me kaikki palaamme kivikaudelle tai jotain vastaavaa. Vain antaakseni teille käsityksen siitä täydellisestä hölynpölystä jota hän kuluttaa 24/7. Enkä voi tarpeeksi korostaa, etten liioittele.
Joskus jouduin imaistuksi instagramiin (tai tiktokiin ennen kuin poistin sen juuri tästä syystä) ja vietin siellä enemmän aikaa kuin pitäisi vain katsellessani asioita. Mutta aina lopulta laitan sen pois ja menen tekemään jotain muuta.
Hän EI VOI laittaa sitä pois. Hän ei voi lopettaa. Kun hän ei katso videoita, hän puhuu niistä tai lähettää niitä muille ihmisille. Ja siinä kaikki. Hänen koko elämänsä pyörii näiden videoiden ympärillä. Suuri osa siitä johtuu varmaan siitä että hän on iäkäs ja vammainen, eikä hän voi käydä paljon ulkona, mutta silti... On niin paljon muuta mitä hän voisi tehdä kuin istua ja katsella Facebookia.
Minulla ei ole edes sanoja. En ymmärrä mitä vanhemmilleni tapahtui. Ja se on vaan niin tyhmää. On *** tyhmää, että näin tapahtui, eikä siinä ole mitään *** järkeä. Miten videot voivat muuttaa ihmisiä näin? Miten joku voi vain istua ja katsoa videota toisensa jälkeen koko päivän? Mitä niissä on? Minusta melkein tuntuu että niissä on oltava jotain muuta. Se muistuttaa minua niistä oudoista lasten videoista, joissa ei ole mitään järkeä, mutta jotka vetävät lasten huomion puoleensa jotta he katsovat niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkä siinä on samanlaiset periaatteet. Se on pelottavaa, kuin kauhuelokuvasta, mutta todellista.97.
12.2.2023
Minun Qisoäitini kertoi minulle, että hän on ostanut suuren julkistamattoman määrän ulkomaalaista valuuttaa. (dinaari, zong, zwl) muutamia vuosia sitten. Hän sanoo, että meistä tulee rikkaita niiden avulla ja hänen pitää allekirjoittaa salassapitosopimus, kun hän menee "lunastuskeskukseen" keräilemään. Hän myös maintsi jonkun Juanin antaneen tämän neuvon. Onko mitään keinoa auttaa häntä?
Hän sanoo minua naiiviksi, kun koitan puhua hänelle järkeä. Tämä tekee järkevän keskustelun hänen kanssaan kivuliaaksi.
98.
14.12.2022
Isoäitini tapasi kirota kuinka FBI lavasti Elviksen kuoleman ja että hän näki Elviksen ruokakaupassa. Kaikki pitivät häntä kahjona ja pyörittelivät silmiään hänen takanaan.
Nyt puolet perheestä, serkuista ja nuoremmasta sukupolvesta ovat Quutioineet itsensä.
Vuotuisat perheen sukujuhlat ovat jääneet väliin 2016 lähtien ja perhe oli aivan raivoissaan, koska kukaan ei tullut paikalle pandemian aikana. He jakoivat jotain kummallista somessa (taas) ja se hämmästyttää minua. Ei mitään mainitsemisen arvoista, mutta minusta tuntuu että elämme kahdessa eri maailmassa. Tämä saa minut kaipaamaan niitä elvis-aikoja.
99.
19.1.2023
Hän ei ollut tällainen muutamia vuosia sitten ja minusta tuntuu että suren minun äitiäni kokoajan. En voi enää saada normaalia keskustelua aikaiseksi hänen kanssaan. Olen menettänyt hänet, enkä enää tiedä kuka tämä nainen on.
On sydäntä särkevää katsoa ttuttuja kasvoja, mutta en enää kykene tunnistamaan kuka siellä silmien takana on. Äiti, minä kaipaan sinua ❤️
100.
24.12.2022
Menetän toivoni isään päivä päivältä enemmän. 2016 lähtien hän on muuttunut pikkuhiljaa tällaiseksi henkilöksi jota en enää tunnista enkä voi olla hänen seurassaan. Taantuminen on ollut erityisen nopeaa 2020 jälkeen.
Hän on kokoajan RAIVOISSAAN jostain. Mistä ikinä Fox News haluaakaan hänen olevan vihainen. (lista asioita) Hän sanoo jatkuvasti, kuinka syvästi hän VIHAA Bideniä ja vihaa kaikkia häntä äänestäneitä, vaikka hän tuntee vaimonsa, tyttärensä, vävynsä ja oman isänsä. Puhtaan vihan ja vihan taso, jota hän tuntee ihmisiä kohtaan joita hän ei edes tunne, on suorastaan hyytävää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
97.
12.2.2023
Minun Qisoäitini kertoi minulle, että hän on ostanut suuren julkistamattoman määrän ulkomaalaista valuuttaa. (dinaari, zong, zwl) muutamia vuosia sitten. Hän sanoo, että meistä tulee rikkaita niiden avulla ja hänen pitää allekirjoittaa salassapitosopimus, kun hän menee "lunastuskeskukseen" keräilemään. Hän myös maintsi jonkun Juanin antaneen tämän neuvon. Onko mitään keinoa auttaa häntä?
Hän sanoo minua naiiviksi, kun koitan puhua hänelle järkeä. Tämä tekee järkevän keskustelun hänen kanssaan kivuliaaksi.
98.
14.12.2022
Isoäitini tapasi kirota kuinka FBI lavasti Elviksen kuoleman ja että hän näki Elviksen ruokakaupassa. Kaikki pitivät häntä kahjona ja pyörittelivät silmiään hänen takanaan.
Nyt puolet perheestä, serkuista ja nuoremmasta sukupolvesta ovat Quutioineet itsensä.
Vuotuisat perheen sukujuhlat ovat jääneet väliin 2016 lähtien ja perhe oli aivan raivoissaan, koska kukaan ei tullut paikalle pandemian aikana. He jakoivat jotain kummallista somessa (taas) ja se hämmästyttää minua. Ei mitään mainitsemisen arvoista, mutta minusta tuntuu että elämme kahdessa eri maailmassa. Tämä saa minut kaipaamaan niitä elvis-aikoja.
99.
19.1.2023
Hän ei ollut tällainen muutamia vuosia sitten ja minusta tuntuu että suren minun äitiäni kokoajan. En voi enää saada normaalia keskustelua aikaiseksi hänen kanssaan. Olen menettänyt hänet, enkä enää tiedä kuka tämä nainen on.
On sydäntä särkevää katsoa ttuttuja kasvoja, mutta en enää kykene tunnistamaan kuka siellä silmien takana on. Äiti, minä kaipaan sinua ❤️
100.
24.12.2022
Menetän toivoni isään päivä päivältä enemmän. 2016 lähtien hän on muuttunut pikkuhiljaa tällaiseksi henkilöksi jota en enää tunnista enkä voi olla hänen seurassaan. Taantuminen on ollut erityisen nopeaa 2020 jälkeen.
Hän on kokoajan RAIVOISSAAN jostain. Mistä ikinä Fox News haluaakaan hänen olevan vihainen. (lista asioita) Hän sanoo jatkuvasti, kuinka syvästi hän VIHAA Bideniä ja vihaa kaikkia häntä äänestäneitä, vaikka hän tuntee vaimonsa, tyttärensä, vävynsä ja oman isänsä. Puhtaan vihan ja vihan taso, jota hän tuntee ihmisiä kohtaan joita hän ei edes tunne, on suorastaan hyytävää.101.
2.3.2023
Käärmeöljytutkani kilisee!
Minun isäpuoleni on Q, antivaxxeri, covidin kieltäjä. Äiti sanoo, että ei kuuntele häntä tai puutu mihinkään roskaan, jota hän kuuntelee tai lukee. Äiti tosin kieltäytyi covid rokotteesta ja toistelee kuulemiaan salaliittomedian tarinoita.
Eilen hän sanoi, että on kuunnellut jotain podcasteja terveydestä ja ruokavaliosta ja nyt hän uskoo olevansa magnesiumpuutteessa ja on tilannut lisäravinteita.
Hän ottaa hyvin suuria annoksia. Googletin ja huomasin, että magnesiumpuute on hyvin harvinaista terveillä ihmisillä. Ja suuret annokset saattavat olla vahingollisia.
102.
25.11.2022
Ystäväni kuoli. Hänen Qvaimonsa jätti hänet kuolemaan yksin.
Siitä on jo hetki, mutta olen silti niin vihainen. Hänellä oli aivosyöpä. Hänen vaimonsa ei voinut vierailla hänen luonaan rokotesäännön takia. Minäkään en voinut, sillä silloin ainoastaan perheenjäsenet olivat sallittuja vierailijoita. Hänen aikuiset lapsensa olivat antivaxxereita myös.
Miten nämä ihmiset voivat elää tekojensa kanssa? En koskaan havainnut mitään rokotepelkoa hänen vaimossaan tai lapsissaan. Se oli enemmänkin sellaista "kukaan ei saa määräillä mitä minä teen" tyyppistä ajattelua.
103.
29.11.2022
Lokakuussa sanoin Qisälleni, että hän voi puhua politiikasta tai sitten hänellä voi olla tytär. En ole kuullut hänestä sen jälkeen.
On vain vaikeaa... tietää, että olet vähemmän arvokas heille kuin se kuilu johon he ovat vajonneet.
Hän menetti kaikki ystävänsä, (jotka oli tuntenut lukioajoista lähtien) ei uskomustensa tähden, vaan sen takia miten aggressiivisesti hänen piti argumentoida mielipiteistään kaikissa keskusteluissa.
Hän ahdisteli ystävänsä tytärtä 1/16:sta samalla voimalla jonka kanssa olin ollut tekemisissä vuosia. Ja koko perhe blokkasi hänet samantien.
Koitin puhua hänelle, kohdata hänen inhimillisyyttänsä ja käyttää itseäni esimerkkinä kuinka hänen uskomuksensa olivat haitallisia. Koitin kysyä häneltä kysymyksiä, kunnes hän ymmärtäisi ettei hänellä oikeasti ole vastauksia. Minä olen itse journalisti ja koitin käyttää tätä näyttääkseni hänelle, ettei kaikki media ole pahaa. Ei toivoa.
Kyllästyin näkemään hänet soittamassa minulle ja joutuessani kestämään sen saman taistelun velvollisuuden ja itsesuojelun välillä. Tietäessäni että hän käyttää juuri sopivasti aikaa puhuakseen asioista jotka meille ovat yhteisiä saattaakseen minut väärään turvallisuuden tunteeseen, jonka jälkeen hän voisi aloittaa Qanon-kulttiuskomustensa saarnaamisen.
Syyskuussa olin jo siinä tilassa, että aina kun hän soitti, minun mahassani tuntui pahalta, koska tiesin että hän halusi vain kertoa minulle kuinka Elon Musk on messias ja kuinka AOC on paholainen. Join muutaman oluen ja tekstasin hänelle.
Sinulla voi olla tytär, tai sitten voit puhua politiikasta -- Olen kertonut etten halua puhua siitä, mutta sinä jatkat aina vaan ja tässä vaiheessa en halua puhua kanssasi enää tämän takia. Valinta on sinun."
En ole kuullut hänestä kolmeen kuukauteen. En syntymäpäivänäni, en uuden työpaikkani takia, enkä lomapäivinä. Tunnen pientä vapautuneisuutta, että taakka päätöksestä, että vastatako vai ei on nyt poistettu harteiltani... Mutta jollain tavalla osa minusta silti uskoo että hän valitsee ainoan lapsensa. Ei pitäisi olla yllätys, mutta tämä ei tarkoita etteikö tämä sattuisi. Empaattinen puoleni myös vaivaa minua, kun ajattelen 72-vuotiasta miestä täysin yksin ja raunioina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
101.
2.3.2023
Käärmeöljytutkani kilisee!
Minun isäpuoleni on Q, antivaxxeri, covidin kieltäjä. Äiti sanoo, että ei kuuntele häntä tai puutu mihinkään roskaan, jota hän kuuntelee tai lukee. Äiti tosin kieltäytyi covid rokotteesta ja toistelee kuulemiaan salaliittomedian tarinoita.
Eilen hän sanoi, että on kuunnellut jotain podcasteja terveydestä ja ruokavaliosta ja nyt hän uskoo olevansa magnesiumpuutteessa ja on tilannut lisäravinteita.
Hän ottaa hyvin suuria annoksia. Googletin ja huomasin, että magnesiumpuute on hyvin harvinaista terveillä ihmisillä. Ja suuret annokset saattavat olla vahingollisia.
102.
25.11.2022
Ystäväni kuoli. Hänen Qvaimonsa jätti hänet kuolemaan yksin.
Siitä on jo hetki, mutta olen silti niin vihainen. Hänellä oli aivosyöpä. Hänen vaimonsa ei voinut vierailla hänen luonaan rokotesäännön takia. Minäkään en voinut, sillä silloin ainoastaan perheenjäsenet olivat sallittuja vierailijoita. Hänen aikuiset lapsensa olivat antivaxxereita myös.
Miten nämä ihmiset voivat elää tekojensa kanssa? En koskaan havainnut mitään rokotepelkoa hänen vaimossaan tai lapsissaan. Se oli enemmänkin sellaista "kukaan ei saa määräillä mitä minä teen" tyyppistä ajattelua.
103.
29.11.2022
Lokakuussa sanoin Qisälleni, että hän voi puhua politiikasta tai sitten hänellä voi olla tytär. En ole kuullut hänestä sen jälkeen.
On vain vaikeaa... tietää, että olet vähemmän arvokas heille kuin se kuilu johon he ovat vajonneet.
Hän menetti kaikki ystävänsä, (jotka oli tuntenut lukioajoista lähtien) ei uskomustensa tähden, vaan sen takia miten aggressiivisesti hänen piti argumentoida mielipiteistään kaikissa keskusteluissa.
Hän ahdisteli ystävänsä tytärtä 1/16:sta samalla voimalla jonka kanssa olin ollut tekemisissä vuosia. Ja koko perhe blokkasi hänet samantien.
Koitin puhua hänelle, kohdata hänen inhimillisyyttänsä ja käyttää itseäni esimerkkinä kuinka hänen uskomuksensa olivat haitallisia. Koitin kysyä häneltä kysymyksiä, kunnes hän ymmärtäisi ettei hänellä oikeasti ole vastauksia. Minä olen itse journalisti ja koitin käyttää tätä näyttääkseni hänelle, ettei kaikki media ole pahaa. Ei toivoa.
Kyllästyin näkemään hänet soittamassa minulle ja joutuessani kestämään sen saman taistelun velvollisuuden ja itsesuojelun välillä. Tietäessäni että hän käyttää juuri sopivasti aikaa puhuakseen asioista jotka meille ovat yhteisiä saattaakseen minut väärään turvallisuuden tunteeseen, jonka jälkeen hän voisi aloittaa Qanon-kulttiuskomustensa saarnaamisen.
Syyskuussa olin jo siinä tilassa, että aina kun hän soitti, minun mahassani tuntui pahalta, koska tiesin että hän halusi vain kertoa minulle kuinka Elon Musk on messias ja kuinka AOC on paholainen. Join muutaman oluen ja tekstasin hänelle.
Sinulla voi olla tytär, tai sitten voit puhua politiikasta -- Olen kertonut etten halua puhua siitä, mutta sinä jatkat aina vaan ja tässä vaiheessa en halua puhua kanssasi enää tämän takia. Valinta on sinun."
En ole kuullut hänestä kolmeen kuukauteen. En syntymäpäivänäni, en uuden työpaikkani takia, enkä lomapäivinä. Tunnen pientä vapautuneisuutta, että taakka päätöksestä, että vastatako vai ei on nyt poistettu harteiltani... Mutta jollain tavalla osa minusta silti uskoo että hän valitsee ainoan lapsensa. Ei pitäisi olla yllätys, mutta tämä ei tarkoita etteikö tämä sattuisi. Empaattinen puoleni myös vaivaa minua, kun ajattelen 72-vuotiasta miestä täysin yksin ja raunioina.104.
6.9.2022
Minun äitini ei usko, että on olemassa planeettoja, maskeja tai rokotteita. Hän on MAGA fanaatikko ja minun pitäisi herätä "todellisuuteen" että eliitti syö vauvoja. En ymmärrä miten hän tuli tällaiseksi ja se on pelottavaa.
105.
4.11.2021
Päätin aloittaa avioeroprosessin sen jälkeen, kun sain selville, että hän mahdollisesti uskoi maapallon olevan litteä, ja pelkäsin, että hän oli liittynyt salaliittoteorianettikulttiin. Hän otti lapseni ja uhkasi kidnapata hänet ja sanoi toivovansa, että olisin kuollut, kun sanoin, että minun on ehkä erottava hänestä, jos hän liittyy kulttiin.
Hän päätti elämänsä viime viikolla. Olisinpa voinut tehdä jotain pelastaakseni hänet. Annoin hänelle kaiken mitä minulla oli henkisesti ja taloudellisesti, mutta en voinut tehdä mitään. Rukoilin että hän hakeutuisi mielenterveyshoitoon, mutta hän jätti hoidon kesken eikä seurannut sitä. Olen shokissa ja nyt kasvatan näitä lapsia yksin.
Rakastin häntä niin paljon. Hän oli mahtava isä. Viimeisen vuoden aikana hänen mielenterveytensä heikkeni niin paljon ja hän kuunteli vain salaliittoteoriavideoita.
106.
11.3.2021
Otin rokotteen ja äitini sanoo, että minun pitää laittaa magneetti käteeni ja se pysyisi siinä, koska rokotteessa olisi näitä pienen pieniä metallisia lähetin-vastaanottimia.
Mitä seuraavaksi? Maa on litteä...... He uskovat jo siihen.
* Siskoni haluaa, että otan uuden Covid-rokotteen vastalääkkeen (älkää edes päästäkö minua alkuun, se on kokonaan toinen Oprah Show).
* Siskoni ei mene poikansa valmistujaisjuhliin perjantaina kolmen osavaltion päässä, koska hän "tietää", että torstaina on sähkökatko (black out).
* Perheeni uskoo, että kuolen 8-18 kuukauden kuluttua viimeisen pistokseni saamisesta. Paha asia on se, että he nauravat samalla kun he sanovat niin, se on se mikä sattuu eniten!!!!! Sain viimeisen pistokseni tammikuussa, joten aikani päättyisi pian. Perheeni uskoo, että se on 100% totta ja se on heidän mielestään hauskaa.
* Siskoni on lunastanut KAIKKI osakkeensa ja joukkovelkakirjansa miehensä kanssa. Sitten hän sijoitti sen uudelleen. Sitten hän otti sen KAIKEN takaisin ulos jälleen viime viikolla. Markkinat kuulemma romahtavat 0 dollariin minä päivänä tahansa. Se tarkoittaisi, että hänestä tuleisi kaupungin ainoa rikas ihminen.
* Siskoni ja äitini halusivat valokopioida rokotekorttini, jotta he voisivat käyttää sitä omana korttinaan. He haluaisivat pyyhkiä nimeni pois ja laittaa oman nimensä tilalle. He ovat hyviä väärentämään asioita. Sanomattakin on selvää, etten antanut heidän tehdä sitä.
107.
7.3.2022
Tunnen itseni nujerretuksi. Mieheni koko persoonallisuus on Qanonia. Hän myöntää sen hymyssä suin ja on ylpeä siitä. Hän ei välitä miten se vaikuttaa meidän 5 lapseemme ja minuun, meidän perheeseemme.
Hänen perheensä ja ystävät mailailevat minulle kysyäkseen, että onko hän kunnossa. Hän näyttää sairaalta ja hänen postailemansa asiat saavat hänet näyttämään mielenterveyspotilaalta.
Emme puhu enää, hän ei ole koskaan kotona hän on aina töissä niin myöhään kuin voi. Hän ajaa jakeluautoa, joten heräämisestä kotiin tuloon asti hän kuuntelee kaikkia "tietojaan". Hänet on aivopesty. Hän valehtelee minulle jatkuvasti ja odottaa sitten, että olen edelleen läheinen hänen kanssaan tai annan hänelle rakastavan avioliiton edut, vaikka minulla ei ole mitään halua tehdä niin. Hän ei välitä tunteistani tai tarpeistani tai toiveistani tai lastemme tarpeista. Hänelle tärkeintä on aina "hänen tietonsa".
Ennen Covidia hän oli täysin erilainen ihminen. Hänen lapsensa merkitsivät hänelle koko maailmaa, hän ponnisteli avioliiton eteen, hänellä oli harrastuksia, hän puhui muista asioista kuin "hänen tiedoistaan". Hänen silmissään oli elämää. Nyt siellä ei ole enää mitään. Hän ei puhu, jos hänelle puhuu, hän ei kuuntele, hänellä on AINA korvanappi korvassaan, mistä hän kuuntelee "tietojaan". Maa on litteä, kuu ja tähdet ovat väärennöksiä, olemme kaikki virtuaalitodellisuudessa, julkkikset juovat pienten lasten verta, uutiset ovat väärennöksiä, Venäjän sotaa ei tapahdu, se on väärennetty, siviilejä ei tapeta, Trump työskentelee Putinin kanssa, koska hän on yhä presidentti, Biden kuoli kauan sitten... lista jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Yhdessä 10 vuotta ja hän ei ole ennen ollut vihainen ihminen. Nyt hän on hyvin lyhytpinnainen lapsiemme kanssa ja vahingossa satutti yhtä heistä, koska hän ei tajunnut voimiaan ollessaan vihainen. Hän tunsi heti syyllisyyttä, mutta ei tarpeeksi nähdäkseen, että hänellä oli ongelma. En ole koskaan nähnyt tämän miehen lyövän seinää tai huutavan ja kiljuvan tai tappelevan ketään vastaan ja nyt hänen pinnansa on lyhyt.
Tämä murskaa minut, koska tarvitsen vuorovaikutusta mieheltäni, minun on tunnettava itseni rakastetuksi ja halutuksi ja tarpeelliseksi, ja lapseni tarvitsevat isäänsä. En tiedä, kuinka kauan voin vielä pitää kiinni jostain, mitä ei koskaan tapahdu. anteeksi kiukuttelu, minun oli vain saatava se ulos, koska tunnen itseni yksinäiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
104.

Tämä murskaa minut, koska tarvitsen vuorovaikutusta mieheltäni, minun on tunnettava itseni rakastetuksi ja halutuksi ja tarpeelliseksi, ja lapseni tarvitsevat isäänsä. En tiedä, kuinka kauan voin vielä pitää kiinni jostain, mitä ei koskaan tapahdu. anteeksi kiukuttelu, minun oli vain saatava se ulos, koska tunnen itseni yksinäiseksi.Kohdassa 103. on virhe päivämäärässä. Oikeasti teksti oli kirjoitettu 29.12.2022 ja lomista puhuttaessa kirjoittaja viittaa joululomiin.
108.
3.3.2021
Minun Qvirittäytynyt isäni kuoli 2021. Sain hänen talonsa vihdoin myytyä tänään ja se saa minut tunteelliseksi. Oli niin kivuliasta katsella hänen vajoamistaan Qhulluuteen. Hän oli aiemmin niin hauska juttukaveri, jopa silloin kun emme olleet samaa mieltä kaikesta, mutta hitaasti aloin ohittamaan puheluita. Saatoin viivyttää niitä niin pitkään kuin mahdollista.
Tiesin että hän olis sairas. Tiesin että hänellä oli vaikeuksia rahoittaa diabeteslääkkeitään. Tiesin että hän kieltäytyi kuuntelemasta lääkäriään, joka ehdotti elintapojen muuttamista. Mutta en tiennyt kuinka sairas hän olikaan, kunnes sain puhelun veljeltä, joka kertoi että oli löytänyt isän kuolleena kodistaan.
Tyttäreni, hänen ainoa lapsenlapsensa oli vasta kuukauden ikäinen tähän aikaan. Isä ei ikinä päässyt tapaamaan häntä. Ei edes videopuhelua. En koskaan pääse näkemään isääni pitämässä hänen kädestään ja antamassa hänelle hassuja lempinimiä, niinkuin hän teki minun ollessa pieni.
Hänen tapansa haluta puhua ainoastaan Fox Newsin hulluista jutuista työnsi minut pois. USA:n huono terveydenhuolto ja hänen oma itsepäisyytensä vei hänet.
109.
4.3.2023
Minut onnistuttiin saamaan Q keskusteluun mukaan.
Vaikuttaa aina vain selkeämmältä, että tämä on kultti. Miksi joka kerta kun puhun jonkun tähän roskaan uskovan kanssa, hän vaikuttaa niin ylimieliseltä koettaessaan selvittää mitä "oikeasti tapahtuu tässä maailmassa."
Se on todella levottomuutta herättävää ja eriskummallista.
110.
28.2.2023
Asun äitini kanssa. Hän on liikuntarajoitteinen ja yli 70-vuotias. Hän on myös Qvankelista. Meillä on ollut aiemmin muutamia riitoja, mutta tulemme suurimmaksi osaksi melko hyvin toimeen. Äitini on itse asiassa herttainen ja kiltti ihminen. Jos tapaisit hänet, järkyttyisit, jos tietäisit, ketä hän kuuntelee ja mihin hän uskoo. Se tekee siitä niin surullista. Olemme oppineet olemaan keskustelematta aika monista aiheista ja pitämään jutut neutraaleissa aiheissa.
Meillä on yhteinen kissa, jota molemmat rakastamme. Hän on neljä vuotta vanha ja ikään kuin perheemme kolmas jäsen. Pilalle hemmoteltu. Viime aikoihin asti täysin ajan tasalla rokotustensa suhteen.
Mutta nyt olisi aika mennä eläinlääkäriin. Kissa tarvitsee vesikauhu- ja kissan leukemiarokotteet (feline leukemia) ja pitää käydä tarkastuttamassa se, jotta voimme ostaa kirppulääkkeen kyseisestä toimistosta. Hän puhui minulle vielä 3 viikkoa sitten siitä, että meidän pitäisi varata aika.
Otin asian puheeksi tunti sitten, ja hän kertoi minulle, että hän haluaa ostaa kirppulääkkeet netistä ja että hän ei aio enää rokottaa sitä. Hän sanoi, että eläimille annettaviin rokotteisiin laitetaan nykyään aineita, jotka tappavat eläimet. Mitä ihmettä?!?!? Sanoin hänelle, että kissa tarvitsee rokotuksensa. Hän sanoi jälleen, ettei hän rokottaisi sitä - ja hän on ainoa, jolla on tarpeeksi rahaa maksaa se. Nousin ylös ja poistuin huoneesta sulkien oven. En sanonut sanaakaan. Halusin taas huutaa hänelle tai vain huutaa yleisesti, mutta en tehnyt sitä.
Sen sijaan soitin eläinlääkärin vastaanotolle. Pyysin etukäteen anteeksi, mutta selitin sitten tilanteen vastaanottovirkailijalle. Hän otti vakavasti sen, että äitini kieltäytyi raivotautirokotteesta erityisesti kissalle, varsinkin kun se karkaa toisinaan ja koska asumme alueella, jossa on paljon luonnonvaraisia kissoja. Puhuimme 10 tai 15 minuuttia. Kyseisessä toimistossa on yksi eläinlääkäri, josta äitini välittää paljon. Vastaanottovirkailija sanoi, että hän pyytää eläinlääkäriä soittamaan äidilleni tänään ja puhumaan hänelle rokotuksista.
Olen rehellisesti hämmästynyt. Mielestäni se oli paras mahdollinen toimintatapa, jonka olisin voinut tehdä, enkä voi uskoa, että ajattelin sitä ollessani niin järkyttynyt. Tiedän, että järkeily artikkeleilla ja tieteellisillä tiedoilla tai maalaisjärjellä ei koskaan toimisi. Mutta ehkäpä hänen tuntemansa ja pitämänsä eläinlääkärin järkeily saa hänet ymmärtämään. Sormet ristissä.
Olen edelleen hieman järkyttynyt, mutta paljon rauhallisempi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohdassa 103. on virhe päivämäärässä. Oikeasti teksti oli kirjoitettu 29.12.2022 ja lomista puhuttaessa kirjoittaja viittaa joululomiin.

Olen edelleen hieman järkyttynyt, mutta paljon rauhallisempi.111.
1.3.2023
Menetin Q:ni.
Minun Q oli lapsuuden ystäväni. Hän uskoi kaikkiin Q-anonymous salaliittoihin, mutta voimakkaasti kieltäytyi olemasta Q:lainen. Ei mitään järkeä.
Yritin saada hänelle apua. Ystävilläni ja minulla oli kohtaaminen hänen kanssaan, jossa meillä oli powerpoint esitys ja näytimme sen hänelle. Näytimme hänelle, että Q-anonymous on vain joku randomi kouluttamaton kiinalainen kaveri.
(Ron Watkins)
Hän raivostui ja tuli aggressiiviseksi, lähti, ja esti meidät kaikki. Olen valmistautunut jättämään hänet rauhaan kunnes tämä vaihe on ohi, mutta hän on ollut tällainen jo vuosia. Yksi ystäväni halusi vielä yrittää pelastaa hänet, mutta sanoin hänelle, että se voi olla häirintää jos häntä koittaa tavoitella sen jälkeen kun hän on estänyt meidät.
En tarvitse neuvoja, olen vain pettynyt. Hän oli mukava kaveri ennenkuin Q-anonymous otti hänet.
112.
27.2.2023
En ole nähnyt ystävääni "Mattia" 8 vuoteen, ja olimme äskettäin uudelleen yhteydessä. Lyhyesti sanottuna hän puhuu kuin QAnonisti ja uskoo useimpiin QAnon-asioihin (covid-rokote on myrkkyä, Venäjä on oikeassa hyökkäämisen suhteen jne.). Mutta hän sanoo, että QAnonit, jotka uskovat typerään JFK:n juttuun, eivät ole todellisia QAnoneja.
Hän näytti minulle nämä kirjat, joilla kaikilla on samanlainen nimi, kuten "Kadonnut Q evankeliumi" tai "Jeesuksen viimeinen Q evankeliumi".
Kuten tavallista, hän on tekopyhä. Hän uskoo, että meillä ei pitäisi olla hyvinvointia, mutta luottaa kuitenkin lääkkeisiin ja SNAP etuihin. Hän asuu vanhempiensa kellarissa eikä hänellä ole töitä. Olen yrittänyt puhua hänelle, mutta hän ei kuuntele.
113.
3.3.2023
Q-isäni tukeminen tuhoaa mielenterveyteni...
Mielenterveyteni ei koskaan ole ollut mitä parhain. Olen nähnyt isäni elämän alkoholismin lapsuudessani, hänen äärimmäisen velkaantumisensa, menettävän ajokorttinsa, saavan rikosrekisterin ja joutuneen tappeluihin ihmisten kanssa. Muistan hänen olleen emotionaalinen haaksirikko noin 11 vuotiaaksi asti.
Tästä huolimatta hän oli rakastava ja huolehtiva isä, jota kerran idolisoin. Hän ei enää ryyppää paljoa, mutta on vaihtanut sen marihuanatuotteisiin ja salaliittoteorioihin.
Hänen terveytensä ei ole parhaimmillaan tällä hetkellä, sillä hän viipyy niin paljon sisällä ja tuskin syö mitään. Kun hän lähtee ulos, hän tapaa ystäviään. Hänen ympärillään olevat ystävät ovat kaikki outoja 50-65-vuotiaita miehiä, jotka ovat työttömiä ja polttavat ruohoa 24/7. He paasaavat samaa hölynpölyä toisilleen eivätkä koskaan keskustele mistään loogisesta tai oleellisesta - he ovat suuria Joe Rogan -faneja…
Tämän takia koen et tä minun pitää kertoa isälleni, että hän etsisi sosiaalista elämää välillä myös omituisten piiriensä ulkopuolelta. Hänellä on heikko mielenterveys ja vajoaa usein surujen ja murheidensa keskelle. Lisäksi hän on autistinen.
Rehellisesti sanottuna vihaan puhua hänen kanssaan tässä vaiheessa. Joka kerta kun puhumme, hän puhuu rokotetuista ihmisistä, WEF:stä, elintarvikkeissa olevista myrkyistä ja kemikaaleista, avaruusolennoista, pedofiilien eliittistä, transiksi tai homoiksi pakotetuista lapsista jne. se on uuvuttavaa.
Joulun aikaan hän alkoi olemaan niin huonona, että pyysin häntä antamaan minulle luvan puhua hänen lääkärinsä kanssa hänen puolestaan. Kerroin hänelle huoleni, kuten hänen omituiset uskomuksensa, sekavat ajatukset, kieltäytyminen ruoista ja vedestä myrkkypelkojen takia, äkilliset uskonnolliset ailahtelut, huolimatta että hän oli aiemmin militantti ateisti... He soittivat ja antoivat jotain lääkkeitä ja pyysivät keskustelemaan psykiatrin kanssa, mutta hän ei mennyt ja heitti lääkkeet pois lääkepelkonsa takia.
Olen itse autistinen ja minulla on erittäin alhainen stressinsietokyky, kärsin kroonisesta väsymyksestä ja joka kerta kun puhumme tunnen, että minusta imetään yhä enemmän energiaa. Joka päivä olen melkein halvaantunut murehtiessani hänestä ja hänen kunnostaan. Pelkään niitä päiviä, jolloin yleensä soitan hänelle. Tunnen oloni fyysisesti sairaaksi ja koen kipua siitä, kuinka stressaantuneeksi tämä tilanne tekee minut. Unelmoin juoksemisesta karkuun, mutta syyllisyys söisi minut sisältä. Se on surullista, koska olimme hyvin läheisiä, kun olin nuori…. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
111.
1.3.2023
Menetin Q:ni.
Minun Q oli lapsuuden ystäväni. Hän uskoi kaikkiin Q-anonymous salaliittoihin, mutta voimakkaasti kieltäytyi olemasta Q:lainen. Ei mitään järkeä.
Yritin saada hänelle apua. Ystävilläni ja minulla oli kohtaaminen hänen kanssaan, jossa meillä oli powerpoint esitys ja näytimme sen hänelle. Näytimme hänelle, että Q-anonymous on vain joku randomi kouluttamaton kiinalainen kaveri.
(Ron Watkins)
Hän raivostui ja tuli aggressiiviseksi, lähti, ja esti meidät kaikki. Olen valmistautunut jättämään hänet rauhaan kunnes tämä vaihe on ohi, mutta hän on ollut tällainen jo vuosia. Yksi ystäväni halusi vielä yrittää pelastaa hänet, mutta sanoin hänelle, että se voi olla häirintää jos häntä koittaa tavoitella sen jälkeen kun hän on estänyt meidät.
En tarvitse neuvoja, olen vain pettynyt. Hän oli mukava kaveri ennenkuin Q-anonymous otti hänet.
112.
27.2.2023
En ole nähnyt ystävääni "Mattia" 8 vuoteen, ja olimme äskettäin uudelleen yhteydessä. Lyhyesti sanottuna hän puhuu kuin QAnonisti ja uskoo useimpiin QAnon-asioihin (covid-rokote on myrkkyä, Venäjä on oikeassa hyökkäämisen suhteen jne.). Mutta hän sanoo, että QAnonit, jotka uskovat typerään JFK:n juttuun, eivät ole todellisia QAnoneja.
Hän näytti minulle nämä kirjat, joilla kaikilla on samanlainen nimi, kuten "Kadonnut Q evankeliumi" tai "Jeesuksen viimeinen Q evankeliumi".
Kuten tavallista, hän on tekopyhä. Hän uskoo, että meillä ei pitäisi olla hyvinvointia, mutta luottaa kuitenkin lääkkeisiin ja SNAP etuihin. Hän asuu vanhempiensa kellarissa eikä hänellä ole töitä. Olen yrittänyt puhua hänelle, mutta hän ei kuuntele.
113.
3.3.2023
Q-isäni tukeminen tuhoaa mielenterveyteni...
Mielenterveyteni ei koskaan ole ollut mitä parhain. Olen nähnyt isäni elämän alkoholismin lapsuudessani, hänen äärimmäisen velkaantumisensa, menettävän ajokorttinsa, saavan rikosrekisterin ja joutuneen tappeluihin ihmisten kanssa. Muistan hänen olleen emotionaalinen haaksirikko noin 11 vuotiaaksi asti.
Tästä huolimatta hän oli rakastava ja huolehtiva isä, jota kerran idolisoin. Hän ei enää ryyppää paljoa, mutta on vaihtanut sen marihuanatuotteisiin ja salaliittoteorioihin.
Hänen terveytensä ei ole parhaimmillaan tällä hetkellä, sillä hän viipyy niin paljon sisällä ja tuskin syö mitään. Kun hän lähtee ulos, hän tapaa ystäviään. Hänen ympärillään olevat ystävät ovat kaikki outoja 50-65-vuotiaita miehiä, jotka ovat työttömiä ja polttavat ruohoa 24/7. He paasaavat samaa hölynpölyä toisilleen eivätkä koskaan keskustele mistään loogisesta tai oleellisesta - he ovat suuria Joe Rogan -faneja…
Tämän takia koen et tä minun pitää kertoa isälleni, että hän etsisi sosiaalista elämää välillä myös omituisten piiriensä ulkopuolelta. Hänellä on heikko mielenterveys ja vajoaa usein surujen ja murheidensa keskelle. Lisäksi hän on autistinen.
Rehellisesti sanottuna vihaan puhua hänen kanssaan tässä vaiheessa. Joka kerta kun puhumme, hän puhuu rokotetuista ihmisistä, WEF:stä, elintarvikkeissa olevista myrkyistä ja kemikaaleista, avaruusolennoista, pedofiilien eliittistä, transiksi tai homoiksi pakotetuista lapsista jne. se on uuvuttavaa.
Joulun aikaan hän alkoi olemaan niin huonona, että pyysin häntä antamaan minulle luvan puhua hänen lääkärinsä kanssa hänen puolestaan. Kerroin hänelle huoleni, kuten hänen omituiset uskomuksensa, sekavat ajatukset, kieltäytyminen ruoista ja vedestä myrkkypelkojen takia, äkilliset uskonnolliset ailahtelut, huolimatta että hän oli aiemmin militantti ateisti... He soittivat ja antoivat jotain lääkkeitä ja pyysivät keskustelemaan psykiatrin kanssa, mutta hän ei mennyt ja heitti lääkkeet pois lääkepelkonsa takia.
Olen itse autistinen ja minulla on erittäin alhainen stressinsietokyky, kärsin kroonisesta väsymyksestä ja joka kerta kun puhumme tunnen, että minusta imetään yhä enemmän energiaa. Joka päivä olen melkein halvaantunut murehtiessani hänestä ja hänen kunnostaan. Pelkään niitä päiviä, jolloin yleensä soitan hänelle. Tunnen oloni fyysisesti sairaaksi ja koen kipua siitä, kuinka stressaantuneeksi tämä tilanne tekee minut. Unelmoin juoksemisesta karkuun, mutta syyllisyys söisi minut sisältä. Se on surullista, koska olimme hyvin läheisiä, kun olin nuori….114.
28.2.2023
Isoäitini juo vetyperoksidia veden kanssa ja suosittelee ivermektiiniä
115.
3.3.2023
Olen täällä, koska paras ystäväni tapettiin 6. tammikuuta. Julkaisin videoita fb-seinälläni ja ne levisivät täällä. Tämä johti siihen, että elokuvantekijät ja lehdistö löytävät minut. Pystyin tuomaan hänen tarinansa esiin ja se oli erittäin parantavaa. Joka päivä etsin parannusta. Googletan hänen nimeään pakkomielteisesti ja etsin tuoreita artikkeleita. Tiedän, ettei minun pitäisi, mutta se tuntuu yhteydeltä häneen, enkä voi lopettaa. Eilen löysin erään taiteilijan Waldo-tyylisen teoksen, joka kuvaa verilöylyä, mukaan lukien kuva ystävästäni, minun siskostani, 34-vuotiaana, kun hän makasi kuolleena. Siitä on tehty myös palapeli. Ostettavissa. Se sattuu niin paljon.
Rakastimme "missä Waldo on" -kuvia. Olimme 90-luvun lapsia. On niin kauheaa tietää, että tämä maailma on tällainen. Hän (taiteilija) ansaitsee rahaa niin rennosti toisten kivusta. Sille ei ole mitään tehtävissä. Minulla ei ole ketään jolle puhua, joka ymmärtää. Olen itsekin taiteilija. Uskon taiteeseen ja ilmaisuun. Luulen, että se rikkomus, jota tunnen johtuu siitä, että hän on ottanut askeleen pidemmälle myymällä tulosteita ja palapelejä. Tämä ei ollut mitään peliä meille. En katso enää stand up -komediaa, koska pelkään että joku keksii vitsejä hänestä. Maailmani on tulossa niin pieneksi, enkä tunnista sitä enää, tai itseäni.
116.
26.2.2023
Q-puolisollani ja minulla on yhteisiä lapsia. Hän on jatkuvasti vihainen. Hän luulee, että hallitus haluaa kaapata hänet ja hän vihaa valkoisia ihmisiä. Hän uskoo, että holokausti oli suuresti liioiteltua ja on vaxx-vastainen. Lapsillamme ei ole rokotteita ja se saa minut niin huolestuneeksi.
117.
5.3.2023
Eräänä päivänä huomasin, että vaimoni 35-vuoden ajalta radikalisoitui nettitrollien toimesta. Kyse ei ole niinkään siitä, että hän uskoo maan olevan litteä tai että muotoa muuttavat matelijat hallitsevat maailmaa, vaan enemmänkin siitä, että hänen mielestään olen vihollinen, koska en usko tuolla tavalla. Ja kyse ei ole vain siitä että olen pelkästään vihollinen, vaan olen hänen mielestään pedofiili, raiskaaja, ruma, paska, *** ja arvoton.
Hänen raivonsa ja vihansa on hämmästyttävää. Mitä vaimolleni tapahtui? Olen kärsinyt fyysistä, ja henkistä väkivaltaa.
Mutta tiedän, ettei se ole hän. Siksi olen edelleen täällä. Iskuista kasvoihini nukkuessani tai kynsimistä kasvoihini, kunnes vuodan verta. Hän tietää, että olen joutunut pahoinpidellyksi myös pappien taholta ja hän tuntee musiikin, joka saa minut ahdistumaan. Joten hän tuli sisään nukkuessani, tanssien tuon musiikin tahtiin, ... (loput leikattu pois)
Silti kaipaan häntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
114.

Silti kaipaan häntä.118.
6.2.2023
Q-äitini on pommittanut minua yli viiden viime vuoden ajan oikeistolaisella retoriikalla. Olen yrittänyt olla hänen tukenaan, koska hän on hyvin pelokas ihminen, ja kaikki hänen kuluttamansa uutiset ovat lietsoneet näitä pelkoja. En liioittele, hän ei ole kysynyt minulta miten voin, miten viikkoni on mennyt tai osoittanut pienintäkään kiinnostusta minua kohtaan ihmisenä ainakaan vuoden 2018 jälkeen. Hän ainoastaan voi vain pulputtaa samaa hölynpölyänsä. Yritin ohjata keskusteluja pois, hän kieltäytyi. Kerroin hänelle lempeästi mutta päättäväisesti, etten aio keskustella hänen kanssaan poliittisista aiheista, mutta olen iloinen voidessani puhua jostain muusta, mistä tahansa muusta, hän kieltäytyi. Oman henkisen hyvinvointini vuoksi olen pitänyt kanssakäymisemme minimissä.
Tänä viikonloppuna hän lähetti minulle viestiä sairaalasta, en tiedä miksi, eikä hän näyttänyt välittävän siitä. Hän lähetti minulle lähes sata viestiä, mutta sen sijaan, että hän olisi puhunut odotetusti terveydestään tai edes yrittänyt syyllistää minua siitä, etten jo ollut paikalla huolehtimassa hänestä, hän aloitti eeppisen tiradin pahasta vasemmiston agendasta ja kaikista ilkeistä oikeistolaisista aiheista auringon alla. Sitten hän kertoi minulle, että kaikki tämän maailman pahuudet olivat saaneet hänet sinne, että minäkin olen syyllinen, koska nuo kirotut vasemmistolaiset ovat turmelleet minut, ja että hän toivoo että minua kidutetaan katumuksella ja syyllisyydellä siitä että olen koskaan epäillyt häntä, kun hän kuolee.
Lopuksi hän välitti minulle puhelinnauhoituksia eri perheenjäseniltä, joiden kanssa olen aina ollut läheinen, joissa hän on maalannut minut roistoksi ja länsimaisen yhteiskunnan epäkohtien edustajaksi ja kuunteli, kun he lohduttivat häntä ja kertoivat, ettei minun olisi koskaan pitänyt syntyä, että olen kauhea ihminen, että olen moraalisesti ja henkisesti vararikossa.
119.
6.2.2023
Isäni oli alkuvuodesta 2021 syvällä salaliittoteorioissa, ja suhteemme heikkeni vakavasti. Viime aikoina hänellä on mennyt paremmin, suhteemme on hiljalleen paranemassa hieman ja olen kuullut häneltä vähemmän hulluja juttuja aina kun päätän käydä hänen luonaan. Mutta pelkään, että hän on taas syöksymässä kierteeseen. Hän on lähettänyt minulle outoja poliittisia videoita, jotka jätän huomiotta, mutta yleensä ne ovat vain oikeistolaisia juttuja siitä, miten sosialismi on pahasta, joten en ajatellut siitä sen enempää. Mutta kun menin viime viikonloppuna hänen luokseen korjaamaan autoani, hän alkoi taas puhua.
Ensimmäinen puolihuolestuttava asia oli se, kun hän sanoi minulle, ettei minun missään tapauksessa pitäisi hankkia toista tehosterokotetta, koska on "todistettu", että ne tappavat ihmisiä. Kysyin häneltä: Missä se oli todistettu? Eikä hänellä ollut vastausta. Hyvä on, ihan sama.
Mutta sitten myöhemmin hän sanoi jotain siitä, että hänen olisi pitänyt pyytää minua tuomaan hänelle kananmunia, koska minulla on takapihalla kanoja, ja yleensä teen niin. Sanoin, että olisin tuonut, jos minulla olisi ollut yhtään ylimääräistä juuri nyt, ja ennen kuin sain tilaisuuden selittää että se johtui siitä, että olen leiponut paljon ja antanut juuri kolme tusinaa muille ihmisille, hän aloitti taas.
Hän sanoi, että minun pitäisi tutkia, miten ruokin niitä, koska joihinkin kananrehumerkkeihin laitetaan myrkkyä, jotta ne eivät enää munisi (????), ja että "ne" yrittävät katkaista elintarvikehuoltomme. Hän yritti kertoa minulle, että eräällä hänen ystävällään oli kanoja ja että kaikki hänen kanansa jotka söivät rehua, eivät munineet, mutta yksi hänen karanneista kanoistaan, joka söivät luonnosta, muni. Muistakaa, että tämä mies ei ole koskaan omistanut kanoja, eikä tiedä miten kanat toimivat. Yritin selittää hänelle, että munintatapaan vaikuttavat rotu ja sää, mutta hän ei kuunnellut. Olen vain uskomattoman turhautunut, koska luulin että hän oli paranemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
118.
6.2.2023
Q-äitini on pommittanut minua yli viiden viime vuoden ajan oikeistolaisella retoriikalla. Olen yrittänyt olla hänen tukenaan, koska hän on hyvin pelokas ihminen, ja kaikki hänen kuluttamansa uutiset ovat lietsoneet näitä pelkoja. En liioittele, hän ei ole kysynyt minulta miten voin, miten viikkoni on mennyt tai osoittanut pienintäkään kiinnostusta minua kohtaan ihmisenä ainakaan vuoden 2018 jälkeen. Hän ainoastaan voi vain pulputtaa samaa hölynpölyänsä. Yritin ohjata keskusteluja pois, hän kieltäytyi. Kerroin hänelle lempeästi mutta päättäväisesti, etten aio keskustella hänen kanssaan poliittisista aiheista, mutta olen iloinen voidessani puhua jostain muusta, mistä tahansa muusta, hän kieltäytyi. Oman henkisen hyvinvointini vuoksi olen pitänyt kanssakäymisemme minimissä.
Tänä viikonloppuna hän lähetti minulle viestiä sairaalasta, en tiedä miksi, eikä hän näyttänyt välittävän siitä. Hän lähetti minulle lähes sata viestiä, mutta sen sijaan, että hän olisi puhunut odotetusti terveydestään tai edes yrittänyt syyllistää minua siitä, etten jo ollut paikalla huolehtimassa hänestä, hän aloitti eeppisen tiradin pahasta vasemmiston agendasta ja kaikista ilkeistä oikeistolaisista aiheista auringon alla. Sitten hän kertoi minulle, että kaikki tämän maailman pahuudet olivat saaneet hänet sinne, että minäkin olen syyllinen, koska nuo kirotut vasemmistolaiset ovat turmelleet minut, ja että hän toivoo että minua kidutetaan katumuksella ja syyllisyydellä siitä että olen koskaan epäillyt häntä, kun hän kuolee.
Lopuksi hän välitti minulle puhelinnauhoituksia eri perheenjäseniltä, joiden kanssa olen aina ollut läheinen, joissa hän on maalannut minut roistoksi ja länsimaisen yhteiskunnan epäkohtien edustajaksi ja kuunteli, kun he lohduttivat häntä ja kertoivat, ettei minun olisi koskaan pitänyt syntyä, että olen kauhea ihminen, että olen moraalisesti ja henkisesti vararikossa.
119.
6.2.2023
Isäni oli alkuvuodesta 2021 syvällä salaliittoteorioissa, ja suhteemme heikkeni vakavasti. Viime aikoina hänellä on mennyt paremmin, suhteemme on hiljalleen paranemassa hieman ja olen kuullut häneltä vähemmän hulluja juttuja aina kun päätän käydä hänen luonaan. Mutta pelkään, että hän on taas syöksymässä kierteeseen. Hän on lähettänyt minulle outoja poliittisia videoita, jotka jätän huomiotta, mutta yleensä ne ovat vain oikeistolaisia juttuja siitä, miten sosialismi on pahasta, joten en ajatellut siitä sen enempää. Mutta kun menin viime viikonloppuna hänen luokseen korjaamaan autoani, hän alkoi taas puhua.
Ensimmäinen puolihuolestuttava asia oli se, kun hän sanoi minulle, ettei minun missään tapauksessa pitäisi hankkia toista tehosterokotetta, koska on "todistettu", että ne tappavat ihmisiä. Kysyin häneltä: Missä se oli todistettu? Eikä hänellä ollut vastausta. Hyvä on, ihan sama.
Mutta sitten myöhemmin hän sanoi jotain siitä, että hänen olisi pitänyt pyytää minua tuomaan hänelle kananmunia, koska minulla on takapihalla kanoja, ja yleensä teen niin. Sanoin, että olisin tuonut, jos minulla olisi ollut yhtään ylimääräistä juuri nyt, ja ennen kuin sain tilaisuuden selittää että se johtui siitä, että olen leiponut paljon ja antanut juuri kolme tusinaa muille ihmisille, hän aloitti taas.
Hän sanoi, että minun pitäisi tutkia, miten ruokin niitä, koska joihinkin kananrehumerkkeihin laitetaan myrkkyä, jotta ne eivät enää munisi (????), ja että "ne" yrittävät katkaista elintarvikehuoltomme. Hän yritti kertoa minulle, että eräällä hänen ystävällään oli kanoja ja että kaikki hänen kanansa jotka söivät rehua, eivät munineet, mutta yksi hänen karanneista kanoistaan, joka söivät luonnosta, muni. Muistakaa, että tämä mies ei ole koskaan omistanut kanoja, eikä tiedä miten kanat toimivat. Yritin selittää hänelle, että munintatapaan vaikuttavat rotu ja sää, mutta hän ei kuunnellut. Olen vain uskomattoman turhautunut, koska luulin että hän oli paranemassa.120.
6.3.2023
Lyhyesti sanottuna: kaikki alkoi 3 vuotta sitten. Äitini liittyi tyypilliseen anti vax, trumppresidenttijunaan. Vauhti vain kiihtyi 10-kertaiseksi, kun hän alkoi tutkia lapsikauppaa, adrenokromia, liskoihmisiä jne. Viimeisen vuoden tai kahden aikana hän on nyt kiinnostunut kaikista salaliittoteorioista joita voi kuvitella, mukaan lukien pakkomielle JFK:ta kohtaan.
Viimeisten 8 kuukauden aikana hän erosi isästäni, muutti pois kotoa asuakseen yksin ja kertoi meille alkaneensa jutella jonkun Honey Golden ja Rae [raeki] nimisen kanssa ja hänen mielenterveytensä on hitaasti heikentynyt, vaikka hän väitti olevansa parantumassa kokoajan. Tämä on 100-prosenttisesti joku pyramidihuijaus ja kulttii.
121.
3.11.2022
Qäiti matkustaa Texasiin perustaakseen hengellisen kommuunin. Kahden vuoden raa'an pahoinpitelyn jälkeen perhettäni kohtaan, koska halusimme pitää turvarajat covidin aikana, hänet rokotetaan rajan ylittämistä varten. Olen yli... hämmästynyt. Vihainen. Helpottunut. Hämmentynyt.
Sinä päivänä, kun saimme selville että vauvamme oli elinkelpoinen ultraäänen perusteella, he luulivat, että otin rokotteen. Emme olleet vielä edes päättäneet! Kun yritin miehelleni videopuhelussa näyttää, että vauvamme oli ELOSSA, veljeni huusi hänelle oveltamme rokotteesta ja äitini lähetti hänelle tekstiviestin siitä, kuinka meistä tulee vauvantappajia ja tulemme hedelmättömiksi.
Estimme heidät. Olimme niin vihaisia että he veivät tämän kokemuksen meiltä. Vietimme kuukausia poissa perheeni luota. Lopulta sain rokotuksen luettuani tutkimuksia, puhuttuani kätilöille ja oman lääkärini kanssa. Vauva oli vahva ja terve. Vanhempani ja veljeni/siskopuoli väittivät jokaisen tilaisuuden tullen, että covid oli väärennös ja kuinka ihmiset kuolivat rokotteen takia. He estivät puolisoni perheestäni, koska he uskoivat "rokotteen leviämiseen", 5G:hen, magnetotuneisiin ihmisiin jne. Vein äitini terapiaan kahdesti. Hän ei oppinut mitään. Hän vihasi sitä koko ajan.
Terapia. "Oven jättäminen auki". Kaksi askelta eteenpäin, yksi askel taaksepäin. Kuusi askelta taaksepäin. Puolisydäminen anteeksipyyntö. Trumpralli. Freedom convoy. Vaalit. Perheenjäsen kuolee covidiin. Sukuni erosi vanhemmistani/veljestäni/siskopuolesta politiikan ja salaliittojen takia. Ystävät sairastuvat, yksi tuttu teho-osastolla ja toisella elinikäinen heikentävä sairaus.
Joulu - Sain lahjaksi "booraksi-covid-rokotus-nanobotti-kylpyantimyrkyn". Käsitellessä booraksia, sinun pitäisi käyttää käsineitä... En usko että imettävän äidin pitäisi kylpeä tällaisessa. Sanon kiitos ja pistän sen syrjään.
2 kuukautta pikkukaverin syntymän jälkeen äiti kertoo minulle, että syy miksi olemme kunnossa rokotuksen jälkeen johtuu siitä, että alienit tulivat ja veivät minut avaruusalukseensa ja tekivät avaruusleikkauksensa minulle ja miehelle (lääkesängyssä?). En valitettavasti muista enempää. Heidän täytyi keksiä joku syy miksi lapsi oli terve.
2 kuukautta sen jälkeen hän kertoo minulle, että hän ja hänen ystävänsä matkustavat jonkun henkisen johtajan kanssa Texasiin perustaakseen sähköverkon ulkopuolisen yhteisön. He ovat yli 70-vuotiaita. Kerroin olevani huolissani. Kyllä, olen täysin huolissani. Hän kertoo minulle, että he valmistautuvat maailmanloppuun. Kysyn, miksi ei vain valmistautuisi hänen perheensä kanssa? Hän kertoo minulle että hänen pitää olla turvallisessa paikassa sen tapahtuessa. Kyllä, saan tästä Jonestown-fiilikset, mutta mitä voin tehdä asialle?
En ole puhunut veljeni kanssa oikeastaan... kuukausiin. Hän odottaa suurta anteeksipyyntöä. En tiedä mitä varten. Olen yrittänyt mennä eteenpäin. En kadu päätöstäni pitää lapseni turvassa.
Kaksi päivää sitten isäni alkaa puhua minulle rokotteesta, magnetismista ja grafiitista ja "kuinka niille pitäisi tehdä jotain". Kysyn häneltä, jos hän on niin huolissaan myrkyistä, eikö hänen kannattaisi lopettaa tupakointi. Hän potkaisee hiekkaa päälleni. Se oli äitienpäivä.
Tänä iltana piti olla heidän syntymäpäivänsä kotonamme. Kaksi askelta eteenpäin, muistatko? Kutsuimme heidät päivälliselle ja aioimme tehdä heille ruokaa ja syödä kakkua. Peruin sen, kun isäni potkaisi päälleni hiekkaa. Laitoin äidilleni viestin ja hän soitti minulle. Hän ei tiennyt mitä oli tapahtunut.
Hän selitti, että hän on muuttunut ja hän on "luopunut kaikesta negatiivisuudesta". Hän kertoo minulle salaisuuden. Hän on ottamassa rokotteen. "Älä kerro isällesi tai veljellesi", hänen on ylitettävä raja. Hän muuttaa mielipidettään. Nainen, jonka kanssa hän matkustaa sanoi, että rokotetut kuolevat 6 kuukauden kuluttua (vuosi sitten). Luulen että he muuttivat mielensä. Heidän täytyy elää tällaisessa 4D-maailmassa ja onneksi heidän korkeammat tajuntatilansa ovat läpäisemättömiä rokotteen vaikutuksille. Hän sanoo tehneensä virheitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
120.
6.3.2023
Lyhyesti sanottuna: kaikki alkoi 3 vuotta sitten. Äitini liittyi tyypilliseen anti vax, trumppresidenttijunaan. Vauhti vain kiihtyi 10-kertaiseksi, kun hän alkoi tutkia lapsikauppaa, adrenokromia, liskoihmisiä jne. Viimeisen vuoden tai kahden aikana hän on nyt kiinnostunut kaikista salaliittoteorioista joita voi kuvitella, mukaan lukien pakkomielle JFK:ta kohtaan.
Viimeisten 8 kuukauden aikana hän erosi isästäni, muutti pois kotoa asuakseen yksin ja kertoi meille alkaneensa jutella jonkun Honey Golden ja Rae [raeki] nimisen kanssa ja hänen mielenterveytensä on hitaasti heikentynyt, vaikka hän väitti olevansa parantumassa kokoajan. Tämä on 100-prosenttisesti joku pyramidihuijaus ja kulttii.
121.
3.11.2022
Qäiti matkustaa Texasiin perustaakseen hengellisen kommuunin. Kahden vuoden raa'an pahoinpitelyn jälkeen perhettäni kohtaan, koska halusimme pitää turvarajat covidin aikana, hänet rokotetaan rajan ylittämistä varten. Olen yli... hämmästynyt. Vihainen. Helpottunut. Hämmentynyt.
Sinä päivänä, kun saimme selville että vauvamme oli elinkelpoinen ultraäänen perusteella, he luulivat, että otin rokotteen. Emme olleet vielä edes päättäneet! Kun yritin miehelleni videopuhelussa näyttää, että vauvamme oli ELOSSA, veljeni huusi hänelle oveltamme rokotteesta ja äitini lähetti hänelle tekstiviestin siitä, kuinka meistä tulee vauvantappajia ja tulemme hedelmättömiksi.
Estimme heidät. Olimme niin vihaisia että he veivät tämän kokemuksen meiltä. Vietimme kuukausia poissa perheeni luota. Lopulta sain rokotuksen luettuani tutkimuksia, puhuttuani kätilöille ja oman lääkärini kanssa. Vauva oli vahva ja terve. Vanhempani ja veljeni/siskopuoli väittivät jokaisen tilaisuuden tullen, että covid oli väärennös ja kuinka ihmiset kuolivat rokotteen takia. He estivät puolisoni perheestäni, koska he uskoivat "rokotteen leviämiseen", 5G:hen, magnetotuneisiin ihmisiin jne. Vein äitini terapiaan kahdesti. Hän ei oppinut mitään. Hän vihasi sitä koko ajan.
Terapia. "Oven jättäminen auki". Kaksi askelta eteenpäin, yksi askel taaksepäin. Kuusi askelta taaksepäin. Puolisydäminen anteeksipyyntö. Trumpralli. Freedom convoy. Vaalit. Perheenjäsen kuolee covidiin. Sukuni erosi vanhemmistani/veljestäni/siskopuolesta politiikan ja salaliittojen takia. Ystävät sairastuvat, yksi tuttu teho-osastolla ja toisella elinikäinen heikentävä sairaus.
Joulu - Sain lahjaksi "booraksi-covid-rokotus-nanobotti-kylpyantimyrkyn". Käsitellessä booraksia, sinun pitäisi käyttää käsineitä... En usko että imettävän äidin pitäisi kylpeä tällaisessa. Sanon kiitos ja pistän sen syrjään.
2 kuukautta pikkukaverin syntymän jälkeen äiti kertoo minulle, että syy miksi olemme kunnossa rokotuksen jälkeen johtuu siitä, että alienit tulivat ja veivät minut avaruusalukseensa ja tekivät avaruusleikkauksensa minulle ja miehelle (lääkesängyssä?). En valitettavasti muista enempää. Heidän täytyi keksiä joku syy miksi lapsi oli terve.
2 kuukautta sen jälkeen hän kertoo minulle, että hän ja hänen ystävänsä matkustavat jonkun henkisen johtajan kanssa Texasiin perustaakseen sähköverkon ulkopuolisen yhteisön. He ovat yli 70-vuotiaita. Kerroin olevani huolissani. Kyllä, olen täysin huolissani. Hän kertoo minulle, että he valmistautuvat maailmanloppuun. Kysyn, miksi ei vain valmistautuisi hänen perheensä kanssa? Hän kertoo minulle että hänen pitää olla turvallisessa paikassa sen tapahtuessa. Kyllä, saan tästä Jonestown-fiilikset, mutta mitä voin tehdä asialle?
En ole puhunut veljeni kanssa oikeastaan... kuukausiin. Hän odottaa suurta anteeksipyyntöä. En tiedä mitä varten. Olen yrittänyt mennä eteenpäin. En kadu päätöstäni pitää lapseni turvassa.
Kaksi päivää sitten isäni alkaa puhua minulle rokotteesta, magnetismista ja grafiitista ja "kuinka niille pitäisi tehdä jotain". Kysyn häneltä, jos hän on niin huolissaan myrkyistä, eikö hänen kannattaisi lopettaa tupakointi. Hän potkaisee hiekkaa päälleni. Se oli äitienpäivä.
Tänä iltana piti olla heidän syntymäpäivänsä kotonamme. Kaksi askelta eteenpäin, muistatko? Kutsuimme heidät päivälliselle ja aioimme tehdä heille ruokaa ja syödä kakkua. Peruin sen, kun isäni potkaisi päälleni hiekkaa. Laitoin äidilleni viestin ja hän soitti minulle. Hän ei tiennyt mitä oli tapahtunut.
Hän selitti, että hän on muuttunut ja hän on "luopunut kaikesta negatiivisuudesta". Hän kertoo minulle salaisuuden. Hän on ottamassa rokotteen. "Älä kerro isällesi tai veljellesi", hänen on ylitettävä raja. Hän muuttaa mielipidettään. Nainen, jonka kanssa hän matkustaa sanoi, että rokotetut kuolevat 6 kuukauden kuluttua (vuosi sitten). Luulen että he muuttivat mielensä. Heidän täytyy elää tällaisessa 4D-maailmassa ja onneksi heidän korkeammat tajuntatilansa ovat läpäisemättömiä rokotteen vaikutuksille. Hän sanoo tehneensä virheitä.122.
18.6.2022
Kaipaan isääni.
Olen alkanut pelätä isänpäivää. Minun pitäisi olla kiitollinen siitä, että isäni on yhä elossa ja juhlii, mutta hän ei ole enää se isä jonka kanssa kasvoin. Pidin häntä niin siistinä. Olimme läheisiä, teimme automatkoja yhdessä, hengailimme ja katselimme televisiota, menin hänen miesluolaansa vain hengailemaan hänen ja koirien kanssa. Kaipaan sitä isää. QAnon on vienyt isäni minulta ja vihaan sitä. Lähdin pois collegesta ja joka kerta kun palasin, hän alkoi hitaasti muuttua tunnistamattomaksi. En tiedä milloin hän muuttui tällaiseksi ihmiseksi, ja osa minusta kysyy, onko hän aina ollut tuollainen ja olenko vasta nyt tarpeeksi vanha nähdäkseni sen. Minusta tuntuu että isäni on sairas. Minulla on ** kova ikävä vanhaa isääni. Pelkään että minun on soitettava hänelle sunnuntaina ja juteltava ja odotettava jännittyneenä, että hän kysyy minulta, ottaako tyttäreni rokotuksen (COVID) ja mahdollisesti riidellään siitä. Kuten sanoin, en tiedä onko hän aina ollut tällainen vai ei.
123.
7.10.2020
Kaipaan ystävääni.
Halusin jakaa, koska viime aikoina olen yrittänyt päästää irti eräästä henkilöstä jota pidin yhtenä parhaista ystävistäni. Vuoden 2017 lopussa hän palasi Yhdysvaltoihin Espanjan Caminon vaellukselta ja sukelsi nopeasti pää edellä QAnoniin. En tuntenut asiaa, ja kun hän yritti kertoa minulle siitä ja saada minut luomaan Twitter-tilin ja aloittamaan seuraamisen, en vain nähnyt siinä totuutta tai vetovoimaa. Koska olen opiskellut ilmavoimien venäläiseksi kryptologiksi, tunnistin nopeasti kirjoituskuvion kryptiseksi. Ja viimeksi kun tarkistin, mitään hyvää ei koskaan ole löydetty kryptasta. Kun luin ne ensimmäiset QAnonin viestit jotka hän lähetti minulle, oli kuin jokin olisi yrittänyt tunkeutua sieltä aivoihini ja lopulta sydämeeni. Kieli oli typerää ja lapsellista, suunniteltu lähettämään sinut villille metsästysretkellä salaisuuksien ja peittelyjen perään. Kiinnostukseni loppui heti. Hän yritti houkutella minua uudelleen. Kun minusta alkoi tuntua, että hän yritti kiusata minua sanoin hänelle suoraan, ja hän perääntyi nopeasti, mutisi jotain Jeesuksesta tai jotain esoteerista rakkaudesta ja valosta ja vaihtoi puheenaihetta. Hän lihoi yli 20 kiloa, hän myönsi itsekin ettei syönyt eikä nukkunut, vaan vietti jokaisen hereillä olevan hetkensä odottaen seuraavaa QAnon-postausta.
Lopulta minun oli kerrottava hänelle suoraan, etten usko QAnoniin enkä halua kuulla siitä enää. Kaikki, mistä yritin keskustella hänen kanssaan, piti suodattaa QAnonin kautta ennen kuin hän saattoi kommentoida. Se oli uuvuttavaa. Lopulta lakkasin puhumasta hänelle. Aikaisemmin tänä vuonna heti sen jälkeen kun kaikki oli loppunut, yritin soittaa hänelle vaihtaakseni kuulumisia. Hän alkoi huutaa
"HE" murhasivat vanhuksia tahallaan sairaalassa laittamalla heidät hengityskoneisiin. Kysyin häneltä, mistä hän tiesi tällaista? Ja hänen ainoa vastauksensa oli, että hän oli "SEURANUT KAIKKIA TAPAHTUMIA KAHDEN VIIMEISEN VUODEN AIKANA (tarkoittaen tietysti QAnonia)" eikä hänellä ollut aikaa selittää minulle kaikkea. Ja sitten hän käytännössä löi luurin korvaani.
Minulla on ikävä ystävääni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
122.

Minulla on ikävä ystävääni.124.
8.3.2023
Minun super Q, vaalit kieltävät vanhempani katsoivat uutisia kanssani tänä aamuna. He kuuntelivat kärsivällisesti ja tarkkaavaisesti tarinoita kidnappauksesta/murhasta Meksikossa, Donald Trumpin johtoasemasta New Hampshiren gallupissa ja fentanyylikriisistä.
Heti kun uutisissa siirryttiin Foxin ja Dominionin oikeusjuttuun ja juontajat alkoivat lukea juontajien ja Murdochin tekstejä, he molemmat alkoivat kovaan ääneen puhua keskenään, kyselivät minulta loputtomia kysymyksiä erilaisista hölynpölyaiheista ja puhuivat jopa koirille kovaan ääneen.
Heti kun juttu loppui, he alkoivat taas kuunnella.
Tämä sai minut sekä nauramaan että itkemään hieman sisäisesti.
125.
9.2.2021
Äitini uskoo, että Antifa hyökkäsi Capitoliin.
Äitini tänään sanoi, että "ne eivät olleet Trumpin tukijoita, vaan he olivat Antifasta. Se viikinkityyppi oli Antifa."
Näytin hänelle videon tästä viikinkityypistä selittämässä Qanonroskaa kuukausia sitten ja hän sanoi: "hmmmm, se on niin täydellisesti nauhoitettu. Mikä yhteensattuma. Niin omituista." MITÄH! Ihan niinkuin he HALUAISIVAT uskoa valheisiin.
126.
30.10.2020
Äitini ja minä olimme parhaita ystäviä ennen Trumpin valintaa. Sitten, sinä päivänä kun hänet valittiin, rakastamani äiti taisi kuolla ja nykyään elävä peto syntyi. Yhtäkkiä kaikki liittyi Trumpiin ja nyt Trumpiin ja Q:hun.
Olen lapsuuden hyväksikäytöstä selvinnyt, ja kun kerroin hänelle tämän, hän rähjäsi siitä kuinka "liberaalit pedofiiliset hillary clintonin kannattajat vauvansyöjät" vahingoittivat minua, eikä ne jotka oikeasti tekivät niin (äärioikeistolaiset serkkuni ja perheystäväni), ja hän jatkaa kuinka Trump aikoi pelastaa minut ja paljastaa deep staten. Tämä oli viime vuonna.
Elokuussa, serkkuni kuoleman kolmantena vuosipäivänä, kun menimme käymään hänen hautakivellään, hänellä oli Trump-paita ja -hattu päällään ja jopa perheenjäseneni, jotka ovat yhtä äärioikeistolaisia kuin hänkin, katsoivat häntä oudosti.
Joka päivä hän puhuu deep statesta, kuinka Trump pelastaa kaikki, kuinka Joe Biden tappaa vauvoja ja lapsia, kuinka Trump on "yhdysvaltojen kuningas" ja muista teorioistansa. Hän pitää fox-newsiä päällä 24/7, jopa silloin kun hän nukkuu, eikä käytä enää mitään muita kuin Trump-vaatteita. Hän matkustaa kauas Trumpin mielenosoituksiin, ja hän jopa vaati konservatiivista lääkäriä, kun hän hajotti kyynärpäänsä muutama viikko sitten ja joutui käymään sairaalassa.
Hän sai hiljattain selville etten ole Trumpin kannattaja, ja suhteemme on täysin pilalla. Hän ei enää sano "rakastan sinua Diana, hyvää yötä" päivän päätteeksi (Asun hänen luonaan edelleen). Hän ei päätä puheluitamme "Heippa, rakastan sinua", eikä edes vilkuta hyvästiksi kun lähden kotoa enää. Kaikki tämä siksi että hän on niin syvällä salaliittoteorioissa, ettei hänen omalla lapsellaan ole hänelle väliä.
On keskiyö ja nyyhkytän silmät päästäni, koska kaipaan äitiäni niin paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
124.

On keskiyö ja nyyhkytän silmät päästäni, koska kaipaan äitiäni niin paljon.127.
8.3.2023
Juttelin siskoni kanssa eräänä päivänä. Hän sanoi, että äitimme luulee, että sieluni on syöty elävältä avaruusolentojen ulosteen avulla, joka ruiskutettiin minuun COVID-rokotteessa.
128.
8.3.2023
Qäitini on saanut vakuutettua puolet perheestäni, että rokote tappaa heidät. Olen parhaani mukaan koittanut selittää hänelle miten hän on väärässä, käyttämällä artikkeleita, videoita yms.
Hän vain sanoo että "olet unessa ja että sinun ei pitäisi luottaa asiantuntijoihin, koska äiti tietää paremmin kuin ne." Hän saa uskomuksensa eri sosiaalisen median kanavista.
Hän myös uskoo, että Michael Jackson, Prinsessa Diana, John F. Kennedy ja hänen poikansa ovat edelleen elossa. Ja että he työskentelevät salaa Trumpin kanssa pelastaakseen Amerikkaa.
Perheeni on myös obsessoitunut huuhaahoitoihin.
129.
8.3.2022
Serkkuni on jo pitkään ollut poissa.
Tällaisia juttuja käytännössä kuulen häneltä päivittäin.
"Reptiliaani muodonmuuttajat hallitsevat maailmaa. Jäävallin takana on lisää maata. Covid rokotteet sisältävät siruja, joilla kontrolloidaan meitä tulevaisuudessa. Annunakit, Tartaria yms roska ja että Grant Kanjoni johtaa Afrikkaan.
130.
14.3.2021
Kaipaan isääni.
En todellakaan tiedä milloin kaikki alkoi (luultavasti kun Trumpista tuli presidentti), mutta isäni ja hänen kihlattunsa ovat sietämättömiä tämän Qanon-roskan kanssa. Viimeksi kävin heidän luonaan jouluna, enkä halua mennä takaisin, mutta kaipaan siskoni näkemistä ja sitä millainen isäni oli ennen. Olen joutunut niin moniin riitoihin isäni kanssa hänen naurettavista uskomuksistaan ja olen todella uupunut siitä miten aivopesty hän on... hän vaikuttaa kirjaimellisesti riivatulta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
124.
8.3.2023
Minun super Q, vaalit kieltävät vanhempani katsoivat uutisia kanssani tänä aamuna. He kuuntelivat kärsivällisesti ja tarkkaavaisesti tarinoita kidnappauksesta/murhasta Meksikossa, Donald Trumpin johtoasemasta New Hampshiren gallupissa ja fentanyylikriisistä.
Heti kun uutisissa siirryttiin Foxin ja Dominionin oikeusjuttuun ja juontajat alkoivat lukea juontajien ja Murdochin tekstejä, he molemmat alkoivat kovaan ääneen puhua keskenään, kyselivät minulta loputtomia kysymyksiä erilaisista hölynpölyaiheista ja puhuivat jopa koirille kovaan ääneen.
Heti kun juttu loppui, he alkoivat taas kuunnella.
Tämä sai minut sekä nauramaan että itkemään hieman sisäisesti.
125.
9.2.2021
Äitini uskoo, että Antifa hyökkäsi Capitoliin.
Äitini tänään sanoi, että "ne eivät olleet Trumpin tukijoita, vaan he olivat Antifasta. Se viikinkityyppi oli Antifa."
Näytin hänelle videon tästä viikinkityypistä selittämässä Qanonroskaa kuukausia sitten ja hän sanoi: "hmmmm, se on niin täydellisesti nauhoitettu. Mikä yhteensattuma. Niin omituista." MITÄH! Ihan niinkuin he HALUAISIVAT uskoa valheisiin.
126.
30.10.2020
Äitini ja minä olimme parhaita ystäviä ennen Trumpin valintaa. Sitten, sinä päivänä kun hänet valittiin, rakastamani äiti taisi kuolla ja nykyään elävä peto syntyi. Yhtäkkiä kaikki liittyi Trumpiin ja nyt Trumpiin ja Q:hun.
Olen lapsuuden hyväksikäytöstä selvinnyt, ja kun kerroin hänelle tämän, hän rähjäsi siitä kuinka "liberaalit pedofiiliset hillary clintonin kannattajat vauvansyöjät" vahingoittivat minua, eikä ne jotka oikeasti tekivät niin (äärioikeistolaiset serkkuni ja perheystäväni), ja hän jatkaa kuinka Trump aikoi pelastaa minut ja paljastaa deep staten. Tämä oli viime vuonna.
Elokuussa, serkkuni kuoleman kolmantena vuosipäivänä, kun menimme käymään hänen hautakivellään, hänellä oli Trump-paita ja -hattu päällään ja jopa perheenjäseneni, jotka ovat yhtä äärioikeistolaisia kuin hänkin, katsoivat häntä oudosti.
Joka päivä hän puhuu deep statesta, kuinka Trump pelastaa kaikki, kuinka Joe Biden tappaa vauvoja ja lapsia, kuinka Trump on "yhdysvaltojen kuningas" ja muista teorioistansa. Hän pitää fox-newsiä päällä 24/7, jopa silloin kun hän nukkuu, eikä käytä enää mitään muita kuin Trump-vaatteita. Hän matkustaa kauas Trumpin mielenosoituksiin, ja hän jopa vaati konservatiivista lääkäriä, kun hän hajotti kyynärpäänsä muutama viikko sitten ja joutui käymään sairaalassa.
Hän sai hiljattain selville etten ole Trumpin kannattaja, ja suhteemme on täysin pilalla. Hän ei enää sano "rakastan sinua Diana, hyvää yötä" päivän päätteeksi (Asun hänen luonaan edelleen). Hän ei päätä puheluitamme "Heippa, rakastan sinua", eikä edes vilkuta hyvästiksi kun lähden kotoa enää. Kaikki tämä siksi että hän on niin syvällä salaliittoteorioissa, ettei hänen omalla lapsellaan ole hänelle väliä.
On keskiyö ja nyyhkytän silmät päästäni, koska kaipaan äitiäni niin paljon.127.
11.3.2023
"Se tapahtuu perjantaina", Q-isäni sanoo, "ja sitten kaikki raha on sitä digitaalista tavaraa."
Taputan hänen kättään ja sanon: "No, emme voi asialle mitään. Meidän täytyy vain kärsiä."
Ja hän huokaa ja palaa YouTubeen, tai minkä tahansa muun löytämänsä sisällön pariin.
Tämä tapahtuu toistuvasti ja hän on huolissaan siitä koko ajan. Mikään mitä voit sanoa hänelle ei voi rauhoittaa häntä tai muuttaa hänen mieltään. Vähän kuin olisi tekemisissä taaperon kanssa, suoraan sanottuna.
128.
10.3.2023
Ukrainan sotaa ei ole olemassa. 🙄
Q-veljeni kertoi kirjaimellisesti, että tämä on jonkinlainen juoni saada USA pelastamaan korruptoitunut ulkomainen hallinto (oletan hänen tarkoittavan Ukrainaa) käyttämällä väärennettyä sotatarinaa.
Sitten hän huomautti, että "sodasta ei ollut todellista kuvamateriaalia" joka todistaisi sen oikeasti tapahtuvan, tai osoittaisi että Venäjä on hyökkääjä (Hän ei huomaa, että nuo kaksi kohtaa ovat ristiriidassa keskenään).
Tiedän, että hän lukee tätä **** taas jostain. Se niistä hänen lupauksistaan luopua tästä salaliittokurasta.
kommentti:
Minun vävyni oli sotavankina ja kidutettuna venäläisten toimesta. Ehkä he haluaisivat jutella.
Kommentti:
Onko hän turvassa nyt?
Kommentti:
On. Hän palasi vankienvaihdossa, mutta kärsii postraumaattisesta stressitilasta. Googleta Alexander Drueke. Hän on tehnyt muutaman haastattelun.
129.
10.3.2023
Q viha
Minusta on niin mielenkiintoista, kuinka uskomattoman paljon vihaa nämä Q-uskovat pitävät sisällään. Q-orientoitunut vanhempani on tällä hetkellä vihainen kesäajan päättymisestä. Nimenomaan, että kellonaikojen muuttamisen talviaikaan loppuu.
He huusivat verkossa sanoen, että tämä on yksi pahimmista asioista, joita "he" ovat tehneet ja toinen tapa miten meitä kaikkia petetään, ja jos tietäisimme "totuuden", emme olisi niin itsekkäitä halutaksemme ylimääräistä tuntia päivänvaloa iltaisin. Hän kommentoi myös, kuinka epäterveellistä on siirtää asioita tunnilla, ikään kuin emme olisi jo viettäneet koko elämäämme pomppimassa edestakaisin 6 kuukauden välein, puhumattakaan kaikista niistä kerroista jolloin ihmiset matkustavat eri aikavyöhykkeille.
Yhteistä kaikille näille ihmisille on, että he ovat rakastuneet siihen, että he ovat jatkuvasti suuttuneita kaikesta.
130.
29.3.2022
Kaipaan äitiäni.
Jotkut teistä saattavat muistaa postaukseni jokin aika sitten minun äidistäni, joka uskoo että rokotetut ihmiset vietäisiin keskitysleireille talvella. (Ei ole käännetty tänne)
Vanhempani ovat aina olleet salaliittoteoreetikkoja ja isäni erityisen extermistinen heistä kahdesta.
2015 äitini vajosi suoraan Q-kuiluun ja tämä on progressiivisesti mennyt kokoajan huonompaan suuntaan. Hän tukee Venäjää ja uskoo että Putin tekee Trumpin töitä pommittaessaan "covid laboratorioita" Ukrainassa. En enää tiedä kuka hänestä on tullut.
Kaipaan äitiäni ja sitä kuka hän oli ennenkuin nämä asiat ottivat vallan hänen elämästään.
Kaipaan äitiä joka maalasi ja kirjoittu runoja ja lauloi, soitti pianoa ja leipoi kanssani.
Kaipaan äitiä, joka toimi järjen äänenä isän vaahdotessa kontrollia vailla uskomuksistaan.
Kaipaan äitiä, joka osti ruokaa kodittomille, mutta joka nykyään haukkuu kaikkia joilla vaikeuksi laiskoiksi liberaalihyvinvointimaleksijoiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
127.

Kaipaan äitiä, joka osti ruokaa kodittomille, mutta joka nykyään haukkuu kaikkia joilla vaikeuksi laiskoiksi liberaalihyvinvointimaleksijoiksi.131.
4.12.2021
Jätin juuri tämän kultin ja olen ihan hukassa.
Minä jätin tämän Qanon tyyppisen kultin ja olen niin hukassa. Tunnen vapautta, mutta olen myös hämmentynyt tajutessani kuinka aivopesty olin. Kyseenalaistan omaa henkilöhahmoani kaikin tavoin. Olen niin vihainen itselleni, että olin niin naiivi.
132.
12.11.2020
Ystäväni "vahingossa" lähetti minulle yli 2 tunnin Alex Jones -videon, jossa - ensimmäisten 20 minuutin aikana - hän kirjaimelliseti sanoo kuulijoilleen, että heidän on "parempi ampua itsensä" kuin elää Bidenin/demokraattisen presidentin alaisuudessa...
133.
36.4.2022
Serkkuni ei koskaan ole ollut läheinen minulle, mutta viime kerroilla kun olen käynyt hänen luonaan, hän on käyttyätynyt omituisesti.
Hän kyselee kokoajan millä "puolella" olen. Olenko "patriootti", vai "hallituksen puolella". Hän on myös ollut erittäin epämääräisen aggressiivinen.
Viime kerralla hänen käyttäytymisensä pelästytti minut erityisesti.
Hän kuiskaili kokoajan, koska "hallitus voi kuulla meidät" ja puhui veljelleenkin kuiskaten.
Kun menin käytävää pitkin vessaan, kävelin sen huoneen ohi ja kuulin heidän kovaäänisesti puhuvan, luullen ettei kukaan olisi siellä.
En luultavasti ymmärtänyt kaikkea heidän puhumaansa, mutta olen varma että kuulin sanat "jos vaalit väärennetään taas, tapan itseni".
Hänen koko perheensä on rokotettu, paitsi hän ja veljensä. Olen kuullut heidän puhuvan muistakin salaliittoteorioista, kuten mikrosiruista ja parasiiteistä rokotteista ja 5g:stä ja luulen että he ovat tosissaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
131.
4.12.2021
Jätin juuri tämän kultin ja olen ihan hukassa.
Minä jätin tämän Qanon tyyppisen kultin ja olen niin hukassa. Tunnen vapautta, mutta olen myös hämmentynyt tajutessani kuinka aivopesty olin. Kyseenalaistan omaa henkilöhahmoani kaikin tavoin. Olen niin vihainen itselleni, että olin niin naiivi.
132.
12.11.2020
Ystäväni "vahingossa" lähetti minulle yli 2 tunnin Alex Jones -videon, jossa - ensimmäisten 20 minuutin aikana - hän kirjaimelliseti sanoo kuulijoilleen, että heidän on "parempi ampua itsensä" kuin elää Bidenin/demokraattisen presidentin alaisuudessa...
133.
36.4.2022
Serkkuni ei koskaan ole ollut läheinen minulle, mutta viime kerroilla kun olen käynyt hänen luonaan, hän on käyttyätynyt omituisesti.
Hän kyselee kokoajan millä "puolella" olen. Olenko "patriootti", vai "hallituksen puolella". Hän on myös ollut erittäin epämääräisen aggressiivinen.
Viime kerralla hänen käyttäytymisensä pelästytti minut erityisesti.
Hän kuiskaili kokoajan, koska "hallitus voi kuulla meidät" ja puhui veljelleenkin kuiskaten.
Kun menin käytävää pitkin vessaan, kävelin sen huoneen ohi ja kuulin heidän kovaäänisesti puhuvan, luullen ettei kukaan olisi siellä.
En luultavasti ymmärtänyt kaikkea heidän puhumaansa, mutta olen varma että kuulin sanat "jos vaalit väärennetään taas, tapan itseni".
Hänen koko perheensä on rokotettu, paitsi hän ja veljensä. Olen kuullut heidän puhuvan muistakin salaliittoteorioista, kuten mikrosiruista ja parasiiteistä rokotteista ja 5g:stä ja luulen että he ovat tosissaan.134.
27.8.2020
Kultti.
Uskon, että Q Anon on punapilleröinyt 75-vuotiaan äitini.
Vuonna 1969 hän liittyi Jehovan todistajien kulttiin ja onnistui saamaan isäni ja koko hänen perheensä liittymään. Yksi kerrallaan lähdimme kaikki Jehovan todistajista, myös äiti vuonna 2000, mutta on kuin hän olisi siitä lähtien etsinyt jotain toista kulttia liittyäkseen siihen.
Hän heittäytyy omituisiin juttuihin, joista en niin välitä, mutta joka kerta kun hän yrittää pakottaa minut uskomaan niihin ja pommittaa minua videoilla ja artikkeleilla väittäen, että tämä on "ainoa tie", hän suuttuu, kun kieltäydyn kohteliaasti osallistumasta.
Ollakseni rehellinen, olen edelleen hajalla Jehovan todistajista, kesti 30 vuotta päästä pois ja menetin jokaisen ystäväni tädin, sedän ja sosiaalisen tukiverkostoni.
Mietin, että vetoaako Q Anon ihmisiin jotka ovat paenneet muita kultteja, mutta jotka ovat olleet hyväksikäytettyjä ja joilla on "salaiseta tietoa" haluava mieli?
135.
10.1.2023
Siskoni meni naimisiin poliisin kanssa. Ja hän on mukana kaikessa tässä hölynpölyssä. Sään manipulointi, varastetut vaalit, plandemiat ja rokotteiksi naamioitu geenimanipulaatio. Myös appivanhemmat ovat siitä kiinnostuneita, vaikka he ovat siitä vain sillä tasolla, missä ajatellaan "Donald Trump on pelastajamme".
Vanhempani ovat toiseen suuntaan ääripäässä, joten kukaan tule enää toimeen.
Tämä väärän tiedon ristiretki on repinyt perheet hajalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
134.

Tämä väärän tiedon ristiretki on repinyt perheet hajalle.136.
13.3.2023
Olen ollut tekemisissä Qperheen kanssa jo jonkin aikaa. Kaikki alkoi, kun isoäitini alkoi kuunnella ihmisiä telegramissa ja yhtäkkiä hän alkoi puhumaan tyypillistä hölynpölyä varastetuista vaaleista, Nesarasta/Gesarasta, kvanttijärjestelmästä ... jokainen asia jonka Trump sanoo, on hänen mielestään salainen koodi joka kertoo rahan uudelleenarvioinnista, tai hänen paluustaan tai Nesarasta...
Ikään kuin kaikki tuo hänen vuodattamansa ei olisi riittänyt, hän on nyt saanut äitini, tätini ja setäni ostamaan ulkomaista valuuttaa valmistautuakseen "rahan uudelleenarviointiin", ja kaikki heistä uskovat että heistä tulee miljonäärejä ja he ovat lujasti kiinni tässä uskossa.
137.
29.1.2022
Juuri nyt veljeni riitelee vanhempieni kanssa. Ja he veivät hänen läppärinsä, koska hän polttaa jatkuvasti ruohoa. Hän luulee yrittävänsä pelastaa maailman. Hän luulee, että Klaus Schwabilla on pakkomielle häneen. Hän luulee olevansa osa jotain "operaatio poimunopeutta" ja hän luulee myös että Trump sanoi hänelle, että hän on arvokkaampi kuin raha ja että vanhempani ovat säälittäviä, kun eivät anna hänelle läppäriä ja että hän ei ansaitse ansaitsemaansa rahaa.
Edit: hän luulee, että agentit seuraavat häntä 24/7 ja hän luulee, että Joe Rogan ja Steven Crowder tietävät kuka hän on ja hän yritti juuri tulla huoneeseeni ja sanoin "ei" ja suljin oven. Luulen, että hän on metamfetamiinissa tai jotain. Hän luulee pelastavansa koko maailman. kuvasin todisteita
Edit: Hän ei ole metamfetamiinissa ja vanhempani soittivat hänen terapeutilleen kysyäkseen mitä heidän pitäisi tehdä
Edit: Veljeni on ollut tietokoneellani koko päivän ja äitini sanoo koko ajan, että hän vaihtaa salasanan pian ja että hän luultavasti tekee jotain "maailmanpelastusjuttuja". Oletan, että hän valvoo koko yön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
136.
13.3.2023
Olen ollut tekemisissä Qperheen kanssa jo jonkin aikaa. Kaikki alkoi, kun isoäitini alkoi kuunnella ihmisiä telegramissa ja yhtäkkiä hän alkoi puhumaan tyypillistä hölynpölyä varastetuista vaaleista, Nesarasta/Gesarasta, kvanttijärjestelmästä ... jokainen asia jonka Trump sanoo, on hänen mielestään salainen koodi joka kertoo rahan uudelleenarvioinnista, tai hänen paluustaan tai Nesarasta...
Ikään kuin kaikki tuo hänen vuodattamansa ei olisi riittänyt, hän on nyt saanut äitini, tätini ja setäni ostamaan ulkomaista valuuttaa valmistautuakseen "rahan uudelleenarviointiin", ja kaikki heistä uskovat että heistä tulee miljonäärejä ja he ovat lujasti kiinni tässä uskossa.
137.
29.1.2022
Juuri nyt veljeni riitelee vanhempieni kanssa. Ja he veivät hänen läppärinsä, koska hän polttaa jatkuvasti ruohoa. Hän luulee yrittävänsä pelastaa maailman. Hän luulee, että Klaus Schwabilla on pakkomielle häneen. Hän luulee olevansa osa jotain "operaatio poimunopeutta" ja hän luulee myös että Trump sanoi hänelle, että hän on arvokkaampi kuin raha ja että vanhempani ovat säälittäviä, kun eivät anna hänelle läppäriä ja että hän ei ansaitse ansaitsemaansa rahaa.
Edit: hän luulee, että agentit seuraavat häntä 24/7 ja hän luulee, että Joe Rogan ja Steven Crowder tietävät kuka hän on ja hän yritti juuri tulla huoneeseeni ja sanoin "ei" ja suljin oven. Luulen, että hän on metamfetamiinissa tai jotain. Hän luulee pelastavansa koko maailman. kuvasin todisteita
Edit: Hän ei ole metamfetamiinissa ja vanhempani soittivat hänen terapeutilleen kysyäkseen mitä heidän pitäisi tehdä
Edit: Veljeni on ollut tietokoneellani koko päivän ja äitini sanoo koko ajan, että hän vaihtaa salasanan pian ja että hän luultavasti tekee jotain "maailmanpelastusjuttuja". Oletan, että hän valvoo koko yön.138.
27.4.2022
Isoäitini, joka on äärimmäisen syvällä Q-kolossa, on viime aikoina ryhtynyt puolustautumaan, kun todistan hänen väitteensä olevan vääriä.
Vähän aikaa sitten hän oli näyttänyt minulle valokuvan nuoren tytön kasvoista, joka on repeytynyt irti. Hän sanoi, että Hillary Clinton oli repinyt tytön kasvot pois.
Sitten myöhemmin näin vanhan uutisartikkelin, ja mitä siellä onkaan? Näen täsmälleen saman kuvan. Kuva olit auto-onnettomuudesta Intiassa ja tyttö on sittemmin toipunut... Näytin tämän isoäidilleni, ja kuten tavallista, hän sanoo "niin he haluavat sinun ajattelevan".
Isoäitini kaltaiset ihmiset eivät todennäköisesti koskaan lakkaa uskomasta, koska heidät on aivopesty luulemaan että he ovat muita älykkäämpiä.
Tämän julkaisuhetkellä isoäitini on toisessa huoneessa puhelin täydellä äänenvoimakkuudella ja kuuntelee jonkun puhuvan siitä, kuinka hevoslääketiede on hyväksi ihmisille.
Olen niin kyllästynyt tähän. En tiedä kuinka kauan voin katsella hänen putoavan tähän kuiluun.
Kysyin häneltä kerran, kuinka kauan hän on seurannut Qanonia, ja hän sanoi "5 vuotta".
Sitten kysyin, tapahtuiko yksikään Qanonin sanomista ennusteista noiden 5 vuoden aikana?
Hänen täytyi ajatella todella lujasti. Kaiken pohdinnan jälkeen hän keksi epämääräisen vastauksen: "hän sanoi, että hän sanoi, että hän sanoi, että hän sanoi"...
Trump voisi sanoa vaikka, että "suosikkiburgerini on Quarter Pounder"
Ja Qanon sanoisi: "Sana Quarter alkaa Q:lla, tulee sähkökatkos, osta hopeaa mahdollisimman pian"...
139.
22.3.2022
Äidilläni on aina ollut mielenterveysongelmia, mutta ei mitään vakavaa. Hän elää hyvin eristäytynyttä elämää, lähtee tuskin kotoa, puhuu vain minulle ja isälleni josta hän on eronnut. Hän perehtyi Q-teorioihin vuosina 2018/19 ja haarautui vähitellen yhä enemmän sellaisiin ajatuksiin, että maailmaa hallitsevat avaruusolennot, salaliitot jne. Eilen Q-äitini murtui.
Näyttää siltä, että hän on todella menettänyt järkensä. Hän oli maaninen ja puhui kuin lapsi siitä kuinka hänen sisällään on ollut paha olento koko tämän eliitin hänelle antaman ajan ja että se kertoo aina negatiivisia asioita. Hän on aina puhunut siitä "kun kaikki paljastuu", mutta nyt se on muuttunut paljastukseksi maailman resetoimisesta, jossa astuisimme "5D-maailmaan", jossa ei ole pahaa, liskoihmiset ja henkilö hänen päässään katoavat ja hänen ruuniinsa on taas nuori ja terve. lääkäreiden/metbedien (lääkesänkyjen, joka on new age salaliittouskomus) takia.
Mitkään näistä väitteistä ei ole minulle uusia kuulla, mutta hän ei ole koskaan maininnut, että hänellä olisi "jakautunut persoonallisuus, heitä on kaksi." On kulunut kaksi tuntia kun hän on nauranut maanisesti ja kertonut minulle ja isälleni näitä juttuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
138.
27.4.2022
Isoäitini, joka on äärimmäisen syvällä Q-kolossa, on viime aikoina ryhtynyt puolustautumaan, kun todistan hänen väitteensä olevan vääriä.
Vähän aikaa sitten hän oli näyttänyt minulle valokuvan nuoren tytön kasvoista, joka on repeytynyt irti. Hän sanoi, että Hillary Clinton oli repinyt tytön kasvot pois.
Sitten myöhemmin näin vanhan uutisartikkelin, ja mitä siellä onkaan? Näen täsmälleen saman kuvan. Kuva olit auto-onnettomuudesta Intiassa ja tyttö on sittemmin toipunut... Näytin tämän isoäidilleni, ja kuten tavallista, hän sanoo "niin he haluavat sinun ajattelevan".
Isoäitini kaltaiset ihmiset eivät todennäköisesti koskaan lakkaa uskomasta, koska heidät on aivopesty luulemaan että he ovat muita älykkäämpiä.
Tämän julkaisuhetkellä isoäitini on toisessa huoneessa puhelin täydellä äänenvoimakkuudella ja kuuntelee jonkun puhuvan siitä, kuinka hevoslääketiede on hyväksi ihmisille.
Olen niin kyllästynyt tähän. En tiedä kuinka kauan voin katsella hänen putoavan tähän kuiluun.
Kysyin häneltä kerran, kuinka kauan hän on seurannut Qanonia, ja hän sanoi "5 vuotta".
Sitten kysyin, tapahtuiko yksikään Qanonin sanomista ennusteista noiden 5 vuoden aikana?
Hänen täytyi ajatella todella lujasti. Kaiken pohdinnan jälkeen hän keksi epämääräisen vastauksen: "hän sanoi, että hän sanoi, että hän sanoi, että hän sanoi"...
Trump voisi sanoa vaikka, että "suosikkiburgerini on Quarter Pounder"
Ja Qanon sanoisi: "Sana Quarter alkaa Q:lla, tulee sähkökatkos, osta hopeaa mahdollisimman pian"...
139.
22.3.2022
Äidilläni on aina ollut mielenterveysongelmia, mutta ei mitään vakavaa. Hän elää hyvin eristäytynyttä elämää, lähtee tuskin kotoa, puhuu vain minulle ja isälleni josta hän on eronnut. Hän perehtyi Q-teorioihin vuosina 2018/19 ja haarautui vähitellen yhä enemmän sellaisiin ajatuksiin, että maailmaa hallitsevat avaruusolennot, salaliitot jne. Eilen Q-äitini murtui.
Näyttää siltä, että hän on todella menettänyt järkensä. Hän oli maaninen ja puhui kuin lapsi siitä kuinka hänen sisällään on ollut paha olento koko tämän eliitin hänelle antaman ajan ja että se kertoo aina negatiivisia asioita. Hän on aina puhunut siitä "kun kaikki paljastuu", mutta nyt se on muuttunut paljastukseksi maailman resetoimisesta, jossa astuisimme "5D-maailmaan", jossa ei ole pahaa, liskoihmiset ja henkilö hänen päässään katoavat ja hänen ruuniinsa on taas nuori ja terve. lääkäreiden/metbedien (lääkesänkyjen, joka on new age salaliittouskomus) takia.
Mitkään näistä väitteistä ei ole minulle uusia kuulla, mutta hän ei ole koskaan maininnut, että hänellä olisi "jakautunut persoonallisuus, heitä on kaksi." On kulunut kaksi tuntia kun hän on nauranut maanisesti ja kertonut minulle ja isälleni näitä juttuja.140.
28.12.2021
Koska olemme asuneet ulkomailla 3 vuotta, isälläni on sekä minun, että vaimoni kiväärit. Pyydän josko saisin tarkistaa ne uudelleen ennen kuin lähdemme radalle.
Asekassakaappi on auki, kun pääsen sinne ja kun istun alas valmistautuakseni siirtämään tavaroita, jotta pääsen Nagantin luokse, huomaan, että siellä on jonkinlainen ladattu Taurus-pistooli tai ainakin ainakin pistoolissa on lipas sisällä hyllyllä, josta minun pitää siirtää sitä päästäkseni oman aseeni luokse.
Vaisto iskee, otan aseen ja liu'utan lippaan ulos ja huomaan että se on ladattu. Isäni alkaa kysellä mitä teen aseella ja sanon hänelle: "Minun on siirrettävä tämän kassakaapin hyllyjä päästäkseni aseeni luokse ja siellä on ase jonka turvallisuutta en tiedä. Poistan latauksen työskennelläkseni.
Isäni suuttuu ja sanoo, että minulla EI OLE OIKEUTTA koskea HÄNEN aseeseen ja hän pitää sen ladattuna KOTIPUOLUSTUSTA varten. Hän tarvitsee sen siten, että panos on sen patruunapesässä ja se on "turvaase" (en ole varma kuinka ase, jossa on patruuna piipussa voi samanaikaisesti olla "valmis puolustamaan kotia" ja samalla "täysin turvallinen")
Sanon hänelle: No, olen nyt kassakaapissasi ja olet nyt kertonut että se on ladattu, en halua puuhailla kassakaapillasi päästäkseni aseideni luo, jos siellä on ladattu pistooli josta en saa poistaa latausta. Jos minä en saa poistaa latausta, niin voisitko sinä tehdä niin ystävällisesti (Tarkistin aseen ja tosiaan, että kammiossa oli patruuna, mutta en saanut sitä taakse vetämällä ulos).
Äitikin alkaa suuttua, koska hän käyttää kassakaappia viikottain, eikä hän tiennyt että isä säilytti siellä ladattua asetta.
Annan hänelle aseen purkamista varten, ja hän alkaa huutaa, että minulla ei ole oikeutta kertoa hänelle mitä hänen tulee tehdä hänen talossaan. Sanon hänelle uudelleen "tämä on se aseturvallisuus, jonka sinä opetit minulle lapsena". Sitten hän alkaa huutaa, että meillä ei ole koskaan ollut asetta, eikä hän koskaan opettanut minulle aseturvallisuutta. Muistutan häntä, että meillä oli .45 revolveri, kun muutimme Kaliforniasta Ohioon ja minulle opetettiin kuinka käsitellä sitä. Minulla oli myös ilmakivääri 11-vuotiaasta lähtien ja olin saanut partiomerkin aseturvallisuudesta.
Huuto ja karjuminen jatkuu niin kauan, että päätän lähteä. Edelleen hän huutaa kuinka "se on turvallinen ase, siitä ei tarvitse poistaa latausta". Lopulta suutun ja huudan takaisin hänelle, että "Sinä itse opetit minulle tämän", hän käskee minua lähtemään, enkä ole tervetullut hänen taloonsa.
En enää tunne tätä miestä. Tämä Qanon sekoilu on saanut hänet pelkäämään, että millä tahansa hetkellä joku saattaa hyökätä hänen kotiinsa.
141.
3.6.2021
Tässä ei ole kyse kenestäkään puolisosta, tai ystävästä, vaan minusta. Viime vuonna huhti-toukokuussa kuulin "pizzagatesta" ja "Qanonista". Innostuneena aloin tutkia näitä juttuja. Pääasiallinen tietolähteeni oli some. Katsoin kaikki hashtagit ja luin kaikki syötteet läpi ja putosin kaninkolosta toiseen. Olin täysin järkyttynyt. Katsoin dokumentteja jotka tuntuivat riittävän todenmukaisilta minulle, mutta kun katson tätä kaikkea taaksepäin, olin vain oikeasti todella lapsellinen. Näin lyhyessä ajassa olin täysin vakuuttunut kaikesta siitä sairaasta mitä salaliittoteorioissa uskoteltiin.
Postailin aiheesta yrittäen varoittaa muita. Yritin vakuuttaa perheeni ja ystäväni, että se oli totta. Luulin tietäväni jotain uusia juttuja, mitä kukaan muu ei tiennyt, ja olin melkein ylpeä saadessani olla osa "liikettä".
Katson kauhuissani taaksepäin, kuinka rakastunut olin tähän kaikkeen. Se valtasi kirjaimellisesti elämäni. Mitä yritän sanoa, on että manipuloiduksi joutuminen on todella helppoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
140.

Katson kauhuissani taaksepäin, kuinka rakastunut olin tähän kaikkeen. Se valtasi kirjaimellisesti elämäni. Mitä yritän sanoa, on että manipuloiduksi joutuminen on todella helppoa.142.
8.11.2021
Isälläni on muutaman viime vuoden ajan ollut paljon huolestuttavia "salaliitto-ajatuksia", mutta ne ovat nousemassa pelottavalle tasolle.
Viime viikolla hänen tietokoneensa lakkasi toimimasta ja hän oli vakuuttunut siitä, että hallitus yrittää vaientaa hänet. Hän lähetti tänään veljelleni sähköpostin, jossa luki "Minun on lähdettävä tänään, älä jätä tätä huomiotta. Pakkaan tavarani ja minulla on jotain annettavaa sinulle. Tule hakemaan ne, minun on mentävä pian."
Joten, kuulostaa siltä, että isäni luulee olevansa vaarassa ja hänen täytyy juosta. Veljeni soitti minulle, eikä hän mene sinne, koska hän on kyllästynyt tähän ***. Asun noin tunnin päässä ja haluan mennä, mutta en edes tiedä kuinka voisin edes auttaa.
Olen huolissani siitä, että isälläni ei ole ajoneuvoa, ei rahaa, ei ystäviä, ei perhettä veljeni ja minun lisäksi, eikä mitään paikkaa mihin mennä. Hänellä ei ole kunnollista puhelinta ja olen todella huolissani siitä, että hän saattaa kadota, emmekä saa tietää minne hän on kadonnut. Rakastan häntä ja pelkään hänen puolestaan, mutta en tiedä mitä tehdä.
143.
30.1.2021
Perheeni alkoi radikalisoitua, kun olin lukiossa. He uskoivat FEMA-leireihin, Uuteen maailmanjärjestykseen jne. Monet illat vietettiin liberaaleista valittamiseen ja siitä kuinka heidän pitäisi kuolla. Kaikki poikkeamat heidän sairaasta uskomusjärjestelmästään kohtasivat nopean ja julman rangaistuksen.
Ollessano collegessa, kun Obama valittiin, se paheni. Isäni alkoi puhdistaa aseitaan humalassa ja osoitteli niillä minua. Pyysin häntä lopettamaan, ja hän päätti antaa minulle "opetuksen". "Minulla on aseenkantolupa!" hän huusi: "Oletko sinä aseidenvastustajaliberaali?"
Eräänä iltana hän osoitti minua aseella saadakseni minut hakemaan hänelle saadakseni lasillisen vettä.
Äiti ei ollut sen parempi.
Halusin lähteä, mutta pelkäsin siskoni puolesta. Muutin pois vuodeksi, mutta palasin takaisin, koska he alkoivat pahoinpidellä siskoani.
Nyt olemme molemmat nyt pois. Kun vanhempani saivat tietää että äänestin Hillarya, äitini soitti huutopuhelun. Hän sanoi minua vauvantappajaksi ja sanoi, että olen pedofiilien liigassa.
Katkaisin yhteydenpidon. Sisareni puhuu edelleen heidän kanssaan ja hän sanoo, että he ovat nyt radikalisoituneet täydellisesti Q-anonisteiksi.
En olisi koskaan uskonut, että tästä tulisi valtavirtaa.
144.
1.3.2021
Minun äitini sanoo, että Obama on Hitlerin lapsenlapsi.
Mitä ihmettä tämä edes on tarkoittavinaan?! En voinut muuta kuin revetä nauramaan. En voinut uskoa mitä hän selittää minulle. Sen jälkeen hän rupesi valittamaan kuinka valkoisen talon alla on lapsia ja kuinka armeija on oikeasti vallassa ja kuinka virkaanastujaiset oli elokuvanäytös. Mitä äidilleni on tapahtunut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
142.
8.11.2021
Isälläni on muutaman viime vuoden ajan ollut paljon huolestuttavia "salaliitto-ajatuksia", mutta ne ovat nousemassa pelottavalle tasolle.
Viime viikolla hänen tietokoneensa lakkasi toimimasta ja hän oli vakuuttunut siitä, että hallitus yrittää vaientaa hänet. Hän lähetti tänään veljelleni sähköpostin, jossa luki "Minun on lähdettävä tänään, älä jätä tätä huomiotta. Pakkaan tavarani ja minulla on jotain annettavaa sinulle. Tule hakemaan ne, minun on mentävä pian."
Joten, kuulostaa siltä, että isäni luulee olevansa vaarassa ja hänen täytyy juosta. Veljeni soitti minulle, eikä hän mene sinne, koska hän on kyllästynyt tähän ***. Asun noin tunnin päässä ja haluan mennä, mutta en edes tiedä kuinka voisin edes auttaa.
Olen huolissani siitä, että isälläni ei ole ajoneuvoa, ei rahaa, ei ystäviä, ei perhettä veljeni ja minun lisäksi, eikä mitään paikkaa mihin mennä. Hänellä ei ole kunnollista puhelinta ja olen todella huolissani siitä, että hän saattaa kadota, emmekä saa tietää minne hän on kadonnut. Rakastan häntä ja pelkään hänen puolestaan, mutta en tiedä mitä tehdä.
143.
30.1.2021
Perheeni alkoi radikalisoitua, kun olin lukiossa. He uskoivat FEMA-leireihin, Uuteen maailmanjärjestykseen jne. Monet illat vietettiin liberaaleista valittamiseen ja siitä kuinka heidän pitäisi kuolla. Kaikki poikkeamat heidän sairaasta uskomusjärjestelmästään kohtasivat nopean ja julman rangaistuksen.
Ollessano collegessa, kun Obama valittiin, se paheni. Isäni alkoi puhdistaa aseitaan humalassa ja osoitteli niillä minua. Pyysin häntä lopettamaan, ja hän päätti antaa minulle "opetuksen". "Minulla on aseenkantolupa!" hän huusi: "Oletko sinä aseidenvastustajaliberaali?"
Eräänä iltana hän osoitti minua aseella saadakseni minut hakemaan hänelle saadakseni lasillisen vettä.
Äiti ei ollut sen parempi.
Halusin lähteä, mutta pelkäsin siskoni puolesta. Muutin pois vuodeksi, mutta palasin takaisin, koska he alkoivat pahoinpidellä siskoani.
Nyt olemme molemmat nyt pois. Kun vanhempani saivat tietää että äänestin Hillarya, äitini soitti huutopuhelun. Hän sanoi minua vauvantappajaksi ja sanoi, että olen pedofiilien liigassa.
Katkaisin yhteydenpidon. Sisareni puhuu edelleen heidän kanssaan ja hän sanoo, että he ovat nyt radikalisoituneet täydellisesti Q-anonisteiksi.
En olisi koskaan uskonut, että tästä tulisi valtavirtaa.
144.
1.3.2021
Minun äitini sanoo, että Obama on Hitlerin lapsenlapsi.
Mitä ihmettä tämä edes on tarkoittavinaan?! En voinut muuta kuin revetä nauramaan. En voinut uskoa mitä hän selittää minulle. Sen jälkeen hän rupesi valittamaan kuinka valkoisen talon alla on lapsia ja kuinka armeija on oikeasti vallassa ja kuinka virkaanastujaiset oli elokuvanäytös. Mitä äidilleni on tapahtunut?145.
1.4.2023oltuaan 45:n kannattaja jo vuonna 2016 ja oli aiemmin ollut kiinnostunut kaikenlaisista salaliittoteorioista. Oli helppo siirtyä uskomaan, että Q oli hallituksen salainen agentti, jolla oli sisäpiirin tietoa. Jos uskot, että kuuhun laskeutuminen oli väärennös, on helppo uskoa muitakin "vaikuttajia" ja "ajatusjohtajia", jotka edustavat samoja uskomuksia, mutta jotka myös haluavat käyttää sinua hyväkseen.
Viimeisten kolmen vuoden aikana hänen eristäytymisensä Q-salaliittoihin, vaalivilppiin, rokoteskeptisismiin jne. oli edennyt vaaralliselle alueelle. Hän oli aina peloissaan, epäili kaikkea ja kaikkia ja oli vakuuttunut siitä, että olin tuominnut itseni kuolemaan 3 vuoden kuluessa Covid-rokotteen ottamisesta. Ironista kyllä, hän oli itse se, joka kuolisi kolmen vuoden sisällä.
Kaikki hänen salaliittoharrastuksensa, foorumit ja sisältö, jota hän kulutti päivästä toiseen, johtivat hänet lopulta Genesis II:een, eli valkaisuainetta juovaan kulttiin, joka uskoi 45:n ajatukset: "ehkä voimme käyttää desinfiointiainetta kehonsisäisesti, injektion tai muiden kautta" hyväksyntänä näiden myrkkyjen myymiselle ihmisille.
Hänen elämänsä loppupuolella pyrin määrätietoisesti haastamaan hänen salaliittoteoriansa ja rohkaisin häntä ajattelemaan kriittisemmin hänen käyttämästään tiedosta. Olin aina toivonut, että lopulta pystyisin vetämään hänet pois mustasta kuilusta, johon hän oli kompastunut, ja auttamaan häntä muuttamaan ajatteluaan, mutta hän itse aina luuli olevansa oikealla tiellä ja että minä olin aivopesty. Hän sivuutti huoleni ylireagointina. "Voi kulta, älä minusta huolehdi, minä teen itse tutkimukseni". hän sanoi.
No, siinäpä se. Tämä oli juuri se asia, josta olin huolissani. Tämän takia olin aina vihainen hänelle, koska hän uskoi valehtelijoiden ja huijareiden internetjuttuja. Olin huolissani, että hänen vajoamisensa tähän vaihtoehtoisten tarinoiden maailmaan tappaisi hänet jonain päivänä. Sitä pelkäsin aina.
Hän oli lakannut luottamasta terveydenhuoltojärjestelmään ja kieltäytyi menemästä lääkärin vastaanotolle terveytensä vuoksi. Hän oli lakannut ottamasta insuliinia ja turvautui lisäravinteisiin, joita hän osti internetistä. Viimeisin niistä oli klooridioksidi. Hän joi sitä viiden päivän ajan ja myrkytti itsensä hitaasti kuoliaaksi, koska hän oli vakuuttunut siitä, että se parantaisi ihmeellisesti kaikki hänen terveysongelmansa ja saisi hänet takaisin raiteilleen ja voimaan paremmin. Ja nyt hän on kuollut. Enkä voi vieläkään edes uskoa sitä. Ja kaipaan häntä niin paljon.
146.
21.10.2023
Minun Q:ni on obsessoitunut lihansyöntiin ja miehekkyyteen.
Hän lähettelee minulle vähän väliä videoita liberaaleista ja matalasta testosteronista ja kuinka miehet ovat tulleet feminiinisemmiksi ja hän puhuu lihan syömisestä ja kuinka tukkijätkät ovat oikeita miehiä... MITÄ IHMETTÄ? Sanoin hänelle, että oikeat maskuliiniset miehet eivät käytä 8 tuntia päivässä instragrammissa surffailuun ollessaan obsessoituneita toisista miehistä, vaan luultavasti ovat kiireisempiä vaikka rakentamisen ja asioiden korjailun parissa. Mitä itse olisit sanonut?
Lihassa on estrogeenejä, miten testosteronitasot voidaan mitenkään yhdistää lihan punaisen lihan syömisen kanssa?
147.
10.10.2023
Vihaan mitä miehestäni on tullut.
Olemme ollet naimisissa 5 vuotta. Suhteemme on ollut upeaa, paitsi viimeiset muutama kuukautta. Taustatietona, mieheni sai potkut todella hyvästä työstä ja on yrittänyt aloittaa omia bisneksiään. Siitä lähtien olen joutunut seuraamaan hänen vajoamistaan täysisydämisesti uskomaan roskaan johon hän ei koskaan ennen olisi voinut uskoa. Muutama kuukausi sitten hän kertoi haluavansa tehdä some-tunnukset levittääkseen salaliittoteoriamateriaaleja. Huomasin, että hänen nykyiset tunnuksensa täyttyvän hiljalleen salaliittojutuilla joka oli minulle punainen lippu heti välittömästi.
Sanoin, ettei olisi viisasta laittaa itseään tällaiseen kaikukammioon katselemaan massoittain pelkästään tällaisia sisältöjä.
Muutama viikko eteenpäin, hän on muuttunut kokoajan tunnistamattomammaksi. Hän lopulta myönsi uskovansa, että hänen mielestään maa on litteä. Väittelimme, en tiedä kuinka kauan sinä yönä ja hän paiskasi kaiksen sen roskan mitä nämä ihmiset hänelle syöttävät vasten kasvojani. "sinä vain uskot kaiken mitä ne sanovat" jne. Stereotyyppiset salaliittoteoriajargonit. Hän muuttuu epävakaaksi aina puhuessamme näistä asioista. Hän ei enää ole se suloinen, ystävälinen ja objektiivinen henkilö jonka kanssa avioiduin. Hänestä on tullut puheissaan ilkeä. Hän sanoi minua hulluksi eilen ensimmäistä kertaa koko avioliittomme aikana.
Tämä syö aviomieheni elävältä. En enää kykene tunnistamaan häntä. Rakastan häntä, mutta tämä ei ole se versio hänestä johon rakastuin. Hän on ilkeä ja vihamielinen. Tavatessamme hän oli rakastettavin henkilö jota koskaan olen tavannut. Haluan hänet takaisin, miten voin auttaa häntä pääsemään tästä älyttömyydestä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
145.

Tämä syö aviomieheni elävältä. En enää kykene tunnistamaan häntä. Rakastan häntä, mutta tämä ei ole se versio hänestä johon rakastuin. Hän on ilkeä ja vihamielinen. Tavatessamme hän oli rakastettavin henkilö jota koskaan olen tavannut. Haluan hänet takaisin, miten voin auttaa häntä pääsemään tästä älyttömyydestä?148.
25.5.2024
Q-lanko on ostellut väärennettyjä "Trump-mitaleita" muutaman viime vuoden ajan, koska niistä luvattiin saatavan useita miljoonia vastineeksi hänen "sijoituksistaan"! Olen antanut hänelle lukuisia päteviä artikkeleita eri uutislähteistä, jotka kaikki paljastivat huijauksen, mutta hän kieltäytyi uskomasta niitä, koska hänen mielestään "syvä valtio", yrittää piilottaa totuuden!!
Häntä huijanneen viimeisin temppu oli 4500 dollarin lisäsumman pyytäminen kattamaan uuden pankkikortin perustamisesta aiheutuvat kustannukset, jotta hän voisi käyttää tätä uutta Trump-pankkijärjestelmää!!
Sisareni kielsi häntä lähettämästä heille lisää rahaa. Hän kuitenkin lähetti rahat aiemmin sisaren tietämättä ja sisko huomasi sen vasta jälkikäteen.
Siskoni kertoi langolle, ettei hän ole KOSKAAN kuullut pankista, joka veloittaisi asiakkailtaan maksuja pankkikortista, joten tämä on ilmeisesti huijaus. Onneksi hän oli samaa mieltä hänen kanssaan ja lähetti huijareille sähköpostin, jossa kyseenalaistakseen 4500-dollarin maksua. Huijarit vastasivat tietysti loistavasti ja tarjosivat hänelle huomattavasti alennetun maksun, vain 500 dollaria pankkikortista!! Lanko ei voinut vastustaa tätä "sopimusta" ja lähetti 500 dollaria siskon ollessa poissa kaupungista.
Eilen kuunnellessaan QAnon-podcastejaan Telegram-sosiaalisen median alustalla, hän huomasi, että Trump itse asiassa haastaa oikeuteen juuri sen yrityksen, jolle hän oli antanut rahaa tämän petoksen kautta! Luulen, että hänen täytyi kuulla se Trumpilta voidakseen uskoa, että se todella oli huijaus. Joten nyt hän on täysin masentunut, heitettyään 115 000 dollaria pois!
Ennen löytöään hän huusi siskolle jatkuvasti: ”Et koskaan luota minuun! Mikset voi luottaa minuun kerrankin!!" No, hän itse ei luottanut vaimoonsa, aikuisiin lapsiinsa tai perheenjäseniinsä, jotka kaikki yrittivät kertoa hänelle TOTUUDEN viimeisen 2 vuoden aikana!
149.
13.5.2024
Salaliittoteoreetikkovanhempani luulevat revontulia salaliitoksi.
Vanhempani, lähinnä äiti (koska hän oikeastaan löysi nämä jutut ja isäni on vain samaa mieltä hänen kanssaan) ovat keskustelleet CERNistä ja HAARPista, ja siitä kuinka heidän mielestään ne tekevät revontulia, koettaessaan tehdä Jumalan valtaistuinta pohjoisessa jotenkin vähemmän oleelliseksi, tai jotain vastaavaa.
150.
23.5.2024
Menetin elinikäisen ystäväni Q:lle ja Pizzagatelle
Olimme olleet ystäviä 2. luokasta lähtien, kasvaneet yhdessä ja olimme käytännössä veljiä. Kestin hölynpölyä jonkin aikaa, mutta lopulta siitä tuli kaikki, mistä hän halusi puhua.
Se alkoi Pizza Gatesta. Hän selitti, että Comet Ping Pong oli Hillary Clintonin omistama seksiluola. Sitten hän pääsi litteään maahan. Yritin selittää, kuinka tiedämme, että maapallo on pyöreä. Hän jatkoi sekoamistaan vain yhä enemmän.
Se meni päivä päivältä hullummaksi. Hän rupesi uskomaan, että kaikki on hologrammia.
Kuu on hologrammi. Joukkoammuskelut ovat väärennettyjä. NASA on väärennös. Avaruus on väärennös. Ydinaseet ovat väärennettyjä cgi:llä. Tietokonegrafiikkaa 50-luvulla?? Lentokoneet ovat väärennettyjä. Ne ovat tietysti hologrammeja. Mutta kemikaalit ovat kuulemma todellisia. Holokausti Kieltäminen ja UFO-roskaa. Pohjimmiltaan kaikki on psyop-hologrammia, paitsi tietenkin Trump aikoo pelastaa meidät.
Rasismi ja holokaustin kieltäminen oli minulle viimeinen pisara. En ole puhunut miehen kanssa nyt vuosiin. Olen varma, että hän rakasti tammikuun 6. päivän kapinaa ja odottaa vain, että isä Trump palaa Jeesuksen tavoin ja pelastaa meidät "syvästä valtiosta". Kaveri ei koskaan ollut kirkkain kaveri, mutta hän ei koskaan ollut rasisti. Hän ei ole edes valkoinen, mutta olen huomannut, että monet rasistit ovat latinoperintöä ja ovat juuri päättäneet, että se on tarpeeksi lähellä valkoista.
BTW-kaveri poltti ruohoa 24/7. Käytti DMT:tä koko ajan, otti kaikenlaisia outoja tutkimuskemikaaleja, rakasti satunnaista kristallimethiä ja käytti periaatteessa väärin kaikkia lääkkeitä, joita hän sai käsiinsä. Luulen, että DMT grillasi hänen aivonsa.
Lyhyesti: elinikäinen ystävä käytti huumeita joka päivä kuukausien ajan ja hukkasi kaikki marmorikuulansa. Hän luulee, että maa on litteä, avaruus on väärennös, kuu on hologrammi/salainen sotilastukikohta, lentokoneet ja ilmailu ovat väärennettyjä, mutta chemtrailit ovat todellisia. Sandy-hook oli väärennös. Ydinaseet ovat väärennettyjä. Holokausti oli väärennös jne. Pizzagate on todellinen. Trump oli vain Epsteinin ystävä salaisena lasten pelastajana. Ja isä Trump palaa vuonna 2024 pelastamaan meidät. Minun piti lopettaa ystävyytemme mielenterveyteni ja maineeni vuoksi. Se on ikävää, koska minulla ei ole koskaan ollut paljon ystäviä, joten jopa yhden menettäminen vaikutti todella negatiivisesti sosiaaliseen elämääni. Olen edelleen surullinen ja vihainen siitä, että netin huijarit voivat tällä tavalla huijata herkkäuskoisia ihmisiä, kuten entinen ystäväni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
148.
25.5.2024
Q-lanko on ostellut väärennettyjä "Trump-mitaleita" muutaman viime vuoden ajan, koska niistä luvattiin saatavan useita miljoonia vastineeksi hänen "sijoituksistaan"! Olen antanut hänelle lukuisia päteviä artikkeleita eri uutislähteistä, jotka kaikki paljastivat huijauksen, mutta hän kieltäytyi uskomasta niitä, koska hänen mielestään "syvä valtio", yrittää piilottaa totuuden!!
Häntä huijanneen viimeisin temppu oli 4500 dollarin lisäsumman pyytäminen kattamaan uuden pankkikortin perustamisesta aiheutuvat kustannukset, jotta hän voisi käyttää tätä uutta Trump-pankkijärjestelmää!!
Sisareni kielsi häntä lähettämästä heille lisää rahaa. Hän kuitenkin lähetti rahat aiemmin sisaren tietämättä ja sisko huomasi sen vasta jälkikäteen.
Siskoni kertoi langolle, ettei hän ole KOSKAAN kuullut pankista, joka veloittaisi asiakkailtaan maksuja pankkikortista, joten tämä on ilmeisesti huijaus. Onneksi hän oli samaa mieltä hänen kanssaan ja lähetti huijareille sähköpostin, jossa kyseenalaistakseen 4500-dollarin maksua. Huijarit vastasivat tietysti loistavasti ja tarjosivat hänelle huomattavasti alennetun maksun, vain 500 dollaria pankkikortista!! Lanko ei voinut vastustaa tätä "sopimusta" ja lähetti 500 dollaria siskon ollessa poissa kaupungista.
Eilen kuunnellessaan QAnon-podcastejaan Telegram-sosiaalisen median alustalla, hän huomasi, että Trump itse asiassa haastaa oikeuteen juuri sen yrityksen, jolle hän oli antanut rahaa tämän petoksen kautta! Luulen, että hänen täytyi kuulla se Trumpilta voidakseen uskoa, että se todella oli huijaus. Joten nyt hän on täysin masentunut, heitettyään 115 000 dollaria pois!
Ennen löytöään hän huusi siskolle jatkuvasti: ”Et koskaan luota minuun! Mikset voi luottaa minuun kerrankin!!" No, hän itse ei luottanut vaimoonsa, aikuisiin lapsiinsa tai perheenjäseniinsä, jotka kaikki yrittivät kertoa hänelle TOTUUDEN viimeisen 2 vuoden aikana!
149.
13.5.2024
Salaliittoteoreetikkovanhempani luulevat revontulia salaliitoksi.
Vanhempani, lähinnä äiti (koska hän oikeastaan löysi nämä jutut ja isäni on vain samaa mieltä hänen kanssaan) ovat keskustelleet CERNistä ja HAARPista, ja siitä kuinka heidän mielestään ne tekevät revontulia, koettaessaan tehdä Jumalan valtaistuinta pohjoisessa jotenkin vähemmän oleelliseksi, tai jotain vastaavaa.
150.
23.5.2024
Menetin elinikäisen ystäväni Q:lle ja Pizzagatelle
Olimme olleet ystäviä 2. luokasta lähtien, kasvaneet yhdessä ja olimme käytännössä veljiä. Kestin hölynpölyä jonkin aikaa, mutta lopulta siitä tuli kaikki, mistä hän halusi puhua.
Se alkoi Pizza Gatesta. Hän selitti, että Comet Ping Pong oli Hillary Clintonin omistama seksiluola. Sitten hän pääsi litteään maahan. Yritin selittää, kuinka tiedämme, että maapallo on pyöreä. Hän jatkoi sekoamistaan vain yhä enemmän.
Se meni päivä päivältä hullummaksi. Hän rupesi uskomaan, että kaikki on hologrammia.
Kuu on hologrammi. Joukkoammuskelut ovat väärennettyjä. NASA on väärennös. Avaruus on väärennös. Ydinaseet ovat väärennettyjä cgi:llä. Tietokonegrafiikkaa 50-luvulla?? Lentokoneet ovat väärennettyjä. Ne ovat tietysti hologrammeja. Mutta kemikaalit ovat kuulemma todellisia. Holokausti Kieltäminen ja UFO-roskaa. Pohjimmiltaan kaikki on psyop-hologrammia, paitsi tietenkin Trump aikoo pelastaa meidät.
Rasismi ja holokaustin kieltäminen oli minulle viimeinen pisara. En ole puhunut miehen kanssa nyt vuosiin. Olen varma, että hän rakasti tammikuun 6. päivän kapinaa ja odottaa vain, että isä Trump palaa Jeesuksen tavoin ja pelastaa meidät "syvästä valtiosta". Kaveri ei koskaan ollut kirkkain kaveri, mutta hän ei koskaan ollut rasisti. Hän ei ole edes valkoinen, mutta olen huomannut, että monet rasistit ovat latinoperintöä ja ovat juuri päättäneet, että se on tarpeeksi lähellä valkoista.
BTW-kaveri poltti ruohoa 24/7. Käytti DMT:tä koko ajan, otti kaikenlaisia outoja tutkimuskemikaaleja, rakasti satunnaista kristallimethiä ja käytti periaatteessa väärin kaikkia lääkkeitä, joita hän sai käsiinsä. Luulen, että DMT grillasi hänen aivonsa.
Lyhyesti: elinikäinen ystävä käytti huumeita joka päivä kuukausien ajan ja hukkasi kaikki marmorikuulansa. Hän luulee, että maa on litteä, avaruus on väärennös, kuu on hologrammi/salainen sotilastukikohta, lentokoneet ja ilmailu ovat väärennettyjä, mutta chemtrailit ovat todellisia. Sandy-hook oli väärennös. Ydinaseet ovat väärennettyjä. Holokausti oli väärennös jne. Pizzagate on todellinen. Trump oli vain Epsteinin ystävä salaisena lasten pelastajana. Ja isä Trump palaa vuonna 2024 pelastamaan meidät. Minun piti lopettaa ystävyytemme mielenterveyteni ja maineeni vuoksi. Se on ikävää, koska minulla ei ole koskaan ollut paljon ystäviä, joten jopa yhden menettäminen vaikutti todella negatiivisesti sosiaaliseen elämääni. Olen edelleen surullinen ja vihainen siitä, että netin huijarit voivat tällä tavalla huijata herkkäuskoisia ihmisiä, kuten entinen ystäväni.151.
9.3.2023
Äitini puolustelee massamurhaajaa
Olen aiemminkin julkaissut äidistäni ja hänen kertomistaan sekavista asioista. Hän on todella tullut mentaalisesti sairaaksi ja käyttää kaiken aikansa salaliittoteorioiden ja poliittisen oikeiston sivujen selailuun.
Hän uskoo, että Jumala valitsi hänen kertomaan totuuksia. Kerran hän sanoi, että demokraatit pitäisi teloittaa sen takia, että äänestivät Bideniä.
Eilen hän väitti, että eräs massamurhaaja oli laiton maahanmuuttaja. Kun paljastui, että ampuja ei ollutkaan maahanmuuttaja ja saattoipa vielä olla oikeistolainenkin, hän rupesi väittämään tätä valheeksi, mutta sitten rupesikin puolustelemaan ampujaa ja väittämään, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja ja että tämä kaikki oli "radikaalien demokraattien ja Bidenin syytä" että murhaaja sekosi sillä tavalla. Olen masentunut tajutessani, että minulla on äiti, jonka olen huomannut olevan niin hirveä ja paha ihminen.
152.
5.9.2023
Aviomies ei ota lääkkeitään, koska "lääkesängyt" ovat tulossa... (lääkesängyt on salaliittoteoria ja uskomushoito "taikasängyistä", jotka mukamas voivat parantaa kaikki sairaudet. Uskomus alunperin on kotoisin ilmeisesti scifi-elokuvista)
Taustaa... mieheni 24-vuoden ajalta, hänellä on 1-tyypin diabetes. Kun hänen munuaisensa hajosi, hän oli hyvin onnekas ja sai tuplasiirron. Haiman ja munuaiset. Nyt hän kieltäytyy ottamasta lääkkeitä, jotka auttavat hänen kehoaan olemaan hylkimättä näitä siirrännäisiä.
Olen jo ylittänyt järkyttymistason. Miten voit ottaa vastaan näin suuren lahjan ja sitten tällä tavalla itse pilata sen? Hän on aikuinen mies ja tajuan ettei minulla ole keinoja vaikuttaa hänen valintoihinsa, mutta... olen niin surullinen. Olemme 5-kymppisissä ja minä katselen tulevaisuuteen eläköitymisvuosiin. En aio jättää häntä, mutta tarvitsen apua ymmärtääkseni... miten en katkeroituisi?
154.
29.3.2023
Vanhempani juovat booraksia (hyönteismyrkky, homeenestoaine, puhdistusaine)
Luit oikein. He varastoivat ruokaa ja rakentavat mökkiä syrjäiseen paikkaan varustautuessaan Amerikan tuhoon. Mikään ei ole heille totta ja kaikki on hallituksen salaliittoa. Mutta kuitenkin he rakastavat republikaanien hallitusta. Juovat booraksia. He eivät käytä astianpesuainetta, tai vaatteidenpesuainetta, vaan tekevät itse omia aineita.
Meillä on hädintuskin ruokaa, koska GMO-pelot. Heillä on kaikki mahdolliset ruokamyrkytyspelot. Syövät hevosten lääkkeitä ja matolääkkeitä. He olivat aiemmin ihan normaaleja republikaaneja pienillä salaliittouskomuksilla, mutta 2020 jälkeen he ovat luisuneet alamäkeen ja nyt ovat antivaxeja ja litteä maa uskojia. Tarvitsen apua, koska nyt he suunnittelevat veryperoksidin juomista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
151.
9.3.2023
Äitini puolustelee massamurhaajaa
Olen aiemminkin julkaissut äidistäni ja hänen kertomistaan sekavista asioista. Hän on todella tullut mentaalisesti sairaaksi ja käyttää kaiken aikansa salaliittoteorioiden ja poliittisen oikeiston sivujen selailuun.
Hän uskoo, että Jumala valitsi hänen kertomaan totuuksia. Kerran hän sanoi, että demokraatit pitäisi teloittaa sen takia, että äänestivät Bideniä.
Eilen hän väitti, että eräs massamurhaaja oli laiton maahanmuuttaja. Kun paljastui, että ampuja ei ollutkaan maahanmuuttaja ja saattoipa vielä olla oikeistolainenkin, hän rupesi väittämään tätä valheeksi, mutta sitten rupesikin puolustelemaan ampujaa ja väittämään, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja ja että tämä kaikki oli "radikaalien demokraattien ja Bidenin syytä" että murhaaja sekosi sillä tavalla. Olen masentunut tajutessani, että minulla on äiti, jonka olen huomannut olevan niin hirveä ja paha ihminen.
152.
5.9.2023
Aviomies ei ota lääkkeitään, koska "lääkesängyt" ovat tulossa... (lääkesängyt on salaliittoteoria ja uskomushoito "taikasängyistä", jotka mukamas voivat parantaa kaikki sairaudet. Uskomus alunperin on kotoisin ilmeisesti scifi-elokuvista)
Taustaa... mieheni 24-vuoden ajalta, hänellä on 1-tyypin diabetes. Kun hänen munuaisensa hajosi, hän oli hyvin onnekas ja sai tuplasiirron. Haiman ja munuaiset. Nyt hän kieltäytyy ottamasta lääkkeitä, jotka auttavat hänen kehoaan olemaan hylkimättä näitä siirrännäisiä.
Olen jo ylittänyt järkyttymistason. Miten voit ottaa vastaan näin suuren lahjan ja sitten tällä tavalla itse pilata sen? Hän on aikuinen mies ja tajuan ettei minulla ole keinoja vaikuttaa hänen valintoihinsa, mutta... olen niin surullinen. Olemme 5-kymppisissä ja minä katselen tulevaisuuteen eläköitymisvuosiin. En aio jättää häntä, mutta tarvitsen apua ymmärtääkseni... miten en katkeroituisi?
154.
29.3.2023
Vanhempani juovat booraksia (hyönteismyrkky, homeenestoaine, puhdistusaine)
Luit oikein. He varastoivat ruokaa ja rakentavat mökkiä syrjäiseen paikkaan varustautuessaan Amerikan tuhoon. Mikään ei ole heille totta ja kaikki on hallituksen salaliittoa. Mutta kuitenkin he rakastavat republikaanien hallitusta. Juovat booraksia. He eivät käytä astianpesuainetta, tai vaatteidenpesuainetta, vaan tekevät itse omia aineita.
Meillä on hädintuskin ruokaa, koska GMO-pelot. Heillä on kaikki mahdolliset ruokamyrkytyspelot. Syövät hevosten lääkkeitä ja matolääkkeitä. He olivat aiemmin ihan normaaleja republikaaneja pienillä salaliittouskomuksilla, mutta 2020 jälkeen he ovat luisuneet alamäkeen ja nyt ovat antivaxeja ja litteä maa uskojia. Tarvitsen apua, koska nyt he suunnittelevat veryperoksidin juomista.155.
8.6.2024
Miksi he aina tuovat politiikan joka keskusteluun?
Tämä koskee enemmän konservatiiveja ja Trump-kannattajia, mutta mikä tahansa keskustelu verkossa. Suurin osa keskustelusta koskee käsillä olevaa aihetta, paitsi joku yksittäinen, tai kaksi kommenttia, joissa on konservatiivipolitiikkaa.
Keskustelu voi koskea vaikka naisten koripalloa ja kommentti olisi "tätä typerää urheilua katsovat demokraatit!" Tai jos vaikka lähistöllä oleva kauppa on suljettu, niin "Kiitos Biden!", ilman mitään tietoa, että miksi tai miten kauppa on suljettu.
Esimerkkejä on paljon muitakin, he tuovat politiikan mukaan kaikkeen.
Töissä 2020 tapasin naisen töissä ja hänen ensimmäinen sanomansa asia oli jotain Covidista. Ja paasaus vain jatkui ja jatkui. Olin liian ujo sanoakseni mitään takaisin, mutta jälkikäteen toivon että olisin sanonut jotain sen tapaista, että "Me vasta äsken tapasimme ja nyt jo olet kertomassa koko elämäntarinasi?"
Kommentti:
Olen politiikantutkija. Olin aiemmin harmissani poliittisesta apatiasta. Nyt oikeastaan kaipaan ihmisiä, jotka eivät ole poliittisia. Nykyään oppimattomuus, tyhmyys ja tietämättömyys on kirjaimellisesti poliittinen filosofia. Ihmiset, jotka aiemmin olivat täysin politiikan ulkopuolella, ovat nyt "politisoituneet" sosiaalisen median takia.
156.
8.6.2024
Isälläni on todennäköisesti diagnosoimaton autismi, mikä vain pahentaa tilannetta. Vanhempieni talo hukkuu roskaan, ja mitä vanhemmaksi he tulevat, sitä enemmän se muuttuu turvallisuusriskiksi.
Vuonna 2020 hän huusi siitä, kuinka postimies vihaa Trumpia eikä anna hänelle sanomalehteään. Hän ei edes tunne postimiestä eikä ole koskaan puhunut heille enempää kuin "moi". Kävi ilmi, KAIKKIEN posti viivästyi.
Kun hän ottaa esille politiikan, pyydän häntä joko lopettamaan tai poistun huoneesta. Hänen kanssaan ei vain ole järkeä keskustella. Hän on aina ollut kultteihin tarttuvainen LaRouchen (demokraatti salaliittoteoreetikko, juutalaisteoriat yms.) ajoista lähtien. Ja hän on aina harrastanut vaihtoehtoista lääketiedettä. Hän on käynyt läpi niin monia vaiheita vuosien varrella, kolloidinen hopea, kahviperäruiskeet, oregano parantaa kaiken (hän lopetti sen, että kun se ei estänyt COVIDia, olen luultavasti unohtanut loput.
Joskus hänen äänensä on minulle kuin kynnet liitutaululla. Ikäänkuin kotonasi olisi Fox-uutisankkuri, jota et voi sammuttaa.
Ja hän ihmettelee, miksi hänellä on vain yksi ystävä...
- Anonyymi
Kerrotko vielä, että missä mielisairaalassa olet tällä hetkellä?
- Anonyymi
"Nyt äidistäni on kuoriutunut täysi Qanonteoreetikko, litteä maa teoreetikko ja CERN on portaali kadotukseen -teoreetikko. "
Litteämaa on todistettu tosiasia. Noihin muihin juttuihin en osaa ottaa kantaa.- Anonyymi
Pitihän tuokin arvata.
- Anonyymi
Litteä maa on todistettu satu, miten kukaan kirjoitus- ja lukutaitoinen voi moiseen valheeseen haksahtaa?
- Anonyymi
Onko sitten niin että jokin "totuus" ja ainoa totuus on jossain siellä perheiden piirissä tai jonkun muun päässä? Entä jos noi henkilöt ei vaan viihtyneet siinä perheidyllissä.
Meiltähän just halutaan perheitä ja kaikkea mikä vaan pitää erossa mistään kyselyistä ja kyseenalaistamisista. On salaliittoteorioissakin aivopesua mut kyllä moni on elämässään vain liian kiireinen ajatellakseen koskaan mitään.- Anonyymi
Kyseenalaistaminen ja täysin ilmiselvän todellisuuden kieltäminen ovat aivan eri asioita.
Kyseenalaistaminen on tervettä.
Taäysin ilmiselvän todellisuuden kielto on sairasta.
Huomaat varmaan eron? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseenalaistaminen ja täysin ilmiselvän todellisuuden kieltäminen ovat aivan eri asioita.
Kyseenalaistaminen on tervettä.
Taäysin ilmiselvän todellisuuden kielto on sairasta.
Huomaat varmaan eron?No mitä se täysin ilmiselvä todellisuus sitten tässä tapauksessa tarkoitti? Sitäkö mitä enemmistö toitottaa? Niin kyseenalaistaminen on tervettä ja ilmiselvän todellisuuden kielto sairasta mut mihin siinä nyt oikein vastattiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä se täysin ilmiselvä todellisuus sitten tässä tapauksessa tarkoitti? Sitäkö mitä enemmistö toitottaa? Niin kyseenalaistaminen on tervettä ja ilmiselvän todellisuuden kielto sairasta mut mihin siinä nyt oikein vastattiin?
Mitä on "ilmiselvä todellisuus"?
No se on se todellisuus joka on olemassa.
Ei sitä määritellä gallupilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä on "ilmiselvä todellisuus"?
No se on se todellisuus joka on olemassa.
Ei sitä määritellä gallupilla.Aloituksessa annat ymmärtää esimerkein kuinka salaliittoteoreetikot ovat harhaisia. Silti et määrittele mitään todellisuutta kuin korkeintaan parilla sanalla. Vaikuttaa vähän ylimieliseltä. Teoreetikkoko ei voi tiedostaa sitä todellisuutta josta puhut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksessa annat ymmärtää esimerkein kuinka salaliittoteoreetikot ovat harhaisia. Silti et määrittele mitään todellisuutta kuin korkeintaan parilla sanalla. Vaikuttaa vähän ylimieliseltä. Teoreetikkoko ei voi tiedostaa sitä todellisuutta josta puhut?
Olet keskustellut jonkun muun kuin minun kanssani. En yritä esittää salaliittoihin uskovia harhaisina tai tyhminä, tai hulluina tai minään. Jokainen meistä on yksilö, sellainen kun on. Ei ole mitään yhtä ihmismassaa, vaan lukematon määrä erilaisia ihmisiä jotka syystä tai toisesta ajattelevat ja tekevät miten tekevätkään.
Tekstit ovat suurelta englanninkieliseltä keskustelufoorumilta (yli 200 000 jäsentä) Suomeksi käännettyjä eri ihmisten kirjoittamia viestejä koskien heidän ihmissuhteitaan salaliittoihin uskoviin sukulaisiinsa, puolisoihinsa, lapsiinsa, vanhempiinsa, isovanhempiinsa, ystäviinsä jne. En ole kaikkien kirjoittajien kanssa täysin samaa mieltä kaikesta ja olen myös lyhentänyt tekstejä.
T: Aloittaja. - Anonyymi

Miksi luulet että minä olen aloittaja?
Palstalla on useita kirjoittajia, ei pelkästään sinä ja minä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet keskustellut jonkun muun kuin minun kanssani. En yritä esittää salaliittoihin uskovia harhaisina tai tyhminä, tai hulluina tai minään. Jokainen meistä on yksilö, sellainen kun on. Ei ole mitään yhtä ihmismassaa, vaan lukematon määrä erilaisia ihmisiä jotka syystä tai toisesta ajattelevat ja tekevät miten tekevätkään.
Tekstit ovat suurelta englanninkieliseltä keskustelufoorumilta (yli 200 000 jäsentä) Suomeksi käännettyjä eri ihmisten kirjoittamia viestejä koskien heidän ihmissuhteitaan salaliittoihin uskoviin sukulaisiinsa, puolisoihinsa, lapsiinsa, vanhempiinsa, isovanhempiinsa, ystäviinsä jne. En ole kaikkien kirjoittajien kanssa täysin samaa mieltä kaikesta ja olen myös lyhentänyt tekstejä.
T: Aloittaja.Perheet on tärkeitä mut siellä voi olla myös ne pahimmat viholliset. Ovat sanomassa ja määrittelemässä sitä mitä olet ja mikä on totta. Todellisuus on sitä että ajattelee itse. Muuten muut tekee sen puolestasi. Saliksissa on paljon kaikkee häröilyä ja osa varmaan pelkkää trollia mut ei sitäkään voi sulkea pois et ihmiset yleensä ei taida tietää tai ajatella hirveesti. Onko usein niin et jos ei vaan tiedä jostain niin se kuitataan salaliittoteorialla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perheet on tärkeitä mut siellä voi olla myös ne pahimmat viholliset. Ovat sanomassa ja määrittelemässä sitä mitä olet ja mikä on totta. Todellisuus on sitä että ajattelee itse. Muuten muut tekee sen puolestasi. Saliksissa on paljon kaikkee häröilyä ja osa varmaan pelkkää trollia mut ei sitäkään voi sulkea pois et ihmiset yleensä ei taida tietää tai ajatella hirveesti. Onko usein niin et jos ei vaan tiedä jostain niin se kuitataan salaliittoteorialla?
Perheen sisältä voi löytyä pahimmat viholliset, mutta yleensä sieltä kuitenkin löytyy ne ihmiset, jotka kaikkein eniten välittävät siitä että muut perheen jäsenet voi hyvin ja menestyvät.
Sellainen sanonta on, missä sanotaan, että "hedelmistään puu tunnetaan". Millaisia hedelmiä salaliittoteoriat ovat yleisesti ottaen tuottaneet? Onko ihmissuhteet parantuneet, vai onko tullut riitaa, katkeruutta, vihamielisyyttä ja hajonneita avioliittoja ja muita ihmissuhteita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perheen sisältä voi löytyä pahimmat viholliset, mutta yleensä sieltä kuitenkin löytyy ne ihmiset, jotka kaikkein eniten välittävät siitä että muut perheen jäsenet voi hyvin ja menestyvät.
Sellainen sanonta on, missä sanotaan, että "hedelmistään puu tunnetaan". Millaisia hedelmiä salaliittoteoriat ovat yleisesti ottaen tuottaneet? Onko ihmissuhteet parantuneet, vai onko tullut riitaa, katkeruutta, vihamielisyyttä ja hajonneita avioliittoja ja muita ihmissuhteita?Niin ne haluu että menestyt että ne voi brassailla muille miten meidän puu on kyhännyt noin ja niin hyvän hedelmän. Samalla ne on katkeria ja kateellisia sulle.
Ei tieteessäkään tehdä mitään kompromisseja. Jos haluut tietää asioista niin sillä voi olla aika kallis hinta mut ei sitä ilmaiseksikaan anneta.
- Anonyymi
Kuten on useasti todettu, niin demareilla on p..t housuissa tulevan edessä. Siksi ne yrittävät kaksin käsin heitää kohti tulevia pökäleitä poispäin. Mutta osuvat niillä vain tuulettimien siipiin ja seurauksena on vain pahempia osumia rypälepommeista.
Trump on liitetty Q:hun ja anoneihin. Vain woket puhuvat Qanoneista, kun eivät tiedä totuutta.
Trumpistakin on olemassa se 80-90-lukujen totuus afroamerikkalaisten yrittäjien joukossa: https://t.me/seccomms/17407
Tuossa tuomari Joe Brown kertoo, miten asiat oikeasti ovat. Todelliset vasurit olisivat lyöneet onnistuneiden yrittäjien kouraan vain lisäverolapun, kuten meillä.- Anonyymi
Q anon on vain sateenvarjo, jonka alla on monia kymmeniä eri salaliittoteorioita.
Moni Q seuraaja ei edes tiedä seuraavansa Qteorioita.
Ne kaikki juontavat juurensa 4chan trollifoorumille, josta ne siirtyivät eräälle toiselle foorumille, joka oli vielä edeltäjäänsä radikaalimpi ja sairaampi.
Tosiseuraajat kuitenkin ovat itse liittäneet Trumpin uskomksiinsa. Tämä johtuu siitä, että tällä 4chan foorumilla, jolla on miljoonia käyttäjiä, Trumppia pidettiin niin hassuna hahmona, että he päättivät testata saisivatko he internetin avulla markkinoitua miehen huipulle levittämällä kaikenlaisia teorioita nettiin ja näin yllyttäen hyväuskoisia mukaan. Onnistui varmasti paremmin kun mitä aluksi itsekään uskoivat.
Nykyään meillä on Trumppia markkinoimassa oikeita miljardöörejä, jotka suoraan hyötyvät jos valtaa keskitetään.
Heidän lopullinen tarkoitus on tuhota demokratia kokonaan ja tuoda tilalle jonkunlaisen diktatuuri tai kuningaskunta, tai miksikä sitä halutaankaan sanoa. Yhteiskunta missä on vain yksi päättäjä, joka voi sitten halutessaan suosia kavereitansa, eli toisia rikkaita köyhien kustannuksella.
Salaliittoteoreetikot ovat tässä vain hyväksikäytön kohteena. Heidät saadaan levittämään haluttua sanomaa muille helposti ja manipuloitua äänestämään haluttuja henkilöitä, jotka sitten valtaan päästyään vähentävät demokratiaa.
- Anonyymi
Jep
Mielestäni siinä on jotain sarkastisen koomista, että juuri salaliittoteoreetikot ovat niitä kaikkein naiiveimpia ja hyväuskoisimpia ihmisiä, mitä Maapallo päällään kantaa. ; )
- Anonyymi
Mä ajattelen, että kaikkia ihmisiä vedetään jollain tavalla nenästä jossain elämänvaiheessa. Toki salaliittoteoriat on hyvin suuri juttu tässä, mut jotenkin joku onnistuu aina huijaamaan meitä ja se huijaaja on tietenkin itsekin huijattu jossain vaiheessa. Itelle tärkeää on pitää huolta, että oon nöyrällä mielellä, enkä ajattele olevani "huijareiden yläpuolella", tai jotenkin muita viisaampi, tai mitään tällaista, koska näin pystyn sitten tekemään korjausliikkeen, kun tulee ilmi et nyt mua on huijattu tällaisessa jutussa.
Salaliittoteorioissa taitaa suurin ongelma olla ylpeys. Kun ei voi palata takaisin, niin sitten mennään syvemmälle. Sellaisesta nämä kertomukset kertookin aika karua kieltä. Anonyymi kirjoitti:
Mä ajattelen, että kaikkia ihmisiä vedetään jollain tavalla nenästä jossain elämänvaiheessa. Toki salaliittoteoriat on hyvin suuri juttu tässä, mut jotenkin joku onnistuu aina huijaamaan meitä ja se huijaaja on tietenkin itsekin huijattu jossain vaiheessa. Itelle tärkeää on pitää huolta, että oon nöyrällä mielellä, enkä ajattele olevani "huijareiden yläpuolella", tai jotenkin muita viisaampi, tai mitään tällaista, koska näin pystyn sitten tekemään korjausliikkeen, kun tulee ilmi et nyt mua on huijattu tällaisessa jutussa.
Salaliittoteorioissa taitaa suurin ongelma olla ylpeys. Kun ei voi palata takaisin, niin sitten mennään syvemmälle. Sellaisesta nämä kertomukset kertookin aika karua kieltä.Muun muassa uskonnot ovat esimerkkejä sellaisista "oikeista" salaliitoista, joihin monet ihmiset ovat uppoutuneet kuka enemmän kuka vähemmän. He, jotka ovat tulleet uskossaan fanaattisiksi ovat todella surullisia tapauksia, ja kerätessään seuraajia potentiaalisesti vaarallisiakin.
Loppujen lopuksi hyvin samankaltaisia ovat niin fanaattiset kristityt kuin litteään Maahan uskovatkin.- Anonyymi
kollimaattori kirjoitti:
Muun muassa uskonnot ovat esimerkkejä sellaisista "oikeista" salaliitoista, joihin monet ihmiset ovat uppoutuneet kuka enemmän kuka vähemmän. He, jotka ovat tulleet uskossaan fanaattisiksi ovat todella surullisia tapauksia, ja kerätessään seuraajia potentiaalisesti vaarallisiakin.
Loppujen lopuksi hyvin samankaltaisia ovat niin fanaattiset kristityt kuin litteään Maahan uskovatkin.Olen kristitty ja ajattelisin, että esim. Uskontojen uhrit Ry on monessa suhteessa tehnyt hyvää työtä ja uskon että moni on saanut sieltä paljon apua. Minä haluan siunata heitä tässä hommassa. Siinä mielessä olen erittäin paljon samoilla linjoilla sinun kanssasi, että näihin uskonnollisiin juttuihin liittyy hyvin paljon rikkomista.
Uskoa ja uskontoja on kovin helppo käyttää keppihevosena millon minkäkin asioiden tavoitteluun, joka varsinaisesti ei liittyisi uskoon mitenkään. En kuitenkaan ajattele, että tämä olisi ainoastaan ns. uskonnollisten ihmisen ongelma, vaan yleisesti ihmisten ongelma.
Aina kun jossain on ihmisiä koolla jonkun asian, aatteen tai vaikka työn tai opiskelun merkeissä, niin hyvin usein joku koittaa saada jonkunlaista yliotetta muista. Ihan pelkästään muistelemalla omaa koulutusta ja sitä dynamiikkaa mikä oppilailla oli toisiinsa, voi tämän huomata.
Opettajien vastuulla olisi tietenkin kouluympäristössä estää tätä tällaista tapahtumasta. Tämä lienee yhteistä heille ja aidosti mielisairaille.
Olen havainnut monet mielisairaat erittäin herkkäuskoisiksi. He kaipaavatkin suojelua kaiken maailman rosvoilta.
- Anonyymi
Voimia omaisille.
Mielisairauden etenemistä on kamala seurata. - Anonyymi
"Aurejärvi toteaa, että valheellisen lääketieteen lisäksi tupakkateollisuus ryhtyi vuodesta 1978 lähtien käyttämään propaganda-aseenaan terveysviranomaisten varoitusten naurunalaistamista sekä vastustajiin kohdistuvia henkilöhyökkäyksiä." Hymy.fi
ja öljyteollisuuskin leimasi ilmastonmuutoksenkin salaliittoteoriaksi.
muistakaa:
teollisuus väittää vastustajiaan salaliittoteoreetikoiksi hyvin usein ajaakseen omaa etuaan
vastustajien naurunalaistaminen
tällä hetkellä teleteollisuus tekee samaa- Anonyymi
Miehet sen tietävät, North State on täyttä tupakkaa.
Camel, miehille jotka kulkevat omia polkujaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972