raskaaksi kimppakivasta

Anonyymi-ap

onko kukaan tullu raskaaksi ryhmäseksistä?

3

1756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen tullut raskaaksi kimppaseksin aikana mutta tarkoituksella.
      Mieheni ei voi saada lapsia heikon sperman takia.
      Meillä olisi ollut vaihtoehtona keinohedel-möitys joka olisi ollut tunteeton toimen-pide.
      Meillä oli vakituinen kimppamies kolmen vuoden ajan ja tämä seksisuhde jatkuu yhä.
      Päädyimme tähän kaveriin mieheni kanssa jonka jälkeen kerrottiin kaverille suunnitelmamme.
      Meni 2-3viikkoa niin kaveri suostui ja sovittiin että mieheni on lapselle isä ja biologinen isä on lapsen kummisetä.
      Poikamme syntyi 9.6.2000 ja tyttömme syntyi 6.12.2001 molemmilla on sama biologinen isä.
      Kaverimme on mieheni oloinen ja jopa hiusten ja silmien väri on sama.
      Ovat melkein saman mittaiset.
      Lapsista ei näe etteivät ole mieheni.
      Seksiä meillä on kimpassa edelleen. Kummisetä on käynyt pika käynnin kylässä lasten ollessa hereillä niin mieheni on käynyt leikkipuistossa tai ulkona leikkimässä niin äiti on saanut leikkiä aikuisten leikkejä kummisetän kanssa sillä aikaa.
      Meillä on 2 ihanaa lasta ja olemme onnellisia ja tyytyväisiä valintaamme lasten isästä.

      • Anonyymi

        sanos muuta mutta kun se on niin ihanaa olla taas raskaana


      • Anonyymi

        Vaimosta kuoriutui oikea lutka ensimmäisen raskauden aikana. Estot hävisivät ja hän oppi nauttimaan omasta kehosta. Hänestä oli ihana esitellä raskausvartaloa. Pari tuttua miestä pääsi panemaan. Sama meno on jatkunut myös muiden raskauksien aikana ja vähän niiden välissä. Kaikista villeintä meno on ollut raskauksien aikaan. Ihanaa!


    Ketjusta on poistettu 70 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe