Lapsikaste.Oikein vai väärin.

Kristitty kastetaan aikuisena kun on tehnyt sydämmessään päätöksen ottaa Jeesus Kristus vastaan pelastajanaan Herranaan Kuninkaana.
Miten lapsi voi ottaa vastaan kasteen joka on liitetty pelastukseen kuten raamattu osoittaa uskoon tulemisen kanssa.
Kuinka lapsi voi ymmärtää.

Itse vaikka Luterilainen olen siis oikeasti olen Kristitty Kristuksen oma niin silti vastustin lapsikastetta.
Vastustaminen loppui tyttäreni kaste tilaisuudessa kun kädet laitettiin tyttäreni päälle ja siunasimme ja yhdistimme hänet Rukouksella Jumalaan kuten kristittyjen kuuluu.
Tuossa hetkessä lapseni päälle ilmestyi yksi käsi joka näkyi vain kyynärpäätä myöten .
Katselin ja mietin , eikö kukaan muu näe ??
Valkoinen löysä viitan hiha joka oli kauniisti pyöreästi punottu ja sanoisinko hoikan miehen käsi siis sellainen jossa ei ole paljoa rasvaa.
Se oli Jeesuksen Kristuksen käsi .Kuninkaani Rakas Herrani Jumalan Poika oli Hän siinä ja kun räpäytin silmiä oli käsi poistunut.
Koskaan en kiellä kastetta lapselta vaikka se oikea on päätökseen perustuva aikuiskaste.
Tämä on todistukseni asiasta .
Toivottavasti eräänä päivänä on muutakin kuin turhaa riitelyä kasteesta.
Aika käy vähiin.
Mitä jos Jeesus kysyy ja näyttää historian kasteista ja väitöksistä ja sanoo että tätäkö varten sinulle annoin varren ja voiman puhua minusta ja evankeliumista.
Nyt ....aika käy vähiin.Miettikää asiaa.
Voikaa hyvin.

142

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaste ja usko eivät ole pelastuksen ehtoja.
      Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus otti mukaansa ei uskossa olleen, kastamattoman ryövärin Paratiisiin.
      Joten rikot "älä anna väärää todistusta" eksyttäjänä.

      • Anonyymi

        UT / Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "

        VT 5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."

      • Laita valehtelija nimimerkki niin tietää kenelle kirjoittaa.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Laita valehtelija nimimerkki niin tietää kenelle kirjoittaa.

        #Älä anna väärää todistusta# on kristittyjen raamatussa joten tutki ja ymmärrä se.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pysy asiassa kieroilija.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Pysy asiassa kieroilija.

        En ole kaltaisesi enkä eksytetty.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Laita valehtelija nimimerkki niin tietää kenelle kirjoittaa.

        LAKI joka ei valehtele:
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
        ....................
        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 "Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
        JOTEN: Matt. 24:23 - 24 on hyvä muistaa....
        Matteuksen evankeliumi:
        24:12 "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
        1.Johanneksen kirje:
        3:4 "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus."

    • Anonyymi

      kun lapsi hyväksytään velkojen takaajaksi niin silloin 🤣

    • Anonyymi

      "Itse vaikka Luterilainen olen siis oikeasti olen Kristitty Kristuksen oma niin silti vastustin lapsikastetta."
      Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
      "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
      Jos tästä selviää Herranne:
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
      "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
      2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

      Lapsikaste sanaakaan ei ole raamatussa joten eksytitköhän oman lapsesi!

      Jo Paavalin ajoilta kristityt alkoivat laatimaan omia oppejaan omien Herrojensa palvelemisiin kristillisten Kaikkivaltiaden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen.
      Mutta kristittyjen laittomuudet todistavat heidän todelliset Herransa vaikka esiintyvät Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen mm laittomuuksiaan tehden sen todistamalla:
      Joh. 14:15 "Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni."
      2000-luvun vainoista Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen "Älä tapa" vastaista laittomuutta sekä Jumalan pilkkausta ja "Älä tapa" Lain vastaista rikollisuutta...:
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

      • Mitä tekemistä kaste asialla on barjeesuksen kanssa.?

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Mitä tekemistä kaste asialla on barjeesuksen kanssa.?

        Jotku väittävät, että Barjeesus oli se ryöväri ristillä joka pilkkasi kristillisten Kaikkivaltiasta Jeesusta.
        Sille tiedolle en ole löytänyt pitävää näyttöä todisteeksi mutta ymmärrän sen miksi teoriassa niin voisi olettaa.

        Barjeesus oli noita joka kiersi ja harjoitti noituutta ja tuohon raamatun aikaan viihdytti ilmeisesti roomalaista korkeampi arvoista taioillaan.
        Mitä ihmeen tekemistä tuolla noidalla on kristinuskon kanssa.
        Ryöväri varas ristillä joka uskoi Jeesuksen on eriasia.
        Se hyvä toki että edes ristillä tunnusti uskovansa Jeesukseen ja pelastui ,kuten Jeesus ilmaisi.
        Toinen ryöväri vaan pilkkasi ja korppi iski silmän päästä ristillä.

        #Se hyvä toki että edes ristillä tunnusti uskovansa Jeesukseen ja pelastui ,kuten Jeesus ilmaisi.
        Toinen ryöväri vaan pilkkasi ja korppi iski silmän päästä ristillä.#
        Raamatullista näyttöä esiin!

        Jos osaat lukea ni lue raamatusta ja jos et niin pyydä jonkun kaverin lukemaan.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Mitä tekemistä kaste asialla on barjeesuksen kanssa.?

        Se on kristittyjen, luterilaisuudenkin todellinen syntienne sovittaja jota uskotte kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Nimeen eksytettyinä.
        Lue lisää alempaa: 2022-11-12 20:30:42

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on kristittyjen, luterilaisuudenkin todellinen syntienne sovittaja jota uskotte kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Nimeen eksytettyinä.
        Lue lisää alempaa: 2022-11-12 20:30:42

        Häivy saatana ....kristittyjen palstalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        #Se hyvä toki että edes ristillä tunnusti uskovansa Jeesukseen ja pelastui ,kuten Jeesus ilmaisi.
        Toinen ryöväri vaan pilkkasi ja korppi iski silmän päästä ristillä.#
        Raamatullista näyttöä esiin!

        Tuo ei ole raamatullinen tieto joten....

        UT / Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "

        VT 5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Barjeesus oli noita joka kiersi ja harjoitti noituutta ja tuohon raamatun aikaan viihdytti ilmeisesti roomalaista korkeampi arvoista taioillaan.
        Mitä ihmeen tekemistä tuolla noidalla on kristinuskon kanssa.
        Ryöväri varas ristillä joka uskoi Jeesuksen on eriasia.
        Se hyvä toki että edes ristillä tunnusti uskovansa Jeesukseen ja pelastui ,kuten Jeesus ilmaisi.
        Toinen ryöväri vaan pilkkasi ja korppi iski silmän päästä ristillä.

        Vai korppi....

        Saatte mennä molemmat!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Häivy saatana ....kristittyjen palstalta.

        Höh! Se herrannehan on kristittyjen lapsia laittomasti kastavien Herra!
        Kristillisten Kaikkivaltias Jeesushan vain siunasi lapsia ja toisin lapsia kohteleville antoi myllynkivien käyttöohjeet opiksi.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Häivy saatana ....kristittyjen palstalta.

        Älä ole vihanen esimiehellesi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ole vihanen esimiehellesi....

        YLLÄPIDOLLE!

        Eikö MrHyvis ole ja MrPahiksena huikan miettimis aikaa oppia rehelliseksi ja vaikkapa Lakia kunnianloukkauksen osalta?
        Hän pakottaa vastaamaan niin törkeän rehellisesti, että tulee paha mieli vähemmästäkin.
        Tosin hän ei lievästi ilmaisten manipuloitu mm vääräntodistuksen antajaksi mutta tarvitsee lomaa mieluummin johonkin lämpimään.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Barjeesus oli noita joka kiersi ja harjoitti noituutta ja tuohon raamatun aikaan viihdytti ilmeisesti roomalaista korkeampi arvoista taioillaan.
        Mitä ihmeen tekemistä tuolla noidalla on kristinuskon kanssa.
        Ryöväri varas ristillä joka uskoi Jeesuksen on eriasia.
        Se hyvä toki että edes ristillä tunnusti uskovansa Jeesukseen ja pelastui ,kuten Jeesus ilmaisi.
        Toinen ryöväri vaan pilkkasi ja korppi iski silmän päästä ristillä.

        Kyllä pääsiäisen aikaan liikuu nouria noitia ja ovat tyytyväisiä jos heille antaa karamelliä etenkin suklaata haluavat. Viime vuosina en ole avannut edes ovea sillä tulevat liian tutuiksi ja eläkeläisenä ei muista ostaa mitä ei itse tarvitse ja lastenlapsille annan €uriona.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Barjeesus oli noita joka kiersi ja harjoitti noituutta ja tuohon raamatun aikaan viihdytti ilmeisesti roomalaista korkeampi arvoista taioillaan.
        Mitä ihmeen tekemistä tuolla noidalla on kristinuskon kanssa.
        Ryöväri varas ristillä joka uskoi Jeesuksen on eriasia.
        Se hyvä toki että edes ristillä tunnusti uskovansa Jeesukseen ja pelastui ,kuten Jeesus ilmaisi.
        Toinen ryöväri vaan pilkkasi ja korppi iski silmän päästä ristillä.

        Ja sinä keräät Suomen Lain vastaisiin lapsikasteisiin Barjeesukselle uhreja esiintymällä kristittyjen rikollisuuden edustajana kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksenkin Nimeen mm kastattanut oman lapsesi ja tarinasi mukaan Jeesus olisi muka ollut läsnä, jos niin se oli Barjeesuksenne!

        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

        Varmaa on, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus lapsia siunatessaan käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan; lapsiakin laittomasti kohtelevien kristittyjen laittomuuden jäseniksi.
        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 "Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
        JOTEN: Matt. 24:23 - 24 on hyvä muistaa....
        Matteuksen evankeliumi:
        24:12 "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
        1.Johanneksen kirje:
        3:4 "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus."

    • Anonyymi

      Kristillisten Kaikkivaltiaalla Jeesuksella on asiaa....
      Matteuksen mukaan:
      24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
      Matt.25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
      --
      Joten Kaikkivaltiaan tiedon mukaan et ole kristillinen, vaan eksytetty kristitty ja tässä todelliset Herrasi:
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
      "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

      • Niin.. mitä tekemistä kasteella ja barjeesuksella tuolla noidalla joka roomalaisilta taikoi rahaa ?
        Niin mitä tekemistä ??

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Niin.. mitä tekemistä kasteella ja barjeesuksella tuolla noidalla joka roomalaisilta taikoi rahaa ?
        Niin mitä tekemistä ??

        Kirkollis veronsa maksajienhan se tulisi tietää!!!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Niin.. mitä tekemistä kasteella ja barjeesuksella tuolla noidalla joka roomalaisilta taikoi rahaa ?
        Niin mitä tekemistä ??

        Se, että sille kastatetaan kritittyjen toimesta lapsia vastoin Suomen Perustuslakia ja raamatun oppia jos ei käsketä kastaa KETÄÄN; lapsikaan, lapsiakin tappaneen ja tapattaneen sekä raiskanneen laittomuuteen jäseniksi mutta itse olet vastuussa...

        Barjeesukselle...?? Haloo...?? Onko yläohjaamossa ketään.
        Kone käy kyllä..

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Niin.. mitä tekemistä kasteella ja barjeesuksella tuolla noidalla joka roomalaisilta taikoi rahaa ?
        Niin mitä tekemistä ??

        Itsehän sitä pavelet kristittynä kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Nimeen pilkaten laittomuuden oppeinesi. Lue oman lapsesi kaste tunnustuksesi ja mieti sen seurauksia itsesi ja lapsesi osalta.

        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    • Anonyymi

      Lapsien oikeus omaan uskovavapauteensa on Suomen Perustuslaissa suojattu:
      6 §
      Yhdenvertaisuus
      Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
      Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

      Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

      Varmaa on, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ole käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan; lapsiakin laittomasti kohtelevien kristittyjen laittomuuden jäseniksi.
      Jeesus siunasi lapsia ja toisin lapsia kohteleville antoin samassa tilaisuudessa myllynkivien käyttöohjeet:
      Matteuksen evankeliumi:
      18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
      Markuksen evankeliumi:
      9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
      Luukkaan evankeliumi:
      17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

      • Sinä vastaat Kristukselle aikanaan tuosta kirjoituksesta.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinä vastaat Kristukselle aikanaan tuosta kirjoituksesta.

        totta, ja Hän on tietoinen siitä, että käytän Hänen antamaa oppia kristittyjen laittomuuden puolustajia vastaan!
        Kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen oppia Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        Ja kristittyjen esiintyessä kristillisinä tulee esiin kristittyjen Paavalin teksteistä molemmat, kristittyjen todellinen Jumala ja Barjeesuskin.
        2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

      • Anonyymi kirjoitti:

        totta, ja Hän on tietoinen siitä, että käytän Hänen antamaa oppia kristittyjen laittomuuden puolustajia vastaan!
        Kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen oppia Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        Ja kristittyjen esiintyessä kristillisinä tulee esiin kristittyjen Paavalin teksteistä molemmat, kristittyjen todellinen Jumala ja Barjeesuskin.
        2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

        Taidat olla kohtalaisen sekaisin.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Taidat olla kohtalaisen sekaisin.

        Jos olet uskontunnustuksen antanut niin...
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        jne........

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinä vastaat Kristukselle aikanaan tuosta kirjoituksesta.

        Tietysti vastaan ja kuten jo kirjoitin niin Hän on tietoinen miksi niin teen!
        MUTTA
        Ovatko eksytetyt kristityt tyytyväisiä saamaansa tuomioonsa jos näin kävisi:
        Matt.25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
        ....
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)

    • Anonyymi

      Tämä Suomen Perustuslain kohta on tärkeä ja antaa oikeuden lapselle.
      6 §
      Yhdenvertaisuus

      Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

      Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

      Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
      .........
      11 §
      Uskonnon ja omantunnon vapaus
      Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

      Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.#

      • Missä kohtaa esim kastettuja olisi pakotettu harjoittamaan uskontoa.?

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Missä kohtaa esim kastettuja olisi pakotettu harjoittamaan uskontoa.?

        Lapsikastette ei ole edes raamatullinen joten lapsikaste on ilmeisesti kristittyjen oma keino sitoa itselleen veronmaksajia ja uhreja.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Perusoikeudet#Perusoikeudet_Suomessa
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnonvapaus

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
        7 §
        Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen

        Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

        Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

        Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.#
        ..................
        HUOM!
        "Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

        En tiedä yhtää kastettua uskovaista joka olisi saanut itse valita tulla kastetuksi!
        Joten kyseessä on paljon Suomalaisten laittomasti jäseniksi liittämisiä lapsiakin rikollisesti kohtelevien laittomuuteen.

        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Missä kohtaa esim kastettuja olisi pakotettu harjoittamaan uskontoa.?

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054
        3 §
        Jäsenet
        Kirkon jäseneksi otetaan kasteessa. Kirkkojärjestyksessä määrätään, miten jo kastettu henkilö otetaan kirkon jäseneksi.

        LAPSILLA ON SUOMEN PERUSTUSLAIN ANTAMA OIKEUS OMAAN VALINTAANSA; USKOA TAI OLLA USKOMATTA LAPSIA LAITTOMASTI KOHTELEVIA....

        Ja rikkomalla:
        Suomen Perustuslaissa suojattu:
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

        Varmaa on, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ole käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan; lapsiakin laittomasti kohtelevien kristittyjen laittomuuden jäseniksi.
        Jeesus siunasi lapsia ja toisin lapsia kohteleville antoin samassa tilaisuudessa myllynkivien käyttöohjeet:
        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
        -----------------
        HUOM!
        Tämä tieto on jo laitettu esiin aikaisemminkin JOTEN JÄRKIINTYKÄÄ ymmärtäväsiksi!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Missä kohtaa esim kastettuja olisi pakotettu harjoittamaan uskontoa.?

        Jokaisessa lapsikasteessa jossa lapsi ei ole saanut kehityksensä mukaan valita ottaako vai ei kasteen lapsia laittomasti kohdelleden lahkoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisessa lapsikasteessa jossa lapsi ei ole saanut kehityksensä mukaan valita ottaako vai ei kasteen lapsia laittomasti kohdelleden lahkoon.

        Jos ev.lutia tarkoitat niin siitä srksta pääsee lähtemään aika helposti.
        Se ,että lapsi kastetaan Jumalan yhteyteen on hyvä asia ja sen verran uskallan sanoa ,että on hyvä jos aikuisena käy kasteella kun Jumalan kanssa on hyvä matkustaa ja asiat tasapainossa ja Kristus vakaasti sydämmessä.

        Kasteet ovat monie eri kristittyjen uskonsuuntien rituaali.
        Helluntalaiset eivät kasta lapsiaan mutta se ei tarkoita sitä, että olisin helluntalainen.
        Ja mitä tulee "vakaasti sidämmessä" ilmaisuusi niin sen tehtävänä on verenkierron hallinta hapen,ravinnon jne siirtämiset kehon sisäisesti ja siellä ei ole mitään ajatuksia eikä sitä voida manipuloida.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Missä kohtaa esim kastettuja olisi pakotettu harjoittamaan uskontoa.?

        Mm tuossa mihin jo vastasin. Kaste on yksi koulutuksen keino kuoluttaa uskomaan pyhäkouluissa. rippikouluissa jne...

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jos ev.lutia tarkoitat niin siitä srksta pääsee lähtemään aika helposti.
        Se ,että lapsi kastetaan Jumalan yhteyteen on hyvä asia ja sen verran uskallan sanoa ,että on hyvä jos aikuisena käy kasteella kun Jumalan kanssa on hyvä matkustaa ja asiat tasapainossa ja Kristus vakaasti sydämmessä.

        Siis tällaiseksi:
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jos ev.lutia tarkoitat niin siitä srksta pääsee lähtemään aika helposti.
        Se ,että lapsi kastetaan Jumalan yhteyteen on hyvä asia ja sen verran uskallan sanoa ,että on hyvä jos aikuisena käy kasteella kun Jumalan kanssa on hyvä matkustaa ja asiat tasapainossa ja Kristus vakaasti sydämmessä.

        Tiedän; että sydändä syytetään järjettömyydestä mutta sieltä ne eivät todellisuudessa lähde vaan uskonnollisin manipuloinnein aivopetyjen korvien välistä ne lähtee.

    • Anonyymi

      Markuksen evankeliumi
      12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
      12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,

      Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
      20:45-47 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
      "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
      noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

    • Anonyymi

      Kristitystä ei tule kristillistä uskomallamaan vaikka he esiintyvät kritillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen mm rikoksia tehden:

      Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus EI LÄHETTÄNYT raamatun mukaan kristittyjä maailmalle laittomuuksia tekemään vaan lähetti kristilliset opetuslapsensa:
      Matteuksen evankeliumi:
      10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,
      10:6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö. "

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

      JA; ovatko muka kristityt vapaudettuja Jumalan pilkkaamisista mm yllä olevan esimerkin mukaan Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen laittomuuksia tehden:
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka ja "Älä tapa" Laki on voimassa.

      • Jumala lähetti kristityt kaikkeen maailmaan ja kaikille kansoille valoksi.
        Tämä on se raamatun koko Totuus .

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jumala lähetti kristityt kaikkeen maailmaan ja kaikille kansoille valoksi.
        Tämä on se raamatun koko Totuus .

        Siinä tapauksessa kyseessä oli Paavalin tekstien laittomuuden Jumalanne!
        ....
        2.Korinttolaiskirje: 11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

        Matt.23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"

        Kuinka monta miljoonia "Älä tapa" Lain rikkomisia laittomuuden Herranne on luvannut anteeksi teille oppien ja tekojenne ansioista?
        "Älä tapa" https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Ja koska opitte ymmärtämään rehellisyyden merkitykset ja palvelemaan rikollisuudenne Herrajanne niideb omilla nimillä?
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa kyseessä oli Paavalin tekstien laittomuuden Jumalanne!
        ....
        2.Korinttolaiskirje: 11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

        Sinulla ei ilmeisesti ole pätkääkään ymärrystä raamatun Jumalan asioista.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jumala lähetti kristityt kaikkeen maailmaan ja kaikille kansoille valoksi.
        Tämä on se raamatun koko Totuus .

        Matteuksen evankeliumi:
        6:7 "Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinulla ei ilmeisesti ole pätkääkään ymärrystä raamatun Jumalan asioista.

        En kehu; mutta en palvele Saatanaa kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalana!
        Enkä ole uskontunnustusta antanut:
        https://katekismus.fi/uskontunnustus/uskontunnustus.html
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        TÄRKEÄÄ; lukekaa myös nämä...(Poistettu hiljattain)
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html

        Tarkista tietosi jotta tiedät pelastaa lapsesi:
        2022-11-12 20:30:42

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinulla ei ilmeisesti ole pätkääkään ymärrystä raamatun Jumalan asioista.

        Uskovaisena uskot ihmisiä kaltaiseksi!

        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jumala lähetti kristityt kaikkeen maailmaan ja kaikille kansoille valoksi.
        Tämä on se raamatun koko Totuus .

        Naurat itsellesi!!!
        Krisitttyjä ei kristillisten Kaikkivaltias Jumala ole lähettänyt maailmalle joten kristittyjen omat, laittomuuden Herrat ja se totuus selviää tästä:

        Kristilliset ei tapa eikä tapata lapsiakaan elävinä laittomuuden rovioilla!:
        "Älä tapa" https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Ja
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka

        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 "Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
        JOTEN: Matt. 24:23 - 24 on hyvä muistaa....
        Matteuksen evankeliumi:
        24:12 "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
        1.Johanneksen kirje:
        3:4 "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinulla ei ilmeisesti ole pätkääkään ymärrystä raamatun Jumalan asioista.

        En palvele kristittyjen Paavalin Herroja ymmärtämättöminä.:
        2022-11-14 20:22:17
        Kristityt eksytettyinä uskovat (kiellosta huolimatta) palvelevansa kristillisten Kaikkivaltiaita ja Heidän Pyhää Hengeä mm Heidän Nimiin rikoksia tehden syyttömien ihmisten, lapsiakin pakanallisesti noitarovioilla elävinä tappamalla!
        Joten ilmeisesti sinulla on todella pahasti mennyt asiallisuudet sekaisin uskosi kanssa MUTTA et ole ainoa eksytetty uhri sillä tiedossa on, että uskovaisista monet sairastuvat mieleltään ja ymmärryksen menetettyä ovat täysin lahkojensa ohjattavissa joka omia lapsiaan Lain vastaisesti kohdellen.
        Joten sinun "pätkille" on psyykkisten sairauksien oireet niin teoreettisesti kuin käytännössä ilmaatuvina ja vaadit toisia tekemään parannuksia mutta todellisuudessa itse ja lapsesi ovat sen tarpeessa ja olet siitä itsekkin tietoinen mutta uskosi koukussa sinulla ei ole järkeä sitä tunnustaa edes itsellesi.
        Se on hyvä kun itse tiedät Herrasi asiat sillä uskon vapauden Laki ei kiellä Saatanan Jumaloimista mutta rikokseksi se muuttuu kun sitä palvellaan kristillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimeen pilkaten mm rikoksia tehden:
        Matt.23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"

        "älä tapa" ja Jumalan pilkkaa"
        "Älä tapa" https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Ja
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jumala lähetti kristityt kaikkeen maailmaan ja kaikille kansoille valoksi.
        Tämä on se raamatun koko Totuus .

        SE JUMALANNE EI OLE KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIAS!

    • Eikö välillä barjeesuksesta kannata puhua ??
      Ymmärrätkö sekoilija kuka on barjeesus ??

      • Anonyymi

        Kysy Paavalilta! Hän rukoili eroa kolme kertaa raamatun mukaan Herrastaan Saatanan enkeleiden seurassa. Eroa Paavali ei raamatun mukaan saanut!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysy Paavalilta! Hän rukoili eroa kolme kertaa raamatun mukaan Herrastaan Saatanan enkeleiden seurassa. Eroa Paavali ei raamatun mukaan saanut!

        Jos sinä hitustakaan ymmärtäisit mitä asia tarkoittaa tai hitutrakaan ymmärtäisit kristinuskosta niin häpeäisit , mutta nyt sanasi sinut paljastavat.
        Tee parannus jos vielä voit.
        Tee oikeasti parannus..

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jos sinä hitustakaan ymmärtäisit mitä asia tarkoittaa tai hitutrakaan ymmärtäisit kristinuskosta niin häpeäisit , mutta nyt sanasi sinut paljastavat.
        Tee parannus jos vielä voit.
        Tee oikeasti parannus..

        Kristittyjen laittomuuden tukija ja rahoittaja uskoo kun kristillisten Kaikkivaltias kielsi uskomiset vääriin profeettoihin. Sellaisia ovat mm suomessakin lapsia tappaneiden lahkolaiset; kristityt ovat katolilaisuudesta eronneita lahkolaisia tällaisine uskovaisineen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jos sinä hitustakaan ymmärtäisit mitä asia tarkoittaa tai hitutrakaan ymmärtäisit kristinuskosta niin häpeäisit , mutta nyt sanasi sinut paljastavat.
        Tee parannus jos vielä voit.
        Tee oikeasti parannus..

        Paraskin pahus leikkii laittomuuden aivopestynä edustajana Herraansa!!
        Rikollisuuden parannukset tulevat tieoksi totuutena tuomiolla....

    • Anonyymi

      Suomen Laki ei kiellä palvelemasta Saatanaa Jumalana mutta se muuttuu rikokseksi JOS sitä ja Barjeesusta palvelee kristillisten Kaikkivaltiaiden Nimeen!
      ja
      Matteuksen evankeliumi:
      12:31 "Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan
      ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta."

      • Onko sinulla mielenterveys ok..?
        Käytätkö lääkkeitä??

      • Sinulla on pahoja todella pahoja ongelmia.
        Kristittyjen palstalla ei kannata satanistin olla eli pyydän poistumaan.

      • MrHyvis kirjoitti:

        Sinulla on pahoja todella pahoja ongelmia.
        Kristittyjen palstalla ei kannata satanistin olla eli pyydän poistumaan.

        Jos et tajua kuka barjeesus on tai Isä Jumala niin todella poistu kristittyjen palstalta herjaamasta hulluuksiasi.
        Sitä hulluutta on jatkunut liian kauan.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinulla on pahoja todella pahoja ongelmia.
        Kristittyjen palstalla ei kannata satanistin olla eli pyydän poistumaan.

        "Paavali pakanain apostoli Saulus kohtaa Jeesuksen Damaskon tiellä
        Paavali pakanain apostoli
        Paavali Sauluksen nuoruus

        "Stefanuksen kivittämisestä oli alkanut suuri vaino Jerusalemis­sa. Saulus päätti tehdä kaikkensa hävittääkseen Jeesukseen us­kovat. Hän vihasi heitä ja uskoi olevansa Jumalan asialla."

        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

        2 Korinttolaiskirje 12:
        7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
        8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jos et tajua kuka barjeesus on tai Isä Jumala niin todella poistu kristittyjen palstalta herjaamasta hulluuksiasi.
        Sitä hulluutta on jatkunut liian kauan.

        Matteuksen evankeliumi:
        5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Itse et ymmärrä sen olevan kristittyjen laittomuuden väärä profeetta johon uskotte vaikka kristillisten Kaikkivaltias Jeesus kielsi.
        Uskovaisilla vaikuttaa olevan tapana uskoa ihmisiä kaltaisikseen.

        5.Mooseksen kirja:
        28:28 Herra lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella. >> Jakeen lisätiedot
        28:34 Ja sinä tulet hulluksi siitä, mitä sinun silmäsi näkevät.

        Kauemmin ovat kristityt laittomuuksia tehden Herrojansa palvellen. Mietippä niistä tulee tuomiota!

        Joh. 14:15 "Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni."
        2000-luvun vainoista Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen "Älä tapa" vastaista laittomuutta sekä Jumalan pilkkaamista:
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Matt.23:15 "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Paavali pakanain apostoli Saulus kohtaa Jeesuksen Damaskon tiellä
        Paavali pakanain apostoli
        Paavali Sauluksen nuoruus

        "Stefanuksen kivittämisestä oli alkanut suuri vaino Jerusalemis­sa. Saulus päätti tehdä kaikkensa hävittääkseen Jeesukseen us­kovat. Hän vihasi heitä ja uskoi olevansa Jumalan asialla."

        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

        2 Korinttolaiskirje 12:
        7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
        8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."

        Niin.. ni mitä sitten.?
        Hieno tunnustus ja ymmärrys ,että Jumala voi sallia laittaa myös pistimen ihmiseen ,että pysyy tehtävässään kaidalla tiellä ja paavali oli äärimmäisen tärkeässä tehtävässä pakanoiden apostolina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse et ymmärrä sen olevan kristittyjen laittomuuden väärä profeetta johon uskotte vaikka kristillisten Kaikkivaltias Jeesus kielsi.
        Uskovaisilla vaikuttaa olevan tapana uskoa ihmisiä kaltaisikseen.

        5.Mooseksen kirja:
        28:28 Herra lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella. >> Jakeen lisätiedot
        28:34 Ja sinä tulet hulluksi siitä, mitä sinun silmäsi näkevät.
        Matteuksen evankeliumi:
        5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Sinähän oot ihan sekopää..
        Mene ateistien palstalle valheitasi jauhamaan.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Niin.. ni mitä sitten.?
        Hieno tunnustus ja ymmärrys ,että Jumala voi sallia laittaa myös pistimen ihmiseen ,että pysyy tehtävässään kaidalla tiellä ja paavali oli äärimmäisen tärkeässä tehtävässä pakanoiden apostolina.

        Sen huomaa laittomuuden Herrojaan palvelevista....

        Tunnistit Herrasi: https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Onko sinulla mielenterveys ok..?
        Käytätkö lääkkeitä??

        Sinä käytät ilmeisesti!!!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinähän oot ihan sekopää..
        Mene ateistien palstalle valheitasi jauhamaan.

        "Sinähän oot ihan sekopää..
        Mene ateistien palstalle valheitasi jauhamaan."

        Yritä ymmrtää, että olet jo tuollaiseksi, ja pahemmaksi itse todistanut lapsiseikin kohtelemisessa! Häpeäisit jos olisit järkevä!

        Poistu saatanan lähettiläs kristittyjen palstalta rienaamasta.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Niin.. ni mitä sitten.?
        Hieno tunnustus ja ymmärrys ,että Jumala voi sallia laittaa myös pistimen ihmiseen ,että pysyy tehtävässään kaidalla tiellä ja paavali oli äärimmäisen tärkeässä tehtävässä pakanoiden apostolina.

        Tunnustit Paavalin Herrat omiksi Herroiksesi joten uskovaisena olet tunnustuksesi kaltaisuuden omaava eksytettynä.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinähän oot ihan sekopää..
        Mene ateistien palstalle valheitasi jauhamaan.

        Niistä valheistä sen verran, että olet rikkonut "Älä anna väärää todistusta...." kun ilman näyttöä väität minun valehdelleen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niistä valheistä sen verran, että olet rikkonut "Älä anna väärää todistusta...." kun ilman näyttöä väität minun valehdelleen!

        Kuule saatanan kyykäärme.Sinun tekstisi on niin alhaista saatanan valhetta ,että en viitsi alkaa edes kirjoittamaan.
        Tuo typerä tapa ,että kirjoitat raamatunkohtia ja luulet sen jotain auttavan valheittesi tueksi.
        Sinä olet tuomion alainen valheittesi kanssa.
        Yritän ihmisiä pelastaa ,mutta sinua en vaan tulkoon sinulle se palkka jonka jo tiedän.
        Sinun valheesi ja eksytyksesi tulkoon sinun itsesi päälle . Muuta minulla ei ole sinulle saatanalle asiaa.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Poistu saatanan lähettiläs kristittyjen palstalta rienaamasta.

        Toivottavasti laittomuuden Herrasi on armollinen sinulle lapsesi kohtelustasi:

        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 "Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
        JOTEN: Matt. 24:23 - 24 on hyvä muistaa....
        Matteuksen evankeliumi:
        24:12 "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
        1.Johanneksen kirje:
        3:4 "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Kuule saatanan kyykäärme.Sinun tekstisi on niin alhaista saatanan valhetta ,että en viitsi alkaa edes kirjoittamaan.
        Tuo typerä tapa ,että kirjoitat raamatunkohtia ja luulet sen jotain auttavan valheittesi tueksi.
        Sinä olet tuomion alainen valheittesi kanssa.
        Yritän ihmisiä pelastaa ,mutta sinua en vaan tulkoon sinulle se palkka jonka jo tiedän.
        Sinun valheesi ja eksytyksesi tulkoon sinun itsesi päälle . Muuta minulla ei ole sinulle saatanalle asiaa.

        Kristittyjen raamatussa on tietoja joista asetat itsellesi tuomion!
        Mitä ihmisten pelastamista se on jos onnistut jonkun taluttamaan kristittyjen laittomuuden Herroja palvelemaan!!!

        Syytät jatkuvasti minua velehtelijaksi ja aina ilman asiallista näyttöä!
        Joten "omista synneistä paha pappi saarnaa" kuten vanha kansanviisaus kertoo.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinulla on pahoja todella pahoja ongelmia.
        Kristittyjen palstalla ei kannata satanistin olla eli pyydän poistumaan.

        Ongelmasi todellakin kertoo tuob ongelmasi Herran ja laadun!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Kuule saatanan kyykäärme.Sinun tekstisi on niin alhaista saatanan valhetta ,että en viitsi alkaa edes kirjoittamaan.
        Tuo typerä tapa ,että kirjoitat raamatunkohtia ja luulet sen jotain auttavan valheittesi tueksi.
        Sinä olet tuomion alainen valheittesi kanssa.
        Yritän ihmisiä pelastaa ,mutta sinua en vaan tulkoon sinulle se palkka jonka jo tiedän.
        Sinun valheesi ja eksytyksesi tulkoon sinun itsesi päälle . Muuta minulla ei ole sinulle saatanalle asiaa.

        Omantuntosi tuskissas taas tunnustit mikä olet ja kenen orjana omaa lastasikin kohtelevana...

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Niin.. ni mitä sitten.?
        Hieno tunnustus ja ymmärrys ,että Jumala voi sallia laittaa myös pistimen ihmiseen ,että pysyy tehtävässään kaidalla tiellä ja paavali oli äärimmäisen tärkeässä tehtävässä pakanoiden apostolina.

        Paavali olikin rehellinen vaikka olikin kristitty:
        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

        2 Korinttolaiskirje 12:
        7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
        8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

        Joten kristittyjen "paavalilaisuus" Herroineen on edelleen noitavainoillakin todistettu aktiivita:
        2.Korinttolaiskirje: 11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen huomaa laittomuuden Herrojaan palvelevista....

        Kristittyjen Paavalikin huomasi ja tunnusti itsensä vainoajaksi...
        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."

        Kristillisten vainoista sen verran tietoa, että heidän Kristillisten Kaikkivaltiasta Jeesusta vainottiin, ilmeisesti tapettavaksi jo ennen syntymää. Viisaat miehet johti harhaan vainoajat ja pelastivat Kaikkivaltiaan laittomuuden julmuuksilta.

        Ehkä aiheellinen kristittyjen joulun vieton todellinen juhla.
        Matteuksen evankeliumi: 2:16 Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut."

        Kristittyjen historiaa nk miekkasivistyksen jne aikoina.
        Näihinkään laittomuuksiin ei kristillisten Kaikkivaltiaat ole kristittyä lähettänyt.

        Lainattua teksiä kristittyjen historiasta:
        "Kristityt ovat vainonneet runsaasti myös toisiaan historiansa aikana. [[Ristiretket]] innostivat hyökkäykseen myös kristittyä [[Konstantinopoli]]a [[Neljäs ristiretki|neljännen ristiretken]] aikana vastaan vuonna 1204. Katolisen kirkon piirissä oli [[inkvisitio]] kerettiläisesti ajattelevia kohtaan. [[Ranska]]ssa katolilaiset vainosivat 1500-luvulla [[hugenotit|hugenotteja]]<ref>[http://www.huguenot.netnation.com/general/huguenot.htm History]. The National Hugenot Society.</ref>, minkä johdosta suuri osa Ranskan protestanteista pakeni [[Saksa]]an, [[Englanti]]in ja [[Alankomaat|Alankomaihin]]. Englannissa alettiin [[Uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksen]] jälkeen puolestaan vainota katolilaisia. 1500–1600-luvut olivat Euroopassa katolisten ja protestanttien välisten uskonsotien aikaa. Suurimpana tämän kauden sotana oli [[kolmikymmenvuotinen sota]] 1600-luvun alkupuolella. Uskonnonvapautta ei ollut, vaan kunkin maan hallitsija määräsi uskonnon harjoittamisesta."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Kuule saatanan kyykäärme.Sinun tekstisi on niin alhaista saatanan valhetta ,että en viitsi alkaa edes kirjoittamaan.
        Tuo typerä tapa ,että kirjoitat raamatunkohtia ja luulet sen jotain auttavan valheittesi tueksi.
        Sinä olet tuomion alainen valheittesi kanssa.
        Yritän ihmisiä pelastaa ,mutta sinua en vaan tulkoon sinulle se palkka jonka jo tiedän.
        Sinun valheesi ja eksytyksesi tulkoon sinun itsesi päälle . Muuta minulla ei ole sinulle saatanalle asiaa.

        No kun sinä viisaana kirjoittelet niin kerro kaikille täällä lukeville ja kirjoittajille se että keneltä se lupa on rikkoa Suomen Perustuslakia joka antaa jokaisella ihmiselle, lapsillekin uskonvapauden?
        Ellei sitä lupaa sattumalta olisi raamatussasi niin mistä sen opin perusteet ovat kun kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antamaa lupaa ei ole raamatussa ja Kaikkivaltias Jeesushan EI KASTANUT LAPSIA vaan siunasi heitä sekä antoi toisin lapsia kohteleville myllynkivien käyttöohjeet niin koska otatte ne käyttöön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjen Paavalikin huomasi ja tunnusti itsensä vainoajaksi...
        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."

        Kristillisten vainoista sen verran tietoa, että heidän Kristillisten Kaikkivaltiasta Jeesusta vainottiin, ilmeisesti tapettavaksi jo ennen syntymää. Viisaat miehet johti harhaan vainoajat ja pelastivat Kaikkivaltiaan laittomuuden julmuuksilta.

        Ehkä aiheellinen kristittyjen joulun vieton todellinen juhla.
        Matteuksen evankeliumi: 2:16 Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut."

        Kristittyjen historiaa nk miekkasivistyksen jne aikoina.
        Näihinkään laittomuuksiin ei kristillisten Kaikkivaltiaat ole kristittyä lähettänyt.

        Lainattua teksiä kristittyjen historiasta:
        "Kristityt ovat vainonneet runsaasti myös toisiaan historiansa aikana. [[Ristiretket]] innostivat hyökkäykseen myös kristittyä [[Konstantinopoli]]a [[Neljäs ristiretki|neljännen ristiretken]] aikana vastaan vuonna 1204. Katolisen kirkon piirissä oli [[inkvisitio]] kerettiläisesti ajattelevia kohtaan. [[Ranska]]ssa katolilaiset vainosivat 1500-luvulla [[hugenotit|hugenotteja]]<ref>[http://www.huguenot.netnation.com/general/huguenot.htm History]. The National Hugenot Society.</ref>, minkä johdosta suuri osa Ranskan protestanteista pakeni [[Saksa]]an, [[Englanti]]in ja [[Alankomaat|Alankomaihin]]. Englannissa alettiin [[Uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksen]] jälkeen puolestaan vainota katolilaisia. 1500–1600-luvut olivat Euroopassa katolisten ja protestanttien välisten uskonsotien aikaa. Suurimpana tämän kauden sotana oli [[kolmikymmenvuotinen sota]] 1600-luvun alkupuolella. Uskonnonvapautta ei ollut, vaan kunkin maan hallitsija määräsi uskonnon harjoittamisesta."

        Osoittaa kirjoituksesi että olet idiootti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa kirjoituksesi että olet idiootti

        Paavali oli rehellinen tunnusti todelliset Herrannekin mutta uskovaisissa on rehellisiä vähän.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Kuule saatanan kyykäärme.Sinun tekstisi on niin alhaista saatanan valhetta ,että en viitsi alkaa edes kirjoittamaan.
        Tuo typerä tapa ,että kirjoitat raamatunkohtia ja luulet sen jotain auttavan valheittesi tueksi.
        Sinä olet tuomion alainen valheittesi kanssa.
        Yritän ihmisiä pelastaa ,mutta sinua en vaan tulkoon sinulle se palkka jonka jo tiedän.
        Sinun valheesi ja eksytyksesi tulkoon sinun itsesi päälle . Muuta minulla ei ole sinulle saatanalle asiaa.

        Aijaa! Siistä paratiisin käärmeen jälkeläisiä!
        Taas syytit valheesta jota en ole antanut joten itse valehtelit!

        Ja mitä tulee todelliseen Herraasi niin älä aseta väärää todistusta antamalla syytöntä omaan asemaasi sillä tuollainen käytös ei sovi ihmisille.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Poistu saatanan lähettiläs kristittyjen palstalta rienaamasta.

        Tee parannus menemällä psyykkiseen hoitoon ja ota lapsesi jonka saastutit samaan hoitoon! Kristillisten Kaikkivaltiasta pilkaten viellä ilkeästi keksit muka liikuttavan tarinan jotta joku eksyis uskomaan... Häpeä tyrkyttämästä Saatanaasi ihmisille!

    • Anonyymi

      Rippi, salarippi, rippikoulu jne ovat lapsia laittomasti kohdelleen kristittyjen lahkon oppeja. Ripissä annetaan lapsia hyväksi käyttäneillä synnit anteeksi mutta rikoksesta ei puhuta mitään. Uhreina lapset kuten tavallista:

      Johanneksen evankeliumi:
      3:18 "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen."
      KUKA on "häneen" pienellä H:lla?

      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

    • Anonyymi

      Paljastiko Paavali liikaa kun hän raamatussa paljasti kristittyjen laittomuuden todelliset Herrat???

      Miksi raamatussa olevia Paavalin kirjeitä väärennettiin???

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari_(apostoli)
      "Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin.[4] Paavalin kirjeet näyttivät suunnan kristinuskolle ja sen tulkinnalle. Uudessa testamentissa on 13 Paavalin nimissä laadittua kirjettä, mutta tutkimuksen yleisimmän näkemyksen mukaan Paavalin aidoiksi kirjeiksi luetaan vain seitsemän.

      Paavalin kirjeistä kuutta pidetään Paavalin koulukunnan kirjallisuutena. Suurin yksimielisyys vallitsee neljästä kirjeestä:[35]
      Kirje efesolaisille
      Ensimmäinen kirje Timoteukselle (pastoraalikirje)
      Toinen kirje Timoteukselle (pastoraalikirje)
      Kirje Titukselle (pastoraalikirje)

      Loput kaksi kirjettä jakavat tutkijoita, ja ne jätetään yleensä syrjään Paavalin oppia tutkittaessa:[35]
      Toinen kirje tessalonikalaisille
      Kirje kolossalaisille

      • Paavalin kirjeistä on vääntöä ollut aina.
        Yksi tekijä on se ,että monet tutkijat sanoo tekstejä ristiriitaisiksi.
        Totuus on ,että ovat ilman Jumalaa tutkimassa eikä ymmärrä mitä tekstissä haetaan..

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Paavalin kirjeistä on vääntöä ollut aina.

        Tiede
        "Usko ja äly
        Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[22] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö."

        Löysin laajemmalti apua sinulle;
        https://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiede
        "Usko ja äly
        Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[22] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö."

        Totuus on ,että ateisti luulee olevansa älykäs ja viisas jopa niinpaljon ,että ei tarvitse Jumalaa kokeakseen elämää.
        Kristitty on todellisuudessa viisas kun ymmärtää ihmisen kokevan täydellisesti elämän Jumalan kautta sillä vain silloin voi täydellisesti elää ja tuntea ja elää elämää.
        Ateisti saa palkkansa aikanaan ja kristitty jatkaa uudessa olomuodossa elämää seuraavalla ylemmällä tasolla.

        Siis olet kristitty ja vihaat kristillisiä niin paljon, että esiinnyt kristillisten Kaikkivaltiaiden opeilla ulkokullattuna.
        Matteuksen mukaan:7:15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."
        2.Korinttolaiskirje:
        11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

        Saatana ohjaa sinua.Kannattaa tehdä parannus.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Totuus on ,että ateisti luulee olevansa älykäs ja viisas jopa niinpaljon ,että ei tarvitse Jumalaa kokeakseen elämää.
        Kristitty on todellisuudessa viisas kun ymmärtää ihmisen kokevan täydellisesti elämän Jumalan kautta sillä vain silloin voi täydellisesti elää ja tuntea ja elää elämää.
        Ateisti saa palkkansa aikanaan ja kristitty jatkaa uudessa olomuodossa elämää seuraavalla ylemmällä tasolla.

        Ateisti olet niin luotan siihen että annoit itsestäsi oikea tiedon!
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        Olet oppisiesi tunnutanut ja sen kaltainen....
        Joten esiinne todellisten Herrojesi nimiin.

        Häivy saatanan lähettiläs kristittyjen palstalta.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Saatana ohjaa sinua.Kannattaa tehdä parannus.

        Lureilaisenhan sinä sen tunnet:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
        Ilmeisesti tuon opin mukaan keskitysleirillä Hitlerin alainen upseeri tapatti 4-miljoonaan juutalaista vain sen takia, että he olivat syntyneet juutalaisiksi.

        Ja kuten huomaan niin lapsesi kohtelun takia sinun ei tarvitse luopua Hänestä jota laittomuudessa Jumalana palvelette!

        Kristiyillä on monia keinoja yksyttää omia jäseniään. Mm rippi rituaaleilla jaetaan anteeksi rikoksia kuten varmaan tiedät mutta ota huomioon, että ne oppina toimivat vain eksytyksenä sillä ne eivät ole kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen oppeja vaan laittomuuden Herraa palvelevien eksytyksen helpottamiseksi....

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Totuus on ,että ateisti luulee olevansa älykäs ja viisas jopa niinpaljon ,että ei tarvitse Jumalaa kokeakseen elämää.
        Kristitty on todellisuudessa viisas kun ymmärtää ihmisen kokevan täydellisesti elämän Jumalan kautta sillä vain silloin voi täydellisesti elää ja tuntea ja elää elämää.
        Ateisti saa palkkansa aikanaan ja kristitty jatkaa uudessa olomuodossa elämää seuraavalla ylemmällä tasolla.

        Luuleminen ja uskominen on tavallaan sama asia. Uskottelet täällä luterilaisena palvelevasi kristillisten Kaikkivaltiaita VAIKKA olet uskontunnustuksen antanut laittomuuden Herroille - joten olet ateistina luuleva ja itse uskot ihmisiä kaltaiseksi!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Häivy saatanan lähettiläs kristittyjen palstalta.

        Totuuden edessä hermostuneena tuskaisena purat kiukkuasi paholaisen riivaamana lastansa laittomasti kohtelleen syntinä josta olet itse vastuussa.:
        "Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §

        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lureilaisenhan sinä sen tunnet:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
        Ilmeisesti tuon opin mukaan keskitysleirillä Hitlerin alainen upseeri tapatti 4-miljoonaan juutalaista vain sen takia, että he olivat syntyneet juutalaisiksi.

        Ja kuten huomaan niin lapsesi kohtelun takia sinun ei tarvitse luopua Hänestä jota laittomuudessa Jumalana palvelette!

        Kristiyillä on monia keinoja yksyttää omia jäseniään. Mm rippi rituaaleilla jaetaan anteeksi rikoksia kuten varmaan tiedät mutta ota huomioon, että ne oppina toimivat vain eksytyksenä sillä ne eivät ole kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen oppeja vaan laittomuuden Herraa palvelevien eksytyksen helpottamiseksi....

        Ja sinä et tajua mitään kristinuskosta.
        Sinä kyykäärme.
        Poistu kristittyjen palstalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuuden edessä hermostuneena tuskaisena purat kiukkuasi paholaisen riivaamana lastansa laittomasti kohtelleen syntinä josta olet itse vastuussa.:
        "Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §

        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

        Sinä saat aikanaan palkkasi.Sen minkä ansaitset.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinä saat aikanaan palkkasi.Sen minkä ansaitset.

        ihminen ei ANSAITSE mitään, vaan Jumalan ARMOSTA,

        "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta" Tiit: 3: 5

        "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan
        LAHJA - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" Ef: 2: 8-9

        et siis usko Raamattuun, tunnustit ainakin.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Ja sinä et tajua mitään kristinuskosta.
        Sinä kyykäärme.
        Poistu kristittyjen palstalta.

        Voi lapsi parkojasi...

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Ja sinä et tajua mitään kristinuskosta.
        Sinä kyykäärme.
        Poistu kristittyjen palstalta.

        Sinä tajusit sen uskontunnustuksen kaltaisuudellasi ja oman lapsesi Laillista henkilökohtaista uskonvapauden Lakia rikkovana....
        Ja samalla todistit millainen olet...:
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Saatana ohjaa sinua.Kannattaa tehdä parannus.

        Sinuapas; oman lapseltasi Suomen Perustuslain antaman oikeuden uskonvapauden riistäjänä laittomasti. Häpeäisit mutta sinulle ei ole ihmisyyden sielullisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihminen ei ANSAITSE mitään, vaan Jumalan ARMOSTA,

        "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta" Tiit: 3: 5

        "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan
        LAHJA - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" Ef: 2: 8-9

        Sinä kaheli .

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Saatana ohjaa sinua.Kannattaa tehdä parannus.

        Olet sen kaveri itse ja uskot toisia kaltaiseksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et siis usko Raamattuun, tunnustit ainakin.

        Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."

        Lapsensa kastattanut on heikoilla:
        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kaheli .

        Niin olet!

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        "Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Totuus on ,että ateisti luulee olevansa älykäs ja viisas jopa niinpaljon ,että ei tarvitse Jumalaa kokeakseen elämää.
        Kristitty on todellisuudessa viisas kun ymmärtää ihmisen kokevan täydellisesti elämän Jumalan kautta sillä vain silloin voi täydellisesti elää ja tuntea ja elää elämää.
        Ateisti saa palkkansa aikanaan ja kristitty jatkaa uudessa olomuodossa elämää seuraavalla ylemmällä tasolla.

        Ateisti itse sen parhaiten tietää joten tunnustit olevasi ateisti.
        Sen lisäksi narsistinen sellainen joka puolustaa laittomuuden oppeja, lapsikasteestakin...

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Ja sinä et tajua mitään kristinuskosta.
        Sinä kyykäärme.
        Poistu kristittyjen palstalta.

        En viitsi kerto minne sinun pitäisi mennä mutta ongelmasi ovat tietojen suhteen uskollasi vääristettyjä. Joten tee parannus niin opit ehkä vielä ymmärtämään ettei kristillisten Kaikkivaltiaiden tietoja kristittyjen laittomuuden opeilla tule kumota!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Totuus on ,että ateisti luulee olevansa älykäs ja viisas jopa niinpaljon ,että ei tarvitse Jumalaa kokeakseen elämää.
        Kristitty on todellisuudessa viisas kun ymmärtää ihmisen kokevan täydellisesti elämän Jumalan kautta sillä vain silloin voi täydellisesti elää ja tuntea ja elää elämää.
        Ateisti saa palkkansa aikanaan ja kristitty jatkaa uudessa olomuodossa elämää seuraavalla ylemmällä tasolla.

        Totuus on se, että olet uskontunnustuksesi kaltainen!
        2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

        https://katekismus.fi/uskontunnustus/uskontunnustus.html
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        Joten kaikella ystävyydellä suosittelen sinua ja turmeltua lastasi hoitoon.
        Tekosi lasta kohtaan osoittaa uskonnustuksesi mukaisuutta rakkauden suhteen täydellisesti mutta myös sen, että et ymmärrä kun tunnustuksessasi menetit sen ihmisyyden ominaisuudesi.

        Tuohon uskontunnustuksen tietoon uskossa olevien joukossa on sellaisia, joille pitää vääntää jatkuvasti samaa faktaa Lain ja oppien suihteen sillä....
        https://katekismus.fi/uskontunnustus/uskontunnustus.html
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

    • Anonyymi

      Nojatuolissa pitäisi olla jousi joka kauan istuttua ponnahtaa esiin.

    • Anonyymi

      Ihmiskunnalla on kaksi vaarallista uhkaa:
      -maailman uskonnot ja politiikka

    • Anonyymi

      Raamatullinen totuus:
      Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
      Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

      Kristityt = Paavalin kumppaneineen perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

      • Julistat muuta kuin Kristuksen evankeliumia.
        Raamatun sanoin joka todistaa .Ole kirottu.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Julistat muuta kuin Kristuksen evankeliumia.

        Muista tuo mielipiteesi viimeisesllä tuomiollasi!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Julistat muuta kuin Kristuksen evankeliumia.
        Raamatun sanoin joka todistaa .Ole kirottu.

        Matt.25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Julistat muuta kuin Kristuksen evankeliumia.
        Raamatun sanoin joka todistaa .Ole kirottu.

        Kristittyjen raamatun totuudet koskettaa syntisiä.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Julistat muuta kuin Kristuksen evankeliumia.
        Raamatun sanoin joka todistaa .Ole kirottu.

        Kirottuksi tulit itse sillä faktat ovat kristittyjen raamatusta ja Herroistanne.
        Annat väärää tietoa lukijoille vaistoin totuutta!

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Julistat muuta kuin Kristuksen evankeliumia.
        Raamatun sanoin joka todistaa .Ole kirottu.

        Niin teen kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Lain ja oppien valossa.
        Sinä jaat lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne laittomuuden oppeja ja uskomuksillasi valehtelet että Jeesuksen käsi ilmesty muka vaikka kyseessä oli laittomuuden kristittyjen Barjeesuksen käsi jos edes sekään sillä uskot vaikka kristillisten Kaikkivaltias Jeesus on uskomisen kieltänyt vääriin profeettoihin.
        Matteuksen mukaan:
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        "Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin teen kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Lain ja oppien valossa.
        Sinä jaat lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne laittomuuden oppeja ja uskomuksillasi valehtelet että Jeesuksen käsi ilmesty muka vaikka kyseessä oli laittomuuden kristittyjen Barjeesuksen käsi jos edes sekään sillä uskot vaikka kristillisten Kaikkivaltias Jeesus on uskomisen kieltänyt vääriin profeettoihin.
        Matteuksen mukaan:
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        "Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

        Tässä tieto siitä mitä kristillisten Kaikkivaltias Jeesus opetti.

        Varmaa on, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus lapsia siunatessaan käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan; lapsiakin laittomasti kohtelevien kristittyjen laittomuuden jäseniksi.
        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

        Markuksen evankeliumi:
        9:42 "Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Julistat muuta kuin Kristuksen evankeliumia.
        Raamatun sanoin joka todistaa .Ole kirottu.

        Kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Myllynkiven käyttöohjeet ovat sinulle raamatussasi omaa lastasi laittomuudelle uhraavana kristittynä ateistina.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloituksen tekstiin viitaden:
      # Lapsikaste.Oikein vai väärin.
      MrHyvis
      2022-11-12 20:08:08
      Kristitty kastetaan aikuisena kun on tehnyt sydämmessään päätöksen ottaa Jeesus Kristus vastaan pelastajanaan Herranaan Kuninkaana.
      Miten lapsi voi ottaa vastaan kasteen joka on liitetty pelastukseen kuten raamattu osoittaa uskoon tulemisen kanssa.
      Kuinka lapsi voi ymmärtää.
      #

      Lapsen uskoontuleminen on NIMENOMAAN SUOJATTU Suomen Perustuslain tekstissä. SEN oikeuden sinä riistit tekstiesi mukaan törkeästi väärää tietoa antamalla kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen nimeä käyttämällä näin:

      "Katselin ja mietin , eikö kukaan muu näe ??
      Valkoinen löysä viitan hiha joka oli kauniisti pyöreästi punottu ja sanoisinko hoikan miehen käsi siis sellainen jossa ei ole paljoa rasvaa.
      Se oli Jeesuksen Kristuksen käsi .Kuninkaani Rakas Herrani Jumalan Poika oli Hän siinä ja kun räpäytin silmiä oli käsi poistunut."

      Jokainen terve järkevä ihminen näkee tekstissä uskomuksen kaunistetua kun lapselta Lailla suojattu uskonvapauden riisto laittomasti tapahtuu.
      Todella uskoon manipuloidun teko....

      2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

      Matteuksen evankeliumi:
      6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

      Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
      24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

    • Anonyymi

      > Kristitty kastetaan aikuisena kun on tehnyt sydämmessään päätöksen ottaa Jeesus Kristus vastaan pelastajanaan Herranaan Kuninkaana.
      Miten lapsi voi ottaa vastaan kasteen joka on liitetty pelastukseen kuten raamattu osoittaa uskoon tulemisen kanssa.
      Kuinka lapsi voi ymmärtää.

      Ehkä lapset ymmärtävät Jeesusta paremmin kuin aikuiset, koska:

      "Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
      Matt. 19:14

      Jeesus ei liittänyt kasteeseen ikärajaa. Ja Jeesuksen asettamassa kasteessa kyse on siitä, että ihmisestä tehdään Jeesuksen opetuslapsi. Suosittelen olemaan lisäämättä mitään omia Jeesuksen oppiin.

      "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
      Mat.28:19-20

      Alun perin kristitty tarkoitti Jeesuksen opetuslasta ja Jeesuksen opetuslapset toimivat tämän mukaan:

      "Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
      Joh. 8:31-32

      • Anonyymi

        Vain että tehdään Jeesuksen opetuslapsi lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne laittomuuden Herroille julistajiksi!
        Kristillisten Kaikkivaltiaiden Lait ja opit eivät ole kristityille muuta kuin pilkkaukesna ja matkimisen kohteina omien Herrojen palvelemisiin.
        Kauhistuttavaa pakanallisuuden osoitusta!

      • Anonyymi

        Jeesuksella ei ole ollut kristittyjä opetuslapsia raamatun mukaan vaan kristillisten opetuslapsia seurakuntineen:
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksella ei ole ollut kristittyjä opetuslapsia raamatun mukaan vaan kristillisten opetuslapsia seurakuntineen:
        Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
        Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

        Kristityt = Paavalin kumppaneineen perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

      • Anonyymi

        #Jeesus ei liittänyt kasteeseen ikärajaa. Ja Jeesuksen asettamassa kasteessa kyse on siitä, että ihmisestä tehdään Jeesuksen opetuslapsi. Suosittelen olemaan lisäämättä mitään omia Jeesuksen oppiin. #

        Lue raamattusi tarkemmin ja opi ymmärtämään kenelle kristillisten Kaikkivaltias Jeesus antoi kahden opetuslapsen tekstien mukaan myllynkivien käyttöohjeet.

        Se oppina tulee Suomen Perustuslain uskonvapautta koskevaa Lakia ja siinä Laki antaa lapsille oikeuden itse valita uskonsa.
        SE, ETTÄ te mielellään pakkokastette ja aivopesette lapsia uskoon on ihmisuuden vastaista toimintaa. Terveyden huollon henkilökunta on jo julkisesti ilmoittanut eri asia yhteyksissä mm YLE:n ohjemassa niistä epäterveellisyyksistä lapsia kohtaan.
        Mm kristittyjen keksimä "Joulupukki" on eräs vaarallinen.

        Ensin koulutetta uskomaan, että pukki on ja kun lapsivarttuu niin lapsi on valmiiksi koulutettu valehtelijaksi sekä uskomaan valheita!
        Pirullisen kieroa lapsen syntyissään saaman sielullisuuden turmelemiseksi!!!

        #"Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
        Matt. 19:14#
        Siis antakaa olla kastamatta ja aviopesemättä!

        ÄLÄ KÄYTTÄ KRISTILLISTEN OPPIA laittomuuden kristittyjen Herrojenne palvelemiseen!

        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 "Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
        JOTEN: Matt. 24:23 - 24 on hyvä muistaa....
        Matteuksen evankeliumi:
        24:12 "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
        1.Johanneksen kirje:
        3:4 "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        #"Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
        Matt. 19:14#
        Siis antakaa olla kastamatta ja aviopesemättä!

        ÄLÄ KÄYTTÄ KRISTILLISTEN OPPIA laittomuuden kristittyjen Herrojenne palvelemiseen!

        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
        Markuksen evankeliumi:
        9:42 "Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
        JOTEN: Matt. 24:23 - 24 on hyvä muistaa....
        Matteuksen evankeliumi:
        24:12 "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
        1.Johanneksen kirje:
        3:4 "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus."

        Ja se Suomen Peruslain rikkominenkin on syntiä = rikos:

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    • Anonyymi

      En tiedä minkä lahkon lahkoilaisia täällä on keskustelemassa mutta väärän todistuksen antajia on jopa narsistisia sellaisia jota väittää ei raamatullisia valheellisuuksia totuudeksi mutta eivät kerro tiedon lähdettä eivätkä syyttäjinä ja tuomitsijoina keneltä oikeudet ovat saaneet.

    • Toivon ylläpidon poistavan tuo barjeesuksen ja mahdollisimman nopeasti.
      Tyypillä on todella pahoja ongelmia.
      On typerää ,että mielent.ongelmista kärsivä voi kirjoittaa mitä vaan anonyyminä.
      Tuollaiset lopulta pilaa palstan.Joku järki ja taso sentään pitäisi säilyttää.
      Tuon tyypin kirjoitukset on täysin raamatun vastaisia niissä ei ole hitustakaan järkeä.
      Kuinka tuollaiset saisi palstalta pois tai menemään sinne ateistien joukkoon jonne kuuluvat.
      Ylläpito hoi !

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1772
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1449
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1224
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      72
      901
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      233
      872
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      855
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      795
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe