Naisten vaatteista kiihottumis kysely

Anonyymi-ap

Mistä lähtien olet kiihottunut naisten vaatteista? Mitkä vaatteet erityisesti kiihottavat? Miten kaikki sai alkunsa? Kuuluuko naisten vaatteet vielä nykyäänkin jollain tapaa itsetyydytykseesi?

Itse olen pitkään pohtinut, että mikähän siinä onkin, kun itse jo 5-6 vuotiaana tiedostamattani kiihotuin sukkahousuista ja hameista/mekoista. Tein tyynyliinoista hameita ja vein äidiltä sukkahousuja, jotka tietty silloin oli ihan liiian isoja. Toki kulli silloin kovettui ja se tuntui hyvältä, mutta että noin nuorena jo. Joskus jäin kiinni kun tyynyn alla oli sukkahousuja iso kasa. Muutama vuosi kului vielä noista ensileikeistä, ennen ku runkkaamisesta aloin mitää tajuamaan.
Edelleen tänä päivänäkin 26 vuotiaana eniten kiihottaa sukkahousut ja hameet/mekot ja on noita tullu osteltua itselle jonkin verran, joskin kiimapäissään sukkahousuilla on tapana hajota, joten niitä saa jatkuvasti ostella uusia. Toisinaan on kiva vetää naisten vaatteet päälle ja survoa dildoa anaaliin oikein antaumuksella.

20

1412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsellä kiinnostus oli jo 5-10 vuotiaana. Kaivelin äidin ja mummon kaappeja ja sovittelin pikkareita ym. Sitten jäi useaksi vuodeksi vähemälle, mutta taas n. 40v asut alkoivat kiinnostaa uudellen.
      Aluksi sovittelin vaimon sukkiksia ja pikkareita ja sitten vähitellen hankin omia vaatteita.
      Eniten tykkään sukkahousuista, stay-upeista ja sukkanauhasukista, se tunne iholla kun noita on päällä on ihana. Myös pikkarit ja rintsikat on ihania.

    • Anonyymi

      Noin 12 vuotias olin kun aloin kokeilemaan siskojen pikuhousuja ja rintaliivejä , kulli koveni kun oli nämä päällä . Nyt olen jo yli 60 v ja käytän vielä ihania naisten vaatteita kun runkkaan posliini kullini. Rintaliivit ja sukkanauhat+nylonit kiihottaa eniten . Itse käytän myös samalla anustappia kun runkkaan .
      M 64 CD 💃

      • Anonyymi

        Iseäniki kiihottaa naisten pikkarit ja rintaliivit. Itse puen rintsikat päälle jos mahdollista. Sitten runkkailen pikkareihin.

        Toisinaan kun pesen pyykiä puen rintsikat ja alushameen päälle. Laitan naisten pikkareita pesukoneeseen ja samalla runkkailen. Siinä kyllä kiihotuu


    • Anonyymi

      Noin 25v ostin marketista naisten valkoiset pitsi stringit.
      Kaksi paria. Ajoin Porvoon motarin levähdyspaikalle ja menin metsään. Riisuuduin alasti ja puin ylläni pienet stringit.
      Pitsin läpi näkymin kova kalu, se kiihotti, hieroin kalua pitsin läpi, pian kalu oli niin kova että terska ponnahti pöksyistä ulos.
      Vedin stringien narun tiukasti pakaroiden väliin ja kaluni annoin tulla esiin, runkkasin ja sain valtavan orgasmin. Pyyhin spermat stringeihin ja jätin stringit mättäälle.
      Toiset stringit puin ylleni farkkujen alle ja menin tapaamaan erästä vanhempaa miestä metsään. Keimaillen riisuin farkut ja paljastin stringipeppuni miehelle.
      Mies otti ensin hetken suuhun ja sen jälkeen pani minua takaapäin. Orgasmin sain hetkeä ennemmin kun mies laukesi minun pakaroiden väliin.

    • Anonyymi

      Olen teini ikäisestä alkaen tuoksutellut ja kiihoittunut naisten pikkuhousujen tuoksuista, ensin äidin ja tätieni sitten tyttöystävieni ja vaimoni, nykyään vanhan leskianoppini joka tietää salaisuuteni ja fantasiani jättäen aina käydessäni ihania kiimalta tuoksuvia "isoja" pikkuhousujaan tuoksutettavakseni ja spermattavaksi.

      • Anonyymi

        Mee sirkukseen pelle 🤡


    • Anonyymi

      Ihan lapsesta lähtien. Pukeudun monta kertaa viikossa naiseksi. Mekko ja stayupit on vakio kotiasu.

    • Anonyymi

      Naisten valkoiset pikkuhousut saa mut tosi kiimaiseksi,mallista riippumatta toki muunkin väriset pöksyt kiihoittaa,onhan ne intiimein vaate mitä naisella on yllään.

      • Anonyymi

        Naisten valkoiset alushousut ohuiden mustien tai ruskeiden sukkahousujen alla on hyvin visuaalinen.


      • Anonyymi

        Laitan vielä valkoisen minivekkihameen päälle. ukm61


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitan vielä valkoisen minivekkihameen päälle. ukm61

        Ukm61 olisi upeaa nähdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukm61 olisi upeaa nähdä.

        Valkoiset rintsikat, ihana ajatus olla tuossa asussa ja joku tulee takaa koskettelemaan helman alta, venyttelemään liukkaita pöksyjä. ukm61


    • Anonyymi

      Minä tykkään pitää latex leggingsit jalassa ja pitsi stringit alla ja niihin saa runkata takaa tai edestä!50v Kuopio

    • Anonyymi

      rintsikat ja sukkanauhaliivit joissa useita( vähintään kuudet) leveät nauhat tai lantioliivit saavat kulliin kyllä vipinää.

    • Anonyymi

      Isot valkoiset pikkarit, mustat, harmaat, ruskeat, beiget sukkahousut 20-100 den (kesäkuumalla nyloniset polvisukat), alushame. Noissa asuissa olen seitsemännessä taivaassa ja haluan harrastaa kaltaisieni kanssa

    • Anonyymi

      Nuorena jo katselin pyykki huoneissa koko liiviä ja pöksyjä. Vanhempana käyttänyt. Kivat sadeasut alla. Kiihoittaa liikkua ulkona.

    • Anonyymi

      Kylä naisen asut kuuluu minulla onanointisessioon. Kerran olin jotain 13 puin siskoni kapeahameisen mekon jonka pihistin kierrätykseen menevästä laatikosta. Kuljin metsässä ja jäykistynyt kalu hankautui mekkoa vasten. Sain jalat pettävän orgasmin ja mekko spermantui. Spermain mekko hieroutui jalkoja vasten ja sain uudellen. Se määräsi kohtaloni, olin mekko- ja hamekoukussa. Pian hankin liivejä ja sukkia sekä teko rinnat Tuoltaajalta jäi halu purkaantua asuihinjasuojasin niitä spermalta alushameella. Olen tavannut kaltaisiani hamerunkkareita ja aika usein laukeaminen toisgemme asuille.

      • Anonyymi

        Kyllä alkaa kuumottamaan kivasti noilla asuilla. ukm61


      • Anonyymi

        Olemme mahdollisesti tavanneet ja viettäneet pitkän illan spermaten toisiamme. Imit minut ja minäkin tein sen ensi kertaa mutten viimeistä, tosi kiihottavaa. Olit pystyvämpi kuin minä, laukesit tuplamäärän mitä minä. Jouduit vaihtamaan asuinpaikkaa. Jos olet se La.... ota yhteyttä.6


    • Anonyymi

      Anopin alusvaatteet kiihottaa. Alushousuja, rintaliivejä ja sukkahousuja tulee haisteltua ja maisteltua runkatessa. Joskus olen pukenut anopin alushousut päällekin runkatessa.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe