Vihdoinkin Puumalainen tajusi lähteä Japaniin treenaamaan judoa. Siellä hän oppii judon salaisuudet kun ei niitä opi täällä Euroopassa eikä todellakaan missään Slovenian vuoristossa. Toivottavasti hän ottaa mallia Japanin judokoiden treenaamisesta ja judokulttuurista yleensä.
Puumalainen ja muutama muu Japanissa
Anonyymi-ap
642830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Luulen että Puumalaista viedään kuin kuoriämpäriä Japanissa.... Toisin oli Korpiolan, Nupposen ja Akreniuksen aikana japanissa koska heillä oli niin kiven kova pää ja olivat kaikinpuolin taitavia judokoita.
Hakkasivatko he kivipäällään vastustajia ?
Tuskin on Marden eka Jaappanin reissu 😂
Taitaa olla kun sininen pukutreeneissä. Voi aikoja, voi tapoja
70 luvun huiput olivat japanissa kerralla 2-3 vuotta,Ikosen Jussi taisi olla 5 vuotta sieltä se tekniikka ja kovuus löytyi.
Tsemppiä puumalaiselle kaikki peliin.
Kuka vtun Ikosen Jussi 🤣🤣🤣
Olympia, EM, MM ? Sanokaa Jussin yksi konkreettinen saavutus, 6 v Japanissa ei ole.
Suomen ensimmäisiä judokoita, oli tuomassa lajia maahan, pioneereja. Ansaitsee kyllä kunnioitusta Suomen judoyhteisössä.
Kolmas danin suorittanut, ulkomailla silloin piti käydä suorittamassa. Lähin paikka jossain euroopassa.
Jussi Ikonen suomen ensimmäinen 3 dan arvo,harjoitteli monta vuotta japanissa judoa,jiujitsua ja kyokushinkai karatea.
Ikonen oli ehdolla1964 tokion olympialaisiin judossa mutta julistettiin ammattilaiseksi kun teki lehdistötöitä judon ohella,judoka henkeen ja vereen ja valmistui lääkäriksi ja perusti maarianhaminaan judoseura.
Jussi oli suuri sensei ja judoka.
Oss! Rei!
Mokuso - jame - reijaoss
Muut kovia meriittejä mutta 3. dan on vain paperia.
Osssshh! Holo kumartaa. Itsekin aikanaan Max Jensenin kirjoista judotaidot Keljonkankaan Esson takana olevassa metsässä oppinut Holo kukisti maaottelussa Ruotsin Bjäärne Ulfmindottirin pystykäsilukolla. Oss ja rei. Holo mursi harjoituksissa kaikki luunsa, mutta palasi ja mursi muiden, esimerkiksi kuuluisassa Keljonkankaan Esson keskiolutbaarin tappelussa vuonna 1969.
Kuukausi treeniä Japanissa ja sen jälkeen Tokion Grand Slam kisat? Taitaa olla aika tukossa paikat.
Kohta lukotellaan ranttukaverit pystyyn niin, että luut rutisee - REI
Holo lukotti pystyyn, kaikki. Aikanaan waki-gatame oli pelätty, Holo katkoi siten käsiä kuin koivuhalkoja. Kuten Tanen ja Pertsan. Osshhh!
Kilpailujudo ja "Japanin judo" ovat nykyisin kaksi täysin eri juttua.
Kilpailuissa on tarkoitus saada pisteitä eikä esittää mitään.
Kohtuu hyvin se Japanin judo kuitenkin pärjää kilpailuissa?
Isosta massasta löytyy aina muutama huippu, vaikkei valmennus ole kaksista.
Hyvin menestyvät pienet judomaat ovat se kova juttu, silloin tehdään jotain oikein.
Suurin ongelma judon treenaamisessa on sopivien harjoitusvastustajien puuttuminen. Jonnekin Eurooppaan pitäisi perustaa pysyvä harjoituskeskus, jossa kaikki halukkaat pääsisivät harjoittelemaan tarvittaessa vaikka joka päivä.
Ammattimaisia harjoitusvastustajia pitäisi jotenkin kouluttaa lisää. Myös isoille miehille.
Siis mitä! Joku taas ihan pihalla ja sitten vaan kirjoittamaan tänne ensimmäiseksi oma ajatus... "jossakin Euroopassa" on näitä keskuksia ihan riittävästi, jonne sopii mennä harjoittelemaan vaikka heti .
Ja missä niitä "ammattimaisia harjoitusvastustajia" koulutettaisiin? Takapihalla, kirjastossa, yliopistossa?
URHEAAAA!
Hyvä idea, miksi ei ole kukaan keksinyt jo. Jonnekin vaikka Itävallan vuoristoon leiri... ei vaan, kukas sinne mitään judoleiriä ahtaisi...
Hyvä Marde. Jatka samaa rataa ja jengi itkee 😂
Mieluummin pitäisi parantaa kuin jatkaa samaa rataa, kisoissa kun tulee yleensä 1 voitto ja 2 pataan ja se ei ole hyvä tahti 😉
Näin juuri… Puumalaisella noussu kusi päähän. Ei vaan ennen vanhaa näin huipuilla käynyt. Treenattiin niska limassa japanin tyyliin vaikka oltiinki juuri voitettu PM-kisat tai Kanadan avoimet.
Treenataanko siellä vai päivitelläänkö vaan somea? URHEAn stooria yms.. treenit??
Happamia, happamia.....
Muista ensi kerralla nosta kansi, niin ei tarvitse tulla tänne "purkamaan painetta" ja voit samalla tyhjentää oman mielesi.
Aika nousujohteinen ura ollut eli jatka samaa rataa Marde
Mara on naurettava some pelle, jäis sinne japaniin
Ylivoimaisesti Suomen paras ja näkyvin judoka pitkään aikaan - get over it!
Pärjää hyvin
Suoritukset kovaa luokkaa
Näin on 12 ottelijaa sarjassa ei tarvitse kun voittaa 1 matsin siitä sijoitus 5 - 7 🤣🤣🤣 no ei ole Suomen paras. Surkeeta on Martin tekeminen tällä hetkellä.......
Kuka sitten on suomen paras? Sm kisojen vai world Rankingin perusteella?
Katsotaan SM kultamitalistit ensin, sitten wrl sijoitus niistä, näin se löytyy
Parempaa kuin koskaan ennen ja paremmaksi muuttuu, palaset ovat loksahtamassa kohdilleen.
Ps. Viimeksi Bakussa oli yli 20, ,.... kannattaisiko investoida uuteen helmitauluun
Ensin GP/GS mitallistit ....😎👍
No, jos ei sm kultaa kaapista löydy... ja ranking kyllä kertoo tarpeeksi rutiinitasosta. Kukas on ottanut useampia gp mitaleja ja sijoituksia? Siellä se vastaus on.
Yleisurheilussa olet kahdella suorituksella maailmanmestari!
Marde ollut jo pitkään
Eipä Martilla ole tänävuonna yhtään GP/GS mitallia 😉
Kenellä sitten on useampia sijoituksia tuolta tasolta...? Ja kyllä sm kisoissa vuositain mitataan kuka paras keskinäisissä mittelöissä. Se joka voittaa on parempi kuin se joka häviää. Selkeä mitari.
Martti on kautta aikojen paras suomalaisjudoka.
Kuulemani mukaan oppinut nyt Japanissa judon salaisuuden ja tulee nousemaan maailman parhaaksi.. oss ja rei!
Ei ole eikä tule
Ei ihan vielä, mutta hyvät mahdollisuudet on.
Taustajoukot mm. seura, työnantaja ja tietenkin valmennus kunnossa.
Malttia Fanit, malttia...
Japaniin asti muttei matsaa?
Turhan kova sarja, joutuu ottelemaan eikä pääse paukuttelemaan henkseleitä
Eikö???!!! Olin yksinkö ottelee.
Mutta ei hätää, BSO viikonloppuna ja mahdollisuus nähdä huippujudoa kotimaassa.
Hyvät sarjat, aikuisissa on jopa kotimaisia edustusurheilijoita mukana!
Nyt kaikki Suomen judon ytimeen Orimattilaan kannustaan kilpailijoita!
Niin, lähti treenimatkalle, eli keskittyy treenaamaan.
😂😂😂
Outoa logiiikaa, Top teamissa, Martti ei matsaa, ku ei uskolla, Valtsun kehitys pysähtyi kun lopetti yhteistyön Mälkiän kanssa , nykyisin surkeaa tekemistä, entäs sitten Saha ei näy ei kuulu, taisi tulla seinä vastaan, Rok ja Jaana pilasi hänenkin kehityksen. Voi Suomi judo minne olet matkalla. Yksi pulla ei tätä pelasta vaikka Pariisi kutsuukin.
Tuliko Oluuumpiapisteitä....?
Mutta sinä uskallat täällä nimettömänä kirjoittaa- tosi "miesoletettua".
Pystytkö kertomaan tarkemmin, mitkä osa -alueet Olinilla ei ole kehittyneet ja mistä sen huomaan, muutoin kommenttisi tuuleen piereskelyä.
Martti on kova kuntoinen urheilija, mitä sinun hölmö tölväisysi ei poista. Saat kärsiä Martin näkyvyydestä vielä vuosia, mikä on sinulle ihan oikein.
Esim tänään valtterilta tosi kovaa tekemistä
Olisit mennyt itse paikan päälle suorittamaan paremmin...... Moukka !
Häpeä kommenttiasi!
Mara on pököjen pökö! Ei tollasta mihinkään wwf huolita!
Taitaa olla arvokisavoittaja.
Jos ny EM- mitalin voittaa nii siitä ei tässä lajissa kannata numeroo tehdä! Pariisi näytti mitä voi käydä kun oikein rummutettiin etukäteen! Yks matsi ja suihkuun! Eli kallis oli lomamatka EM- mitslistille!
Katotaas käykö samal taval ku Pariisis, et kovasti pullistellaan ennen ja yks matsi ja suihkuu!
Kultaa tulee Japanin opeilla!