Kertokaapa miksi kunnan nimi on Ylöjärvi? Eihän täällä ole sellaista järveä missään. Miksei nimi ole esimerkiksi Keijärvi? Entinen nimi oli Peräkunta, ymmärrän kyllä miksi se haluttiin vaihtaa.
Vastaukset 5
- Anonyymi
Ihmettelen Keijärven nimeä. Siitä tulee mieleen Gayjärvi ja täällä ei ole suurin osa asukkaista homoseksuaaleja.
- Anonyymi
Onko Alajärvelläkään Alajärvi -nimistä järveä?
- Anonyymi
Ylöjärvi on kuulunut aikanaan Pirkkalaan ja Ylöjärveä on joskus aikanaa kutsuttu Yläjärveksi vanhassa kartassa on näin kirjoitettu. Karttaan on merkitty nykyisen Keijärven kohdalle Suojanen, joka on yksi vanhimpia tiloja Ylöjärvellä. Yläjärvi nimitys kaiketi tulee siitä kun karttaa katsotaan niin Keijärvi on ylinnä Birkkalan vanhassa kartassa. Nimi on sittemmin muuntunut Ylöjärveksi. Jotenkin näin uskon nimen kanssa käyneen.
- Anonyymi
eipä ole ainut näitä on paljon tampereella on tesoma vaikka sellaista paikkaa ei ole olemassa on vain tesomajärvi
- Anonyymi
Tampereelta Ylöjärvelle muuttaneena oon aina ihmetelly ton järven nimee. Kaunis järvi mut hei haloo: "Gay-järvi". Onks täälläkin aikanaan vaikuttanu kaikki "vähemmistöjen" edustajat? Se on hullua toi ralli nykyään. Mä ymmärrän sen että jokaisella on paikkansa ja pitää olla, mut hei!? onko vähän karannu laukalle? Mä oon vaan tylsä umpihetero mutta ylpee siitä. Minkä kiven taakse me heterot mennään piiloon? 20 vuoden päästä on ihgua kun joku uskaltaa tulla "kaapista" kun se on hetero:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251145
- 671035
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93823- 77753
- 45716
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38686- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467