Puna-armeijan miestappiot tällä erää hurjan puoleisia

Sodan alusta 5. marraskuuta saakka ukrainalaisten arvion mukaan venäläisiä kaatuneita sotilaita on reilu 75 000 henkilöä. Venäjä ei ole kokenut toisen maailman sodan jälkeen vastaavia tappioita. Varsinkin viime viikkojen aikana sotilaita on kaatunut vajaan tuhannen miehen päivävauhtia.

Miestappiot ovat jo sitä luokkaa, että on ihme, että puna-armeija ei muuta taktiikkaa vaan jatkaa samalla menolla. Toisaalta, tämä juuri on Venäjän taktiikka; siellä ei välitetä omista sotilaista, eikä siviileistä.

Ja omien haavoittuneiden osalta venäjä toimii juuri niin kuin Venäjältä voi odottaa. Haavoittuneita jätetään oman onnensa nojaan lojumaan pitkin kenttää.

Eikö venäjän kansalle ala jo totuus selviään?
1865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Venäläisten sotilaiden pahin pelko on tällä hetkellä pienet dronella tiputettavat kranaatit. Niiltä ei ole suojassa missään ja ne voivat ihan yllättäen noin vain tipahtaa poteroon tai kuoppaan, jonne vihollinen on kaivautunut piilojemmaan. Tämä drone-pommi on siinä mielessä tehokas, että sillä on jo valtava pelotevaikutus etukäteen, koska siltä on vaikea suojautua.

Äänestä

Ukraina on kuulemma ollut hyökkäävä osapuoli. Hyökkääjän tappiot ovat aina isommat kun puolustajan. Joten jos tietosi pitää paikkansa, niin Ukrainalta on kaatunut yli 100 000 henkilöä.

Äänestä
  • Eipä sentään.

    Äänestä

  • Niinpä, sodassa ei kerrota omia tappioita. Vasta jatkosodan päätyttyä Suomen kansalle kerrottin, että omia kaatuneita oli Talvi- ja jatkosodassa 96.000. Ukraina näyttää tekevän samoin, ei kerro.
    Venäjän sensijaan on ilmoittanut tappioikseen 6000 kaatunutta. Ukrainan väite 75.000:sta on saman arvoinen, kuin T-paita päällä esiintyvän klovnin puheet.

    Äänestä

Sinulla on se vika että jotenkin oletat että vain sodan toiselta osapuolelta tulee se absoluuttinen totuus. Tähän haluat uskoa, vaikka kaikkien pitäisi tietää että sodan ensimmäinen uhri on totuus.
Ja toisekseen puna-armeijaa ei ole enää olemassa, eli historiatietouttakin pitäisi vähän päivittää.

Äänestä
  • Se on puna-armeija edelleen, ja Putin haluaa neukkulan takaisin.

    Äänestä

Ukrainan armeija ei ole välttämättä niin tehokas kuin luullaan, Venäjän arvellaan ampuneen jopa 60% omistaan.

Äänestä
  • Ukraina osaa ainakin sotapropagandan.

    Äänestä

Kiinaako tarkoitat puna-armeijalla?

Äänestä
  • Kiina on keltainen vaara.

    Äänestä

Ryssä käyttäytyy samoin kuin isonvihan aikoihin, sivistys on kiertänyt kaukaa venäjänmaan.

Äänestä
  • Barbaareja ne on.

    Äänestä

  • Sivistys on Venäjällä kirosana ja siitä joutuu 15 vuodeksi vankilaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sivistys on Venäjällä kirosana ja siitä joutuu 15 vuodeksi vankilaan.

    15 vuoden rangaistus johtaa mobilisointiin..

    Äänestä

Venäjällä miestappiot lasketaan vain normaaliksi kulutukseksi, vaikka kaatuneita olisi miljoonittain.

Äänestä

75 000 kaatunutta ja noista vain 30 000 voidaan laskea ukrainalaisten tekemiksi ja 45 000 menee venäläisten piikkiin.

Äänestä

Aika erikoinen sota kyllä, vain toinen osapuoli kärsii tappioita...

Äänestä
  • No onhan ukrainalaisia siviilejä, naisia, lapsia ja vanhuksia natsryssä saanut murhattua jo kymmeniätuhansia!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sodan alusta 5. marraskuuta saakka ukrainalaisten arvion mukaan venäläisiä kaatuneita sotilaita on reilu 75 000 henkilöä. Venäjä ei ole kokenut toisen maailman sodan jälkeen vastaavia tappioita. Varsinkin viime viikkojen aikana sotilaita on kaatunut vajaan tuhannen miehen päivävauhtia.

Miestappiot ovat jo sitä luokkaa, että on ihme, että puna-armeija ei muuta taktiikkaa vaan jatkaa samalla menolla. Toisaalta, tämä juuri on Venäjän taktiikka; siellä ei välitetä omista sotilaista, eikä siviileistä.

Ja omien haavoittuneiden osalta venäjä toimii juuri niin kuin Venäjältä voi odottaa. Haavoittuneita jätetään oman onnensa nojaan lojumaan pitkin kenttää.

Eikö venäjän kansalle ala jo totuus selviään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu