Ihmetellä täytyy, kun monet uskovaksi tunnustautuvat väittävät, ettei 10 käskyn lakia tarvitse noudattaa niin tarkasti tai ainakaan sen kaikkia käskyjä. Tosiasiahan on että pelastus helvetistä ikuiseen elämään on armolahja Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ansiosta. Tämä lahja ei tule teoista vaan uskon kautta ja armosta. Eli pelastuksen perusta on ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitusuhri Golgatalla 2000 vuotta sitten, kun me hyväksymme ja vastaanotamme Jeesuksen Vapahtajaksemme ja Herraksemme, niin saamme syntimme anteeksi Hänen sovitusuhrinsa ansiosta.
Mutta aivan yhtä selkee asia on se, että pelastuksen toinen ehto on synnistä luopuminen. Taivaaseen ei pääse syntiä. Ja mikä synti on? 1.Joh.3:4 määrittelee synnin selvästi Jumalan lain(eli 10 käskyn) rikkomiseksi.. Eli toisin sanoen, meidän tulee myös luopua synneistä eli Jumalan lain rikkomuksista, jos mielimme Taivaaseen. Taivaaseen ja ikuisenn elämään ei pääse syntiä. Ja niistä luopuminenhan on sama että käännymme elämään Jumalan lain mukaisesti. Parhaamme mukaan, kaikesta sydämestämme, ettemme tahallaan sitä riko ja tee syntiä. Jeesus on täyttänyt lain puolestamme , meidän ei tarvi täyttää lakia, mutta meidän tulee nouidataa sitä niin, ettemme tahallaan tee syntiä. Hebrealaiskirjeessähän on vakava varroitus siitä, ettei syntiä saa tehdä tahallaan.
Ja Jeesus opetti tämän asian tosi selkeesti. Vuorisaarnassaan Hän sanoi, ettei Hän ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, eikä laista(10 käskyä) katoa, eikä muutu pieninkään piirto(Matt.5:17-21). Eli ei yksikään käsky, ei edes sapattikäsky, eikä se muutu viikon seitsemänneltä päivältä(lauantai) viikon ensimmäiselle päivälle(sunnuntai), vaikka yhteiskunta onkin muutanut viikon päättymään
sunnuntaille. (vuoden 1973 muutos) ja tosi monet näin väittävät. Tosi selkee juttu.
Monia toki hämää se, että Paavali joissakin kirjeissään kirjoittaa lain olevan kumottu. Mutta näissa kohdissa Paavali ei tarkoita 10 käskyn lakia, vaan sertemonialakia, joka oli väliaikainen laki, ja lakkasi Jeesuksen ristinkuoleman yhteydessä. Sen tarkoitus oli vertauskuvin opettaa Israelin kansaa tulevasta Messiaasta. Mutta sitä ei tarvittu enää senjälkeen, kun Messias oli kuollut sovituskuoleman Golgatalla. Israelilla oli ainakin 4 eri lakia.Mutta niistä ainoastaan 10 käskyn laki on enää voimassa ja se on ja pysyy aina voimassa.
KYMMENEN KÄSKYN LAKI ON AINA VOIMASSA
Anonyymi-ap
3
242
Vastaukset 3
- Anonyymi
PSALMI 92.
Ylistyslaulu vanhurskaan Jumalan kunniaksi.
VIRSI, sapatinpäivä-laulu.
2. Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä KORKEIN.
3. Aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi.
7. Järjetön mies ei tätä ymmärrä, eikä sitä älyä tomppeli.
1234567--- - Anonyymi
Ei sen noudattaminen varmaan mahdotonta olisi.
Minäkin tunnustan rikkoneeni noista käskyistä kaikkia muita, paitsi en ole himoinnut naapurin karjaa.- Anonyymi
Emme ole täydellisiä. Jumalan kymmenenkäskyn laki on kasvattaja Kristukseen.
1234567---
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861358
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351081Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154715Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja186638Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39548