Tuoreimman tiedebarometrin mukaan suomalaisten usko evoluutioteoriaan on edelleen nousussa. Evoluutioteorian ymmärtää olevan totta 76 prosenttia suomalaisista. Vain alle neljännes jakaa siis kirkon näkemyksen ihmisen synnystä.
Tiedeobarometrin on teettänyt Tieteen tiedotus ry.
Ylen juttu aiheesta: https://yle.fi/a/74-20004751
https://eroakirkosta.fi/
Tiedebarometri: usko evoluutioteoriaan edelleen nousussa
10
145
Vastaukset
- Anonyymi
Väitätkö siis, että kirkko jotenkin kiistäisi evoluution? Totuus on lähinnä päinvastainen. Kirkko sitoutuu tieteelliseen maailmankuvaan, joka ei ole ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Tieteen ja uskon tehtävät ovat toki erilaisia, mutta eivät mitenkään ristiriidassa. Tämän nuoret oppivat jo rippikoulussa.
- Anonyymi
Ei kirkko, mutta esimerkiksi helluntailaiset ja jehovantodistajat kieltävät. Kirkon piiristäkin löytyy ainakin viidesläisyydessä kreationisteja.
Mutta kun huomioi, että täysin eri mieltä olevia on enää 6 %, niin heillä ei juurikaan ole merkitystä. Samaa suuruusluokkaa on se osa väestöstä, joka kiistää ilmastonmuutoksen. - Anonyymi
Molemmat luomiskertomukset ovat silkkaa satuilua ja taatusti tieteenvastaista!
On syntiä ja kadostusta. Puhtaasti teologista oksennusta.
Koko stoori jeesuksen paluustahan on suorastaan vaivaannuttava.
Raamatun väittäminen jumalan inspiroimaksi, ei taida ihan vastata tieteen näkemystä...
Stoori ylösnousemuksestakin on ihan daiju!
Väitteelle jumalan olemassaolosta ei ensimäistäkään pätevää todistusta.
"Tämän nuoret oppivat jo rippikoulussa."
Joo, ei varmaan mitään 'parhain päin' selittelyä, eihän? - Anonyymi
Mitä on tieteellisen maailmankuvan kanssa sopusoinnussa oleva "kristillinen usko"? Miten nuo rusinat tunnistetaan ja poimitaan?
- Anonyymi
Harmi, että ikäluokkia ei tuossa ilmoitettu. Olettaisin, että esim. evoluutioteorian kieltäjät ovat ikäloppuja vajakkeja, ja sen takia järkevien ihmisten prosenttiosuus kasvaa nopeaasti.
- Anonyymi
Eivät kaikki ole. Suuri osa kyllä, mutta tiedän kolme itseäni nuorempaa evoluutiokieltäjää.
Onhan mulla toki jo 68 mittarissa, mutta ikälopuksi en itseäni tunne. Helluntailaisten piirissiä evoluution kieltäminen taitaa olla suorastaan pelastuskysymys.
- Anonyymi
Erometrit voi jatkossa tarkistaa nesteen määrästä Yhdet vielä
22.07 - 23.59 - Anonyymi
Aloittajalle sen verran, että kirkko ei kiistä evoluutiota, eikä sen vastustajia ole läheskään neljäsosaa. EOS syö suuren osan ja täysin eri mieltä ihmisen kehityksestä on vain 6 % väestöstä.
- Anonyymi
Joo, kirkon ote ihmisten mielistä on todellakin repsahtanut pahasti;-D
Voi voi!
- Anonyymi
Ei kirkko ole koskaan auttanut yhtäkään ihmistä saamaan syntejään anteeksi.
Ylösnoussut Jeesus Kristus on ainoa mahdollisuutesi saada syntisi anteeksi. Hän kuoli ristillä, mutta nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä. Hän sanoo nyt: "Minulla on kuoleman ja Tuonelan avaimet."
”Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta Nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” Apt.4:12.
Pelastajamme on Henkilö; ei mikään opinkappale. Siksi .. ota vastaan Jeesus syntiesi sovittajaksi. Näin Hänen verensä puhdistaa elämästäsi pois syntisaastan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082605
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471785Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461387Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3401290Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451244Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251166Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571103Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131002- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21883