Ollikainen väittää metsien tulevan päästölähteiksi, jos niitä hakataan liian paljon. Kertokaa minulle miten se käytännössä tapahtuu? Ei kai ne loput metsät aiheuta päästöjä, vaikka hakattaisiin puolet pois.
Ilmastohumppa
Anonyymi-ap
2369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Puihin sitoutunut co2 vapautuu ilmakehään. Kun puita on vähemmän sitomassa co2 kaasua niin metsä on päästölähde. Sama ilmiö on jos vanha metsä jonka kyky ottaa co2 kaasu vastaan on ehtynyt jätetään kaatamatta.
Aivan älytön kommentti. Kyllä jokainen elävä puu sitoo co2: ta.
Ei se vapaudu kaadetusta puusta mihinkään ennen sen puun polttamista. Muiden alojen päästöjä ei pidä liittää metsiin mitenkään, vaikka hörhöjen mielestä se tuntuisikin niin mukavalta. Jättäisivät lentelemättä turhaan ja kävelisivät senkin ajan.
Täyttä puppua on että Suomen metsät olisi vähentyneet.
Vuoden 1950 tilanteesta 1500 miljoonasta m3:stä Suomen metsien puusto on KASVANUT 66 % ELI 2505 miljoonaan m3:iin.
Puuston kasvu on vuodesta 1970 lähtien ollut suurempi kuin kokonaispoistuma.
Jos nyt jonain vuonna otantatutkimuksessa todetaan että männyn KASVUN LISÄYS pienempää edellisessä tutkimuksessa niin ei pidä julistaa että metsän hiilinielut on pienentyneet koska ne ovat edelleen kasvaneet mutta hiukan vähemmän.
Se miksi ne tutkimuksessa näin todetaan voisi olla useitakin syitä mutta yksi syy on kaikissa tutkimuksissa oleva virhemarginaali ja männyn kasvun osalta syynä voisi olla se että hirvituhojen pelossa on pitkään jo istutettu kuusentaimia ja näin kuusen osuus metsässä on kasvanut männyn kustannuksella.
Lisäksi tutkimuksessa todettiin että puuston kasvuun on vaikuttanut se että puuston ikä on ohittanut parhaan kasvuiän jota on erikoisesti tapahtunut pohjoissuomessa koska siellä on paljon luonnonsuojelualueita.
Miksi sitten nyt ängetään niitä lisää ja yleensäkään ei puita saisi kaataa . Näin kyllä puusto vanhenee entisestään ja päästöt varmasti vähenevät mutta se ei nyt näytä olevan tärkeää vaan se ennallistaminen.
Knud Möllerin kopiolla on joko ilmastoahdistuspsykoosi tai sitten haluaa lypsää rahakkaassa hommassaan hölmöiltä lisää liksaa.
En tiedä ketä edellisessä vuodatuksessasi tarkoitat mutta jos se kohdistuu kahteen edelliseen kirjoitukseen niin kerro toki mikä niissä aiheuttaa sinulle ahdistusta ja mikä niissä ei ole totuudenmukaista.?
Juuri ajattelinkin kysyä että paljonkohan tämäkin herra lausunnoillaan mahtaa rahastaa, veikkaan että aika paljon mutta uskottavaa tuosta ukosta ei saa vaikka mitä tekisi ja esiintyisi minkälaiset rillit silmillään ja nehän ovat myös tuhlaamista kun vanhoillakin näkisi, ulkonäöstä viis.
Kepu, Kokoomus ja Persut haluaa hävittää maastamme jäljellä olevat arvokkaat luontoympäristöt hakkuilla ja turpeenkäytöllä. Nuo pönäkät julliturvat hoilottavat reteästi "metsänhoidon" puolesta, vaikka luonto itse on hoitanut maapallomme ekosysteemin vuosimiljardien ajan ilman ihmispetolajia. Nyt kepuhenkinen sakki väittää että luonnontilainen metsä on muka paha päästölähde ja puutuholaisten pesä. He pöljät puupääjuntit eivät tajua koko ekosysteemin erinomaisuutta. Jos metsässä esiintyy puutuhohyönteisiä, monimuotoisen metsän linnut ja muut petohyönteiset estävät tuholaishyönteisten laajan leviämisen. Kaikella on luonnossa tarkoituksensa, paitsi ihmisellä ja ennen kaikkea Homo Kepulus-alalajilla.
Harhaiset idioottivihreät eivät tajua mistä heidän pakettinsa ja puusta tehdyt talot, tuolit, kaapit jne tulevat. Jos mitään puita ei kaadeta niin edes pahvia ei ole olemassa. Joka paikka on täynnä puuta ja aivottomina älykääpiöinä vihreät suosivat puuta kaikessa, mutta silti puuta ei saisi kaataa.
Jos puita ei kaadeta niin yhtäkään puutuotetta ei ole olemassa. Ei pahvia, ei paperia, ei puusta tehtyjä pöytiä, kaappeja jne.
Vaikka voimmehan toki korvata puuta öljystä tehdyllä muovilla tai teräksellä, jonka tekemiseen käytetään enemmän fossiilisia kuin henkilöautot tuottavat ajaessaan päästöjä vuodessa.
Turvemaat luovuttavat jatkuvasti metaania ja hiilidioksidia. Soita on kuivatettu ja metsitetty viime vuosisadan aikana.
Sitäpaitsi, puun kasvu ei ole kokonaan hiilinielua. Se riippuu kokonaan puun jatkokäytöstä. Rakennusteollisuuden puu säilyy pidempään hiilinieluna, mutta esimerkiksi selluloosatuotteet ovat usein kertakäyttöisiä. Selluloosan nieluominaisuus loppuu, kun se poltetaan tai se muuten hajoaa. Sama tilanne on metsätähteellä. Sitä poltetaan voimalaitoksissa.
Pelto saa kasvaa pajua jos hakkaan ne ilmastonmuutos etenee
Tuolla edellä joku väitti ettei luonnontilainen metsä jossa hakkuita ei tehdä ei ole päästölähde ja että turpeenkäytöllä on tuhottu arvokkaat luontoympäristöt.
Luken tutkimuksessa todetaan että metsien hiilensidonta on vähentynyt koska metsät ovat ohittaneet parhaan hiilensitomisiän ja että tämä on tapahtunut eniten pohjoissuomessa jossa on runsaasti luonnonsuojelualueita.
Jos niitä lisätään vielä niin hiilensidonta kyllä siltä osin todella romahtaa. Myös jos muita metsiä ei hakata niin niidenkin ikärakenne muuttuu vähemmän sitovaksi.
Turvetuotannossa on n. 0,6 % Suomen soista. Meniköhän nyt todella kaikki arvokkaat suot niiden alle ettei yhtään jäänyt sille 99,4 %:n alalle.
Eli tuottava metsä sitoo hiiltä paremmin kun se 80 vuotta vanha metsä
Sademetsiä kaatuu ennätysmäärä Brasilian alueella eikä kukaan puhu näistä asioista
Vain kasvava metsä sitoo hiilidioksidia. Vanha metsä lahotessaan on päästölähde.
Siis riittävä hakkuumäärä on parasta.
Olen kuullut, että iäkkäämmät metsänomistajat eivät halua enää maksaa istutuskuluja puunmyynnin jälkeen, sillä eihän siitä heille ole enään mitään hyötyä.
Suomessa kasvaa metsää enemmän kuin sitä nyt hakataan. Punikkien valheisiin ei ikinä kannata uskoa.
Tämä ennallistaminen on punikkien ajama asia. Kuka hullu uskoo sellaisen aatteen ihmisiin joka on tappanut sata miljoonaa ihmistä?
Se aate perustuu pelkästään valheeseen.
Monikohan viherpunikki on oikeasti käynyt metsässä kauempana kuin 100 m asfaltilta?
Pääministerikin sen tietää: Viis ilmastosta, jos on kiire
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/82760e90-3df4-4c88-b0dc-78bdf513afb5
Yksityiskone käyttöön, johan ilmasto muuttuu
siis maisemat ympäriltä nopeasti
Aloittajalle selvitystä Ollikaisen touhuista:
Se mitä Ollikainen väittää perustuu tilastokeskuksen pikaennakkotietoon vuoden 2021 luvuista jonka tilaston lopussa on tilastokeskuksen ilmoitus että;
"Tulos ei ole vertailukelpoinen vuoden 2020 lukuihin koska tulokset on laadittu ERI LÄHTÖKOHDISTA."
Miksi sitten Ollikainenkin kuitenkin lukee kuin piru raamattua eikä mainitse edellä mainittua vaan syyttää liiallisia hakkuita syypääksi vaikka totuushan on että 2021 vuonakin vuotuinen kasvu ylitti kokonaispoistuman.
On kyllä menettänyt uskottavuutensa koko äijä kuten myös tiedotusvälineet jotka jauhavat samaa valhetta.