Tämän foorumin äänekkäimmät ateistit eivät ole oikeastaan yhtään hihhuleita parempia. Yhtä lailla he saarnaavat oman uskonsa (tai uskomattomuutensa) puolesta ja yhtä jyrkästi hekin kieltäytyvät kuuntelemasta uskovaisten perusteluja uskolleen.
Asiahan on niin, ettei nykysuomessa enää kohta uskalla tunnustaa olevansa uskovainen. Meidät tuomitaan heti naiiveiksi, pelkureiksi, mielenvikaisiksi. Tässähän alkaa kohta pystyä eläytymään alkukirkon vainottuun elämään.
Tämä foorumi on täynnä ihmisiä, jotka vihaavat uskovaisia, koska he "tuputtavat uskoaan." Ettekös te toimi ihan samoin? Kun täällä joku uskovainen kertoo omista uskonkokemuksistaan, niin eiköhän heti ole pari ateistia etsimässä porsaanreikiä ja tuomitsemassa mielisairaalaan.
Minä olen kysynyt monilta ateisteilta, miksi he tekevät tällaista. Miksi he Ottavat jonkun ihmisen uskon, joka tekee hänet onnelliseksi, ja koettavat tehdä siitä jotain sairasta ja typerää?
Kukaan ei ole minulle vielä vastannut.
Tässä vaiheessa korostan vielä ymmärtäväni kyllä, että ateisteja voi ärsyttää uskovaisten uskostaan puhuminen. He eivät kuitenkaan usein voi asialle mitään. Kun ihminen tulee uskoon, siitä tulee hyvin tärkeä asia hänen elämässään. Sitä voisi rahvaanomaisesti verrata rakastumiseen, tai miehillä armeijassa olemiseen. Mistään muusta ei välillä tahdo osata puhua.
Tämä on minun näkemykseni asiasta. Ottakaa kantaa, ihmiset.
Asiahan on niin, ettei nykysuomessa enää kohta uskalla tunnustaa olevansa uskovainen. Meidät tuomitaan heti naiiveiksi, pelkureiksi, mielenvikaisiksi. Tässähän alkaa kohta pystyä eläytymään alkukirkon vainottuun elämään.
Tämä foorumi on täynnä ihmisiä, jotka vihaavat uskovaisia, koska he "tuputtavat uskoaan." Ettekös te toimi ihan samoin? Kun täällä joku uskovainen kertoo omista uskonkokemuksistaan, niin eiköhän heti ole pari ateistia etsimässä porsaanreikiä ja tuomitsemassa mielisairaalaan.
Minä olen kysynyt monilta ateisteilta, miksi he tekevät tällaista. Miksi he Ottavat jonkun ihmisen uskon, joka tekee hänet onnelliseksi, ja koettavat tehdä siitä jotain sairasta ja typerää?
Kukaan ei ole minulle vielä vastannut.
Tässä vaiheessa korostan vielä ymmärtäväni kyllä, että ateisteja voi ärsyttää uskovaisten uskostaan puhuminen. He eivät kuitenkaan usein voi asialle mitään. Kun ihminen tulee uskoon, siitä tulee hyvin tärkeä asia hänen elämässään. Sitä voisi rahvaanomaisesti verrata rakastumiseen, tai miehillä armeijassa olemiseen. Mistään muusta ei välillä tahdo osata puhua.
Tämä on minun näkemykseni asiasta. Ottakaa kantaa, ihmiset.
Vastaukset 27
Vanhimmat
itsensä ylentää, se alennetaan.
>Asiahan on niin, ettei nykysuomessa enää kohta uskalla tunnustaa
>olevansa uskovainen. Meidät tuomitaan heti naiiveiksi, pelkureiksi,
>mielenvikaisiksi. Tässähän alkaa kohta pystyä eläytymään alkukirkon
>vainottuun elämään.
Ei uskovaisten merkitys nyt noin iso ole. Suurin osa suomalaisista kiinnittää
heihin yhtä paljon huomiota kuin kilometrin päässä lentävään kärpäseen.
"Asiahan on niin, ettei nykysuomessa enää
kohta uskalla tunnustaa olevansa uskovainen.
Meidät tuomitaan heti naiiveiksi, pelkureiksi,
mielenvikaisiksi."
Oletko koskaan miettinyt miksi kristityt tuomitaan
naiiveiksi, pelkureiksi ja mielenvikaisiksi? Miksi
heitä ei "tuomita" ei rohkeiksi ja älykkäiksi?
"Minä olen kysynyt monilta ateisteilta, miksi he tekevät tällaista. Miksi he Ottavat jonkun ihmisen uskon, joka tekee hänet onnelliseksi, ja koettavat tehdä siitä jotain sairasta ja typerää?"
Hataralla pohjalla on uskovan usko, varsinkin jos he tälläisen nettifoorumin perusteeklla uskoaan rupeaisivat epäilemäänkään.
Tulee mieleen, että olikos se vakaumus nyt niin kovin vankalla pohjalla alkujaankaan...
Tosielämässä tilanne on toinen, itse olin muutaman vuoden työpaikassa, jossa oli esimiehenä sekä työkavereissä Lestadiolaisia. Se oli helvetillistä aikaa, kun ei voinut suoraan sanoa pomolleen, että voit sanonko minne voit kaiken uskosi työntää...
Toimii se siis toisinkinpäin:-(((
Itse en ole uskova, en ateisti, vaan yritän pitää maailmani mahdollisimman laajana, ja samalla yrittää ymmärtää miksi jonkin uskonlahkon jäsenet käyttäytyvät, niinkuin käyttäytyvät.
En ole myöskään käännyttämässä ketään, mutta kyseenalaistamassa ja koettelemassa näin netin välityksellä kylläkin.
Ei, en vihaa tai halveksi uskovia, näin foorumilla pienet provotkin ovat välillä paikallaan.
Äänekkäimmät ateistit ovat oman katsontakantansa vankeja, se on totta.
"Tässähän alkaa kohta pystyä eläytymään alkukirkon vainottuun elämään."
Nohnoh...Heti kun on Kristinusko menettänyt voimakkaimman aseensa, eli sumeilemattoman väkivallan, ruvetaan vinkumaan...Voivoi:-)
Tästä ei esim. suomen kohdalla ole kuin 1800 luvun lopulle, kun vielä kirkko oli ehdoton laki valtiossa.
"Kukaan ei ole vielä minulle vastannut"
Tässä oli yksi vastaus. Ei tosin ateistilta, mutta aika läheltä liippaa uskovien mielestä kuitenkin:-)
ihmetellyt samaa.
Kuinka voikin olla, että ihmiset ovat niin ehdottomia kannoissaan. Eikö voida kunnioittaa ihmisen näkemystä ja vakaumusta sellaisenaan, vaihtaa ajatuksia ilman suurempaa dramatiikkaa? Miksi uskovaisen tulisi kantaa kaikki se, mitä kristinuskon nimissä on vuosisatojen saatossa tehty? Kaikillahan meillä on vastuu omasta vaelluksestamme, omista asenteistamme. Uskovaisista puhuttaessa heidät niputetaan yhteen suureen joukkoon, joka sisältää kaikki katolilaisista vanhoillislestadiolaisiin. Missä on tilaa henkilökohtaiselle uskolle, jota yhteys Jumalaan nimenomaan on.
tämän forumin äänekkäimmät ateistit ovat yhtä kiinnostuneita uskovaisten uskosta kuin uskovaiset ateistien uskosta. monasti täällä kysytään asioita ateisteilta, kuin uskovaisia kiinnostaisi, mutta vastaus ja palaute vain osoittaa, että ne on kysytty vain omien stereotypioiden ylläpitämiseksi ja oman mielikuvan pönkittämiseksi. ne kysymykset ja keskustelut eivät johda mihinkään, puolin ja toisin.
"Tässähän alkaa kohta pystyä eläytymään alkukirkon vainottuun elämään."
sanoisin, että kiitos siitä kuuluu uskovaisille itselleen. ateisteja ja muiden uskontojen edustajia siitä on turha syyttää. jos osaat eläytyä ateistin rooliin tai kenen tahansa, muun uskontokunnan kuin kristinuskon edustajan rooliin, niin ehkä ymmärtäisit paremmin asiat myös toiselta puolen ruutua. itse en uskaltanut puhua uskostani ääneen ennen 20 vuoden ikää. vaiettua elämää liki 10 vuotta. pitäisikö minun tuntea siitä jonkinlaista suurta iloa tai yrittää puolustella sitä jonkin teoksen pohjalta? ateisti voi olla rasisti siinä, missä uskovainen. me olemme molemmat ihmisiä ja sinäkin haluat tulkita asiat oman uskosi näkökulmasta, se on etuoikeutesi, mutta mikäli empatiaa löytyy ja todella pystyt lähimmäistäsi rakastamaan niin ymmärtäisit myös asiat toisen ihmisen näkökulmasta.
"Tämä foorumi on täynnä ihmisiä, jotka vihaavat uskovaisia, koska he "tuputtavat uskoaan."
ja uskovaisia, jotka vihaavat ateisteja, koska nämä puolustavat oikeuttaan uskoa omalla tavallaan. me emme tuputa, meillä ei ole evankelointivelvollisuutta, mutta meillä on oikeus puolustautua ja meillä on oikeus myös uskoa toisella tavalla kuin te. "tuputtamisesta" kantaa vastuun yleensä tuputtaja, ei se, jolle tuputetaan (edes silloin, jos ei tykkää siitä, mitä hänelle tuputetaan).
"Miksi he Ottavat jonkun ihmisen uskon, joka tekee hänet onnelliseksi, ja koettavat tehdä siitä jotain sairasta ja typerää?"
usko ei ole sairasta ja typerää. sen sijaan on varmasti sinun tiedossasi myös ihmisiä, jotka eivät ole eduksi kristinuskolle. voin tässä ottaa muutaman esimerkin ja voit sanoa mielessäsi hep, jos et mielellään luokittele heitä kristityiksi tai, jos he mielestäsi pilaavat uskon maineen:
ku klux klan, jehovan todistajat ja tv-evankelistat.
jos luokittelet heidät pois omasta uskostasi, miellät heidät sairaiksi tai typeriksi, eksyneiksi tai mahdollisesti jopa saatanan vallassa oleviksi, mistä tiedät, ettet itse ole yhtälailla? toisaalta, kkk:n edustajat voivat olla onnellisia, niin voivat olla natsit ja mafiosot. ainakin he itse niin väittävät ja ovat omasta mielestään rehellisiä. jopa sinä voit väittää olevasi onnellinen, etkä välttämättä muunlaisesta onnesta tiedä. et ehkä tunne esimerkiksi minunlaiseni ihmisen käsitystä onnesta ja tasapainosta. et tiedä minun tavotteitani ja päämääriäni ja voit leimata minut ihmiseksi, jolla kaikki ei ole ok ja olen pahasti jeesuksen kristuksen ja pyhän hengen tarpeessa. voin sanoa, etten ole. tämä toimii myös siis kaksisuuntaisesti. ateisti ei tarvitse apua yhtään sen enempää kuin kristitty ja, koska olen itse psykologian opiskelija ja kiinni tilastoissa, voinen ihan faktana sanoa, että uskovaiset ovat masennukseen ja erinäisiin muihin psyyken ongelmiin taipuvaisempia kuin ihmiset, joilla ei ole tiukkaa uskoa.
"Tässä vaiheessa korostan vielä ymmärtäväni kyllä, että ateisteja voi ärsyttää uskovaisten uskostaan puhuminen."
kunpa se olisikin sitä, eikä iänikuista 'lauseita raamatusta'-kokoelmaa. ja, kunpa se toimisi myös niinpäin, että uskovaiset olisivat aidosti kiinnostuneita muista uskonnoista ja ihmisistä, jotka eivät usko samaan kuin he.
"Sitä voisi rahvaanomaisesti verrata rakastumiseen, tai miehillä armeijassa olemiseen. Mistään muusta ei välillä tahdo osata puhua."
ymmärrän ja itseasiassa käänsit asian niin hienosti, että se pisti ajattelemaan. olet oikeassa. mutta mielestäni se ei siltikään riitä syyksi evätä myös ateistilta oikeutta puhua ja kertoa omasta uskostaan. voin sanoa, että omat kokemukseni ateismin saralta ovat yhtälailla hengellisiä. luonteeltaan kuitenkin aivan toisenlaisia kuin jumalaan uskovien. voisin minäkin niistä kokemuksista puhua ja puhua ja puhua, mutta katson, että löytyy paljon muutakin tekemistä kuin se...
on syntynyt kuitenkin näkemys, että uskovaiset ovat tällä palstalla olleet enemmän altavastaajan asemassa. Usein lähtökohta on ollut uskovaisten oletettu sairaus ja typeryys. Tämä henkilökohtaisen näkökulman puute ihmetyttää minua erityisesti, kun tiedän, kuinka tärkeää näille ateisteille ja oman tien etsijöille ja kulkijoille on yksilöllisyys ja se, että heitä kohdellaan yksilönä.
Vuorovaikutussuhteessa on aina vähintään kaksi osapuolta. Kumpikin vaikuttaa yhteyden syntymiseen tai syntymättä jäämiseen. Kukin on vastuussa omasta osuudestaan.
henkilöä typeryksenä, jos hän esittää selvästi tieteellisten faktojen ja todistettujen asioiden vastaisia väittäitä. Jos joku kieltää sen, että maailma on paljon vanhempi kuin 6000 vuotta, tai jos joku väittää vastoin tieteellisesti todistettuja faktoja, että kaikki maailman ihmiset ovat yhden ainoan Noan jälkeläisiä niinkin tuoreelta ajalta kuin n. 4500 vuotta sitten, niin sellaista inttäjää ei voi pitää terveenä eikä järkevänä.
On jokaisen oma asia, mihin uskoo, mutta jos julkisesti kuuluttelee asioita, jotka voidaan tieteen keinoin todistaa valheiksi, niin sellaiseen ihmiseen ei voi muuten suhtautua kuin säälien.
itse en kutsuisi sellaista ihmistä typerykseksi tai tyhmäksi. voihan asian niin nähdä. tyhmää mielestäni on se, jos ihminen tietentahtoen tuhoaa omaa terveyttään, elinympäristöään tai vahingoittaa omia kanssaihmisiään. aiemmin kävin keskustelua siitä, mikä on järkevää ja viisasta, niiden vastapuolellahan on tyhmyys ja typeryys.
sen sijaan se, että ihminen uskoo vaikkapa keijuihin, ei johdu typeryydestä, vaan tietämättömyydestä. toiseksi ihmisellä on psyykkinen mekanismi, joka suojaa egoa. tämä suojamekanismi toimii kaikilla hieman eri tavoin ja itselläni se mekanismi on niin kehittynyt, että erittäin harvoin sitä tarvitsen. torjunta on yleisesti ottaen näistä mekanismeista yleisin ja, kun kysyisi uskovaiselta, mitä hän torjuu? mitä piirteitä itsessään? mitä menneisyydessään? minkä hän torjuu mahdollisena totuutena? torjuuko hän todellisuuden? nämä ovat pikemmin sellaisia kysymyksiä, joita ammattiauttaja kysyisi. lopulta kuitenkin uskossa ei ole kysymys välttämättä sellaisesta torjunnasta ja puolustuksesta, josta eri psyyken sairauksissa voisi puhua. pikemmin se on kulttuurinen oire, selitys maailmalle ja sen olemassaololle. sehän on ymmärrettävää, että jotkut ihmiset haluavat selityksen ja silloin se on melkein samantekevää, mihin opukseen tarttuu ja sen pohjalta yrittää sitä selittää. itse en pyri tietämään, mitä oli 5 miljardia vuotta sitten. se ei liikuta minua niin paljon kuin ihminen, jonka kanssa jaan elämäni.
Miksi pitää leimata ihmisiä heidän ajatustensa mukaan? Miksi ajatella, että toinen yrittää torjua jotakin, jos hän uskoo johonkin, jota itse ei ymmärrä?
uskoisin, että syynä on vierauden pelko. ihmisen psyyken mekanismeissa sitä voidaan pitää samanlaisena uhkakuvana, pelotteena tms. kun joskus aikanaan mustaihoisia pelättiin heidän tummaihoisuutensa takia. kansat kun eivät aina ole olleet niin sekoittuneet kuin nykyään. edelleen sama pelko vallitsee hengellisissä asioissa, taikauskoinen ja raastava pelko. ihminen itse tuskin ymmärsi motiivejaan vihatessaan mustaihoisia, vielä vähemmän kun kyse on jostain hengellisiin asioihin liittyvästä. jokaisella on tietysti motiivinsa torjua ja pelätä eri asioita, mutta kristinuskossa ainakin on hyvä pohja, jos jonkinlaiselle pelolle. onhan taustalla se, että jos olet väärässä joudut helvettiin; jos hyväksyt tietynlaiset ihmiset joudut helvettiin; jos teet sitä ja tätä joudut helvettiin yms. hindulaisuudessa se on vielä kärjistetympää, mutta tarkkaa tietoa minulla ei ole siitä, miten hindut kokevat nämä asiat ja miten suhtautuvat vieraisiin uskomuksiin.
En kuitenkaan sanoisi, että minun uskoni taustalla on pelko (tulevasta). Elän tätä päivää. Ja yhteyteni Jumalaan tekee arjesta ja asenteistani täysipainoisempaa. Tarvitaanko muuta, nyt. Voin tietysti olla turvallisin mielin, mitä sitten tuleekin. Luontaisetu?
en puhunutkaan tulevaisuuden pelosta, vaan vierauden. puhuin epävarmuudesta, joka varmasta jäytää yhtä, jos toista ihmistä. sellaista ihmistä, joka ei olisi epävarmaa päivää elämässään elänyt tuskin on. toiset vain torjuvat sen epävarmuuden, rakentavat ajatusjärjestelmiä, jotka antavat sen turvan. harvassa ovat ne, jotka kestävät vaikkapa sodan kärsimykset alati tietoisena ja peläten. varsinkin suomessa olemme tätä nykyä onnellisen tietämättömiä siitä, millaista on muualla maailmassa, vaikka tapahtumista kuulemme uutisissa.
Uskon, että uskovaisissa on keskimääräistä enemmän niitä, jotka kestävät ympäristön ja olosuhteiden epävarmuutta. Pystyvät niinsanotusti heittäytymään Herran haltuun. Varmuus heille on sitä, että tuntevat Herransa, luottavat Häneen. Uskovat, että Herra pitää huolen, vaikka asioita ei ole suunniteltu päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi eteenpäin. Elämä on seikkailu.
Vuosia sitten kuulin uskovaisesta perheestä, joka teki kokopäiväistä työtä seurakunnassa saamatta siitä palkkaa, elivät seurakuntalaisten lahjoitusten varassa.
Entä Raamatunkääntäjät, jotka viettävät vuosikausia jonkun luonnonkansan keskellä ja luovat näille kirjakielen.
Minulle on syntynyt vaikutelma, että ihmiset, joiden pitää saada "tieteellinen" todistus, varmuus kaikesta, kestävät vähemmän epävarmuutta.
Luettuani kommentejasi tahdon sanoa, että omaat terveen ja rehellisen katsomuksen elämään. En tiedä, enkä haluakkaan tietää, mihin uskontokuntaan kuulut.
Kaikki nämä mistä ollaan käyty keskustelua, tämäkin keskustelu on suojan hakeminen. Vertaa terveeseen ihmiseen, joka on syntymästä asti ollut huoneessa, missä ei ole aukkoja. Pelkkä huone. Jos hänelle tehdään ovi mutta kerrotaan että se johtaa pahaan paikkaan ja perustellaan se kirjalla, jonka kirjoitti edellinen ovesta mennyt, meneekö ihminen siitä ovesta? Joka uskoo kirjaan ei mene, joka ei usko menee ja löytää jotain. Itse haluan mennä tuosta ovesta ja nähdä onko siellä jumala tai jotain muuta. Mutta kirjaan en usko, koska se estää näkemästä. Ovi ei ole kuitenkaan kuolema, jos joku alkaa siitä saivartelemaan. Vaan mahdollisuus.
Tämä ei ole paras vertaus mutta toimii omalla kohdalla. Haluan nähdä ja kokea enemmän. Tuntea ja vaikuttaa.
Tässä meidän pääuskonnossa on niin hauskoja piirteitä, että laittaa joskus hymyilyttämään. Kuinka uskova voi käsitteen jumala, lokeroida sanoin? Olen käynyt tästä keskustelua muualla
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=3000000000146730
Tässä keskustelussa uskovainen ystävämme sanoi muiden uskontojen jumalien olevan "käsintehtyjä". Jos näin köyhästi suvaitsee muita niin voi voi. Eikö jumala ole käsintehty juuri siinä vaiheessa kun sen kuvailee sanoin? Lokeroi? Ja ihmisten kirjoittama kirja raamattu on pyhitetty lokeroimiseen. Tässä syy miksi en usko raamattuun mutta uskon jumalaan. Mutta se minkälaiseen jumalaan, on jokaisen henkilökohtainen asia.
Syy miksi edes viitsin ottaa kantaa näihin keskuksteluihin, löytyy suvaitsemattomuudesta. Viimeisin esim. homoavioliittojen hyväksyminen. Se oli varmasti heidän elämnsä tärkeimpiä päiviä ja nämä ystävämme uskovaiset menevät pakkosyöttämään aatettaan. Eikö sananvapaudellakin ole rajansa? Eikö yksityisyyden loukkaaminen ole rikos? Luulisi että nykypäivänä henkinen väkivalta on verrattavissa fyysiseen. Onneksi en ollut paikalla kun he "käännyttivät" pareja, koska silloin halusin hajoittaa jotain....
usko poistaa toki epävarmuutta. tieto poistaa yhtälailla, mutta se vaatii uskoa, sekin. ne ihmiset, jotka poistavat epävarmuutensa vain uskolla, eivätkä missään vaiheessa tiedolla, kylmällä faktalla, astelevat ja istuvat heikolla pohjalla. tai pikemmin juuri niin heikolla tai vahvalla kuin heidän uskonsa on. kun taas edellä taisi olla puhe siitä, että mitä vahvempi uskonto, sitä varmemmin sekoaa asioissa, tunteessa ja järjessä. silloin ollaan aina kiinni joko uskossa tai tiedossa, eikä koskaan samanaikaisesti molemmissa.
olen myös aiemmin esittänyt, että vain kylmään faktaan uskovat ovat tunnepohjalta tyhjän päällä. ääripäät eivät koskaan johda kovinkaan hyvään ja kestävään. toki ihminen voi takertua kuin hukkuva pelastusrenkaaseen välttyäkseen menettämästä uskoaan, joutumasta tuskallisen epävarmuuden valtaan. uskoakseni ainoa tapa kestää epävarmuutta on hyväksyä se. itse en puhu minkään totuuden puolesta, puhun sen puolesta, että elän ja ajattelen omalla tavallani. yhteiskunta ympärilläni on itselleni yhtä käsittämätön, suuri järjestelmä kuin vaikkapa maailmankaikkeus. minulla ei ole selitystä sille, mistä olemme tulleet ja miksi, suoraansanoen en ole siitä erityisen kiinnostunut. syyt löytyvät tästä elämästä, kunkin ihmisen omasta elämästä yksilöllisesti. itse olen elämälleni tarkoituksen löytänyt ja siinä sivussa tasapainon. olen epävarma, eikä se enää haittaa minua.
avainsana on siis: tasapaino, niin uskossa kuin tiedossa.
ihmisen on vaikea nähdä omaa psyykeään, koska vertailukohtia on vähän. jos ihminen omaa asenteen, jonka mukaan hän lähtee todella peilaamaan itseään maailmaan ja tutustumaan eri asioihin, hän saattaa löytää enemmän peilejä (psykologinen termi) ja tutustua aina paremmin myös itseensä. se on ensisijaisen tärkeää, jos vaikka puhutaan lähimmäisenrakkaudesta tai itsetuntemuksesta, jos ei tunne itseään, ei tunne läheisiään... jos ei tunne läheisiään, ei tunne itseään.
"Kuinka uskova voi käsitteen jumala, lokeroida sanoin?"
länsimaisilla tuntuu olevan jonkinsortin perinne tämän lokeroinnin suhteen. erityisesti zeniläisyydessä ja taolaisuudessa näistä yritetään vapautua. miten ilmaista jumala sanoin? ei mielestäni mitenkään ja siinä kohtaa taidamme olla zeniläisen ajattelutavan kanssa yhtä mieltä.
"Eikö jumala ole käsintehty juuri siinä vaiheessa kun sen kuvailee sanoin? Lokeroi? Ja ihmisten kirjoittama kirja raamattu on pyhitetty lokeroimiseen. Tässä syy miksi en usko raamattuun mutta uskon jumalaan."
käsintehty silloin kun se on yritetty selittää paperille. jokainen pyhä kirja menee siinä vikaan. järjellä selitettyjä jumalat ovat siinä vaiheessa, kun ne tulevat vain puheena ja niiden olemassaolon on motivoinut. jos jumalan olemassaololle on motiivi: jumala on luonut maailman ja ihmiset, tuomitsee meitä ylhäältä hyvässä ja pahassa; jumala on tehty järjellä. ongelma on siinä, että me olemme sidottuja ihmisjärkeen ja -tunteeseen, jumala ei ole.
"Syy miksi edes viitsin ottaa kantaa näihin keskuksteluihin, löytyy suvaitsemattomuudesta."
syysi on sama kuin minulla :-) olen vain alkanut pitämään enemmän ja enemmän meteliä, kunnes taas vaikenen...
"Eikö yksityisyyden loukkaaminen ole rikos? Luulisi että nykypäivänä henkinen väkivalta on verrattavissa fyysiseen. Onneksi en ollut paikalla kun he "käännyttivät" pareja, koska silloin halusin hajoittaa jotain...."
itseasiassa henkinen väkivalta voi olla raaempaa ja parantua pidempään kuin fyysiset arvet. usein myös fyysinen väkivalta toki menee yksiin henkisen puolen kanssa ja fyysisestä väkivallasta jäävät arvet ovat luonteeltaan henkisiä. mielestäni useat kristityt unohtavat hyvät tavat, sotkevat oman totuutensa aitoon lähimmäisenrakkauteen, joista heillä ei ole koskaan minkäänlaista käsitystä. he sotkevat järjen ja tunteen, oikean ja väärän, toden ja valheen, motivoivat omassa mielessään vain sen, miksi juuri he ovat oikeassa ja vastalauseita ei oteta vastaan. tällaiset ihmiset ovat vaarallisia, jos pääsevät syöttämään omaa asennettaan ja suvaitsemattomuuttaan muihin ihmisiin.
siltä, että kaikki ovat lähtökohdissa samassa veneessä, joka ajelehtii ja poukkoilee valtameressä virtojen viemänä. Ja jokainen lähtee rakentamaan perustusta kuka mitenkin. Voiko uskoa ja tietoa loppujen lopuksi asettaa vastakkain? Tieto vahvistaa uskoa, usko vahvistaa tiedon kokemista käytännössä.
< Eikö sananvapaudellakin ole rajansa? Eikö yksityisyyden loukkaaminen ole rikos? >
Varmaan tämän takia EU haluaisi kieltää esim. rasismiin kiihottavat keskustelupalstat, oli rasismi sitten rotuun, seksuaalisuuteen, uskontoon tai muihin ominaisuuksiin liittyvää.
kaikkihan me ollaan ihan käytännössäkin samassa veneessä. maapalloa voi hyvin verrata vaikkapa nooan arkkiin. olemme todennäköisesti ainoat ihmisrodun edustajat kaikkeudessa ja tarkoituksemme on säilyä. tietysti meidän 'arkkimme' sietokyky on sekin rajallinen, mutta mieluummin se loppu tulee luonnollista kautta kuin niin, että itse poraamme pohjaan reiän ja hukumme omaa tyhmyyttämme.
uskoa ja tietoa voidaan verrata. onhan täällä heitetty aina välillä tiedon määritelmäksi tosiuskomus. olen toisaalta eri mieltä ja tuo on melko mustavalkoinen määritelmä. uskomme toki yleensä todeksi sen, minkä tiedämme. samoin tiedämme sen, mihin uskomme. tässä, kuten jo edellä mainitsin, voidaan mennä solmuun. voimme uskoa uskovamme ja tietää tietävämme, mutta emme tiedä uskoamme tai uskoa tietoamme. nämä voivat kaikki mennä ristiin ja siitä syystä vaikkapa valheellista uskoa voidaan pitää 100%:sti totena, roikkua siinä kynsinhampain tai sitten voi käydä niin, että vaikka löisimme päämme puuhun, niin emme 1) usko, että löimme päätämme mihinkään, 2) että kyseessä oli puu 3) ... kummassakin tapauksessa mennään liian pitkälle ja molemmat tilanteet, joita voidaan kutsua mielenhäiriöiksi ottavat yliotteen ihmisestä ja ihminen vain antaa lisää pontta omille mielenhäiriöilleen. mikään ei enää kumoa sitä, että puu ei ole puu ja sitä, että päässäni puhuva ääni on todellakin jumala, eikä vaikkapa omatunto.
Tiedon ja uskon suhteessa minusta on kuitenkin kaikkein oleellisinta asenne, miten tietoon suhtautuu, miten toimii. En sanoisi, että < emme tiedä uskoamme tai uskoa tietoamme >. Oletetaan, että minulla on vakava sairaus. Lääkäri määrää minulle lääkettä, jonka hän sanoo varmasti auttavan. Lääkepurkissa on jumalinen, lääketieteellisiä termejä sisältävä etiketti, jota tavailen silmät sikkarassa.
Lääkkeet todellakin vaikuttavat, kuten lääkäri on sanonut. Vain lääkäri tietää, että lääke on plasebo. Sisällöltään sama kuin tavallinen kalkkitabletti. Vähentääkö lääkkeen merkitystä ja arvoa yhtään se, että kyseessä ei olekaan "oikea" lääke? Jos saan avun ongelmiini ja lääke vaikuttaa, niinkuin pitääkin? Ja kun lääkäri kertoo, mitä lääke pitää sisällään, sen vaikutus ei yhtään heikkene.
Tämmöistä ajatusleikkiä voisi soveltaa hyvin moneen asiaan. Sanotaan, että sodassa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja. Sotaa en halua käydä, kuin sairauksia vastaan. Rakkautta haluan elämääni. Ja Jumala on rakkaus. Olkoon nimi Jumala, omatunto, psyykkinen juttu, tukikeppi tai suojeluspyhimys... Oleellista on minun asenteeni, uskoni ja Jumalan toiminta ja vaikutus elämässäni.
kaikki nämä ovat verrattavissa toisiinsa. lähinnä ongelma tulee siinä vaiheessa, kun siitä sisäisestä uskosta plaseboon siirrytään ulkoiseen toimintaan. kun lääkäri tietää lääkkeen olevan plasebo ja sairas tietää lääkkeen auttavan, niin miten on, kannattaako sairaan mainostaa sitä lääkettä miten suureen ääneen? itse puhun henkilökohtaisen uskon, hengellisyyden puolesta. en mielellään sen, että siirrytään siitä hengellisyydestä avoimeen, aktiiviseen toimintaan ja sen uskon levittämiseen. toki siitä voi puhua ja on oikeastaan kaikkien edunmukaista, että eri näkökulmat tulevat esiin.
asenne siis olkoon, vaikka se, että pysyy siinä henkilökohtaisessa uskossa, eikä lähde sitä julistamaan kivääri kädessä. kun tämä asenne ja usko limittyvät vielä erikseen tietoon, totuuteen ja ties mihin, meillä on mahdollisuus saada aikaan sellainen soppa, jonka selvittämiseen vastapuoli saattaa nähdä ainoaksi keinoksi tipauttaa isopommi isoon kaupunkiin. kyse on edelleen silloin omasta, henkilökohtaisesta uskosta, mutta se on suunnattu itsestä ulospäin.
minäkin, että voimme kertoa vain henkilökohtaisesta kokemuksesta. Se ei tee meistä mainosmiehiä. Tärkeintähän on vaikutus, ei se, millä nimellä lääkettä kutsutaan. Joskus tuntuu, että ihmiset ovat lokeroineet asiat kielen sanoihin. Jo sana Jumala ja Jeesus saa joidenkin karvat pystyyn. Samoin kun sana vammainen luo usean ihmisen mielessä niin voimakkaita mielikuvia, ettei minkään uuden näkökulman synnyttäminen vammaisia tai jotakin tiettyä vammaista henkilöä kohtaan ole mahdollista. Näillä asenteilla on nimikin: ennakkoluulo.
lukenut zeniläistä kirjallisuutta?
Jos sinulla on hyviä vinkkejä, haluaisin tutustua.
no, itse joskus lukaisin yhden oshon kirjan. en muista enää edes sen nimeä, mutta nämä asiat mistä olemme puhuneet haiskahtaa zeniläiseltä ajattelulta. lukaise joku oshon kirja, vaikken osaa sanoa, mikä niistä olisi hyvä aloitus.
toinen kirja, jota mielellään suosittelen on benjamin hoffin nalle puh ja tao. se on länsimaiselle ihmiselle kirjoitettu opas taolaiseen ajatteluun. zeniläisyys on periaatteessa buddhalaisuuden ja taolaisuuden yhdistelmä. filosofialtaan lähempänä taolaisuutta kuin buddhalaisuutta.
...jotakin pätemisen tarvetta tai ehkä vain ärsyyntymistä ihmisten tietämättömyyden tasosta ja halusta hieman "rohkaista" etsimään totuutta tiedosta uskomusten sijaan,eli aktivoimaan omakohtaiseen asioiden analysointiin ja kyseenalaistamiseen sekä ajatusprosessien monimuotoisempaan hyväksikäyttämiseen pelkän ulkoaopettelun sijaan ?!?
Jokainen tulkoon uskossaan tai tiedossaan autuaaksi...ja humaanisemmaksi !?!
Valvoja olisi epäillyt että tuo ei voi olla totta. Eihän ateisti voi olla hihhuli, koska ateisti perustaa mielipiteensä järkiperusteluihin ja tieteellisiin tosiasioihin.
Varsinkin uskispalsta on osoittanut tämän kästyksen täysin vääräksi. Suuri osa ateisteista tuntuu perustavan näkemyksensä epämääräisiin ideologioihin ja kummallisiin tietoihin historiasta.
Ei tarvitse olla edes uskovainen. Mikäli ei suostu näkemään uskontoa voittopuolisesti pahana asiana, alkaa hyökkäys jossa tosiasiat vääristellään sopimaan omaan ennakkokäsitykseen parhaiden hihhuliperinteiden mukaisesti.