Lopetetaan kuluttaminen

Eiköhän nää hintojen nousut saa piisata. Lopetetaan vain mahdollisimman moni, kaikenlainen turha kuluttaminen. Vielä on varaa käydä kaupas ruokaostoksilla, mutta jos tämä meno jatkuu, niin kohta ei ole työssäkäyvälläkään varaa käydä kaupas.

Enkä tarkoita että kituuttamaan pitäis ruveta. Ostaa vain perus tarvikkeita, jättää kaiken turhan pois. Meillä nelihenkisellä perheellä, ollaan valikoinnilla saatu pudotettua ruokamenoja 20%, vuoden takaiseen, olkootkin että hinnat on nousseet.

Nälkää ei nähdä, mutta heräteostokset jää tekemättä. Ja syödään sitä, mikä sattuu kulloinkin olla tarjouksessa. Perunan syönti on lisääntynyt, se on halpaa ja terveellistä. Myös kananmunat on halpoja. Sisäfileet ja leikkeleet jää hyllyyn, ne on turhia. Syödään itse tehtyä mysliä itse poimittujen mustikoiden kanssa, sekään ei paljoa maksa ja on terveellistä, korvaa kalliit mässyt ja herkut, silti lapset tykkää.

Myös kaikki powerissa käynnit ja muut heräteostos liikkeet jää käymättä. En osta mitään turhia hilavitkuttimia, vaikka kuinka tulee mainoslehtiä. Kerran tämä maailma on tällaiseksi mennyt, niin ajattelen ainakin että pitäkööt tunkkinsa. Ja toivottavasti mahdollisimman moni alkaa ajatella samalla tavalla. Turhat pois, vain välttämätön ostetaan, siinäpä on kaupalla ja koko ahneella systeemillä ihmettelemistä, kun kansa laittaa kukkaron nyörit kiinni.

Laitan rahani parempiin sijoituksiin, kuin mihinkään kuluttamiseen, kulutukselle stoppi nyt, niin hintojen nousu loppuu pakostakin, ja koko systeemi joutuu ajattelemaan asiat uudestaan.
11320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

milläs sitte näytät naapurin kukkopojalle että oot piree ja paree jos se on ostanu suuremman teeveen ja uuremman pemarin sitte viä hakenu pojjalle paremman mönkkärin...ny on läherettävä kaupoolle mäkkärin kautta ja takaasi pitää tulla kikantin kautta haetahan äireelle ja mulle uuret vanplussan luurit velaaksi ei maksa kun tonnin kappale mutta on pikkuusen paree kamera ja se viiskee lähetys.
tv.nurmoon kartsa

Äänestä
  • Tuo kukkoiluaika on ohi, enää ei eletä 2000-luvun alkua. Rytsölätkin on autonsa myyny. Enää ei ole kuin onlyfans pylliatelijöillä rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuo kukkoiluaika on ohi, enää ei eletä 2000-luvun alkua. Rytsölätkin on autonsa myyny. Enää ei ole kuin onlyfans pylliatelijöillä rahaa.

    Siis pyllistelijöillä..

    Äänestä

Harvinaisen hyvä aloitus ... aivan kuin olisit myös mun ajatuksia lukenut !!!

Olen siis ajatellut, sekä toiminutkin samalla tavalla jo vuosia, sillä pyrin ostamaan vain perustuotteita !

Kyllä esim. perunan yms. perustarvikkeiden arvostus vielä nousee !

Äänestä
  • Mikä lie ennuste ???!!!

    Näitä ennustelijoita on ollu kautta aikain, vahingos joku voi osua oikeaankin, ku on tarpeex paljo, siis näitä ENNUSTELIJOITA !!!

    Äänestä

Joo, kun sähköäkin alettu säästään, niin kyllä se ruuankin suhteen onnistuu !

Sitteppä alkaa turhat ruoka-tavarat jäämään hyllyihin, ku aletaan liikaa pyytään !

Äänestä

Kyllä tässä joutuu katsomaan, minne rahansa laittaa.

Äänestä

Jauheliha on vaihtunut meidän ja monen muunkin taloudessa, kalliin brändin atriasta, halvempaan pirkkaan tai kotimaista tuotteeseen. Voi olla että laatu on heikompi, mutta en minä ainakaan mitään eroa huomaa enkä maista. Sipulia vaan reilusti sekaan ja muita mausteita, niin ihan yhtä hyvää. Cittaris ainakin pirkan nauta-sika ollu hyvän aikaa 2,5 euroa paketti. En rupia atriasta maksaamaan 5 euria paketti, kun ei huomaa mitään erua.

Äänestä
  • Usein kauppojen omat "nimikko-tuotteet" ovat aivan yhtä hyviä !

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Usein kauppojen omat "nimikko-tuotteet" ovat aivan yhtä hyviä !

    On, ja varsinkin jos tekee makaronilaatikkoa tai lasagnea, ei huomaa yhtään mitään eroa. Maku tulee muista aineksista. Lisäksi nuo on halpa ja helppo valmistaa, ja tulee kerralla riittävästi kaikille syötävää, ja seuraavaksikin päiväksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eiköhän nää hintojen nousut saa piisata. Lopetetaan vain mahdollisimman moni, kaikenlainen turha kuluttaminen. Vielä on varaa käydä kaupas ruokaostoksilla, mutta jos tämä meno jatkuu, niin kohta ei ole työssäkäyvälläkään varaa käydä kaupas.

Enkä tarkoita että kituuttamaan pitäis ruveta. Ostaa vain perus tarvikkeita, jättää kaiken turhan pois. Meillä nelihenkisellä perheellä, ollaan valikoinnilla saatu pudotettua ruokamenoja 20%, vuoden takaiseen, olkootkin että hinnat on nousseet.

Nälkää ei nähdä, mutta heräteostokset jää tekemättä. Ja syödään sitä, mikä sattuu kulloinkin olla tarjouksessa. Perunan syönti on lisääntynyt, se on halpaa ja terveellistä. Myös kananmunat on halpoja. Sisäfileet ja leikkeleet jää hyllyyn, ne on turhia. Syödään itse tehtyä mysliä itse poimittujen mustikoiden kanssa, sekään ei paljoa maksa ja on terveellistä, korvaa kalliit mässyt ja herkut, silti lapset tykkää.

Myös kaikki powerissa käynnit ja muut heräteostos liikkeet jää käymättä. En osta mitään turhia hilavitkuttimia, vaikka kuinka tulee mainoslehtiä. Kerran tämä maailma on tällaiseksi mennyt, niin ajattelen ainakin että pitäkööt tunkkinsa. Ja toivottavasti mahdollisimman moni alkaa ajatella samalla tavalla. Turhat pois, vain välttämätön ostetaan, siinäpä on kaupalla ja koko ahneella systeemillä ihmettelemistä, kun kansa laittaa kukkaron nyörit kiinni.

Laitan rahani parempiin sijoituksiin, kuin mihinkään kuluttamiseen, kulutukselle stoppi nyt, niin hintojen nousu loppuu pakostakin, ja koko systeemi joutuu ajattelemaan asiat uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu