Suomen kauppojen hyllyt notkuivat kaikkea 1970-luvulla

Anonyymi-ap

kun samaan aikaan Neuvostoliiton kaupoissa hyllyt oli tyhjinä, lihatiskien takanakin oli vaan myyjät, mutta myytävää ei ollut. Tuli itse siellä nähtyä silloin neukkulan surkeus.

Siitä voitte venäjämieliset repiä. Suomi nousi ja rikastui nopeasti sotien jälkeen, samalla kun neukkulassa ei mennyt mikään eteenpäin.

Kuollut putinisti, paras putinisti.

29

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta Neukkulahan oli ekologinen. Siellä kulutettiin vähemmän kuin länsimaissa.

      Ihmekös tuo, että Vihreät tahtoo Neukkulan länsimaihin.

      • Anonyymi

        Vai ekologinen? Neukkula kunnostautui luonnon tuhoamisessa siinä missä ihmismielen tuhoamisessakin. Esimerkiksi Kuolan niemimaasta puolet saastui elinkelvottomaksi nikkelitehtaan paskojen takia. Ydinjätteitä säilytettiin ulkosalla tynnyreissä ja avokaatopaikkoja syntyi kuin sieniä sateella kaikkien kaupunkien ympäristöön. Sinne kaikki ongelmajätteetkin hupsista vain, vittuako pohjavesistä!

        Venäjä tänään on paitsi kooltaan maailman suurin valtio, myös kooltaan maailman suurin kehitysmaa. Ja muutenkin täyspaska natsivaltio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ekologinen? Neukkula kunnostautui luonnon tuhoamisessa siinä missä ihmismielen tuhoamisessakin. Esimerkiksi Kuolan niemimaasta puolet saastui elinkelvottomaksi nikkelitehtaan paskojen takia. Ydinjätteitä säilytettiin ulkosalla tynnyreissä ja avokaatopaikkoja syntyi kuin sieniä sateella kaikkien kaupunkien ympäristöön. Sinne kaikki ongelmajätteetkin hupsista vain, vittuako pohjavesistä!

        Venäjä tänään on paitsi kooltaan maailman suurin valtio, myös kooltaan maailman suurin kehitysmaa. Ja muutenkin täyspaska natsivaltio.

        Neivostoliittoa ei ole ollut 40 vuoteen enää.

        70-luvulla kuunneltiin Glam rokkia ja discoa ja miehillä pitkät tukat, jne.

        https://www.youtube.com/watch?v=lviiQbDMYE8


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neivostoliittoa ei ole ollut 40 vuoteen enää.

        70-luvulla kuunneltiin Glam rokkia ja discoa ja miehillä pitkät tukat, jne.

        https://www.youtube.com/watch?v=lviiQbDMYE8

        Nyt muistat väärin. Yritähän uudelleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt muistat väärin. Yritähän uudelleen.

        ja nuo rock LPt vinyylilevyt maksoi satasen kuten myös videot sitten 80-luvulla-

        nyt DVDt alkaa olla samanhintaisia EUROISSA!!!

        https://www.youtube.com/watch?v=XMP-OOOgUOw


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja nuo rock LPt vinyylilevyt maksoi satasen kuten myös videot sitten 80-luvulla-

        nyt DVDt alkaa olla samanhintaisia EUROISSA!!!

        https://www.youtube.com/watch?v=XMP-OOOgUOw

        EU on uusi neuvostoliitto-

        ei sanan vapautta,

        omistus poistetaan
        - autoissa seurantamikrosirut

        - kaikki psykiatrien valvottavina

        - pakkolakeja lisää koko ajan

        - maaseutu autioitetaan- kaikki kasvikeskus-kolhooseihin

        - uskovaisuus ja kristinusko kielletty

        - rikas eliitti hallitsee

        jne jne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU on uusi neuvostoliitto-

        ei sanan vapautta,

        omistus poistetaan
        - autoissa seurantamikrosirut

        - kaikki psykiatrien valvottavina

        - pakkolakeja lisää koko ajan

        - maaseutu autioitetaan- kaikki kasvikeskus-kolhooseihin

        - uskovaisuus ja kristinusko kielletty

        - rikas eliitti hallitsee

        jne jne

        älypuhelinkaupat oli tyhjiä tuolloin

        https://www.youtube.com/watch?v=al25nHa7sOs&list=PLDE153438F82B9393&index=2


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU on uusi neuvostoliitto-

        ei sanan vapautta,

        omistus poistetaan
        - autoissa seurantamikrosirut

        - kaikki psykiatrien valvottavina

        - pakkolakeja lisää koko ajan

        - maaseutu autioitetaan- kaikki kasvikeskus-kolhooseihin

        - uskovaisuus ja kristinusko kielletty

        - rikas eliitti hallitsee

        jne jne

        Ontuvien vertausten joukkoon menee tämä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU on uusi neuvostoliitto-

        ei sanan vapautta,

        omistus poistetaan
        - autoissa seurantamikrosirut

        - kaikki psykiatrien valvottavina

        - pakkolakeja lisää koko ajan

        - maaseutu autioitetaan- kaikki kasvikeskus-kolhooseihin

        - uskovaisuus ja kristinusko kielletty

        - rikas eliitti hallitsee

        jne jne

        Kumma kyllä, tuo on Totta😅


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kyllä, tuo on Totta😅

        EU:ssa ei ole pakkotyöleirejä toisinajattelijoille, ei myrkytetä toimittajia, eikä murhata.


    • Anonyymi

      Venäjässä ei ole mitään hyvää.

      • Anonyymi

        Onko Usassa?
        Sotineet yli 80% olemassaolostaan. Kyllä hyvyys on huijausta jos sitä kuvittelee usassa olevan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Usassa?
        Sotineet yli 80% olemassaolostaan. Kyllä hyvyys on huijausta jos sitä kuvittelee usassa olevan.

        notku joo-

        ja sinne jäi kun ei ollu rahaa.

        https://www.youtube.com/watch?v=1_Pkdf0G7Pw

        sama nyky EU-kommunismissa.


    • Anonyymi

      Tämä nykyinen eurostoliitto aiheuttaa vielä sen että Suomen kaupat ovat tyhjyyttä täynnä. Ennallistaminen on muotia ja se on yksi tekijä joka tämän aiheuttaa.

      • Anonyymi

        Vastustan sekä Venäjää että eurostoliittoa. Kumpikin on uhka Suomelle.


      • Anonyymi

        Kun peltopinta-ala vähenee ja syöjät lisääntyy maassa, nälkä on seurauksena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun peltopinta-ala vähenee ja syöjät lisääntyy maassa, nälkä on seurauksena.

        Ennallistaminen suojelee suopellot. Tämä on se juttu miksi ruoka vähenee maassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun peltopinta-ala vähenee ja syöjät lisääntyy maassa, nälkä on seurauksena.

        Vihervassut tekee kaikkensa että maahan saataisiin edunsaajia mahdollisimman paljon lähi-idästä ja Afrikasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastustan sekä Venäjää että eurostoliittoa. Kumpikin on uhka Suomelle.

        Ymmärrän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassut tekee kaikkensa että maahan saataisiin edunsaajia mahdollisimman paljon lähi-idästä ja Afrikasta.

        Vapautunut venäjä laittoi maan hyvään kuntoon- ja venäjä on jo vuosikymmeniä ollut länsimainen vapaa markkinatalous.

        EUssa sensijaan on kommunismi nykyään.


    • Anonyymi

      Vanha vitsi Neukkulan ajoilta.

      Mies menee kauppaan ja kysyy: Onko teillä lihaa tai leipää?
      - Me olemme kauppa jossa ei ole kalaa. Se kauppa missä ei ole lihaa on tuossa kadun toisella puolella ja se kauppa missä ei ole leipää on heti nurkan takana.

      • Anonyymi

        Ainoa asia missä Venäjä on Suomea edellä; kellonaika.


    • Anonyymi

      Oli Neuvostoliitossa kaupoissa sentään suomalaista voita. Meillä oli voivuoret ylituotannon vuoksi ja voita vietiin alehintaan naapurille.

      • Anonyymi

        Juu, Suomalaiset makso silti tuplasti. Kiitos Hallitus, halpa ei kelpaa kansallemme. Kallista on tarjottava😇


    • Anonyymi

      Juu, varmaan totta. Myyjä avaa tyhjän kaupan. Tyhmää uskoa, että muut uskoo valheita🙈🙉🙊🐒

    • Anonyymi

      Ukraina pommittaa Puolaa..... Se ok🙊

    • Anonyymi

      Britit, eu, Usa rikko kaasuputket, se teistä ok🙈

      Sen vuoksi Saksassa palellaan talvella.
      Saksa olis ottanu Venäjältä kaasua, kansan pelastamiseen paleltumiselta.

      Usa, Britit ja eu tiesi sen, ja tuhos putket. Teistä ok, palelluttaa Saksalaiset?

    • Anonyymi

      Kekkosen aikaan 70- luvulla Suomessa asiat oli hyvin, vaikka Suomen vihaajat yrittävätkin sitä aikaa mustamaalata.

    • Anonyymi

      Kyllä muistan 1970 luvun.

      Olin työläisen Isän poika ja Äiti oli kotiÄiti.

      Ei ollut rahaa ostaa mitään!

      Maanviljelijöiden lapsilla oli vaikka mitä!
      Kekkonen piti huolta maanviljelijöiden asioista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Viiskymppisenä

      Ja alan olla kyllä aina vaan enemmän sitä mieltä, mikä on kyllä ihan tieteellinen faktakin, että elämä viiskymppisenä alkaa olla turhista turhinta. Uu
      Sinkut
      414
      1720
    2. Suomalaislääkäri katosi matkalla Pattayalle

      Ei siis tietoa pääsikö Pattayalle saakka vai minne suunnisti? Tuntomerkeistä päätellen ei ole kantasuomalaisia lääkäreitä. https://www.iltalehti.fi/ko
      Pattaya
      26
      1319
    3. Kuka Turkulainen lääkäri kadonnut Thaimaassa?

      Lehdissä oli siitä juttua, mutta nimi on nyt Iltasanomista otettu pois
      Turku
      13
      1020
    4. Martinan häät

      Ottaako miehen nimen? Rouva Aitolehti -Bajamaja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      919
    5. Pitäisikö lähettää lapsille viesti: älkää tulko jouluksi tänne sähköä tuhlaamaan?

      Kun kaikki työelämässä niin mitä varten niiden pitää tulla tänne tuhlaamaan kallista eläkeläisten sähköä? Pysykööt omillaan. Harmittaa koko joulu.
      Maailman menoa
      73
      859
    6. Olet mielenkiintonen ja kiehtova. Erikoinen epänormaali ihminen

      Siksi kiinnostava. Hyvää yötä. Saan kai sanoa ystäväni? Saanhan ?
      Ikävä
      35
      835
    7. Nyt mies ryhdistäydytään

      molemmat IRL. Jos molemmilla on tunteita. Ei heitetä niitä roskiin. Hyvää yötä.
      Ikävä
      92
      747
    8. Mikä nyt on

      Ihmisiä katoaa, ruumiita löytyy. Suntista löytynyt ruumis...
      Kokkola
      50
      644
    9. Selviytyjät-voittaja Sami Helenius juhli voittoa huvilalla finaalin jälkeen - Skoolaus "Mestarille!"

      Onnea Sami Selviytyjät-voitosta! Kyllä ansaitsit voiton! Ex-jääkiekkoilija Sami Helenius on Selviytyjät Suomi -voittaja vm 2022. Ex-NHL-tähti voitt
      Suomalaiset julkkikset
      13
      560
    10. Ajankohtainen TV-leffa: Lupaus kertoo suomalaisten lottien tarinaa sodassa - Iso kiitos lotille!

      Iso kiitos ja kunnianosoitus lotille, jotka tekivät tärkeää työtä kotirintamalla ja sodan keskellä Suomen ja Venäjän sodissa. Lupaus-elokuva kertoo
      Maailman menoa
      32
      519
    Aihe