Venäjän asevoimia vastaan on hyökätty ei inhimillisesti. Länsimaiden sotarobotteja on lähetetty surmaamaan venäläisiä Ukrainassa.
Ukrainassa sotarobotteja
Anonyymi-ap
61<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Venäläisiä teurastetaan kuin sikaa ajattelematta Venäläisiä ihmisinä.
Venäjän on lopetettava seuraamuksien ajatteleminen ja toimittava seuraamuksista välttämättä.
Valitettavasti näin voi olla. Siksi venäläisten kannattaisikin lähteä Ukrainasta kotiinsa heti tänään.
Ai, että on kovasti ajatellut tähän asti? Vvai sillee.
Ihmishenki ei ole ollut, eikä ole Venäjällä minkään arvoinen; ei omien eikä muidenkaan, ellei siitä ole maksettu riittäviä lunnaita.
Kansa parka.
Kiihdyttää iskuja Ukrainaan suruttomasti
Eipä se ole Yhdysvalloillekkaan rikä Zelenskylle ukrainan sotilaan henki minkään arvonen.
Eivät halua rauhaa, vaan sotaa. Eli, uhreja.
Mitä ihmettä Putin käski joukkonsa tapettaviksi Ukrainaan. Oma syy, oma vika, kuka käski olla sika.
Löytyipä kaksi roistonimeä: Aleksander Bortnikov ja Nikolas Petrusov. Siinä kaksi hullua, jotka kiihottivat Putinia hyökkäämän Ukrainaan. Oli muka tärkeää, jotta Venäjä voitaisiin pelastaa lännestä tulevalta strategiselta iskulta.
Voiko olla suurempaa huu-haata. Yhtä hulluja nuo sodan lietsojat kuin tuo Putinkin, joka uskoo noita valheellisia sodan lietsojia. Mikähän oma lehmä näillä kahdella herralla oli oikein ojassa, kun piti yllyttää Putin sotaan.
Olikohan heilläkin varojen menetys pelkona. Ehkäpä ovat osallisena tuossa samassa valtion omaisuuden riistossa kuin kaikki muutkin Putinin ympärillä olevat.??
Mitä ihmettä sinä hupatat.?? Ei tietenkään halua rauhaa Putinin ehdoilla. Ukraina haluaa voittaa sodan ilman mitään alueluovutuksia Putinille.
Härski sota pitää lopettaakin niin härskillä tavalla kuin on oikein ja kohtuullista. Se on se, että ryssä on ajettava pois Ukrainan mailta aivan kokonaan ilman mitään alueluovutuksia.
Niihin Putinilla ei ole mitään oikeuksia. Painukoon koko hullu armeija kotiinsa Ukrainasta.
Sitä saa mitä pyytää.Mikseivät pysyneet omalla puolen rajaa.On aivan oikein ,että jokainen ryssä tapetaan joka tulee rajan yli,tappamis,raiskaus.ryöstö,mielessään,aseistettuna.
Mitäs sinne Puten lätistä lähtivät. Itse tappavat ja raiskaa siviileitä. Ja pommittaa siviileitä.. ja jos Ukrainan armeija niitä tappaa Ukrainan maaperällä.. Mitäs tulivat...Turha yrittää saada sympatiaa
No videoilla näkyy että ne tappelee molemmat ihan yhtä lujaa ja kovaa.Venäläiset ampuu ihan samoin ukrainalaisia.
Kyllä noin 0,45 miljoonaa Ukrainalaista on kuollut tai vammautunut pääasiassa nuoria miehiä.
Sodan tukeminen, ase/ raha tuet. Lisää uhrimääriä, ja pidentää sotaa.
On Raakalaismaista tukea Sotia!
Se aiheuttaa vaan lisää Uhreja!
Sairasta!
Miksei tueta Rauhaa?
Vaadita rauhaneuvotteluja?
Tietysti vaadimme rauhaa! Heti kun Putinin örkkiarmeija on vetäytynyt vuoden 1991 rajojen taakse, alamme keskustella sotakorvauksista, joita Venäjä tulee maksamaan satoja miljardeja.
Noinko ne Kremlistä sinulle kertoivat? Jaa luku kolmellakymmenellä niin saatetaan olla lähellä.
Jos noin hienosti olisi, ratkaisu olisi todella helppo: Matujen pitää vain lähteä kotiinsa, niin ainakaan ukrainalaiset eivät heitä enää tapa.
Missä siellä matuja näät ?
Täällä sensuroidaan totuuden paljastuksia. Kaikkea muuta sontaa saa kirjoitella niin paljon kuin vain kehtaa.
Katosi se viesti jossa ihmettelin miksi ukrainan palomiehet ruiskii vettä raunioihin joissa ei koskaan näy liekkejä.
Suomen uutisissa kun suomalaiset palomiehet sammuttaa tuhoja niin niissä näkyy liekkejä.
Mutta YLE ihailee valheita koko henkilökuntansa voimalla.
Eilen kympin uutiset (siis maikkari vuorostaan) ihasteli rohkeita nuoria jotka rakensi pommeja keksintöinään.
Rauhan aikana niitä pidettäisi terroristeina mutta nyt Suomenkin uutistoimittajat puhui niistä ihaillen.
Toki on ollut nähtävissä jo 7 vuotta että ministerimmekin ihailee terroristeja joten sinänsä se ei ollut yllätys.
Yllätys oli se äänensävy ja kuvaaminen että ihan päästii murhapommien valmistusta ihailemaan.
Ihaileekohan kyseiset toimittajat niitä vielä sittenkin kun putoilee oman talon katolle?
Sairasta, kyllä masentaa tämmöiset. Miksi ei voi olla rauhaa ja miksi jokainen ei anna toisen elää ja olla rauhassa. Mitä vitun ihmishirviöitä maa päällä kantaa. Rikollista valmistaa aseita ja tollanen uutisointi ei ole tervettä.
Nykyään ei ihannoida rauhaa, vaan sotaa.
Rikollista myös yllyttää sotimaan. Lähettää aseita, jotta niillä tapettais ihmisiä!
Koska alkoi?
Tiesitkö Venäjää pyydettiin apuun Ukrainaan?
Jos et tiennyt, etsi tietoa.
Olet erehtynyt järkyttävästi. Venäjää pyydettiin setseeniaan tappamaan natsit, mutta putiini kuuli että Ukrainaan.
Venäjä on ylivoimainen ykkönen ihmisiä tappavien aseiden Ukrainaan lähettäjänä.
Varmasti Suomestakin löytyisi monta pyytäjää, jos naapurilla vielä olisi jotain mitä ”apuun” lähettää. 😏
Se on Ukrainassakin hallitus, jolla on oikeus pyytää apua. Tietääkseni on pyytänyt apua vain demokratioista.
Ryssä terroristeja vastaan on taisteltava,heidän omilla aseilla.Myös voitettava Moskovan verenhimoiset puutarhatontut.Ainoastaan silloin tulee rauha.
Siinä on taas yhden hullun trollin tekstiä. Mitähän tuostakin palkkaa maksettiin. Täyttä puppua koko kirjoitelma.
Tyhmyyden huippu!! Näyttäkää nyt vain kaikki tyhmyytenne täällä. Olette melko epätoivoisia, kun Putinin roska-armeija hukkuu mutaan. Voi ressukoita olette te trollit ja ressukoita ivat nuo Putinin maksetut sotilaat. Pääsivät pois vankilasta, lieneekö mukavampi tallustaa tuolla mudassa pyssyn kanssa. Osa porukasta talsikin ilman aseitansa tuossa mutavellissä. Koettivat pysytellä pinnalla tuossa vellissä.
Kyllä nuokin sotapojat olisivat varmaan mieluimmin olleet kotonaan vaikka kuinka huonoissa oloissa kuin tuolla mutavellissä väkisin vietynä.
Ainoa rikollinen tässä sodassa on Putin j sitten nuo kaksi herraa: turvallisuusneuvoston sihteeri Bortnikov ja entinen FSB:n johtaja Patrusov. Tuossa taitaa olla pahimmat sodan lietsojat.
Voisivat hieman miettiä tekosiaan. On tapatettu monen äidin pojat ja turhan takia. Noitten herrojen valhepuheiden takia. Kukaan eikä Mikään ole Venäjää uhannut. Nämä herrat tekosyin lähtivät soitellen sotahan hävittämään naapurimaataan ja ajamaan kansan kotoaan maailmalle.
Miettikääpä herrat, oliko tuo oikein viisasti toimittu. Turhaan tapatettu venäläismiehiä
aivan turhassa hävityssodassa.
Oli varmaan joku hullu venäläisporukka, joka ei saanut jalansijaa Ukrainassa tarpeeksi, niin ajattelivat, että ehkä auttaisi heitä pyrkyritouhuissa. Nuo ovat pettureita, jotka asuivat Ukrainassa.
He joutaisivat tulla tapetuksi, jos olivat sodan lietsojia. Aina löytyy valtakunnassa isänmaan pettureita ja petturille kuuluu kuolemanrangaistus.
Venäläiselle öljylle hintakatto. Salli minun nauraa, myyjä päättää hinnan, myyjä myy muualle jos hinta ei passaa. Talvella Italiaa sekä Unkaria kiinnosta hintakatot vaan oman kansan hyvinvointi, tuota Suomessa ei tajuta.
8.11.2022 Usa vaalit Republikaanit voittoon
Tajutaan. Siten riistetään kansan rahat. Jotta voidaan lähettää ne ulkomaille.
Amerikka on jo kauan mainostanut ylivoimaista kykyään tappaa ihmisiä avaruuden kameraa ja gpsää hyväksi käyttäen. Murhaajien ei tarvitse olla edes paikanpäällä. Siksi se sota ja tappaminen onkin niille niin kivaa huvia.
Mutta koko maailma juhlii kun amerikan manner tuhoutuu saarirykelmäksi Jumalan kostaessa sille kaikki maanpäällä vuodatettu veri.
Voi olla, että Amerikka sitä, ja Amerikka tätä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Venäjän hyökkäyksen kanssa! Pelkkiä verukkeita hyökkäykselle, kuten aina.
Jos tietosi ovat tuolla tasolla niin ehkä on parempi pysyä muissa aiheissa.
Onhan. Yhdysvallat oli 2014 Ukrainassa, silloin ongelmat alkoi.
Jumalasi ei tee koskaan mitään, joten miksi tekisi nytkään. Ja jos nyt ensin saataisiin nuo matut pois Ukrainasta ja sinne sitä myöten rauha.
Siis Venäjä meni 2014 Ukrainaan tuhansin sotilain. Siitä ongelmat alkoivat.
Nyt on Venäjä ja Putin, jotka tappavat ukrainalaisia. Ei toki USA ole tappamassa Euroopassa ketään. Lähettää kyllä aseita Ukrainaan ja hyvä niin. Lähettäisi oikein tehokkaita ja tappavia aseita, että Putinin joukot tuntisivat, minne on tullut lähdetty Putinin pakottamana.
Murhaajia on venäläiset Ukrainassa. Kukaan ei ole pyytänyt Putinin joukkoja Ukrainaan, siispä voisivat lähteä sieltä paluumatkalle ja jättää Ukrainan rauhaan. Tuhotöitä on jo tarpeeksi ja ukrainalaiset eivät tule antautumaan roistoarmeijalle. Putin tapattaa miehiään aivan turhaan, mutta taitaakin olla niin, että Putinilla onkin tarkoitus tapattaa nuo yhdentekevät rikollisjoukot sodassa. Eivätpähän enää tee rikoksia-
Yhdysvallat eivät ole olleet UKRAINASSA. Valheita valheitten perään ja tuo on niin tyypillistä Putinille. Luin juuri hänen pitämäänsä puhetta lehdestä ja oli kyllä niin täyttä pupua koko puhe, että tuollainen uppoaa vain venäläisiin, aivopestyihin ihmisiin.
Länsimaissa tuolle Putinin uhoomiselle nauretaan hörönaurua. Siinä kun ei ole päätä ei häntää.
Republikaanit eivät tule antamaan yhtään rahaa ulrainalle enää.
Aseita Joe voi vielä antaa päätöksillään, mutta rahaa ei, siitä pitää huolen 8.11.2022 vaalit ja voittajat Republikaanit.
Voi sitä riemua, matkani Amerikkaan 2024 Donald Trump ps sukuni Floridassa.
Trumppi oli kyllä rauhanmies. Olis estänyt sodankin.
Jää sinne. Jos et tule ammutuksi kun trumpistit ampuilee.sukukaiswsi joutaa pyssynruuaksi.
Trump Oranssi määräsi Iranin kenraali Qassem Suleimanin salamurhan. Juuri tuo sai Iranin hankkimaan ydinaseen. Tämä taas aiheuttaa Israelin ja USA:n hyökkäyksen Iraniin.
Sellainen rauhanmies.
Juu ja luovuttanut Venäjälle kaikki sen vaatimat alueet Ukrainasta, jos tuolle valheelliselle
Trumpille olisi luovutettu neuvotteluasema. Trump on suuri rikollinen ja kyllä varmaan tulee hyvin toimeen samanlaisen rikollisen kanssa kuten tuo Putin.
Ollessaan presidenttinä Putin keskusteli Trumpin kanssa ja Trump uskoi kaikki Putinin valheet. Siinäpä kaksi yhtä valheellista herraa.
Suleiman tapettiin vuonna 2020. Siinä vaiheessa Iranin ydinaseohjelma oli jo hyvin pitkällä.
Mihin viittaat tuolla "Trump Oranssi":lla?
”Katosi se viesti jossa ihmettelin miksi ukrainan palomiehet ruiskii vettä raunioihin joissa ei koskaan näy liekkejä.
Suomen uutisissa kun suomalaiset palomiehet sammuttaa tuhoja niin niissä näkyy liekkejä.”
Hain googlesta sanalla ”jälkisammutus” jossa palomiehet ruiskuttaa raunioihin vettä eikä näy liekkejä.
https://www.warkaudenlehti.fi/paikalliset/3884103
https://www.ts.fi/uutiset/642662
https://yle.fi/uutiset/3-12502246
Venäjän armeija käyttää zombeja yleisesikunnassaan.
Toivottovasti ne robotit ovat ihan helvetin tehokkaita!
Yksi sellainen voitaisiin lähettää Kremliin.
Ai robotteja?
Mitä ne Venäjän lähettämät ohjukset sitten ovat, lentäviä sotilaitako?
Ukrainan sotasaalista venäjän armeijalta käytetään venäläisten teurastukseen.Ukrainalaisten työ (robota) tuhota venäläiset.
>> Länsimaiden sotarobotteja on lähetetty surmaamaan venäläisiä Ukrainassa.
IMPPERIALISTI valitsi tämän metodin, koska sodan alussa venäjä lähetti sadoittain impperialisteja tuonpuoleiseen ja loput pakenivat maasta.
Venäjällän niitä iranilaisia tuhoojarobotteja on joita he lennättävät Ukrainan siviilien niskaan.
Höpöhöpö
Kuka ne sinne pakotti lähtemään
murhaamaan siis Siviilejä??????????????
Voi että! Avaaja on katsonut liikaa scifi- leffoja..!
Miehittäjää vastaan ovat kaikki keinot sallittuja.
Смерть оккупанту!
Sota on aina uusimman teknisen kehityksen näyttämö. Ukrainan sotaa voidaan kyllä kuvata sodaksi, jossa ensimmäistä kertaa droonit ovat varsin merkittävässä asemassa.
Onneksi eivät tapa Ukrainalaiset siellä ihmisiä ropotetiikalla, vain venäläisiä.
Montako minuuttia vie minuuttimies 3:lta osua Mokbaam?
Onko ne tämmöisiä ABC robotteja?
https://www.youtube.com/watch?v=9ZxPwzbHNdQ
Venäläisten on helppo välttyä kuolemalta ja vammautumiselta Ukrainassa, lakkaavat vain hyökkäämästä ukrainalaisten perheitä, koteja ja maata vastaan, ja palaavat kotiinsa Venäjän kansainvälisesti tunnustetujen rajojen sisälle, jossa he voivat elää, kuolla ja vaivauta aivan kotikutoisesti miten vain ja mihin lystäävät.
Kuka meistä pitäisi siitä, jos kotiimme tunkeutuu väkivaltainen rosvojoukko esittämään vaatimuksiaan ja pieksemään hengiltä perheenjäseniämme tai meidät itseämme? En minä ainakaan.
Venäjän armeijan sotilaat tekevät juuri sitä ukrainalaisten kotona, tälläkin hetkellä. Joka päivä, joka tunti ja minuutti.