Tätä mieltä on oikeuskanslerikin
https://oikeuskansleri.fi/-/paaministerin-menettely-vapaa-ajalla:
"Kanteluissa tarkoitetussa menettelyssä on kyse pääministerin toiminnasta vapaa-ajalla. Kanteluissa ei ole yksilöidysti esitetty, että jokin pääministerille kuuluva konkreettinen virkatehtävä olisi kanteluissa tarkoitettuna ajankohtana jäänyt hoitamatta tai että jonkin sellaisen tehtävän hoitaminen olisi vaarantunut. Kanteluissa esiin nostetulla pääministerin vapaan perumisella ei ole tämän vuoksi asian arvioimisen kannalta merkitystä. Valtioneuvoston yleisistunto määrää ministerien sijaisuusjärjestyksen ja valtioneuvoston toimintakyvystä huolehditaan tarvittaessa sijaisjärjestelyin silloin, kun virkatehtävien hoitaminen sitä edellyttää.
Virkamiehille virkamieslain 14 §:ssä säädetty käyttäytymisvelvollisuus ei koske ministereitä. Ministerin vapaa-ajan viettoon kuuluvien moraalisten ja yhteiskunnallisten seikkojen arviointi kuuluu kansanvaltaisessa ja parlamentaarisessa hallitustavassa lähtökohtaisesti eduskunnalle. Ministeri kantaa käyttäytymisestään poliittista vastuuta eduskunnan luottamuslauseäänestyksissä. Poliittinen vastuu punnitaan myös määräajoin demokraattisissa vaaleissa."
Marin on hoitanut hommansa hyvin koko pääministerikautensa ajan. Kansa kiittää!
Ihmisellä on oikeus vapaa-ajan viettoon
22
139
Vastaukset
- Anonyymi
Olisi mennyt nukkumaan eikä lähtenyt kännissä hilluun kapakkaan. Turha silotella Marinia, häpäisi koko Suomen kansan.
- Anonyymi
Vaikka teillä demareilla on suuret luulot Arska, niin et ole yhtä kuin kansa. Riittää kun sanot, että Arska kiittää.
- Anonyymi
Marin on mielipidetiedusteluissa edelleen ylivoimaisesti suosituin puolueen puheenjohtaja. Siinä mielessä on arska oikeutettu sanomaan, että kansa kiittää.
Anonyymi kirjoitti:
Marin on mielipidetiedusteluissa edelleen ylivoimaisesti suosituin puolueen puheenjohtaja. Siinä mielessä on arska oikeutettu sanomaan, että kansa kiittää.
Asia on juurikin niin kuin sanot. Aito-arska on taas kerran, tapansa mukaan, asialinjalla.
Kumma että eräs palstahörkö vuodesta toiseen pyöriskelee omassa demarivihassaan. Todellisuudessa koko vasemmisto-oikeisto -jako on jo pitkälti menneen talven lumia ja vaikkei tiettyjen mielestä olisikaan, Suomessa valtaa pitää vaaleilla valittu eduskunta. Viime kädessä SE päättää lait ja asetukset, ei edes hallitus saati jokin tietty puolue. Lisäksi hallitus nauttii eduskunnan luottamasta, jos ei niin nurin menee. Marinin hallitus nauttii eduskunnan luottamusta ja piste.
Suomen edustuksellinen demokratia on erän maailman toimivimmista ja hyvä niin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on mielipidetiedusteluissa edelleen ylivoimaisesti suosituin puolueen puheenjohtaja. Siinä mielessä on arska oikeutettu sanomaan, että kansa kiittää.
Enpä usko, että kansa kiittää Marinia juhlimisesta. Paitsi se osa kansasta, jotka olivat juhlissa mukana. Olihan heitäkin parikymmentä.
Avauksessahan puhuttiin siitä, katsooko oikeuskansleri juhlimisen aiheuttaneen esteen tehtävien hoitamiselle. Ei ole, mutta se ei silti tarkoita, että oikeuskansleri saati kansa katsoo Marinin hoitaneen hommansa hyvin, saati kiittää Marinia.
Arska, yksinkertainen kun on, katsoo, että demari on hoitanut hommansa hyvin kun ei syyllisty virassaan laittomuuksiin. Näkökulmahan se on sekin. Anonyymi kirjoitti:
Enpä usko, että kansa kiittää Marinia juhlimisesta. Paitsi se osa kansasta, jotka olivat juhlissa mukana. Olihan heitäkin parikymmentä.
Avauksessahan puhuttiin siitä, katsooko oikeuskansleri juhlimisen aiheuttaneen esteen tehtävien hoitamiselle. Ei ole, mutta se ei silti tarkoita, että oikeuskansleri saati kansa katsoo Marinin hoitaneen hommansa hyvin, saati kiittää Marinia.
Arska, yksinkertainen kun on, katsoo, että demari on hoitanut hommansa hyvin kun ei syyllisty virassaan laittomuuksiin. Näkökulmahan se on sekin.Älä mussuta. Marin nauttii kansan enemmistön suosiota. Se on fakta, mitä et voi kiistää. Lopeta siis jankkaaminen ja mene vaikka kalaan :))))))))))))))))))
Aragoni kirjoitti:
Asia on juurikin niin kuin sanot. Aito-arska on taas kerran, tapansa mukaan, asialinjalla.
Kumma että eräs palstahörkö vuodesta toiseen pyöriskelee omassa demarivihassaan. Todellisuudessa koko vasemmisto-oikeisto -jako on jo pitkälti menneen talven lumia ja vaikkei tiettyjen mielestä olisikaan, Suomessa valtaa pitää vaaleilla valittu eduskunta. Viime kädessä SE päättää lait ja asetukset, ei edes hallitus saati jokin tietty puolue. Lisäksi hallitus nauttii eduskunnan luottamasta, jos ei niin nurin menee. Marinin hallitus nauttii eduskunnan luottamusta ja piste.
Suomen edustuksellinen demokratia on erän maailman toimivimmista ja hyvä niin.Nuohan ovat tietyllä tavalla itsestään selvyyksiä. Suomalainen yhteiskunta on nykyään melko sekularistinen ja sen vuoksi korostuukin eräiden äärilaidan ajatteluissa miltei uskonnollisia jäänteitä mikä on sopivaa ja mikä on sopimatonta. Joidenkin asenteet ovat jääneet yli 50 vuoden taakse jolloin (70-luvun alussa) vihdoin kumottiin laki sapattirikoksesta.
Mennään tarpeeksi syvälle äärilaidan ajatuksiin niin sieltä paljastuu selkeä misogynia ja se heijastuu ja on heijastunut heidän sanomisissaan. Sen kaltaiseen ajatteluun, asenteeseen ja kirjoitteluun kun törmää vapautan oitis varmistimen sanaisesta aseestani.
Täälläkin siihen törmää usein ja kieltämättä huvittaa kun joku selvästi kouluja käymätön kirjoittaja purkautuu huonolla kirjoitustaidollaan nimittelemään hallitusta tyttöhallitukseksi ja pääministeriä kassatytöksi. Totuushan on, että hallituksen kaikki ministerit ovat kaikki erittäin kouluttautuneita ja monissa eri tehtävissä kouliutuneita osaajia.
Tuo loppukaneettisi on hyvä ja totta!
Suomen edustuksellinen demokratia on erän maailman toimivimmista ja hyvä niin.Anonyymi kirjoitti:
Enpä usko, että kansa kiittää Marinia juhlimisesta. Paitsi se osa kansasta, jotka olivat juhlissa mukana. Olihan heitäkin parikymmentä.
Avauksessahan puhuttiin siitä, katsooko oikeuskansleri juhlimisen aiheuttaneen esteen tehtävien hoitamiselle. Ei ole, mutta se ei silti tarkoita, että oikeuskansleri saati kansa katsoo Marinin hoitaneen hommansa hyvin, saati kiittää Marinia.
Arska, yksinkertainen kun on, katsoo, että demari on hoitanut hommansa hyvin kun ei syyllisty virassaan laittomuuksiin. Näkökulmahan se on sekin.Tuskin Arska on ainakaan yksinkertaisempi kuin sinä. Et sitä tosin väittänytkään ja hyvä niin. Arska ei avauksessaan kirjoittanut, että demari on hoitanut hommansa hyvin, jos ei syyllisty virassaan laittomuuksiin. Arskahan totesi aivan selvästi erikseen, että Marin on hoitanut hommansa hyvin koko pääministerikautensa ajan.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Tuskin Arska on ainakaan yksinkertaisempi kuin sinä. Et sitä tosin väittänytkään ja hyvä niin. Arska ei avauksessaan kirjoittanut, että demari on hoitanut hommansa hyvin, jos ei syyllisty virassaan laittomuuksiin. Arskahan totesi aivan selvästi erikseen, että Marin on hoitanut hommansa hyvin koko pääministerikautensa ajan.
Kyse on siitä, mitä Arska väittää, eli tästä: Kansa kiittää!
Ei muuten kiitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siitä, mitä Arska väittää, eli tästä: Kansa kiittää!
Ei muuten kiitä.Enemmistö suomalaisista pitää Marinin ja hänen hallituksensa toimintaa hyvänä.
Kyllä muuten siis kansa kiittää kannattamalla häntä. Mikäli kansan enemmistö pitäisi hallituksen toimintaa huonona, se ei kiittäisi.
- Anonyymi
Ja minulla on yhä oikeus olla pöyristynyt siitä, että pääministeri tanssii aivan hilittömän barbaarisella tavalla.
Kyllä siitä on lähdettävä, että pääministerille ovat sallittuja vain Ranskan hovissa 1700-luvulla harrastetut tanssit. Rigaudon, Bourrée ja Chaconne esimerkiksi. Lisäksi voidaan sallia valssi, kunhan pyörähdykset ovat säteeltään korkeintaan 1,2 metriä.- Anonyymi
Linnan juhlissa olen tarkkailut, miten nuoret tanssivat valssia. On se vaan kamalaa "irroittelua". Säädytöntä. Loukkaa Svinuhvhufdin muistoa.
Anonyymi kirjoitti:
Linnan juhlissa olen tarkkailut, miten nuoret tanssivat valssia. On se vaan kamalaa "irroittelua". Säädytöntä. Loukkaa Svinuhvhufdin muistoa.
Kevyt aristokraatillinen huntu kasvojen hillittyyn suojaamiseen naistanssahtelijoille, muuten ulos linnanjuhlista. Joku roti sentään. Korsetti on suositeltava, ehdottomasti. Miesten mustaan tanssahtelupukuun kuuluu ehdottomasti rusetti valkokauluspaidan kannattimeksi. Ja lakerikengät, jos ei ne kiillä, on väärässä paikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linnan juhlissa olen tarkkailut, miten nuoret tanssivat valssia. On se vaan kamalaa "irroittelua". Säädytöntä. Loukkaa Svinuhvhufdin muistoa.
Lisäksi päissään ovat ryypättyään Linnassa veronmaksajien rahoilla.
- Anonyymi
Aragoni kirjoitti:
Kevyt aristokraatillinen huntu kasvojen hillittyyn suojaamiseen naistanssahtelijoille, muuten ulos linnanjuhlista. Joku roti sentään. Korsetti on suositeltava, ehdottomasti. Miesten mustaan tanssahtelupukuun kuuluu ehdottomasti rusetti valkokauluspaidan kannattimeksi. Ja lakerikengät, jos ei ne kiillä, on väärässä paikassa.
Saapa nähdä, milloin persut alkavat vaatimaan tanssiville naisille burkhan käyttöpakkoa, sillä eihän sitä tiedä, milloin esim. Purra saattaa vahingossa ottaa tanssiaskeleen ja samassa kameranvalo välsähtää :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saapa nähdä, milloin persut alkavat vaatimaan tanssiville naisille burkhan käyttöpakkoa, sillä eihän sitä tiedä, milloin esim. Purra saattaa vahingossa ottaa tanssiaskeleen ja samassa kameranvalo välsähtää :)
Korjaus. Siis välähtää.
- Anonyymi
Mitä "hyvin" ? Aivan päin persettähän se on sählännyt ihan kaiken, SIIS kaiken. Miten edes paatunein vihervassari voi tota "suoritusta" kääntää hyväksi ?????? Maa täysin konkurssissa ja kukaan ei ota vastuuta mistään. Luojan KIITOS vaalit on ihan kohta ja päästään #jauhojengistä eroon lopullisesti
Jos sinä itse oletkin kaiketi selvitystilassa, niin maa ei ole. Maa voi olosuhteisiin nähden oikein hyvin, kiitos hallituksen :))))))))
- Anonyymi
Aragoni kirjoitti:
Jos sinä itse oletkin kaiketi selvitystilassa, niin maa ei ole. Maa voi olosuhteisiin nähden oikein hyvin, kiitos hallituksen :))))))))
Arakoni taitaa ymmärtää maan tilasta saman kuin Hagertin koni.
Inflaatio, korkojen nousu, ääretön vauhti julkisen velan otossa, PISA tulosten romahdus, naisten jääkiekkojoukkueen tappiot ja niin edelleen. Liian monessa asiassa maallamme menee nyt huonosti. Anonyymi kirjoitti:
Arakoni taitaa ymmärtää maan tilasta saman kuin Hagertin koni.
Inflaatio, korkojen nousu, ääretön vauhti julkisen velan otossa, PISA tulosten romahdus, naisten jääkiekkojoukkueen tappiot ja niin edelleen. Liian monessa asiassa maallamme menee nyt huonosti.Voi että, naisten jääkiekkojoukkueen tappiot, kauheaa. Syyttävä sormeni osoittaa Sipilään. Ehdottomasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arakoni taitaa ymmärtää maan tilasta saman kuin Hagertin koni.
Inflaatio, korkojen nousu, ääretön vauhti julkisen velan otossa, PISA tulosten romahdus, naisten jääkiekkojoukkueen tappiot ja niin edelleen. Liian monessa asiassa maallamme menee nyt huonosti.Moniko noista luettelemistasi on Suomen nykyhallituksen aiheuttamia? No etäpä, jos tilalla olisi ollut vaikkapa porvarihallitus? Olisiko tilanne noiden osalta jotenkin muuttunut, kun katsellaan taaksepäin, mistä syistä suurin osa uudesta velasta on syntynyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moniko noista luettelemistasi on Suomen nykyhallituksen aiheuttamia? No etäpä, jos tilalla olisi ollut vaikkapa porvarihallitus? Olisiko tilanne noiden osalta jotenkin muuttunut, kun katsellaan taaksepäin, mistä syistä suurin osa uudesta velasta on syntynyt?
Naisten jääkiekon tappiot ovat selvästi intersektionaalisen feminismin syytä, siis hallituksen syytä, ilmoittivathan he olevansa tuon aatesuunnan kannattajia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011581
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581001Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61886
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11770Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266766Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä341707Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74706Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61702