Yle tekee itseään tykö ihmistuotteilla eli influenssereilla

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f87494ab-4837-491d-8042-5fe738cc4412

"Sarjassa viisi influensseria ja yksi epäonnistunut influensseri eli toimittaja menevät kahdeksi viikoksi ”pauselle”. He poistavat sosiaalisen median sovelluksensa ja tunteilevat kuin se olisi suurikin draaman aihe ja sankariteko.

Ohjelmassa he istuvat studion värikkäillä sohvilla ja katsovat videolta näitä omia tunteitaan; miten hirveää olikaan olla kaksi viikkoa tauolla sosiaalisesta mediasta, vaikka silti sai kuvata itseään koko ajan.

Kokemukset ovat rankkoja. Eräs kertoo katsovansa omia storyjaan ja valittelee elämänsä uuvuttavuutta. Toiselle tulee ”tyhjä olo” sovellusten poistamisesta. Ehkä seuraavaksi Yle seuraa, miten hysteerisesti kirvesmiehet ja hoitajat vollottavat jouduttuaan kahdeksi viikoksi pois töistä."

Yksi esimerkki Ylestä ja sen surkeista ohjelmista.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki televisiossa esiintyvät ovat tavallaan influensssereita. Poliitikkojen tai asiantuntijoiden haastattelut, taiteilijoiden ja muiden julkisuuden henkilöiden esiintulot, samoin puhuvat päät, eli asiantuntijat, professorit ynnä muut ynnä muut.- Kaikilla heillä on oma agendansa, toisilla läpinäkyvämpi, toisilla maltillisempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f87494ab-4837-491d-8042-5fe738cc4412

"Sarjassa viisi influensseria ja yksi epäonnistunut influensseri eli toimittaja menevät kahdeksi viikoksi ”pauselle”. He poistavat sosiaalisen median sovelluksensa ja tunteilevat kuin se olisi suurikin draaman aihe ja sankariteko.

Ohjelmassa he istuvat studion värikkäillä sohvilla ja katsovat videolta näitä omia tunteitaan; miten hirveää olikaan olla kaksi viikkoa tauolla sosiaalisesta mediasta, vaikka silti sai kuvata itseään koko ajan.

Kokemukset ovat rankkoja. Eräs kertoo katsovansa omia storyjaan ja valittelee elämänsä uuvuttavuutta. Toiselle tulee ”tyhjä olo” sovellusten poistamisesta. Ehkä seuraavaksi Yle seuraa, miten hysteerisesti kirvesmiehet ja hoitajat vollottavat jouduttuaan kahdeksi viikoksi pois töistä."

Yksi esimerkki Ylestä ja sen surkeista ohjelmista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu