Ei kannata oikeasti sokeana

Uskoa kaikkiin luonnekuvauksiin. On kuitenkin kuumerkkiä, aurinkomerkkiä ja sitä ja tätä. Vaikuttaa paljon.

Silti jännä, että kalana olen huomannut jokaisen oinaan kanssa paljon yhteistä kiinnostuksen kohteissa. Siis ne kenen kanssa tutustun ylipäätään hiukan paremmin. Kommunikaatio vaatii työtä, konflikteja ei kuitenkaan paljoa ole.
Luin englanninkielisen jutun miten nää merkit toimii missäkin positiossa ja yllätyin. Kumpikin sosiaalisia ja luovia.

Mut minkään merkin suhteen ei pidä takertua, koska pelkkä tähtimerkki ei kerro koko luonnetta ja totuutta.

Hauska vaan huomata miten ne sit kuitenkin osuu aina.

Yks kaveri kertoi että horoskoopit on niin taitavan ympäripyöreitä, että sopii kelle vaan. Näkökulma tämäkin? Että alkaako ihminen joka näihin uskoo tietoisesti käyttäytyä sen mukaan tai nojaamaan näihin piirteisiin ne omaksuen ja korostaen.
3824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vai vaikuttaa valovuoden etäisyydellä olevan kaasupallon kulma horisontista syntyhetkellä ihmislapseen.
Älä unta nää.

Äänestä

Ympäripyöreys on tulkitsijan tuskimustulos. Toinen tarkempi tutkija ei suorita tutki-
musta ympäripyöreästi. Olen asunut vuosia saman katon alla useamman ihmisen kanssa, jolloin olen kyennyt oikein perusteellisesti tutkimaan kala, rapu, neitsyt, jalopeura, kauris ja oinas luonteita. Kun lähdin työ- ja yksityielämään, sain lisää kokemuksia runsain mitoin. Aivan selvästi on ollut nähtävissä, että muiden hyväksikäyttö on joissakin merkeissä laskelmoitua ja aivan selvää, sekä suurempaa kuin muilla. Toiset tekevät sitä vahingossa, mutta toiset aivan selvästi harkiten ja tois-
tuvasti.

Äänestä

yks älykkämpiä avauspostauksia joita nähäny tiällä pitkiin aikoihin.
pidän miten jäsensit ajatuksesi jossa otit huomioon eri pointit!


viestin lähettäjä Juha pohjola

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uskoa kaikkiin luonnekuvauksiin. On kuitenkin kuumerkkiä, aurinkomerkkiä ja sitä ja tätä. Vaikuttaa paljon.

Silti jännä, että kalana olen huomannut jokaisen oinaan kanssa paljon yhteistä kiinnostuksen kohteissa. Siis ne kenen kanssa tutustun ylipäätään hiukan paremmin. Kommunikaatio vaatii työtä, konflikteja ei kuitenkaan paljoa ole.
Luin englanninkielisen jutun miten nää merkit toimii missäkin positiossa ja yllätyin. Kumpikin sosiaalisia ja luovia.

Mut minkään merkin suhteen ei pidä takertua, koska pelkkä tähtimerkki ei kerro koko luonnetta ja totuutta.

Hauska vaan huomata miten ne sit kuitenkin osuu aina.

Yks kaveri kertoi että horoskoopit on niin taitavan ympäripyöreitä, että sopii kelle vaan. Näkökulma tämäkin? Että alkaako ihminen joka näihin uskoo tietoisesti käyttäytyä sen mukaan tai nojaamaan näihin piirteisiin ne omaksuen ja korostaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu