Nuorena palvelutalossa asuminen.

Anonyymi-ap

Ol6-vuotias "moen 2niongelmaiseksi" kutsuttu mies. Diagnooseina on mm: ADHD, Asperger, ja olen jonkinlainen a-sosiaalinen persoonallisuus. Päihdeongelmaa ollut myös nuorempana.

Vankilan olen ihme kyllä onnistunut välttämään, mutta sakkoja ja ehdonalaista on tullut.

Päiväkotiajoista en oikein muista mitään. todettiin vain, että olen tavallista vilkkaampi.

Koulussa ajauduin usein ongelmiin toisten kanssa. Tappelin mielelläni ja haastoin riitaa. Olin usein ongelmissa opettajien kanssa. En ollut tunneilla hiljaa ja melusin ja haistattelin opettajille.

No minusta tehtiin lastensuojeluilmoituksia ja 7 luokalla minut sijoitettiin lastensuojeluyksikköön asumaan. Siellä oli muita hieman kaltaisiani nuoria.

Siinä me porukalla kuljeskeltiin eri kaupunginosissa tekemässä milloin mitäkin. Joskus öisin hiippailtiin omakotitaloalueelle ja naarmutettiin kalliita luksus autoja. Mersuja, Bemareita, Porscheja ja joskus ihan mitä sattui, pöllittiin fillareita ja rikottiin lasten leluja. Tuhrittiin ihmisten pihoja virtsaamalla ja ulostamalla mm. kukka-istutuksiin ja revittiin pihalle istutetuista puista oksia jne...

Me vietiin eri naapureiden pihalla olevaa omaisuutta toisten naapureiden pihoille ja taisivat asukkaat luulla, että naapuri on käynyt varkaissa. Töhrittiin hienojen omakotitalojen seiniä spraymaalilla. Eräs kaverini piirsi erään selkeästi rikkaan omistajan talon seinään ison hakaristin ja tekstin "tässä asuu pedofiili."

Sitten saimme kerran poliisin yöllä perään, kun mentiin porukalla erään mäen päälle ja heiteltiin isoja kiviä mäen alla olevaan taloon. Siellä meni ikkuna rikki ja katosta hajosi tiiliä.
Pääsimme kuitenkin poliisia karkuun erään lähistöllä olevan talon pihalla olevaan leikkimökkiin.

Tuohon aikaan me porukassa impattiin aika paljon ja polteltiin pilveä.
Poliisin kanssa jouduin tekemisiin, kun jollain oli ollut kameravalvonta pihalla. No meidäthän tunnistettiin nopeasti.

Minä olin jo 17v ja käynyt vain peruskoulun. Sain n. 4000e sakkoja ja 12000e korvausvaatimuksia, sekä 4-kuukautta ehdollista. Armeijaan en joutunut. Enkä ole koskaan ollut töissä.

Olen myös mielenterveyspalveluiden asiakas. Välillä sossutädit pohti kuuluisinko vammaispalveluihin, mutta sinne en todellakaan kuulunut. Sain psykologintesteissä 117 äö pistettä.

Nyt on lääkitys päällä, se on rauhoittanut elämää. Olen asunut jo noin 6-vuotta yksityisessä palvelutalossa. Olen päivittäin hoitohenkilökunnan kanssa tekemisissä. Osa niistä on ihan täysiä mulkkuja.

Veroprosenttini on puhdas nolla 0%. Suurin osa minulle myönnetyistä tuista menee palvelutalon maksuihin, vuokraan ruokaan ym.
Minulla on edunvalvoja ja saan 100e käyttörahaa kuussa. Lopetin tupakanpolton ja nyt mulle jää rahalippaaseen n.30e kuussa säästöön. Pankkiin en rahoja talleta koska silloin, edunvalvoja huomaa ne ja niillä maksetaan minun vuokrakuluja, ja vielä niitä vanhoja korvausvaatimuksia, mitä lie? ym...

Päivisin, tai lähinnä öisin pelaan tietokoneella. Sain tietokoneen lahjoituksena kirkon diakonia avusta. Ylensä päivät nukun ja iltapäivisin syön talon tarjoamaa sapuskaa. Peseydyn harvoin, koska ihoon sattuu, kun käyn suihkussa.

En kuitenkaan pidä itseäni syrjäytyneenä. Mites te toiset onko teillä samakaltaisia kohtaloita, tai kokemuksia?

12

977

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korjausta, koska kone reistailee....,

      Olen 26-vuotias "moniongelmaiseksi" kutsuttu mies. Diagnooseina on mm: ADHD, Asperger, ja olen jonkinlainen a-sosiaalinen persoonallisuus. Päihdeongelmaa ollut myös nuorempana.

        Et koe olevasi syrjäytynyt koska saat olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

        Monet yksin köyhyyteen jätetyt ovat syrjäytyneotä ilman ystäviä ja juttukaveria. Yhteiskunta ei heitä auta.

        Miten koet , miksi yhteiskunta auttaa sinua, rikollista, enemmän kuin syrjäytyneitä? Onko se mielestäsi oikein? Jos ymmärrät eron oikean ja väärän välillä?

        Eikö olisi ennemminkin oikein laittaa muiden omaisuuden tuhoajat ja varkaat autiolle saarelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko tämän karkoituspalvelun ostaa Venäjältä, kun siellä se osataan hyvin.

    • Anonyymi

      Mitä mieltä Outokummussa ollaan ?

      • Anonyymi

        Miks kiusaat kehitysvammasii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks kiusaat kehitysvammasii

        Mitä se hikky hermoilee ihan suotta. Nyt ryhtiä sinne Outokumpuun!

    • Anonyymi

      Aspergerin kanssa vielä pärjää, mutta jos saa lusperger-diagnoosin, niin
      voi heittää toivon koko loppuelämäksi, sillä tulevaisuutta ei enää ole.

    • Anonyymi

      Nuoria kaytetään hyväksi laitoksissa ja kaduilla.

      ENO

      • Anonyymi

        Kertoisitko tarkemmin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoisitko tarkemmin .

        Missä viipyy se odotettu Enon raportti.

    • Anonyymi

      "minusta tehtiin lastensuojeluilmoituksia"

      Mitä vanhempasi teki tai tekivät?

      • Anonyymi

        Siihen oli varmaan painavia syitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2077
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1269
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      28
      1140
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      145
      895
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      98
      834
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      726
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe