Saamelaiset?

Selittäisikö joku minulle kuka on saamelainen ja miksi esimerkiksi metsäsaamelaisia ei lasketa joidenkin saamelaisten mukaan saamelaisiksi?

Millä perusteella on saamelainen?

Eikö tällainen ILO sopimukset yms riko suomen perustuslakia? Suomessa jokaisen pitäisi olla samalla viivalla, miksi saamelaisille pitää antaa oikeuksia enemmän? Ja esimerkiksi koltat saavat tukia EU:lta enemmän kuin muut.

Saamelaisista yli 60% asuu saamelaisalueen ulkopuolella, silti he vaativat oikeuksiaan saamen maahan, joka ei ole kai missään määritelty maaksi vaan on osa eri maita?

N. 10 000 on 60% aika paljon..

Mielestäni saamelaiskulttuuri on hieno, heidän sukulaisiensa on kieltä ja kulttuuria hyvä vaalia ja sitä on tuettava. Mielestäni varsinaisia saamelaisia ei taida enää olla, he ovat aikojen saatossa sekoittuneen muihin ihmisiin..
Perinteitä, kieltä ja kulttuuria on hyvä vaalia- Se ei kuitenkaan tappelemalla ja omimalla onnistu, on todella paha mieli seurata tätä taistelua..

Sitten vielä, tämä koulukotiasia. Minun sukulaiseni ovat tuolloin vuosia sitten asuneet myös koulukodeissa ja asuntoloissa. Kirjakieltä on vaadittu ja murteet eivät ole olleet sallittuja. Kotia on päässyt harvoin, sillä koti oli kaukana. Samalla tavalla kuin saamelaiset ja minun sukulaiseni eivät olleet saamelaisia.
Heitä oli siellä kaltoinkohdeltu fyysisesti.. tämä on ollut koko suomen kattava järjestelmä, ei saamelaisiin erityisesti kohdistettu, miksi siis vain he ansaitsisivat anteeksipyynnön valtiolta?

Ja miksi kysyn? Koska toinen ystäväni on inarinsaamelainen ja toinen metsäsaamelainen, he eivät voi olla samassa tilassa käräjälain takia, toinen haukkuu toista feikiksi.
Koska mielestäni on ihan typerää tällainen taistelu, kun meillä on Suomessa jo perustuslaki, jonka mukaan kukaan ei rodun tai syntyperän vuoksi voi saada enempää kuin toinen.

Vastailkaapa ja pidetään keskustelu asiallisena.
11590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No. Muistan kun vielä oli metsäsaamelaisia. Nyt heitä ei enää ole saamelaisaiskäräjien mukaan. No sitten ei. Koska saamelaiset itse päättävät ketä ovat. Saamelaisuus on tunne siitä perinteestä ja Suomessa ei myöskään tunneta merisaamelaisia.
Saame heimona on moniulotteinen, mutta kun tullaan valta-asemaan, niin voidaan jopa syrjiä pieniä etnisiä ryhmiä samasta.

Äänestä

Ei kukaan ns. saamelaisista sinulle halua vastata. Rasismia se on etnisen ryhmän sisäinenkin syrjintä.
Voimia sinulle ❤️

Äänestä

Niinpä. Sitä juuri tarkoitin. Ei jokin etniseen ryhmään kuuluminen suojele käyttäytymään rasistisesti.

Äänestä

On todella erikoista, että kukaan ei ole kommentoinut kirjoitustasi. Ihmettelen itsekin tuota ilmeisesti tapahtuvaa syrjintää.
Joskus ajatukseni on myös niissä äideissä, jotka voivat synnyttää saamelaisia, mutta mitään muuta oikeutta heillä ei tunnu olevan. Esim saamen käsitöitä ei saamelaiset arvosta jos ei ole syntyperäinen. Huolimatta sertifikaateista he ilmaisevat halveksuntansa suoraan myös turisteille. Vaikka olisivat itse asuneet suurimman osan elämästään Helsingissä.

Äänestä

he halveksivat suomen kansaa
kaikki tuet pois näiltä alkoholisteilta
tosi hyvä että heidänlakialotteensa ei ole edennyt eduskunnassa
kekkonen olisi antanut nämä aliihmiset ryssille
venäläiset olisivat vieneet ystävällisesti heidät siperiaan
kekkonen oli kauaskatseinen tulevaisuuden näkijä tästä on ylellä dokumentti arktiset sodat
nyt meillä ei olisi saamelais ulostekasa ongelmaa

Äänestä
  • Ei ne saamelaiset kuule pojan perkele suomalaisia halveksu. Päinvastoin. Suomalasilla aina paljon väkätystä kun saamelaiset koittaa suomalaisten tuhoja korjailla. Ja ei sinulla taida kovin hyvä historian tuntemus Kekkosesta olla. Kekkonen oli aikanaan avoimesta päästä Saamelaisten asioille. On vähän keharia herjata Kekkosen nimeen omia mielipiteitä. Kekkonen olisi sinut myynyt ryssille ennen yhtäkään saamelaista.

    Äänestä

aja autolla mahdollisimman monta lappalaispaskan poroa kuoliaaksi
lopettamisesta ei tarvitse hilehtia
älä osta poronlihaa tai lapissa tehtyjä kalapyöryköitä
jos sinulla lappalalais matka muistoja hävitäne roskiin

Äänestä

ylen on säästösyistä lopetettava saamelaisten uutislähetykset he puhuvat vihapuheita ja halventavasti valtaväestöstä

Äänestä

Saamelaiset ovat itse juuri siinä asemassa kuin haluavat. Suomessa ei saa syrjiä eikä sortaa sanoo laki, lisäksi vähemmistöillä on erityisasema joka on osin perusteetonta: se on ristiriidassa tasa-arvon kannalta ja pahimmillaan edustaa siten harvainvaltaa johon syntyperä oikeuttaa. Sehän ei sellaisenaan eroa esimerkiksi aatelista tai vastaavasta. Lisäksi, saamelaisalueet lienevät tulonsiirtojen saamapuolella, suurteollisuutta tai muuta merkittävää työllistäjää en tiedä siellä olevan. Voi kai sitä kysyä miten vastikkeellisia heidän vaatimuksensa ovat tälle yhteiskunnalle. Koska Vuotoksen vesivoimaa ei saatu oli seurauksena otettava ydinvoimaa joka rakennettiin etelään. Toisin sanoen kärjistetysti muutama poromies saneli Suomen energiapolitiikan lopullisesti ja koko muu maa nöyrtyi heidän edessään kun he pitivät teollisuuden kilpailukykyä pilkkanaan ja ajattelivat vain omaa lyhytnäköistä etuaan. Sama röyhkeys ja kiittämättömyys näyttää jatkuvan yhä. Tästä syystä olen sitä mieltä että saamelaiset kaivavat itse omaa monttuaan ja saavat mitä kerjäävät. Samoilla korteilla kuin koko muu maa pelaa voisi kokeilla pelata josko lopputulos olisi toisenlainen. Mutta se vaatisi loputtoman kitinän loppumista, ei kai se juuri edusta heidän kulttuuriaan?

Äänestä

Saamelaisen naisen tuntee siitä että on pil.lu poikittain jalkojen välissä,kun siidan kaiteita laskevatvat kuuluu melkoinen räplätys

Äänestä

Saamelainen on entinen lappalainen, joka on mennyt naimisiin korkeakoulututkinnon suorittaneen suomalaisen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Selittäisikö joku minulle kuka on saamelainen ja miksi esimerkiksi metsäsaamelaisia ei lasketa joidenkin saamelaisten mukaan saamelaisiksi?

Millä perusteella on saamelainen?

Eikö tällainen ILO sopimukset yms riko suomen perustuslakia? Suomessa jokaisen pitäisi olla samalla viivalla, miksi saamelaisille pitää antaa oikeuksia enemmän? Ja esimerkiksi koltat saavat tukia EU:lta enemmän kuin muut.

Saamelaisista yli 60% asuu saamelaisalueen ulkopuolella, silti he vaativat oikeuksiaan saamen maahan, joka ei ole kai missään määritelty maaksi vaan on osa eri maita?

N. 10 000 on 60% aika paljon..

Mielestäni saamelaiskulttuuri on hieno, heidän sukulaisiensa on kieltä ja kulttuuria hyvä vaalia ja sitä on tuettava. Mielestäni varsinaisia saamelaisia ei taida enää olla, he ovat aikojen saatossa sekoittuneen muihin ihmisiin..
Perinteitä, kieltä ja kulttuuria on hyvä vaalia- Se ei kuitenkaan tappelemalla ja omimalla onnistu, on todella paha mieli seurata tätä taistelua..

Sitten vielä, tämä koulukotiasia. Minun sukulaiseni ovat tuolloin vuosia sitten asuneet myös koulukodeissa ja asuntoloissa. Kirjakieltä on vaadittu ja murteet eivät ole olleet sallittuja. Kotia on päässyt harvoin, sillä koti oli kaukana. Samalla tavalla kuin saamelaiset ja minun sukulaiseni eivät olleet saamelaisia.
Heitä oli siellä kaltoinkohdeltu fyysisesti.. tämä on ollut koko suomen kattava järjestelmä, ei saamelaisiin erityisesti kohdistettu, miksi siis vain he ansaitsisivat anteeksipyynnön valtiolta?

Ja miksi kysyn? Koska toinen ystäväni on inarinsaamelainen ja toinen metsäsaamelainen, he eivät voi olla samassa tilassa käräjälain takia, toinen haukkuu toista feikiksi.
Koska mielestäni on ihan typerää tällainen taistelu, kun meillä on Suomessa jo perustuslaki, jonka mukaan kukaan ei rodun tai syntyperän vuoksi voi saada enempää kuin toinen.

Vastailkaapa ja pidetään keskustelu asiallisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu