Voimala tulee hienosta nimestään huolimatta käyttämään pääasiassa puuhaketta, jota se tarvitsee pahimmillaan jopa 70-80 täysperävaunullista vuorokaudessa. Haketta saadaan vain metsiä tuhoamalla ja kuljettamalla pitkiä matkoja fossiilisilla polttoaineilla. Ottajia hakkeelle on lähempänäkin kuin Helsinki. Miten se on linjassa vihreän metsien ennallistamistavoitteen kanssa?
Helsingin biovoimalan rakentaminen pysäytettävä
Anonyymi-ap
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Siten, että biosähkö ja biolämpö tuotetaan puulla, joka saadaan pääosin metsänhoidon tähteistä syntyneestä hakkeesta ja muusta puujätteestä.
Metsänhoidon tähteistä? Kyllä se tehdään biovoimalaa varten massiivisesta kokopuusta, ei sitä keräillä sadoista paikoista kuutio kerrallasn.
EU:n metsienryteiköittämisasetus lisää CO2-päästöjä puun lahoamisesta.
Tavoitetta edistää myös puujätten jättäminen metsiin.
Tuodaan laivalla mm Baltiasta, joten ei aiheuta metsäkatoa Suomen rajojen sisäpuolella
Keravan biovoimalalla tosiaan on ohutta puunrunkoa pihalla.
Mutta hakerekkoja kulkee tiheään, näen kun käyn Tokmannilla ja Motonetissä
Kun rakentamispäätös tehtiin, niin luultiin haketta saatavan rautateitse Venäjältä.
Kymmeniä rekkakuormia päivässä tarkoittaa että työllistää paljon.
Tällaista lorvailuoikeuden rajoittamista ei voi hyväksyä !
Stadin työttömät keräämään käpyjä ja risuja.
Se olisi kauhea vääryys, koska suurin osa Stadin ikityöttömistä on somaleja ja muita maahanmuuttajia.
Rekka rally on rajua kehä kolmosella, homekorvaiset kääpiöt autoissaan pois alta, kohta jylätään!!!☢️☢️☢️
Rakentamisen aloitusvaiheessa luotettiin vielä halpaan venäläiseen hakkeeseen.
Mikä sitten on sitä uusiutuvaa energiaa ellei puu? Aina on kasvanut uutta tilalle ja hylätyt pellotkin metsittyvät nopeasti.
Hakkeen käyttö edellyttää hakkeen tekemistä ympäri vuoden ja se taas tuhoaa metsäpohjat, kun maa on suurimman osan vuodesta sulana.
Ainoa ekologisesti hyväksyttävä lämmönlähde on se kaikista vanhin!
Eli toisen ihmisen kehon lämpö!
Siitä vaan sylkkyyn!Samalla voi etsiä ja napostella tukasta täitä!
Eikös se lesken syli ollut se lämpöisin?
Hyvä ettei kuitenkaan käytä turhaketta.
Tuottaa jos tuottaa vain kaukolämpöä, ei auta korvaamaan poistuvaa sähkön tuotantoa. Kuluttaa kylläkin sähköä.