Maalaisena kysyn, että mistä ihmeen luontokadosta...

..tuo kommunistien Anna Kontula oikein puhuu?
Luontokatoa voi olla vain kaupungeissa, maaseudullahan metsät kasvaa enemmän kuin koskaan ennen.
57256
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Luepa ihan itse vaikka Suomen luonnonsuojeluliiton infosta.

https://www.sll.fi/luontokato/suomalainen-luontokato/

Luontokadon taloudellisiin haittavaikutuksiin on myös herätty. Luontokato voi aiheuttaa esim. ihmisille tärkeän puhtaan veden vähenemistä ja pölyttäjähuoneisten vähentymisellä on negatiivinen vaikutus ihmisen ruokatalouteen. Hiilen sidonnan heikkeneminen johtaa puolestaan koko ekosysteemin muuttumiseen, millä voi olla arvaamattomia haittavaikutuksia.

https://www.eurojatalous.fi/fi/2022/artikkelit/luontokato-uhkana-rahoitusmarkkinoiden-vakaudelle/

Äänestä
  • Siellä on ohjeita kaupunkilaisille, esimerkiksi:

    "Tee pihastasi luontopiha tai vaikuta taloyhtiösi pihan hoitoon. Valitsemalla kotimaisten hyönteisten suosimia kasveja pääsee seuraamaan pörriäisten vuodenkiertoa. Monimuotoinen piha on hallitun hoitamaton eikä siellä tarvita tuholaismyrkkyjä."

    --käy kyykkypaskalla parkkipaikalle, niin kärpäset saa syötävää.. :))

    Äänestä

  • Aloitetaan luntokadosta.

    Suurin yksittäinen luontokadon aiheuttaja tällä hetkellä on tuulivoima. Yhden myllyn rakentaminen vaatii metsän poistamisen usean hehtaarin alueelta pysyvästi. Itse myllyn alle jää noin hehtaari, tiet, muuntoasemat, johtolinjat jne, kun lasketaan mukaan niin puhutaan jo 2-5 hehtaarista per mylly riippuen siitä kuika kauas olemassa olevista voimalinjoista myllyt tehdään. Ja tosiaankin, kyse on pysyvästä luontokadosta, koska aukkojen ei sallita kasvaa uutta puuta.

    Kantaverkkojamme ei ole suunniteltu tuulivoiman tarpeisiin, niinpä lähivuosina joudutaan rakentamaan tuhansia klometrejä myös uutta kantaverkkoa. Niiden vuoksi hakataan melkoiset määrät metsää pysyvästi aukeaksi. Siis todella merkittävä luontokato siinäkin.

    Tuulivoimaa tulisikin rakentaa sinne, missä sen kysyntä on suurinta. Siis esimerkiksi Helsinkiin. Näin vältyttäisiin luontokadolta. Mutta koska myllyt ovat isoja ja pilaavat maiseman, niitä ei tietenkään sinne rakenneta.

    Sitten pölyttäjistä

    Metsien istetut aukot ovat paikkoja, joissa pölytäjähyönteiset viihtyvät erityisen hyvin, ja ne myös pesivät niissä. Aukoissa kasvaa heinä- ja ruohokasveja, niinpä siellä viihtyvät myös pölyttäjähyönteiset.

    Kasvit tarjoavat ruokaa pölyttäjille, ja sitä myöten myös ihmiselle. Pölyttäjät kun huolehtivat paitsi metsämarjoista, myös viljelykasveista. Aukkohakkuista ja metsien uudistamisen kieltämisestä tulee koitumaan miljardien tappiot ruokahuollolle kun pölyttäjien määrä romahtaa.

    Hiilensidonnasta vielä

    Suomessa on outo tapa raportoida virheellistä tietoa hiilinieluista. Esimerkiksi suojeltujen soiden hiilensidotaa ei lasketa hiilinieluihin, vaikka se on hyvin merkittävää. Toinen merkittävä hiilivarasto on kivennäismaan pintaosa orgaanisen kerroksen alla, siis metsien kunttaan sitoutuva hiili.. Sekin jätetään raporteista pois.

    Näiden tahallisten ja virhellisten poisjättöjen vuoksi Suomen EU:lle raportoimat hiilinielut ovat paljon pienenpiä kuin luonnon todellinen hiilensidonta. Näillä poisjätöillä on sitten suuri merkitys kun lasketaan esim. ennallastamisvaatimuksia joista nyt hallituksessa toisella puolen Vihreät ja Vasemmistoliitto sekä toisella puolen Kepu, SDP ja RKP kiistelevät. SDP on onneksemme ottanut EU asetukseen vastustavan kannan, joten luultavammin se järjettömyys torpataan.

    1Äänestä

  • Ihmisiä on liikkunut jo ammoisista ajoista alkaen nykyisen Suomen alueella. Jääkauden lopussa laajat alueet olivat veden peittämiä. Siihen aikaan näillä alueilla oli paljon vedenalaista elämää. Luontokato oli nopeaa maanpinnan noustessa ja alkuperäiset vesielukat joutuivat etsimään uudet elinympäristöt itselleen. Osa jäi kuitenkin jumiin nykyisiin järviin tai murtovesialtaisiin.

    Suomalaisten esi-isät asettuivat pikkuhiljaa ympäri ämpäri Suomen maata. Kehitys kehittyi ja Suomessa oleva populaatio saavutti kehityksensä huipun 1995 mennessä. Tämän jälkeen vieraslajit levisivät ympäri Suomea ja luontokato kohtasi alkuperäisen lajin. Syntyvyys laski, älykkyys laski jne. Jonkin arvion mukaan alkuperäisille suomalaisille käy, kuten gromagnon ihmisrodulle, eli uusi vietaslaji nai suomalaisia, jolloin uuden lajin geeneihin jää muutama prosentti alkuperäistä suomalaista lajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aloitetaan luntokadosta.

    Suurin yksittäinen luontokadon aiheuttaja tällä hetkellä on tuulivoima. Yhden myllyn rakentaminen vaatii metsän poistamisen usean hehtaarin alueelta pysyvästi. Itse myllyn alle jää noin hehtaari, tiet, muuntoasemat, johtolinjat jne, kun lasketaan mukaan niin puhutaan jo 2-5 hehtaarista per mylly riippuen siitä kuika kauas olemassa olevista voimalinjoista myllyt tehdään. Ja tosiaankin, kyse on pysyvästä luontokadosta, koska aukkojen ei sallita kasvaa uutta puuta.

    Kantaverkkojamme ei ole suunniteltu tuulivoiman tarpeisiin, niinpä lähivuosina joudutaan rakentamaan tuhansia klometrejä myös uutta kantaverkkoa. Niiden vuoksi hakataan melkoiset määrät metsää pysyvästi aukeaksi. Siis todella merkittävä luontokato siinäkin.

    Tuulivoimaa tulisikin rakentaa sinne, missä sen kysyntä on suurinta. Siis esimerkiksi Helsinkiin. Näin vältyttäisiin luontokadolta. Mutta koska myllyt ovat isoja ja pilaavat maiseman, niitä ei tietenkään sinne rakenneta.

    Sitten pölyttäjistä

    Metsien istetut aukot ovat paikkoja, joissa pölytäjähyönteiset viihtyvät erityisen hyvin, ja ne myös pesivät niissä. Aukoissa kasvaa heinä- ja ruohokasveja, niinpä siellä viihtyvät myös pölyttäjähyönteiset.

    Kasvit tarjoavat ruokaa pölyttäjille, ja sitä myöten myös ihmiselle. Pölyttäjät kun huolehtivat paitsi metsämarjoista, myös viljelykasveista. Aukkohakkuista ja metsien uudistamisen kieltämisestä tulee koitumaan miljardien tappiot ruokahuollolle kun pölyttäjien määrä romahtaa.

    Hiilensidonnasta vielä

    Suomessa on outo tapa raportoida virheellistä tietoa hiilinieluista. Esimerkiksi suojeltujen soiden hiilensidotaa ei lasketa hiilinieluihin, vaikka se on hyvin merkittävää. Toinen merkittävä hiilivarasto on kivennäismaan pintaosa orgaanisen kerroksen alla, siis metsien kunttaan sitoutuva hiili.. Sekin jätetään raporteista pois.

    Näiden tahallisten ja virhellisten poisjättöjen vuoksi Suomen EU:lle raportoimat hiilinielut ovat paljon pienenpiä kuin luonnon todellinen hiilensidonta. Näillä poisjätöillä on sitten suuri merkitys kun lasketaan esim. ennallastamisvaatimuksia joista nyt hallituksessa toisella puolen Vihreät ja Vasemmistoliitto sekä toisella puolen Kepu, SDP ja RKP kiistelevät. SDP on onneksemme ottanut EU asetukseen vastustavan kannan, joten luultavammin se järjettömyys torpataan.

    Tuulimyllyjen rakentaminen ei edellytä mitään hehtaarin alueen metsänkaatoa. Olen nähnyt tämän omin silmin, missä alueelle on rakennettu 5-6 myllyä. Yksi niistä on rakennettu hyvin kapealle maa-alueelle meren ja vesialtaan väliin ja vierestä voi ajaa vaikka autolla ohi. Yhtään puuta ei tarvinnut kaataa. Muidenkin myllyjen ympäristössä luonto näyttää aika lailla samalta kuin ennen rakentamista.

    Rakentaminen edellyttää lupamenettelyä, missä ympäristövaikutukset tutkitaan tarkkaan. Ympäristöluvan myöntämisestä on mahdollisuus valittaa. Myllyt on järkevä rakentaa korkeille paikoille taikka meren läheisyyteen ja jatkossa merelle. Merelle sijoitettavia myllyjä on alettu kehittää niin, että niitä voidaan helposti jopa siirtää paikasta toiseen. Tämä tietoni perustuu näitä asioita tutkineen professori Peter Lundin julkisiin lausuntoihin.

    Kantaverkon ongelma on se, että sähköä käytetään ympäri Suomea. Olisikin erittäin edullista, jos sähköä tarvittaisiin vain pk-seudulle. Silloin riittäisi muutama reititys.

    Pölyttäjähyönteisten osalta on olemassa asiaa koskeva valtioneuvoston strategia, missä ei puhuta lainkaan mistään avohakkuiden myönteisestä merkityksestä. Päinvastoin on tärkeää, että on niittyjä, lahopuuta ja kukkivia puita sisältävää metsää.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    "Kantaverkon ongelma on se, että sähköä käytetään ympäri Suomea. Olisikin erittäin edullista, jos sähköä tarvittaisiin vain pk-seudulle. Silloin riittäisi muutama reititys."

    Ei se pk- seutu sitä sähköä tuota, vaan se tuotetaan aivan muualla kuin siellä.
    --"kantaverkon ongelma" :))) mee hoitoon!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitä väliä sillä on, missä sähkö tuotetaan? Kyllä tuottajat ottavat siitä markkinaehtoisen hinnan kuluttajilta. Ei siitä kannata olla huolissaan. Sähköä tuotetaan esim. aika lähellä pk-seutua, Loviisan ydinvoimalassa. Pk-seudulla on omia voimalaitoksia, joista kai Helen on ollut ongelmallisin tähän asti suuren hiilisidonnaisuuden vuoksi. Helen tuottaa itse huomattavan osan Helsingin tarvitsemasta sähköstä ja lämmöstä. Uusiutuvien ja ydinvoiman osuus on noin 70 % ja lisääntyy koko ajan. Helenin on käsittääkseni omistusosuuksia Olkiluodon ydinvoimalassa ja vesivoimaloissa sekä Suomessa että Ruotsissa.

    Myös Vantaan Energia tuottaa paljon sähköä, mm. jätteistä ja ymmärtääkseni myös geoterminen lämmön tuotanto on lisääntynyt. Ilmeisesti tavoitteena on saada tuotanto fossiilivapaaksi vuoteen 2026 mennessä.

    Äänestä

Eikö maatalousoppilaitoksessa opetettu biologiaa?

1Äänestä
  • Suomen luonnonsuojeluliiton kirjoitukset ovat propagandaa, ei tietoa.

    Suomen pinta-alasta 73 % on metsiä ja 1/3 suota. Uusia lajeja löydetään joka päivä kun etsitään. Äsken löydettiin lisää lajeja.

    https://www.ts.fi/uutiset/5803910

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Suomen luonnonsuojeluliiton kirjoitukset ovat propagandaa, ei tietoa.

    Suomen pinta-alasta 73 % on metsiä ja 1/3 suota. Uusia lajeja löydetään joka päivä kun etsitään. Äsken löydettiin lisää lajeja.

    https://www.ts.fi/uutiset/5803910

    Metsänomistajat ja metsäteollisuushan ne eivät harrasta propagandaa, vaan pohjaavat lobbauksensa pelkkään tietoon. Vai meniskö se ihan niin? Paras ja puolueettomin tietolähde on tieteellinen tutkimus.

    Uusia vieraslajeja löydetään, mutta samaan aikaan vanhoja lajeja häviää. Kokonaistulos näyttää negatiiviselta.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Metsänomistajat ja metsäteollisuushan ne eivät harrasta propagandaa, vaan pohjaavat lobbauksensa pelkkään tietoon. Vai meniskö se ihan niin? Paras ja puolueettomin tietolähde on tieteellinen tutkimus.

    Uusia vieraslajeja löydetään, mutta samaan aikaan vanhoja lajeja häviää. Kokonaistulos näyttää negatiiviselta.

    Väität olevasi akateeminen. Mielenkiintoista on, että näissä luontoasioissa kuitenkin turvaudut propagandalaitosten tietoon, et yliopistojen tai muiden tutkimuslaitosten tietoon.

    Esimerkiksi pölyttäjistä on tehty tutkimuksia, kuinka niitä esiintyy metsien aukoissa moninkertainen määrä verrattuna peitteiseen metsään. Tämä on luontojärjestöille epämieluisa tieto, he kun propagandassaan vastustavat aukkohakkuita. Niinpä koko asia vaietaan luontojärjestöjen viestinnässä.

    Lajikadon kanssa on sama tilanne. Tutkitun tiedon mukaan vielä sata vuotta sitten Suomessa lajeja katosi useita jokaista vuotta kohden. Tänään lajeja katoaa yhden käden sormin laskettava määrä vuosikymmenessä. Lajikato on siis hidastunut merkittävästi. Luontojärjestöt kiertävät tämän faktan listaamalla uhanalaisia lajeja, ja sanovat uhanalaisuuden merkitsevän luontokatoa. Uhanalaisuus listat on kuitenkin laadittu ilman mitään todellista tutkimusta, ne perustuvat vapaaehtoisten ilmoittamiin havaintoihin. Myös lajien kannanmuutosten syyt jätetään selvittämättä. Laji luokitellaan uhanalaiseksi, kunhan sen määrä on laskussa.

    Epämääräisen määrittelyn vuoksi esimerkiksi jotkut lokkilajit on määritelty uhanalaisiksi. Niiden määrä vuosikymmeniä sitten kasvoi hurjasti kun meillä on maassa sadoittain avoimia kaatopaikkoja. Lokit saivat ruokaa ja lisääntyivät kaatopaikoilla. Nyt kun jätteita ei dumpata luntoon, lokkien määrä on vähentynyt. Ne listataan uhanalaisiksi, vaikka niiden määrä on palautunut luonolliselle tasolle. Vastaavia esmerkkejä näissä listauksissa on vaikka kuinka jos vaan viitsii edes hieman perehtyä, eikä vaan kuuntele propagandaa

    1Äänestä

Luontokato on nimenomaan kaupunkien ja muun rakentamisen aiheuttamaa. Kapungeissa talot, kadut, torit, raideväylät jne. aiheuttavat pysyvästi luonnon katoamisen. Myös esim kaupunkien tarvitsema sähkö johdetaan pysyvästi auki hakattuja sähköjohtolinjoja pitkin, merkittäviä luontokadon alueita nekin,

Metsätalous on pelastanut paljon alueita luontokadolta. Suomessa. Aikanaan luovuttiin jatkuvasta kasvatuksesta, harsinnasta, jossa metsistä käytiin poimimassa isoimmat puut. Sen jälkeen metsämme ovat kasvaneet yli miljardin kuution verran. Myös vanhojen metsien määrä Etelä-Suomessa on lisääntynyt sadassa vuodessa, kun aiemmin metsistä laitettiin nurin suurimmat puut, niin nykyisin puuston annetaan kasvaa täysi-ikäisiksi. Pohjoisessa taas suojelu on lisännyt vanhoja metsiä.

Metsien monimuotoisuus on myös lisääntynyt viimeisinä vuosikymmeninä. Sekametsien suosiminen taimikonperkauksissa on ollut käytäntö joo 25 vuoden ajan, ja sen seurauksena metsien lajisto on runsastunut.

Lehtojen määrä on ainoa huolestuttava seikka metsien luontokadossa. Lehdot ovat tyypillisesti etelä-Suomen metsiä, ja siellä niin maatalous kuin etenkin rakentaminen on vähentänyt lehtojen määrää. Yli puolet Suomen vaarantuneiksi luokitelluista luontotyypeistä onkin lehtoja, ja siis koskee eteläisintä rannikkovyöhykettä. Muualla sitten luontokatoa ei ole, vaan päinvastoin luonto voi paremmin kuin vuosikymmeniä sitten

1Äänestä
  • Asiantuntevaa tekstiä. Ei tippaakaan vihreää kiihkoa.

    1Äänestä

  • Tämä lienee ihan yksityisajatteluasi. Järkevä päätöksenteko perustuu kuitenkin tutkittuun tietoon ja se ei taida nyt ihan vastata sitä mitä esität.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tämä lienee ihan yksityisajatteluasi. Järkevä päätöksenteko perustuu kuitenkin tutkittuun tietoon ja se ei taida nyt ihan vastata sitä mitä esität.

    Meneppäs Helsinkiin Rautatientorille ja katso onko luontoa näkyvillä. Jos ei, niin silloinhan kyseessä on luontokato. Kaupungin rakentamisen vuoksi on tuhottu luontoa.

    Voit katsoa ihan omin silmin mistä luonto on kadonnut, ja missä taas metsät ovet lisääntyneet. Netistä löytyy paikkatietoikkuna palvelu, jossa voi katsella ilmakuvia vuosikymmenten ajalta. Niissä näkyy hyvin selvästi esimerkiksi Helsingin kasvun aiheuttama metsien ja luonnon hävittäminen. luontokato. Niissä näkyy myös hyvin selvästi maalaiskylien metsittyminen. Kun vielä 1950 luvulla kylien laitamat olivat aukeita tai korkeintaan harvaa metsää, niin nyt alueet ovat ihan umpimetsää. Ne ovat siis palanneet luonnonmukaisiksi, saaneet takaisin sen vanhan metsän joka niissä alunalkaen on ollut.

    1Äänestä

  • SOTILASkyvykkyyttä kirjoitti:

    Asiantuntevaa tekstiä. Ei tippaakaan vihreää kiihkoa.

    Eikä sanaakaan Suomen Keskustasta!

    Äänestä

Kontula on niitä luonnosta kaikkitietäviä, joka ei ole koskaan luonnossa edes käynyt, siis oikeassa metsässä, suolla, korvessa, rämeellä tai muussakaan jota kovasti suojelee.

He ovat parhaita asiantuntijoita kertomaan mitä noille rämeille ja muille pitää tehdä, miten niitä pitää hoitaa, miten korjata puut jos sitä harrastetaan jne. Parhaita omasta mielestään. Ja se riittää

1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Juuri tuota esimerkiksi Mielipidepankille on koetettu täällä sanoa, mutta MPP vaan jankkaa noita propaganda toimijoiden, kuten WWF, juttuja

    Ei tästä ole kukaan aiemmin kirjoittanut. Täällä on lähinnä väitetty, ettei koko ilmastonmuutosta ole. Tämä Lomborg ei sellaista väitä, vaan pitää huonona ratkaisuna sitä, että fossiilisia polttoaineita vähennetään globaalisti "pakolla", koska se iskee silloin pahiten kaikkein köyhimpiin ihmisiin. En suinkaan väitä tätä vastaan. Lomborgin näkemykset ovavt varteen otettavia.

    Hänhän päinvastoin sanoo, että ilmastoimet pitää aloittaa painokkaasti rikkaista maista, jotta sitä kautta voidaan luoda köyhillekin maille halpaa, energiatehokasta ja fossiilivapaata energiaa.

    Jos tämä on se esittämäsi vaihtoehtoinen ajatusmalli, sen voi hyväksyä. Luulen vaan, että rutina täällä Suomessa olisi silloin entistäkin kovempaa. Kannattaa muistella, mitä persut ovat asiasta esittäneet. Heidän mukaan paljon köyhemmän yhteiskunnan eli esim. Kiinan pitäisi osallistua voimakkaammin näihin ilmastotalkoisiin. Esitys on siis täysin päinvastainen kuin Lomborgin ajatusmalli.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On mielenkiintoinen. Tällaisia ajattelumalleja tarvitaan. Lomborg siis esittää, että rikkaiden maiden tulisi olla asiassa tienraivaajia rikkautensa vuoksi. Se koskee siis myös Suomea. Ainakin persut ovat kaikella tarmollaan juuri vastustaneet tällaisia ajatuksia. Joten vastustusta löytyy siltä suunnalta. Ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia Lomborg ei suinkaan kiistä. Hän kertoo, että globaaleilla toimilla on kokonaisuutta haittaavia vaikutuksia ja että nyt suunnitellut toimet ovat aivan liian vähäisiä pysäyttämään ilmastonmuutos.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei tästä ole kukaan aiemmin kirjoittanut. Täällä on lähinnä väitetty, ettei koko ilmastonmuutosta ole. Tämä Lomborg ei sellaista väitä, vaan pitää huonona ratkaisuna sitä, että fossiilisia polttoaineita vähennetään globaalisti "pakolla", koska se iskee silloin pahiten kaikkein köyhimpiin ihmisiin. En suinkaan väitä tätä vastaan. Lomborgin näkemykset ovavt varteen otettavia.

    Hänhän päinvastoin sanoo, että ilmastoimet pitää aloittaa painokkaasti rikkaista maista, jotta sitä kautta voidaan luoda köyhillekin maille halpaa, energiatehokasta ja fossiilivapaata energiaa.

    Jos tämä on se esittämäsi vaihtoehtoinen ajatusmalli, sen voi hyväksyä. Luulen vaan, että rutina täällä Suomessa olisi silloin entistäkin kovempaa. Kannattaa muistella, mitä persut ovat asiasta esittäneet. Heidän mukaan paljon köyhemmän yhteiskunnan eli esim. Kiinan pitäisi osallistua voimakkaammin näihin ilmastotalkoisiin. Esitys on siis täysin päinvastainen kuin Lomborgin ajatusmalli.

    Voisitko vielä hieman avata sitä "kantaverkon ongelmaa" kun sähköä käytetään ympäri suomea?
    Tarkoitatko, että sähkön käyttöä pitäisi joillakin seuduilla rajoittaa ja jos niin on niin missä?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Voisitko vielä hieman avata sitä "kantaverkon ongelmaa" kun sähköä käytetään ympäri suomea?
    Tarkoitatko, että sähkön käyttöä pitäisi joillakin seuduilla rajoittaa ja jos niin on niin missä?

    Ei sähkön saantia pidä missään rajoittaa. Kyse on yhteiskuntasuunnittelusta. Kun suositaan hajallaan asumista, se tarkoittaa kaikenlaisten johdotusten metrimäärän huomattavaa kasvua. Taloudellisesti siitä tulee kallista, kun hinta lasketaan asukasta kohden eri paikoissa Suomea. Jos sinä omistaisit sähkön tuotantolaitoksen jossain päin Suomea ja asiakkaita olisi vaikkapa pk-seudulla miljoona ja muualla siellä täällä 10-1000 asukasta. Kyllä sitä silloin miettisi, että kannattaako ainakaan samalla hinnalla myydä sitä sähköä pien- ja suurasiakasryhmille, kun ottaa huomioon investointikustannukset. Se aivan sama kuin että pk-seudulla oleva ruokaketju alkaisi myydä sapuskoja samaan hintaan kuljetuksineen Savukoskelle ja lähialueilleen.

    Taaja asutus on monessa suhteessa selvästi kustannustehokkaampi tapa asua. Post-modernissa yhteiskunnassa se tarkoittaa lisäksi markkinoiden läheisyyttä, mikä kasvattaa kysyntää. Haja-asutusmalli on peräisin menneiden vuosisatojen metsästys- ja kalastuskulttuurista, missä riistamaiden laajuus oli tärkeää.

    Höpötät aivan puuta heinää taas kerran

    Suomeen joudutaan rakentamaan lähivuosina tuhansia kilometrejä uutta surjännite linjaa, koska sähkön tuotannossa ollaan siirtymässä entistä enemmän sattumasähkön tuotantoon, siis tuulivoimaan. Suuren tuotannon vaihtelun vuoksi vanhaa verkkoa ei voida käyttää sellaisenaan, toinen syy on tuotannon sijoittuminen.

    Haja-asutuksella ei ole mitään tekemistä näiden tarvittavien verkkoinvestointien kanssa, vaan kyse on siitä, että tuotanto on kaukana kulutuspaikoista. Tuulisähköä tuotetaan Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa jne. Sähköä taas kulutetaan pääkaupunkiseudulla. Uutta siirtoverkkoa tarvitaan kuljettamaan tuotanto käyttöpaikalle. Ongelmaa ei olisi jos esim Helsinki sallisi tuulivoimaloita alueelleen, mutta koska ne ovat rumia ja korkeita, Helsinki haluaa ne mahdollisimman kauas jonnekin pis silmistä. Sama koskee koko Uuttamaata. Siellä ei haluta tuulivoimaa maisemaa pilaamaan.

    Post-moderni kaupunkikulttuuri oli käytössä Sodomassa ja Gomorrassa paljon ennemmin kuin täällä metsästys ja kalastuskulttuuri, missä riistamaiden laajuus oli tärkeää.
    pitäisikö riista, kala ja maataloutta vähentää? :)

    Tuulivoiman takia rakennetaan KANTAVERKKOA pöljä, ei pienjännitelinjoja joista höpäjät.

    Nuo siirtolinjat vaaditaan koska tuulivoima sekoittaisi olemassa olevat verkot. Tuulivoiman tuotanto kun vaihtelee niin tolkuttomasti, niin se vaatii omat säätösysteemit verkkoon että verkko kestää

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Höpötät aivan puuta heinää taas kerran

    Suomeen joudutaan rakentamaan lähivuosina tuhansia kilometrejä uutta surjännite linjaa, koska sähkön tuotannossa ollaan siirtymässä entistä enemmän sattumasähkön tuotantoon, siis tuulivoimaan. Suuren tuotannon vaihtelun vuoksi vanhaa verkkoa ei voida käyttää sellaisenaan, toinen syy on tuotannon sijoittuminen.

    Haja-asutuksella ei ole mitään tekemistä näiden tarvittavien verkkoinvestointien kanssa, vaan kyse on siitä, että tuotanto on kaukana kulutuspaikoista. Tuulisähköä tuotetaan Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa jne. Sähköä taas kulutetaan pääkaupunkiseudulla. Uutta siirtoverkkoa tarvitaan kuljettamaan tuotanto käyttöpaikalle. Ongelmaa ei olisi jos esim Helsinki sallisi tuulivoimaloita alueelleen, mutta koska ne ovat rumia ja korkeita, Helsinki haluaa ne mahdollisimman kauas jonnekin pis silmistä. Sama koskee koko Uuttamaata. Siellä ei haluta tuulivoimaa maisemaa pilaamaan.

    Tuulivoimaloiden sijoittuminen esim. Pohjois-Pohjanmaalle ei johdu siitä, että Helsinki tai Uusimaa ei sallisi tuulivoimaloita alueelleen. Arvelisin sijoittumisen yhdeksi kriteeriksi Pohjois-Pohjanmaan sijainnin edullisuuden tuulivoimatuotantoon. Ne sijoittuvat rannikon läheisyyteen, rannikon ilmansuunta on edullinen, koska tuulet puhaltavat usein Atlannin suunnalta eli lounaasta ja lännestä, mistä matalapaineet Suomeen tulevat. Tästä en ole varma, mutta arvelen siis asian olevan näin. Jos joku tietää asian paremmin, korjatkoon.

    Sen sijaan siitä olen varma, että sijoittautumista ohjaa Pohjois-Pohjanmaalla kuntien hali sijoittaa tuulivoimaa alueilleen. Tuulivoimaloiden sijoittamistahan ei ohjata mistään ylhäältä käsin, vaan tuulivoimayhtiöt hakevat itse toiminnalleen parhaita mahdollisia sijaintipaikkoja. Ei esim. Helsinki kykene estämään tuulivoimaloiden sijoittumista alueelleen, jos kaava mahdollistaa sijoittamisen eikä ympäristöluvan myöntämiselle ole esteitä. Pohjois-Pohjanmaalla kuntia ja samalla kuntalaisia houkuttaa suuresti se, että tuulivoimalat ovat kunnan kannalta hyvä tulonlähde. Niistä maksettavat kiinteistöverot ovat niin suuria, että pudottavat joissakin kunnissa kuntaveron lähelle nollaa nyt kun hyvinvointialueen verotus siirtyy valtiolle. Tällaisia suuria hyötyjiä ovat esim. Simo ja Pyhäjoki. Kalajoki, Ii, Raahe ja Pori.,

    Jostain syystä tuulivoimayritykset ovat hakeutuneet nimenomaan näille paikkakunnille ja se johtuu varmasti näiden tuulivoimakuntien halukkuudesta saada alueelleen tuulivoimaloita. Uudellemaalle tällaista työntöä ei näytä olevan. Itä-Suomeen tuulivoimaloita ei taas voi sijoittaa sen vuoksi, että ne häiritsevät puolustusvoimien tutkajärjestelmiä. Tämä saattaa olla esteenä myös eteläisen Suomen rannikolla. Kuten sanottua muilta osin kunnat eivät sinällään voi estää tuulivoimaloiden sijoittamista, jos sille ei ole lainmukaisia esteitä. Tuulivoimayritykset ovat puolestaan kertoneet, että ne pyrkivät sijoittamaan tuulivoimaloita sellaisiin paikkoihin, missä niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa niin luonnolle kuin ihmisillekin.

    Nimenomaan kaavoituksella Helsinki on estänyt tuulivoimaa. Halukkaita investoijia olisi kyllä ollut. Onhan Helsinki yhtälailla rannikolla jossa tuulee. Mutta kaavoja ei suostuta tekemään tuulivoimalle.

    Tuulivoimalat sijoittuvat pääosin asumattomille metsäalueille, ja siten ne ovat suuri luontokadon aiheuttaja. Asennuskenttä tuulivoimalaa rakennettaessa on hehtaarin kokoinen, tiet, johtolinjat, muuntamot ja muu infra siihen päälle. Yhtä myllyä kohden tuhotaan jopa 4-5 hehtaaria metsää. Pysyvästi.

    Kunnat saavat kiintesitöverotuloa kepulandiassa, se ohittaa luonnonsuojelun. Metsää tuhotaan näissä kepulaisissa kunnissa surutta kunhan saadaan myllyjä kunnan alueelle. Luontoarvoista tai edes luontokadosta viis.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Höpötät aivan puuta heinää taas kerran

    Suomeen joudutaan rakentamaan lähivuosina tuhansia kilometrejä uutta surjännite linjaa, koska sähkön tuotannossa ollaan siirtymässä entistä enemmän sattumasähkön tuotantoon, siis tuulivoimaan. Suuren tuotannon vaihtelun vuoksi vanhaa verkkoa ei voida käyttää sellaisenaan, toinen syy on tuotannon sijoittuminen.

    Haja-asutuksella ei ole mitään tekemistä näiden tarvittavien verkkoinvestointien kanssa, vaan kyse on siitä, että tuotanto on kaukana kulutuspaikoista. Tuulisähköä tuotetaan Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa jne. Sähköä taas kulutetaan pääkaupunkiseudulla. Uutta siirtoverkkoa tarvitaan kuljettamaan tuotanto käyttöpaikalle. Ongelmaa ei olisi jos esim Helsinki sallisi tuulivoimaloita alueelleen, mutta koska ne ovat rumia ja korkeita, Helsinki haluaa ne mahdollisimman kauas jonnekin pis silmistä. Sama koskee koko Uuttamaata. Siellä ei haluta tuulivoimaa maisemaa pilaamaan.

    Fingrid ei ole suunnitellut rakentavansa uusia linjoja eteläiseen Suomeen vaan Tampereelle ja Keski-Suomeen. Tämä ei oikein tue kirjoitustasi siitä, että nykyisiä sähköverkkoja ei voisi käyttää suurten tuotannonvaihtelujen vuoksi. Jos ei kerran voi käyttää, niin miksi uusia verkkoja ei sitten ole aiottu rakentaa Helsinkiin saakka vaan esim. Tampereelle?

    Tuulivoima ei ole sattumasähköä. Sitä tuotetaan aina kun tuulee. Ei se eroa esim. vesivoimasta tässä suhteessa. Vesivoimankin tuotannon määrä riippuu sateista ja talven lumitilanteesta. Tuulivoiman ongelma on se, että tuulienergiaa ei voi tuottaa silloin, kun ei tuulee. Näihin asioihin perehtyneen professori Peter Lundin mukaan noin 25 % Suomen sähköntuotannosta voidaan nykyään ongelmitta tuottaa tuulivoimalla. Jos tuulivoimaa aletaan käyttää myös lämmön tuotantoon, osuus voisi nousta 50 prosenttiin. Ongelman ratkaisu piilee sähkön varastoinnissa. Siihen on olemassa edullisiakin ratkaisuja. Lund mainitsee näistä esimerkkinä Helsinkiin suunnitellut kallioluolat, joihin voidaan säilöä suuret määrät tuulivoimalla 120 asteista lämmintä vettä, jotta voidaan käyttää lämmitysenergiana. Toisena esimerkkinä hän mainitsee vanhat kaivokset, joissa voidaan edullisesti tuottaa tuulivoiman avulla uutta sähköäkin painovoiman ja halvan energian yhdistelmällä. Vettä pumpataan suuret määrät esim. öisin kilometrin ylös säiliöön ja pudotetaan se kalliin päiväsähkön aikana alas ja tehdään putousvoimaan perustuvaa sähköä. Tulevaisuudessa vety tarjoaa edelleen lisää mahdollisuuksia sähkön varastointiin. Lundin mukaan erilaisia teknisiä mahdollisuuksia on jatkuvasti kehitteillä.

    Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen on puolestaan kertonut, että tilanne johtuu siitä, että Fingridissä on arvioitu väärin tuulivoimasähkön nopea kasvu ja sen vuoksi siihen ei ole osattu varautua ajoissa. Fingrid näyttää siis ottavan ongelman omaan piikkiinsä. Ruususen mukaan Suomessa on paljon paikkoja, joihin tuulivoimaa edelleen voisi sijoittaa eli siirtoverkoissa riittää kapasiteettia. Tällaisia alueita sijaitsee Ruususen mukaan Itä-Suomessa.

    Melkoista metsäkatoa edustavat nuo sähkölinjat joita tuulivoiman vuoksi rakennetaan. Esimerkiksi Kalajoelta tehdään uusi 100 m leveä 400 110 linja Alajärvelle. Matkaa tulee 180 km, Jos se kulkee koko matkan metsässä, niin metsää laitetaan pysyvästi sileäksi 1800 hehtaaria. Saattaa se jonkun peltoaukean yli mennä, mutta jokatapauksessa metsdäkato on melkoinen. Luontoväki kauhistelee jokaista avohakkuuta, mutta näiden pysyvästi metsän tuhoavien suhteen ollaan hiljaa. Näillä johtolinjoilla ei sallita puun kasvaa, joten kyseessä on lopullinen metsäkato

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä luontoväki kauhistelee myös näitä linjoja. Luontoväen keskeinen resepti sähkön osalta on energian säästäminen, ei suinkaan kulutuksen lisääminen energian avulla. Varmasti metsiä on jäänyt paljon teidenkin alle. Yksin metsäautoteitä risteilee Suomessa kilometrikaupalla. Pitäisikö ihan tasapuolisuuden vuoksi metsittää myös näitä teitä, ettei kauhisteltaisi vain avohakkuita. Vai onko niin, ettei luontoväki ole osannut kauhistella metsien alle jääneitä teitä?

    Metsien alle jääneitä teitä?

    Metsätiet ovat kapeita, ainakin sähkölinjoihin verrattuna. Metsäkatoa niistäkin syntyy

    Kysymys onkin siitä, että tuulivoiman vuoksi syntyy paljon uutta metsäkatoa. Tuulivoima ei siis ole alkuunkaan sellaista päästötöntä kuin annetaan ymmärtää. Ainakaan jos lasketaan myös nämä menetetyt hiilinielut, myllyjen perustusten betonit, myllyjen teräsrungot, laitteistojen erikoismetallit jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Post-moderni kaupunkikulttuuri oli käytössä Sodomassa ja Gomorrassa paljon ennemmin kuin täällä metsästys ja kalastuskulttuuri, missä riistamaiden laajuus oli tärkeää.
    pitäisikö riista, kala ja maataloutta vähentää? :)

    Maataloutta pitäisi vähentää ja ennen kaikkea muuttaa systeemiä niin, että kysyntä ohjaisi tuotantoa tukien sijaan. Tuotettaisiin sitä, mistä saadaan paras markkinahinta eikä sitä, mistä saa suurimmat tuet. Lisäksi annettaisiin maatalouden sijoittua Suomeen markkinaohjautuvasti kuten Ruotsissa ilman mitään aluepainotteisia tukia. Kalataloutta ei ole syytä vähentää. Kalavesien saastuttamista taas pitäisi vähentää, mihin EUn ennaltamisasetuskin pyrkii. Maatalous saastuttaa kalavesiä kaikkein eniten, myös soiden ojitus johtaa vesistöjen happamuuden lisääntymiseen, Ja Talvivaaran kaltaiset kepuprojektit pilaavat koko vesistön. Riistataloudessa riittää, että metsästystä harjoitetaan lähinnä riistanhoidollisista syistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Nimenomaan kaavoituksella Helsinki on estänyt tuulivoimaa. Halukkaita investoijia olisi kyllä ollut. Onhan Helsinki yhtälailla rannikolla jossa tuulee. Mutta kaavoja ei suostuta tekemään tuulivoimalle.

    Tuulivoimalat sijoittuvat pääosin asumattomille metsäalueille, ja siten ne ovat suuri luontokadon aiheuttaja. Asennuskenttä tuulivoimalaa rakennettaessa on hehtaarin kokoinen, tiet, johtolinjat, muuntamot ja muu infra siihen päälle. Yhtä myllyä kohden tuhotaan jopa 4-5 hehtaaria metsää. Pysyvästi.

    Kunnat saavat kiintesitöverotuloa kepulandiassa, se ohittaa luonnonsuojelun. Metsää tuhotaan näissä kepulaisissa kunnissa surutta kunhan saadaan myllyjä kunnan alueelle. Luontoarvoista tai edes luontokadosta viis.

    Jos tuulivoima kerran vaatii suuria tiloja, niin Helsingistä on vaikea sellaisia löytää. Vantaan puolella taas uskoisin, että tuulivoimaloiden rakentaminen ei lentokenttien tutkajärjestelmien vuoksi mahdollista. En osaa sanoa, onko Helsinki nimenomaan estänyt tullivoiman Helsingissä kaavoituksella, onko asia edes ollut esillä vai ovatko olosuhteet tilan puutteen vuoksi sellaiset, ettei tuulivoimaloille vain löydy paikkaa. Sitten kun merituulivoimalat alkavat yleistyä, luulisi, että myös Helsingin edustalle olisi sellaisia mahdollista rakentaa laivaväylien ulkopuolelle. Helsingissä myös rakennusmaan kalleus saattaa karkoittaa tuulivoiman rakentajia.

    Esität väitteen siitä, että Helsinki on estänyt kaavoituksella tuulivoiman käytön Helsingissä. Onko joku taho sitten esittänyt kaupungissa tällaista kaavoitusta vai rakennatko väitteesi pelkälle tuulelle.

    Kepulainen politiikka on kyllä ollut aina tuollaista aluepolitiikkaa, missä luontoarvot eivät vaikuta. Sitähän se metsäpolitiikka, kaivospolitiikka ja ehkä nyt myös tämä tuulivoimapolitiikka on. Meillähän oli aiemmin kepulainen ympäristöministerikin eli Paula Lehtomäki, joka tuntui työkseen ideoivan sitä, miten luontoa saataisiin tuhottua. Hänhän toimi ihan vapaaehtoisuuden pohjalta Talvivaarankin mannekiinina ja kepulaisia ministeritason poliitikkoja taisi olla oikein kolmin kappalein muurailemassa Talvivaaran peruskiviä (eli Vanhanen, Pekkarinen ja Lehtomäki). Lehtomäellä oli muistaakseni myös joku suunnitelma Pallastunturin alueen tuhoamiseksi, mutta onneksi se taisi mennä kuitenkin pääosin jäihin. Nyt tämä poliitikko häärää taas metsäteollisuuden lobbarina. Eikä ihme, kyllähän siellä arvostetaan näin aikaansaavaa naista. Luonnon tuhoaminen on olennainen osa kepulaista politiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Metsien alle jääneitä teitä?

    Metsätiet ovat kapeita, ainakin sähkölinjoihin verrattuna. Metsäkatoa niistäkin syntyy

    Kysymys onkin siitä, että tuulivoiman vuoksi syntyy paljon uutta metsäkatoa. Tuulivoima ei siis ole alkuunkaan sellaista päästötöntä kuin annetaan ymmärtää. Ainakaan jos lasketaan myös nämä menetetyt hiilinielut, myllyjen perustusten betonit, myllyjen teräsrungot, laitteistojen erikoismetallit jne.

    Itse olen kyllä törmännyt myös laskelmiin, missä on arvioitu myllyjen rakentamisen hiilijalanjälki. Kuka on antanut ymmärtää, että tuulivoima olisi kaikkinensa täysin päästötöntä? Tuulivoima on polttoaineen osalta päästötöntä. Kaikkiin energiantuotantomuotoihin liittyy investointeja, joista syntyy päästöjä. Erilaisiin vesirakennelmiin voi mennä paljon betonia ja rautaa yms. Ydinvoimalaan käytetään huomattavan paljon erilaisia materiaaleja. Hanhikiven ydinvoimala-alueelta on kaadettu useita hehtaareja metsää eikä valmista taida tulla koskaan tästä hukkainvestoinnista. Jos Hanhikiven ydinvoimala olisi saatu suunnitellusti käyttöön, myös se olisi edellyttänyt linjojen lisäämisiä, koska sähköä olisi saatu siitä niin paljon. Puunpoltto edellyttää metsäautoteitä, metsäkoneita ja pitkiä kuljetusmatkoja. Ei mistään ilman ongelmia selvitä. Puun käytölle on lisäksi kannattavampiakin hyödyntämistapoja kuin polttaminen. Jos puuta halutaan käyttää energialähteenä paras puulaji on professori Lundin mukaan silloin nopeakasvuinen paju, joka on hyödynnettävissä alle 10 vuoden kasvun jälkeen.

    Tuulivoimaa mainostetaan täysin nollapäästöisenä.

    Puunpolttoa ei kukaan edes yritä väittää päästöttömäksi, siitä puhutaankin uusiutuvana. Eli metsä kasvaa vuodessa yli sen mitä sitä kulutetaan. Mielikuva tuulivoimasta on siis totaalisen virheellinen. Tarkoituksella toki, senhän tiedämme, ja siinä luontojärjestöt ovat propagandassaan onnistuneet hyvin. Pisteet heille hyvästä mielikuvien luomisesta.

    Puusta poltetaan vain teollisuudelle kelpaamaton osa ja teollisuuden sivuvirrat. Latvukset, lahot, alamittaiset ensiharvennuspuut jne. Teollisuuden sivuvirtoja ovat mm. sahanpuru ja pinnoista tehtävä hake. Ei ainespuuta polteta, ainespuun käyttö polttoaineena on tiettyjen tahojen luoma vääristelty mielikuva. Halutaan luoda uhka jotta saataisiin vaatia metsien käytön vähentämistä. Hulluinta on EU:n tavoite kieltää latvusmassankin käyttö, samaten ensiharvennuspuun käyttö. Se jos mikä sopisi meidän iilinielutavoitteisiin

    Metsänomistaja myy harvennukset sellupuuksi, päätehakkuut tukeiksi sahoille. Ei niitä kukaan edes osta energiapuuksi. Energiapuuksi korjataan ensiharvennuksilta pienpuuta jonka läpimitta ei riitä teollisuuden vaatimuksiin. Ensiharvennuksilla saadaan kiihdytettyä metsän kasvua - hiilensidontaa. Siksi ne ovat tärkeitä, ja siksi rästissä olevat harvennukset pitää hoitaa kuntoon. Saadaan sekä poltettavaa, että hiilinieluja kasvamaan.

    Pajua voi polttaa vain pelletöimällä se, pajuhake on rakenteeltaan liian epäyhtenäistä jotta sitä voi käyttää ongelmitta. Pelletöinti maksaa, siksi energiapaju ei ole lyönyt läpi vaikka sitä on koetettu jopa erityisesti kasvattaa. Nämä professorin esitykset pajun käytöstä perustuvat pelkkään kasvunopeuteen, ei todellisen käyttön koko tuotantoketjun kustannuksiin. Siis tyypillistä pajunköyden syöttämistä, kun ei katsota kokonaisuuksia.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Jos tuulivoima kerran vaatii suuria tiloja, niin Helsingistä on vaikea sellaisia löytää. Vantaan puolella taas uskoisin, että tuulivoimaloiden rakentaminen ei lentokenttien tutkajärjestelmien vuoksi mahdollista. En osaa sanoa, onko Helsinki nimenomaan estänyt tullivoiman Helsingissä kaavoituksella, onko asia edes ollut esillä vai ovatko olosuhteet tilan puutteen vuoksi sellaiset, ettei tuulivoimaloille vain löydy paikkaa. Sitten kun merituulivoimalat alkavat yleistyä, luulisi, että myös Helsingin edustalle olisi sellaisia mahdollista rakentaa laivaväylien ulkopuolelle. Helsingissä myös rakennusmaan kalleus saattaa karkoittaa tuulivoiman rakentajia.

    Esität väitteen siitä, että Helsinki on estänyt kaavoituksella tuulivoiman käytön Helsingissä. Onko joku taho sitten esittänyt kaupungissa tällaista kaavoitusta vai rakennatko väitteesi pelkälle tuulelle.

    Kepulainen politiikka on kyllä ollut aina tuollaista aluepolitiikkaa, missä luontoarvot eivät vaikuta. Sitähän se metsäpolitiikka, kaivospolitiikka ja ehkä nyt myös tämä tuulivoimapolitiikka on. Meillähän oli aiemmin kepulainen ympäristöministerikin eli Paula Lehtomäki, joka tuntui työkseen ideoivan sitä, miten luontoa saataisiin tuhottua. Hänhän toimi ihan vapaaehtoisuuden pohjalta Talvivaarankin mannekiinina ja kepulaisia ministeritason poliitikkoja taisi olla oikein kolmin kappalein muurailemassa Talvivaaran peruskiviä (eli Vanhanen, Pekkarinen ja Lehtomäki). Lehtomäellä oli muistaakseni myös joku suunnitelma Pallastunturin alueen tuhoamiseksi, mutta onneksi se taisi mennä kuitenkin pääosin jäihin. Nyt tämä poliitikko häärää taas metsäteollisuuden lobbarina. Eikä ihme, kyllähän siellä arvostetaan näin aikaansaavaa naista. Luonnon tuhoaminen on olennainen osa kepulaista politiikkaa.

    Kyllä Helsinkiin on pyritty saamaan tuulivoimaa, aikanaan esim Kruunuvuorenrantaan entisten öljysäiliöiden paikalle. Sehän on varsin tuulinen paikka vaikkakaan ei aivan ulkosaariston veroinen. Ei mennyt läpi, vastustus oli kovaa. Jopa vihreät olivat vastaan.

    Helsingissä on korkeita rakennuksia, Kalasatamaan tehdään asuintorneja, ja monia muitakin korkeita on vähintään suunnitteilla. Korkeus ei siis olisi este. Syyt ovat maisemalliset, ei haluta tuulivoimaa "pilaamaan" maisemaa. Sinänsä hyvin tyypillistä helsinkiläistä ajattelua; hyvä asia, mutta ei missään tapuksessa meidän takapihalle. Nimbyilyä parhaimmillaan

    Äänestä

Puupelto ei ole luontoa, mutta sitähän ei kehitysaluemaalainen ymmärrä. Syrjäseutujen köyhyys kun ei ole pelkästään aineellista.

Äänestä
  • Asfaltti ja betoni se on järjenköyhän stadilaisen mielestä luonnollista.

    Äänestä

  • Puupelto on muuten aika luontorikas paikka. Siis pelto johon on istutettu puuta. Sitähän nyt vaaditaan ainakin turvepelloille, ne pitäisi metsittää. Kun tuollaiseen ravinteikkaaseen maahan laitetaan puuntaimet, niin joudutaan monen vuoden ajan polkemaan aluskasvillisuutta taimien ympäriltä, niin paljon se maa lykkää kaikkea muuta kuin puuta. Vanha pelto joka alkaa muuttua
    puupelloksi on todellinen aarreaitta esim pölyttäjille. Horsmaa ja muuta kukkaa pukkaa ihan tuhottomasti.

    Puupelto on siis yksi luonnon monimuotoisuuden suojelijoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Asfaltti ja betoni se on järjenköyhän stadilaisen mielestä luonnollista.

    Tsadilainen on tosiaankin osin järjenköyhä, joka ei ymmärrä harkitsemisen merkitystä.

    Äänestä

Oleellista on pistää tämä ennallistamisasetus suoraan vihervassujen ruskeaan aukkoon...

Äänestä

Minulla on viisi metsätilaa, joista kolme on ollut aikanaan asuinpaikkoja peltoineen, niittyineen ja metsälaitumineen. Karjan laiduntamisen loputtua kaikki niityt ja metsälaitumet ovat metsittyneet ja niiden kasvusto on vaihtunut oleellisesti karumpaan suuntaan.

Kun haluaa nähdä paljon kukkia, perhosia, pölyttäjiä ja muita hyönteisiä, on nämä niityt ja vanhat laitumet aukkohakattava. Mikä mahtava väriloisto ja pörinä vallitseekaan aukolla parin kolmen vuoden kuluttua hakkuusta.

Äänestä
  • Ikivanhaan kuusikkoon alkoi tulla jokunen vuosi sitten maannousemaa, siis puut alkoivat lahota pystyyn. Muut puut sieltä olivat kuolleet, vain järeää kuusta oli jäljellä. Maankamara oli pelkkää sammalta, valoa ei tiheiden latvusten läpi päässyt juuri ollenkaan. Kuusikko, noin 2 hehtaaria hakattiin aukeaksi. Oli aika uudistaa metsä. Taimet istutettiin heti samana keväänä, siis 2015

    Ensimmäisenä kesänä aukko puski heinää, ei kuitenkaan niin, että olisi taimet tappanut. Toisena kesänä alkoi olla jo monenmoista kasvia, ahomansikkaa kerättiin litroittain, mesimarjaakin kostemmalta kohtaa saatii. Seuraavina kesinä saatiin sitten vadelmaa, sitä on ollut vielä menneenä kesänäkin, ja mustikkakin palasi jo menneen kesän aikana, samaten aukon reunoilta löytyi puolukkaa. Taimet ovat jo yli metrisiä, varhaisperkaus tehty, jätetty koivua sekaan, muutama tiheikkö ym. riistalle. Teeri ainakin pesi jo. Vieläkin pörisee ja surisee kesällä, mutta metsä alkaa nousta, vattua ehkä parina kesänä vielä, mustikkaa ja puolukkaa pidempään.

    Ei avohakkuu tarkoita luontokatoa, päinvastoin, uusi elämä on virkeämpää kuin vanhan metsän raukeus

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ikivanhaan kuusikkoon alkoi tulla jokunen vuosi sitten maannousemaa, siis puut alkoivat lahota pystyyn. Muut puut sieltä olivat kuolleet, vain järeää kuusta oli jäljellä. Maankamara oli pelkkää sammalta, valoa ei tiheiden latvusten läpi päässyt juuri ollenkaan. Kuusikko, noin 2 hehtaaria hakattiin aukeaksi. Oli aika uudistaa metsä. Taimet istutettiin heti samana keväänä, siis 2015

    Ensimmäisenä kesänä aukko puski heinää, ei kuitenkaan niin, että olisi taimet tappanut. Toisena kesänä alkoi olla jo monenmoista kasvia, ahomansikkaa kerättiin litroittain, mesimarjaakin kostemmalta kohtaa saatii. Seuraavina kesinä saatiin sitten vadelmaa, sitä on ollut vielä menneenä kesänäkin, ja mustikkakin palasi jo menneen kesän aikana, samaten aukon reunoilta löytyi puolukkaa. Taimet ovat jo yli metrisiä, varhaisperkaus tehty, jätetty koivua sekaan, muutama tiheikkö ym. riistalle. Teeri ainakin pesi jo. Vieläkin pörisee ja surisee kesällä, mutta metsä alkaa nousta, vattua ehkä parina kesänä vielä, mustikkaa ja puolukkaa pidempään.

    Ei avohakkuu tarkoita luontokatoa, päinvastoin, uusi elämä on virkeämpää kuin vanhan metsän raukeus

    Täsmälleen noin, erinomainen kuvaus metsän uudistumisesta.

    Suurinta meteliä täällä pitävät puupeltotomppeli ja pölyttäjätollo eivät ymmärrä metsistä ja luonnosta yhtään mitään. Lausuntoja kyllä satelee.

    Ohisalo vahvisti aamutv:ssä kaikki metsänomistajien pelot tästä ympäristöasetuksesta.
    Ei jatkoon.

    Äänestä

Niin, sinä näet vain puita, mutta Missä on muut kasvit ja eläimet?
Kaupungeissa puolestan on enemmän lintuja kuin ennen, mutta lajeja vähän.
Äänettömät metsät laulaa tyhjyyttään.

Miten käy sinun omenapuillesi, kun pölyttäjä hyöteiset katoaa.
Metsien kasvu puolestaan johtuu siitä parjatusta hilidioksidista. Jos hiilidioksidi loppuu, loppuu kasvukin.

Äänestä
  • Kaupungeissa on lähinnä lokkeja, variksia, puluja ja valkoposkihanhia.Mustarastas on alkanut levittäytyä myös. Lokkeja ja variksia on paljon kun kaupungeissa koska niille on roskia ja jätteitä syömiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kaupungeissa on lähinnä lokkeja, variksia, puluja ja valkoposkihanhia.Mustarastas on alkanut levittäytyä myös. Lokkeja ja variksia on paljon kun kaupungeissa koska niille on roskia ja jätteitä syömiseen.

    Joko Ohisalo on lähtenyt pyöräilemään Egyptiin ilmastokokoukseen? Matka on pitkä.

    Äänestä

Helsingin rannat on tuhottu, kaupunkia laajennetaan merelle, Keskuspuistoa nakerretaan pala palalta, raidelinjoja lisätään, asflttimäärä lisääntyy jne. Siinä sitä pahinta luontokatoa.

Äänestä
  • Asuin Espoossa hienon metsän reunassa, kaupunki hakkasi koko metsän, vuokrasi tontit ja nyt tuo metsä on täynnä toinen toistaan rumempia taloja. Minä myin taloni ja muutin muualle.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Asuin Espoossa hienon metsän reunassa, kaupunki hakkasi koko metsän, vuokrasi tontit ja nyt tuo metsä on täynnä toinen toistaan rumempia taloja. Minä myin taloni ja muutin muualle.

    Tuo on ollut sitä Espoon vihreiden unelmaa!

    Äänestä

Lienee viitettä kaupungeissa riehuvista häiriköinnistä sulkemalla katuja ja asettumalla lakia vastaan. Syy löytynee jostakin hallituspuolueista.

Äänestä
  • Kun katsoo elokuvia ja dokumentteja 1950-luvulta näkee millainen Helsinki ollut silloin. Siitä vaan ennallistamaan Helsinki ja muut kaupungit.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kun katsoo elokuvia ja dokumentteja 1950-luvulta näkee millainen Helsinki ollut silloin. Siitä vaan ennallistamaan Helsinki ja muut kaupungit.

    Edellä joku on kovin huolissaan siitä että HIILIOKSIDI LOPPUU ja metsien kasvu siitä kärsii.
    Kerrankin joku joka on uskaltaa olla täysin eri mieltä kuin muut jotka kaikki tähän asti ovat juuri vaatineet vähentämään hiilioksidia ja pelotelleet miljardikorvauksilla jollei siinä onnistuta. .
    Eri asia onko hän sitten oikeassa mutta pääasia on että pitää oman päänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jäi edellä di vahingossa pois . Eli hiilidioksidista on kyse.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

..tuo kommunistien Anna Kontula oikein puhuu?
Luontokatoa voi olla vain kaupungeissa, maaseudullahan metsät kasvaa enemmän kuin koskaan ennen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu