sota-aseettoman maailman puolesta tehtävän työn tärkeydestä.
Palstan kommunistit puhuvat
27
75
Vastaukset
- Anonyymi
Niin puhuvat. Palstalle kirjoittelevat porvarit vastustavat yleistä aseistariisuntaa. He hyväksyvät sodan ja sen kamalat seuraukset. Miksi?
- Anonyymi
Suomi asettaisi turvallisuutensa kyseenalaiseksi, jos luopuisi puolustusvoimistaan. Liian helppo nakki valloittaa. Menkää komut puhumaan Putinille, että lopettaa sodan ja vetää joukkonsa pois Ukrainasta.
- Anonyymi
Eihän Suomen Kommunistinen Puolue ole saanut vieläkään tuomittua toveripuoluettaan, Venäjän federaation kommunistista puoluetta, sen kanssarikollisuudesta Vladimir Putinin fasistihallinnon vuonna 2014 aloittamaan imperialistiseen hyökkäyssotaan Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, jonka senkin tuomitsemisessa SKP käytti ensin kahdeksan vuotta antaumuksellista kannikankaiveluaikaa tuumailuunsa. Että sellaisia vätystelijöitä ne nämä suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat.
Ilmanko on SKP:n poliittinen kannatus nolla(0). - Anonyymi
SKP ei vaadi yksin Suomea aseistariisunnan tielle mutta ei hyväksy aseistautumisen lisäämistä. SKP vaatii maailmanlaajuista sota-aseistuksen asteittaista vähentämistä. Se korvataan kansojen välisellä yhteisellä turvallisuusjärjestelmällä.
- Anonyymi
Kyllä niitä asejärjestelmiä voidaan yhteisilläkin sopimuksilla rajoittaa ja vähentää esim ydinaseiden kohdalla ollaan tehty rajoittavia sopimuksia, muutenhan niitä olisi kaikilla mailla.
Euroopassa vähennettiin asemäärärahoja ja puolustus ajettiin alas ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Nyt on taas välttämätöntä satsata puolustukseen. Suomella on hyvät puolustusvoimat. Helppoa on sivusta huikata kaikkea kivaa "yhteisillä turvallisuusjärjestelmillä". Ihminen on kuitenkin raadollinen eläin, ja toimii kuten muukin eläinkunta. - Anonyymi
SKP on oikealla asialla. Mutta mutta. SKP:ltä puuttuu uskottavuus. Mm. tällä palstalla esiintyvä nimimerkki "Partacus" hyväksyy Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ilman soraääniä. Eikä Partcus ole ainoa kompura, jolle Venäjä on aina ja iankaikkisesti henkinen koti.
- Anonyymi
Se, että ihmisessä olisi sotageeni, sitä vastaan tulee ihmisiä kasvattaa lapsesta saakka. Sellainen on ihmisluonnon vääristelyä. Kehityksestä jälkeenjääneet saattavat näin uskoakin mutta tervejärkiset ovat toista mieltä. Johan rikoslaki kieltää tappamisen ja väkivallan. Rauhankasvatus on erittäin tärkeää.
- Anonyymi
Rauhanomaiseen rinnakkaineloon kannattaa satsata. Se on paljon mielekkäämpää kuin sota-asetuotanto.
- Anonyymi
Naapureitamme emme voi valita, eikä Suomen valtiota voi siirtää muualle kiistatta fasistisen, militaristisen ja imperialistisen Venäjän kyljestä, vaikka se käy jo yhdeksättä vuotta imperialistista hyökkäyssotaa toista naapurivaltiotaan Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, päämääränään sen alistaminen kokonaan oman diktatuurinsa orjuuteen.
SKP:n toveripuolue, Venäjän federaation kommunistinen puolue, tukee Vladimir Putinin fasistihallinnon imperialistista sotaa Ukrainassa, eikä SKP ole sanonut moitteen sanaakaan venäläisen toveripuolueensa kanssarikollisuudesta. Mistä tälläinen silmien tarkoituksellinen ummistaminen toveripuoleenne rikoksesta johtuu, SKP?
Sinähän voit, kommunismidiktatuurin Partacus, suhtautua niin "rauhanomaisesti" kuin suinkin haluat kotiisi tunkeutuvaan väkivaltaiseen rosvojoukkoon, mutta älä nyt sentään ehdota Suomen valtiolle vastaavaa pöljyyttä aggressiivisen Venäjän fasismidiktatuurin naapurina. - Anonyymi
Rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ystävyyteen, luottamukseen pitääkin ja kannattaa satsata. Siitä huolimatta puolustusvoimat ja kalusto ovat aina myös turvaamassa rauhaa, ja ovat sitä myös vastaisuudessakin.
- Anonyymi
Mutta kun vihollinen hyökkää, siinä on pakko käydä puolustamaan, ilman aseita se ei onnistu. Vihollisella on aseet varmasti ja on valmis tuhoamaan ja valtaamaan.
- Anonyymi
Jos haluat rauhaa niin valmistaudu sotaan. Ja kuka rauhaa rakastava naapuri on huomattavasti pienemmän naapurin kimppuun hyökännyt ? Puolustus täytyy olla niin hyvä , että ei kannata meidän kimppuun käydä. Pienellä maalla täytyy olla hyviä liittolaisia .
- Anonyymi
Hyvä aseistus ja puolustusvoimat ja puolustustahtoinen kansa ovat hyvät rauhanturvat.
- Anonyymi
Palstan kommarit puhuvan sodattomasta maailmasta. He ovat oikeassa. Sodissa tuhotaan vaivalla rakennettua eikä sota ole kenenkään etu.
Ketkä haluavat pukeutua raajarikoksi, saa sen ilmaiseksi Ukrainassa.- Anonyymi
Suomi on olemassa ja vapaa itsenäinen kansakunta, Suomi olisi mennyttä jos ei olisi puolustanut maataan. Asein käyty puolustus kannatti, puolustus tulee olla aina ajantasalla. "Sosialistisella NL:lla" ja kapitalistisella Venäjällä ei mitään eroa, yhtä militantteja ja hyökkäyshaluisia ja vaarallisia.
- Anonyymi
Genralissimus Josif Stalin Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimuksen solmimisen juhlaillallisella Moskovassa 6. huhtikuuta 1948 maljapuheessaan, joka oli osoitettu kenraaliluutnaantti Väinö J. Oinoselle ja kenraali Erik Heinrichsille:
- Vaikka en varsinaisesti ole sotilas, voin sanoa, että meidät sotilaat rauhanaikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille kenraali Heinrichsille ja kenraali Oinoselle.
Stalin tiesi kuinka sisukas maa pieni Suomi oli ja miten kyvykäs sen armeija, olihan hän yrittänyt nujertaa maamme ja alistaa suomalaiset Moskovan kommunistijohdon orjuuteen kolmeen kertaan, kun vuosi 1918 lasketaan mukaan, epäonnistuen joka kerta.
"Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan"
- Mihail Frunze, sotateoreetikko ja puna-armeijan uudistaja.
Minä olen sekä stalinisti että frunzeläinen, ainakin niin kauan kuin susi ja lammas eivät käy kedolla rinta rinnan ruohoa syöden.
Täkäläiset kommunistit ja muut hourailijat saavat tietysti niin tahtoessaan riisua vaikka viimeisenkin ihokkaansa kotiinsa rynnistävän väkivaltaisen rosvojoukon saaliskuormaan ja alistua vielä näiden orjiksikin, mutta älkööt tulko moisia höperyyksiä ehdottelemaan meidän tervejärkisten tehtäväksi.- Anonyymi
Skp toimii sota-aseettoman maailman puolesta....? Kommunistivaltiot eivät toimi sota-aseettoman maailman puolesta. Komujen pitäisi käydä keskustelua kyseisten maiden edustajien kanssa, ja vedota Skp:n "rauhan ohjelmaan" , koska juuri kommunistien pitäisi olla asiassa aivan aallon harjalla. Kommunistimaat ovatkin vahvan militarismin ja ja varustelun suurvaltoja maailmassa, pahin ja vaarallisin on Pohjois-Korea.
Kuihtuva 0,01 prosentin porukka voisi lähetellä kirjelmiä ja vetoomuksia sota-aseettoman maailman puolesta Zi Jing Pingille
- Anonyymi
Joku pölvästi luulee Stalinin vielä olevan elossa ja järjestelee sotaa.
Rauhan maailman puolesta tulee puhua aina ja toimia sen puolesta. Sosialismin lopullinen voitto maailmassa hautaa viimeisen sota-aseen. Rauhanomainen maailma on yhtä kuin sosialismi.
Katsokaa porvarien hirvittävää sotaa Ukrainassa. Luonto tuhoutuu, ympäristö saastuu, ihmisiä surmataan kylmäverisesti.
SKP on oikeassa. Olemassa olevat turvallisuusjärjestelmät olivat vajavaisia. Kansojen tulee laatia uudet säännöt miten sodat estetään.- Anonyymi
Rauha on tärkeää, pitää tietää, että maailma oli paljon enempi sodassa keskenään. Kaikki Euroopan valtiot olivat ennen vihollisia keskenään ja kävivät sotia jatkuvasti. Euroopan hiiliunionin liitto oli alkua sotia vastaan ' ja rauhanomainen rinnakkain elo alkoi todenteolla, kapitalistit olivat silloinkin rauhan asialla, sitä rauhaa häiritsee Venäjän krapula, NL:n romahdus.
- Anonyymi
Kritikoikaa te siellä SKP:ssä vaikka ensialkuun toveripuoluettanne Venäjän federaation kommunistista puoluetta, joka tukee ehdoitta Vladimir Putinin fasistihallinnon imperialistista hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, aivan kuin tekevät teidän suomalaiset kommunistitoverinne Kommunistien liitossa ja Kommunistisessa Työväenpuolueessa, lintusineen ja männikköineen, ja näyttääpä heitä olevan ulostulojensa perusteella myös SKP:ssä.
Mitä tulee Josif Staliniin ja Mihail Frunzeen, niin he näkyvät ymmärtäneen sen, mihin valtioiden suvereniteetti ja itsenäisyys, ja lopulta rauhakin perustuu: siihen, että on valtiolla on niin vahva armeija, ettei potentiaalinen maahan hyökkäystä pohtiva valtio sen arvioituaan edes lähde koettamaan.
Heikot valtiot tai sellaisilta vaikuttavat sen sijaan pyritään valtaamaan ja niitten kansat orjuuttamaan, mitä kommunistidiktaattori Stalinkin yritti Suomelle talvella 1939-1940 uskottuaan maamme sotilaalliseen heikkouteen, epäonnistuen, eikä suinkaan siksi, että Suomessa olisi ollut runsain määrin rauhanmerkkejä ja antautumista mieliviä rauhanvärssyjen hymisijöitä, vaan siksi että heitä oli riittävän vähän, valtavan enemmistön tarttuessa aseeseen tai tehden muuten sinnikkäästi työtä, jolla punarosvoarmeijan tie suljettiin sellaisilla uroteoilla, että niistä mainitaan vieläkin maailmaalla Suomesta puhuttaessa.
Katsotaanpa mitä kommunistien johtotähti virkkoi sodasta.
- Petämme sekä itseämme että kansaa, jos salaisimme joukoilta epätoivoisen, verisen hävityssodan välttämättömyyden tulevan vallankumouksellisen toiminnan välittömänä tehtävänä.
Vladimir Iljitsh Lenin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kritikoikaa te siellä SKP:ssä vaikka ensialkuun toveripuoluettanne Venäjän federaation kommunistista puoluetta, joka tukee ehdoitta Vladimir Putinin fasistihallinnon imperialistista hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, aivan kuin tekevät teidän suomalaiset kommunistitoverinne Kommunistien liitossa ja Kommunistisessa Työväenpuolueessa, lintusineen ja männikköineen, ja näyttääpä heitä olevan ulostulojensa perusteella myös SKP:ssä.
Mitä tulee Josif Staliniin ja Mihail Frunzeen, niin he näkyvät ymmärtäneen sen, mihin valtioiden suvereniteetti ja itsenäisyys, ja lopulta rauhakin perustuu: siihen, että on valtiolla on niin vahva armeija, ettei potentiaalinen maahan hyökkäystä pohtiva valtio sen arvioituaan edes lähde koettamaan.
Heikot valtiot tai sellaisilta vaikuttavat sen sijaan pyritään valtaamaan ja niitten kansat orjuuttamaan, mitä kommunistidiktaattori Stalinkin yritti Suomelle talvella 1939-1940 uskottuaan maamme sotilaalliseen heikkouteen, epäonnistuen, eikä suinkaan siksi, että Suomessa olisi ollut runsain määrin rauhanmerkkejä ja antautumista mieliviä rauhanvärssyjen hymisijöitä, vaan siksi että heitä oli riittävän vähän, valtavan enemmistön tarttuessa aseeseen tai tehden muuten sinnikkäästi työtä, jolla punarosvoarmeijan tie suljettiin sellaisilla uroteoilla, että niistä mainitaan vieläkin maailmaalla Suomesta puhuttaessa.
Katsotaanpa mitä kommunistien johtotähti virkkoi sodasta.
- Petämme sekä itseämme että kansaa, jos salaisimme joukoilta epätoivoisen, verisen hävityssodan välttämättömyyden tulevan vallankumouksellisen toiminnan välittömänä tehtävänä.
Vladimir Iljitsh Lenin"- Petämme sekä itseämme että kansaa, jos salaisimme joukoilta epätoivoisen, verisen hävityssodan välttämättömyyden tulevan vallankumouksellisen toiminnan välittömänä tehtävänä."
Oliko tämä sitä sosialistista inhimillisyyttä, jonka Stalin pilasi ja jollaista sosialismi olisi ollut, jos Lenin-setä olisi saanut elää?
- Anonyymi
Rauhan tärkeys tiedetään, se saavutetaan luottamuksella ja yhteistyöllä. Demokraattinen rauha tarkoittaa, että se on sääntöpohjaista, asioista sovitaan
ja pidetään kiinni, eikä valehdella törkeästi, samoin jatkuu demokratia, ihmisoikeudet, sananvapaus, Liberaali maailma on uskonut pitkään tähän, mutta olemme huomanneet ja nähneet, että yksinvaltaiset ja autoritääriset hallinnot maailmalla tuhoavat juuri niitä arvoja joita me kannatamme. Siksi demokratian puolustaminen on tärkeää rauhan kannalta.
Skp haluaa ottaa vain kaiken kunnian itselleen "rauhan teeseissään", mutta rauha lähtee vain meidän yhteisistä liberaaleista arvoista valtioiden välillä. - Anonyymi
Sotakommunistisen puolueenne hurskasteluun rauhantyöstä ei usko kukaan. Puolueenne on perustettu ajamaan marxilaista väkivaltaista vallankumousta sota-asein Suomeen. Puolueenne oma mies O. V. Kuusinen yritti kaapata Suomessa vallan puna-armeijan sota-asein ja hänen viitoittamallaan tiellä SKP on todennut myöhemminkin kulkevansa. Sota-aseiden riisumista vaaditte porvarillisilta länsimailta, jotta näissä olisi voitu toteuttaa Neuvostoliiton rauhansota-aseilla kommunistinen vallankumous. Unelmienne maa romahti jo yli 30 v. sitten, mutta teillä viimeisillä mohikaaneilla on edelleen sama levy päällä. Toteutatte edelleen edesmenneen NL:n johdon teille antamaa tehtävää heikentää länsimaiden puolustuskykyä ja -tahtoa. Joku epäilemättä saa duunistaan palkkioksi ruplia.
- Anonyymi
Suomalaisten kommunistien ja maamme muiden Venäjä-mielisten päämäärä on yksin oleva, armeijaltaan ja siten puolustuskyvyltään heikko Suomi, jolla ei ole kumppaninaan EU-maita eikä Natoa, jotta Moskovan Kreml voi sanella YYA-vuosikymmenten tapaan Suomen sisä- ja ulkopolitiikan suunnan, hallituksia ja presidenttiä myöten.
Jos SKP:n tavoitteet Suomen täydellisestä aseriisunnasta, irtaantumisesta Euroopan Unionista, irtaantumisesta Nato-yhteistyöstä sekä muista puolustusyhteistyösopimuksista ja suhteiden lähentämisestä sen sijaan Venäjään, olisivat toteutuneet, olisi Suomi nyt Valko-Venäjän tapainen Venäjän vasallivaltio.
Sen sijaan suomalaiset kommunistit ajattelivat saavansa tuosta etua, koska Venäjän federaation kommunistinen puolue on varsin vahva ja sen voimalla he toivoivat uudelleensyntymää nykyisen poliittisen nollakannatuksensa korjaamiseksi.
Mielenkiintoista on se kun täällä uutterasti kommentoiva kommunismidiktatuurin puuhastelija Partacus lopulta myönsi Vladimir Putinin Venäjän olevan "kiistatta fasistinen, militaristinen ja imperialistinen valtio", kuten hän tuon suoran sitaatin mukaisesti joulukuussa 2019 kommentissaan Mitä fasismi tarkoittaa nykyajassa -aloituksessa kirjoitti, niin sama kommunismidiktatuurin puuhastelija oli sitä ennen ja on sen jälkeenkin jatkanut yhtä kuuliaisesti Moskovan fasistijuntan pikkuapulaisena ja nöyränä juoksupoikana. - Anonyymi
https://www.skp.fi/asiakirjat/maailma-tarvitsee-rauhaa-ja-rauha-sen-rakentajia
SKP:n kannanotto puhuu rauhanomaisen maailman puolesta. Kaikille maailman kansalaisille yhtäläisesti, olivatpa mitä puoluetta kannattavia tai mitä kansallisuutta tahansa.
Kaikki sotaa vastustavat kansalaiset tarvitaan hankkeen toteuttamiseen. Kysymys on kaikkea muuta kuin puoluepolitiikasta. Kysymys on maailman olemassaolosta ja ihmisten turvallisuudesta.
Kapitalismin kehitys on vaarallisessa vaiheessa. Suuret sotilasmahdit vaarantavat turvallisuuden sotaisilla puheillaan.
Kansojen tulee istua saman pöydän ääreen ja sopia sotavapaasta maailmasta. Pienelle äärioikeistolaisjoukolle ei saa antaa periksi. Rauhantila parempi on. - Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20005202
"1. Maksavatko länsimaat aiheuttamansa ilmastotuhot kehitysmaissa?
Ensimmäinen kysymys on se, maksavatko länsimaat, mukaan lukien EU ja Suomi, ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja kehitysmaissa.
Tällaisia ovat tulvat, kuivuudet, satotappiot, hirmumyrskyt.
Kehitysmaat ovat vaatineet Egyptin ilmastoneuvotteluissa uutta rahastoa, johon länsimaat laittaisivat rahaa ja kehitysmaat voisivat sieltä saada rahaa tuhojen korvaamiseen.
EU on päättänyt puoltaa rahastoa, yhdellä ehdolla.
EU haluaa, että kaikki suuret, paljon päästöjä aiheuttavat maat suostuvat maksajan rooliin. Tämä koskee länsimaiden lisäksi muun muassa Kiinaa, Intiaa ja Brasiliaa.
Esimerkiksi Kiina luetaan ilmastosopimuksen jaottelussa yhä kehitysmaaksi, vaikka se on maailman suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja. Kiina haluaisi olla rahan saajien eikä suinkaan maksajien puolella.
Kehitysmaat haluavat rahaston, koska rikkaammat länsimaat ovat vuosikymmenien aikana aiheuttaneet fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja kivihiilen käytöllä ilmastonmuutoksen, josta kärsitään nyt eniten kehittyvissä maissa."
Maailmalla todellisesti kannetaan huolta elollisen olemassaolon turvaamisesta. SKP:n ehdotus sotien lakkauttamisesta on ympäristöteko. Teko maailman eliöstön säilymisen puolesta. Ympäristön säilyminen elinkelpoisena on ensisijainen. Sota ei palvele ihmiskuntaa lainkaan. Pienikin sota tuhoaa luontoa. ja ihmisten mieliä. Sodalla kerskuvat aiheuttavat yhtä suurta vahinkoa kuin sota itse. - Anonyymi
Yksikään puolue ei voi ottaa monopoliasemaa jollain "rauhanohjelmalla" johon kaikkien pitäisi sitten suostua.
Demokratia on paras tae rauhaan se ollaan nähty ja siitä on kokemusta Euroopassa. Me Suomessa asuvat kuulumme niihin harvoihin maihin maailmassa joilla yksilön äänellä on arvoa. Demokraattinen yhteiskunta on harvojen etuoikeus. Suomi puolustaa demokratiaa, se on ainut tapa edistää rauhaa. Diktatuurisesti hallittu Venäjä taas taistelee demokratiaa vastaan ja halveksii kaikkia liberaaleja arvoja aivan avoimesti. Venäjän tapa hallita on käydä taistelua demokratiaa vastaan, siitä hyötyvät vain demokratian vastaiset vähän isommat ääriliikkeet ja piskuinen skp .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882