Lasten ja nuorten käytös ja tavat

Lapset huutelee alakoulun pihoissa´´ huumediileri`` ohi kulkiessa, Koulujen nurkilla vetävät tupakkaa ja lintsailevat , Ajavat mopoillaan ja autoillaan aiheuttaen vähältä piti tilanteita, kolareita välittämättä liikennesäännöistä ja aiheuttavat kavereilleen ja itselleen vammoja ja kuolemia todella paljon suhteessa aikuisiin.
Rangaistukset niin vähäisiä ettei kukaan välitä yhtään tehdessään niitä.
On vanhemmilla ja isoissa kouluissa ja ryhmissä varmasti vaikea saada tölkkua
näihin ongelmiin.
10923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ne kankoonpään kasvatteja ,täytyy ymmärtää,jos lusikalla saanut eivoi kauhalla vaatii.

Äänestä

Kotikasvatus hukassa. Kotiväeltä esimerkki.
Tai saisivat edes olla kotona, miksi pitää olla jatkuvasti kylillä ja nurkissa, kyräilemässä ja huutelemassa. Jos kotona olisi asiat edes jotenkin, niin voisivat olla turvallisesti siellä.

Äänestä

Ei ole välttämättä kotikasvatus huonoa.Kaveripiiri vie mennessään tai koulujen kuri on huonoa koska opettajat ei saa enää rangaista kunnolla.Pohjanlinna on yksi paha noidankattila.

Äänestä

Vanhemmat ovat syynä,, ei välitetä,,,

Äänestä
  • Pitää ymmärtää se tosiasia, että nykyajan lapset ovat aivovaurioisia.
    Tämä johtuu siitä, kun femakot alkoivat huutaa vapaata kasvatusta 80 luvulta alkaen.
    Nyt se vapaa kasvatus vetää huumeita rappukäytävissä, kouluissa välitunnilla.
    Käyttäytyminen on häiriintynyttä laumakäyttäytymistä, huutamista ja mekastamista. 24/7 kännykkä silmien alla nappi korvassa.
    Ilman kasvatusta ilman perheen turvaa kasvaneita.
    Ministeriössäkin on näitä 80 luvulla syntyneitä.
    Outoa sinänsä mutta se näkyy päälle, kasvatuksen puute, kanssaihmisten kunnioittamattomuus. Suomen tulevaisuus näyttää todella huonolta, vai sanonko suoraan että Suomella ei ole enää tulevaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pitää ymmärtää se tosiasia, että nykyajan lapset ovat aivovaurioisia.
    Tämä johtuu siitä, kun femakot alkoivat huutaa vapaata kasvatusta 80 luvulta alkaen.
    Nyt se vapaa kasvatus vetää huumeita rappukäytävissä, kouluissa välitunnilla.
    Käyttäytyminen on häiriintynyttä laumakäyttäytymistä, huutamista ja mekastamista. 24/7 kännykkä silmien alla nappi korvassa.
    Ilman kasvatusta ilman perheen turvaa kasvaneita.
    Ministeriössäkin on näitä 80 luvulla syntyneitä.
    Outoa sinänsä mutta se näkyy päälle, kasvatuksen puute, kanssaihmisten kunnioittamattomuus. Suomen tulevaisuus näyttää todella huonolta, vai sanonko suoraan että Suomella ei ole enää tulevaisuutta.

    Kuri takaisin kouluun.Niskavilloista kiinni.Karttakepillä tai metrimitalla sormien päälle napauttaa.Nurkkaan seisomaan ja jälki-istuntoa niin että varmaan muistaa. Mutta kun ei kun vanhemmat alkaa kitiseen että on pahoinpidelty. Ei ennenkään lapset kurista traumoja saanut.Se on höpöhöpö puhetta sanoa. Kyllä siinäkin jotain on kun lapsi ei ala-asteen aikaan ollenkaan kotonakaan kiroillut mutta kun siirtyi pohjanlinnan kouluun niin joka toinen sana alkoi olemaan vittua.

    Aamen.

    Äänestä

mopoautolla ajetaan täysillä stop merkin takaa toisen auton eteen pysähtymättä ja auto pyörtää edessäsi parikertaa ympäri, jos olisi osunut niin varmaan olisin saanut sakot varomattomuudesta ja tämä sokea liikennemerkejä ymmärtämätön silityksen pään päälle ja häntä ymmärretty ettei vielä käsitä että voi joutua vastuuseen toisen hengestä tai loukkaantumisesta tai oman hengen menettämisen mahdollisuudesta.

Äänestä

LASTEN KASVATUS IHAN PIELESSÄ, TÄYTYY TULLA SUPERNANNY OHJAAMAAN KUINKA LAPSIA OHJATAAN KÄYTTÄYTYMÄÄN. monesti jo parin vuoden vanhat lapset pompottaa vanhempiaan ja kännykät käteen annnetaan aamusta jo sängyssä että voidaan syödä ja pukea, sit jos ei anneta niin on ihan kauhea huuto ja melu.
sit kun menevät päiväkotiin ja kouluihin ovat täysiä terroristeja. POLIISIT hakee jo alakoululaisia pois koulusta kun ovat häiriköitä ja mitkään järkisanat ei uppoa. KUN EI OPETETA KÄYTÖSTAPOJA KOTONA , NIIN EI OSATA MYÖHEMMINKÄÄN.
Työelämässä ei jakseta kun on niin huono kunto , kun on nuoruus venuttu ja vanuttu sängyn päällä katsellen nettiä ja sitä soopaa mitä sieltä löytyy.
Jos opettajat yrittää ohjata tavoille tulee kirosanoja ja jos ilmoitetaan kotiin niin puolustetaan niitä mussukoita. Olemme tutujen kanssa jutelleet että jos me 50 luvulla syntyneet olisimme kertoneet että opettaja oli olttanut niskavilloihin kiinni niin vanhemmat olisivat ottaneet uudelleen ja kehoittaneet tottelemaan opettajien ohjeita ja eläämään kunnolla.

Äänestä

Niin tai sitten vaan yksinkertaisesti nykypäivän opettajatkaan eivät saa lapsia kuriin. Ei paljon auta lässyttämiset kyllä opettajalla tarvii olla opettajan auktoriteetti ei siihen karttakeppiä tarvitse, ei näitä vaan enään ole ku harvakseltaan. Tiä sitte mitä siä nykypäivän opettajankoulutuksessa opetetaan kaikenmoisia piiperöitä on opepöydän takana

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lapset huutelee alakoulun pihoissa´´ huumediileri`` ohi kulkiessa, Koulujen nurkilla vetävät tupakkaa ja lintsailevat , Ajavat mopoillaan ja autoillaan aiheuttaen vähältä piti tilanteita, kolareita välittämättä liikennesäännöistä ja aiheuttavat kavereilleen ja itselleen vammoja ja kuolemia todella paljon suhteessa aikuisiin.
Rangaistukset niin vähäisiä ettei kukaan välitä yhtään tehdessään niitä.
On vanhemmilla ja isoissa kouluissa ja ryhmissä varmasti vaikea saada tölkkua
näihin ongelmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu