Entelekia

Laittakaa se googleen. Tietosanakirjan mukaan se täydellistymisprosessi. Sanaa käytti tietääkseni ensin Aristoteles. Luonnossa on itsessään luomattomana entelekia. Sen ansiosta on voinut syntyä Jumalakin, joka nyt on luonnut edellytykset, että hänen lapsensakin voivat tulla sellaisiksi kuin hän.

Entelekia on mielestäni "yhtenäisteoria" evoluutiolle ja greationismille.
91054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jumala evoluution tulosta? Hmm...

Selittäisi monet asiat. Emmekö mekin olisi 'kuin' Jumalia pienemmille eliöille, kuten bakteereille ja bakteerien bakteereille josta pienet kaverit saadat kodin? -Jokainen ihminen on suhteessa maailmankaikkeus.

Ehkäpä Jumalakin on vain evoluution kehityksenä syntynyt eliö jossa me asumme, tai ehkä tämä luotu maailmankaikkeus on vain hometta kahvikupin pohjalla josta "Jumala" on juonut?

Ehkä tuo kutsumamme Jumala ei ole edes minkään kehityksen tai olemassaolon pää? Elämähän on valtavan suuri ketju, bakteereista pääsee atomeihin ja atomeista niiden osiin, kuka tietää mitä löytyy atomista jos sen suurentaisi maapallon kokoiseksi? Uusia pienempiä mekanismeja? Yhtälailla voimme suurentaa (pienentää) maailmankaikkeutta ja nähdä kuinka planeetat muodostavat aurinkokuntia, aurinkokunnat linnunratoja, linnunradat galakseja, galaksit maailmankaikkeuksia, maailmankaikkeudet... ?

Äänestä

Onkohan tämä jotain uutta jenkkiläistä tämä suuruuden oppi eli greationismi? Ei ole ollut näin hupia pitkään aikaan!

Äänestä
  • Tuntuu joltain New Age hapatukselta. Eikö Aristoteles ole jo tarpeeksi monta kertaa asoitettu olleen väärässä?

    Voidaan kaikki alkaa opiskelemaan "Unified Theory of God´s Nature", missä käydään läpi kemialliset konseptit kuten vesi, maa, ilma ja tuli. Lisäksi eetteri, joka on se jumala-aines. Kaikki tämä tulee sisäistää sitten vitalism-käsitykseen joka on elinvoima eikä sillä ele mitään tekemistä kemiallisten ja biologisten prosessien saralla kuten jotkut tieteilijät haluaisivat sinulle opettaa.

    Äänestä

Kun katsoin profiiliasi, että olet MAP-kirkon opin kannalla, niin voisitko tyydyttää uteliaisuuttani, ja kertoa, miten tässä opissa ajatellaan, että Luoja-jumala, joka oli alkujaan vähän niinkuin ihminen, pystyi luomaan itselleen tyhjästä? elinympäristön? Siis ajattelen itseäni tyhjässä avaruudessa, ja koen avuttomuuden tunteen, kun en pystyisikään luomaan mitään, en edes omaa elämääni pystyisi turvaamaan.

Hmmm... onko kyse sisäkkäisistä maailmoista, luojien luojista tms?

Äänestä
  • Aloittaja

    Tyhjästä ei synny mitään - ei edes Jumalaa. Koska aina on ollut jotain ja tähän olemassaoloon sisältyy luomattomana entelekia, täydellistymisakti, niin on johdonmukaista kysyä, mihin tuon aktin vaikutus on johtanut.

    Tuo akti toimii koko ajan. Tästä on osoituksena Stanley Millerin tekemä yksinkertainen koe v. 1953. Hän todisti, että koeputkessa tiettyjä aineita käsittelemälllä sähköisesti ym. saatiin aikaan monimutkaisia aminohappoja, "biopolymeerejä", vaikka siihen asti luultiin, ettei sattuma voi niitä saada aikaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Olen kiinnostunut, onko tuo nyt MAP-kirkon virallista oppia?
    Elämänsyntykokeet eivät ole osoittaneet mitään entelekia-voimaa tai -ominaisuutta. Esim. se oli Miller, eikä sattuma, joka sai em. kokeista väitöstyönsä kasaan. Eikä Entelekiaa näkynyt mailla halmeilla.Mutta ei keskustella siitä.

    Tähän mennessä olen saanut kasaan opista tämän:
    1) Jumala kehittyi ihmisen kaltaisesta olennosta.
    2) Elementit (perusvoimat?) ovat ikuisia ja luomattomia, varsinkin Entelakia-akti.

    Tuolla ihmisenkaltaisella jumalalla (varmaankin pienellä tuohon aikaan kirjoitettiin?) oli siis jo maailma, mistä sai elantonsa? Ja nimenomaan MAP-kirkon opin mukainen vastaus, jos mahdollista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_3668 kirjoitti:

    ikuisuus on virallista oppia. Se mainitaan pyhissä kirjoituksissamme. Se taas ei ole virallista oppia, että Jumala olisi ollut joskus sellainen kuin me olemme nyt. Tätä ei ole pyhissä kirjoituksissa, mutta Joseph Smith on niin sanonut.

    Älyn ikuisuudesta on sanottu: Älyä eli totuuden valkeutta ei ole luotu eikä tehty eikä sitä myöskään voida luoda eikä tehdä. Ihmiset ovat olleet ensin älyjä tai älyn elementtiä? Näistä tuli Jumalan lapsia.

    Entelekia sanaa ei esiinny pyhissä kirjoituksissamme. Se on kuitenkin nykyfilosofiassakin käytetty käsite.

    Kiitän saamastani vastauksesta.

    Enhän minäkään esitä täällä mitään "virallista" oppia, joten ei sinunkaan väitteitesi tarvitse sitä olla. Olin vain kiinnostunut, ja sain vastaukseni.

    Mitä Entelekiaan tulee, niin onhan se varsin kiintoisa käsite, muistuttaa paljolti tätä yhtä muotijuttua, "itseorganisoitumista".

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_3668 kirjoitti:

    Kiitän saamastani vastauksesta.

    Enhän minäkään esitä täällä mitään "virallista" oppia, joten ei sinunkaan väitteitesi tarvitse sitä olla. Olin vain kiinnostunut, ja sain vastaukseni.

    Mitä Entelekiaan tulee, niin onhan se varsin kiintoisa käsite, muistuttaa paljolti tätä yhtä muotijuttua, "itseorganisoitumista".

    En näe mitään eroa itseorganisoitumisen kanssa. Sanaa käytetään kylläkin eri merkityksissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Laittakaa se googleen. Tietosanakirjan mukaan se täydellistymisprosessi. Sanaa käytti tietääkseni ensin Aristoteles. Luonnossa on itsessään luomattomana entelekia. Sen ansiosta on voinut syntyä Jumalakin, joka nyt on luonnut edellytykset, että hänen lapsensakin voivat tulla sellaisiksi kuin hän.

Entelekia on mielestäni "yhtenäisteoria" evoluutiolle ja greationismille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu