Kerro se nyt kaikille ja vapauta himosi!
Itseni suurin fantasia olisi kun nainen virtsaisi kasvoilleni, suuhuni ja joutuisin nielemään kaiken. Sitten hän hukuttaisi kasvoni pillullansa ja laukeisi kasvoilleni.
Ei siis kovin pervoa, mutta en ole päässyt toteuttamaan enkä uskaltanut kenellekkään edes ehdottaa.
Pillua nuollessani(kun harvoin pääsee) kuvittelen vaan että olen orja joka on pakotettu sitä nuolemaan vastoin tahtoaan ja olet tämän naisen orja. Orja fantasiointiakin siis löytyy vahvana.
Pervoin seksifantasiasi?
225
19692
Vastaukset
- Anonyymi
Viikon tuhmuuksien sovittaminen selkäsaunalla. Autoritaarinen, mutta samalla lempeä ja ehdottoman luotettava, nainen hakisi/käskisi valitsemaansa kurituspaikkaan, komentaisi paljastamaan pepun, asettumaan mieleiseensä asentoon ja antaisi kevyitä iskuja pitkään niin, että lopulta pääsee itku. Tämän jälkeen joutuisin seisomaan häpeänurkassa joko peppu paljaana tai housut jalassa niin, että olisin yksin, mutta nainen kävisi pistokoeluontoisesti ja mahdollisimman huomaamatta tarkastamassa, että suoritan häpeämisen oikein. Kurihetken lopuksi sitten halattaisiin, osoitettaisiin lämpöä ja välittämistä ja varmistettaisiin puolin ja toisin, että kaikki on ok.
Jo se, että joku nainen virtuaalisesti komentaisi esimerkiksi novellin muodossa, voisi olla jotain.
M35 - Anonyymi
Niin monta, mut jos lonkalta yhen. Nuor tyttöilystä kiinnostunut kundi panopuuksi. Sillä on pervo kiinnostus sen omaan äitiin joka on sinkku. Pokaan sen mutsin kanssa ja kuvaan ku panen sitä. Sit panen jätkää ja näyttäen videoo ku painan sen mutsia.
- Anonyymi
Haha niin varmasti jyyy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haha niin varmasti jyyy
Mistä sä fantasioit? Tuoreemmasta leivästä?
- Anonyymi
Haluan käydä Tallinassa varakkaamman vanheman herran kanssa. Käyttäydymme muuten neutraalisti ja syömme ravintolassa ja olemme iha ntavallisia turisteja. Mutta kun pääsemme hotellille niin imen ja pyllistän hänelle koko yön. Mielellään yli 70-vuotias ja isomunainen olisi ihana kokemus.
M30- Anonyymi
Kommennttiin "Jos lippu vaikuttaa kaljan hintaan on merkitys matkustajille huomattavan suuri, ehkä jopa ratkaiseva." antamani vastaus "Montakos satasta sen vaikutus sitten on kaljaa kohden?" olisi teidän mielestänne bottivastaus. Millä ihmeen perusteella?
Ketju https://keskustelu.suomi24.fi/t/17660628/xprsn-peraan-laitetaan-suomen-lippu
- Anonyymi
Eipä mulla pervoja fantasioita ole sillai vai ei niin soveliaita toteutettavaksi työaikana ainakaan
Minä ihailen ihmisen kauniit polvet!Jos naisella on kapeat kauniit polvet se riittää minulle!Itse minulla on seksikkäät polvet ja haluan saada pientä piiskaa polvien päällä mutta tietysti se pitä olla kevyt piiskaa että ei saa vammoja!Ei polvet kestä mitä paksu keppi niin kuin palarat!
- Anonyymi
Haluaisin että eräs kaunis tummahiuksinen nainen runkkaisi minua hänen autonsa etupenkillä.
Hänellä olisi jalassaan kiiltävät ja liukaspintaiset tuulipuvun housut. Olisi kiva lennättää spermat hänen hiuksilleen, kun hän ottaisi vällillä myös suihin. Itse hyväilisin hänen haaraväliään ja rintojaan.- Anonyymi
Kiva olisi myös painaa pää hänen haaraväliinsä ja nuuhkia hänen märkää pillua housujen läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiva olisi myös painaa pää hänen haaraväliinsä ja nuuhkia hänen märkää pillua housujen läpi.
Olisiko piiskaa haluavaa iso perseistä,lsotissistä vanhempaa naista.Pyllistämään antaisi esteettä nuolla pillua.vaatisi samalla piiskaaa
Minun fantasiani on että nuoret naiset ottavat minut vangikseen ja vievät syrjäiseen paikkaan jossa naiset käyttää minua hyväkseen sitten naiset tekee minulle kastraation.
- Anonyymi
Minun suurin fantasia on kun nainen potkii minua munille, pakottaa minua nuolemaan hänen kenkiäsi puhtaaksi, ja talloo minut välittämättä kärsimyksestäni. Ai, että kiihottaa!
- Anonyymi
Pervoin fantasiani on, että anoppi käskisi minun nuolemaan ja imemään sen sukkahousujen verhoamia hikisiä, pahalta haisevia varpaitaan. Sen jälkeen anoppi riisuisi sukkahousut ja alushousut ja laittaisi minut vielä nuolemaan ja haistelemaan likaiset alushousunsa. Sitten hän pakottaisi minut nuolemaan karvaisen pillunsa ja persereiän. Lopuksi saisin upottaa sykkivän kaluni anopin persereikään ja ruiskuttaa valtavan spermalastini anopin suoleen.
- Anonyymi
Minä tekisin nuo käskemättäkin!!
- Anonyymi
Nykyinen suurin seksifantasiani tuli siitä kun satuin näkemään netistä pornoa, jossa naiset olivat kopeissa selällään, alavartalo alastomana julkisen salin puolella ja jalat ylös levälleen kahlittuina.
Kiihotun valtavasti ajatuksesta, kuinka kuulisin kopista miehiä lisää ja lisää saapuvan saliin ja tuntisin 1.miehen pysähtyvän jalkojeni väliin jossa hän näkisi seinällä kasvokuvani, millainen nainen siinä kopissa on otettavissa!!
Itse sieltä en näkisi kuka milloinkin minut ottaa, vaikka olisi joku tuttukin tuntien nautintoni otetuksi tulemisesta! Miehet vuoron perään nauttivat minusta laueten minuun minulta mitään kysymättä. Olisin siinä kuin orja, riettaana seksiobjektina!!
Rva 41- Anonyymi
Tuon saman olen itsekin nähnyt ja fantasioin tuosta. Olisi ihanaa jos olisi jalat levälleen odottaen nautinnon ottajaa. Kiihottaa ajatus todella paljon, kun ei tiedä tunnenko sormet, kielen vai kullin miehen tyydytystä varten vain olisin.
Rva 49 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon saman olen itsekin nähnyt ja fantasioin tuosta. Olisi ihanaa jos olisi jalat levälleen odottaen nautinnon ottajaa. Kiihottaa ajatus todella paljon, kun ei tiedä tunnenko sormet, kielen vai kullin miehen tyydytystä varten vain olisin.
Rva 49Minun fantasiani on sellainen, että jostakin ilmestyisi keihäänheittäjä Toni Kuuselan kokoinen ja yhtä voimakas mies kuin hän on. Tuo mies nappaisi minut kiinni ja veisi sisälle, siellä olisi jo valmiina koivupiiska. Hän repisi väkisin minulta housut alas ja ottaisi minut syliinsä mahalleni. Vasemmalla kädellään hän pitäisi minut paikoillaan. Sitten hän piiskaisi minua. Siinä ei auttaisi itku eikä rimpuilu, sillä piiskaaja on kokoonsa nähden todella voimakas mies. Ilman pienintäkään epäilyä hän pystyy minun kokkoisen miehen piiskaamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon saman olen itsekin nähnyt ja fantasioin tuosta. Olisi ihanaa jos olisi jalat levälleen odottaen nautinnon ottajaa. Kiihottaa ajatus todella paljon, kun ei tiedä tunnenko sormet, kielen vai kullin miehen tyydytystä varten vain olisin.
Rva 49Ihana kuulla, että joku muukin jakaa tätä samaa absurdilta mutta siltikin toteutumis mahdollista olevaa fantasiaa kanssani!!
Rva 41 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihana kuulla, että joku muukin jakaa tätä samaa absurdilta mutta siltikin toteutumis mahdollista olevaa fantasiaa kanssani!!
Rva 41Toivon mukaan te Rva 49 ja Rva 41 pääsisitte tämän todellisen vain miesten tyydyttämiseen tähtäävän, alistuvana seksiobjektina, mälliämpärinä ja todellisena lutkana olemisen haaveenne toteutettua ;)
En vain tiedä mahtaakohan tällainen olla Suomessa mahdollista... Muistaakseni nuo mainitsemanne videot ovat tsekkiläisiä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivon mukaan te Rva 49 ja Rva 41 pääsisitte tämän todellisen vain miesten tyydyttämiseen tähtäävän, alistuvana seksiobjektina, mälliämpärinä ja todellisena lutkana olemisen haaveenne toteutettua ;)
En vain tiedä mahtaakohan tällainen olla Suomessa mahdollista... Muistaakseni nuo mainitsemanne videot ovat tsekkiläisiä...Se jäi sanomatta, että kaltaisianne kunnon narttuja ja miesten tarpeiden tyydyttäjiä tai edes siitä haaveilevia, on valitettavan vähän :(
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se jäi sanomatta, että kaltaisianne kunnon narttuja ja miesten tarpeiden tyydyttäjiä tai edes siitä haaveilevia, on valitettavan vähän :(
No jos nyt vaikka vain yhdenkin kerran voisi toteuttaa fantasiansa vaikka siellä Tsekeissä.
Mutta ihan jatkuvaan narttuiluun ja miesten tyydyttelijäksi ei sitä ihan ehkä ryhtyisi jollei sitten tuon mahdollisen fantasiansa toteutumisen jälkeen siitä vallan innostuisi. Sekin vaara siinä saattaa olla!
Rva 41 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos nyt vaikka vain yhdenkin kerran voisi toteuttaa fantasiansa vaikka siellä Tsekeissä.
Mutta ihan jatkuvaan narttuiluun ja miesten tyydyttelijäksi ei sitä ihan ehkä ryhtyisi jollei sitten tuon mahdollisen fantasiansa toteutumisen jälkeen siitä vallan innostuisi. Sekin vaara siinä saattaa olla!
Rva 41Saattaahan se tosiaankin olla, että kun kerran kokeilet niin jäät koukkuun ;)
Anonyymi kirjoitti:
Toivon mukaan te Rva 49 ja Rva 41 pääsisitte tämän todellisen vain miesten tyydyttämiseen tähtäävän, alistuvana seksiobjektina, mälliämpärinä ja todellisena lutkana olemisen haaveenne toteutettua ;)
En vain tiedä mahtaakohan tällainen olla Suomessa mahdollista... Muistaakseni nuo mainitsemanne videot ovat tsekkiläisiä...Olisikohan teillä Rva 49 ja Rva 41 haaveissanne ja fantasioissanne joutua "vain" yhden miehen käyttämäksi ja alistamaksi? Toteuttaisitte miehen jokaisen käskyn, tottelisitte kuuliaisesti, olisitte juurikin alistuvia seksiobjekteja, vain miestä ja hänen tarpeitaan tyydyttämässä...
- Anonyymi
Millä nimellä/hakusanoilla tuollainen löytyy?
Kiinnostaisi nähdä tarkemmin, että millainen kyseinen filmi ja kopit ovat. - Anonyymi
Mites sitten olisi sellainen, jossa pelkän kuvan tilalla olisi yksisuuntainen ikkuna/peili, jonka avulla ulkopuoliset näkisivät koppiin, mutta kopista ei näe ulkopuolista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä nimellä/hakusanoilla tuollainen löytyy?
Kiinnostaisi nähdä tarkemmin, että millainen kyseinen filmi ja kopit ovat.Mielestäni näitä videoita löytyy haulla: czech glory hole
- Anonyymi
Tre74 kirjoitti:
Olisikohan teillä Rva 49 ja Rva 41 haaveissanne ja fantasioissanne joutua "vain" yhden miehen käyttämäksi ja alistamaksi? Toteuttaisitte miehen jokaisen käskyn, tottelisitte kuuliaisesti, olisitte juurikin alistuvia seksiobjekteja, vain miestä ja hänen tarpeitaan tyydyttämässä...
Olla yhden miehen käyttämänä ei ole sama asia edes ajatuksella kuin tuntisi usean eri miehen käyvän ja nauttivan kehosta. Joten ei kuulu ainakaan Rva 49 fantasioihin olla yhden miehen kuuliainen toiveiden täyttäjä.
- Anonyymi
Näin joskus jossain pornokanavalla tällaisen seksiversion tm Gladiaattoreista tai jotain.
Yhdessä kohtaa temppurataa oli eräs seinä, mihin oli kiinnitetty erilaisia tekomulkkuja sojottamaan suorana seinästä ja yksi niistä oli taas oikea mulkku. Eli mies oli työntänyt jäykän mulkkunsa seinän reiästä läpi.
Naisen täytyi sitten side silmillä etsiä tuo oikea kalu noiden tekokalujen seasta ja antaa sille käsittelyä niin kauan, että mies sai siemensyöksyn.
Oli aika kiihottavaa katseltavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se jäi sanomatta, että kaltaisianne kunnon narttuja ja miesten tarpeiden tyydyttäjiä tai edes siitä haaveilevia, on valitettavan vähän :(
Onneksi, elämä olisi tosi tylsää jos naiset olisivat kuin pokesta repäistyjä koko aika kyrpä kurkussa ja toinen perseesssä tai sitten lesboamassa. Onneksi on naisia jotka eivät ole naispuolisia poikaystäviä miesten miehille. Itselläni on fantasia naisesta joka tietää mitä haluaa ja toimii, tylsin on sellainen vie sie, mie vikisen hiirulainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivon mukaan te Rva 49 ja Rva 41 pääsisitte tämän todellisen vain miesten tyydyttämiseen tähtäävän, alistuvana seksiobjektina, mälliämpärinä ja todellisena lutkana olemisen haaveenne toteutettua ;)
En vain tiedä mahtaakohan tällainen olla Suomessa mahdollista... Muistaakseni nuo mainitsemanne videot ovat tsekkiläisiä...Minulla myös sama haave. Että olisi seinä, jonka takana makaisin ja alapääni olisi seinän toisella puolella, jalat kahlittuna. Kiihottaa kun ei tietäisi millainen mies minuun tunkeutuisi, minkä näköinen, onko raaka vai hellä. Tai että onko edes terve. Ja kun en tietäisi käyttääkö kortsua vai ei.. Tuntisi vaan lämpimän sperman valuvan sisältään ha tietäisi, että moni on nussinut ilman kumia.... Ei tietäisi onko nuo miehet valkoisia tai mustia. Kaikki saisivat panna, ihan kaikki..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla myös sama haave. Että olisi seinä, jonka takana makaisin ja alapääni olisi seinän toisella puolella, jalat kahlittuna. Kiihottaa kun ei tietäisi millainen mies minuun tunkeutuisi, minkä näköinen, onko raaka vai hellä. Tai että onko edes terve. Ja kun en tietäisi käyttääkö kortsua vai ei.. Tuntisi vaan lämpimän sperman valuvan sisältään ha tietäisi, että moni on nussinut ilman kumia.... Ei tietäisi onko nuo miehet valkoisia tai mustia. Kaikki saisivat panna, ihan kaikki..
Itse myös katsellut haaveillen naisia "glory hole" huoneissa.
Itse haluaisin olla sidottuna jalat avoimena kohti kattoa, pillu avoimena kävijöiden käytössä. Tietämättä millaisia ovat käyttäjäni. Molemmat reiät avoimina ja liukkaana sormille, huulille, kaluille... tai mitä ikinä joku keksisi reilleni käyttöä.
Olisi kiimaista kun joku pakottaisi kätensä mun pilluuni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse myös katsellut haaveillen naisia "glory hole" huoneissa.
Itse haluaisin olla sidottuna jalat avoimena kohti kattoa, pillu avoimena kävijöiden käytössä. Tietämättä millaisia ovat käyttäjäni. Molemmat reiät avoimina ja liukkaana sormille, huulille, kaluille... tai mitä ikinä joku keksisi reilleni käyttöä.
Olisi kiimaista kun joku pakottaisi kätensä mun pilluuni.samoin haaveilee yx mies olla anaali glory holen kohdalla koko päivän lopulta niin sekaisin ettei muista kuinka monta kävijää joku ainakin oli nainen ison straponin kanssa oli pitkä kestoinen laukesin pari kertaa lattialle
- Anonyymi
Saksassa vaimo kävi Turisti kopissa sai vain imeä, turvallisuus syistä näin pikku näytöltä. Kun pääsi vauhtiin imi innolla ja ja hieroi ilseään aikaa oli puoli tuntia, ulos pääsi eri kautta. Olihan posket punaisena ja kiihottunut, ei tiennyt että näin kaiken
- Anonyymi
Että 5 naapurin ukkoa ja minä itse otettaisiin muijaltani tahdon pois alistamalla se. Eli nussimalla kuuden kimpassa sitä kunnolla, sämpylää, kahta pilluun ja koko yö kylmää kyytiä. Sylipanoa ja kunnon persepanoa. Sen jälkeen ei enää pihtaisi, vaan tietäisi mikä on rangaistus pihtaamisesta. Kimppanainti opettaisi auliiksi omalle ukolle, ja oppisi ottamaan kunnolla suihin.
- Anonyymi
Olen 24-vuotias rouva 162cm 51kg.
Olen fantasioinut että miesporukka (leikki) "raiskaisi" minut ilman satuttamista.
Voisi olla niin että kaksi miestä levittäisi sääriäni ja 1 tai 2 miestä pitäisi käsistäni kiinni yhden pannessa minua.
Olen nähnyt tällaista unta ja herännyt tosi kiimaisena ja aivan märkänä ja valmiina pantavaksi.
Kenen tai keiden toimesta tahansa ei olisi väliä kunhan panisivat kunnolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen 24-vuotias rouva 162cm 51kg.
Olen fantasioinut että miesporukka (leikki) "raiskaisi" minut ilman satuttamista.
Voisi olla niin että kaksi miestä levittäisi sääriäni ja 1 tai 2 miestä pitäisi käsistäni kiinni yhden pannessa minua.
Olen nähnyt tällaista unta ja herännyt tosi kiimaisena ja aivan märkänä ja valmiina pantavaksi.
Kenen tai keiden toimesta tahansa ei olisi väliä kunhan panisivat kunnolla.Olisit kunnon narttu siis näille miehille ;) Ja tämä "leikki"olisi ns. CNC
- Anonyymi
Fantasiani on että olisin jonkun n 60 vuotiaan rikkaan miehen salarakas Terv. Rouva 31v.
Käykö vähän alle 50v ja suhteellisen varakas, muttei rikas, mutta aika pervo 🤣 äh vitsi vitsi.
Mutta oikeasti, itse kun reissaaan välillä työn puolesta, on siellä hotellikuolemassa monesti mielessä, että olisipa joku kiva nainen mukana ja seurana niillä reissuilla. Minä hoidan päivällä hommani ja toinen saa tehsä etätyönsä tai tutustua paikkaan ja illalla voidaan pitää kivaa ja seuraa toisillemme. Eihän ne mestat tietenkään mitään fuengiroloja ole, mutta ihan varmasti voisi olla nastaa. Sellaista kahden aikuisen ihmisen hauskanpitoa. Tässä nyt ei ole mitään rietasta seksifantasiaa taustalla vaan ihan tuohon ajatukseen pohjautuen.
No ei ole ollut nyt kyllä hirveästi reissuhommia, vaan kyllä niitä pian taas tulee.- Anonyymi
kameli kirjoitti:
Käykö vähän alle 50v ja suhteellisen varakas, muttei rikas, mutta aika pervo 🤣 äh vitsi vitsi.
Mutta oikeasti, itse kun reissaaan välillä työn puolesta, on siellä hotellikuolemassa monesti mielessä, että olisipa joku kiva nainen mukana ja seurana niillä reissuilla. Minä hoidan päivällä hommani ja toinen saa tehsä etätyönsä tai tutustua paikkaan ja illalla voidaan pitää kivaa ja seuraa toisillemme. Eihän ne mestat tietenkään mitään fuengiroloja ole, mutta ihan varmasti voisi olla nastaa. Sellaista kahden aikuisen ihmisen hauskanpitoa. Tässä nyt ei ole mitään rietasta seksifantasiaa taustalla vaan ihan tuohon ajatukseen pohjautuen.
No ei ole ollut nyt kyllä hirveästi reissuhommia, vaan kyllä niitä pian taas tulee.Kiimasta varattua rouvaa mielellään panis.
Anonyymi kirjoitti:
Kiimasta varattua rouvaa mielellään panis.
Kaikkihan me haluttaisiin, kaikkihan me. 🤣
- Anonyymi
Liittyy perseseksiin.
- Anonyymi
1. Suolihuuhtelu ruutalla niin että aina vaan enemmän ja enemmän. Mieluiten joko kontalla nojatuolin selkää vasten tai polvien yli sylissä. Eikä pääse tyhjentämään ennenkuin lupa annetaan. Kehutaan kuinka hieno ja kiltti tyttö olen.
2. Polvien yli sylissä, kevyttä piiskaa kädellä ja sitten reilua sormetusta pimppiin ja peppuun.
3. Gyne leikkiä spekulalla avattuna ja kunnolla tutkittavana olemeninen, pimppiin ja peppuun erilaisia välineitä ja venytystä.- Anonyymi
3. Kohta kelpaisi mullekin
- Anonyymi
Vaimoni 42 vuotias kävi gynegologilla oli n. 50 v mies
kokeili tissit ja jalat levälleen ja sormeili emätintä
vaimoni pillu meni auki...lääkäri kysyi ? oletko kiihoittunut
vaimo vastasi ;kun mies katsoo hänen avointa aukkoaan hän kiihoittuu.
- Anonyymi
Kyllä parasta olisi, jos kykenevä pukki ja tonttu tulisi aattoma tuomaan lahjat ja tyhjentäisivät täydet pussit mitään kyselemättä minuun.
- Anonyymi
Pukkikeikalla kun pääsisi naisen tyydyttämään
- Anonyymi
Ehkä se on pervointa että kiihotun siitä, miten vaimoni bdsm mestari parittaa häntä kavereilleen. Sängyssä asiasta aina muistuttaa vaimoni pakaraan polttomerkatut nimikirjaimet, jotka kuuluvat hänen herralleen.
- Anonyymi
En kerro, älä utele pervo
- Anonyymi
Ei se nyt mielestäni kovin pervoa ole sinänsä mutta haluaisin löytää sopivasti "pervon" Naisen joka haluaisi naida miestä sträpillä ;)
- Anonyymi
Kumpa sitä tällaisen ihanan Naisen löytäisikin ;)
Tre
- Anonyymi
Ei kauhean pervoa, mutta haluaisin katsella selällä sängyllä maaten, kun vaimoni on kontallaan pimppa yläpuolellani ja paras kaverini painaa vaimoani takaapäin. Saisin nuolla pimppaa samalla ja välillä laittaisin kielen edestakaisin liikkuvaan kaluun kiinni. Käsilläni voisin antaa kaverin lihaksikkaista pakaroista tai palleista vauhtia. Kaverin lauettua maistelisin herkullista naitua pimppaa ja kalua hetken, sen jälkeen vaihdettaisiin kaverin kanssa paikkaa ja minä pääsisin liukkaille. Kaveri voisi vähän imaista minua ennen kuin työnnyn sisään, että on varmasti kalu kunnossa naintia varten.
- Anonyymi
Tuo kaikki voi ajatuksena tuntua kiihottavalle, mutta tosiasiassa siinä on aika ahtaat paikat. Et pysty antamaan esimerkiksi palleista vauhtia, koska kätesi eivät mahdu väliin ja kaverin pallit ovat kirjaimellisesti silmillä ja otsalla. Jos meinaat työntää kielen sinne väliin, kun kaveri pumppaa vaimoasi, niin ihan suosiolla kehotan sinua olemaan tekemättä sitä. Liikkuva kyrpä vetäisee hyvin äkkiä kielen sinne pillun ja kullin väliin ja sitten ovat kaikki jumissa. Huudat naama irvessä kivusta ja kaveri yrittää puskea ja puskea syvemmälle ja vaimosi tuntee että jotain on selvästi välissä, mutta hänkin uikuttaa kivusta kun tuntuu että klitoris meinaa kiertyä sinne pilluun sisälle kielesi mukana. Ainoa joka estää paikkoja repeytymästä, on sinun leukasi joka on jumittunut vaimosi häpyluuta vasten ja otsasi, jonka edessä on kaverin pallit. Siinä kun kaverisi yrittää kaikin voimin runtata syvemmälle, että perkele mene nyt, niin siinä on persereikä suoraan sinun otsaasi vasten ja sieltä karvaisten pallien takaa tulee aika voimalla kapea, pään lävistävä suihku jos koneiston hydraulipaineet kasvavat liiaksi. Älä mene tunkemaan sitä kieltä sinne väliin. Klitorikselle vähän vain. Tätä ei moni tiedä, mutta jos noin pahasti käy kuten kuvailin, niin kaverin pakaroitten välissä on reset nappi. Vähän syvemmälle painat. Siihen tuikkaat sormella niin saa vaimosi vähän liukastetta väliin ja taas luistaa ja saat kielen pois välistä. Muutoin älä mene koskemaan keskenkaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kaikki voi ajatuksena tuntua kiihottavalle, mutta tosiasiassa siinä on aika ahtaat paikat. Et pysty antamaan esimerkiksi palleista vauhtia, koska kätesi eivät mahdu väliin ja kaverin pallit ovat kirjaimellisesti silmillä ja otsalla. Jos meinaat työntää kielen sinne väliin, kun kaveri pumppaa vaimoasi, niin ihan suosiolla kehotan sinua olemaan tekemättä sitä. Liikkuva kyrpä vetäisee hyvin äkkiä kielen sinne pillun ja kullin väliin ja sitten ovat kaikki jumissa. Huudat naama irvessä kivusta ja kaveri yrittää puskea ja puskea syvemmälle ja vaimosi tuntee että jotain on selvästi välissä, mutta hänkin uikuttaa kivusta kun tuntuu että klitoris meinaa kiertyä sinne pilluun sisälle kielesi mukana. Ainoa joka estää paikkoja repeytymästä, on sinun leukasi joka on jumittunut vaimosi häpyluuta vasten ja otsasi, jonka edessä on kaverin pallit. Siinä kun kaverisi yrittää kaikin voimin runtata syvemmälle, että perkele mene nyt, niin siinä on persereikä suoraan sinun otsaasi vasten ja sieltä karvaisten pallien takaa tulee aika voimalla kapea, pään lävistävä suihku jos koneiston hydraulipaineet kasvavat liiaksi. Älä mene tunkemaan sitä kieltä sinne väliin. Klitorikselle vähän vain. Tätä ei moni tiedä, mutta jos noin pahasti käy kuten kuvailin, niin kaverin pakaroitten välissä on reset nappi. Vähän syvemmälle painat. Siihen tuikkaat sormella niin saa vaimosi vähän liukastetta väliin ja taas luistaa ja saat kielen pois välistä. Muutoin älä mene koskemaan keskenkaiken.
Mielenkiintoinen näkemys. Minulla ei tietenkään ole kokemusta asiasta, kun kyseessä on enemmänkin fantasia, mutta voisin kuvitella/epäilen, että ei se kulli mikään voimavirralla toimiva työkone ole, joka riuhtaisee kielen mennessään. Mutta ahdasta tuossa varmasti on ja ahtauden määrä riippuu huomattavasti osallisten henkilöiden mitoista ja mittasuhteista sekä esim. siitä, kuinka paljon sänky upottaa.
- Anonyymi
Olen ollut niin onnekas että edellä kerrottua olen harrastanut vaimoni kanssa.Parasta on kun apumies on sen verran bi että saa imeä hänen kalunsa panokuntoon ja ohjata sisälle naiseen.Panon aikana on aika suudella vaimoa ja imeä hänen nännejään.Kun kaveri on lauennut on mukavaa ottaa hänen nuppinsa suuhun ja nuolla se puhtaaksi.Parasta on kun on kaksi apumiestä ja saa toisena painaa spermattuun kuumaan ja turvonneeseen reikään ja imeä seuraavan miehen kalua samalla.Tarkoitushan on että vaimo saisi kolmen miehen spermat sisäänsä mutta jos tuossa tuleekin jo lasti suuhun onhan se ihan ykkös kiimaista.Ennätys oli saaressa juhannuksena kun vaimo oli viltillä metsässä viidenkymmenen metrin päässä nuotiopaikalta ja neljä miestä kävi panemassa sisään ja pari runkkaamassa tisseille ja pari suuhun.Kun tuli minun vuoroni sain panna spermaiseen rakoon ja nuolla spermaa tisseiltä,just ennen orgasmia suutelin hänen ihanaa spermaist suutaan.Hän oli ihana nainen ja sai monta orgasmia illassa,tosin tuona juhannuksena jo valitteli että alapää oli liiankin herkkä.Tälläiselle bi seksuaaliselle miehelle nainen joka jakaa myös muille on ihan paras.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ollut niin onnekas että edellä kerrottua olen harrastanut vaimoni kanssa.Parasta on kun apumies on sen verran bi että saa imeä hänen kalunsa panokuntoon ja ohjata sisälle naiseen.Panon aikana on aika suudella vaimoa ja imeä hänen nännejään.Kun kaveri on lauennut on mukavaa ottaa hänen nuppinsa suuhun ja nuolla se puhtaaksi.Parasta on kun on kaksi apumiestä ja saa toisena painaa spermattuun kuumaan ja turvonneeseen reikään ja imeä seuraavan miehen kalua samalla.Tarkoitushan on että vaimo saisi kolmen miehen spermat sisäänsä mutta jos tuossa tuleekin jo lasti suuhun onhan se ihan ykkös kiimaista.Ennätys oli saaressa juhannuksena kun vaimo oli viltillä metsässä viidenkymmenen metrin päässä nuotiopaikalta ja neljä miestä kävi panemassa sisään ja pari runkkaamassa tisseille ja pari suuhun.Kun tuli minun vuoroni sain panna spermaiseen rakoon ja nuolla spermaa tisseiltä,just ennen orgasmia suutelin hänen ihanaa spermaist suutaan.Hän oli ihana nainen ja sai monta orgasmia illassa,tosin tuona juhannuksena jo valitteli että alapää oli liiankin herkkä.Tälläiselle bi seksuaaliselle miehelle nainen joka jakaa myös muille on ihan paras.
Ai ai kun kuulostaa kiihottavalta. Oma vaimo oli innokas myös aikoinaan, mutta sittemmin elämä on vähän hionut noita kuvioita, arki tullut vastaan ja viimeisimmästä apumiehestä on jo muutamia vuosia aikaa.
Fantasiat tietysti ovat vieläkin voimissaan. Minulla on sellaista vikaa että pystyn tulemaan muutaman kerran illassa. Olisi ihan hauska naida ensin vaimosi täyteen spermaani ja sitten kun tulet pukille nauttimaan niistä antimistamme, saisit imeä minun spermasta ja vaimosi kiimasta kiiltelevän kalun juhlakuntoon. Jos tykkäät saada jotain myös sisääsi, niin siinä voisin siirtyä sitten painamaan vuorostani sinun sisälle ja hellästi hieroa kyrvälläni eturauhastasi jotta laukeaisit sinäkin, vähän kuin pakolla, vaimosi sisään. Tai jos haluat tehdä tuon minulle, niin minulle se sopisi. Jos taas tuollainen perseeseen lykkiminen ei innosta, niin sopii sekin ja toki saat imeä niin kauan että toiset spermat tulevat sinun suuhusi, tai annetaan kaikki siemenet vaimollesi ja mennään lopuksi maistelemaan kahdestaan. Mitä pitäisit tuollaisesta?
- Anonyymi
Olen varmaan aika onnekas, sillä olen kokenut tuon aloittajan kertoman fantasian elämässäni neljän naisen kanssa. Nälkä kasvaa syödessä ja ehkä ihan kaikkea ei kannata tosielämässä toteuttaa. Sanotaan silti että pitkäaikainen fantasiani on sellainen, että joku hullu nainen ensin sitoisi ja piiskaisi minut aivan verille ja sitten kahlitsisi sänkyyn. Ensin hieroisi itsensä onneen suutani vasten ja sitten vielä ratsastaisi kivikovaa kaluani. Samalla tuo armoton amazooni kuristaisi minut hengiltä. Eikä lopettaisi ennen kuin saisi vielä kunnon orkut. Ehkä sairasta, mutta melkein kaikki kesympi on jo koettu.
- Anonyymi
Nyt kerron sen ääneen. Haluaisin että veljeni ottaisi minut vaikka väkisin. Nyt se on sanottu.
Hän on 51v, parrakas, harmaantuva, lihaksikas ja todella seksikkään näköinen. Eronnut ja vapaa. Aivan ihana veljeni. Me nähdään pari kertaa vuodessa koska asumme eri puolella Suomea. Viimeksi kun veli oli tykönäni huomasin että pyykkikoria oli pengottu ja pikkuhousuille oli luultavasti runkattu. Itsekkin olen sinkku ja vapaa. Nyt uudeksivuodeksi olen menossa veljen luo. Ehkä teen saunassa aloitteen itse.
Anniina 48v- Anonyymi
Aika pervoa, mutta hyvä!
- Anonyymi
Miten Anninan uusivuosi meni? Saitko tehtyä aloitteen ja veljesi sisällesi?
- Anonyymi
Kuumin fantasiani on, että saisin rakastella siskoni kanssa rauhassa ja nauttien koko ruumiini ja sieluni voimin. Siskoni on 52-vuotias seksipakkaus ei löysää missään, kroppa on timmi kuin teinutytöllä.
- Anonyymi
Olen mies mun haavena ja toiveena olis tulla miehen alistamaksi.Naittais mua kavereilleenkin.
- Anonyymi
Ei huono haave laisinkaan... kumpa sitä tuollaisen kaverin itsekin löytäisi ja päätyisi todelliseksi panopuuksi ;)
Saada kunnon piiskaus, ei siis väkivaltaisesti mutta niin että minut pakotettaisiiin alasti pyllistämään ja saisin ensin piiskaa ja sen jälkeen piiskaaja naisi mua oikein huolella ja kunnolla. Minun pitäisi olla ilman housuja pelkkä paita päällä ja totella miestä
Kuulostaa oikein hyvälle, aikalailla juurikin noin on useamminkin tullut tehtyä. On se vaan kiihottavaa antaa kunnolla kämmenestä tai vyöstä naisen kauniille pepulle, kuulla sitä vikinää, pitää tiukasti aloillaan ja lopuksi se nöyrä ilme naisen kasvoilla….seksikästä. Tuollaisen piiskauksen päälle naisen ottaminen juuri kuten tekee mieli, täydellistä sanoisin.
UteliasUkm40 kirjoitti:
Kuulostaa oikein hyvälle, aikalailla juurikin noin on useamminkin tullut tehtyä. On se vaan kiihottavaa antaa kunnolla kämmenestä tai vyöstä naisen kauniille pepulle, kuulla sitä vikinää, pitää tiukasti aloillaan ja lopuksi se nöyrä ilme naisen kasvoilla….seksikästä. Tuollaisen piiskauksen päälle naisen ottaminen juuri kuten tekee mieli, täydellistä sanoisin.
Kiihottaa!!!
Varattunainen43 kirjoitti:
Kiihottaa!!!
Fantasioitkos toteuttamisestakin, vaikuttaa sille että kaipaisit elämääsi kuria ja pyllysi kunnon taputtelua. Täällä olisi sellaista annettavana, vakituisemminkin
UteliasUkm40 kirjoitti:
Fantasioitkos toteuttamisestakin, vaikuttaa sille että kaipaisit elämääsi kuria ja pyllysi kunnon taputtelua. Täällä olisi sellaista annettavana, vakituisemminkin
Haluaisin kyllä....
Varattunainen43 kirjoitti:
Haluaisin kyllä....
Juteltaisiinko aiheesta kahden kesken, löydät minut treffien puolelta nimimerkilläni
Varattunainen43 kirjoitti:
Haluaisin kyllä....
Kaltaistasi alistuvaa kiimapillu lutkaa ei kovin helpolla tunnu löytyvän... itsekin siis kaltaistasi narttua olen etsimässä ;)
- Anonyymi
No varmasti pervoin fantasiani olisi nussia anoppia perseeseen ja laueta sen persereikään.
- Anonyymi
Sama fantasia minulla.
- Anonyymi
Tuhma tohtori setä tutkisi kunnolla erilaisilla välineillä pikkupimppini jalat sidottuina pöytään kiinni.Piiskausta saisi pimpille jos olisi tuhma ja laittaisi vastaan.Lopuksi setä laittaisi vaipat jalkaan ja sänkyyn nukkumaan.Yöllä setä tulisi hoitamaan pikkupimppiä ja panisi oikein kunnolla.Panon jälkeen jäisi nukkumaan kulli sisällä ja kun tyttö kiemurtelisi niin kulli kovettuisi taas uudestaan ja uusi pano.Ihanaa.Missä kaikki pervot setämiehet luuraa.t.keski-ikäinen tyttölapsi
- Anonyymi
Täällä ollaan, pirkanmaalla, odottavalla mielellä. Mielelläni tulen tutkimaan jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä ollaan, pirkanmaalla, odottavalla mielellä. Mielelläni tulen tutkimaan jne.
Minkä ikäinen on setämies Pirkanmaalta? Voi,kun voisikin toteuttaa näitä omia haaveita. Ei vaan taida aika ja uskallus riittää..Kiitos vastauksestasi silti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä ikäinen on setämies Pirkanmaalta? Voi,kun voisikin toteuttaa näitä omia haaveita. Ei vaan taida aika ja uskallus riittää..Kiitos vastauksestasi silti.
Onko setämiehellä kokemusta ddlg- jutuista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä ikäinen on setämies Pirkanmaalta? Voi,kun voisikin toteuttaa näitä omia haaveita. Ei vaan taida aika ja uskallus riittää..Kiitos vastauksestasi silti.
Rohkeasti vaan. Mitään et voi menettää, voittaa paljonkin. Reilusti yli viisikymmentä on tämä "setämies". Kaikin puolin asiallinen eikä pahan kokoinen/näköinenkään. On ihanaa nukahtaa niin että heppi jää sisään. Kivat köydetkin löytyy sitomiseen. Miten ja missä voisimme jatkaa yhteydenpitoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko setämiehellä kokemusta ddlg- jutuista?
Jossain määrin. Viimeisimmästä pidemmästä suhteesta tosin jo aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rohkeasti vaan. Mitään et voi menettää, voittaa paljonkin. Reilusti yli viisikymmentä on tämä "setämies". Kaikin puolin asiallinen eikä pahan kokoinen/näköinenkään. On ihanaa nukahtaa niin että heppi jää sisään. Kivat köydetkin löytyy sitomiseen. Miten ja missä voisimme jatkaa yhteydenpitoa?
Heikki-tädin luona Kajaanissa 🤗
- Anonyymi
Tässä toinen pervo keski ikäinen setä. Voisin toteuttaa fantasiasi. Tiedän kyllä mitä ddgl tarkoittaa mutta häpeän fantasiaa. Mutta jos fantasia on yhteinen ja leikit pysyvät meidän kahden välisenä salaisuutena. Miksi ei. Olen sinkku niin voisit tulla luokseni tai toisinpäin.
- Anonyymi
Koulun kielistudiossa oltaisiin luurit korvilla tekemässä jotain harjoitusta, kun naisopettaja tulisi linjoja pitkin yksityisesti kuuntelemaan harjoitustani ja antaisi palautetta, kommentteja, ohjeita jne., jotka eivät olisi aivan avoimen seksististä ja riettaita, mutta jotka kuitenkin herättäisivät seksuaalisia ajatuksia ja reaktioita. Jos erehtyisin nostamaan katseeni kirjallisista tai tietokoneella/tabletilla olevista harjoitusmateriaaleista ja jopa vilkaisemaan opettajaa, hän käskisi kiinnittää huomion jälleen materiaaleihin etteivät muut opiskelijat huomaisi mitään poikkeavaa ja tämä opiskelijahan tottelisi, ettei tämä kiusoittelu katkeaisi.
M35 - Anonyymi
Toteutunattomat fantasiani:
1. Istua miehen naamalle ja laueta siihen, mies nielisi kiltisti kaikki squirttinesteeni. Pissaisin samalla miehen suuhun ja hän nielisi mieluusti myös kaiken sen. Parasta olisi, jos minua olisi pantu ensin paljaalla molempiin reikiin ja mies joutuisi putsaamaan omat sotkunsa molemmista rei'istä.
2. Pyllyn nuoleminen, siis että mies nuolee mun pyllyä. Tähän liittyy tosin hygieniaongelma, jota en ole osannut ratkaista.
3. Sidotuksi tuleminen. Mies sitoo jalkani levälleen, etten voi muuta kuin olla ja nauttia. Saan kieltä, sormia, kättä, leluja, kyrpää molempiin reikiin urakalla.
4. Fistaaminen ja isot lelut, molempien reikien venyttäminen.
5. Pyllyreiän hellä avaaminen ja pyllypano.
6. Pillun, klitan, pyllyreiän, nännien ja tissien vakuumipumppaus.
7. Rintojen sitominen ja nännien venyttäminen nipistimillä ja painoilla. "Nännikidutus" mm. venytyshäkeillä ja Wartenbergin pyörällä.
8. Häpyhuulten venyttäminen nipistimillä ja painoilla.
9. Orgasmikidutus, siis että mut pakotetaan tulemaan niin monta kertaa peräkkäin, etten jaksa enää, siltikin vaan klitta kaivetaan hupustaan oikein paljaaksi ja siihen kieltä tai lelua tai mitä vaan, etten voi kuin tulla.
10. Nänni- ja häpyhuulilävistysten hankkiminen, reikien venyttäminen ja painojen laittaminen koruihin, nännien venyttäminen tietynlaisilla venyttimillä, jotka lukitaan lävistyskorulla.
11. Ryhmäpano, jossa minä ja useampi mies.
12. Kyrpää kaikkiin reikiin niin, että olen ihan uuvuksissa ja hellänä.
13. Mies, joka harrastaa kivesten venyttelyä painoilla ja niiden vakuumipumppausta. Olisi upeaa, kun sellaiset valtavat kivekset hakkaisivat naidessa välilihaan. Haluaisin myös saada roikkuvat kivekset suuhuni imeskeltäväksi. Periaatteessa kiihottaisi myös, että ne työnnettäisiin sisääni.
Jospa jonain päivänä edes jonkin näistä voisi toteuttaa. Olen nelikymppinen ssbbw ja naimisissa miehen kanssa, jota ei kiinnosya tippaakaan tällaiset jutut.- Anonyymi
Voi ei. Todella ikävää ettei miehesi ole kiinnostunut näköjään oikein mistään. Minä soisin kumppanilleni kaiken tuon.
- Anonyymi
Isot lelut ja fistaus, venyttely on ihanaa! Ex mies ja nykyinen onneksi myös tykänneet sellaisesta niin olen saanut nauttia.
Pyllyn nuolenta onnistuu ihan vaan kun pesulla käy, nykyinen mies tykkää nuolla ja on siinä erittäin hyvä. Ex taas oli niin surkea etten ikinä antanut nuolla.
Creampie nuolenta on myös nykyisen miehen lempi juttu, en sitä ollut ennen kokenut ja se on ihanaa! Se into millä mies haluaa sitä on niin kiihottavaa!
- Anonyymi
Tyttäreni täyttää 15 vuotta, on seurustellut kerran viattomasti joten on neitsyt. Pidän hänelle synttäribileet meillä kotona kun äitinsä on matkoilla. Bileisiin hän on kutsunut kavereitaan, ja itse olen mukana ja kutsunut yhden tuttyn tiettyä tarkoitusta varten. Nuoret juovat ja pitävät hauskaa koko illan. Yön tunteina vieraat häipyvät. Tyttäreni on juopunut ja laitan vähän jauhoa hänen juomaansa. Pian aine tehoaa ja kannan tyttären omaan makuhuoneeseeni ja tuttuni, joka on mustaihoinen tulee mukaan. Kerron tyttärelleni, että on aika luopua neitsyydestä. Riisun tyttäreni housut ja alapään paljaaksi. Levitän häpyhuulet,vuotta voin katsastaa tyttäreni pillun. Ilostun, kun sisähäoyhuulet on runsaat ja tyttö on varttunut naiseksi. Andy, tuo mustaihoinen kaverini tulee viereeni ja väistän ja suunnitelmana mukaan hän saa kunnian ottaa tyttäreni. Andy levittelee pillua ja ihailee näkymiä. Tyttäreni mumisee, että nolottaa. Tsemppaan häntä että ihan rauhassa, tulee tekemään hyvää. Andy ehdottaa että menisin tyttäreni pääouolelle ja pitäisin tyttäreni jalkoja ylhäällä ja leveällä, että pillu aukeaa kiihottavasti auki tarjolle. Näin teen ja saan hyvät eturivin paikat katselijaksi. Andy riisuu housunsa alas ja valtavan iso ja paksu musta kyrpä seisoo kun moukari paljaana. Mietin että harva saa noin isoa kyrpää ensikyntöön. Andy nuolee tyttären pillua ja tyttäreni ääntelehtii ja kertoo taas nolottavan. On kuitenkin rento koska on saanut nautintoaineita. Andy nuolee ja venyttelee suullaan häpyhuulia. Levittää sormin klitan esiin ja nuolee sitä. Tytär ei inahda, mutta anelee ettei katsottaisi. Pidän jalkoja leveällä ja kerron että näemme kyllä kaiken, mikään ei ole enää piilossa. Kerron että isä määrää mitä nyt tapahtuu. Andyn iso turpea kyrpä painuu tyttäreni pillun aukolle ja tarvitaan voimakkaita työntöjä, jotta kyrpä uppoaa sisään. Pidän tyttären jalkoja niin leveällä että pillu levittyy mahdollisimman auki. Tytär valittaa, että tuntuu oudolta. Kerron että pillun venyminen aiheuttaa sen, kun kyrpä on sisällä. Oikeasti sisällä on valtavan kokoinen moukari. Andy ryhtyy työntöihin ja on jo niin kiihottunut että työnnöt ovat tiukan vaativia. Tytär ulahtaa. Andy vetää kyrpänsä ulos ja haluaa vaihtaa asentoa. Pillusta on valunut verta, haen vessasta paperia, pyyhin pillua kostutetulla paperilla. Tytär käännetään vatsalleen ja vatsan alle kasataan 3 tyynyä, jotta tytär on perse koholla. Andy työntyy takaapäin pilluun ja aloittaa rytmikkäät työnnöt. Tytär pyytää lopettamaan, mutta kerron että tästä tämä vasta alkaa. Andy nussii nyt jo kovaa, ja pian laukeaa ja pillu valuu spermaa Andyn vetäessä kyrvän pois. Andy riisuu tyttären ritsikat ja ryhtyy imemään rintoja. Itse hän lisää paperia ja pyyhin valuvaa spermaa pois pillusta levittäen pillua auki. Tyttären pilluaukko on jäänyt auki ison kyrvän jäljiltä. Andy on jo kovana ja haluaa nussia lisää. Andy haluaa koittaa sylipanoa,joten otan tyttäreni syliini selkä itseeni päin ja levitä käsillä jalat leveälle,tarjoten Andylle vapaan väylän. Andy pujottaa mahtavan kokoisen kyrvän tyttären sisään. Pillussa on vielä edellisestä panosta spermaa ja pillu litisee Andyn nussiessa. Kyrpä uppoaa syvälle sisään ja tytär voihkii pidellessän häntä sylissä. Nussiminen jatkuu kauan. Andy haluaa siirtyä sänkyyn ja menee sinne makaamaan selälleen iso paksu moukari pystyssä. Pistämme tyttäreni kipuamaan Andyn päälle. Tytär valittaa kun kyrpä uppoaa sisään. Kerron tytölleni, että nyt opetellaan ratsastamaan kyrvällä, eikä tyttäreni voi muuta kuin alkaa pomppimaan kyrvän päällä. Tytär valittaa kipua, mutta kerron että sen pitääkin tuntua kun isoa saa. Ratsastus jatkuu kunnes pitkän ajan kuluttua Andy laukeaa. Andy kysyy, enkö tahdo mukaan. Tahdon kyllä, vaikka pervolta tuntuukin. Mutta kyrpäni seisoo, koska olen koko yön ajan katsonut miten iso kyrpä on aukaissut, venyttynyt ja kyntänyt tyttäreni kokemattoman pillun. Pillu on nyt lämmin ja avoinna. Kerron tyttärelle, että otamme hänet nyt molemmat, tytär on yhä aineiden vaikutuksesta vetelä. Tytär laitetaan selälleen sänkyyn ja Andy alkaa suutelemaan häntä suulle ja puristelee rintoja. Andy levittää tyttäreni jalkoja ja työnnän sormeni tyttäreni spermaiseen pilluun. Tilaa on, joten työnnän toisen ja pian kolmannenkin sormen pillun työntäen sormia pilluun ja ulos. Pillu litisee vatkatessanibsormia pillussa. Kummastelee, miten venyviä pillut ovat, juuri avattu pillu taipui isoon kyrpään ja nyt mukautuu sormeni mukaan. Pilluaiöukkokin näyttää venyvän auki, kun venytän sen reunoilta. Pujotan kyrpäni tyttäreni pilluun, joka on liukas Andyn jäljiltä. Työnnellessäni pillua mietin oudosti että tuntuu ihan samalta kuin äitiään nussiessani. Pillut selvästi samaa geeniperimää, en eroa huomannut. Andy ehdottaa että siirtyisi peräaukkoon ja avasin sen ensiksi, koska kyrpäninon kohtuullisen man kokoinen. Andy tulisi samaan aikaan pilluun. Lähdin hakemaan vessasta liukuvoidetta.
- Anonyymi
Vitun sairas paska, toivon että sut lähetettäis irakiin ja joku isis ottais kiinni ja kuvais nettii video ku pääs leikataa kahtia oikee tylsällä puukolla + oot ihan saatana sairas vittu ku tietäs mis asuisit ni tappaisin sut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vitun sairas paska, toivon että sut lähetettäis irakiin ja joku isis ottais kiinni ja kuvais nettii video ku pääs leikataa kahtia oikee tylsällä puukolla oot ihan saatana sairas vittu ku tietäs mis asuisit ni tappaisin sut
Meillä kaikilla on joskus fantasioita, sulla on jotenkin, epämiellyttävä fantasia, ei liian kiihottavaa. Fantasiat ei ole tarkoitettu toteutettavaksi, yleensä.
- Anonyymi
Palatessani levitän voidetta tyttäreni peräaukkoon, tytär vinkuu ettei sinne mentäisi. Kyllästyn vastusteluun ja tiukkaan, että nyt täällä määrää ne jotka asiasta tietävät. Nostamme tyttären kontilleen ja siirrämme jalat leveälle. Andy levittää pakarat ja peräaukko levittyy näkyviin. Työnnän liukasteella voidellun sormen sisään ja pian toisen sormen. Voitele vielä kypäni liukasteella ja astun sisään. Parin voimakkaan työnnön jälkeen kyrpä uppoaa sisään tyttäreni ulvahtaessa. Aloitan
- Anonyymi
Rytmikkään rummutuksen tyttäreni peräaukossa. Hyvää teki työnnellä ja tyydyttää itseni. Laukesi, jonka jälkeen Andy halusi osingolle. Mietin, miten isoksi tyttären peräaukko joutuu antautumaan Andyn jättimäisen kyrvän porautuessa sinne. Jäin katsomaan. Peräaukko oli liukas spermani jäljiltä. Katselin kun tyttären aukko levitti valtavan ammolleen Andyn painaessa kyrpäänsä sisään. Tyttöni valitti kuuluvasti, paine oli iso. Pian kyrpä kuitenkin pääsi sisään ja Andyn vedot edestakaisin alkoivat. Näky oli härski ja tyttöni ei voinut kun venyä vaativien työntöjen edessä. Aloin laittamaan omaa kyrpääni pillun puolelle. Tyttäreni venyi melko helposti, paikat oli jo lämmitetty ja venyneet, joten pian jo nussittuin tuplana. Tunsin Andyn ison kyrvän pillun seinämien läpi. Nussittiin kauan, tunsin itseni sairaan onnelliseksi. Pieni sääli heräsi tytärtäni kohtaan miettiessäni jääkö muille poikanuijille enää mitään jäljelle Andyn mahtikyrvän ja omani suhteellisen ison kyrvän jäljiltä.
- Anonyymi
Naisen kädet ja jalat sidotut, pillu levitetty isoksi auki on härski ja kiihottava näky 🤪
- Anonyymi
Juuri tästä haaveilen! Siinä kun vielä saisi aukonkin venyttelyä...
T: nelikymppinen ssbbw Anonyymi kirjoitti:
Juuri tästä haaveilen! Siinä kun vielä saisi aukonkin venyttelyä...
T: nelikymppinen ssbbwTästä on kertynyt jo reippaasti kokemusta, edellisen vakituisen leikkikaverin tiukkka reikä antoi lopulta periksi ja imaisi nyrkkini sisään. Sen jälkeen tapailut olivatkin hyvin usein sidottuna nyrkkinaintia ja massiivisia squirttailuita, jonka jälkeen jälkkäriksi persepano ja spermat syvälle. Mistäs löytyisi uusi fistattava leikkikaveri….
- Anonyymi
Tuo on jo toteutettu, sinä mies 57
- Anonyymi
Pitäiskös paskantaa? Vetää köntsät sulle?
- Anonyymi
Kyllä ne sun omiin housuihisi on tullut.
- Anonyymi
No mulla sellainen että 2tuntematonta naista kysyisi että haluanko nähdä kun he pissaa ja haluaisi että juon ne pissat ja senjäljeen vetäisin käteen nuollen niiden molempien peppureikää ja pillua
- Anonyymi
huh kiihottava ajatus mäkin haluun tollasta pakko heti runkkaa ku luki ton
- Anonyymi
Haluaisin että nainen pissaa suuhuni ja päälleni sekä runkkaisi itseään kun nuolen hänen peppureikää samalla kun tulen housuun
- Anonyymi
joo sama halu nyt niin kova kalu että runkkaan välittömästi ja pissaan suuhuni
- Anonyymi
Taidat olla uskovaisesta perheestä? Nimittäin tuollaiset leikit kuuluvat ihan normaaliin avioseksiin. Älä usko kaikkea mitä saarnamiehet opettavat, sillä he leikkivät myös noin.
- Anonyymi
Haaveilen toisesta isokaluisesta itselleni vieraasta miehestä jonka kanssa menisimme kesäiseen metsään jonkin niityn laitaan ja riisuisimme itsemme alasti ja hyväilisimme isoja mulkkujamme. Itse kävisin maahan selälleni ja kaveri virtsaisi päälleni puolijäykästä kullistaan lämmintä kiimakusta, myös kasvoilleni. Tämän jälkeen olisimme kuusysissä nauttien kyrvistämme ja vuoroin kusisimme jälleen toistemme päälle. Näin viettäisimme kiimakusisen mies päivän ja lopuks laskisimme myös spermat ulos kyrvistämme, its ottaisin kasvoilleni ja suoraan silmiin.
- Anonyymi
Pervoin haaveeni on nähdä kun vaimoni saisi 4-5 nuorta kollia levarilla tai rannalla. Jonkin verran noissa kierrelty mutta vain kaksi kertaa sattunut olemaan nuorimies paikalla, vanhempia miehiä kyllä noissa pyörii. Kivahan se katsoa kun he panevat vaimoa mutta haaveena se nuorten kollien kimppa.
- Anonyymi
Aika sama haave täälläkin. Vaimo jossain vieraitten pantavana ja itse saisin katsoa vierestä. Ja kun mies lauennut niin vaimo nuolettaisi pillunsa puhtaaksi mulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika sama haave täälläkin. Vaimo jossain vieraitten pantavana ja itse saisin katsoa vierestä. Ja kun mies lauennut niin vaimo nuolettaisi pillunsa puhtaaksi mulla.
Tuon olen kokenut, vaimo tuli vieraista pillu turvoksissa nuolin sille kiimoissani orkun ja pääsin palkinoksi liukkaille. Nöyrä aisuri.
- Anonyymi
Huomattu sama, vanhempia miehiä noissa paikoissa kyllä löytyy mutta nuorempia todella harvoin. Ja nuo vanhemmatkin miehet yleensä yksin liikenteessä ja eivät jää odottamaan että löytyisi kimppaseuraa. Vain kerran sattumalta rannalla törmätty kahteen n.18v kolliin joitten kanssa vaimo sai olla kimpassa ja oli kiimaista katsella sitä touhua.
- Anonyymi
Tätini asui yhden naisen kanssa ja kävin siellä usein. Kerran tätini ei ollutkaan kotona, vaan hänen kaverinsa oli yksin. Hän pyysi minua odottelemaan, täti tulisi parin tunnin kuluttua. Siinä juteltiin ja tämä tätini kaveri kertoi tykkäävänsä myös miehistä, vaikka ei pitkiin aikoihin ollut sitä harrastanutkaan. Nyt halusi ja alkoi minua riisumaan ja kun vähän avustin, ei se kauaa kestänyt. Molemmin puolista suuseksiä, ja dildolla minua pyllyyn ja minä häntä molempiin aidolla vehkeellä. Kun tätini tuli, olimme pöydän ääressä kahvilla. Tällaista voisin fantasioida
- Anonyymi
Yhdeksäs lukuvuosi oli päättymäisillään ja viimeiset kokeet oli tehty. Luokkahuone oli historian luokka, joka oli erityisen kuuma. Takarivissä eräs poika tähyili kelloon – se poika olin minä.
Hitaasti siirsin katseeni opettajaan. Opettajan nimi oli Janika. Varsin tuhti pakkaus: iältään alle 30, pitkät mustat hiukset ja pituutta oli 170 cm. Kauniiksi hänen ulkoasustaan teki tiukat farkut.
Housuissani tuntui nostetta. Ajatukseni olivat kääntyneet opettajaan. Toivoin, ettei opettaja huomaisi mitään. Tyynesti hän päättikin katsoa toiselle puolelle luokkaa. Silloin uppouduin ajatuksiini: opettajalla oli kookkaat rinnat rintaliivien alla. Se yksin sai minun kaluni nousemaan jo kovaksi.
”Lukekaa sivut 212-219.”
Minun teki mieli nähdä tuhteja rintoja lähempää: olin suggestoitunut katsomaan noita rintoja. Toivoin saavani erektion ja pääseväni opettajan huomaamatta eroon alati nousevasta ongelmastani. Ongelmani kuitenkin kasvoi koko ajan. Tunsin housuissani märän kosteuden ja jo hionneen ja jäykistyneen alaruumiini.
Opettaja ei näyttänyt huomaavan: hän jakoi historian monisteita. Opettajan rinnat kävivät nyt mielessäni yhä voimakkaammin, enkä enää kyennyt ajattelemaan mitään muuta. Hänen rintaliivinsä olivat tiukat ja niiden sisällä kaksi pyöreää, jopa hikistä rintaa heiluivat mukavasti. Kuin kaksi timanttihelmeä, joiden pyöreys oli täydellinen. Kuin kaksi täydellisen sileää kukkulaa, kauniin ruumiin kätköissä. Ajatus niiden välissä olosta vei viimeisenikin itsehallinnan.
Kirosin nyt mielessäni näitä ajatuksia, joilla olin saanut seisokkini täydeksi. Oli inhottavaa – edemmmässä pulpetissa istuva tyttö keinui aivan minua lähellä. Hän keinui yhä lähempänä minun kaluani. Sitten hän sanoi: ”Päästäänkö jo lomalle?”
”5 minuttia vielä.”
Samassa opettaja hymyili. Hän vilkaisi minua ja katsoi sitten taas muualle.
Käänsin katseeni naapuripulpettiin. Siellä istui Sanna, jonka farkuista näkyi paljasta ihoa. Käänsin katseeni oitis edessäni istuvaan tyyppiin. Toivoin tosiaan, ettei opettaja pitäisi minua tyhmänä, eikä huomaisi mitään.
Tunti päättyi. En päässyt ylös. Viimeisimpinä ajattelin lähteä.
Nousin ylös ja hitaasti kävelin kohti ovea viimeisenä.
”Hei odotas hetki!”, opettajani sanoi selkeällä äänellä. Jäin seisomaan kohti ovea, opettajaan kyljelläni.
”Sulje ovi ja tule tänne hakemaan tämä.”
Suljin oven nopeasti. Nyt olin yksin opettajaa vastassa. Kävelin nopeasti kohti opettajaa.
”Ota housusi pois.”
”Mitä? – EI.”
”Teen tarkastuksen.”
”Ei ikinä.”
”Minä olen opettaja ja minua totellaan. Jos et tottele, se on kymmenen karttakepin heilautusta, sinne arkaan paikkaasi. Se on shad-ap!”
Avasin hitaasti housujani. Opettaja vetäisi sutjakasti esiin minun nousseen kaluni.
”Kappas, kappas, mitä täältä löytyy… Erittäin kova kalu, joka soveltuu märkään pilluun kuin naputettu.”
Samassa aloin uudelleen kiihottua, lisää. Opettajani otti rintaliivinsä pois päältään ja otti karttakepin pöydältä ja pamautti aika kovaa. ”Saitpas kunnon opetuksen, poika”, hän sanoi. ”Rangaistukseksi tuhmista teoista saat olla orjani koko päivän. Saat tuntea piiskan ja panna minua niin hyvin kuin voit, tai muuten saat kymnenen tuntia jälki-istuntoa, hah haa!”
Samassa opettaja tönäisi minut erittäin pehmeälle puulattialle maton päälle. Hän tuli päälleni.
”Tuhmat pojat joutuvat alle. Täältä päältä voin käytellä keppiä ja alistaa. Olen kova kiusaamaan pikkupoikia.”
Samassa opettaja näytti koloaan enkä minä voinut muuta kuin työntyä sisään.
Opettaja aloitti kovan jyskytyksen. Tunsin litistyväni. Opettaja oli lihaksikas ja itse olin jäänyt voimakkaan, koko ikänsä kuntosalilla käyneen naisen ansaan heikompana, vaikken mitenkään ollut heikko muihin luokkalaisiimme verrattuna.
SItten opettaja käytti piiskaa. Hetkeksi isku vei huomion muusta. Kipu oli musertava.
”Älä lyö! Sattuu!”
”Tuosta saat, kun et tee oikein. Saat panna nyt peppuun opettajaa , ja panekin lujaa tai väännän kalusi katki, höpsö pikku lutikka. Täällä tarvitaan järeää kalua, ei mitään banaania.”
Seisokkini oli äkillisen kivun seurauksena pienentynyt, niin että sain kaluni mahtumaan. Heti laittaessani opettaja laittoi puristuslihakset käyttöön.
”Antaa tulla, jos pojasta on.”
Aloin kovat vedot. Niin litisevästi ja lätisevasti kuin kaluni pysyi. Sitä jatkui kolme minuuttia, sitten lihakseni puutuivat täysin ja opettaja sai orgasmin.
”Okei saat rintojani, mutta muista, niitä pitää kunnioittaa.”
Aloitin hieromalla kaluani opettajani rintoihin. Opettaja halusi nopeuttaa ja kiusoitella. Hän tärisytti tahallaan rintoja. En voinut vastustaa noita jumalallisia taideteoksia. Viimein laukesin.
”Voit mennä, mutta soittele kesällä”, opettaja sanoi. ”Voisimme ottaa uudestaan.”- Anonyymi
Olipas paska tarina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas paska tarina
Pakko sun oli kumminkin lukee tarina loppuu.Ja tietysti runkkasit.
Vaimoni ja hänen miesystävänsä alistaisivat ja nöyryyttäisivät minua eri tavoin.
- Anonyymi
Onhan näitä joitakin.
Löytää tuttavaperhe jonka kanssa viettää yhteisiä hetkiä.
Tai yleensäkin kimppa toisilleen sukua olevien kanssa.
M40Mmm... serkkutyttöjä haluaisin naida. Ihana tunne olisi työntää kullia sukulaisen pilluun.
M44
- Anonyymi
Mu nsexi fadnstasia ons edttä joku vnahenpi ekhä 60-65vuotnias sensnuelli ekhäpä hieva diivas nais inihiminene istnuisi minunu naamman päälkle larvtomam pilnunsa kaknssa.
- Anonyymi
Olen 43 vuotias naimisissa oleva 2lapsen äiti ja työskentelen erään suuren kansainvälisen yhtiön palveluksessa toimisto/edustustehtäviä tehden ,n 2 vuoden ajan on mieltäni vaivannut fantasia että yrityksen isotjohtajat kutsuisivat minut n.s ylimääräiseen palaveriin jossa minulle ehdotettaisiin lisäkorvausta vastaan sexi asuissa olemista ja että nuo pukusonnit panisivat gangpang tyylisesti , olisi ihanas olla n.s "palaveri huora eli kaikki tuo tapahtuisi neuvottelu huoneessa ja sen ulkopuolella olisin kuin kuka tahansa naispuoleinen työntekijä ja kotons äiti sekä kiltti aviovaimo T:Katja
- Anonyymi
Ihana fantasia
- Anonyymi
Kaverini ex vaimolle kävi niin että kun nussi salaa esimiehensö kanssa niin loppujen lopuksi sai aika rajun sukupuolitaudin ,oli sairaalassakin 2 viikkoa.
- Anonyymi
Hepo nussisi isolla mulkullaan vaimoani. Saisin kerrankin kunnon naurut. En rakasta vaimoani yhtään, huono seksissä ja vielä pihtaakin.
- Anonyymi
Eiks kannattaisi etsiä parempi ja vaihtaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiks kannattaisi etsiä parempi ja vaihtaa?
Ei tietenkään jos äijä on itse masokisti.
- Anonyymi
Tuossa KansanDemokraatti-lehdestä uutinen, jostaette edes uskalla fantasioida!
https://www.kdlehti.fi/2015/01/26/uskonnonvapauden-puolustajat-tarjoutuneet-raipparangaistuksen-sijaiskarsijoiksi/ - Anonyymi
Tämän laitoin jo toiseenkin paikkaan mutta tännekkin tämä sopii
Kyllä se on lapseni kummitäti. Ei mikään missi mutta todella laiha ja pienet tissit. Kuuleman mukaan vielä munan puutteessa niin olisi täydellistä nuolla ekaksi hänelle orgasmi jonka jälkeen nussia häntä todella rajusti että pillu on varmasti pidemmän aikaa hellänä.
Lopuksi runkkaisin mällit hänen naamalleen tai pilluun josta juottaisin hänelle spermat.
Hänen kanssaan kun saisi seksisuhteen aikaiseksi niin venyttäisin sitä pillua kunnolla että sinne menee nyrkki.
Sustuttelisin hänet todella monen pantavaksi mälliämpäriksi. Ekaksi osa laukeaa sisään jonka jälkeen minä panen ja hän imee muita jotka laukeavat hänen pienten tissien päälle.
Eilen tälle runkkasin ja kyllä sitä mälliä lensi joka puolelle.
Se olisi ihanaa kun hän tunnistaisi minun ajatukseni hänestä.
Siihen asti ennenkuin tilaisuus hänen panemiseen tulee niin runkkailen hänen kuvilleen. - Anonyymi
Laittautua niin naiselliseksi kuin mahdollista ja olla naisen roolissa miehen kanssa. T
PS. tiedän olen luultavasti homo eikä se haittaa mua. - Anonyymi
Thaikku cd:n kanssa kokeilisin pissa leikkejä, suihin ottoja ja panemista molemmin puolin
- Anonyymi
Itse tykkään kuvittelevani ottava osa puoli 95-vuotiaalta mieheltä jolla on erektio ongelmia sekä vaikka mitä seksi tauteja.
- Anonyymi
Koira nussii naapurin rouvaa ja jälkiliukkaille ison kyrvän kanssa
- Anonyymi
Mulla sama! Naapurin leski rouva,panettaisi isolla sakemannilaan ja minä liukkaille!
- Anonyymi
Oon aina unelmoinut mikropeniksestä. Siis mistähän sitä voisi saada? Tarkoitan nyt että joku antaisi <5cm kunnon kyydit ekana ykköseen ja siitte. Vielä kakkoseen
- Anonyymi
Jo nuoresta pojasta asti olen haaveillut isokaluisesta mustaihoisesta shemale dominasta joka alistaisi, piiskaisi ja panisi kovaa. Olen tämmöinen viiskymppinen perheenisä, joten en näitä enää vanhoilla päivillä lähde toteuttamaan. Jotkut jutut voi pitääpelkkinä fantasioina. Jos kaiken toteuttaisi niin mistä sitä sitten enää haaveilisi?
- Anonyymi
Jos ole nyt viisikymmentä niin mistä sinä tiesti 80 luvun loppupuoliskolal että tällaisia edes oli olemassa? Ei nimittäin suomalaisissa pornolehdissä ollut tuohon aikaan tummaihoisia kyrpätyttöjä saatikka mitään muutakaan trans-osastoa pahemmin ja koko shemale-termikin on 2000-luvun sanastoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ole nyt viisikymmentä niin mistä sinä tiesti 80 luvun loppupuoliskolal että tällaisia edes oli olemassa? Ei nimittäin suomalaisissa pornolehdissä ollut tuohon aikaan tummaihoisia kyrpätyttöjä saatikka mitään muutakaan trans-osastoa pahemmin ja koko shemale-termikin on 2000-luvun sanastoa.
Älä höpötä.
Shemale on erittäin vanha sana ja liittyy nimenomaan pornoon. Googlaileppas ihan huviksesi vaikkapa vanhoja trans VHS filmejä, niin löydät noita termejä niin 90 luvulta, 80 luvulta kuin myös 70 luvun lehdistöstä. Sen lisäksi myös aikaisemmassa "kioskikirjallisuudessa", eli pornotarinoissa käytettiin shemale termiä säännöllisesti.
Käytettiin toki muitakin termejä koska pornoa tuotettiin niin laajalti eri paikoissa, että jutuissa on ollut vaikka millaisia termejä käytössä, mutta kun netti yleistyi, tuosta shemalesta tuli koko kansan sana, jota ei reiluun pariinkymmeneen vuoteen kukaan edes ymmärtänyt loukkaavaksi termiksi koska se oli niin yleinen.
Mutta kuten todettua, yleisyys 2000 luvulla ei todellakaan kerro mitään siitä kuinka vanhanaikainen sana se on!
Suomessa ei ollut transnaisia esiintymässä alan lehdissä, koska laki oli mikä oli, mutta kyllä ulkomaisissa alan lehdissä niitä näki, ja niitä lehtiä sai kyllä seksikaupoista ostettua. 90 luvun suomalaislehdissä niitä oli myös hyvin usein ennenkuin nettiä oli edes yleisesti käytössä.
- Anonyymi
No haluaisin myös että nainen pissaisi suuhuni pikkareihinsa,farkkuihinsa ja mun munan päälle myös squittimehu olisi ihana juoda haluaisin myös haistella likaisia pikkareita runkatessani ja runkata naisten katsoessa busseissa ym julkisilla paikoilla sekä katsoa kun nainen runkkaa ja pissaa aaHHH LAUKEEN HOUSUUN!!!!
- Anonyymi
Kyllö, sama täällä ai että on kuumaa
- Anonyymi
Turku viisvitoselle isoa runkattavaks tänään
- Anonyymi
Kiipeisin miehen syliin istumaan pikkarit jalassa ja suudeltaisiin himokkaasti ja siinä samalla päästäisin pieniä lirauksia pissaa housuihin samalla, kun hieroisin itteäni miehen toivottavasti kovana olevaa munaa vasten. Jos en vielä siinä kohtaa tulisi, ni sitte ottaisin pikkarit pois ja siirtyisin rinnan päälle istumaan niin, että mies pystyisi nuolla mua ja samalla voisin päästää pieniä suihkauksia hänen kasvoille ja suuhun. Lopuksi olis ihana saada pissasuihku klitorikselle, se tuntuu niin kiihottavalta.
Harmillisesti näitä harvoin pääsee toteuttamaan ja harvoin uskaltaa edes kertoa kenellekää tykkäävänsä näistä leikeistä, ku jo viittaaminen asiaan aiheuttaa hyi yäk-reaktioita. Ehkä vielä joku päivä löytyy joku, jonka vaitioloon voi luottaa 110% ja ei oo mikään hullu pervo.- Anonyymi
Omnom! Unelmieni täyttymys. 😘
- Anonyymi
Very hot a phantasm.
- Anonyymi
Tänään ajattelin pitkästä aikaa nostaa jalat ylös ja antaa kuuman pissan valua pillustani vatsaani pitkin rinnoilleni ja kaulalle. Samalla antaa sormien hyväillä kiimasta turvonnutta klitorista. Tankattuna jo pari lonkeroa, vähän kuoharia ja vissyä ja kohta suihkuun... Tulen tulemaan niin täysin...
Anonyymi kirjoitti:
Tänään ajattelin pitkästä aikaa nostaa jalat ylös ja antaa kuuman pissan valua pillustani vatsaani pitkin rinnoilleni ja kaulalle. Samalla antaa sormien hyväillä kiimasta turvonnutta klitorista. Tankattuna jo pari lonkeroa, vähän kuoharia ja vissyä ja kohta suihkuun... Tulen tulemaan niin täysin...
Aa että.. tätä kun pääsis livenä edes katsomaan ja runkkaamaan siihen viereen 🤩
- Anonyymi
Karppa_76 kirjoitti:
Aa että.. tätä kun pääsis livenä edes katsomaan ja runkkaamaan siihen viereen 🤩
Eilen lähdin viemään pyykkejä talomme pesutuvalle ja koska halusin kaikki likaiset pyykkiin, heitin myös pikkarit jalasta ja vedin vain pitkän hameen päälle. Laittelin pyykit koneeseen, pesuaineet perään, kone pyörimään. Ensimmäisenä se alkoi tyhjentää vanhoja vesiä, jotka valuivat putkea pitkin avokaivoon... Pissahätä ja ajatus iski samantien päälle, yhdessä jäätävän kiiman kanssa! Uskaltaisinkohan pissata täällä? Varmistin, ettei mistään nähnyt kyseiseen nurkkaan, nostin helman edestä ylös ja asetuin seisomaan kaivon päälle. Pienillä, lujilla suihkauksilla aloin pissata kaivoon samalla itseäni hyväillen. Valuvan veden ääni vain voimisti hädän tunnetta ja painetta. Välillä valutin pikkuhiljaa sormieni läpi ja hetken pidättelyn jälkeen annoin taas suihkuta paineella. Räjähtävä orgasmi ei ottanut montaakaan hyväilyä aikaa ja pissan valuessa sykin sormiani vasten samalla kuunnellen, ettei kukaan pääse yllättämään selän takaa. Olipahan järisyttävä kokemus, seisaaltaan pissaus pitkästä aikaa ja kiinnijäämisen riski kielletyssä paikassa. Ja parin tunnin päästä ne pyykit piti hakea poiskin, joten käytin väliajan reilusti tankkaamalla ja tein saman uudelleen. Mietin hetken jopa ruiskia vähän ympäriinsä, mutta en halua fetissini aiheuttavan muille harmia, joten olin siististi ja huuhtelin vielä reilusti pesuainetta perään, ettei jää hajuhaittoja.
Anonyymi kirjoitti:
Eilen lähdin viemään pyykkejä talomme pesutuvalle ja koska halusin kaikki likaiset pyykkiin, heitin myös pikkarit jalasta ja vedin vain pitkän hameen päälle. Laittelin pyykit koneeseen, pesuaineet perään, kone pyörimään. Ensimmäisenä se alkoi tyhjentää vanhoja vesiä, jotka valuivat putkea pitkin avokaivoon... Pissahätä ja ajatus iski samantien päälle, yhdessä jäätävän kiiman kanssa! Uskaltaisinkohan pissata täällä? Varmistin, ettei mistään nähnyt kyseiseen nurkkaan, nostin helman edestä ylös ja asetuin seisomaan kaivon päälle. Pienillä, lujilla suihkauksilla aloin pissata kaivoon samalla itseäni hyväillen. Valuvan veden ääni vain voimisti hädän tunnetta ja painetta. Välillä valutin pikkuhiljaa sormieni läpi ja hetken pidättelyn jälkeen annoin taas suihkuta paineella. Räjähtävä orgasmi ei ottanut montaakaan hyväilyä aikaa ja pissan valuessa sykin sormiani vasten samalla kuunnellen, ettei kukaan pääse yllättämään selän takaa. Olipahan järisyttävä kokemus, seisaaltaan pissaus pitkästä aikaa ja kiinnijäämisen riski kielletyssä paikassa. Ja parin tunnin päästä ne pyykit piti hakea poiskin, joten käytin väliajan reilusti tankkaamalla ja tein saman uudelleen. Mietin hetken jopa ruiskia vähän ympäriinsä, mutta en halua fetissini aiheuttavan muille harmia, joten olin siististi ja huuhtelin vielä reilusti pesuainetta perään, ettei jää hajuhaittoja.
Ihanan kiihottavaa🤩
Ja olet kyllä rohkea myös.
Runkkaustoive edelleen voimassa 😁Kuulosta niiiin tutulta! Tämän haluisin myös toteuttaa. Ei ole naista vaan löytynyt…. Harmi!! Löytyisipä…!!
- Anonyymi
No tämä ei ole fantasia vaan fetissi ja tapa jota toteutan. Harrastan paljon irtosuhteita vaikka olen myös parisuhteita. Olen komea ja saan paljon muijia. Ne on pitkälti mun perääni. Kun nussin baari-illan jälkeen naista nussin aina hartaasti pillun ja tsekkaan pillun tarkoin, näköhavainto lisää kiihottumista. Nussin huolella ja hartaasti ja varmistan naisen orkun. Sen jälkeen katselen mielelläni pitkään nussittua pillua. Muija on yleensä tyytyväinen kun on saanut orkun. Sitten käännän muijan ja levitä pakarat kyselemättä. Katselen persereikä, haluan nähdä miltä muijan persereikä näyttää. Kokeilen suussa käyneellä sormella persereijän tiukkuuden. Yleensä kerron tässä vaiheessa muijalle että nyt nussitaan mun tavalla. Sormetan persettä ja kuulalla kostutan ja työnnän perseeseen. Osa vastustaa ettei sitä, mutta kerron vain että nyt nautin minä. Olen nussinut lukemattomia perseitä tällä tavalla, pienestä vadtustelusta huolimatta kaikki on lopulta antaneet. Osa ei kehtaa kieltäytyä, kun nussin heille niin hyvän orkun ennen perseeseen siirtymistä. Otan perseen yleensä ronskisti, ensin hiljempaa ja sitten jo kunnolla nussien. Nautin kun saan ruiskia ison annoksen perseeseen. Nautin miten saan muijat taipumaan perseseksiin ja saan ottaa heiltä kaiken. Omalta kumppanilta vaadin perseseksiä vähintään kahdesti kuussa, hän ei tiedä sivusuhteistani vaikka tietää naisten olevan perääni. Se saa hänelle alemmuuskompleksin, käytän sitä hyväksi siinä että vaadin usein seksiä, parikin kertaa päivässä,että pysyn tyydytettynä. Pistän omani alistumaan eri asentoihin ja olen nussinut häntä asennoissa, jotka ovat hänestä nöyryyttäviä. Hän tietää että kannattaa antaa jotta pysyn suhteessa. Luulee että olen uskollinen. Saan usein parempaa seksiä muualta. Oma kumppani kuitenkin takaa säännöllisen seksin, jota voin harrastaa kolmekin kertaa päivässä. On tilanteita jossa nussin vierasta parikin kertaa ja kotiin palattuani vielä omaa kumppania. Voimaannun kun voin nussia useita naisia. Kyse on vallan tunteesta.
Olisin kontallani ja poikaystäväni ja sen uros koira nussisivat minua vuorotellen.
- Anonyymi
No huh, huh... nyt on kyllä aikas kiimaista menoa tosiaan ;)
Pervo-mies
- Anonyymi
voi että kun 2isokullista mustaa miestä nussis mun persettä vaimon katsellessaa
- Anonyymi
Eipä näiden kahden miehen tarvitsisi mitään isokullisia mustia miehiä olla kunhan ois kaksi miestä joiden väliin "joutuisin", toisen naisi persettäni, kun ottaisin toiselta samalla suihin, emännän katsellessa touhua vierestä... siinähän se ;)
- Anonyymi
Oon muutamaa nuorempaa naista, jotka on raflasta lähtenyt mukaan vetänyt puoliväkisin perseeseen. Pervoa alistamista se on ollut ja on tullut nussittua perse kovakouraisesti. Muijan ilme on aamulla ollut kuin selkäänsaaeella koiralla. Pääasia että otin mitä oli tarjolla tai pistin tarjolle.
- Anonyymi
Panna jonkun siskoa tai tytärtä yhdessä
M41 Se olisi jo jotain jos muija laittaisi kaulapannan ja hihnan niin että pääsisi puun juurelle nostaa koipea ja samalla emäntä toimittaisi omat tarpeensa niin että saisi katsella.
- Anonyymi
Minä en oo mikään pervot, pervot on likasia!!!111!
- Anonyymi
Fantastisia fantasioita kerrassaan olette tänne kirjoitelleet.
- Anonyymi
No pitkästä aikaa,jos pääsisi nuolemaan pimppaa,siitä on jo tovi vierähtänyt,,,m64
- Anonyymi
Mä haaveilen siitä et useampi mies käyttäisi mua hyväkseen. Pillua, suuta ja persettä. Se vois olla myös julkista, jossain bileissä esimerkiksi. Haluaisin että he spermaisivat joka aukon, et valuisin spermaa. pilluun ja perseeseen yhtäaikaa kyrpää, sekin ois ihanaa. Rajua panoa . Kun oisin aivan loppu niin he levittäisivät mun reidet niin et mun naitu pillu ja perse olisivat esillä ja auki, niin sit he kusisivat niiden päälle, ehkä myös suuhun joka olisi niellyt spermaa monta desiä. Jäisin siihen näytille loppubileiden ajaksi että näin käy lutkille.
- Anonyymi
Siinähän sitä olisikin sitten kunnon kiimapilluinen lutka ja mälliämpäri ;)
- Anonyymi
no mun fantasia olisi sellainen että joku aikuinen nainen pissaisi suuhuni,kyrvälleni ja sen jälkeen runkkaisi minun vetäessä samaan aikaan käteen ja sitten kun nainen laukeaisi niin olisi ihanaa että hän squirttaisi suoraaan suuhuni ja nielisi spermani myös siihen liittyen olisi kiihottavaa jos se nainen haluaisi että pissaisin hänen suuhun,pilluun ja peppuun haluaisin myös nuolla hänen persereikää missä olisi pissaani ja nuolla pillua niin kauan että hän squirttaisi uudelleen nielisin kaiken ja lopuksi haluisin hänen likaiset pikkarit mitä haistelisin julkisessa bussissa ja vetäisin samalla käteen muiden matkustajien nähden myös jonkun naisen housuun pissaamisen katsominen aiheuttaa jo ajatuksena niin kovan stondiksen että on pakko runkkaa heti vaikka olenkin kirjastossa huh housut ihan spermassa...
- Anonyymi
Kundi kovassa kusiseisokissa työntää kalunsa peppuuni ja tyhjentää rakkonsa sisääni.
- Anonyymi
70v--> naista kun saisi M55
- Anonyymi
minä varhaisteininä fantasioin, että olisin saanut katsoa kuinka oma äiti masturboi ja runkata samalla. Laueta hänen pillun huulille, mustalle karvoitukselle ja lopuksi nuolla pillu puhtaaksi
- Anonyymi
Etpä ole ainoa. Samat toiveet, nussia, runkata ja nuolla puhtaaksi spermasta, kenen tahansa spermasta, oli minullakin ja eipä noista fantasioista ole eroon päässyt vielä aikuisenakaan.
- Anonyymi
Paljon on fantasioita anoppia kohtaan. Pervoin on, että ensin nuolisin anopin pillua ja persereikää. Sitten nussisin voimalla ja samalla imisin hänen hikisiä varpaita, Lopuksi laukeaisin anopin suuhun.
- Anonyymi
Kuolleiden pikkulasten peräaukkojen spermaaminen.
- Anonyymi
Pervoimmassa fantasiassani tyttöystäväni joutuu alistumaan täysin vieraalle miehelle, joka pakottaa tyttöystäväni vaippoihin ja käyttää häntä vaippojen vaihdon yhteydessä panopuunaan.
- Anonyymi
Muutoin toi kuulostaa aikas kiimaiselta menolta, mutta miksi pitäis tyttiksesi noita vaippoja käyttää? Miksei vain alistuisi täysin vieraalle, vanhemmalle miehelle panopuuksi? ;)
- Anonyymi
Mä haluaisin tyttären tutärtä. pikku tyttö,puberteetti alkamassa,rintoja ei vielä,ihanat nännit pystyssä,pieni peppu,paljas karvaton pimppa,missä sievä viiva. Silittelisin pieniä nännejä,karvatonta pimppaa hyväilisin hellästi.
- Anonyymi
Ymmärräthän noiden halujesi lapseen olevan väärin. Vaikka sinulle on sattunut kiroukseksi taipumus pedofiliaan et saa edes ajatella toteuttavasi sitä. Yritä ohjata seksuaaliset halusi muuhun. Äläkä edes katsele tyttäresi lasta kuolaten. Sen verran oikeamielisyyttä sinussa varmasti on ettet särje tyttäresi ja lapsenlapsesi turvallisuuden tunnetta.
- Anonyymi
Suurin haluni on, että entinen appiukkoni tulisi minua tapaamaan ja sen vierailun aikana hän piiskaisisi minut väkisin. Hänellä on halu ja taito tehdä minusta kiltin pikkupojan.
- Anonyymi
Onkohan Suomessa yhtään sellaista miestä, jonka appi olisi oikeast piiskannut?
- Anonyymi
Minulla melkein samanlainen haave. Joku kavereistani maksaisi minua varten piiskaajan. Piiskaaja saapuisi, iso rotevan näköinen mies. Hän kertoisi miksi on tullut ja rimpuilla saisin, hän kyllä homman hoitaisi. Minua jo pelotti niin paljon, että olin aivan p-jäykkänä. Sain koivuvittsaa paljaalle pyllylle. Kaikesta näki, että ammattilainen oli kysymyksessä.
Äitiäni himoitsin..tahtoisin +65v naista roolileikkiin
- Anonyymi
Haluaisin katsella vieressä kun naapurimme 60 vuotias varakas mies panee 31vuotiasta vaimoani .
- Anonyymi
Ja runkkais sperma lastinsa vaimoni rinnoille ja kasvoille .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja runkkais sperma lastinsa vaimoni rinnoille ja kasvoille .
Voi kun saisi panna sellaista kolmekymppistä tyttöä t.62 v varakas sugar daddy
- Anonyymi
Että 30 vuotta vanhempi opettajani tulis ottamaan suihin ja hierois pilluu mun naamaan vaik oli muija vähän ylipainonen mut kiihotti ajatus yläasteella ja senki jälkeen oon pitäny pyöreempii ja vanhempii seksikkäänä
- Anonyymi
En ymmärrä miksi, mutta usein tunnen mielihyvää kun ajattelen että olen sidottuna ja nainen tekee minut invalidiksi?
- Anonyymi
Minun "hulluin fantasiani" on, että vanhin veljeni piiskaisi minut oikeasti ja kunnolla. Tiedän, että vaikka olen jo aikuinen mies, niin veli on fyysisesti ylivertainen minuun verrattuna. Hän on 5 cm pitempi ja painaa 30 kg enemmän kuin minä. Saattaa siinä muutama minuutti mennä ennen kuin hän saa minut piiskattavaan tilaan ja asentoon.
Tiedän kuinka häpeällistä on saada vielä aikuisena piiskaa, mutta punnukset ovat vähintään tasoissa, jos pääsen kosketusetäisyydelle hänen lihaksiinsa. Toivon, että kamppailun aikana kasvoni hipaisevat hänen hauista, rintalihaksia, reisiä ja pakaroita. Kun kamppailuni on nujerrettu ja saan piiskaa, niin se tuottaa tyydytystä, koska taas on todistettu, että veli on pirun riski mies.
Olen varma, että en ole ainut miehen puoli, joka odottaa veljeä piiskaamaan. - Anonyymi
Eräs TV:stä tuttu mature poseeraisi minulle cameltoetaan privaatisti. Sen jälkeen pyytäisin hänet pyllistämään eteeni ja runkkailisin katsellen leveää persettä edessäni
- Anonyymi
70 kymppinen mamma olis kiimoissaan,saunassa istuttais,mammalla suuret rinnat ja järkyttävät nännit pystyssä. Mamma rupeis runkkaamaan kyrpääni,mamma täysin posliini pillu.Saisin hieroa pillua,levittää jalat ja katsella....mamma hieroisi suurta terskaani,ja ottaisi kyrvän suuhun,mä monella sormella pillua hieroisin,laittaisin saippuaa pilluun,veisin pukuhuoneeseen ja kaataisin laverille,painaisin kyrpäni liukkaaseen pilluun,näkisin kuinka rinnat heiluu,nännit kovina,mamma olisi pillusta piukka,näkisin kuinka kyrpä uppoaa pilluun....
- Anonyymi
Samanlainen fantasia mullakin,suuret rinnat posliini pillu,kyrvällä painaa syvälle
- Anonyymi
Fantasiassani olen varhaisteini-ikäinen poika, joka muun perheen poissa ollessa harrastaa isän kanssa pukeutumisleikkejä. Isä pukeutuu äidin hameeseen ja minä isosiskon mekkoon. Kumpikin vetää ylle pyykkikorista löydetyt tuoksuvat alusasut: rintaliivit, pikkarit ja sukkahousut. Naisten vaatteissa perheen herrat runkkaavat hekumalliesti toisiaan ihaillen ja yllä olevia hepeneitä spermaten
- Anonyymi
Fantasioin usein naisesta jolla on fetissi tummiin miehiin ja tekee musta aisankannattajan. Joskus fantasia on sitä että joku sen Senegalilainen sonni on aina käydessään talon ainoa mies ja siittää mua ihan siinä missä naistani.
- Anonyymi
Minulla oli kauan fantasiana että vanhempi nainen pukisi minut naisten vaatteisiin. On kyllä vielläkin mutta olensen muutaman kerran saanut toteutettua. Olin vanhemmalla naisella töissä 10 talvena sitten Kemiön perukoilla. Pari päivää tuli töitä tehtyä. Olin unohtanut virta-avaimen virtalukkoon ja auto ei lähtenyt käyntiin. Tuli kyllä kirottua menin takas koputtamaan ovea ja selitin asian. Naisella oli kyllä akkulaturi ja laitoin akun lataukseen. Siinä odotellessa Nainen tarjoi saunomis mahdollisuutta. Sanoin että sitä ei ole hyötyä koska ei ole puhtaita vaatteita. Nainen lupasi pestä vaatteeni ja sanoi että joudun lähtemään huomenna sillä en kerkiä lauttaan. Saunassa ollessani Nainen oli laittanut vaatteeni pesukoneeseen. Saunottuani kysyin naiselta mitä nyt. Hän antoi minulle omia housujaan ja t paitoja. Katselimme tv: tä ja menin nukkumaan yläkertaan. En saanut nukuttua ja katsoin mitä kaapeissa oli. Vanhaa tavaraa ja yhdessä kaapissa oli naisten vaatteita. En koskenut niihin. Ja menin nukkumaan. 1kk päästä menin tekemään homman loppuun. Huolehdin siitä että virta avain ei jäänyt virtalukkoon mutta lumi esti poislähdön. Kirosin sillä olisi ollut menoja seuraavana päivänä. Nainen tarjoi taas vaatteitaan minulle. TV: stä tuli jotain Vanha Marilynin elokuva jossa miehet pukeutuivat naiseksi jolloin nainen katsoi minua sanoi että olisi pitänyt tarjota hametta. Sanoin mikset tarjonnut. Nainen katsoi minua hetken ja naurahti ju juu hän sanoi Nukuin taas yläkerrassa. Aamulla kun lähdin puin puhtaat vaatteeni päälle ja lähdin lautalle. Vappuna näin naisen Salon vappumarkkinoilla pyysitulemaan käymään. Lupasin tulla jo seuraavana viikonloppuna. Perjantaina ajoin lautalle ja naisenluokse. Hän sanoi että ei ollut uskonut että todella tulen. Hän kertoi odottavansa kesää sillä silloin tulee jotain liikettä saarelle. Illalla menin taas saunaan. Kuulin kun ovi kävi ja luulin että nainen tulee myös saunaan. Odotin hetken mutta oli hiljaista. Pesin itseni ja menin pukuhuoneeseen. Penkillä oli leninki ja naisten alusvaatteet sukkahousuineen. Koska olin vain 172 pitkä ja laiha alle 70 kiloinen niin vaatteet mahtuivat hyvin päälle. Kulli kyllä rupesi seisomaan. päättävisesti lähdin leninkiin pukeutuneena kävelee saunasta Talolle. Nainen katsoi televisiota kun tulin sisälle. Hän katsi minua hetken ja pyysi tulemaan sisään kävelin tuolille. Odota hän sanoi ja käveli luokseni mennään sohvalle. Hän istui viereeni seisokkini koveni koko ajan. Hän laittoi kätensä hameeni alle ja koski kulliani. Hän huomasi seisokkini ja alkoi liikuttaa kättään ei kestänyt kauankaan kun laukesin. Alushousut tulivat märäksi spermasta. Muutama minuttihän katseli minua ja Hän käski ottaa märät housut pois ja toi pyyhelinan ja käski pyyhkiä sotkut kullistani. Sitten hän nousi ja haki puhtaat alushousut minulle. Laitoin ne jalkaani. Olimme muuten hiljaa emmekä paljon puhuneet.
- Anonyymi
Hieno tarina. Minkälaisia aluasuja sait pukea?
- Anonyymi
Itsellä varmaan pervoin fantasia on naisten pissa-vessana oleminen: olisin sidottuna käsistä ja jaloista x-asentoon ja iso porukka naisia kävivi kukin vuorollaan pissaamassa mun päälle.
- Anonyymi
Fantasioin siitä että olen sidottuna ja pari kaunista naista hyväilee minua turkiksilla ja kutittaa samanaikaisesti nauraen minulle niin kauan kunnes suostun vannomaan valan jossa luovutan elämäni heille ja lupaan harrastaa seksiä paksujen turkisten kanssa.
- Anonyymi
Tykkäisin pissaleikeistä.
En nyt joisi kusta, mutta kiihotun katsella, kun nainen pissaa ja joskus olen fantasioinut siitä, että olisin intiimisti naapurin aika hyvännäköisen naisen kanssa ja että hän istuisi päälläni alasti ja antaisi pissan tulla.
Toinen asento olisi sellainen, kun olisimme 69-asennossa ja hän pissaisi.
Katselisin, kuinka pissa suihkuaisi pillusta ja hän runkkaisi mua samalla. Ja sitten, kun hän olisi saanut pissattua, nuolisin hänelle orkun.- Anonyymi
Minä saan kokea tuota joka viikko naisystäväni tyttären kanssa. Aika namia
- Anonyymi
Kimppailla toisilleen sukua olevien kanssa.
Esim. Äiti-tytär, isä-tytär, siskokset...
M41- Anonyymi
Fantasia olisi tytärpuoleni,pienet olemattomat tisut,paljas pimppa,vaan katsella ja runkata kyrpää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fantasia olisi tytärpuoleni,pienet olemattomat tisut,paljas pimppa,vaan katsella ja runkata kyrpää
😍 kiihottava ajatus
M41 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fantasia olisi tytärpuoleni,pienet olemattomat tisut,paljas pimppa,vaan katsella ja runkata kyrpää
Etsit aikuisen naisen joka haluaa olla pikkuisena. On näitä aikuisia naisia jotka pukeutuvat pikkutytöksi ja haluavat daddyn. Ei sitä suoraan kehdata sanoa mistä on kyse. Autopedofiliaa eli aikuinen on fantsioissaan pikkutyttö. Tuossa ei haittaa jos miehellä on fantasioita aiheesta. Naisilla tuntuu tässäkin seksuaalisuus olevan joustavampaa. Mutta saako daddy pedarin leiman vaikka tuollaisesta fantsioiva nainenkin on yhtä sairas päästään.
- Anonyymi
Olen parasta aikaa metsätässä alasti patjan päällä makoillen runkaten posliinia kullia ja fantasioin,että kaksi miestä yllättäisi mut runkulla ja riisuuntusivat tarjoten kulleja imettäväksi.
Imen molempien kaluja ja kääntyisin kontilleen,imien toisen kullia,toisen työntyessä takaapäin sisääni.
Panian lauetessa suoleeni,toinen painaisi kyrvän spermasta liukkaaseen reikääni ja panisi kovaa,laskien omat liemet sisään,toisen runkatessa mun kalua mun saadessa orgasmin.- Anonyymi
Jep, me huomattiin se… ja varastettiin sun vaatteet🤭
t. Ilpo & Rane
- Anonyymi
Haluaisin kuulla Sanna Marinilta tunnin luennon muille feministeille aiheesta: ”Miksi islam on niin hyvä uskonto naisille?”.
- Anonyymi
Olen nainen ja ehdottomasti pervoin fantasiani on harrastaa seksiä paljaalla tuntemattoman kanssa. Ja sitten kun tuo tuntematon olisi saanut ha kalu pehmenisi, niin toivoisin hänen kusevan pilluuni. Juu tiedetään sairasta on. Joskus fantasioin sen niin, että levittäisin pilluni auki ja hän kusisi klitorikselle häpyhuulille ym joskus taas haaveilen, että laittaisi terskan pään pilluuni ja kusisi suoraan sisään.
Selvä se etten kehtaa kertoa tästä kenellekään, eikä se,siis ikinä toteudu.Toteutuu tällaisetkin haaveet, kun löytää oikeanlaisen luotettavan kumppanin. Kokemusta on, erittäin nautinnollista pissaleikit.
Me tehdään näin usein naisystäväni kanssa.
Pilluun kuseminen on ihanaa.
Samaan aikaan kuseminen on kanssa mahtavaa ä.
Ei ole yhtään sairasta, jos molemmat nauttii.
Rohkeasti vaan toteuttamaan fantasiaa, jos uskallat!
Voidaan olla apuna 😉
- Anonyymi
Haaveilen että olisin eteläamerikkalainen mafiapomo.
Olemme kidnapanneet rikkaaan miehen noren ja muodokkaan uuden edustusvaimon ja heidän kauniin 19-vuotiaan tyttärensä tämän häistä. Haluamme tietää erinäisiä rahanarvoisia salasuuksia. Kuulustelemme naisia, mutta he eivät halua puhua tai eivät tiedä.
Yöllä kidnappaamme tämän rikkaan mehen ja tuomme samaan autotalliin missä naiset istuvat sidottuina tuoleihinsa. Alamme kuulustella miestä. Hän ei puhu. Käsken apulaiseni toimia. Hän repäisee rouvan tyylikkään silkkileniingin yläosan auki ja läimäyttää tätä lujasti tisseihin vyöllään. Mies ei puhu. Apulaiseni leikkaa tikarilla rouvan rintaliivit ja antaa kymmenkunta lujaa iskua niin että isot tissit heiluvat kirkaisujen tahdissa. Tisseihin tulleista naarmuista tihkuu verta. Mies ei puhu. Annan uuden käskyn. Tytär hääpuvussaan kiskaistaan betonilattialle selälleen, pitkä valkoinen satiinihame revitään halki ja ja pitsinen yläosa leikellään riekaleiksi. Läpikuultavista valkoisista rintaliiveistä nöpöttävät säikähtäneet tummat nännit kuin pullonkorkit. Tyttö saa tusinan iskuja sieviin tisseihinsä ja reisilleen. Nyt ukko alkaa öristä jotain ja pyytää lopettamaan. Hän ei kuitenkaan paljasta tietojaan. Seuraavaksi rouva kiskaistaan lattialle, pikkarit repäistään pois ja paikalle tulee vaatekaapin kokoinen musta mies. Muitta mutkitta hän levittää rouvan jalat ja tunkee valmiiksi seisovan kyrpänsä siististi ajeltuun vittuun ja alkaa raivokkaan panemisen. Lopuksi hän ruiskuttaa spermat rouvan leningille. Mies alkaa itkeä, mutta pysyy vaiti. Hän peittää silmänsä kun tyttäreltä revitään pikkarit ja valkoiset sukkanuhaliivit, jotka apuri survoo itkevän tytön tumman pehmeän karvan reunustamaan pilluun. Sitten seuraa taas iskuja remmillä, niin että pilluun osuu monta kertaa ja rintaliivien ohuet pitsikupit repeytyvåt. Tytön puoliksi paljaat sievät rinnat ovat täynnä verinaarmuja. Mies on pyörtynyt.- Anonyymi
Hetken päästä mies kertoo jotain ja vaimo saa nousta jälleen tuolille istumaan. Tiedot eivät kuitenkaan riitä. Tytär kiskotaan hiuksista pitäen tuolille istumaan ja rintojen pahoinpitelyä jatketaan palavalla sikarilla. Tyttö kiljuu kun kumpaakin nänniä vasten tumpataan palava kuubalainen. Mies itkee vuolaasti mutta ei puhu lisää. Sama tehdään vaimolle niin että isot tissit ovat täynnä polttojälkiä.
Sisään tulee neljä miestä. Mitään puhumatta yksi tunkee kyrpänsä tytön suuhun ja pakottaa imemään. Kahta muuta pitää runkata ja neljäs sormeilee tytön pillua. Yksi puree tytön rintoja kipeästi. Sitten joku hakee pari patjaa ja tyttö kiskotaan selälleen niitten päälle. Tyyppi jonka kyrvän tyttö on imenyt kovaksi hyväilee ensin tummia pillunkarvoja ja tunkee kalunsa vastaan hangoittelevan itkevän tytön pilluun ja alkaa nussia. Yksi miehistä sitaisee tytön rinnat tötteröksi nippusiteillä niin että kattoon osoittavat nännit oikein pullottavat. Pikapano päättyy liemien purkamiseen tytön pilluun. Neljä muuta tyhjentävät myös nopeasti lastinsa kauhusta henkeä pidättelevän tytön pilluun. Viidet kääntää tytön nelinkontin patjalle ja välittämättä viiltävistä tuskanhuudoista tunkee vähä vähältä kyrpänsä tytön peräaukkoon. Morsian itkee tuskissaan ja häpeässään smalla kun joutuu nielemään yhden miehen spermat. Nyt myös pääpomo haluaa osallistua ja tyhjentää lastinsa itkevän tytön peräaukkoon. Neitsyys on viety raa'alla tavalla! Eihän morsiamella ollut tietenkään mitään ehkäisyäkään ja nyt sitten tämä!!!
Mies ei vieläkään puhu, nyyhkii vaan häpeissään. Sitten tyttö käännetään jälleen selälleen, hääpukua revitään lisää ja rintoja piiskataan sekä vyöllä että köydenpätkällä niin että tyttöparka kirkuu aivan hysteerisesti. Rouvalle tehdään samat temput. Hieno leninki viillellään riekaleiksi ja nyt rouva istuu tuolille pelkässä mustassa korsetissaan ja saumasukissaan ja korkokengissään. Nyt vaan korstista esiin nostetut tissit ovat monta kokoluokkaa suuremmat ja kumpaankin laitetaan ruuvipuristimet ja nänneihin nipistimet niin että rouvalta miltei henki salpautuu. Myös häntä pannaan lisää ja tissejä piiskataan. Suurikokoisin miehista tarttuu tyttöä jaloista, levittää ne äärimmilleen ja runnoo poikkeuksellisen suuren kyrpänsä sisään ja alkaa nussia voimalla. Tyttö itkee ja sitten kirkaisee ja jäykistyy säikähdyksestä. Mies vetää kyrpänsä pois pillusta, josta norahtaa verta. Sitten yksi miehistä muistaa: hän työntää kätensä pilluun ja vetää ulos veriset sukkanauhaliivit, jotka ovat pillun pohjalla aiheuttaneet haavoja. Kaikki katsovat hieman tyrmistyneenä veristä ja spermaista vaatekappaletta.
Sitten pomo kysyy haluaako rikas mies että tyttären neitseellinen vittu ja ihanat tissit tuhotaan vielä perusteellisemmin - vaimolle niin tehdään joka tapauksessa. Mies katselee pyörtynyttä rähjäisessä hääpuvussaan ja repeytyneissä sukissaan makaavaa tytärtään ja pillusta valuvaa verinoroa ja alkaa itkeä. Tyttären kauniit rinnat ovat yltä päältä sinelmien ja verinaarmujen peitossa. Kuinka monta sikaria noihin terhakoihin nänneihinkin oli tumpattu? Ainakin kaksikymmentä. Hän antaa periksi. Tämä ei saa jatkua vaikka sitten rahat menisivätkin. Vaimon rääkkääminen on pienempi paha kuin tyttären pahoinpitelyn jatkaminen. Tyynen rauhallisesti hän vain katselee kun sisään tuodaan kaksi saksanpaimenkoiraa, jotka on opetettu panemaan naisia. Onneksi tytär säästyy tältä häpeältä, mutta toisin on rouvan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hetken päästä mies kertoo jotain ja vaimo saa nousta jälleen tuolille istumaan. Tiedot eivät kuitenkaan riitä. Tytär kiskotaan hiuksista pitäen tuolille istumaan ja rintojen pahoinpitelyä jatketaan palavalla sikarilla. Tyttö kiljuu kun kumpaakin nänniä vasten tumpataan palava kuubalainen. Mies itkee vuolaasti mutta ei puhu lisää. Sama tehdään vaimolle niin että isot tissit ovat täynnä polttojälkiä.
Sisään tulee neljä miestä. Mitään puhumatta yksi tunkee kyrpänsä tytön suuhun ja pakottaa imemään. Kahta muuta pitää runkata ja neljäs sormeilee tytön pillua. Yksi puree tytön rintoja kipeästi. Sitten joku hakee pari patjaa ja tyttö kiskotaan selälleen niitten päälle. Tyyppi jonka kyrvän tyttö on imenyt kovaksi hyväilee ensin tummia pillunkarvoja ja tunkee kalunsa vastaan hangoittelevan itkevän tytön pilluun ja alkaa nussia. Yksi miehistä sitaisee tytön rinnat tötteröksi nippusiteillä niin että kattoon osoittavat nännit oikein pullottavat. Pikapano päättyy liemien purkamiseen tytön pilluun. Neljä muuta tyhjentävät myös nopeasti lastinsa kauhusta henkeä pidättelevän tytön pilluun. Viidet kääntää tytön nelinkontin patjalle ja välittämättä viiltävistä tuskanhuudoista tunkee vähä vähältä kyrpänsä tytön peräaukkoon. Morsian itkee tuskissaan ja häpeässään smalla kun joutuu nielemään yhden miehen spermat. Nyt myös pääpomo haluaa osallistua ja tyhjentää lastinsa itkevän tytön peräaukkoon. Neitsyys on viety raa'alla tavalla! Eihän morsiamella ollut tietenkään mitään ehkäisyäkään ja nyt sitten tämä!!!
Mies ei vieläkään puhu, nyyhkii vaan häpeissään. Sitten tyttö käännetään jälleen selälleen, hääpukua revitään lisää ja rintoja piiskataan sekä vyöllä että köydenpätkällä niin että tyttöparka kirkuu aivan hysteerisesti. Rouvalle tehdään samat temput. Hieno leninki viillellään riekaleiksi ja nyt rouva istuu tuolille pelkässä mustassa korsetissaan ja saumasukissaan ja korkokengissään. Nyt vaan korstista esiin nostetut tissit ovat monta kokoluokkaa suuremmat ja kumpaankin laitetaan ruuvipuristimet ja nänneihin nipistimet niin että rouvalta miltei henki salpautuu. Myös häntä pannaan lisää ja tissejä piiskataan. Suurikokoisin miehista tarttuu tyttöä jaloista, levittää ne äärimmilleen ja runnoo poikkeuksellisen suuren kyrpänsä sisään ja alkaa nussia voimalla. Tyttö itkee ja sitten kirkaisee ja jäykistyy säikähdyksestä. Mies vetää kyrpänsä pois pillusta, josta norahtaa verta. Sitten yksi miehistä muistaa: hän työntää kätensä pilluun ja vetää ulos veriset sukkanauhaliivit, jotka ovat pillun pohjalla aiheuttaneet haavoja. Kaikki katsovat hieman tyrmistyneenä veristä ja spermaista vaatekappaletta.
Sitten pomo kysyy haluaako rikas mies että tyttären neitseellinen vittu ja ihanat tissit tuhotaan vielä perusteellisemmin - vaimolle niin tehdään joka tapauksessa. Mies katselee pyörtynyttä rähjäisessä hääpuvussaan ja repeytyneissä sukissaan makaavaa tytärtään ja pillusta valuvaa verinoroa ja alkaa itkeä. Tyttären kauniit rinnat ovat yltä päältä sinelmien ja verinaarmujen peitossa. Kuinka monta sikaria noihin terhakoihin nänneihinkin oli tumpattu? Ainakin kaksikymmentä. Hän antaa periksi. Tämä ei saa jatkua vaikka sitten rahat menisivätkin. Vaimon rääkkääminen on pienempi paha kuin tyttären pahoinpitelyn jatkaminen. Tyynen rauhallisesti hän vain katselee kun sisään tuodaan kaksi saksanpaimenkoiraa, jotka on opetettu panemaan naisia. Onneksi tytär säästyy tältä häpeältä, mutta toisin on rouvan...Kyllä olet sairas voi juma! Hirtä itsesi.
- Anonyymi
Kyllä se olisi pano yhden äkäisen isomman ja itseäni reilusti vanhemman toimistorouvan kanssa.
Hänen kanssaan pikkujouluissa menisin hänen seurakseen porealtaaseen jossa hän vaivihkaa alkaisi runkkaamaan minua.
Minä ihastelisin hänen kookkaita rintojaan ja hyväilen hänen pilluansa.
Siirtyisimme sängyn puolelle harrastamaan todella kiimaista seksiä ja lopulta tulisin hänen rintojensa ja mahan päälle. - Anonyymi
Naapurin kaunis vaimo antaisi mulle. Levittäisi pakarat ja tarjoaisi persettäkin.
- Anonyymi
Veljen kanssa leikittiin lapsena ja nuorena piiskaleikkejä. Veli oli vanhempi ja johti meidän touhuja. Niin hyvin hän homman hallitsi, että nyt aikuisena mulla on seksifantasia, josta ei kehtaa ääneen puhua. Vaikka olen jo aikuinen mies, niin haluaisin saada notkeaa vitsaa lapsuuden mallilla. Ja kurittajana toimisi minun iso vahva veljeni.
En osaa kuvitella miltä vitsa tuntuu aikuisen miehen pyllyllä, eikä kivun määrä ollut ollenkaan se tärkein asia. Vaan häpeän porteila kolkutellaan. Haluaisin vielä tuntea rautaisen kouran ranteeni ympärillä ja elää uusiksi, kun minun vartaloni taivutetaan veljen kainaloon tiukkaan otteeseen, enkä siitä karkuun pääse.
Unelmoin, että en pääse karkun vaan menetän housuni. Piiska rupeaa töihi, ikävä kyllä ei tässä hetkessä eikä tässä paikassa. Pystyn kuvittelemaan ja uskon, että miehekäs veljeni halutessaan pystyy hintelän homoveljensä piiskaamaan. Olisi suuri nautinto, jos veli minut kerran vielä piiskaisi. Parasta siinä olisi kuitenkin veljen voimat. - Anonyymi
Itsellä sellainen fantasia että pukisin minun seksikkäät naisten alusvaatteet päälleni ja naapurissa asuva naisen pillusta joisin hänen pissat. Ja nussisin hänet anaali , lopuksi hän runkkaisi ja imisi minun posliini kulli ja nielaisi spermat.
M 64 CD 💃 - Anonyymi
Anopin posliinipillua nuolisin,jörkyttävän kokoista klittaa hieroisin,runkkaisin kyrpää anopille,sitten upottaisin suuren kyrpäni anopin pilluun
- Anonyymi
Pitkään ollut fantasiana että pääsisin harrastamaan seksiä siskoni kanssa
- Anonyymi
Toivottavasti pääset
- Anonyymi
Olen parikymppinen nuori mies ja kiihkein haluni on, että Mikko Leppilampi piiskaisi minut. Uskon hänen olevat tarpeeksi voimakas sen tehdäkseen.
- Anonyymi
Nussia teinilutkaa kimpassa
- Anonyymi
Mulla taas että meidän kaveriporukassa 5x 42-46 vuotiaasta äijää lykittäisiin kimpassa Janna Hurmerintaa. Leivottaisiin rivakasti ja tehtäisiin kaikki. Kunnon käsittely!
- Anonyymi
Iso riski mies nappaisi minut poikittain polvilleen ja vaikka kuinka rimpuilisin niin irti en pääsisi. Vaan minun paljas pylly piiskattaisiin niin kunnolla, että minulta pääsisi parku.
Terveisin hintelä h-poika. - Anonyymi
Viettelisin anopin sänkyyn. Aloittaisimme normaalisti, seksiä hänen sängyssä. Mutta sitten anoppi sanoisi että sängyn alla on laatikko jossa on raudat. Raudottaisin anopin käsistä sängynpäätyyn. Nuolisin ja nuuhkisin kahlittua anoppia takaapäin. Sen jälkeen työntyisin perseeseen ja samalla dildottaisin anoppia suuhun siihen asti että laukean
- Anonyymi
Haluaisin olla matkalaukku lentoasemalla.
- Anonyymi
Vaikka olen aikuinen mies, niin syyllistyisin näpistykseen ja poliisi yllättäisi minut. Laittaisi minut käsirautoihin ja raahaisi autoonsa. Poliisilaitoksella käsiraudat poistettaisiin ja minut pantaisiin koppiin odottamaan.
Tunnin päästä minut haettiin esille ja kerrottiin, kuinka minut pidättänyt poliisi näyttää muille poliseille kuinka varas piiskataan niin, että rosvon hommat loppuvat. Puolitusinaa poliisia seurasi kuinka yksi heidän kavereistaan pudotti minun housut nilkkoihin, nujersi minut syliinsä mahalleni tiukkaan otteeseen ja ja sitten koivuvitsaa reippaasti paljaalle. Toiset kannustivat toveriaan ja irvuilivat minulle. Lopulta minä murruin ja jouduin kiittämään piiskaajaa kädestä pitäin. Jouduin antamaan lupauksen kaidalla tiellä pysymisestä.
Vielä lopuksi porukan nuorin konstaapeli yllättäen nappasi minut syliinsä ja paukutteli kipeitä pakaroitani. Naurun remakka valtasi koko poliisilaitoksen. Ja minä häpesin lujasti. - Anonyymi
Olisi todella mahtavaa päästä näkemään, kun aikuinen mies piiskaa toisen, heikomman miehen. Antaisi vitsaa väkisin paljaalle pyllylle.
- Anonyymi
Joskus aikuisen miehen piiskaamisen voi päästä näkemään. Olen ollut kerran todistajana sellaisessa tapahtumassa.
- Anonyymi
Mulla on montakin mut kaiketi pervoin näin miehenä on bukkake siten, että itse olisin vastaanottajana. Ihanaa olisi saada kunnon spermalastit suuhun ja päälle :)
- Anonyymi
En mä tiedä onko tämä edes pervo. Fantasiani on saada nuolla anopin karvaista pillua niin, että anoppi saa useita orgasmeja. Tämän jälkeen työntäisin kovan paisuneen kaluni anopin karvaiseen pilluun hitaasti pohjaan ja vauhtia kiihdyttäen pumppaisin valtavan spermalastin anopin emättimen syövereihin.
- Anonyymi
Se, että runkkaan päivittäin peilin edessä ja tyydytän monta tuntia ilman laukaisua. Kauheaa kidutusta
- Anonyymi
Se että miespuolinen ystävä kenen kanssa on seksisuhdettakin ottaisi minut ihan milloin ikinä haluaa. Haluan olla hänen orja koska luotan häneen 🥵❤️
- Anonyymi
Olin krapulassa oksentamassa ja siinä se! Ai että sentään!
- Anonyymi
Viimeaikoina olen fantasioinut liki pakkomielteisesti olevani vanhemman daddyn sissy " tyttö". Fantasiaan kuuluu ehdottomasti avosukkahousut. Ei sukkanauhat. Tiedän että isona osin lihaksikkaana äijänä näyttäisin ennemmin naurettavalta sukkiksissa. Fantasiassani olisin kuitenkin tiukkaperäinen posliini. Daddy imettäisi mukaansa, ottaisi takaa, ratsastaisin, oltaisiin lääkärissä, kietoisin jalat selänpäälle. Toisinaan daddy ottaisi kaverin mukaan ja olisin ns. Vartaassa. Rakastelu olisi toki hellää, mutta myös kiihkeää, jossa kuitenkin valtasuhde selvästi daddyllä.
Tämä on ihana fantasia, jolla on mielessä kiva leikkiä. Fyysisesti olen aika kaukana tuosta. 185/92. Aktiivinen ukkomies. - Anonyymi
Nuolisin Riikka Purran víttua sen jälkeen kun hän on käynyt kusella.
- Anonyymi
Niin kyllä nuolisin minäkin, vaikka ei olisi vielä käynyt pissallakaan !!!
- Anonyymi
Kertokaa hyvät ihmiset kuinka kehtaan ilmoittaa alakerran vapaalle naiselle että Haluaisin nuolla häntä ja juoda mitä valuu??
Ketjusta on poistettu 525 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124350MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011441Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5918
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888