Mikä on köyhin asia mitä olet tehnyt?

Haluaisin tietää mikä on ollut teillä se surullisin asia mitä olette vähävaraisena joutuneet tekemään. Oletteko varastaneet vessapaperia kirjastosta kun ei ole varaa vessapaperiin? Ootko elänyt useita päiviä pelkällä sokerilla ja vedellä? Ootko joutunut varastamaan ruokaa jostain?
Itse elelen aika köyhää elämää mutta en oo vielä osunut tähän "rock bottom". Enkä haluakkaan.
20130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Työttömänä jätin vahingossa ilmottautumatta työvoimatoimistoon
vuonna 1977, kun silloisten sääntöjen mukaan piti 2 vko välein ilm.
No rankkua tuli eli minulta perittiin vähitellen pois nuo
"aiheettomasti maksetut" työttömyysrhat.
En siis saanut koulutusta vastaavaa työtä mutta sisuunnuin tuosta
toimeentuloani kalvavasta tempusta, että hakeuduin tuota pikaa
hanttihommiin ja pääsinkin niihin eli tein ulkotyötä puoli vuotta.
Siitä sisuunnuin lisää ja päätin hankkia koulutuksen kokonaan toiseen ammattiin.
Sen teinkin ja sain siitä ansiota seuraavat 35 vuotta sekä mukavan eläkkeen.
Näinkin voi tehdä kun on riittävästi sinnikkyyttä eikä anna periksi.

Äänestä
  • ennen oli aina töitä tarjolla kuten puutöissä

    nykyään kone hoitaa kaikki työt

    eikä töihin pääsee, jos ei tunne tietotekniikkaa sen eri muodoissa

    miksi töihin pakotetaan, vaikka työn laatu on muuttunut?

    kun ei ole enää mistä ottaa, niin ei ole enää....

    epäoikeudenmukainen yhteiskunta

    siksi sota on aina parempi koska rikas sika vie kaiken eikä kiitosta sano

    Äänestä

paperia ei tarvita, koska vesi on parempi
turhaan ostavat paperin paaluja

kun ei ole niin pakko on tehdä jotakin asialle

on tietenkin parempia kuin minä ihmisiä siinä asiassa
ja olen vasta alkaja Kuntakokeilun aito uhri

mutta nikseja tulee koko ajan lisää

pakko mikä pakko

siis kun on pakko niin on pakko vain

tyhmää, että toiset köyhät vain ovat itsekkään hiljaa
tekeytyvät yksinäisiksi ja kuuroiksi,
koska ryhmässä on voimaa, ei yksin

Äänestä

Ensimmäinen opiskelutalveni Suomessa oli tyhjentänyt kassani niin, ettei juna ja laivan kansipaikan lippujen jälkeen jäänyt paljoakaan rahaa syömiseen.
Olin ollut Scanialla ennen opiskelua ja siellä oli valmiina työpaikka ja asunto poikamieshotskussa.
Myin laivan kioskista ostamani kaksi 0,3 litran viinapulloa ja savukekartongin saadakseni kerran päivässä syödäkseni. Paistetut silakat työmaaruokalassa maksoivat silloin 4,95 Skr.
Alusta alkaen tanskalainen työkaverini piti minut käärityissä sätkissä.
Rahojen loputtua olin pelkällä kraanavedellä torstai illasta > maanantai iltaan.
Maanantain iltapäivällä alkoivat scanian taka-akselin käsin asennettavat jarrurummut painamaan yllättävän paljon joten alennuin hakemaaan palkkakonttorista etumaksua 50 Skr.
Varastaminen tai muukaan sellainen ei käynyt mielessänikään.
Silloin päätin, että jos minä joskus näen nälkää niin se tapahtuu omasta tahdostani ja ilman pakkoa.
Tuo päätös on pitänyt 57 vuotta.

Äänestä
  • Kasvattaa luontoa ja hyvä päätös tuo että prkl pärjää. Sen eteen täytyy jotain tehdä ettei ala vituttaan kun ei rahoja.Nykyään istutaan kotona ja pyöritellään peukaloita perhana missä sossuraha viipyy.

    Äänestä

Myönnän olen ns. Menestynyt... aina on ollut
Isopää aivot lyö salamoita virvatulta varustautunut voittamaan....

Äänestä

Menestystekijä

Äänestä

Jos pohjanoteeraus tulee ja on vaan kotona niin ensimmäinen askel on se että lähtee ihmisten ilmoille,monikin närkästyy jo ajatuksestakin että lähteä jonnekki.

Äänestä
  • Köyhän häpeä on köyhyys. Köyhänä ja köyhäksi leimattuna en halua mennä enää minnekään pilaamaan oikeitten ihmisten elämää. Köyhä on saastainen ja riippa. Paha vain palaa mieliini. Muistan, miten optikko merkkasi optikolla käynnin syyksi 'ilmainen näkötarkastus'. Eikä köyhä ei saanut lasireseptia, joka olisi parantanut näkemistä. Köyhän osa on ennalta valmis diagnoosi.
    Köyhä on alinta kastia, ei ihminen eikä lähimmäinen ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Köyhän häpeä on köyhyys. Köyhänä ja köyhäksi leimattuna en halua mennä enää minnekään pilaamaan oikeitten ihmisten elämää. Köyhä on saastainen ja riippa. Paha vain palaa mieliini. Muistan, miten optikko merkkasi optikolla käynnin syyksi 'ilmainen näkötarkastus'. Eikä köyhä ei saanut lasireseptia, joka olisi parantanut näkemistä. Köyhän osa on ennalta valmis diagnoosi.
    Köyhä on alinta kastia, ei ihminen eikä lähimmäinen ollenkaan.

    On se kamalaa, jos on sekä sokea että köyhä. Ei pysty enää keräämään edes tyhjiä
    tölkkejä tai pulloja että saisi jotakin ruokaa eikä edes näe niiden hintoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    On se kamalaa, jos on sekä sokea että köyhä. Ei pysty enää keräämään edes tyhjiä
    tölkkejä tai pulloja että saisi jotakin ruokaa eikä edes näe niiden hintoja.

    löytyykö niitä tölkkejä vielä nykyäänkin, minusta tuntuu että kaikki vie jokaisen tyhjän tölkkinsä visusti itse kauppaan, noh, ehkä jossain pientareella, ruohikossa voi jokunen tölkki olla, mutta ei niitä tölkkejä ihan "kävele vastaan", niinkuin joskus kai parempana aikana taaksepäin.

    Äänestä

Olen varastanut ruokaa kaupasta, ja wc paperia kirjastosta ja sairaalasta.

Äänestä

Köyhin asia, jonka olen tehnyt, on melko varmasti opiskeluaikana tapahtunut ruokaostos. Minulla ei ole koskaan ollut lemmikkejä, mutta kerran ostin alennustarran houkuttelemana päiväysvanhaa koiranruokaa. Ei se pahaa ollut, mutta luunsirut tuntuivat ikävästi suussa.

Kun opintolainalla piti maksaa edellistä opintolainaa ja asuntolainaa, olivat rahat hyvin tiukalla. Masennus esti hakemasta töitä, joita tuskin olisinkaan jaksanut tehdä opintojen ohessa.

Pitkäaikatyötön

Äänestä
  • Kyllä ne muillakin opiskelijoilla oli rahat lopussa keväällä joten oltiin tyhjätaskuja.
    Ratkaisimme talousongelman siten että kolme kaveria otti eri pankeista
    vekselin ( = vakuudeton laina nyk. pikavippi) ja takasimme toisemme ristiin.
    Niin kellään ei ollut varaa jättää asiaa hoitamatta.
    Kyllä sitten kesätöiden aikaan saatiin taas talous tasapainoon ja myöhemmässä
    elämässä on tullut asiat hoidettua riittävän ryhdikkästi jo 50 vuoden ajan.

    Äänestä

70-luvulla ei ollut isot lapsilisät eikä muita tukijaisia.
oli kaksi pientä lasta alle kouluiän,niin jouluna ei ollut muuta lahjaa kuin suklaarasiat.
ja oli muutenkin niukkaa aikaa mutta oli iloa leikkiä ulkona ei ollut pelkoa.

Äänestä
  • Sama tilanne. Mummot asuivat paikkakunnalla ja lahjoivat lapsiamme.
    Muutamilta tuttavilta saimme heidän lapsilleen pieniksi jääneitä tavaroita.
    Yhtenä jouluna kävi pontikalla lahjomani joulupukki.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sama tilanne. Mummot asuivat paikkakunnalla ja lahjoivat lapsiamme.
    Muutamilta tuttavilta saimme heidän lapsilleen pieniksi jääneitä tavaroita.
    Yhtenä jouluna kävi pontikalla lahjomani joulupukki.

    Onneksi ei käynyt kuten naapurissa, että pukki oli 3 tuntia myöhässä kun oli
    lahjottu sillä pontikalla varmaan useammassa paikassa jo aiemmin.

    Äänestä

Yhteiskunta tulee romahtamaan ja tuolloin ei enää kukaan alistu mihinkään vaan alkaa keltapaita kapina, puolueet ja politiikka on totaali rikki joten ainut vaihtoehto on Ranskan tyylinen keltaliiviliike.

Fasisimi nostaa päätään politiikassa koko maailmassa kun rikkaat haluavat vain lisää köyhien kustannuksella. Sanoisin etä uusliberalismin siirtymä fasismiin on jo näkyvissä myös Suomessa.

Tässä ei hyvin käy kun historia toistaa taas itseään.

Äänestä

Syönyt kaatopaikalta löytyneitä hedelmiä ja karkkeja, sekä käyttänyt kaatopaikalta löytyneitä vaatteita niin kauan kuin pieniä kaatopaikkoja oli ja niiltä sai ( tai voi vaikka aidan yli kiiveten) hakea tavaraa. Onneksi pääsin töihin vuosi kaatopaikan sulkemisen jälkeen

Äänestä

Imin rupea jalastani,sain pikkasen verta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaatananLihapalli kirjoitti:

Haluaisin tietää mikä on ollut teillä se surullisin asia mitä olette vähävaraisena joutuneet tekemään. Oletteko varastaneet vessapaperia kirjastosta kun ei ole varaa vessapaperiin? Ootko elänyt useita päiviä pelkällä sokerilla ja vedellä? Ootko joutunut varastamaan ruokaa jostain?
Itse elelen aika köyhää elämää mutta en oo vielä osunut tähän "rock bottom". Enkä haluakkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu