Ufotutkijat TV1 to 10.11.2022 klo 19.00

Anonyymi-ap

Haa!

Suomen telkkarista tulee UFO ohjelmaa torstaina 10.11.2022 kello 19.00. Ohjelmassa ufotutkijat Heikki Kulju ja Joszef Strausz selvittelevät tapauksia. Nämä ovat varmaan aivan erityisesti telkkuun valittuja tapauksia. Tavalliset tapaukset ovat luultavasti paljon arkipäiväisempiä, "joku näki valon taivaalla" -tyyliin.

" Koskenkorvan humanoidi. Hannu on nähnyt nestettä tihkuvan humanoidin. Kuorsaavia ystäviään kuvanneen Katariinan kameralle tarttui kolmionmallinen valoilmiö. Ufotutkijat Heikki ja Jozsef lähtevät selvittämään tapauksia.

Koeajolla siepatut. Autoa koeajamassa olleen pariskunnan lauantai-illasta on selittämättömästi kateissa puolitoista tuntia. Seuraava yö on uneton ja kuuma. Ufotutkijat selvittävät, oliko kyseessä abduktio eli sieppaus?

Hypnoosissa takaisin kotiplaneetalle. Sami on ajamassa yöllä kotiin, kun valopalloja ilmestyy hänen autonsa rinnalle. Ufotutkija Heikki selvittää hypnoosissa, mitä oikein tapahtui?

Ufo ja lentokone törmäyskurssilla. Iso leijuva laite aiheuttaa törmäysvaaran lentokoneiden kanssa Espoossa. Sen uutisoidaan olevan drone, mutta ufotutkijat eivät usko selityksiä ja ottavat yhteyttä ilmavoimien entiseen komentajaan.

Chat-yhteys avaruusalukseen. Ufotutkija Heikki tietää, millainen on avaruusolentojen huumorintaju. Mutta, miten onnistuu chat-yhteys 500 kilometrin korkeudessa olevaan avaruusalukseen? "

https://www.iltapulu.fi/2022-11-10

82

2487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meidän koukkukin on paljon uskottavampi kuin joku korvakynttiläkauppias -Ufotutkija Heikki.

      • Anonyymi

        tapa tämäkin ylentää itsensä.

      • Anonyymi

        Joo mut Persut Vihaa puhku u jos siellä joku ufo kehuu suomalaisia..!!!

    • Anonyymi

      Kaikki ufotutkijat on pellejä. Oman uskonsa pappeja.

      • Anonyymi

        Jää aika ohueksi tuo vanha fraasi nyt kun tutkimuksessa on mukana Nasat ja Pentgonit sun muut jotka on ottaneet mukaan tunnettuja ufotutkijoita. Uskonnot ei lentele taivaalla.

      • Anonyymi

        Taidat olla se palstan tunnevammainen möykkäri,

        Mutta sinullakin on mhdollisuus onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Yksin sinä et sinne löydä, vaan sinä tarvitset muiden apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jää aika ohueksi tuo vanha fraasi nyt kun tutkimuksessa on mukana Nasat ja Pentgonit sun muut jotka on ottaneet mukaan tunnettuja ufotutkijoita. Uskonnot ei lentele taivaalla.

        Nasat ja Pentagonit ovat oleet ufotutkimuksissa mukana jo vuosikymmenet ja hyvin ohuiksi ovat jääneet tulokset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nasat ja Pentagonit ovat oleet ufotutkimuksissa mukana jo vuosikymmenet ja hyvin ohuiksi ovat jääneet tulokset.

        Nasat ja Pentagonit ovat oleet ufotutkimuksissa mukana jo vuosikymmenet ja hyvin ohuiksi ovat jääneet tulokset.

        Todista,et tiedä mitään voin väittää!
        Sinä et tiedä,kun ei kerrota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nasat ja Pentagonit ovat oleet ufotutkimuksissa mukana jo vuosikymmenet ja hyvin ohuiksi ovat jääneet tulokset.

        Vielä vuonna 2018 uskovaiset "skeptikot" julistivat ettei ole olemassa missään virallista ufotutkimusta vaan kaikki on foliohattujen hallussa. Nyt sitten uusi selitys on että virallisen tutkimuksen tulokset ovat jääneet ohuiksi?

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista nähdä, että minkälainen näkökulma on tällä kertaa vaiettuun aiheeseen. Noin 15 vuotta sitten esitettiin ylen kanavalla dokumenttielokuva, joka kertoi maaseudulla ufokokemuksia kokeneen isän ja toimittajana helsingissä työskennelleen pojan suhteesta. Poika oli vierailulla vanhempiensa luona ja isästä tehtiin harhoja kokevaa, tai valehtelevaa typerystä, eikä poika ei uskonut isäänsä. Hävetti melkein ohjelman tekijöiden puolesta. Hyvin harva ihminen sepittää yksityiskohtaisen ufo-kokemuksen ja tuossa tapauksessa kokijalla oli runsaasti muutakin tietoa mikä ufo-aiheeseen liittyy.

      • Anonyymi

        Jotkut meistä kokevat elämänsä aikana ufo-kontaktin, tai useampiakin. Se saattaa olla ihan sielun suunnitelmaankin kuuluvaa. Tuollaiset kokijat ovat yleensä avoimia totuudelle ja haluavat oppia uutta vaikeammistakin asioista. Valitettavasti monet vaikenevat kokonaan leimautumisen pelossa.

      • Anonyymi

        "Isäni tähtien takaa" (2016) on tuo mainittu dokumenttielokuva. Se on pojan, eli einari paakkasen ohjaama. Ylen ohjelmaesittelyssä einarilta kysytään, että vieläkö tämä uskoo maan ulkopuoliseen elämään. Einari vastaa siteeraamaalla arthur c clarkea. "joko me olemme, tai emme ole yksin. Molemmat vaihtoehdot ovat yhtä kauhistuttavia". Ei ole ihme, että yhteisymmärrys isän ja pojan välillä on rakoillut, jos asenne on tuollainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut meistä kokevat elämänsä aikana ufo-kontaktin, tai useampiakin. Se saattaa olla ihan sielun suunnitelmaankin kuuluvaa. Tuollaiset kokijat ovat yleensä avoimia totuudelle ja haluavat oppia uutta vaikeammistakin asioista. Valitettavasti monet vaikenevat kokonaan leimautumisen pelossa.

        Jotkut kontaktihenkilöt ovat täälläkin joskus jotain kertoilleet. Olen itsekin kokenut ufo-kontaktin kahdesti ja lisäksi olen tavannut suomenkieltä taitavia korkeamman dimension olentoja. Kommunikaatio heidän kanssaan oli telepaattista. Myös yhteys alukseen oli telepaattinen. Normaalisti en kykene telepaattiseen keskusteluun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En halua kuulostaa viisastelijalta, mutta minua kiinnostaa kovasti että miten tämä yhteys tapahtuu käytännössä ja onko siitä ollut kuulijalleen hyötyä, iloa vai oletteko välittäneet jonkin sanoman eteenpäin ja mitä se on koskenut?

        Korkean dimension olento siis laskeutuu ihmisen tasolle korkeuksistaan ja juttelee niitä näitä? Mitä asiaa hänellä oli alhaisen dimension ihmiselle?

        Telepatia ei taida tuntea kielimuureja, vaan siinä tajutaan asia omalla kielellä? En ole asiantuntija.

        Jos toinen tulee toisesta dimensiosta aivan eri oloista jututtamaan Maan asukasta, niin kiinnostaa kovasti, mitä asiaa hänellä on?

        Jos ihminen juttelee "alemmilleen", vaikkapa koiralle tai apinalle, niin kyse on joko käskyttämisestä tai sitten sellaisesta äidillisestä höpöttämisestä, miten jutellaan vauvalle, eikä edes odoteta vastausta.

        Käskyttäminen on ihan yhtä ärsyttävää kuin lässyttäminen. Kummassakin tapauksessa kohdetta pidetään alempiarvoisena ja vähä-älyisenä. Se on erittäin vastenmielistä jos esim hoitohenkilökunta puhuu tervepäiselle vanhukselle kuin tämä olisi ameeba.

        Buddhalaisuudessa lasta ei pidetä idioottina, vaan häneen suhtaudutaan kunnioittavasti ja lempeällä auktoriteetilla. Lapsi saa silti olla lapsi, mutta hän on myös osa yhteisöä eikä vaan "tyhmä kakara", joka oli yleistä vielä ainakin meikäläisen lapsuudessa.

        Osa yhteisöä tarkoittaa sitä että lapsi osallistuu myös aikuisten tehtäviin ja oppii jo varhain käden taitoja, kokkaamaan, tekemään kukkaseppeleitä, leitä jne. Näin heistä kasvaa ihmisiä jotka ei pelkää tarttua työhön vaan se tekeminen on osa elämää.

        Ankalle tai sorsalle olisi melko turhauttavaa jutella. Ehkä äänensävystä ne ymmärtää että aikeesi eivät ole pahat, mutta turhaa niille on kertoa missä poukamassa on niille parhaat eväät ilman sorsanmetsästäjiä. Turhaa niille myöskään on puhua niiden omaa kieltä kvaak kvaak.

        Korkeampi olento ei voi odottaa että ihmisellä olisi hänelle mitään annettavaa, mitä korkeampi olento ei jo tiedä.

        Mainitsin että minulla oli yksi paranormaali kontakti, mutta pidän sitä unihalvauksena 80 prosenttisesti.

        Oli pari viikkoa onnettomuuden jälkeen hieman tokkuraisuutta ja niska aivan jumissa.
        Herättelin vaimoa puolilta öin että voitko vähän hieroa niskaa, ei voinut vaan käänsi kylkeä.

        Nousin istumaan ja puristelin itse niskaani kun lasiovien takaa kajasti valoa. Sieltä leijuskeli ikäänkuin "titaaninen rytkypallo" poikittain pään korkeudella ovien läpi huoneeseen. Pinta kuin hiottua metallia.

        Se kajasti valoa alaspäin ikäänkuin mekoksi tai vastaavaksi viitaksi. Mukana tuli otsonin ja palaneen tuoksua.

        En suoranaisesti pelännyt, sain siitä tunteen että kyseessä on naispuoleinen henkilö ja että hän tuntee minut ja on tullut kuulemaan että mikäs täällä on hätänä?

        Tunsin kun "se" istui sängyn laidalle viereeni ja vaikkei sillä ollut käsiä, se laittoi käden otsalleni joka sai pääni värisemään ja otsani kuumenemaan.

        Sen jälkeen kuulin pääni sisällä naisen äänen, joka hieman närkästyneenä totesi ettei minulla ole mitään hätää, että hän teki turhan reissun. Sanoi sitten vielä pari kaunista sanaa, jotka oli kannustavia.

        Oli se sitten totta tai unihalvaus, niin sen tapauksen jälkeen sain nukuttua tulevina öinä ilman särkyjä ja katosi samalla myös eräs tuntohäiriö. Se tapaus siis rentoutti, oli se totta tai ei ja en sano sitäkään etteikö unihalvauksessa tapahtuvat asiat voisi olla myös totta.

        Noin 15 vuotta tapauksen jälkeen luin joltakin palstalta hyvin identtiseltä kuulostavia kertomuksia, joissa kyseessä vaikutti olevan henkilökohtainen lähestyminen jostakin meille tuntemattomasta lähteestä.

        Ehkä siinä kävi kuitenkin vain niin, että nukahdin hierottuani omaa niskaani ja kuvittelin / toivoin sitten saavani jonkun auttamaan, mutta sitä pidän kummallisena että "auttaja" oli metallinen pallo jolla oli harsomainen mekko päällä.

        Voisi sanoa että se oli robotin ja kummituksen hybridi.

        PS: Kontaktihenkilöksi jonkun julistaminen vaatii jonkinlaisia meriittejä, ettei kontaktihenkilö ole sitä vain omasta mielestään. Itsensä ylentäminen sellaiseksi kuulostaa kuin elokuvien "chosen one", valittu.

        "Suuri voima tuo suuren vastuun" -Spidermanin setä-
        (Tarkoittaen sitä että jos sinulla on jokin lahja, voima tai vauraus, niin sinulla on velvollisuus käyttää sitä oikein ja hyvään, eikä haudata sitä piiloon hyödyttömäksi)

        Minä luulen että olisi hyödyllistä määritellä korkeamman dimension olento, eli mitä hänessä on korkeampaa. Koukku näyttäisi ajattelevan että se on äly.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Telepatia kielellisesti ei voi toimia kahden eri kieltä puhuvan kanssa, jos joku ei tulkkaa siirtyviä ajatuksia. Henkiolennot saattaisivat siihen kyetäkin.

        Korkeammassa dimensiossa aineella on korkeampi värähtelytaajuus, mutta ei se sitä tarkoita, että sielu olisi välttämättä korkeammin kehittynyt kuin alemmaassa dimensiossa elävällä. Tai, että korkeamman dimension olennot olisivat aina hyviä ja oikeamielisempiä. Demonitkin ovat usein korkeammassa dimensiossa. Uskon siihen mitä mm. Sheldan nidle on kertonut, eli, että meidät on asetettu rajoitetun tietoisuuden tilaan tarkoituksellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Telepatia kielellisesti ei voi toimia kahden eri kieltä puhuvan kanssa, jos joku ei tulkkaa siirtyviä ajatuksia. Henkiolennot saattaisivat siihen kyetäkin.

        Telepaattisia yhteyksiä saa melkein minkä kanssa tahansa, ihmiset, muukalaiset, enkelit, luonnonhenget, eläimet, kasvit, ... Tämän takia minä sanoisin että telepatia ei ole pelkkä "puhelinyhteys" mielestä mieleen, vaan se on kaikkeen olevaiseen kuuluva perusominaisuus. Toisin sanoen kaikella olevaisella on yksi yhteinen rakenneperusta ja telepatia on tämän rakenneperustan tarjoama palvelu ja ominaisuus.

        No, kyllähän sitä tunnetasolla voi saada syvänkin telepaattisenkin yhteyden esimerkiksi lemmikkieläimeen, mutta sanallinen keskustelu on eri asia.

        Kerroin tämän muistaakseni joskus täällä. Anopin rakas koira täytti tasavuosia eli 10 vuotta.
        2 kuukautta myöhemmin matkalla mökille se sai autossa sydänkohtauksen ja kuoli.
        Hautasivat koiran noin 100 metrin päähän mökistä metsänlaitaan. Siinä kun viettivät hiljaista hetkeä koiralleen, niin koiran syntymäpäivänä puhallettu ilmapallo johon oli kirjoitettu koiran nimi ja 10v, leijaili mökin suunnasta haudalle ja pysähtyi siihen.
        Puoplityhjä pallo oli mökin saunan pukuhuoneessa ja ovi oli kiinni. Vaikka ovi olisi ollut auki niin on melko heikot oddsit että se "karkaa" sieltä koiran hautajaisten aikaan ja leijuu juuri sinne. Anoppi on sellainen ihminen joka ei edes tiedä mitä on valehtelu, joten uskon tarinaan täysin.

    • Anonyymi

      Oli kyllä hauska sarja. " ufotutkijaa" vähän nauratti kun se yks kysy onko mahdollisesti heihin laitettu implantteja! Hah. Tää oli mainio. Voittais varmaan palkinnon jossain gaalassa hauskimman ohjelman sarjassa. Mä en usko ufoihin jos se saakelin Et tänne tulee niin turpaan tulee.

    • Anonyymi

      Mä katoin just Areenasta tota sarjaa ja mietin miten se nainen muka sai yhteyden avaruusalukseen? Ja oliko se yks mies oikeesti hypnotisoitu,jotta hän kertois mitä hän koki. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen sarja,kyllä mä tykkäsin.

      • Anonyymi

        Nämähän olivat ihan ok pätkiä, ilman vedätystä mihinkään suuntaan,

        Yhteys taisi mennä ufosta naisen mikroon, ei toisin päin. Ufo jehu ottaa ensin satelliittiin yhteyden -> satelliitista normaali yhteys serveriin -> serveristä normaali yhteys naisen mikroon. Jos naisella on satelliittiyhteyden kautta toimiva internetkaista ja oma saitti serverillä ja jehulla luku/kirjoitusoikeudet naisen saittiin, niin sen ufo jehun tarttee huolehtia vaan radioyhteydestä satelliittiin.

        Hypnoosi on just tuommoista kun videolla näkyi. Mitään estettä ei ole sille että partasuu oli oikeasti hynoosissa.

        Yhteys oli aito, tai sitten ei ollut. Parempia kysymyksiä olisi tarvittu. Sitä en ymmärrä, miksi kyseinen nainen sanoi, että he - siis maan lähettyvillä nyt olevat et olennot - ovat ihmisiä. Osa on ja osa ei ole. Ja humanoidejakin on vaikka kuinka montaa lajia ja alalajia.

    • Anonyymi

      Tänään näyttää tulevan 2 hyvää elokuvaa Teemalla tämä Dario Argenton Suspiria ja Hereditary oli muistaakseni hyvä myöskin.

      Suspiria noitajuttu, ostin joskus Dario Argento kokoelman bluray siinä oli muunmuassa tuokin elokuva.

      • Anonyymi

        Suspiriassa hyvää ja vahvaa erityisesti musiikki. Ei mielestäni ehkä kovin kummoinen elokuva muuten, mutta jää kokonaisuutena mieleen. Argento ymmärsi musiikin tärkeyden elokuvassa.

      • Anonyymi

        Esitettiin uusi versio ja on kyllä aika heikko elokuva mielestäni.

    • Anonyymi

      Mikähän tarkoitus tuon ohjelman esittämisellä oli? Se ei ainakaan esittänyt mitään uutta eikä varsinkaan mitään uskottavuutta koko asiasta. Täysin päinvastoin. Jos joku on ollut vähääkään epäileväinen niin ainakin ohjelman nähtyään on varmasti saanut uusia ajatuksia siitä kuinka meitä viedään ja vedätetään kaikenlaisella huijauksella niljakkaiden pellehermannien avulla. Mutta miksi? Vai onko sarjaan tulossa jatkossa jotain aitoa ja autenttista mitä ei ole tähän mennessä nähty missään päin maailmaa?
      Joku siitä varmaankin hyötyy.

      Mahdolliset jatkot menköön jonnekin MTV:n ja Seiskalehden tapaisille kanaville missä mistään mitään tajuamaton rahvas maksaa omista kiinnostuksistaan.

      Veronmaksajien rahoilla Ylen kanavilta moiset esitykset joutavat Ö-mappiin ilman kyselyjä.

      • Anonyymi

        Hyvä ohjelma, mutta jaettu jostain syystä lyhyisiin pätkiin. Ja hienosti kuvattu Pohjanmaan syksyisiä lakeuksia ilmasta käsin dronella.

      • Anonyymi

        Yle tuotti veronmaksajien rahoilla mielenkiintoisen minidokumentin suomalaisten ufotutkijoiden työstä. Ufot ja maan ulkopuolinen elämähän ovat nousukiidossa oleva aihe maailmassa kuten tiedämme.

        WEBB teleskooppi katselee muuten lähiaikoina tarkemmin erästä aurinkokuntaa, jossa tiedetään olevan useita planeettoja ns elämävyöhykkeellä.

    • Anonyymi

      Hyvä pätkä oli mutta siinä vaiheessa kun vakavalla naamalla ryhdyttiin keskustelemaan chatissa muukalaisten kanssa niin meni kahvit väärään kurkkuun. Tuon olisi voinut jättää pois :)

    • Anonyymi

      Ufotutkijoiden taso on romahtanut Borgin ja Närvän jälkeen. Kuljun räikein virhe on se, että tuntematonta selitetään tuntemattomalla. Toisin sanoen selitysmalli havainnolle saatetaan poimia ilman silmän räpäytystäkään ufouskontokulttuurin vakioteemoista (implantit, TR-3E, reptiliaanit, nordicit). Tietenkin jos ufohavaintoa ei voi selittää järkevästi, se pitäisi jättää ufoksi.

      Kulju toimii näin mielenosoituksellisesti rationaalisia edeltäjiään kohtaan ja uususkonnollista kenttäväkeä miellyttääkseen. Tai sitten iso pyörä heittää ja uskoo noihin pseudoselityksiinsä oikeasti.

      Espoon droonitapauksessa tabletin näytöllä olevasta pikselimössöpallerosta toinen tutkija bongasi plasmamoottoreita... Ehkä siinä näyteltiin Ylen kameralle tai sitten ei. Ikääntyneitä miehiä toisaalta, tietotekninen ymmärrys ei ole välttämättä sillä tasolla, että pystyisi ymmärtämään, että paljon zoomatussa pikselimössössä näkyvät yksityiskohdat ovat jpg-pakkausalgoritmien tuotoksia, kennon kohinaa ja sen ohjelmallista blurrausta.

      Toisaalta ufotutkimus on menettänyt merkitystään, kuka tahansa voi postata ufokuvansa someen. Jos se merkittävä havainto, se päätyy retwiittauksina lopulta julkisuuteen ja sitä kautta viranomaisten tutkittavaksi. Tämän tyyppisellä ufotutkimuksella on lähinnä uskonvahvistusfunktio näille rajatietoyhteisöille.

      • Kulju on herrasmies ja tuntee empatiaa havaitsijoita kohtaan. Esittää vertauskohdan alienaluksen puolesta selitykseksi poikamaisen innokkaasti. Ei siitä tarvitse kenenkään hermostua.

        Esittää sen ufopuolen vaihtoehdon, mutta minun makuuni voisi jättää vähän kysymysmerkkiä ilmaan. Vähän jyrän vikaa niin hiljaisempi voi jäädä alle.

        Borg ja Närvä ovat käsittääkseni edelleen ufotutkijoita, Borgia voisi pitää myös ufohistorioitsijana ja tietopankkina.

        ""Toisaalta ufotutkimus on menettänyt merkitystään, kuka tahansa voi postata ufokuvansa someen"" -No ei ole vaan päinvastoin.

        Tutkimus käy kuumempana kuin koskaan. Ufotutkimus ei ole kuvanlähettäjien varassa, ei Yleisradion varassa, ei suomalaisten varassa, ei kenenkään yksittäisen tutkijan varassa eikä minkään yksittäisen valtion varassa.

        Jättimäisiä tutkimuksia on perustettu ja viimeistään USA:n paljastukset räjäytti potin. Ufotutkimusta innoittaa paraikaa se että maailman merkittävimmät organisaatiot tutkivat ufoilmiötä niin Euroopassa, Amerikassa kuin muuallakin.

        Ufoilmiö on virallisesti todistettu todelliseksi ja monen merkittävän asianosaisen mielestä se on kotoisin... *rumpujen pärinää*.. -Ei tästä maailmasta.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Kulju on herrasmies ja tuntee empatiaa havaitsijoita kohtaan. Esittää vertauskohdan alienaluksen puolesta selitykseksi poikamaisen innokkaasti. Ei siitä tarvitse kenenkään hermostua.

        Esittää sen ufopuolen vaihtoehdon, mutta minun makuuni voisi jättää vähän kysymysmerkkiä ilmaan. Vähän jyrän vikaa niin hiljaisempi voi jäädä alle.

        Borg ja Närvä ovat käsittääkseni edelleen ufotutkijoita, Borgia voisi pitää myös ufohistorioitsijana ja tietopankkina.

        ""Toisaalta ufotutkimus on menettänyt merkitystään, kuka tahansa voi postata ufokuvansa someen"" -No ei ole vaan päinvastoin.

        Tutkimus käy kuumempana kuin koskaan. Ufotutkimus ei ole kuvanlähettäjien varassa, ei Yleisradion varassa, ei suomalaisten varassa, ei kenenkään yksittäisen tutkijan varassa eikä minkään yksittäisen valtion varassa.

        Jättimäisiä tutkimuksia on perustettu ja viimeistään USA:n paljastukset räjäytti potin. Ufotutkimusta innoittaa paraikaa se että maailman merkittävimmät organisaatiot tutkivat ufoilmiötä niin Euroopassa, Amerikassa kuin muuallakin.

        Ufoilmiö on virallisesti todistettu todelliseksi ja monen merkittävän asianosaisen mielestä se on kotoisin... *rumpujen pärinää*.. -Ei tästä maailmasta.

        Lainaus koukun kirjoituksesta:

        << ""Toisaalta ufotutkimus on menettänyt merkitystään, kuka tahansa voi postata ufokuvansa someen"" -No ei ole vaan päinvastoin.

        Tutkimus käy kuumempana kuin koskaan. Ufotutkimus ei ole kuvanlähettäjien varassa, ei Yleisradion varassa, ei suomalaisten varassa, ei kenenkään yksittäisen tutkijan varassa eikä minkään yksittäisen valtion varassa. >>

        Minä tulkitsen että tarkoitus oli sanoa seuraavaa "toisaalta vapaaehtoinen ja harrastuspohjalta toimiva ufotutkimus on menettänyt merkitystään, kuka tahansa voi postata ufokuvansa someen."

        Hyvin tulkittu, en kehdannut ääneen sitä sanoa.

        Vapaaehtoisella tutkimuksella ei ole sellaisia resursseja kuin jollakin laivastolla tai muilla puolustusvoimien / valtion alla operoivilla. Se on karu fakta.

        Ei saada siis kerättyä talteen riittävää määrää luotettavaa aineistoa ja tehtäväksi tuppaa jäämään vain haukottelu ja ihmettely.

        Kun tiedossa on miten vähän voidaan luottaa viranomaisten antavan meille kunnollista selontekoa ja kunnolla sitä dataa meidän käyttöön, niin sitten tästä virallisestakaan tutkimuksesta ei ole meille juurikaan iloa.

        Kuka uskoo että USA:n kongressin seuraavassa selonteossa kuullaan mitään uutta? Minä en usko ainakaan. Tuo on jo kansalaisten härnäämistä.

        To the stars akateemiaakin taitaa sitoa vaitiolovelvollisuus Elizondoa myöten. Hekään ei saa julkistaa sellaista tietoa, joka on hankittu Pentagonin avulla tai alaisuudessa.

        Ufotutkimuksen nopea eteneminen taitaa riippua tietovuotajista? Tarvittaisiin ufopuolelle uusi Snowden joka pöllisi tai hakkeroisi aineistoa riittävästi ja piilopaikastaan tekisi julkistuksiaan.

        Vaikka onkin kiinnostavaa kuulla kuinka joku näki Esko Ahon näköisen humanoidin, niin tämä tieto ei johda yhtään mihinkään.

    • Anonyymi

      mikroaalto uuni ,,tieto valon kautta ,,kuituyhteys, voit puhua toiselle ns..maailman ääriin kännyyn nyt lähetty james webb upee kamera yms..mistä tiesimme tuon k2
      kiertoradan ,,mistä...laskemalla ei onnistu..mistä

    • Anonyymi

      Aika monella kuitenkin usko avaruusolijoihin vahvistui ohjelman myötä. Olihan siinä esim. tuo Esko Ahon näköinen olio sekä tuo chat kontakti. Mielestäni aika vakuuttavasti kertoivat havannoistaan.

      • Anonyymi

        joo, aika vahvaa näyttöä taas

      • Anonyymi

        Minä ainakin tulin vakuuttuneeksi ufoista. Jos jollakin on Clint Estwoodin nenä niin kuka voisi olla sen uskottavampi? Ahon luotettavuudesta en menisi takuuseen. Koukut ja Kuljut
        jää kauaksi riman alle korvakynttilöineen. Joku on jo nekin tällä palstalla todistanut samaksi hahmoksi. Ohjelma antoi siihen eittämättä lisäuskottavuutta vaikka Kuljuaa ei ole täällä näkynytkään omalla nimellään ja Koukkukin kirjoottelee tänne enemmän anonyyminä kuin koukkuna.
        Kaikki on samaa sumuista ufoa. Joku viisas kalipraattori voisi ottaa hommakseen tutkia tekstejä ja niiden lähettäjien ISP-osoitteita selvittääkkseen kuinka monta samaa anonyymia löytyy eri temppuilioilta niin saataisiin näille clowneille naamatkin. Samalla loppuisi nämä uhkailut päitten irtirepimisillä ja muilla "uroteoilla", jotka sopinee hyvinkin buddalaiseen elämän filosofiaan.

        Kaikella kunnioituksella, nuo harhaiset yhdistelyt henkilöiden välillä kuulostavat skitsofreenisiltä. Kyseisen sairauden oirekirjossa henkilö etsii ja löytää yhtäläisyyksiä asioissa joissa aasinsilta on olematon tai äärimmäisen ohut.

        En kirjoittele anonyyminä ja en ole Kulju ja hellakoukku nimen minulle antoi joku muu täällä vuosikymmen sitten eikä se liity millään tavalla Kuljuun.

        Se on mielipidekysymys mutta minusta tuo ohjelma oli leikattu siten että tutkijoista tehtiin pellejä eikä ohjelma antanut laisinkaan lisäuskottavuutta aiheelle. Esim alustyyppien nimeäminen menee tuonne Jedi-akatemian puolelle.

        Sivustolla kävijämäärät näkyy otsikoiden vieressä, että monestako eri IP- osoitteesta täällä on vierailtu. Lukijoita tällä palstalla näyttää olevan joillakin otsikoilla jopa tuhat.

        Etusivun suosituin otsikko on "Nyt kaikki ufo kirjoja polttamaan!" jota on luettu 1086 eri IP- osoitteesta.

        Kirjoittajia täällä ei ole montaa ja vain minulla ja Borgilla on munaa esiintyä nimimerkillä.
        Arkajalat huutelee puskista.

        Minulla on myös munaa repiä pää irti jokaiselta uskipelleltä, joka kertoisi livenä että lapseni kuuluu helvettiin, vain koska he ovat vääräuskoisiksi syntyneet.

    • Anonyymi

      Mitä munaa on esiintyä keksityllä nimimerkillä ? B. Borg taitaa olla ainut joka kirjoittelee omalla nimellään eikä mitään päiden katkomis juttuja tai muuta sekavaa hörhöilyä.

      • Ei siinä ole mitään sekavaa. Jos uhkailet lapsiani helvetillä, minä revin sinulta pään irti ja paskannan kaulaasi. Ei muuta kuin laitapas sitten oma nimesi näkösälle, jos koet olevasi Prinssi Rohkea?

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään sekavaa. Jos uhkailet lapsiani helvetillä, minä revin sinulta pään irti ja paskannan kaulaasi. Ei muuta kuin laitapas sitten oma nimesi näkösälle, jos koet olevasi Prinssi Rohkea?

        Täysin sairas sekopää olet. Eikö hoitokaan ole auttanut? Rukoilemme puolestasi ettet joudu helvettiin.

        Onpas koukulla taas tekstiä. Voisitko lopettaa , kiitos !

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään sekavaa. Jos uhkailet lapsiani helvetillä, minä revin sinulta pään irti ja paskannan kaulaasi. Ei muuta kuin laitapas sitten oma nimesi näkösälle, jos koet olevasi Prinssi Rohkea?

        miksi ylläpito ei poista tämän herran ala arvoisia postauksia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        miksi ylläpito ei poista tämän herran ala arvoisia postauksia?

        "Rukoilemme"? Oikein ryhmäkö siellä on koolla rukoilemassa ufouskovaiselle sielunpelastusta?

        Tuo on aika pahassa ristiriidassa sen kanssa että ensin passitat(te) neljä lastani helvettiin ikuisiin kärsimyksiin ja kadotuksiin, mutta sitten yhtäkkiä alatte rukoilla puolestani.

        Ei millään pahalla, mutta kuulostat vakavasti häiriintyneeltä kehitysvammaiselta lapselta, tai sille tasolle jääneeltä, jonka pään on sekoittanut oma isä tai kirkkoisä.

        Osunko oikeaan kun arvaan että olet myös liikuntavammainen etkä ole koskaan käynyt normaaleja kouluja? Mitään helvettiä eikä sitä sinun Raamatun Jumalaasi ole olemassakaan kuin sairaassa päässäsi.

        Sinun kannattaa olla varovainen oikeassa elämässä, ettet mene uhkailemaan helveteilläsi kenenkään suojeluvaiston omaavan vanhemman lapsia. Saattaapi olla että on muitakin kuin minä, jotka ei sellaista kuuntele toimettomana.

        Ikävä kuulla tuollaista syntisen raakkumista näin pyhäpäivänä.

        Olen samaa mieltä sen kirjoittajan kanssa joka toivotti helvettiin äpäräkakarasi jotka ovat kaikki vielä eri isän siittämiä. Pyydämme seurakuntasi pappia tuomaan sinulle jouluksi sielunrauhaa ettei perheesi taas kerran joudu kärsimään sairaan ihmisen edesottamuksistasi. Laulatte sitten yhdessä kaikki virrestä 490
        MÄ SILMÄT LUON YLÖS TAIVAASEEN.
        Toivotaan että edes tänä vuonna et särkisi niin paljon huonekaluja etkä yrittäisi polttaa joulukuusta sohvan alla.
        Siunausta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin sairas sekopää olet. Eikö hoitokaan ole auttanut? Rukoilemme puolestasi ettet joudu helvettiin.

        Olisiko syytä ruokoilla 80% ihmiskunnan puolesta jotka on uskosi mukaan menossa helvettiin. Sinne varmaan menevät myös muut sivilisaatiot ellei jeesus ole käynyt kuolemassa sielläkin….

    • Anonyymi

      Kyllä koukku on nyt seonnut lopullisesti. Tulee oikein huono olo kun lukee tuollaisia kirjoituksia. Häpeä ja ryhdistäydy !

    • Anonyymi

      Menikin poika jo hiljaiseksi.

    • Anonyymi

      Olipahan tarinoita. Kai näitä tulee enemmän?Valopallo juttu jäi niin pahasti cliffhangeriin.

      Eastwoodin nenästä ja lötköstä alienista tuli mieleen jokin muumihahmo.

    • Anonyymi

      Suomen Ufotutkijoista on tullut ufouskonnollinen lahko Kuljun johdolla. Tavallaan sääli. Osa porukasta on ilmeisesti ollut mukana yhdistyksessä vahvistusvinouman johdattelemana ja lopettanut tutkinnan. Ylen haastattelussa (ei tämä sarja) Kulju totesi kuinka alienit "ovat jo täällä". Enää ei siis tarvitse tutkia "niiden" todellisuutta, voidaan vain arpoa onko muodonmuuttaja alien vai Väyrys-alien. Hurjaa menoa.

      • Anonyymi

        Oikeassahan Kulju on niiden täällä olosta ja ovat olleet jo kauan. Se on iso asia se, mutta vielä suurempi on se, että täällä ovat myös uskontojen korkeimmat voimat (Jumala) ja henkimaailma.

        Entä keitä me sitten itse olemme?

      • Anonyymi

        Jos haluaa skeptisen ääripään kaikkeen paranormaaliin niin kannattaa mennä kuuntelemaan Skepsiksen luentoja. Siellä ollaan posket punaisina silmät vihaa leiskuen vastustamassa apinan raivon voimalla kaikkea valtateorioista poikkeavaa kuten esimerkiksi akupunktiota, josta sadat miljoonat ihmiset ovat tuhansien vuosien aikana saaneet apua ja joka on osa toimenpiteitä kiinalaisessa versiossa fysioterapiaa ja kansanparannustaitoa.

        Itse sain viimeinkin avun pahaan skolioosiin suomalaiselta jäsenkorjaajalta joka akupunktion avulla poisti pinnetilat ja krampit ensin akupunktiolla, sitten valui kuin kraanasa kropasta paha veden muodossa pois ja lopuksi hän laitteli jäsenet paikalleen hellästi painellen ilman pienintäkään rusautusta tai väkivaltaa. Olisin rullatuolissa ilman hänen taitojaan.

        Tänään on ikävä päivä Kuljua morkkaaville fundamentalisti-kristityille, kun paljastui Iltiksen lehtiuutisella että Kulju on rikas mies ja ahkera yrittäjä ollut koko ikänsä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Aijai, nyt on ikävä asia kun Kuljukin sanoo, että on pahisalieneitakin, siinä on jo koukulla aortan revähdys lähellä konsa kuulee noin rumia puhuttavan.
        Liekö lestadiolainen tai jotain . . .?

        Mitä? Enkö minä olekaan enää Kulju tänään? No voi voi. Kai minun on oltava sitten vaan se tavis joka olen aina ollut.

        Sinulla on tapana tehdä kummallisia johtopäätöksiä toisista muutenkin. Kaikki on mahdollista, kuten myös juonittelevat häijyt alienit.

        Mutta jotta alkaisin uskoa heidän pahoihin aikeisiin, siihen tarvittaisiin painavia todisteita, koska en harrasta vainoharhaisuutta. Jätän sen skitsofreenikoille.

        Todisteeksi ei riitä mielestäni abduktiot, tutkimukset eikä karjansilvonta, vaan ne vaikuttaisivat liittyvän tutkimuksiin jotka saattaa tähdätä meidän tai heidän tai molempien hyvinvointiin ja pelastukseen.

        Kourallinen puheisiin perustuvia tapauksia ei kerro vielä mistään. Maailmassa jokainen ihminen jossakin vaiheessa elämää kokee outoja. Muutamista yksittäistapauksista ei voida päätellä vielä mitään, kun puhutaan miljardeista ihmisistä.

        Tilastotiede ei tue käsitystä pahoista alieneista, mutta kuten sanoin, se on mahdollista.

        Tämä on mielenkiintoinen keissi ufojen välisestä mahdollisesta kamppailusta:
        "Vuonna 1651 Nürnbergin kaupungin yllä tapahtui selittämätön tapahtuma, jota jotkut ovat alkaneet kutsua ufojen taisteluksi. Tapahtumalle oli paljon silminnäkijöitä ja se myös kirjattiin ylös ja siitä laadittiin yksityiskohtainen selostus ja myös piirustus"
        http://en.wikipedia.org/wiki/1561_celestial_phenomenon_over_Nuremberg

        Siinä meni nyt vitoset ja kutoset sekaisin.

        Sen jälkeen kun minun luonani kävi vierasta älyä (11.9.2019) en ole tuntenut että ihmisillä olisi tulevaisuutta.
        En tiedä kuinka ovat tietonsa minuun syöttäneet, mutta tapahtumat ovat edenneet juuri niin, mistä olennot varoittivat.

        Nyt ollaan loppusuoralla: Aikaa on jäljellä alle 100 vuorokautta.

        Eikös päinvastoin Nyt olla vasta alussa ihmiskunnan suhteen.

        Tarkoituksena levitä tähtiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä meni nyt vitoset ja kutoset sekaisin.

        Sen jälkeen kun minun luonani kävi vierasta älyä (11.9.2019) en ole tuntenut että ihmisillä olisi tulevaisuutta.
        En tiedä kuinka ovat tietonsa minuun syöttäneet, mutta tapahtumat ovat edenneet juuri niin, mistä olennot varoittivat.

        Nyt ollaan loppusuoralla: Aikaa on jäljellä alle 100 vuorokautta.

        Saitko siis tietona heiltä vuonna 2019, että milloin päättyy tämän sivilisaation aika?

        Noin nopeaan aikatauluun en ehkä usko, mutta loppu luultavasti kuitenkin on tulossa ja annettiinhan taivaalta selkeitä äänimerkkejäkin vuodesta 2012 alkaen.

        "Tilastotiede ei tue käsitystä pahoista alieneista, mutta kuten sanoin, se on mahdollista."

        Tilastotiedettä ei Maan ulkopuolisen elämän kohdalla voi esittää, koska meillä ei ole niistä varsinaisia tilastoja, mutta todennäköisyyslaskelmia sen sijaan on tehty.

        https://tekniikanmaailma.fi/kotigalaksissamme-piileskelee-4-vihamielista-ekstraterrestiaalia-sivilisaatiota-tutkija-laski-mutta-kovin-huolissaan-asiasta-ei-pida-olla/

        "Sen jälkeen kun minun luonani kävi vierasta älyä (11.9.2019) en ole tuntenut että ihmisillä olisi tulevaisuutta."

        Loppuuko ihmisen tulevaisuus sinun mielestäsi niitten luonasi vierailleiden aiheuttamana vaiko jonkin niistä riippumattoman syyn vuoksi; esimerkiksi jonkun muun alienryhmän, laajamittaisen ydinsodan, lähellä tapahtuvan supernovapurkauksen, Maan geologian, kuten supertulivuoren purkautumisen vuoksi?

        "En tiedä kuinka ovat tietonsa minuun syöttäneet, mutta tapahtumat ovat edenneet juuri niin, mistä olennot varoittivat."

        Miksi he halusivat mielestäsi esittää tuon ilmoituksensa juuri sinulle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saitko siis tietona heiltä vuonna 2019, että milloin päättyy tämän sivilisaation aika?

        Noin nopeaan aikatauluun en ehkä usko, mutta loppu luultavasti kuitenkin on tulossa ja annettiinhan taivaalta selkeitä äänimerkkejäkin vuodesta 2012 alkaen.

        " . . annettiinhan taivaalta selkeitä äänimerkkejäkin vuodesta 2012 alkaen."

        Millaisia nuo äänimerkit ovat olleet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tilastotiede ei tue käsitystä pahoista alieneista, mutta kuten sanoin, se on mahdollista."

        Tilastotiedettä ei Maan ulkopuolisen elämän kohdalla voi esittää, koska meillä ei ole niistä varsinaisia tilastoja, mutta todennäköisyyslaskelmia sen sijaan on tehty.

        https://tekniikanmaailma.fi/kotigalaksissamme-piileskelee-4-vihamielista-ekstraterrestiaalia-sivilisaatiota-tutkija-laski-mutta-kovin-huolissaan-asiasta-ei-pida-olla/

        "Tilastotiedettä ei Maan ulkopuolisen elämän kohdalla voi esittää"

        Voidaanpa hyvinkin esittää. Vakuuttavia todisteita alienin pahuuksista ihmistä kohtaan on erittäin vähän, kun taas vakuuttavia todisteita alienien läsnäolosta ja vierailuista on läpi historian valtavasti.

        Jos leikitään että vakuuttavia havaintoja ufoista on miljoonalla ihmiselle ja vakuuttavia kertomuksia alienien pahuudesta on kymmenen, niin matemaattisesti silloin puhutaan kokonaisuutena 0,001% mahdollisuudesta sille että ovat pahiksia.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Mitä? Enkö minä olekaan enää Kulju tänään? No voi voi. Kai minun on oltava sitten vaan se tavis joka olen aina ollut.

        Sinulla on tapana tehdä kummallisia johtopäätöksiä toisista muutenkin. Kaikki on mahdollista, kuten myös juonittelevat häijyt alienit.

        Mutta jotta alkaisin uskoa heidän pahoihin aikeisiin, siihen tarvittaisiin painavia todisteita, koska en harrasta vainoharhaisuutta. Jätän sen skitsofreenikoille.

        Todisteeksi ei riitä mielestäni abduktiot, tutkimukset eikä karjansilvonta, vaan ne vaikuttaisivat liittyvän tutkimuksiin jotka saattaa tähdätä meidän tai heidän tai molempien hyvinvointiin ja pelastukseen.

        Kourallinen puheisiin perustuvia tapauksia ei kerro vielä mistään. Maailmassa jokainen ihminen jossakin vaiheessa elämää kokee outoja. Muutamista yksittäistapauksista ei voida päätellä vielä mitään, kun puhutaan miljardeista ihmisistä.

        Tilastotiede ei tue käsitystä pahoista alieneista, mutta kuten sanoin, se on mahdollista.

        Tämä on mielenkiintoinen keissi ufojen välisestä mahdollisesta kamppailusta:
        "Vuonna 1651 Nürnbergin kaupungin yllä tapahtui selittämätön tapahtuma, jota jotkut ovat alkaneet kutsua ufojen taisteluksi. Tapahtumalle oli paljon silminnäkijöitä ja se myös kirjattiin ylös ja siitä laadittiin yksityiskohtainen selostus ja myös piirustus"
        http://en.wikipedia.org/wiki/1561_celestial_phenomenon_over_Nuremberg

        "Mitä? Enkö minä olekaan enää Kulju tänään? No voi voi. Kai minun on oltava sitten vaan se tavis joka olen aina ollut. "

        Täällä on jo aikaisemminkin todettu, että identiteettisi on usein hukassa. En heti muista, oletko ollut myös Napoleon. Pannaan kalibrointimies asialle tutkimaan, niin asiahan selviää nopeasti.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        "Tilastotiedettä ei Maan ulkopuolisen elämän kohdalla voi esittää"

        Voidaanpa hyvinkin esittää. Vakuuttavia todisteita alienin pahuuksista ihmistä kohtaan on erittäin vähän, kun taas vakuuttavia todisteita alienien läsnäolosta ja vierailuista on läpi historian valtavasti.

        Jos leikitään että vakuuttavia havaintoja ufoista on miljoonalla ihmiselle ja vakuuttavia kertomuksia alienien pahuudesta on kymmenen, niin matemaattisesti silloin puhutaan kokonaisuutena 0,001% mahdollisuudesta sille että ovat pahiksia.

        Jos, kuten väitetään, ne alienit ovat kykeneviä vaikuttamaan ihmisten aisteihin, tunteisiin ja päätöksentekoon, niin on täysin mahdollista, että jotkin ryhmät niistä ovat vaikuttaneet ihmisten sotiin, joukkomurhiin, diktaattoreiden toimintaan ja ns. onnettomuuksiin ja minä oletan, että osasyy ufosalailuun on joidenkin alienryhmien aggressiivisuus ihmistä kohtaan.
        Muun muassa Luis Elizondon mukaan abduktiot, sieppaukset, ovat jo sinällään väkivaltaa ihmistä vastaan ja minä olen hänen kanssaan samaa mieltä.

        Pitkän linjan ufotutkijalla Richard Dolanilla on vastaava kanta kuin minulla.

        https://www.youtube.com/@RichardMDolan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " . . annettiinhan taivaalta selkeitä äänimerkkejäkin vuodesta 2012 alkaen."

        Millaisia nuo äänimerkit ovat olleet?

        Haulla "strange sounds on the sky" löydät tietoa ilmiöstä. Mediakin kertoi ilmiöstä täällä suomessakin. Ääniä on havaittu ympäri maailmaa ja Jerusalemissa vuonna 2015 äänien yhteydessä taivaalla kuvattiin suuri pilvistä muodostunut kehä. Joidenkin uskovien mukaan äänet ovat raamatussakin mainittujen sofartorvien äänien kaltaisia. Äänillä varmastikin on jokin merkitys ja saattavat olla jonkinlainen varoitus tulevasta.

    • Anonyymi

      Vakuuttavia havaintoja alieneistä ei ole yhdelläkään.

      • Anonyymi

        Mutta silti sinä olet kamalan huolissaan heidän pahuudesta.
        Olet myös huolissasi heidän hyvyydestä, koska silloinkin he uhkaisivat uskontoasi jos he nousisivat ihmisten yläpuolelle mainioina tyyppeinä ja kaikki unohtaisivat sinun Herrasi.

        Muista aina kun olet siitä maan ulkopuolisesta pahuudesta huolissasi, että Herrasi on kaikkivoipa ja suojelee sinua avaruuden paholaisilta helposti. Se rauhoittaa mielen ja sitten voi taas keskittyä ihan arkeen, koska hyvät eikä pahat alienit ole sinulle uhka.

        Höpsis mitä juttuja. Ei sulla voi olla ihan normaali elämä. Kumpa saisit jostain avun.

        Kai sinä nyt itse tajuat sen että sinulla ei ole syytä pelätä olemattoman uhkaa, jos aidosti uskot ettei alieneita ole olemassa? Miksi olet huolissasi asioista joita ei ole olemassa? Eihän siinä ole mitään järkeä. En minäkään ala pelätä lentävää spagettihirviötä, koska en laisinkaan usko sellaisen olemassaoloon.

        Miksi suutut tuolla tavoin heti kun kerrotaan ettei maan ulkopuolisista olennoista ole mitään todisteita? Sinä ja moni muu uskis vetää heti hirveet kilarit ja jopa kalibrointimiehellekkin ollaan niin vihaisia , ihan kuin se olisi hänen vikansa. Alkaa heti tulemaan ihan pimeitä juttuja. Eihän noista voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että riivaa pahasti. Ryhdistäydy sinäkin hörhö !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai sinä nyt itse tajuat sen että sinulla ei ole syytä pelätä olemattoman uhkaa, jos aidosti uskot ettei alieneita ole olemassa? Miksi olet huolissasi asioista joita ei ole olemassa? Eihän siinä ole mitään järkeä. En minäkään ala pelätä lentävää spagettihirviötä, koska en laisinkaan usko sellaisen olemassaoloon.

        On syytä muistuttaa kommentoijalle, että anonyymi ei ole rekattu nimimerkki vaan se tulee automaattisesti alustan toimesta kelle vain ei-rekatulle kirjoittajalle, etkä sinä voi väittää yhden anon kirjoituksia jonkun toisen anon tekemiksi. Ymmärrätkö?

      • Anonyymi

        Minä olen tavannut kotonani korkeamman dimension näkymättömiä olentoja ennen ja jälkeen taivaalla nähtyä valoilmiötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen tavannut kotonani korkeamman dimension näkymättömiä olentoja ennen ja jälkeen taivaalla nähtyä valoilmiötä.

        Mitenkä luulet minun suhtautuvan kommenttiisi, kun olen kertonut kuinka vieras äly kävi luonani.

        Minun kertomani on totta eikä kyse ollut näkymättömistä olennoista.
        Kerroin, että aikaa on jäljellä alle 100 vrk.
        Kyse on ydintuhosta.
        Suomi on prikulleen tehnyt ne virheet joista humanoidit varoittivat.
        Suomalaiset ovat suurimpia tuhon alkuunpanijoita.
        Varoitin SUTiin tekemässäni ilmoituksessa ensin tarkasti Suomen tekemistä virheistä, mutta ilmoitukset eivät menneet perille.
        Lopulta en jaksanut enää edes yrittää. Varoitukseni jäi täten torsoksi.
        Huomautin vihjaavasta päivämäärästä sekä siitä että Suomen pitäisi tuoda totuus vieraasta älystä julki EU:ssa koska Suomi oli tuolloin EU:n puheenjohtajana.
        Ilmoitin tapahtuneesta myös Suomen korkeimmalle johdolle.

        "Miksi he halusivat mielestäsi esittää tuon ilmoituksensa juuri sinulle?"

        Minulta kysyttiin tässä ketjussa tällaista. En tiedä onko kyseessä vi..uilu vai mikä mutta vastaan: Minä olen jo pitkään tiennyt kuinka helposti vieras äly tuhoaisi ydinkärjet.
        Mutta nyt ikään kuin nämä olennot olisivat halunneet ymmärryksen sille miksi he eivät sitä tee. He näkevät että ihmiset kehittyvä väärään suuntaan taas ja kerran.
        Koukku lainasi Raamattua ja kirjoitti että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
        Tällöin ihmisellä olisi melkoinen vastuu millaisen kuvan hän Jumalasta antaa.

        Jotkut haluaa pilettää ja kiehnata lattialla, ja aina parempi jos video leviää. Itku pääsee jos elämässä ei valoa ole. No ydinpommi antaa valoa mutta se on vaan niin väliaikaista.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e80e7819-2bfa-48dc-b894-cacef8aa22cc

        Ehkä ne Denverin lentokentän oudot vihjailevat piirokset patsaineen kannattaa kaivaa muistiin. Tärkeinpänä blue mustang.

        Toivon valoa sun elämään!

        Ja elämäniloa.

        Miksi juuri tuo blue mustang on mielestäsi niin tärkeä?

        Sinä suollat sekavaa huttua, josta ei ota mitään tolkkua, ja joka sinun mukaasi liittyy ufoihin kuinka?

        "Suomalaiset ovat suurimpia tuhon alkuunpanijoita."

        Kieltäytymällä nöyristelemästä Venäjän diktaattoria Vladimir Putinia, niinkö?
        Samainen palkkapropagandisti Solovjov höpisee Venäjän ampuvan ydinohjuksia Washingtoniin, Lontooseen, Pariisiin ja Berliiniin.
        Minkä me sille voimme, jos Putin haluaa tehdä joukkoitsemurhan tuolla tavalla, mutta ei sen visvasyylän vaatimuksiin tulla suostumaan, tai sen jälkeen se käyttää samaa peukaloruuvia joka kerta halutessaan.

    • Anonyymi

      On seko porukkaa. Varmaan kalibrointimiehen ja borgin syytä kaikki.

      • Anonyymi

        Kulju antoi ymmärtää tämänpäiväisessä ohjelmassaan että hänen "isänsä" amerikkalainen kaveri on hänet siittänyt!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe