Kun en saa sellaista irti itsestäni vaikka kuinka manipuloisin. En kannata tätä sotaa, enkä sotia yleensäkään tietenkään mutta kun jotkut keskusteluissa sättii venäläisiä ihmisiä ja kansaa en pääse siihen täysillä mukaan millään. Olenko jotenkin epänormaali? Tulee vaan sellainen epänormaali olo kun en ole alkanut voimakkaasti samassa kuorossa mollata venäläisiä muiden mukana, ei ne mulle ole mitään pahaa tehny.
Onko minun pakko vihata venäläisiä?
254
1094
Vastaukset
- Anonyymi
Meidän järkevien ihmisten ei pidä eskaloitua vaikka Venäjää ja Venäläisiä demonisoidaan. Ukrainan kriisiin ja sotaan ei ole yhtä syyllistä, kriisi voidaan ratkaista vain neuvottelemalla. Kaikki osapuolet on toimineet jossain vaiheessa väärin. Vaikka media demonisoi niin säilytä järkevä suhtautuminen asioihin.
- Anonyymi
On tosiaan vaikealta olla neutraali ja en varsinkaan lähde tavisvenäläisiä kansana mollaamaan niinkuin nyt on tullut yleiseksi tavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosiaan vaikealta olla neutraali ja en varsinkaan lähde tavisvenäläisiä kansana mollaamaan niinkuin nyt on tullut yleiseksi tavaksi.
Venäläiset ovat kansana kollektiivisesti vastuussa Ukrainaan kohdistuvasta terrorista. He antoivat maansa kehittyä sellaiseksi väkivaltaiseksi tyranniaksi mitä se nyt taas on. Parempiakin kehityspolkuja olisi ollut tarjolla mutta venäläisitä ei ollut niihin tarttujaksi.

Hmmmm...kuitenkin meillä pidetään sankareina jostain paskastaniasta saapuneita kurkunleikkaajia.
- Anonyymi
Ei pidä vihata

Siinä venäläistrolli yrittää lyödä kiilaa taas epätoivoisena kun ihmiset ymmärtävät ettei normivenäläinen ole syyllinen heidän korruptoituineiden johtajiensa touhuihin.
Venäjän kansalainen ei voi olla kollektiivisesti vastuussa sellaisesta mihin hän ei voi vaikuttaa ja mihin erityisesti Venäjän nuorisoa on lapsesta saakka kasvatettu. Venäjä ei ole demokratia eikä sen johtoa aja eteenpäin totuus ja kehitys vaan ahneus ja levittämänsä valheet! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä venäläistrolli yrittää lyödä kiilaa taas epätoivoisena kun ihmiset ymmärtävät ettei normivenäläinen ole syyllinen heidän korruptoituineiden johtajiensa touhuihin.
Venäjän kansalainen ei voi olla kollektiivisesti vastuussa sellaisesta mihin hän ei voi vaikuttaa ja mihin erityisesti Venäjän nuorisoa on lapsesta saakka kasvatettu. Venäjä ei ole demokratia eikä sen johtoa aja eteenpäin totuus ja kehitys vaan ahneus ja levittämänsä valheet!Nimenomaan näin.
- Anonyymi
Eihän teidän ole pakko, sehän jos mikä on vapaehtoista. Minulla se on kyllä myötäsyntyistä ja vanhemmilta perittyä, jotka joutuivat lähtemään kauniista Karjalastamme viime sodan päättyessä, ja kun siellä käydessä näki miten se oli raiskattu ja pahoinpidelty ja kuinka hautakivet oli viety kolhoosin navetan seiniin ja kuinka hautuumailla haudat oli aukaistu ja pengottu etsiessä kalloista kultahampaita.
Ei voi mitään, sydäntä kouristaa kun kuulee mainittavan sanan ryssä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä venäläistrolli yrittää lyödä kiilaa taas epätoivoisena kun ihmiset ymmärtävät ettei normivenäläinen ole syyllinen heidän korruptoituineiden johtajiensa touhuihin.
Venäjän kansalainen ei voi olla kollektiivisesti vastuussa sellaisesta mihin hän ei voi vaikuttaa ja mihin erityisesti Venäjän nuorisoa on lapsesta saakka kasvatettu. Venäjä ei ole demokratia eikä sen johtoa aja eteenpäin totuus ja kehitys vaan ahneus ja levittämänsä valheet!Venäjän kansa on tuon rikollisen hallinnon uhri. Heitä on aivopesty vuosikymmenien ajan Putinin ja tuon rikolliskoplan toimesta ja opetettu alistumaan heidän määräysvaltaansa.
Koko Venäjän kansa on tuon roistokoplan uhri. Kansaa ei voi syyttää, mutta tuo rikollinen johto pitäisi saada eliminoitua.
Se on ihmeellistä, että niin suuri prosentti venäläisistä kannattaa tuota sotaa ja siihen täytyy olla syynä se, että kansa ei saa oikeaa tietoa sodasta ja sen syistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän kansa on tuon rikollisen hallinnon uhri. Heitä on aivopesty vuosikymmenien ajan Putinin ja tuon rikolliskoplan toimesta ja opetettu alistumaan heidän määräysvaltaansa.
Koko Venäjän kansa on tuon roistokoplan uhri. Kansaa ei voi syyttää, mutta tuo rikollinen johto pitäisi saada eliminoitua.
Se on ihmeellistä, että niin suuri prosentti venäläisistä kannattaa tuota sotaa ja siihen täytyy olla syynä se, että kansa ei saa oikeaa tietoa sodasta ja sen syistä.Jatkuvasti kuulee väitteitä että ei pidä vihata "tavallisia venäläisiä" jotka ovat muka syyttömiä siihen sotaan. Mutta ketkä ne siellä rintamalla sitten ryöstävät, raiskaavat, kiduttavat ja kansanmurhaavat ukrainalaisia? Ovatko ne muka jotain epätavallisia venäläisiä?
Kyllä ne ovat ihan niitä tavallisia venäläisiä jotka siellä niin mielellään ukrainalaisia ryöstävät ja murhaavat. Ihan tavallisia venäläisiä, jotka vievät pesukoneet ja jääkaapit ja kaiken mitä ei ole naulattu kiinni. Ihan tavallisia venäläisiä jotka kiduttavat vankejaan sähköiskuilla kidutuskellareissa ja hautaavat sitten kidutettuja, teloitettuja ja sidottuja vankejaan joukkohautoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkuvasti kuulee väitteitä että ei pidä vihata "tavallisia venäläisiä" jotka ovat muka syyttömiä siihen sotaan. Mutta ketkä ne siellä rintamalla sitten ryöstävät, raiskaavat, kiduttavat ja kansanmurhaavat ukrainalaisia? Ovatko ne muka jotain epätavallisia venäläisiä?
Kyllä ne ovat ihan niitä tavallisia venäläisiä jotka siellä niin mielellään ukrainalaisia ryöstävät ja murhaavat. Ihan tavallisia venäläisiä, jotka vievät pesukoneet ja jääkaapit ja kaiken mitä ei ole naulattu kiinni. Ihan tavallisia venäläisiä jotka kiduttavat vankejaan sähköiskuilla kidutuskellareissa ja hautaavat sitten kidutettuja, teloitettuja ja sidottuja vankejaan joukkohautoihin.Valitettavasti, juuriki näin 😥
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset ovat kansana kollektiivisesti vastuussa Ukrainaan kohdistuvasta terrorista. He antoivat maansa kehittyä sellaiseksi väkivaltaiseksi tyranniaksi mitä se nyt taas on. Parempiakin kehityspolkuja olisi ollut tarjolla mutta venäläisitä ei ollut niihin tarttujaksi.
Tuolla perusteella Hitlerin Saksan juutalaisetkin olisivat olleet kollektiivisesti vastuussa Hitlerin toimista. Eivätkä todellakaan olleet samaa mieltä aatun kanssa juutalaislaeista.

Mitä ne 'paremmat kehityspolut' olisivat olleet 1990-luvulla.
Venäjä ryöstettiin ja syyllinen oli Jeltsin. Venäjästä suunniteltiin USA:n pankkipiirien toimesta tehtäväksi energiaa tuottava siirtomaa.
Putin pelasti 145 miljoonaa venäläistä joutumasta näiden koukkunokka-oligarkkien palvelijoiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosiaan vaikealta olla neutraali ja en varsinkaan lähde tavisvenäläisiä kansana mollaamaan niinkuin nyt on tullut yleiseksi tavaksi.
Lopulta me rakastamme venäläisiä sankareita. Suurin osa maailmasta on oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne 'paremmat kehityspolut' olisivat olleet 1990-luvulla.
Venäjä ryöstettiin ja syyllinen oli Jeltsin. Venäjästä suunniteltiin USA:n pankkipiirien toimesta tehtäväksi energiaa tuottava siirtomaa.
Putin pelasti 145 miljoonaa venäläistä joutumasta näiden koukkunokka-oligarkkien palvelijoiksi.Kyllä ne venäjän ryöstäjät olivat KGB ja sen jälkeläiset, jotka olivat kääntäneet takkinsa. Tästä on runsaasti tutkittua tietoa, ja kirjallisuutta.
Venäjän alkuvaiheet olivat täynnä ongelmia, eikä maa olisi siitä selvinnyt, ilman lännen taloudellista apua. Jo yksistään DDR:stä palautettavat sotilaat tarvitsivat asuntoja, joita lännen rahoituksella rakennettiin jopa Karjalaan useita kerrostaloja.
KGB:n varasti Neuvostoliiton aikaiset varannot ja sijoitti (varasti) niitä länsimaihin, vieläkin on hämärän peitossa mihin kaikkeen, koska Venäjällä näitä ei ole päästy selvittämään, kuten ei muitakaan historian epäkohtia. Suurin osahan näistä rikollisista toimii nykyisin hallinnossa, joten vaatii aikansa, ennen kuin Venäjällä voidaan tätäkin suurta ryöstöä käydä läpi. - Anonyymi
Höpö höpö. Täysin Venäjän aiheuttama eskalaatio. Kenen kanssa neuvottelisit? Ei ole niin pientä asiaa, että venäläisiin voisi luottaa. Venäjälle neuvottelut ovat vain aikalisä.
- Anonyymi
Kuulkaas väärät syytökset rikkoo Mooseksen käskyt älä sano väärää todistusta....väärentäminen ja väärät syytökset on yksi synti. Lisäksi se jos syyttäjät ei tunnusta omia rikoksiaan !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosiaan vaikealta olla neutraali ja en varsinkaan lähde tavisvenäläisiä kansana mollaamaan niinkuin nyt on tullut yleiseksi tavaksi.
Piratismi ja kierrätys vielä pitää kestää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset ovat kansana kollektiivisesti vastuussa Ukrainaan kohdistuvasta terrorista. He antoivat maansa kehittyä sellaiseksi väkivaltaiseksi tyranniaksi mitä se nyt taas on. Parempiakin kehityspolkuja olisi ollut tarjolla mutta venäläisitä ei ollut niihin tarttujaksi.
Älä siinä poraa ne hyökkäsi Suomeen moneen kertaan ja Ruotsiin Viroon ne on helvettejä ollut aina mitä varastamiseen tulee huumeisiin sutenööreihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmmmm...kuitenkin meillä pidetään sankareina jostain paskastaniasta saapuneita kurkunleikkaajia.
Partajeesukset on niitä ANTIKRISTUKSIA .
- Anonyymi
Tarkoittaa arabimaiden pörssiä myös Venäjällä on pörssi ja WTC tornit sekä pankit ja varastettua maata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkuvasti kuulee väitteitä että ei pidä vihata "tavallisia venäläisiä" jotka ovat muka syyttömiä siihen sotaan. Mutta ketkä ne siellä rintamalla sitten ryöstävät, raiskaavat, kiduttavat ja kansanmurhaavat ukrainalaisia? Ovatko ne muka jotain epätavallisia venäläisiä?
Kyllä ne ovat ihan niitä tavallisia venäläisiä jotka siellä niin mielellään ukrainalaisia ryöstävät ja murhaavat. Ihan tavallisia venäläisiä, jotka vievät pesukoneet ja jääkaapit ja kaiken mitä ei ole naulattu kiinni. Ihan tavallisia venäläisiä jotka kiduttavat vankejaan sähköiskuilla kidutuskellareissa ja hautaavat sitten kidutettuja, teloitettuja ja sidottuja vankejaan joukkohautoihin.Tosi törkeintä on nyt että antikristus tekee matkimalla PIRAATTIA KOPIOITA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti, juuriki näin 😥
Juurikin vituttaa toi varastelu juurikin näin Juri
- Anonyymi
Ukrainassa suurimmat murhat on tehty aikanaan tataarit osmannit ja kasakat sitten Marx Lenin Stalin vasta teurasti koko alueen neukkula on sopinut myös Kiinaa vastaan ja turkkia minkä ymmärtää kyllä.Siellä vesillä turkki on seilannut Kleopatrat myös.Stalin pisti sileäksi muiden maat siis heimojen maat ja ryösteli päälle sitten muut arabihullut Mussolinit SULTTAANIT mihin zelenskin kuuluu ja ryöstöllä. Siitä tulee Piraattia varastelua. Turistien raiskailu on samaa vihaa.On espanjaa arabit ryöstellyt maurit ja beduiinit.Miehittää alueita asuttamalla.No nyt Ukraina ehti jo itsenäistyä stalinista mutta ....on se kauheeta toi ryöstely no temppelivuori Israelissa on kuulkaa täysin arabeilla se Sodoman Babylon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla perusteella Hitlerin Saksan juutalaisetkin olisivat olleet kollektiivisesti vastuussa Hitlerin toimista. Eivätkä todellakaan olleet samaa mieltä aatun kanssa juutalaislaeista.
Adam hiller
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne 'paremmat kehityspolut' olisivat olleet 1990-luvulla.
Venäjä ryöstettiin ja syyllinen oli Jeltsin. Venäjästä suunniteltiin USA:n pankkipiirien toimesta tehtäväksi energiaa tuottava siirtomaa.
Putin pelasti 145 miljoonaa venäläistä joutumasta näiden koukkunokka-oligarkkien palvelijoiksi.Mitäs sä täällä teet.
- Anonyymi
Moskeijassa uhrataan taas tänään vuohia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adam hiller
Arabian Addams family
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän teidän ole pakko, sehän jos mikä on vapaehtoista. Minulla se on kyllä myötäsyntyistä ja vanhemmilta perittyä, jotka joutuivat lähtemään kauniista Karjalastamme viime sodan päättyessä, ja kun siellä käydessä näki miten se oli raiskattu ja pahoinpidelty ja kuinka hautakivet oli viety kolhoosin navetan seiniin ja kuinka hautuumailla haudat oli aukaistu ja pengottu etsiessä kalloista kultahampaita.
Ei voi mitään, sydäntä kouristaa kun kuulee mainittavan sanan ryssä.Oliko Suomalaisilla ruumiilla kultahampaita suussa??
- Anonyymi
Minä vuonna Stalin aloitti kaasun myynnin Puolaan ja Saksaan ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosiaan vaikealta olla neutraali ja en varsinkaan lähde tavisvenäläisiä kansana mollaamaan niinkuin nyt on tullut yleiseksi tavaksi.
Venäläistä kaasua Lenin Stalin myi Hitlerille eikö niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmmmm...kuitenkin meillä pidetään sankareina jostain paskastaniasta saapuneita kurkunleikkaajia.
Ne pitää kuljettaa YK rahoilla takaisin nää on yk mokia. Tuhoavat kristittyjä yhdessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä vihata
Venäläiset varasti Suomesta tehtaat myös ei mitään uutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä venäläistrolli yrittää lyödä kiilaa taas epätoivoisena kun ihmiset ymmärtävät ettei normivenäläinen ole syyllinen heidän korruptoituineiden johtajiensa touhuihin.
Venäjän kansalainen ei voi olla kollektiivisesti vastuussa sellaisesta mihin hän ei voi vaikuttaa ja mihin erityisesti Venäjän nuorisoa on lapsesta saakka kasvatettu. Venäjä ei ole demokratia eikä sen johtoa aja eteenpäin totuus ja kehitys vaan ahneus ja levittämänsä valheet!Lapsille pitäisi opettaa ettei saa tehdä pahaa niin näiden lapset oppii varastamaan ennenkuin syömään itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla perusteella Hitlerin Saksan juutalaisetkin olisivat olleet kollektiivisesti vastuussa Hitlerin toimista. Eivätkä todellakaan olleet samaa mieltä aatun kanssa juutalaislaeista.
OTETAANKO NYT SE TOTUUS ETTÄ HITLERIN KAASU TULII VENÄJÄLTÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla perusteella Hitlerin Saksan juutalaisetkin olisivat olleet kollektiivisesti vastuussa Hitlerin toimista. Eivätkä todellakaan olleet samaa mieltä aatun kanssa juutalaislaeista.
Olihan juutalaisia kaikissa armeijoissa niin Stalinin kuin hitlerin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla perusteella Hitlerin Saksan juutalaisetkin olisivat olleet kollektiivisesti vastuussa Hitlerin toimista. Eivätkä todellakaan olleet samaa mieltä aatun kanssa juutalaislaeista.
Et sitten vieläkään ole muuttanut Israeliin asumaan 🇮🇱
- Anonyymi
Meiltä vei koiran
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Suomalaisilla ruumiilla kultahampaita suussa??
Joo ei ollut JUUTALAISILLA on kultapaikkoja suussa varastetuista koruista tehtyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Suomalaisilla ruumiilla kultahampaita suussa??
Arabeilla on katsokaas kaikki kulta vertaa Dubain kulta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei ollut JUUTALAISILLA on kultapaikkoja suussa varastetuista koruista tehtyä.
Räppärillä on usein kultahampaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla perusteella Hitlerin Saksan juutalaisetkin olisivat olleet kollektiivisesti vastuussa Hitlerin toimista. Eivätkä todellakaan olleet samaa mieltä aatun kanssa juutalaislaeista.
Kyllä vaan olivat. Harvempi saksalainen oli eri mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainassa suurimmat murhat on tehty aikanaan tataarit osmannit ja kasakat sitten Marx Lenin Stalin vasta teurasti koko alueen neukkula on sopinut myös Kiinaa vastaan ja turkkia minkä ymmärtää kyllä.Siellä vesillä turkki on seilannut Kleopatrat myös.Stalin pisti sileäksi muiden maat siis heimojen maat ja ryösteli päälle sitten muut arabihullut Mussolinit SULTTAANIT mihin zelenskin kuuluu ja ryöstöllä. Siitä tulee Piraattia varastelua. Turistien raiskailu on samaa vihaa.On espanjaa arabit ryöstellyt maurit ja beduiinit.Miehittää alueita asuttamalla.No nyt Ukraina ehti jo itsenäistyä stalinista mutta ....on se kauheeta toi ryöstely no temppelivuori Israelissa on kuulkaa täysin arabeilla se Sodoman Babylon.
Hengitä välillä.
- Anonyymi
Putinin avatar? Onko Putin jo kuollut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset ovat kansana kollektiivisesti vastuussa Ukrainaan kohdistuvasta terrorista. He antoivat maansa kehittyä sellaiseksi väkivaltaiseksi tyranniaksi mitä se nyt taas on. Parempiakin kehityspolkuja olisi ollut tarjolla mutta venäläisitä ei ollut niihin tarttujaksi.
Me emme ymmärrä venäläisiä, ja siitä syystä välillämme on epäluuloa vuosisatojen takaa.
En tiedä, onko todella olemassa "kansanluonne", mutta tuntuu siltä. ett suomalaiset eivät luota venäläiseen. Luotamme länsimaalaisiin, koska tapamme ja kulttuurimme ovat samanlaiset, mutta onko ortodoksiuskolla vaikutusta yhteisön tapoihin, vai miksi tunnemme vierautta venäläisen asenteisiin.
Ajattelemme, että kansanluonteissamme on iso ero. Varaudumme aina negatiiviseen.
Sieltä on Suomeen periytynyt tai siirtynyt viinan viljely, kirkasta votkaa tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, pohjanmaan kautta! Väkivaltainen pohjavire. Miesten työt, naisten puuhastelut, Ovela kaupankäynti. unohdetut sopimukset. Soromnoo!
Nämä on ne jotka korostuvat ja vieraannuttavat.
Luulemmeko vain? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset ovat kansana kollektiivisesti vastuussa Ukrainaan kohdistuvasta terrorista. He antoivat maansa kehittyä sellaiseksi väkivaltaiseksi tyranniaksi mitä se nyt taas on. Parempiakin kehityspolkuja olisi ollut tarjolla mutta venäläisitä ei ollut niihin tarttujaksi.
Tulihan sieltä järkeväkin kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä venäläistrolli yrittää lyödä kiilaa taas epätoivoisena kun ihmiset ymmärtävät ettei normivenäläinen ole syyllinen heidän korruptoituineiden johtajiensa touhuihin.
Venäjän kansalainen ei voi olla kollektiivisesti vastuussa sellaisesta mihin hän ei voi vaikuttaa ja mihin erityisesti Venäjän nuorisoa on lapsesta saakka kasvatettu. Venäjä ei ole demokratia eikä sen johtoa aja eteenpäin totuus ja kehitys vaan ahneus ja levittämänsä valheet!"Ahneus ja levittämänsä valheet"?
Sehän on ihan niinkuin meillä täällä.
Ahneus suorastaan rehoittaa, ja eiks esim. niitä sotastoryja olla käännelty ja väännelty ja muuteltu kymmeniä vuosia?
Milloin oli "erillissota" milloin "jatko" sota milloin mitäkin.
Oikeassa elämässä oli vain operaatio barbarossa sakemanni nazien kanssa...
- Anonyymi
Mikä sinun on?
Nyt tarvitset vähän terapiaa, että sinustakin tulee kunnon murhanhimoinen Venäjävihaa uhkuva naton kannattaja.
Aloitetaan manipuloin... siis terapia.
hyökkäys sota, siviiliuhri, vauva uhri, grillattu koira, lastensairaala, raiskaus, toinen raiskaus, kaikki raskattu, kidutus, kidutuskammio, kultahampaan repimis kidutus, Puolaan ammuttu ohjus, ainakin oli venäläisvalmisteinen, kyllähän nyt selenskin joukot saa siviileitä tappaa ihan vapaasti, syyttäkäämme siitäkin venäjää, putin hirviö, kauhea, hurja, kamala hirviö, venäläiset turistit pahoja, turvallisuus-uhkia, sankari Zelenskyi, slaaba ukraana, seisomme kanssanne, annamme lisää aseita, paljon jotta voitte tappaa lisää ja vierittää syyt Venäjän niskaan, ihanaa venäjävihaa, aaah, jeee, asiantutijakin on sitä mieltä, usko asiantuntijaa, ellet usko olet huono, paha, putitrolli, venäjämielinen, turha, ei sinusta ole mihinkään, vihaa nyt edes vähän, jookosta, hauku meidän kanssamme, vuf vuf, venäjä paha, venäjä, vihaa nyt, tai silmien välliin, joko nato alkaa, maistumaan, kamala sota, vain nato suojaa, ei muuta suojaa, vihaa venäjää, ja puuttinia, ylistä natoa, kumarra brysseliin, pussaa Zelenskyä, ylistä natoa, paha putin, kamalan paha.
No, joko tuntuu paremmalta?
Ellei, niin nauhoita tämä terapia kasetille ja soita päivittäin työmatkalla ja kotona, muista lukea vain sallittuja uutisia IL, IS ja YLE ja usko kaikki epäilemättä ja toista näitä sanoja.- Anonyymi
Jaahas, Pietarin trolli tuotti heti aamunavauksensa, näköjään vodkan voimalla, kuten tavallista.
Selvn päin tuskin tuollaista tekstiä syntyy edes Putlerin kannattajalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, Pietarin trolli tuotti heti aamunavauksensa, näköjään vodkan voimalla, kuten tavallista.
Selvn päin tuskin tuollaista tekstiä syntyy edes Putlerin kannattajalta.Niin juuri, olen siis "putlerin kannattaja" kun en vihaa heitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri, olen siis "putlerin kannattaja" kun en vihaa heitä?
Venäjän läheisyys ja pasifismi on tappava yhdistelmä, valitettavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän läheisyys ja pasifismi on tappava yhdistelmä, valitettavasti.
Miten viha vaikuttaa?
Viha, ärsyyntyminen ja pelko ovat keholle kaikkein rasittavimpia ja kuormittavimpia tunteita. Nämä tunteet vaikuttavat suoraan sydämen ja muiden elinten toimintaan, sekä mielentilaan. Vihan tunteiden ruokkiminen ja raivonpuuskat syövät ihmistä sisältäpäin ja niillä on selkeä negatiivinen vaikutus koko kehon toimintaan.
Eli ei vihaamisesta ole muuta kuin haittaa, vihastuminen on ok mutta vihaaminen ei.
Ei vihaa kannata lietsoa itseensä jos sitä ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri, olen siis "putlerin kannattaja" kun en vihaa heitä?
Olet mikä olet, muttet vaikuta ollenkaan järkevältä, päinvastoin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri, olen siis "putlerin kannattaja" kun en vihaa heitä?
Et ole mikään Putlerin kannattaja, vaan olet venäläinen trolli.
Sinä et vihaa venäläisiä, vaan sinä vihaat NATOn kannattajia ja valehtelet ja vääristelet heitä. Lue vaikka itse
"kunnon murhanhimoinen Venäjävihaa uhkuva naton kannattaja" Aika selvä aloitus sinulta.
NATOn kannattajat eivät vihaa Venäjää, eivätkä varsinkaan venäläisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri, olen siis "putlerin kannattaja" kun en vihaa heitä?
Jätä omaan arvoonsa tuommoiset vajaat..
- Anonyymi
Jännää, "... oli venäläisvalmisteinen". Juu, olihan se, mutta kuinka paljon Ukrainalla on "venäläisvalmisteisia" aseita? Muistaakseni oli vuoteen 1992 osa Neuvostoliittoa. Kyllä siellä niitä on jemmassa ja mistä kaikkialta niitä nyt saavatkin lahjoituksena?? Yhtä hyvin löytyy metallin-/raudanpalasista "suomi". Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Huusihan lööpit "suomalaisvalmisteisesta" tankistakin vai mikä lie oli. Ymmärrätkö, mitä se tarkoittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän läheisyys ja pasifismi on tappava yhdistelmä, valitettavasti.
Sotahulluus se tappaa. Venäjän läheisyydestä ei ollut meille uhkaa vaikka Ukraina alkoi ottaa selkäänsä. Vasta tämän maan omat, vihamieliset toimet sitä valtiota vastaan voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Silloin itse olemme kaivaneet verta nenustamme. Ei pidä isotella jenkkien eikä EU:n mieliksi naapurille joka ei meitä vastaan toiminut mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten viha vaikuttaa?
Viha, ärsyyntyminen ja pelko ovat keholle kaikkein rasittavimpia ja kuormittavimpia tunteita. Nämä tunteet vaikuttavat suoraan sydämen ja muiden elinten toimintaan, sekä mielentilaan. Vihan tunteiden ruokkiminen ja raivonpuuskat syövät ihmistä sisältäpäin ja niillä on selkeä negatiivinen vaikutus koko kehon toimintaan.
Eli ei vihaamisesta ole muuta kuin haittaa, vihastuminen on ok mutta vihaaminen ei.
Ei vihaa kannata lietsoa itseensä jos sitä ei ole.Monet eivät ymmärrä mitä eroa on vihalla ja vihastumisella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten viha vaikuttaa?
Viha, ärsyyntyminen ja pelko ovat keholle kaikkein rasittavimpia ja kuormittavimpia tunteita. Nämä tunteet vaikuttavat suoraan sydämen ja muiden elinten toimintaan, sekä mielentilaan. Vihan tunteiden ruokkiminen ja raivonpuuskat syövät ihmistä sisältäpäin ja niillä on selkeä negatiivinen vaikutus koko kehon toimintaan.
Eli ei vihaamisesta ole muuta kuin haittaa, vihastuminen on ok mutta vihaaminen ei.
Ei vihaa kannata lietsoa itseensä jos sitä ei ole.et ymmärrä psykologiasta mitään.
mutta muuten todella kaunis viesti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotahulluus se tappaa. Venäjän läheisyydestä ei ollut meille uhkaa vaikka Ukraina alkoi ottaa selkäänsä. Vasta tämän maan omat, vihamieliset toimet sitä valtiota vastaan voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Silloin itse olemme kaivaneet verta nenustamme. Ei pidä isotella jenkkien eikä EU:n mieliksi naapurille joka ei meitä vastaan toiminut mitenkään.
Totta, Ukrainan ei olisi pitänyt hyökätä Putlerin Neuvostoliittoon!
Ai niin mutta eihän ne muuten hyökänneetkään, vaan vaihtoivat oman Putlerinsa pois vallasta….
Mutta eihän niin tehdä ilman Neuvostoliiton lupaaa, eihän Valko-Venäjäkään ole tehnyt niin…. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän läheisyys ja pasifismi on tappava yhdistelmä, valitettavasti.
Se on kun niitä tietoisesti härnää, ne ärsyyntyy, suuttuu ja alkavat räiskiä ydinohjuksilla, lähettää tsetseenit aktivoimaan saariasolut eikä betakaikkonen oivalla edes jaksaa äijille rynkkyjä himoihinsa.
tukholman profetia, parhaimmassakin tapauksessa valit. tuo.
juurisyy? Suomelle ulkoasaneltu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, Pietarin trolli tuotti heti aamunavauksensa, näköjään vodkan voimalla, kuten tavallista.
Selvn päin tuskin tuollaista tekstiä syntyy edes Putlerin kannattajalta.Trollia otti todella päähän, kun ei saa Suomen kansaa tajuamaan tuon roistomaisen sodan oikeutusta. No, saihan trolli purkaa koko sappensa tuossa edellisessä kirjoituksessa,, ehkä nyt helpotti hieman.
Tuskin me Pravdaa luemme, koska siellä kerrotaan se Putinin totuus. On sentään mukavampi lukea lehtien uutisia, jotka tietää puolueettomasti kirjoitetun. Tulee asiat sellaisina kuin ne tapahtuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotahulluus se tappaa. Venäjän läheisyydestä ei ollut meille uhkaa vaikka Ukraina alkoi ottaa selkäänsä. Vasta tämän maan omat, vihamieliset toimet sitä valtiota vastaan voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Silloin itse olemme kaivaneet verta nenustamme. Ei pidä isotella jenkkien eikä EU:n mieliksi naapurille joka ei meitä vastaan toiminut mitenkään.
Ei kannata puolustella Venäjää mitenkään. Tuo Ukrainan hävittäminen on roistomainen teko. Yhtä hyvin se voi kohdistua meihin, koska tuo Putinin roistojoukko on aivan arvaamaton. Ei tiedä, mitä heidän rikollisissa päissänsä muhii.
Juuri niin!! Sotahulluus se tappaa ja siksipä meidän on päästävä Naton jäseniksi mahdollisimman pian. Silloin olemme turvassa tuolta agressiiviselta naapurilta.
Ei meillä isotella kenenkään mieliksi. Me vain varaudumme pahimmanvaralle. - Anonyymi
Sinähä se terapiaa tarvit eikä kommentoija
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää, "... oli venäläisvalmisteinen". Juu, olihan se, mutta kuinka paljon Ukrainalla on "venäläisvalmisteisia" aseita? Muistaakseni oli vuoteen 1992 osa Neuvostoliittoa. Kyllä siellä niitä on jemmassa ja mistä kaikkialta niitä nyt saavatkin lahjoituksena?? Yhtä hyvin löytyy metallin-/raudanpalasista "suomi". Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Huusihan lööpit "suomalaisvalmisteisesta" tankistakin vai mikä lie oli. Ymmärrätkö, mitä se tarkoittaa?
Eihän se tankki ollut, vaan miehistönkuljetusauto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, Pietarin trolli tuotti heti aamunavauksensa, näköjään vodkan voimalla, kuten tavallista.
Selvn päin tuskin tuollaista tekstiä syntyy edes Putlerin kannattajalta.Ei kai tuo ollut pienuuden ennätyksen saavuttanut itse Mädäjev.Runoilemassa tenttu Votka höyryissää .Terve vaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotahulluus se tappaa. Venäjän läheisyydestä ei ollut meille uhkaa vaikka Ukraina alkoi ottaa selkäänsä. Vasta tämän maan omat, vihamieliset toimet sitä valtiota vastaan voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Silloin itse olemme kaivaneet verta nenustamme. Ei pidä isotella jenkkien eikä EU:n mieliksi naapurille joka ei meitä vastaan toiminut mitenkään.
Jos Venäjän salamasota Ukrainassa olisi onnistunut, niin seuraava kohde olisi ollut Suomi.
”Putinin aivot” A. Dugin on Venäjän armeijan koulutusopuksessaan selittänyt juurta jaksain, kuinka Ukraina ja Suomi tulisi liittää Venäjään.
”Pohjois-Suomi pitäisi lahjoittaa Murmanskin aluehallinnolle ja Etelä-Suomi pitäisi liittää Karjalan tasavaltaan.” - Anonyymi
Tuo vuodatuksesi ei vaikuttanut minuun mitenkään, en nähtävästi ole altis terapioille.
Sopii katsoa peiliin miksi teitä vihataan. Kadun nainen Moskovassa sanoi kun kysyttiin mitä se arvelee Ruotsin ja Suomen Nato-anomuksesta. "Häiritsee meidän maailmanvalloitus pyrkimyksiämme". - Anonyymi
2022:11-18.13:46.59
Ajattelinkin että joku tulppa sinulla on, mutta luulin sen olevan aivoissa. Jos sinulla on kohta lähtö edessä, niin hyvää matkaa.
"Ihminen naisesta syntynyt elää vain vähän aikaa ja on täynnä ahdistusta.
Kuin kukka hän kukoistaa ja kuihtuu ja on kohta poissa kuin varjo.
Kun tuuli käy hänen ylitseen ei hätä enää ole". - Anonyymi
Kaikki ne aseet tuolla on venäläisiä turkkilaisia arabien Aasian koneita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, Pietarin trolli tuotti heti aamunavauksensa, näköjään vodkan voimalla, kuten tavallista.
Selvn päin tuskin tuollaista tekstiä syntyy edes Putlerin kannattajalta.Olisikin vodkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri, olen siis "putlerin kannattaja" kun en vihaa heitä?
Kalvikissa tuli vastaan meiltä varastettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten viha vaikuttaa?
Viha, ärsyyntyminen ja pelko ovat keholle kaikkein rasittavimpia ja kuormittavimpia tunteita. Nämä tunteet vaikuttavat suoraan sydämen ja muiden elinten toimintaan, sekä mielentilaan. Vihan tunteiden ruokkiminen ja raivonpuuskat syövät ihmistä sisältäpäin ja niillä on selkeä negatiivinen vaikutus koko kehon toimintaan.
Eli ei vihaamisesta ole muuta kuin haittaa, vihastuminen on ok mutta vihaaminen ei.
Ei vihaa kannata lietsoa itseensä jos sitä ei ole.ARVATKAAS miltä TUNTUU KUN sulta varastetaan sun kaupasta ostama huivi untuvatakki ja kello sekä kännykkä. Kiitos ja näkemiin tiedetään että jos Viroon menee KOPLI on osoite.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää, "... oli venäläisvalmisteinen". Juu, olihan se, mutta kuinka paljon Ukrainalla on "venäläisvalmisteisia" aseita? Muistaakseni oli vuoteen 1992 osa Neuvostoliittoa. Kyllä siellä niitä on jemmassa ja mistä kaikkialta niitä nyt saavatkin lahjoituksena?? Yhtä hyvin löytyy metallin-/raudanpalasista "suomi". Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Huusihan lööpit "suomalaisvalmisteisesta" tankistakin vai mikä lie oli. Ymmärrätkö, mitä se tarkoittaa?
Koko alueella on arabian Aasian aseet ja valkovenäjällä sillä Stalin harjoitti SORTOA aseilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, Ukrainan ei olisi pitänyt hyökätä Putlerin Neuvostoliittoon!
Ai niin mutta eihän ne muuten hyökänneetkään, vaan vaihtoivat oman Putlerinsa pois vallasta….
Mutta eihän niin tehdä ilman Neuvostoliiton lupaaa, eihän Valko-Venäjäkään ole tehnyt niin….Neuvosto liitto romahti onneksi ja tuli markkinataloutta joukkoon ettei kaikki jää masentuneiksi mutta keinottelijat ryöstää muilta kiertää veroja. Verot kuuluu maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kun niitä tietoisesti härnää, ne ärsyyntyy, suuttuu ja alkavat räiskiä ydinohjuksilla, lähettää tsetseenit aktivoimaan saariasolut eikä betakaikkonen oivalla edes jaksaa äijille rynkkyjä himoihinsa.
tukholman profetia, parhaimmassakin tapauksessa valit. tuo.
juurisyy? Suomelle ulkoasaneltu.SUN VARMAAN PITÄISI KÄÄNTYÄ KRISTITYKSI NIIN TIETÄISIT ETTÄ PROFETIAT TÄYTETTIIN POJASSA JEESUKSESSA GOLGATALLA. JO 2000 VUOTTA SITTEN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähä se terapiaa tarvit eikä kommentoija
PUNAINEN MERI ON SININEN JA SE ON SIINAILLA EGYPTISSÄ MISSÄ MOOSES KUOLI MENKÄÄ SINNE ETSIIN HARMAGEDDONIA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se tankki ollut, vaan miehistönkuljetusauto.
Miehistön kuljetus autoja on myyty moniin maihin ne kuuluu harjoituskalustoon ja monessa maassa niitä tehdään itse. Mutta mikä toi PUNAINEN MERI EGYPTISSÄ TEKEE TÄÄLLÄ ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotahulluus se tappaa. Venäjän läheisyydestä ei ollut meille uhkaa vaikka Ukraina alkoi ottaa selkäänsä. Vasta tämän maan omat, vihamieliset toimet sitä valtiota vastaan voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Silloin itse olemme kaivaneet verta nenustamme. Ei pidä isotella jenkkien eikä EU:n mieliksi naapurille joka ei meitä vastaan toiminut mitenkään.
Älä viitsi hei camel boots camel tupakka on ihan samaa kuin mahorkka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2022:11-18.13:46.59
Ajattelinkin että joku tulppa sinulla on, mutta luulin sen olevan aivoissa. Jos sinulla on kohta lähtö edessä, niin hyvää matkaa.
"Ihminen naisesta syntynyt elää vain vähän aikaa ja on täynnä ahdistusta.
Kuin kukka hän kukoistaa ja kuihtuu ja on kohta poissa kuin varjo.
Kun tuuli käy hänen ylitseen ei hätä enää ole".TÄÄ ON NIIN VITSI TAAS KUNINGAS SALOMON KUOLEMA TUULI KÄY HÄNEN YLITSEEN ....🤪🤪🤪🤭🤭🤩🤩🇮🇱🇮🇱🇮🇱🇮🇱🦄🦄🦄SALOMON YLITSE KÄVI TUULI EI SITÄ ENÄÄ OLE. SNIF.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalvikissa tuli vastaan meiltä varastettua.
Kontulassa varastettu koira 🐕 nähty kalvikissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kontulassa varastettu koira 🐕 nähty kalvikissa.
kaikki viha on saatanan sinuun asettamia tunteita ja ajatuksia-
https://www.youtube.com/watch?v=1_Pkdf0G7Pw
myös psykologia ja psykiatria on vihaa, jota sen harjoittajat ei itsesään tunnista.
Jeesus on se joka vapauttaa vihasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2022:11-18.13:46.59
Ajattelinkin että joku tulppa sinulla on, mutta luulin sen olevan aivoissa. Jos sinulla on kohta lähtö edessä, niin hyvää matkaa.
"Ihminen naisesta syntynyt elää vain vähän aikaa ja on täynnä ahdistusta.
Kuin kukka hän kukoistaa ja kuihtuu ja on kohta poissa kuin varjo.
Kun tuuli käy hänen ylitseen ei hätä enää ole".Taisi meillä molemmilla olla tulpat aivoissakin kaissi. Muut säily ilman.
On joo, näemmä. Luulet, ettei ole kaikilla? Toiveajattelusi on kaunista. Muistutat vaaleanpunaisia pehmolelupupuja.
---
Kiitos runosta. Riippumatta siitä oliko omasi vaiko toisen, ripaus kaunista syvällisyyttä - ja ämpärillisen verran valhetta siinä tosin onneksemme taikka epäonneksemme on.
Minun näkemykseni runoon on:
syntyy naisesta miehestä ja tavallaan Pyhästä Hengestä jos tuo sielun tänne helvetistä siiheen ruumiseen. elää sopivanmittaisen elämän, taikka liian pitkän. täynnä ahdistusta, masennusta ja syväsurupaskaa on kyllä, siinä tuo on oikeassa, mutta altruismi sekä yhteys Luojaan noilta kaavat katkaisee tosin kyllä, Kyllä kuin kukka, joka on osa luomakuntaa ja toimii ihmiskehon ja sielunkin jopa (kasveillakin on aura) samoilla universumin periaatteilla, koska on saman Luojamme luoja kuin tämä maakin joka on lihaa ja luuta sekä henkin jk tätä kehoa hallinnoi. mutta yleensähän luut jää, eikä keho poistu täysin, ja takuuvarmasti tietoisuus jää eikä mikään katoa, ainoastaan tiedostusulottuvuus muuttuu toiseksi, siinä kaikki.
mutta on olemassa maallista ajattelua, ja täysin erikseen aluksi abstraktian ja sittemmin elämyksinä ultradimensionaalista kokemiskykyä. Elämän tarkoitus lienee linkittyvän siihen, että ensimmäisestä noustaan Luojan AUTTAMINA toiseen. Epäonnistumista lienee, erinäisistä syistä, se, kun ensimmäisestä ei noustukaan koko elämänkaaren aikana toiseen. Seuraus tuosta on se, että palataan sinne, mistä tähän maailmaan aluperin kerjäsimme syntyä, oppiaksemme ja jalostuaksemme sieluvärähtelytietoisuuksina päästäksemme takas sinne mistä alunperinkin helvettiin lankesimme.
niin pelastus toimii; just kuten edes yhden hiton kerran elämässään epä-ärsySanna sanoi apu-lehden haastattelussaan; on vahvuutta pyytää apua. Hän on tosin lapsellinen, koska ei vielä tajua, että se on SUURINTA vahvuutta eikä ainoastaan vahvuutta. Mitä enemmän elämän murskaavimpia suruja taikka totuuksia kokee, sitä enemmän ko. superlatiivi solidifikoituu. Ja mitä syvemmät tuntee, sitä enemmän rukoilee, ja mitä enempi ihmeitä saa sitä omistautuneemmin Jeesusta täydellä tahdollaan täysin vapaa-ehtoisesti rakastaa. Ja tuo uudelleenrakastumisen jatkuva kierre.. se sitten synnyttää Jeesuksen, tän meidän Luojamme, jumaloinnin. Jk on kivan luonnollinen juttu, koska on perustavanlaatuisen rauhoittavaa jumaloida Luomakuntamme aitoa Jumalaa. Totuus todella vapauttaa.
Mutta vaikkakin runosi oli melkein täyspaska, minä arvostan suuresti altruismiasi, pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta, joka sen sinulle inspiroi tänne minulle hyvästeiksi laittaaksesi; sinä todella olet kristitty. vaikket sitä tulekaan vielä pitkään aikaan tajuamaan.
Kiitos kauniista eleestäsi, kuka ikinä olitkin.
Nyt onkin jo korkee aika lähteä tästä tän hyytymätulpan kans sairaalaan verikokeisiin, ultraääneenkin kai, pikkuviillollekin mahd., josko sitä sittenkin olisi vielä nuo alta 40pv toimintakykyinen; et voisi sittenkin laahustaen edes koittaa mennä noitten eturintamien väliin rukoileen, ettei ihan kaikki täältä lähtisi sit kuitenkaa ulkoasaneltujen mukaisesti eka-aallossa täysmatalaks. Et edes osa näkisi vie jäänsulamiset 2023; Toverin isänmaallinen ikiliikkuja-aliupseeri, sannukan ikiliikkuja nukeilla leikkijä, saulin sammakkokuningas vipeltäjä ja kaikki muutki nappulat mitä olla ja vaan voi, jtk puolustuskyvyttömii ovat noitten perskärpänen-tsetseeneihin verrattuna jtk tänne tulee aktivoiden samalla saariasolupaskat siiviliväestömme keskellä. Mutku eivät minua maalliset huomioneet, ja aiempi kampanja ja nyttemmin sota tuotiin Suomeen, niin ehkä sitten Jeesukselle oisivat pyyntöni sittenkin kelvollisii, ja neutroniohjukset jäisivätki siiloihinsa ja norjaan ohjaamisella täyskontakti sittenkin vältettäisiin ja tästä kansasta suuri osa, taikka jopa lähes kaikki pelastuisi - edes näistä maallisista alkuun - ja lisäaikaa rukoilla sittenkin, edes jäitten sulamiseen asti saisivat. Ei "saisimme", mutta saisivat.
sellainen olisi kaunista.
kun kaikki on koko ajan negatiivista, pelttarin isänmaallisuus minut yllätti, minua innosti ja minusta meille kaikille esimerkillistä oli, kuinka ulkoasanelluista voidaan sittenkin irtautua.
minä tulen pelttarin sielun muistamaan kyllä, kun toiselle puolelle menen. ja pelttari tulee siitä iloitsemaan paljon enemmän kuin mitä minä iloitsin siitä, että edes yksi mies kanssani ulkoasaneltuja vastaan käytännön tasolla Suomen kansan reaaliedun vuoksi nous.
kun sota alkaa olisin otettu jos Luoja asettaisi pelttarin kanssani samaan eturintamaan, nähdäkseen pelttari itse, omin silmin, sen, että mistä minä täällä naputtelin, Jumala ja ihmeet, eivät olleetkaan satuja vaan se todellinen syy sille, miksi veteraanit sanoivat, että Jumalan avulla, ihmeiden kautta, sota täysin ylivoimaista vihollista vastaan voitettiin.
pelttari itkisi onnellisuudesta - ja kiitollisuudesta siitä, että Jeesus onkin suomalaisten se suurin aito turva.
Sellainen olisi kaunista. Loppuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SUN VARMAAN PITÄISI KÄÄNTYÄ KRISTITYKSI NIIN TIETÄISIT ETTÄ PROFETIAT TÄYTETTIIN POJASSA JEESUKSESSA GOLGATALLA. JO 2000 VUOTTA SITTEN.
Pitäisi varmaan. Yritin kyllä, mutten tiedä onnistuinko koskaan tuota kääntymistäni ees aloittamaankaan.
Mutta sen sanon, et on olemassa profia, jk on ilmestyskirja, jnk punainen hevonen -vaihe on ww3 joka linkittyy suoraan kinuskien ydinsotarealiteetteihin. Se vaihe on alkamassa nyt.
Ja joo, Poika on Jeesus. Ja Jeesus on Luoja. Ja Jumala. Ja Taivaan Isä myös sekä Pyhä Henki luomaton energia kans. Oikeassa olet.
Ja kiitos kun naputtelit kaikki nää vuodet isolla, oli sinut helpompi tuon avulla tunnistaa.
:)
- Anonyymi
Ei pakko mutta viisauttahan se on. Useimmilla kansoilla se on jo hyödyllisenä ominaisuutena geeneissä.
- Anonyymi
venäjää kohtaan viha on ruotsista maahantuotua vihaa.
- Anonyymi
Unohdat, että oma armeija puolustaa nyt Suomea NATO:n kanssa. Viis Turkeista ja Unkareista. Älä turhaan hermoile.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdat, että oma armeija puolustaa nyt Suomea NATO:n kanssa. Viis Turkeista ja Unkareista. Älä turhaan hermoile.
Unohtaisinpa.
Kyse ei ole hermoilusta. Minä sanon, että tilanne tulee valuun yksykköseks.
Oma PV on kaikki mitä meillä tosiasiallisesti tulee olemaan.
Provot kannustettiin ulkoa suggeroiden, että olettehan mahd. seuraava ukraina, muistattehan talvisodan, ynnä aiemman kampanjan peittelytarve, kansannousun ohittamiseksi, mutta apua kyllä tulee kunhan vaan laitatte "kovan kovaa vastaan" ja pidätte bluffilinjaa yllä kunnes pääsette YÖN yli täysjäseniksi. Tietoisia valheita
Ulkoasanelijat tiesivät, että provot rikkoisivat saulin pitkänkin LOISTOsuhteen. Tiesivät suomalaisuuden vahvuuden jk on talvisota elokuva jota vuosittain katsoimme jk toistoaktivoivat ryssärepulsioskeemat, jnk akilleen kantapääksemme käänsivät. Turkki hyökkää kreik aluevesikiistojen ja historiallisten hampaankolokuvioiden tähden intranatona, eikä taho lisärasitteita euroopan toisella puolen sotavelvoitteena; unkari taas ymmärtää oman kansansa nettohyötyedut ja kaikki mikä meille jää tässä käteen on jenssin (lue norja) suojautuminen Suomen toimiessa tismalleen kuten kentsu vehviläinen on oivaltunut ja sen sanoo myös, Suomen rooli valtojen esitaistelijana heikentämään meidän kuitenkin merkittävällä modernihkolla armeijalla venäjää kolmossuunnasta (fin.ukr.syr)
Tämä on klassinen strategia jnk kolmasosa taktinen siirto suuremmalla pelilaudalla on Suomen täysperikadottaminen maallisena tavoitteena oikeuttaa ww3. WW3 ei tapahdu ellei:
1. Suomesta kuole kaikki
2. Norjasta kuole kaikki
3. molemmat ruotsi menetä n. 2/3 maa-aloistaan (tukholman profetia ynnä lisäkooste)
Näin tämän maailman ydinvalta tämän laskelmoi
jenssi haluaa luonnollisesti nr. 1 vaihtoehdon, koska se on ainut jk suojaa norjansa. täten kyseessä on eturistiriita, jnk todistaa mm. se että hän on itse henk koht hyperepätoivoissaan mennyt turkkiin kiristämään ja uhkailemaan turkkia vaiheittaisilla itsensä stimuloimilla turvallisuusongelmilla turkissa, ellei ratifiointi liiku; jtk alkoivatkin heti ja välittömästi niinä hiton itsarikoiskuina vai mitä siellä nyt oli ja jatkuu pian kre.tur-intranatosotana, jk on sanktio siitä ettei sulttaani erdokani nuole välilihaa kuten määrätään
Tässä kaikessa baltioitten piti seurata jos
Suomen jäsenyyttä oltaisiin odotettu, tsekattu art 5 määritelmän käytännöntulkintana että onko tasavertaisuutta vaiks etupiiripaskaa (puola todensi jälkimmäisen kaksinaismoralismin päälle) eikä paljastettu tyhminä länteen suomettumis pelikorttejamme mikä oli tismalleen mitä puttepossu tarvitsi identifikoidakseen ketkä ovat puolueettomia oikeasti ja ketkä feikkejä, ja jopa petoksellisia ja jopa suorastaan vihamielisiä
Suomenvenäläiskortti oltaisiin pelattu kuten pelttari älys ONNEKSEMME tehdä mutta alleviivatusti johon sanna alkuun kykeni, mutta kemiallisten vaikutuksen alaisena jatkuvasti olles ns. tuuliviirinä salli emootion vallata itsensä ja jätti järjenkäytön narikkaan alkaen syyttämään kaikkia venäläisiä sekoputen valinnoista; joita kaikki ven eivät tosiaankaan tue; muuten miksi joukkopako kun osittainen LKPnsä. VIRHEsiirto pois strategisuudesta ja suoraan taktisuuteen mitä ulkoasanelijat (cityofldnvatsku) meiltä tarttee kusetukseensa, täysperikatoomme sekä oikeutukseensa fraasin "eurooppa on menettäny Suomen" luoda täysmittainen ww3
Arvopaperimarkkinasijoituslainan otto chi-rus (ja muiltakin myöhemmine), mineerali- ja vesipantein tullaksemme heille hyödyllisiksi, lue positiivinen pakotepolitiikka.
Ja kristinuskoon nouseminen DOMINOIDAKSEMME ven ja kinuskei inspiroidoiden suoraan mooseksien tasoisilla ihmeillä.
Minut pyydettiin lontooseen, todellisuudessa, silloin aikoinaan varmistaakseni monetaarisen imperiumium omistajatahon maailmanvalloitus. Se tehtiin siksi, kirjaimellisesti unconditional offerina, koska missä kasparov hukkuu tietomassaan, minä hädin tuskin edes lämpiän. Tulin takaisin, koska muistin sotilasvalani, ja jäin koska yhteys tähän kansaan liikuttaa minua tavalla, jota en ole ennen kokenut. Kävin eilen kirjastossa ja katsoin kuinka kauniisti nyt kepeillä kävelevät sotavammoja saaneet, ennen täysin terveet ihmiset, menevät ja ottavat kirjan käteensä ja lukevat sivistäen itseään lisää jopa kuollessamme. Tästä on korkeampi taso, joka on pyhyyden taso jk tervehdyttäisi, eheyttäisi, sallis meijän kokea elämyksenä yhteytemme Luojaamme sekä mooseksien ihmeitä, tän kansan olles täynnä lähimmäisenrakkautta loppuunsa saakka. Mutta minä en ole tämän maan yhtään mikään, saatika jk sotavoimien komentaja taikka varsinkaan ylipäällikkö taikka operatiivinen johtaja kuten apu lehdellä pääministerin näkemys valintoja sovitteleva naikkonen on
Minä olin tavallinen äijä, jk naputtelin kolmatta vuotta jnnk mm-alafoorumille kokonaisuuksia, josta kukaan ei uskonut sanaakaan - ennen kun kaikki sittemmin tapahtui
Tuo oli se mihin pystyin. n.20 000 internetviestiä. Toisaalta, viestimies oli alokkaan jälkeen ensimmäinen sotilasarvoni, ennen ku se johtajakansio alkoi täyttyä ja sittemmin sotatoimialuekokemusta kertyä. Muuthan "eivät turhaan hermoilleet" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
venäjää kohtaan viha on ruotsista maahantuotua vihaa.
saattaa hyvinkin olla osatotuus. koska jos me vihaamme ven, ruotsi saa ikioman turvavyöhykkeen meistä, sotamielessä ja pelastuu taas kerran historiassaan..
Mutten minä ole teidän johtajanne. saulihan se on. saulinhan se velvollisuus ja vastuu tässä oli / on visioida, suunnitella ja johtaa maanSISÄISTÄ reaali-etua valvoen, ulkoasanelluilta meitä ja itseäänkin siinä samalla luonnollisesti suojellen. Ja sanna-olen ihminen-naikkonen ... sanna on taas yksi nainen suuressa ylisuuressa joukossa, kuten kaikki muutkin tämän maailman naiset - siskoani ja äitiäni myöten - jotka ovat romanttisesti ihastuneita minuun. Ensimmäisellä on ulkoasanelijoiden pakkopullat, toinen haluaa ainoastaan maata sairaan ja nyt kuolevankin ruumiin kanssa, koska täyttymys naisena ja omanlaisena olentona lienee ylioleellisinta, eikä kuulla lainkaan mitä sanon, koska taas se ulkoasaneltu. Joten tää on nyt Suomen osalta shakkimatti.
positiivinen asia tässä kaikessa on se, että sanna alkoi edes toivoa jäädä omaksi itsekseen eikä tulla koneiston yhdeksi muuksi koska tahansa toiseksi vaihdettavaksi rattaaksi vaan. Se on parempaa kuin 2019. Vaan sanna ei voi tuntea itseään, alkujuuriaan, syväluotaavasti koska se edellyttäisi yhtä kahdesta, a jk sanna yltää tässä elämässä ydinvalta tasolle mitä ei voi tapahtua ilman täyttä raittiutta tai b sanna olisi viettänyt kanssani tunnin kertoakseni hälle kuka ja varsinkin mikä hän todellisuudessa on. Jälkimmäiseen naisella oli aikaa mielinmäärin ja nyt kun nää ven tulee hard core -versiona päälle, se aika päättyy. Koska kun alaston mies rukoilee eturintamien välissä, kaikki maanpäälliset tehtävänsä lienee toteuttanut ja armahduksen pois tästä likaisesta elämästä jälkimainingeissa kai sitten saanee. Tuohon on aikaa maksimissaan 37nkö päivää. Joulua ennen kait sitten jokatapauksessa. Ja -26/-27 tienoolla nämä ihmiskunnan viimeiset 7-vuotta mumifikoituvat ja Luoja palaa roskakorittaakseen tämän kaiken likaantuneen sekä roskaksimeneen; luodakseen uuden taivaan ja uuden maan heille, joille Totuus oli rakas, syvällisyys merkityksellistä ja muidenkin hyvinvointi, mielenterveys, turvallisuus ja onnellisuus omaan onnellisuuteen kokonaisonnelisuutta lisäävästi, altruismiin ja jopa hengellisen tason pyhyyteen nousuun asti kokivat kaissi mielekkääksi.
mitä tämä sanna ei koskaan oivaltanut, näemmä, oli se, ettei hän voi koskaan olla oma ihastuttava aito itsensä niin kauan aikaa kun ulkoasaneltujen orja koittaa samanaikaisesti olla. Koska, heh, sannahan itse, menemättä täyspsykoanal. / energ.fotometrispektrumianalyysiin, on käytännössä kaikkea sitä, mikä on orjuuden vastakohtaa.
Täten.. koittakaa iloita lähimmäistenne läheisyydestä jos sellaisia teillä on, kävelyistä - jos terveytenne suo - luonnossa ja ehkä sitten edes pikku rukouksista jossa kiitätte elämästänne valmistautuen toisentasoiseen jatkumoon. Ja yleensäkin koittakaa ilahduttaa ja auttaa muita pyyteettömästi, koska noilla asioilla tulee olemaan paljon merkitystä menehtymisen hetkellä, kun vaaka sittemmin alkaa liikkua suuntaan - tai toiseen - sanellen täysin oikeudenmukaisesti miten kunkin ikioma ikuisuus sitten realisoituu.
Näillä asenteilla, näillä asetelmilla, yhden viestimiehen rajallisella terveydellä, ja ulkosaneltujen yliprosentuaalisia kokonaisstrategioita vastaan, nyttemmin jo hyvin rajallisella jäljellä oleval ajalla.. ilman samanaikaista kansallistason yhteisrukousta.. skeptisyydessä, ilman luottamusta, ilman rohkeutta luoda lisäaikaa, iskunvaimentaa, suojakuvuttaa ... ja varsinkin ilman yhtenäisyyttä ja sannan yhteyttä Luojaan.. oli tää kuvio, ennen kun se edes alkoikaan suoraan.. mikä?
shakkimatti
profetia on oikeassa; kun sota syttyy sanna tulee olemaan kovinkin ihmeissään sen suhteen mitä tulisi tehdä, ja nimanomaan siksi, koska ei tunne Luojaamme. Muttei sen väliä, koska sannahan voi aina vilkaista siinä kohtaa kullattua kiertopalkintoaan, jnk itse Jeesus sannalle mahdollisti, jotta sanna muistaisi, sodan alun ja sodan ajan hetkinä, mikä hänelle itselleen oli elämässään - tekojansa analysoiden - ylivoimaisesti kaikkein tärkeintä. Paljon yli tämän kansan, paljon yli oman ydinperheensä, suorastaan elämäntarkoituksensa
Tuoksi sanna haluttiin, omasta aidosta itsestään. Koska tuolla tavoin voit hyväksikäyttää parhautta pahuuteen, ilman, että parhaus itse edes tajuaa koskaan tarpeensa alkaa oppia elämän syntyjä syviä, saatika alkaa reintegroitumaan korkeampien terveystasojen kautta kohti omaa reaalipotentiaaliaan; joka sannan tapauksessa on sitä, mitä mooses oli. Kukaan ei usko, mutta jos katsot sannaa ja katsot moosesta, täysin saman näet; paitsi, että sanna on keski-ikäistymässä oleva fyysinen nainen ja mooses Taivaassa oleva sielu.
mooses toimi 100% tehoilla. sanna taas, parhaimpinaankin aikajaksoinaan 7%n tehoilla.
93%n nettoero.
mooses pelasti kansansa ulkoasanelluilta
mooses sai ihmeitä
mooses pelastui itse Taivaaseen 2k vuotta sitten, Jeesuksen yhteydessä
mooses pelasti kansansa pakanuudelta
ja mooses jätti meille uskonnon perinnön
- Anonyymi
Ei tarvi,mutta väkisinkin niitä rupee vihaamaan,kun kuulee mitä kauheuksia ne on tehnyt Ukrainalaisille.
- Anonyymi
Nimenomaa kuulee. Mitä olet nähnyt omin silmin? Ihmisiä kusetetaan joka päivä ja ihan jopa valtiotasolla ja maailmanlaajuisesti. Tarvitaan vaan muutama henkilö eli kusetuksen kertoja sekä komppaaja. Mieti seuraavassa työpaikan palaverissa miten sinulle myydään joku asia. Pomo myy ja kakkosmies vahvistaa pomon ajatuksia. Ihmismieli on yksinkertainen.
- Anonyymi
Mitä tekee tosi-tv "tähti" omilleen?
En vihaa venäläisiä enkä ukrainalaisia. Kumpikin omaa saman mentaliteetin, ovat yhtäkuin ex-Neuvostoliitto. Siltikään en vihaa. Vellihoususivarit täällä uhoo. Ressut ei ole kyenneet menemään edes armeijaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaa kuulee. Mitä olet nähnyt omin silmin? Ihmisiä kusetetaan joka päivä ja ihan jopa valtiotasolla ja maailmanlaajuisesti. Tarvitaan vaan muutama henkilö eli kusetuksen kertoja sekä komppaaja. Mieti seuraavassa työpaikan palaverissa miten sinulle myydään joku asia. Pomo myy ja kakkosmies vahvistaa pomon ajatuksia. Ihmismieli on yksinkertainen.
Nimenomaan riistokapitalistit kusettaa….
Voi kun ei Suomesta tullut osaa työläisten ”paratiisista” Neuvostoliitosta, kuten esimerkiksi Virosta tuli, voi niitä onnenpekkoja… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaa kuulee. Mitä olet nähnyt omin silmin? Ihmisiä kusetetaan joka päivä ja ihan jopa valtiotasolla ja maailmanlaajuisesti. Tarvitaan vaan muutama henkilö eli kusetuksen kertoja sekä komppaaja. Mieti seuraavassa työpaikan palaverissa miten sinulle myydään joku asia. Pomo myy ja kakkosmies vahvistaa pomon ajatuksia. Ihmismieli on yksinkertainen.
"Ihmismieli on yksinkertainen".
noinpa juuri. - Anonyymi
Antaa niiden sotia siellä Syyriassa Iranissa koska niillä on silmä silmästä Jehova.
- Anonyymi
Ne punainen meri jengit on tapellut sulttaaneina aina antaa niiden tapella mutta kun kun ne käy muiden päälle se on vääryyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaa kuulee. Mitä olet nähnyt omin silmin? Ihmisiä kusetetaan joka päivä ja ihan jopa valtiotasolla ja maailmanlaajuisesti. Tarvitaan vaan muutama henkilö eli kusetuksen kertoja sekä komppaaja. Mieti seuraavassa työpaikan palaverissa miten sinulle myydään joku asia. Pomo myy ja kakkosmies vahvistaa pomon ajatuksia. Ihmismieli on yksinkertainen.
DNA ÄRRÄ KIOSKI MYY Puhelinkortteja johon myyjä lataa nolla pitää setelit ja kortti on mykkä. Tää on venäjää arabiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tekee tosi-tv "tähti" omilleen?
En vihaa venäläisiä enkä ukrainalaisia. Kumpikin omaa saman mentaliteetin, ovat yhtäkuin ex-Neuvostoliitto. Siltikään en vihaa. Vellihoususivarit täällä uhoo. Ressut ei ole kyenneet menemään edes armeijaan.Ku lukee kirjan vanha testamentti Naahum ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan riistokapitalistit kusettaa….
Voi kun ei Suomesta tullut osaa työläisten ”paratiisista” Neuvostoliitosta, kuten esimerkiksi Virosta tuli, voi niitä onnenpekkoja…Kibbutsit ei maksa palkkaa ruoka ja sänky.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ku lukee kirjan vanha testamentti Naahum ...
Naahum. Kirja vanha testamentti
- Anonyymi
Toivottavasti Venäjän ymmärtäjät katsoivat eilen kaksi dokumenttia ja uutisten jälkeisen keskustelun. Kaikki käsittelivät Putinin Venäjää.
On käsittämätöntä jos noidenkin jälkeen ymmärtää Venäläistä sadismia, hyökkäys sotaa, ja omien kansalaisten julmaa vainoa. Luultavasti moni katsoja tunsi suurta vihaa diktatuuria kohtaan.
"Tangoa Putinin kanssa" dokumentin lopussa valaisevaa oli Putinin puheet perustuslaista. Vuosittain ne kääntyivät päinvastaisiksi. Valehtelu oli läpinäkyvää, ja kansaa halveksivaa.- Anonyymi
Villiyttä.
Miksi piti sotkeutua; noh koska viisaat päättäjät kykenivät ennaltahahmottamaan helposti sen, kuinka ulkoasanelijat heitä kusetti JA mikä pahinta, edelleen kusettaa.
Ovat aivan liian viisaita minulle. Hyvä ,että heillä on ne palatsinsa. Ja kaikki on hienoa ja kaunista, muka (oikeasti unettomiä öitä, levottomuutta, ahdistusta, masennusta, alkoholismia, surupaskaa, itsariajatuksia, epätoivoa jne yms valitettavaa).
Helvettiin ulkoasanelu! POIS.
Mutteihän tuohon ole saumoja, koska ei ole kanttia, koska uskotaan, vielä, etteiväthän nyt ulkoasanelijat niin pahoja olisi että TÄYSperikadottaisivat Suomen, lojaaleja orjia myöten.
Vaan kun on. Koska sannan rakkaus tytärtään kohtaan, ja ilonsa kohdatessaan ihmisiä on rakkautta. Ja rakkaus vetää puoleensa Luojan armon. Ja se pitää tän maan hengissä. Ja se että tämä kansa on vielä hengissä tarkoittaa sitä että se voi vielä pelastua helvetiltä, tullessaan uskoon ENNEN kuolemaansa. Mut jos nää kuolee, nyt, niin 5.6m menee suoraan helvettiin, noin 110 yksilön poikkeuksen poikkeuksen poikkeuksia lukuunottamatta.
Noin on näreet.
mistä minä naputtelin ei ollut nää maalliset. nää ovat helppoja. vaan isot asiat, mooseksien kokemat ihmeet, elämykset ja pelastus.
mutta minä naputtelin .. ja minä olin ainut jk naputteluni kuulin. 100sta viestistä sain vastauksen ehkä yhteen, ehkä nollaan. Ei audienssia. Ei saman aikaista kansallistason yhteisrukousta. Ei mtn muuta kuin ulkoasanelluita hamaan täysperikatoon asti, sitte.
....
38vrk Suomi
4.1v maailma
- Anonyymi
VENÄJÄ JA VENÄLÄINEN ON IKUINEN YMPÄRISTÖVALTIOIDEN TUHOOJA TAPPAJA
- Anonyymi
Suomella ja Venäjällä oli erinomaiset välit ennen päättäjien toimia. Se on yks ja sama kuinka muilla Venäjän naapureilla on ollut asiat ja ongelmat sen maan kanssa. Tämän vähäväkisen ja ilmeisen vähä-älyisen kansan olisi pitänyt keskittyä vain omiin asioihin. Tyhmää oli nokka työntää muiden asioihin jenkkien vanavedessä ja vieläpä omalla kustannuksella.

Suomella ja Venäjällä olisi yhä edelleen erinomaiset välit jos Putin olisi ymmärtänyt pitää armeijansa omalla puolellaan, eikä lähteä tappamaan ukrainalaisia.
Ainoa ihminen joka määräsi Venäjän armeijan joukot hyökkäämään, on Putin. Ei yksikään amerikkalainen, eikä yksikään eurooppalaine, eikä yksikään ukrainalainen. Vain ja ainoastaan Putin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomella ja Venäjällä oli erinomaiset välit ennen päättäjien toimia. Se on yks ja sama kuinka muilla Venäjän naapureilla on ollut asiat ja ongelmat sen maan kanssa. Tämän vähäväkisen ja ilmeisen vähä-älyisen kansan olisi pitänyt keskittyä vain omiin asioihin. Tyhmää oli nokka työntää muiden asioihin jenkkien vanavedessä ja vieläpä omalla kustannuksella.
Venäjä voi sulkea rajansa elää juuri sellaista elämää kun haluaa, mutta sen ei pidä työntyä muitten maitten rajojen sisälle tekemään tuhotöitään.
Kukaan eikä mikään ulkopuolinen halua tulla Venäjälle tappelemaan, älköön siis venäläiset tulko häiritsemään muitten maitten elämää.
Suutari pysyköön lestissään, silloin rauha säilyy maan päällä. Siispä, tyhmää on pistää nokkansa muitten maitten asioihin, tuota Venäjä ei ole sisäistänyt koskaan.
- Anonyymi
Ei ole pakko mutta et pysty välttämäänkään.
- Anonyymi
On syytä muistaa, etteivät kaikki venäläiset ole putinistiryssiä, ja tästä syystä kaikkia venäläisiä ei vihata. On myös syytä muistaa, että etteivät kaikki putinistiryssätkään ole venäläisiä. Niissä on niitäkin jotka ovat periaatteessa esimerkiksi suomalaisia.
Venäjän valtion sotarikokset, laiton sota sekä näitä kannattavat fanaatikot ovat asioita joita on erittäin terveellistä vihata. Se on osoitus siitä, että on sentään ihminen arvoiltaan.- Anonyymi
Olen päättäny ajatella mahdollisimman vähän tätä kahakkaa, vihasta nyt puhumattakaan. Olo on muuten paljon mukavampi, kun ei ajattele, eikä seuraa koko ajan missä nyt kuolee ihmisiä itse pääsee helpommalla, voi tuntua itsekkäältä mutta on paras ajatella omaa mielenterveyttä, että saa lisää elinvuosia, nauttikaa te muut vihaamisesta minä en kuluta energiaani siihen. Tilalle olen ottanut sen, että katselen paljon hyviä klassikkoelokuvia, soitan erästä soitinta, lueskelen, käyn ulkona rentoutuskävelyllä, siivoilen kotia, kuuntelen musiikki, värkkään kaikenlaista. Näin.

Kaikki ikävä vähenee toistaiseksi myös nollaamalla pää alkoholilla ja huumeilla. Itsari tuottaa pysyvän ahdistuksettomuuden.

Totta, kannattaa seurata missä syntyy ihmisiä!
Maailman väkiluku nousee 80 miljoonaa vuosittain!
Mekin saamme osamme tästä onnesta, kun holtittomasti lisääntyvää kehitysmaataustaista islampaskaa lappaa ovista ja ikkunoista Suomeen, milloin milläkin syyllä!
Väestömme vaihtuu ja vihervasemmisto hurraa, kun saa uusia äänestäjiä vielä!
Ennenkuin kehitysmaataustainen islampaska saa oman ”muslimiveljeskuntansa” Suomeen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen päättäny ajatella mahdollisimman vähän tätä kahakkaa, vihasta nyt puhumattakaan. Olo on muuten paljon mukavampi, kun ei ajattele, eikä seuraa koko ajan missä nyt kuolee ihmisiä itse pääsee helpommalla, voi tuntua itsekkäältä mutta on paras ajatella omaa mielenterveyttä, että saa lisää elinvuosia, nauttikaa te muut vihaamisesta minä en kuluta energiaani siihen. Tilalle olen ottanut sen, että katselen paljon hyviä klassikkoelokuvia, soitan erästä soitinta, lueskelen, käyn ulkona rentoutuskävelyllä, siivoilen kotia, kuuntelen musiikki, värkkään kaikenlaista. Näin.
viisasta

Jos mielenterveys on heikko, onkin parempi katella klassikkoelokuvia ja soitella erästä soitinta. Tsemppiä sulle.
- Anonyymi
Niiden pitäis muuttaa tonne arabian maahan puolikuu ja Israel .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ikävä vähenee toistaiseksi myös nollaamalla pää alkoholilla ja huumeilla. Itsari tuottaa pysyvän ahdistuksettomuuden.
Venäjän kansa turvautuu pääasiassa juuri noihin metodeihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niiden pitäis muuttaa tonne arabian maahan puolikuu ja Israel .
Kaikki on täydellisesti siten, kuten Jeesus nämä tahtoo. Jos Jeesus rakastaa saulisannoja & Co., näkee heissä toivoa taikka yhteensopivuutta Suomen kansan reaalitarpeiden kanssa ja täten haluaa ja valitsee nämä kaikki Suomen johtoon, niin Luojani tahdolle minä alistun. Ja mielelläni.
- Anonyymi
En vihaa venäläisiä mutta Z natsi Putinisti joka raiskaa ryöstää ja joukkomurhaa naapurimaan siviilejä YK:n tutkimusten mukaan kaikkialla miehitetyillä naapurimaansa alueilla herättää kyllä määrätynlaisia ajatuksia ja tuntemuksia venäjästä ja venäläisistä ihmisistä jotka tällaista toimintaa kannattaa ja tukee.
- Anonyymi
Epäilen (valitettavasti), että aloittaja tarkoituksella unohtaa "yleishumaanissa" lähestymistavassaan sen tosiasian, että venäjä on rikollisesti hyökännyt Ukrainaan Putinin johdolla. On ilmeisen hyödyllistä venäjän kannalta uhriutua, kun sen kansalaisia "vihataan". Kaiken syy ja tausta on siis helppo unohtaa, ellei sitten aleta tarjota kaiken syyksi Ukrainan natsismia ja kansanmurhaa. Mutta se on se vaihtoehto, joka ei ole purrut lainkaan. Putin laski väärin ja nyt uhriudutaan, kun venäläisiä vihataan. Just just. Toki.
Ryssä on ovela. Enkä nyt tarkoita jokaista tavallista kansalaista, vaikka kyllä häneltäkin kykyjä vaaditaan arkielämän venäjällä...- Anonyymi
Normaali venäläinen toimintatapa. Sikaillaan täysin elukkana ja tehdään kaikki kuviteltavissa olevat rikokset sekä ne joita kukaan terve ei osaisi edes kuvitellakaan.
Sitten kun tämä aiheuttaa mainehaittaa, ulistaan siitä miten häntä muka vihataan, jos vähänkin arvostellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaali venäläinen toimintatapa. Sikaillaan täysin elukkana ja tehdään kaikki kuviteltavissa olevat rikokset sekä ne joita kukaan terve ei osaisi edes kuvitellakaan.
Sitten kun tämä aiheuttaa mainehaittaa, ulistaan siitä miten häntä muka vihataan, jos vähänkin arvostellaan.Tämä. Historia opettaa myös meitä, kun Putin hakee sieltä "oikeutusta" sikailuunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä. Historia opettaa myös meitä, kun Putin hakee sieltä "oikeutusta" sikailuunsa.
Noinpa. Eikä vain putin.
- Anonyymi
Ne henkilöt jotka täällä sättivät venäläisiä ja yrittävät usuttaa ihmisiä venäläisten kimppuun, ovat oikeasti Putinin trolleja. Eivät suomalaisia, vaan Venäläisiä trolleja, joiden työnä on yrittää saada kansa jaetuksi kahtia.
Nämä samat trollit yrittävät myös esiintyä milloin vihervassareina ja milloin persuina, yrittäen saada eri puolueiden kannattajat tappelemaan keskenään.
Tuota samaa nuo samat trollitehtaan työntekijät tekivät USAssa viime vuosikymmenen alkupuolelta lähtien ja saivat Yhdysvallat jakautumaan kahteen toisiaan vihaavaan leiriin. Tästä heidän tiedusteluorganisaatiot tiesivät, mutta he eivät voineet tehdä asialle mitään koska sielläkin on sananvapaus ja erittäin huono koulujärjestelmä.
Suomessakin asiasta tiedettiin. Heistä tiedettiin jo 2007 kun he hankkivat ensimmäisen Tehtaansa Pietarissa. Suomea on suojellut sekä tieto noista trolleista ja heidän toimintatavoistaan, sekä erittäin hyvä koulujärjestelmä jossa on parin vuosikymmenen aikana panostettu myös medialukutaitoon.
Normisuomalaiset eivät venäläisiä vihaa, koska me tiedämme kuinka paljon Putin on valehdellut kansalleen omistamiensa medioiden kautta ja kuinka paljon Putin taas on tuhonnut oppositiomedioita, sekä murhauttanut niiden toimittajia.- Anonyymi
Ei se minkään ihmetyksen aihe tulisi olla.
Kaikkien pitäisi tietää kuinka Venäläinen media valehtelee kansalle ja pimittää tietoja joita kansan pitäisi tietää.
Venäläinen valtion media ei ole journalismin työkalu vaan se on propagandan työkalu, joka toimii Venäjän johdon siunauksella. - Anonyymi
jatkan vielä...
Voisit oikeasti lopettaa tuon piilovihan lietsomisen venäläisiä kohtaan ennenkuin alkaa tapahtumaan, sillä jokainen länsimaalainen ja suomalainen ihminen ymmärtää että propagandan vuoksi Putinia tukeva venäläinen ei ole "empatiakyvytön" eikä hänellä ole "vaikeaa ymmärtää heikompaa", vaikka niin yritätkin heistä valehdella.
Propagandan vuoksi Putinia kannattava venäläinen on Putinin propagandan uhri!
Varoitan tästä vain kerran ja sen jälkeen jos jatkat tuon piilovihan levittämistä tänne, väittäen että venäläiset ovat muka empatiakyvyttömiä tai että heille tuottaa vaikeuksia ymmärtää heikompiaan, tai että heillä on "isovenäläinen aate" tai "paremmuuden tunne muita kohtaan", teen sinusta ilmoituksen ylläpidolle suoraan! - Anonyymi
Hyvää analyysiä. Minäkin oon jsk miettinyt tuota samaa. Että mikä järki pirstaloida kansaa kun meitä on täällä muutenkin maailman mittapuulla lähinnä lusikallinen vain. Ei yhtään mitään järkeä.
Eli eripuraa ja vihanlietsontaa, josta seuraa se, että Suomessa lahdataan suomenvenäläisiä taikka ns. suomalaisia "putinisteja" joista sitten saadaan oikeutus venäjälle hyökätä Suomeen.
putinisti-sanaa käyttävät siis käytännössä haluavat, että Suomeen muodostuu valtiota heikentävä apartheid-sisällisota ja, että venäjä sittemmin hyökkää "pelastaakseen" suomenvenäläiset sekä suomalaiset putinistisuudet. Tosi kiva, lisää vaan tuota hei! vittu. Ei tuo kuvio kaukana suinkaan enää ole. Saattavat tulla jopa ennakkoon kuin se niiden suurlähettiläs kertoo että 100k suomenvenäläistä siviiliä ovat täällä jo hengenvaarassa. "kgbn erikoisoperaatio", hyi nny helvetti. Suomenvenäläisässän pelaamista väärinpäin jotta AIVAN vitun salettiin tulisivat päälle. hieno juttu. Meijän siviilit varmasti arvostavat suuresti.
Kyllä mediassakin on näitä mistä lie maksettuja jotka viheliäästi yrittävät alitajuntaan vaikuttaa vihjaillen, että pitäisi mennä tappamaan jotain lomakylän omistajia / työntekijöitä ja että siellä on joitan kirkkojuttuja ym. sairasta. taas, koittavat sisällisotaa, taikka anarkiapaskaa taloustuholla, taikka valtioiden välisiä, taikka ihan sama mitä kunhan Suomen kansa täystuhoutuu ULKOAtulevien käskyjen, määräysten, ohjeistuksien, saneluiden, ehdotuksien suosituksien ja vaikka sitten kuiskauksien mukaisesti. TÄYSperikadottaakseen Suomesta KAIKKI. Vittu.
putinkin ... täyttä paskaa. varas jk on kusettanut koko kansaansa kymmeniä vuosia jo. mitään jaloa taikka sivistynyttä hänessä ole. teennäinen ja pinnallinen. olen ollut hänestä tuota samaa mieltä siitä lähtien kun täällä alettiin puhua venäjästä paskavaltiona, katsoin youtubesta videoita sieltä ja muistelin toisaalta millaisia varallisuuksia noilla on maailman pörsseissä, triljoonia. varkaita. kansa elää köyhyydessä taikka kurjuudessa. samaa mitä Suomeenkin nyt ulkoasanelijat tahtoo.
täysvitunkaaos. tyhmää ja typerää.
yhteinäisyyttä sannakin viestittelee. mikä yhteinäisyys. eihän ole pian enää mitään muuta kuin epäyhtenäisyyttä kansassa. jos sanna on niin vitun innoissaan EUsta taikka UNsta taikka noista ylikansallista uravaihtoehdoistaan, niin vittu painukoot niihin sitten kokemaan sitä näennäisyhtenäisyyttään. Muuttakoot NYCiin ja menkööt UNlle työntekijäksi. Suomeen kaivataan Suomen yhtenäisyyttä rakentava johtaja, eikä mitään sellaisia joille SUOMEN pääministeriys on pelkkä välietappi urapolullaan suuremmaksi globalistiksi. Sitähän se on hänelle on. Hän puhuu tulevaisuudesta jossa ei ole enää pääministeri vaan ura jatkuu muissa kuvioissa jne. Häntä ei siis aidosti edes kiinnosta nykyinen toimenkuvansa. Se pitkästyttää häntä.
Eikä mikään yllätyskään. Onhan sen nyt tottakai paskanakki esittää kansan etua puoltavaa kansan&valtionjohtajaa kun kaikki mikä sinun on MUKA pakko olla on ulkoasanelijoitten intellektuaalinen orja. En ymmärrä miksi sannat & co. alistuu toimittamaan ulkoasanelijoille koko tän kansan täysperikaton, ml. omansa siinä samalla. Eivät kai sitten vain oivalla mihin tämä kehityskulku väistämättäkin johtaa. Sitä ei vaan niinku yksinkertaisesti tajuta.
sanna ei koskaan oivaltanut. :( väittää tiedostavansa, muttei oikeasti tee asialle mitään, jk kertoo siitä ettei ota tiedostamiaan todesta, vaan luottaa edelleen sokeasti ulkoasanelijoiden viritelmiin ITSELLEEN. koska kansan on unohtanut jo aikoja sitten. muttei niillä ole saulisannoja suosivia tavoitteita. ei ole, koska nämä molemmat tuntevat Evankeliumin. eikä nwohon tule mahtumaan YKSIKÄÄN jk Evankeliumin on edes kerran elämässään kuullut. nämä kaksi ainoastaan luulevat olevansa etuoikeutettuja selvitymään. Mutteihän se ole valit. mitään muuta kuin harhaista toiveajattelua vaa. sofistikoitunutta aivopesua jolla nämä kaksi avainasemaa ja mieltä pidetään kontrolloituina. siksi ovat surullisia molemmat. koska mitä mieli ei ymmärrä, sielunsa kyllä tuntee jo petokseksi. siellä vaan on se kognitiivinen dissonanssi välissä, joka sanoo että: olenhan minä todellisuudessa tasavertaisempi kuin nuo muut. Ja tämä ylpeys sitten sokaisee heidä näkemästä ulkoasanelijoitten todellista luonnetta ja aikomukia.. surullista.
Toisaalta. minä en ole PVstä, en poliisiylijohtaja, enkä yhtään mitään muutakaan jolla olisi ammatillinen velvollisuus suojella Suomen kansaa koska virasta on tullut aina se elanto, eli ruoka, koti ja koko elämä. jossei ketään kiinnosta että tämä kansa ulkoasanellusti täysperikadotetaan weffin ja muitten vastaavien kautta, niin sittenpähän täysperikato on tavallaan ansaittuakin, eikö. :(
ylilojaaliin perseennuolentaan voi siis toisinsanottuna ihan oikeastikin menehtyä.
ellei olisi ollut pelttaria, jk sanoi ettei jokainen venäläinen ole meille turvallisuusriski, olisi tämä maa ollut jo aikoja sitten entinen. yksi ainut mies jolla on kassit tässä maassa. enpä olis koskaan uskonut todeksi. - Anonyymi
"Suurelle osalle venäläisiä empatia ja heikomman ymmärtäminen on vaikeata. Isovenäläinen aate, ja paremmuuden tunne on ilmeistä".
villiyttä.
sivistykseen kuuluu empatian opettelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suurelle osalle venäläisiä empatia ja heikomman ymmärtäminen on vaikeata. Isovenäläinen aate, ja paremmuuden tunne on ilmeistä".
villiyttä.
sivistykseen kuuluu empatian opettelu.Ei ole tekemistä VENÄLÄISYYDEN kanssa, stereotypiana per se, poikkeuksetta, vaan yksilöt, niin Suomessa kuin missä tahansa muuallakin, jotka valitsevat röhkiä villiydessä johon liittyy nimenomaan se, ettei viitsitä oppia oikeastaan yhtään mitään kokevat rajallista elämää. Sivistynyt ihminen oppii aina uutta, joka päivä, kehittyy jalostuu, jne. villi junnaa paikoillaan sonnassa ja väittää sitä hienoksi kutsuen kutuleikkeihinsä kaikki muutkin röhkijät. Sivistynyt lukee kirjallisuutta, keskustelee oppiakseen näkökulmia, kannattaa dialogia, avoimuutta ja pitkän aikavälin hyvinvointia lisäävää toimintaa yli carpe diem älyvapauden.
sama ihminen voi olla sivistynyt, sittemmin alkukantainen ja sitten villi - riippumatta siitä missä yhteiskunnassa asuu. Mutta totuus on se, että on olemassa kristillisiä yhteiskuntia jossa sivistys korostuu ja muita joissa villiys kursivoituu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se minkään ihmetyksen aihe tulisi olla.
Kaikkien pitäisi tietää kuinka Venäläinen media valehtelee kansalle ja pimittää tietoja joita kansan pitäisi tietää.
Venäläinen valtion media ei ole journalismin työkalu vaan se on propagandan työkalu, joka toimii Venäjän johdon siunauksella.Juuri niin!! Kun kansalle kerrotaan asiat, niin kuin tuo rikollinen Putinin media kertoo, eihän kansa tiedä mitään, mitä todella tapahtuu. Tuo Zaharova on yhtä rikollinen, kun hän toistaa noitten roistojen mielipiteitä noissa venäläisissä medioissa. Halveksittava ihminen.
Venäjän kansa on kansa, joka todella pimeydessä vaeltaa. Kansaa ei voi syyttää, jos he ovat tietämättömiä todellisuudesta.
Ehkä venäläisten silmät joskus avautuvat huomaamaan tuon rikollisen johtoporukan, joilla ei ole muuta ajatuksissaan kuin saada mahdollisimman paljon hamuttua omaisuutta eläkepäivikseen ja lapsilleen ja lastenlapsilleen. Se on eliitti Venäjällä, joka hyvin elää omassa kuplassaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkan vielä...
Voisit oikeasti lopettaa tuon piilovihan lietsomisen venäläisiä kohtaan ennenkuin alkaa tapahtumaan, sillä jokainen länsimaalainen ja suomalainen ihminen ymmärtää että propagandan vuoksi Putinia tukeva venäläinen ei ole "empatiakyvytön" eikä hänellä ole "vaikeaa ymmärtää heikompaa", vaikka niin yritätkin heistä valehdella.
Propagandan vuoksi Putinia kannattava venäläinen on Putinin propagandan uhri!
Varoitan tästä vain kerran ja sen jälkeen jos jatkat tuon piilovihan levittämistä tänne, väittäen että venäläiset ovat muka empatiakyvyttömiä tai että heille tuottaa vaikeuksia ymmärtää heikompiaan, tai että heillä on "isovenäläinen aate" tai "paremmuuden tunne muita kohtaan", teen sinusta ilmoituksen ylläpidolle suoraan!Siitä vaan ilmoituksia tekemään. Ennemminkin kannattaisi puuttua venäläiseen disinformaatioon, jota täällä esiintyy runsaasti.
Vetoat Venäjällä tehtyyn tiedoitukselliseen aivopesuun, ja kansalaisten tietämättömyyteen. Sekään ei pidä paikkaansa, nykyisessä sähköisessä tiedonvälityksessä. Onhan ajat muuttuneet 30-luvun Stalinin ajoista, silloin ei todellakaan vastakkaista tietoa saanut. Ja nykypäivän Venäjää verrataan noihin aikoihin, mikä ei ole kaukaa haettu.
Paljon Venäjällä matkustaneena, jo Neuvostoliiton aikoina olen huomannut venäläisen kansanluonteen poikkeavuudet demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja jopa eläinsuojeluun. Näistä olisi paljonkin esimerkkejä, mutta jääköön ne kertomatta, tulisi turhan pitkä tarina. Empatiakyvyttömyys, ei ole sama, kuin ystävällinen kohtaaminen, ja korulauseet ensikohtaamisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkan vielä...
Voisit oikeasti lopettaa tuon piilovihan lietsomisen venäläisiä kohtaan ennenkuin alkaa tapahtumaan, sillä jokainen länsimaalainen ja suomalainen ihminen ymmärtää että propagandan vuoksi Putinia tukeva venäläinen ei ole "empatiakyvytön" eikä hänellä ole "vaikeaa ymmärtää heikompaa", vaikka niin yritätkin heistä valehdella.
Propagandan vuoksi Putinia kannattava venäläinen on Putinin propagandan uhri!
Varoitan tästä vain kerran ja sen jälkeen jos jatkat tuon piilovihan levittämistä tänne, väittäen että venäläiset ovat muka empatiakyvyttömiä tai että heille tuottaa vaikeuksia ymmärtää heikompiaan, tai että heillä on "isovenäläinen aate" tai "paremmuuden tunne muita kohtaan", teen sinusta ilmoituksen ylläpidolle suoraan!Kyllä ihmetyttää tuollaiset tiukkapipot.Sinulla on just se venäläinen näkökanta,että sinä olet ainoastaan oikeassa ja muiden mielipiteillä ei ole mitään arvoa.Jos joku esittää sinusta eroavan mielipiteen.Siitä täytyy tehdä ilmoitus jollekin väkivaltaiselle turvallisuus virastolle .Et tajua kuinka läntinen demokratia pelaa.Huom.se ei ole diktatuuri!!!!!!!
- Anonyymi
Jatka samaan malliin. En kannata mennä joukon mukana kerran se ei hyvältä tunnu. Itseänikään ei vihanlietsonta "sytytä".
- Anonyymi
Et ole epänormaali. Harva vain ymmärtää sitä tosiasiaa, että mielenvikaiset päättäjät ympäri maailmaa, Suomi mukaanlukien, lietsoo sitä sotaa. Kansalaiset on täysin syyttömiä, paitsi siltä osin, että äänestävät noita mielenvikaisia. Kukaan äiti ja isä, ei tee lapsia tähän maahan, että ne vietäisiin pakosta tapettavaksi. Kukaan äiti ja isä ei halua lapsiaan mielenvikaisten takia tapettavaksi. Esim tämän maan päättäjät haluaa ehdottomasti meidän lapsemme tapettavaksi, koska omat kakaransa on vasta pieniä, niin ei ole mitään huolta noilla.
- Anonyymi
Minä vain olen kokenut oloni vähän eriskummalliseksi ja vaivautuneeksi keskusteluissa kun en kykene tai jaksa niin voimakkaasti kritisoida ja haukkua venäläisiä ihmisiä. Ehkä tähän vaikuttaa se, että olin aikoinaan vuosia huonoissa väleissä siskoni kanssa ja vihasin häntä sydämeni pohjasta, mutta pääsin siitä tunteesta eroon anteeksiantamalla, ehkä siksi en jaksa alkaa kantamaan enään samaa vihan taakkaa, ( aloittaja)

Taidat liikkua jokseenkin mielisairaissa porukoissa jos kaikki ympärilläsi muka kritisoivat ja haukkuvat venäläisiä ihmisiä.
Suosittelen että vaihdat maisemaa koska kaikki suomalaiset lähinnä säälittelevät sitä kuinka tavalliset venäläiset saavat kärsiä hullun Putinin ja hänen hännystelijöiden ahneuden vuoksi.
- Anonyymi
Miksi venäläisiä pitäisi vihata? Riittää, kun tuntee syvää inhoa Kremlin natseja ja näiden sotarikoksiin lähettämiä örkkijoukkoja kohtaan!
Tavallisia venäläisiä kohtaan voi tuntea sääliä, kun niillä on kusipäiset natsit niitäkin piinaamassa.
Eiköhän koko sivistysmaailma inhoa Venäjän natsiregiimiä! Mun mielestä Venäjän johtoa on hyvä vihata koko sydämen kyllyydellä! Mut ei venäläisiä! Siinä on vissi ero.
- Anonyymi
Varsikin kun 70% venäläisistä kannattaa Putinin toimia ja 50% sotaa!
Tottakai siinnä on vissi ero! Anonyymi kirjoitti:
Varsikin kun 70% venäläisistä kannattaa Putinin toimia ja 50% sotaa!
Tottakai siinnä on vissi ero!Ok, en tiennyt.
Anonyymi kirjoitti:
Varsikin kun 70% venäläisistä kannattaa Putinin toimia ja 50% sotaa!
Tottakai siinnä on vissi ero!Tosin nuo lukusi kuullostaa aika hurjalta. Hevosmiesten tietotoimistolta?
- Anonyymi
Kaikista ei tarvi tykätä mut niiden kanssa voi tulla toimeen, sanotaan.
No se pätee työ- ja kouluelämässä. Mutta tässä tilanteessa on vaikeaa soveltaa.
Vihaaminen sinänsä on ihmistä kuluttava tunne, mieluummin ignoroisin sen koko porukan pois mielestä, pois lännestä.
Eivätkö he itsekin halua elää omassa "kuplassaan" mihin he meidän läntistä kulttuuriaan tarvitsee. En muutenkaan pidä globalisaatiosta, miksi pitää sekoittaa yleensä toisia omaan elämäänsä.
Kauppaa voi käydä ottamatta kauppiaita tai ostajia kotiinsa.
Jos jokainen valtio pysyisi omissa oloissaan, maailma olisi paljon parempi paikka.
Kaikki typeryys on lähtöisin rikun ja tunnan tyyppisistä "seikkailijoista" joiden on pitänyt lähteä katsomaan maailmaa ja kehumaan/haukkumaan omia olojaan.- Anonyymi
Kyllähän tavis venäläisiäkin vihataan, eräs yksinhuoltaja äiti kertoi että hänen lastaan on koulussa kiusatttu venäläisyyden takia ja tämä äitikin on kokenut huonoa käytöstä, hän harkitsee maasta muuttamista.
Ja se, että venäläisille perheille ei anneta lupaa tai viisumia käydä täällä lisää tätä vihaa venäläisiä kohtaan etnisenä kansana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän tavis venäläisiäkin vihataan, eräs yksinhuoltaja äiti kertoi että hänen lastaan on koulussa kiusatttu venäläisyyden takia ja tämä äitikin on kokenut huonoa käytöstä, hän harkitsee maasta muuttamista.
Ja se, että venäläisille perheille ei anneta lupaa tai viisumia käydä täällä lisää tätä vihaa venäläisiä kohtaan etnisenä kansana.Ihan varmasti on kertonut. Kaikki uskovat!
Noita säälinkeräysjuttujahan tuli Venäjän trollitehtailta sodan alkupäivinä aina tuossa päivän ja sitten iltapäivien aikaan kohdemaissa, kun trollitehtaan työtehtävät vaihtuivat ja trollailu kohdistettiin ensin kodissaan oleviin äiteihin ja sitten työstä palaaviin äiteihin.
Esimerkiksi vauvalehden palstoilla kuin myös muiden maiden vastaavilla äitiyspalstoilla oli siihen aikaan useita "venäläisiä äitejä" kertomassa joko omista kokemuksistaan tai ystävänsä kokemuksista, tai sitten ihan "suomalaisia äitejä" kertomassa, kuinka heidän lastaan oli kiusattu kun päällä oli ollut esimerkiksi venäläisiä vaatteita.
Ne teidän säälijuttunne vaan loppuivat lyhyeen kun ihmisille paljastettiin että tehtailitte niitä kellontarkkuudella ja kun varsinkin ensimmäisen päivän aikana teidän aikataulut kusivat täydellisesti kun aloitte suoltamaan säälijuttuja vaikka A) länsimaiset lapset eivät voineet vielä tietää Ukrainan tapahtumista B) länsimaiset lapset olivat vielä tiukasti kouluissaan opiskelemassa, eivätkä voineet itkeskellä äideilleen kuinka kaverit olivat muuttuneet kiusaajiksi muka heti kun Venäjän joukot olivat astuneet rajan yli Ukrainaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän tavis venäläisiäkin vihataan, eräs yksinhuoltaja äiti kertoi että hänen lastaan on koulussa kiusatttu venäläisyyden takia ja tämä äitikin on kokenut huonoa käytöstä, hän harkitsee maasta muuttamista.
Ja se, että venäläisille perheille ei anneta lupaa tai viisumia käydä täällä lisää tätä vihaa venäläisiä kohtaan etnisenä kansana.Ihan tavis suomalaisia vihataan ja kiusataan koulussa ensimmäisestä luokasta alkaen. Valitammeko venäjälle?
- Anonyymi
Uhri on aina syyllinen: pahoinpitelyt, raiskaukset
Ettäs tiedätte
russofobia, miksi venäjää pelätään, eihän se tee mitään naapurellekaan - Anonyymi
Ei vihata. Ollaan ihan coolisti ja lähetetään ukrainaan lisää aseita vihaajien tappamiseen. Siinä on se niksi.
- Anonyymi
Iso mummoni oli myös vnäläisten ”ylimpiä ystäviä” kun Stalinistit tappoivat hänen miehensä epäonnistuneessa erikoisoperaatiossa 1944….
- Anonyymi
Vihastuminen on eri asia kuin vihan kantaminen. Viha kalvaa sisältä ihmistä, sitä on varottava.
- Anonyymi
Pyrkivät valloittamaan eduskunnan ja melkein onnistuivat Hassin ja Kontulan edeltäjien kanssa!
Suomi maksoi kaikki korvaukset Stalinin ”erikoisoperaatiosta” ainoana maana!
- Anonyymi
On se outo juttu. Saksalaisiakin vihattiin jostain syystä kovasti 30- ja 40-luvulla.
- Anonyymi
Ainoat jotka eivät vihanneet saksalaisia siihen aikaan olivat natseja.
Ja katsokaa nyt. Kaikki jotka eivät vihaa Venäjän toimia, ovat myöskin natseja jotka kumartavat Putleria!
- Anonyymi
Ei sotaa toivo, ei sotaa toivoa, voi venäläiset milloinkaan….!
Eiköhän tämä kuulla taas näiden Sinikka Sokkien vapputilaisuudessa kansalaistorilla täällä Stadissa… - Anonyymi
Ketkä ovat valinneet Putinin venäjän johtoon?
Kiinalaisetko?- Anonyymi
Vaalivilppi?
- Anonyymi
Putinin taustalla vaikuttavat kovan linjan kommunistit jotka halusivat Venäjän palaavan takaisin Neuvostoliiton aikaan.
Nuo samat vaikuttajat pettivät Gorbatshovin, mistä Gorbatshov valitti viimeisessä puheessaan Duumalle, ennenkuin hänet kammettiin pois paikaltaan.
Nuo samat vaikuttajat valehtelivat Jeltsinille että Putinista, täydellisestä mitättömyydestä ja tuntemattomasta pellestä, tulisi muka hyvä presidentti maalle. Jeltsin paljasti Clintonille tehneensä silloin elämänsä pahimman virheen.
Venäjällä ei toimi demokratia sillä tavoin kuin me sen ajattelemme toimivan. Putin nousi "mitättömyydestä", koska hän oli hyödyllinen ja omasi selkeän poliittisen profiilin. Kukaan mitättömyys ei Venäjällä nouse maan johtoon, vaikka olisi kuinka helvetisti rahaa tai kasvoja, koska siellä määräävät eri tasoilla olevat hyödylliset ihmiset jotka tekevät palveluksia toisilleen.
Venäjä ei ole ollut koskaan demokratia, koska demokratia ei toimi sillä tavoin että virkamiehet nostelevat ihmisiä esiin!
Tästä syystä Venäjän salainen poliisi on ollut niin tehokas vaientamaan oppositiovastustajat, eikä sitä ole pystytty kaatamaan "demokraattisilla" vaaleilla. Venäjän vitsaus ja tehokkuus on sen sisäänrakennettu korruptoitunut järjestelmä joka ei ole demokratiaa nähnytkään!
Kansa ei ole valinnut Putinia koskaan johtoon!
- Anonyymi
Siellä Venäjällä sinun elämäsi tulisi aika vaikeaksi, jos vihaisit kaikkia.
- Anonyymi
Fiksuja löytyy myös Venäläisten kansalaisten joukosta. Harvassa ovat kuitenkin. Enemmistö on venäjän valemedian tietojen varassa ja sen perusteella muodostaneet mielipiteensä. Ovat siis pihalla kuin lumiukot maailman tilanteesta.
- Anonyymi
Olen käynyt Venäjällä, lähinnä maaseudulla, Jaroslavlissa, tavalliset venäläiset ovat todella mukavia, vieraanvaraisia, pistävät aina parasta pöytään, on ihan turha väittää että venäläinen ihminen on sen takia vihattava kun on venäläinen, he ovat erittäin isänmaallisia ja he haluavat säilyttää perinteensä, seurallista väkeä.
Tämä on typerää ja vaarallista leimata koko kansaa niinkuin nyt on käymässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen käynyt Venäjällä, lähinnä maaseudulla, Jaroslavlissa, tavalliset venäläiset ovat todella mukavia, vieraanvaraisia, pistävät aina parasta pöytään, on ihan turha väittää että venäläinen ihminen on sen takia vihattava kun on venäläinen, he ovat erittäin isänmaallisia ja he haluavat säilyttää perinteensä, seurallista väkeä.
Tämä on typerää ja vaarallista leimata koko kansaa niinkuin nyt on käymässä.Missä muka niin on käymässä? Viitsitkö lukea koko ketjua? 90 % ketjun viesteistä paljastaa sen ettei venäläisiä vihata ja että ainoat jotka heitä näyttävät muka vihaavansa, ovat venäläistrolleja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen käynyt Venäjällä, lähinnä maaseudulla, Jaroslavlissa, tavalliset venäläiset ovat todella mukavia, vieraanvaraisia, pistävät aina parasta pöytään, on ihan turha väittää että venäläinen ihminen on sen takia vihattava kun on venäläinen, he ovat erittäin isänmaallisia ja he haluavat säilyttää perinteensä, seurallista väkeä.
Tämä on typerää ja vaarallista leimata koko kansaa niinkuin nyt on käymässä.Totta!
Kukahan on Venäjän seuraava diktaattori… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta!
Kukahan on Venäjän seuraava diktaattori…Jonka vaalivilppi valitsee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jonka vaalivilppi valitsee?
Ei kommunismi ole kommunistien syytä!
Ei islam ole islamistien syytä!
Ei kansallissosialismi ole kansallissosialistien syytä!
Onhan näitä hienoja aatteita maailmassa kannatajineen, jotka eivät ole tietenkään kannattajiensa syytä…. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen käynyt Venäjällä, lähinnä maaseudulla, Jaroslavlissa, tavalliset venäläiset ovat todella mukavia, vieraanvaraisia, pistävät aina parasta pöytään, on ihan turha väittää että venäläinen ihminen on sen takia vihattava kun on venäläinen, he ovat erittäin isänmaallisia ja he haluavat säilyttää perinteensä, seurallista väkeä.
Tämä on typerää ja vaarallista leimata koko kansaa niinkuin nyt on käymässä."he haluavat säilyttää perinteensä"
Tuossahan se ongelma juuri on. Venäläinen perinne hyökätä naapurimaihin.
Jos venäläisillä ei olisi tuota perinettä, heitä ei vihattaisi ollenkaan. En tiedä, kuinka ainakaan Venäjän johtajat selviäisivät siitä, jos venäläisiä ei vihattaisi.
- Anonyymi
VENÄJÄ ON MAILMAN HYÖKKÄÄVIN MAA, NÄIN ON NÄREET JA KONEELTASIKIN SEN LÖYDÄT MITEN TÄMÄ KÄY IHMISYYDEN PÄÄLLE NAAPURIVALTIOISSAAN.
- Anonyymi
Etsisitkö näppäimistöltäsi sellaisen näppäimen jossa lukee caps lock.
Paina sitä yhden kerran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etsisitkö näppäimistöltäsi sellaisen näppäimen jossa lukee caps lock.
Paina sitä yhden kerran.hän on kirjoittanut noin jo vuosia. se on hänen se tyylinsä. meitä monia se lähinnä viihdyttää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hän on kirjoittanut noin jo vuosia. se on hänen se tyylinsä. meitä monia se lähinnä viihdyttää
Joskus muinoin eräs Pasi Kuikka kirjoitti tuolla tavalla. Siellä missä kulloinkin oli, aina satoi.
Vähemmästäkin ihminen alkaa kirjoittaa vain isoilla kirjaimilla.
- Anonyymi
Ei ole sitten aloittajalla kokemusta noista , muuta vaikka aluksi naapuriin asumaan niin siitä se lähtee,,,,,
- Anonyymi
Kokemusta mistä noista?
- Anonyymi
Natokiima aiheuttaa kaikenlaista vihaa ja uhoa.
- Anonyymi
Venäjämielisyys tuhoaa kriittistä ajattelukykyä ja tekee ihmisestä natsismiin taipuvan ääliön.
Kuinka kukaan tunteva, tasapainoinen ja fiksu ihminen ikinä voisi olla venäjämielinen ja antaa tukensa sellaisille hirviöille mitä Putler ja hänen Kremlin lähipiirinsä edustaa? Lähipiiristä vaikkapa se "Putinin kokki", täysin psykopaattinen seinähullu murhaaja-rikollinen.
Eli Putinkiima se vihan ja uhon lähde on idiootteja varten! - Anonyymi
Tästäkin ketjusta näet että asia on täysin päinvastoin.
Vihaa täällä levittävät Putinin trollit. Sen sijaan NATOn kannattajat yrittävät kertoa teille venäläistrolleille kuinka tavallisia venäläisiä ei tällä puolella rajaa todellakaan vihata.
- Anonyymi
Loppujen lopuksi vihaajien joukko ei ole suuri. On vain realistinen suhtautumistapa, sotarikoksia tekevään hallintoon. Tietysti katkeruus ja vihaisuus nousee ensimmäisenä mieleen kun näkee ihmisten kotien tuhoutuneet tahallisissa iskuissa.
Hallinto, ja heidän käskyläiset kantavat kaiken vastuun tästä. Vahinko että koko kansakunta leimautuu pääasiassa yhden hullun takia, joka vetelee taustalla kaikkia naruja. Mitään tärkeää ei tapahdu, ilman Putinin lupaa.- Anonyymi
Ei kannata vihata ketään, eikä kylvää vihaa, mitä se hyödyttää? Se ettei hyväksy jotain asiaa on eri asia.
- Anonyymi
No varmaan meidän historiasta voi todellakin päätellä mistä Venäjän karsastus johtuu. Venäjä miehitti meidän maata 110 vuotta. Vajaat sata vuotta meni hyvin, mutta kun Venäjän johtoon tuli ihmiset, jotka rupes tekemään meistä Venäläisiä väkisin, niin tilanne muuttui täysin. Vapaussoturimme ratkaisi pelin voitoksemme, vaikka meidän vasemmisto, sdpeen masinoima punakaarti meni miehittäjän puolelle taistelemaan vapaussotureitamme vastaan. Se oli rumasti tehty. Kyllähän silloin Suomen tilanne oli vaarallinen, jos se oli jatkossakin, mutta voitto tuli ja Venäläiset ajettiin maasta, jonne meni, tai työnnettiin osa punakaartistakin Otto Villen mikana. Venäjästä tuli ateisti kommunistinen Neuvostoliitto, kuten monesta muustakin maasta, mutta ei Suomesta. Siitä kaikki kunnia vapaus sotureillemme.
Neuvostoliitto yritti ottaa takaisin maamme talvisodassa ja jatkosodassa, mutta haaveeksi jäi. Jälleen siitä kunnia kotiaan uskontoaan ja isänmaansa vapautta puolustaville sotureillemme. Vaikka veteraanit sanoivatkin eräässä tilaisuudessa että kunnia kuuluu kyllä myös Taivaan Isälle, ilman Häntä emme olisi kestäneet sen valtavan ylivoiman alla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No varmaan meidän historiasta voi todellakin päätellä mistä Venäjän karsastus johtuu. Venäjä miehitti meidän maata 110 vuotta. Vajaat sata vuotta meni hyvin, mutta kun Venäjän johtoon tuli ihmiset, jotka rupes tekemään meistä Venäläisiä väkisin, niin tilanne muuttui täysin. Vapaussoturimme ratkaisi pelin voitoksemme, vaikka meidän vasemmisto, sdpeen masinoima punakaarti meni miehittäjän puolelle taistelemaan vapaussotureitamme vastaan. Se oli rumasti tehty. Kyllähän silloin Suomen tilanne oli vaarallinen, jos se oli jatkossakin, mutta voitto tuli ja Venäläiset ajettiin maasta, jonne meni, tai työnnettiin osa punakaartistakin Otto Villen mikana. Venäjästä tuli ateisti kommunistinen Neuvostoliitto, kuten monesta muustakin maasta, mutta ei Suomesta. Siitä kaikki kunnia vapaus sotureillemme.
Neuvostoliitto yritti ottaa takaisin maamme talvisodassa ja jatkosodassa, mutta haaveeksi jäi. Jälleen siitä kunnia kotiaan uskontoaan ja isänmaansa vapautta puolustaville sotureillemme. Vaikka veteraanit sanoivatkin eräässä tilaisuudessa että kunnia kuuluu kyllä myös Taivaan Isälle, ilman Häntä emme olisi kestäneet sen valtavan ylivoiman alla."Vaikka veteraanit sanoivatkin eräässä tilaisuudessa että kunnia kuuluu kyllä myös Taivaan Isälle, ilman Häntä emme olisi kestäneet sen valtavan ylivoiman alla".
MIKSEI tuosta puhuta. Miksei se ole laajemmassa tiedossa, että Kyösti Kallion rukousoivallus välitti ihmeitä rintamalla. Se se totuus on miksi itsenäisyys säilyi. Sotataidollisesti yms maallisesti täysin mahdoton tehtävä. Ja silti ... voitto.
- Anonyymi
Voithan sinä vaikka rakastella niitä kaikkia jos haluat.
- Anonyymi
Itse tunnen enemmänkin sääliä venäjän kansalaisia kohtaan. Vuosisatoja erilaisten diktatuurien alla. Tsaareista hulluihin despootteihin. Ehkä joku päivä kansa herää ja heittää kahleet jaloistaan.
- Anonyymi
Ei venäjä ole kiinnostunut mitä muut ajattelevat. Kuten putin sanoi, heikommat ovat venäjän oikeudettomia siirtomaita.
Vahvempi nato on siten turvassa. Sehän tässä hiertää, se estää venäjän laajentumista ja venäjän pitäää laajentua jotta se voisi olla olemassa nykymuodossaan.
Venäläiset ovat aina olleet orjakansaa hallinnolle. Ei ole kansalaisyhteiskuntaa.- Anonyymi
"Venäläiset ovat aina olleet orjakansaa hallinnolle. Ei ole kansalaisyhteiskuntaa".
Vähintään 110v. Tod näk pisempäänkin.
Mutta nuo mitä tsaarin jälkeen on tapahtunut tuolla, on kirjaimellisesti mielisairasta. putin olisi voinut kääntää kelkan ja alkaa rakastaa venäläisiä. mutta mitä tekeepi? esittää jtk kristittyä liukastelevinee kirillinee ja varastaa niiltä nyt hengetkin aimmin pöllittyjen omaisuuksien lisäksi.
en ole todellakaan etäisestikään kunniottamassa. se kansa siellä on jatkuvassa kuumotuksessa mistä milloinkakin. todella surullista tutkittavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Venäläiset ovat aina olleet orjakansaa hallinnolle. Ei ole kansalaisyhteiskuntaa".
Vähintään 110v. Tod näk pisempäänkin.
Mutta nuo mitä tsaarin jälkeen on tapahtunut tuolla, on kirjaimellisesti mielisairasta. putin olisi voinut kääntää kelkan ja alkaa rakastaa venäläisiä. mutta mitä tekeepi? esittää jtk kristittyä liukastelevinee kirillinee ja varastaa niiltä nyt hengetkin aimmin pöllittyjen omaisuuksien lisäksi.
en ole todellakaan etäisestikään kunniottamassa. se kansa siellä on jatkuvassa kuumotuksessa mistä milloinkakin. todella surullista tutkittavaa.Maaorjuus poistui 1860 luvulla. Tsaarin aika vaihtui kommunistiseen diktatuuriin ja se putinin. Venäläiset ovat edelleen orjakansaa johdolle.
- Anonyymi
Aloittaja voi kysyä Venäjältä, onko niiden aina pakko tehdä asioita, jotka saavat ihmiset vihaamaan heitä. Kuten hyökätä naapurimaihin ja sotarikostella siellä.
- Anonyymi
Kyllä myös Naton itälaajeneminen johtuu Venäjän rikoksista. Natoon on pakko liittyä, ettei Venäjä tai Serbia hyökkää.
- Anonyymi
Järjetön etninen viha. Esimerkiksi ukrainalaisia kohtaan on sellainen venäläinen juttu. Varmaan heille on mahdotonta edes ymmärtää, että venäjään kohdistuva kritiikki kumpuaa pääosin heidän omista tekemisistään.
Kuvittelevat että suomessa oltaisiin yhtä sairaita rasistisia vihaajia kuin venäjällä.- Anonyymi
On turhaa kirjoittaa ,että venäläisiä vihataan.Ettekö muista mitä Medvedev on puhunut Ukrainalaisista."Ne äpärät on tapettava viimeiseen saakka.Heillä ei ole oikeutta elää"Tämän vihanko te hyväksytte.Mitä tuo pieni mätäsäkki uhosi.Hän on kuin Putinin uskollinen papukaija.Toistaa kaiken mitä sen harhainen pomo inisee.
- Anonyymi
En vihaa venäläisiä vaan halveksin orjakansaa joka sallin johtajiensa toimet.
- Anonyymi
>>Venäläiset ovat kansana kollektiivisesti vastuussa Ukrainaan kohdistuvasta terrorista. He antoivat maansa kehittyä sellaiseksi väkivaltaiseksi tyranniaksi mitä se nyt taas on. Parempiakin kehityspolkuja olisi ollut tarjolla mutta venäläisitä ei ollut niihin tarttujaksi.<<
Asia on näin. Selittelyt eivät auta enää. Kommunismi ja islamismi ovat vapaan demokratian pahimmat viholliset.- Anonyymi
Venäjä ei ole kommunistinen valtio.
- Anonyymi
"Onko minun pakko vihata venäläisiä?"
Kaikki venäläiset eivät ole Putin tai tämän kannattajia. - Anonyymi
"Kun en saa sellaista irti itsestäni vaikka kuinka manipuloisin. "
Onko venäjän hyökkäyksen tapahtumisen ymmärtäminen jotenkin manipuloinnin tulosta? Pietaristi jäi taas kiinni...
Venäläisestä yksittäistä kansalaista jossain Uralin kyljessä tuskin kukaan vihaa... - Anonyymi
Paha saa vallan, koska hyvät ihmiset eivät tee mitään.
- Anonyymi
"Entäs Naton itälaajeneminen, eikö se ole vastaava rikos? "
Ei siinä ole mitään rikollista.
Itsenäinen maa voi kaikkien kansainvälisten lakien mukaan hakea itsenäisesti Naton jäsenyyttä jos katsoo sen ajavan ulko ja turvallisuuspoliittisesti oman maan etua nämä ovat täysin vapaaehtoisia kansainvälisiä sopimuksia ja käytäntöjä .
"En minä halua Suomeen Naton tukikohtia, en hybridikeskuksia, enkä ydinaseita, mutta ne kaikki ovat tänne tulossa."
No sillä ei ole rikollisuuden kanssa mitään tekemistä sinä vain kuulut demokratiassamme vähemmistöön sellaista se elämä on demokratiassa.
" Lännen hyökkäykset ovat hienovaraisempia, kuin idän, mutta tasan sama päämäärä, valloittaminen ja oman vaikutuspiirin alaiseksi saattaminen."
Ei länsi ole mihinkään hyökännyt ja se että valtiot haluavat turvata Natohakemusillaan länsimaiset elämäntavat länsimaiden kanssa on hyvin arkinen asia .
" Suomikin on nykyään täysin USA:n hallinnassa, omaa päätäntävaltaa ei enää ole. USA sanelee EU:lle ja EU sanelee Suomelle mitä tehdään. Suomen hallitus ja eduskunta on pelkkä nukkehallinto, jota ohjataan aivan muualta."
Suomi on itsenäinen maa joka on halunnut liittyä itse läntiseen kansainväliseen yhteistyöhön eri muodoissa ei siinä sen kummempaa ole olemmehan länsimaa.
Silloin kun NL hajosi oli Varsovan liitto voit itseltäsi kysyä miksi entisen varsovanliiton maat eivät panostaneet venäjän kanssa yhteistyöhön ja varsovanliiton jatkumiseen vaan sen sijaan hakivat välittömästi Natoon jäseniksi ...- Anonyymi
"Ei länsi ole mihinkään hyökännyt ja se että valtiot haluavat turvata Natohakemusillaan länsimaiset elämäntavat länsimaiden kanssa on hyvin arkinen asia".
Tuolta se näyttää, mitä se taas ontologisesti on, on asia täysin erikseen. Toiset ymmärtävät syvyydeT, toiset taas ihmettelevät aina sitä miten asiat eivät menneetkään kuten kuvitelivat niiden menevän.
Aika näyttää ja minun taas pitää rukoilla ja jättää naputtelut ja kaikki muu maallinen muille. - Anonyymi
Varsovan liitto eli venäjä käytännössä hyökkäsi kahteen jäsenmaahan. Venäjällä on erikoinen käsitys, no vähän kaikesta.
- Anonyymi
Nekko Arkki siperian metsässä
https://www.youtube.com/watch?v=alJlPVA1DUo - Anonyymi
Rakastan jokaista venäläistä, joka ei koskaan poistu Venäjän vuoden 2013 rajojen sisältä eikä liity asevoimiin.
Toivon, että voisin rakastaa tuosta syystä kaikkia venäläisiä. Ehkä se onkin mahdollista sitten, kun Venäjä on hävinnyt Ukrainassa. - Anonyymi
Viha perustuu usein joko aiheelliseen tai aiheettomaan pelkoon, kauhuun ja on itsepuolustusta.
Ruotsalaisten sotapoliittista syistä nk. ryssävihaa on lietsottu suomalaisiin jo useita vuosisatoja.
Peloistaan alkaa päästä, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa katsoa tosiasioita. Tarkastella väitettyjä asioita, mitä keinoja pelonlietsojat käyttävät. Missä kohdin ne ovat tosia ja aiheellisia ja missä kohdin valheita, eli ilm. aiheettomia.
Itsellä on ollut nuo samat sodan pelot pikkulapsesta asti. Isovanhempani muistelivat kansalaissotaa 1918, kertoivat yksityiskohtia, kuinka valkoiset hevosrattailla veivät paikkakunnan punaisia kylän ulkopuolella olevaan metsään ja ammuttiin siellä. Myös meitä lapsia uhattiin, että jos ette ole kiltisti, teidätkin viedään sinne (en sano murhapaikan nimeä). Tällainen uhkailu oli mukamas leikinlaskua, mutta näin nuo kauhukuvat siirrettiin, ainakin itseeni.
Sitten seurasi Talvisota ja taas sain kuultavakseni suvun henkilöiden kokemuksia, tarkkoja kuvauksia sekä Helsingin suurpommituksista sekä myös eteläsuomalaisen pikkukaupungin pommituksesta, jossa äidin koulukaveri haavoittui pahasti, kitui muutaman päivän, kunnes kuoli.
Itse maailmaa matkatessani asuin joskus sota-alueilla ja kuolema oli monesti lähellä. Kuolemanpelko tuli osaksi käytännön elämää: nopeat refleksit, kun alkoi tapahtua, jne. Sotapainajaiset olivat osa nuoruuttani.
Mitä tuli NL:oon, aloin katsoa ja tutkia tosiasioita. En väitteitä, vaan tosiasioita, toisiinsa nähden toisinajattelevien, eri ihmisten kertomuksia. Olin pikkulapsena koulussa kuullut nk. Valkoisen Suomen totuuden, sitten myös vasemmistolaista kertomusta, eli "punaisen Suomen totuus", rauhanaatteineen.
Maailmalla, myös Suomen vasemmistolaisia tuntien ja näitä kuunnellessa ja heidän kanssaan jutellessa sain kuullakseni nk. Liittoutuneiden totuuden = Punaisen Suomen totuus (Nämä ovat Suomessa käytettyjä, poliitt. termejä.). Kävin turistimatkoilla NL:ssa muutaman eri kerran, sittemmin NL:n kaaduttua myös itsenäisellä Venäjällä ja Virossa. Näin ne siis kaksin silmin: mitä oli ennen v. 1991 ja mitä jälkeen.
Näin netin aikakaudella on hakusanoja käyttäen helppo löytää erilaisia vastauksia ja arvioida niitä, ensinnäkin niiden asiallisuuden mukaan, josta voi päätellä kunkin kertojan ja hänen edustamansa aatteen henkisen olemuksen sekä todelliset motiivit.
Nyt, 2022 on Suomessa jälleen leimahtanut uus-kahtiajako. Eräällä tavoin valkoiset vs punaiset, mutta ei kuitenkaan tarkalleen ottaen näin, sillä asetelma on nyt toinen. 1918 ja 1939-45 suomalaiset sosialistit olivat nk. Neuvostoliitto-ystävällisiä. Tänä päivänä taas: no, jotkut ovat vielä uskollisia tovereilleen, mutta monet taas kääntäneet takkinsa ja venäläisviha leimuaa: monien punikkien todellinen luonto on paljastunut.
Itselleni oli viime keväänä lievä "järkytys" tiedostaa esim. s.dem Erkki Tuomiojan kääntyneen NATO-kannattajaksi. Siinä kaatui suomalaisten punkkujen viimeinenkin uskottavuus. (En tosin ole enää vuosikymmeniin hämmästellyt tai järkyttynyt juuri mistään ihmisten teoista, en luota enää ihmisiin.) Vielä esim. 1960-70-luvuilla Eki kavereineen oli sisukas taistelija. Vasemmistoänkyrät olivat parhaimmillaan yhteiskunnassa ja eduskunnassa vielä joskus 1990-luvulla. Sitten alkoi aate lopsahtaa ja pelkkä viha näkyä. Tässä vaiheessa vaihdoin puoluetta isänmaallisilta ja rehdeiltä vaikuttaviin perSuihin. Viime keväänä meni viimeinenkin usko myös heihin kuten joihinkin heitäkin äärioikeampiin joukkoihin ja erosin puolueesta. Pitäkää tunkkinne.
Meitä on peloteltu "Venäjällä", mutta todellisuudessa Suomi itse on pelottavampi. NL:n pommikoneet tosin hajottivat isäni kotitalon (tunnen tarkat kuvaukset tapahtuneesta), mutta muutoin on NL / Puna-armeija näyttäytynyt itselleni, joskin oli heillä monia, rikollisiakin väärinkäytöksiä, niin myöskin luotettavana ja sisukkaana joukkona. Samoin Venäjä.
Pelkoni Itänaapuria kohtaan on kaikonnut ihan heidän itsensä käyttäytymisen mukaan. He ovat aina olleet uskottavia, suoraselkäisiä, eivät ole pettäneet toimissaan.
Suomi, Ruotsi, EU, USA, koko Länsi, vallanpitäjineen, taas noin yleensäkin: kaikissa toimissaan. Pettäneet omansa, kusetuksillaan / niiden yrityksillä, pettäneet koko maailman. Jopa vihollisensa.
Venäläiset ovat patrioottinen kansa ja aina halveksineet maanpetturuutta, niin vihollisissaan kuin myöskin "ystävikseen" tekeytyneissä.
Luotan itseeni, siihen minkä tiedän varmaksi ja todelliseksi. Tässä sotaruletissa olen rohkeasti laittanut kolikkoni Venäjän väreille ja numeroille. Tosiasiat tulevat osoittamaan, olinko selvänäkijä vai herkkäuskoinen, tässäkin tapauksessa.
Venäläistä kansanluonnetta jossain määrin tuntiessani, luotan, että ainakaan omiensa pettureita he eivät ole.
Ihan entisten aikojen muistoksi, NL:n kansallishymni:
https://www.youtube.com/watch?v=GK2GUxOnjDQ
Nykyisessä Venäjän kansallishymnissä on sama sävel, mutta toisenlaiset sanat. NL (1922-1991) ei siis ole sama asia kuin Venäjä, eikä Venäjä sama kuin NL.
*- Anonyymi
VENÄJÄ KOKEE MAATAAN VENÄJÄÄ LIIAN PINEKSI - SIKSI SOTII TÄLLÄ VIMMALLAAN IKUISESTI tuhoamallaan ympäristöään ja tappaen.
>>> stalin YouTube - Anonyymi
Miksi yleensäkään ukraina yrittää ampua alas venäjän ohjuksia ? Ne ovat rauhanohjuksia ja toisivat rauhan tuolle alueelle. Siinä tapahtuu sitten onnettomuuksia ja ihmisiä kuolee kun ukrainan armeija yrittää ampua alas noita rauhanohjuksia . En ymmärrä.
- Anonyymi
'Venäläiset ovat patrioottinen kansa ja aina halveksineet maanpetturuutta, niin vihollisissaan kuin myöskin "ystävikseen" tekeytyneissä.'
Uskon tuon heti kun venäläiset teloittavat Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Venäläiset ovat patrioottinen kansa ja aina halveksineet maanpetturuutta, niin vihollisissaan kuin myöskin "ystävikseen" tekeytyneissä.'
Uskon tuon heti kun venäläiset teloittavat Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen.Kun on rehellinen itselleen ei tarvitse olla sitä muille ,
Sen jälkeen voi punnita ja vetää trunkatem ,sillä isän maallisuus on sydämessä ja suunä että varjellaan omia .Mä pien mies oli jo -- enne tuota velvollisuutta ebbe velvolline jollo ajatus jaik tost maailma puollustamisest ja se sisällöst putos sylii ,nii ku sil tapaa joy jok oli sotinee ei halunnu .En määkää .Istuin laval vuosi kymmenii sitten Ikää oli 17 ja ehk vajaa. Pelko suuri . .Oli Porvari poilii monii .kaik yht puollustamas äkkii ehk joyaji joy emme tienneet . Oli talvi seisoimme .Vihollinen tuli ylivoimalla . En olluy johtaha .kukaan ei ehkä ollut niin,sillä me kaikki seisoimme kuolemaa peljäten. Konekivääri oli vahvin aseistus .
Tuo oli myös vihollisten kohde . Siksi he pyrkivät tuon tuhoamaan. Yksittäistä anpujaa tai siitä kiinnostunutta ei vihulaisella ollut. Mutta siinä kävi niin että emme alkuun uskoneet voimaan .
Kun näimme ylivoimaisen joukkueen etenevän lumihangessa .Kpnekivääri suunnattiin tuota kärkeä kohden. Mutta yht äkkiä eteneviä jpukkoka oli niin suurissa määrin että ampuma aloilla ei riittäisi patruunat ja vihollinen kaatoi syöttäjät pesäkkeistä kohdistaen hyökkäyksen pesäkkeisiimme. Paniikki iski joukkoihimme .Piti pidellä omia sillä kahu iski .Vain vahvimmat tai sanpotaanko rohjeimmat jäivät takaamaan perääntymistä ,sillä osa oli heistä jo kaatunut tai suurin osa.Kyse oli murtumisesta .Me jotka jäimme ampumaan tiesimme jäävämme ja maksamamme sen kaskun .Mutta niin ei käynytkään kaikille meitä ja se on ihme ,Jumala suojeli meitä tai mikä lie,,Sota on siksi minulle kauhistus .Myös sen myotä että hyvistä ihmistä tulee sen myötä pahoja koska ei ole huomista .Se tekee raiskaajia ja tappajia hyvistäkon ihmisistä Siksi ei saa aseista ja edistää sotaa .T:paska solttu
- Anonyymi
VENÄJÄ HALLITSEE TAPPAMALLA
- Anonyymi
Ei tarvitse vihata tavallisia Venäläisiä, mutta noita ryssiä voit vihata ihan vapaasti.
- Anonyymi
Aivan. Kaikki venäläiset eivät ole ryssiä, eivätkä kaikki ryssät venäläisiä.
Osaa ryssistä luullaan jopa suomalaisiksi.
Sanoillaan ja teoillaan nekin ryssyytensä paljastavat.
- Anonyymi
Olet mailman kahdeksas ihme. Pääset ennätysten kirjaan.
- Anonyymi
No homoja ainakin. Katso raamatusta ohjeet.
- Anonyymi
Ei tarvii. Ei koko kansa ole missään valtiossa läpimätä. Päättäjät ovat joka valtiossa.
- Anonyymi
Minkäs sille mahtaa, mihin sattuu syntymään.
- Anonyymi
😇😘😘😘😍❤️💘💖💝
USA miehittää esimerkiksi Syyrian öljyntuotantoalueita ja amerikkalainen Delawareen rekisteröity yhtiö pumppaa sillä öljyä minkä kerkiää. M.Pompeo selitti senaatille USAn modernisoivan Syyrian öljyntuotantoa. Tosin Syyria ei saa latiakaan maaperästänsä pumpatusta öljystä jota kuljetetaan USAn ilmavoimien suojaamana pohjois-Irakin kautta maailmalle. Meillä media ei edes viitsi kirjoittaa aiheesta koska kyseessä ei ole Venäjä vaan NATOn isäntä. Joku voi tehdä mitä tahansa - vaikka ylläpitää kidutusvankiloita niin se on ihan normaalia. Toiset taas eivät saisi tehdä mitään edes puolustautuakseen.
🥳🥳🥳🥳🥳🤩😍🥰🥳🤩🤩😍🥰- Anonyymi
Heh, heh, venäjähän siellä Syyriassa häärii, ja tukee diktaattoria. On myös aiheuttanut valtavan pakolaisaallon. Syyrian tilanne olisi normalisoitunut ajat sitten, jollei venäjä olisi pitkittänyt sotaa, tukemalla yksinvaltiasta. Venäjän toiminnan ansiosta syntyneet islamistiryhmät ovat saaneet jalansijaa alueella, ja nyt Syyriaa on vaikea vakauttaa. Mutta tämä tilannehan suosii venäjää. Mitä enemmän epävakautta, ja pakolaisia, siihen venäjä pyrkii.
- Anonyymi
VENÄLÄINEN EI PÄÄSE MISSÄÄN IRTI PERIMÄSTÄÄN
- Anonyymi
Ja kuka muka pääsee?
- Anonyymi
Voin vihata niitä sinunkin puolesta.
- Anonyymi
Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan. Tosiasioiden myöntämiseen ei tarvita vihaa, vaan historian tuntemusta.
- Anonyymi
Uuden tutkimuksen mukaan 89% Venäläisistä vihaa Suomalaisia. Putinin tietää jokainen Suomessa ,Venäjällä Niinistön 1% Marinia ei tiennyt kukaan.
- Anonyymi
Itse asun Ruotsissa pienessä kaupungissa . Paikallinen lehti näytti 630 asukkaalle Marinin ja Niinistön valokuvia ja kysyi ketä he ovat. Niinistön tunsi 20 henkilöä ja Marinin 7 että niin tunnetuja suomalaiset ovat täällä. Paikkakunta sijaitsee 60 km päässä Tukholmasta
- Anonyymi
Kyllä on pakko ! ! !
- Anonyymi
IHMISTEN MYYNTI RAHASTA SODOMAN BABYLON
- Anonyymi
ja suomi ei saa ajatella omilla aivoilla sitä johdetaan eu neuvostoliitosta
- Anonyymi
Aloittaja on erittäinkin "tervejärkinen". Kaikki me olemme ihmisiä; 60% painostamme on vettä ja 2,2% aivoja. Jokainen meistä voi tehdä tietoisesti hyvää tai pahaa. Voimme tehdä virheitä ja korjata niitä. Kukaan meistä, ei ole pelkästään hyvä tai paha.
- Anonyymi
Sen vuoden 2014 jälkeiset tapahtumat ovat saaneet aikaiseksi, että kaksoiskansalaisiin viranomaiset ja Supo ovat alkaneet suhtautua tiukemmin. Venäjän mielestä kaksoiskansalaisia ei ole, vaan he kuuluvat omiin kansalaisiin. Mitä tämä merkitsee suojelutarpeissa, jos venäläiset kokevat vieraassa maassa painostusta (lapsiasiat, mummopalautukset) Tai turvallisuuspalvelun tarpeet, jossa vedotaan Venäjän sisäiseen turvallisuuteen , silloihan jokainen kansalainen on velvollinen tekemään yhteistyötä.
Maan sotilasdoktriinissa venäläisiä suojellaan joka puolella, rajat eivät ole esteenä.
Ukrainaan hyökkäyksen yksi peruste oli venäläisväestön suojelu, vaikka todellisuudessa siihen ei ollut perusteita. Tosin nyt ne ovat lopullisesti kylmenneet sodan ansiosta.
Luultavasti turvallisuussyistä meillä rajoitetaan määrätystä maasta tulevien kaksoiskansalaisten hakeutumista työpaikkoihin joissa on maan kannalta salaista tietoa saatavilla.
Kaikkea se Putin on saanut aikaiseksi. Toisinkin voisi olla, jos maa olisi suuntautunut demkratian ja yhteistyön kannalle. - Anonyymi
No ET !!!!! Koska ET KYKENE siihen !! Sun aivokapasiteetis EI RIITÄ !!!
- Anonyymi
....sun olis pitäny kirjoittaa:
ei ne mulle VIELÄ ole mitään pahaa tehny. - Anonyymi
No ei noita kuule oikein rakastaakkaan voi.
- Anonyymi
Venäläiset vapauttivat hersonilaiset kaikesta, lopulta myös sähköstä, vedestä ja lämmöstä.
"He veivät mukanaan minkä irti saivat, museon taideteokset, viljan varastoista, vesipumput, ambulanssit, paloautot, bussit, kahviloiden astiat ja lastentarhan potat, ihmisten autot ja huonekalut. Tämä on veljeyttä putinilaisittain. Ensin he liittyivät meidät Venäjään, sitten ryöstivät ja lopulta lähtivät"
Näin kertovat hersonilaiset "tavallisten" venäläisten teoista. Ja näitä samanlaisia esimerkkejä on pitkin Ukrainaa. Kaikkialla siellä, missä venäläiset ovat olleet. Kidutukset, pahoinpitelyt, ja jopa teloitukset ovat kuuluneet heidän keino valikoimaan.
Jotain erikoista venäläisissä täytyy olla, että tuohon pystyvät. Empatiaa se tuskin on. - Anonyymi
Wikipedia slaavit
- Anonyymi
Ole uskossasi onnellinen. Vielä tulee päivä kun venäläiset hyökkääjät kuulustelevat sinuakin lekan kanssa...
- Anonyymi
Oletko täysin järjissäsi? Nyt on kyllä sellaiset sota-alistus fantasiat menossa että huh..toki itä meitä vielä orjuuttaa mutta se ei ole venäjä ;) Suomalainen mies on alistuja, haluaa sapelia kaulalle ja ruskeaa pötköä persukseen(syyttäen siitäkin venäläisiä)
- Anonyymi
21.21 Sinäkö täällä ketjuissa uhkailet, nyt venäläisillä. Toivottavasti selvitetään, mistä nämä uhkaukset tulevat. Yleensä, kun keskustelutaito, ja kyvyt eivät riitä pohdiskella aihetta, mennään henkilökohtaisuuksiin. Uhkaukset ovat sentään liikaa, ja niihin demokratiassa on puututtava.
- Anonyymi
KUULE, RYHDY VENÄJÄN ORTODOKSIKSI.
- Anonyymi
Ilmeisesti paljon parmjpi uskonto näköjään.
- Anonyymi
Ei tarvitse kuten ei muitakaan .Rakkaus ja lämpö on sydämmessä kaikkia kohtaan
- Anonyymi
vihaa lietsotaan.
Sota meininki!
Mutta Tämä nyt vallitseva ja päälle tunkeva nato propaganda jättää kertomatta, että se köyhyys ja energiapula ja inflaatio, lama on meillä suomalaisilla.
Ja se on itse tehtyä köyhyyttä kärsimystä ja päänsärkyä.
Maksakaa nettomaksajat pakolla us.-venäjä etupiirisota, maksakaa kiltisti !! - Anonyymi
Eihän se tietenkään pakko ole, mutta se auttaa.
- Anonyymi
Sun pitää meditoida ja hyperventiloida, sekä takoa päätäsi seinään vielä paljon, että pääset sille tasolle, jossa koet pidäkkeetöntä samanmielisyyttä ja laumasieluisuutta. Sun ongelmasi on se, että käytät omia aivojasi ja teet omia päätelmiäsi, joka on se kardinaalimunaus. Sun pitää omaksua valtavirrassa vellovat oikeamieliset mielipiteet ja näkemykset, sekä saada automaattinen itsesensuuri toimimaan. Lisäksi tarvitset automaattisesti triggeröityvän vihamoodin.
Ilman näitä ominaisuuksia sinusta ei tule koskaan lainkuuliaista ja yhteiskuntakelpoista kansalaista. Sinä olet tuomittu persuksi, joka ei kirveeIIäkään opi luopumaan liian älykkäästä ja oma-aloitteisesta ajattelusta. - Anonyymi
Minä en ole koskaan vihannut venäläisiä, mutta en myöskään mitenkään ihaillut. Aikalailla on ollut neutraalit tuntemukset. Ukrainan sotakaan ei vaikuttanut tuntemuksiini mitenkään. Toki normaalia kriittisyyttä tulee yleensä sotia kohtaan, mutta koska olen moraalinen ja rehellinen ihminen, kritiikkini ei kohdistu yksin Venäjään, vaan kaikkiin osapuoliin, joilla on osuutta Ukrainan ongelmiin. Tiedän, että länsimielisessä ns. hyväksytyssä ajattelussa ja ilmaisutavoissa Venäjää täytyy pitää sodan aloittajana, jolla voidaan ns. oikeuttaa pakotteet, Ukrainan asevarustelu, osallistuminen sotaan Venäjää vastaan jne., mutta koska Venäjä ei sotaa oikeasti aloittanut, en kykene hyväksymään lännen toimia, enkä myöskään valtavirtanäkemyksiä ja -mielipiteitä, enkä valheellisia uutisia. Näkemykset on huomattavasti realistisempia ja laajempia, kun ei pue värilaseja päälle, eikä lähde mukaan kiihkomieIiseen mieltä turruttavaan toimintaan. Ongelmatonta tämä ei ole, sillä "vääristä" näkemyksistä alkaa välitön joukkovoimainen hyökkäys ja syyttely putinismista yms.. Mutta minkä alemman tason kädelliset itselleen mahtaa :)
- Anonyymi
Se oli Venäjä, joka oikeasti aloitti sodan, hyökkäsi ihan itse Putinin johdolla Ukrainan rajan ylitse! Venäjä on sekaantunut Ukrainan hallintoon ihan alusta saakka 90 luvulta ja miehitysjoukkoineen taistellut itä Ukrainassa, vallannut Krimin tunnustuksettomilla sotilaillaan ja siirrellyt väestöä. Fasistijohtaja Putin on tehnyt itsestään diktaattorin orjakansansa hiljaisella tuella eli kansan on itse käytävä läpi prosessi, jossa valehteluun ja tappamiseen perustuva hallinto ajetaan alas.
- Anonyymi
Tätä sotaa ei lopullisesti voida voittaa sotimalla. USA alkaa jo kyllästyä Ukrainan jatkuvaan ja loputtomaan rahoittamiseen. Vain Ydinaseilla uhkaaminen ja Naton puuttuminen tilanteeseen voisi varmaankin säikäyttää Venäjän.
Miksi Ukraina ei voisi suostua antamaan Krimiä Venäjälle. Krimillä lähes kaikki ovat Venäläisiä. Menettihän Suomikin Karjalan ja ihan hyvin tässä ollaan jo asiaan sopeuduttu ja totuttu.
Ei kaikkea voi kukaan koskaan saada. Ukrainan pitäisi mennä nyt neuvottelupöytään mutta toki tiukin ehdoin. Antakoot sen Krimin muttei mitään muuta alueitaan. Venäjän ehdoilla ja sanelemalla Ukrainan ei pidä mitään sopia.- Anonyymi
Unohdin kirjoittaa äsken, että menetin uskoni näihin pakotteisiin. Ei näillä pakotteilla ole mitään vaikutusta lopultakaan tuohon sotaan. Tai jos on niin se on jumalattoman hidas "laastari-vaikutus" vain. Ei Venäjän "aivopesty" kansa nouse niin vain kapinaan. Se on jo puudutettu liikaakin. Jossain pienessä maassa se kapina onnistuisi helpommin.
En ole "Putinisti" enkä Skitsofreenikkokaan, mutta täytyy myöntää, että on jo aika "Skitso" eli Kahtiajakoinen suhtautuminen muodostunut koko tähän kuvioon. "Haukka ja Kyyhky" taistelevat tässä asiassa kokoajan. Johtuu kai siitä kun saa silmiinsä kahtalaista informaatiotakin aina välillä ja vahingossa nyt ainakin.
Ehkä Suomen olisi sittenkin kannattanut seurata tässä Unkarin ja Turkin linjaa eikä Balttien ja Puolan. Mitä siitä, jos EU haukkuu. Suomi ei osaa olla ikinä riittävän itsekäs. Suomi on aina etulinjassa ja mielistelemässä. Juoksupoikana.
Olen kuitenkin Länsimielinen ja ollut vankkumaton Naton kannattaja jo vuosia. Tykkään Venäjän kansasta sinänsä ja sen kulttuurista yms. mutta en Putinista enkä hänen kaltaisistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdin kirjoittaa äsken, että menetin uskoni näihin pakotteisiin. Ei näillä pakotteilla ole mitään vaikutusta lopultakaan tuohon sotaan. Tai jos on niin se on jumalattoman hidas "laastari-vaikutus" vain. Ei Venäjän "aivopesty" kansa nouse niin vain kapinaan. Se on jo puudutettu liikaakin. Jossain pienessä maassa se kapina onnistuisi helpommin.
En ole "Putinisti" enkä Skitsofreenikkokaan, mutta täytyy myöntää, että on jo aika "Skitso" eli Kahtiajakoinen suhtautuminen muodostunut koko tähän kuvioon. "Haukka ja Kyyhky" taistelevat tässä asiassa kokoajan. Johtuu kai siitä kun saa silmiinsä kahtalaista informaatiotakin aina välillä ja vahingossa nyt ainakin.
Ehkä Suomen olisi sittenkin kannattanut seurata tässä Unkarin ja Turkin linjaa eikä Balttien ja Puolan. Mitä siitä, jos EU haukkuu. Suomi ei osaa olla ikinä riittävän itsekäs. Suomi on aina etulinjassa ja mielistelemässä. Juoksupoikana.
Olen kuitenkin Länsimielinen ja ollut vankkumaton Naton kannattaja jo vuosia. Tykkään Venäjän kansasta sinänsä ja sen kulttuurista yms. mutta en Putinista enkä hänen kaltaisistaan.Hyviä ajatuksia viesteissäsi.
Mutta tuo olisi pitänyt ottaa asenteeksi jo toissakesänä, kun noiden kenraalit tulivat tänne sopiakseen Suomeen sotatannerviritelmiä.
Tämä menee sodaksi. Ja vielä tänä talvena. Ja on ihme jossei ennen Joulua. Jokatapauksessa kuitenkin ennen jäiden sulamista keväällä.
Vaihtoehdot ovat enää vain ja ainoastaan laskea sodankäynnin intensiteettitasoja. Epäliittoutumattomuus poistaa ydiniskujen täysperikadon vaarat, norjaan ohjaaminen poistaa konventionaalisen täyskontaktin, eli hidastetun täysperikadon, vaaran.
Yhdessä asiassa olet tosin käytännön tasolla väärässä, vaikkakin periaatetasolla tottakai oikeassa. ukraina-venäjä neuvottelujen suhteen. Se ei mene niin, että sota loppuu ja krimin antavat ja ehkä nuo venäläisiä täynnä olevat itäukrainat. Vaan se menee niin, että tuki päättyi, venäjä ottaa omansa, puola ottaa omansa, romania omansa ja unkari omansa; haaskalintuja. Venäjällä antautuminen on ainoastaan välietapin välietappi. Sitten seuraa baltiat, romania, bulgaria joka ei tule laittamaan vastaan vaan antaa noiden mennä suoraan kreikkaan arabimaailma - länsi taistoon. JOSSA, länsi tulee tukemaan ihme ja kumma, venäjää.
Tuossa kaikessa, meidän statuksemme on "vihamielinen ja täten turvavyöhyketettävä". Huom. tilanteessa jossa suomalaisilla ja venäläisillä ei oikeasti ole keskenään yhtään mitään reaali ongelmia. Mutta vanhasen mielestä Suomi on ukraina, ja niin itsenäisen valtion saloissa liehuu siis kirjaimellisestikin jopa ukrainan lippu. Ois saattanut saaha sannukanisi-vanhanen esi-isiltään suoraa kyrpää poskilleen jos olisivat edes kuulleet mitä paskaa vanhanen voi edes teoriassakaan Suomesta suoltaa. Onneksi sauli oli sentään hiukan varauksellisempi tuon tason huomiohuorauksiin, ja korjasi spedeilyt silloin heti alkuunsakin arvovaltaansa käyttäen. Mutteihän saulin mielipide taida Suomessa paljoakaan painaa, kun sauli ilmiselvästi sanoi ettei Suomi ole ukraina, mutta ukrainan liput edelleen missä milloinkin liehuvat.
..sanon, että mäkeen muitten tahojen liput osoittamassa suomalaisille alistusasemaa, siniRISTIlippu edes näin ennen sotaa tilalle, ja jos kaatuminen krt tapahtuu kansakuntana, niin tapahtuupa ainaski seisten suorana - eikä kyyristyen sikiöasentoon nuolemaan milloin kenenkäkin saappaanrasvoja.
Tai sitten ei. tod näk ukrainan ja ties minkä liput liehuvat missä sattuu vielä huomennakin, jne, kunnen sota alkaa ja varmaan vielä sen aikanakin. on mitä on, eikä kansallisesta itsekunnioituksesta ole enää näemmä jämiäkään jäljellä.
..on mitä on, samaa jo ikivanhaa, eikä muunlainen, virkistävä, edes aidosti kiinnosta.
blaah kaikelle
- Anonyymi
Vihaa venäläisiä se pitää mielen virkeänä ja se viha on täysin oikeutettua. Mitä enemmän vihaa sitä enemmän saa energiaa ja voi paremmin.
- Anonyymi
viha on todella alhaista, emotionaalisimpulsiivista "tietoisuutta". toki korkeampaa kuin apatia, johon tuossa vertaa kun viittaat energianpuutteseen ja pahoinvointiin.
se että sitä tyrkyttää muille on hyvä idea jos kaikki ovat masentuneita. vaan kun osa ovat korkeammilla värähtelytasoilla, joissa jopa ajatellaan tuntemisen sijaan, on ehkä parempi että tämän maan johto pitää huolta tämän maan strategisista linjauksista venäläisten suhteen ja viha.. kohdistetaan vaikkapa sitten, punttisalin painoihin taikka vaikkapa nyrkkeilysäkkiin omien rystysten paskomisiin. tai sit ei.
joillain noilla tavallisilla ven ole mitään tekemistä putinien päähänpistosten kanssa; heidät viedään rintamalle vaikka jaloista ja käsistä repien, rintamalla sitten etenevät taikka vaihtoehtoisesti omat ampuu. ei kovinkaan kadehdittavaa siis. saati vihattavaa. säälittävää tosin kyllä.
mutta tee toki kuten parhaaksi koet, mitäpä millään tässä kohtaa enää väliä ole, kun alkavat jo ohjuksilla meitäkin tykittää koska "voimme olle heille vaaraksi", yms muuta samanarvoista.
pelkkää paskaa jokatapauksessa suunnilleen kaikki..
:(
muut ajatelkoot minunkin puolestani, minä en enää jaksa
- Anonyymi
Aloittajalle,,,ei ole pakko vihata mutta saa vihata...itse en ihannoi ensimmäistäkään ton maan ihmistä ja olen sitä mieltä että rajat kiinni joka iigorilta ja irinalta...
- Anonyymi
iigorille ja irinalle pussauskoppi, niin eipä tule murhetta iigorista ja irinasta kun vartaloeritteet vaihtuvat ja molemmat ovat iki-iloisia. :)
- Anonyymi
Osa teistä armottomia juntteja. Kannattaisi matkustella, niin oppii rakastamaan myös vihollista.
- Anonyymi
Venäläistä voin yhä rakastaa.
Sotaa minä vihaan.
Kuten isoäitini, Karjalan evakko. - Anonyymi
Kysymys vihaamisessa on se, että länsi esittää propagandaa, joka saa Venäjän näyttämään pahemmalta kuin se on. Ukraina on ihan yhtä syyllinen sotaan kuin Venäjä, ja sota on ihan niiden välinen ja niiden politiikkaa, joka ei muille kuulu, ja jos jotain vihaat, niin se on se, että Suomi, EU rahoittaa sitä sotaa sunkin rahoilla, jolle et voi mitään.
- Anonyymi
Ukraina on uhri ja Venäjä taas hulluna naapurinsa kimpussa. Tämä sota pitäisi saada sodittavaksi Venäjän alueella.
- Anonyymi
Venäläisten yhteiskunnalla on taipumus tuottaa sekopäitä johtajia. Siksi kaikki venäläiset ovat syyllisiä Putinin hyökkässotaan. Jos venäläiset olisivat hävenneet ja pyytäneet anteeksi Stalinin tekoja, niin olisipa Venäjällä asiat aivan toisin.
- Anonyymi
Ei yksittäinen venäläinen sinänsä ole syyllinen, mutta jos hän kulttuurinsa imussa on hyväksynyt ja jopa kannattanit nykyistä johtoa, niin kyllä hänkin on omalta pieneltä osaltaan syyllinen. Kyllä me kaikki olemme vastuussa siitäkin, mitä me hiljaa hyväksymme.
Niinhän se on esim koulukiisaamisessa, jos hyväksyt, etkö puutu, et ole syytön.
Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2786061Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651959- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141185Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181581090Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41971RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49941Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288932