Vanhan testamentin mielenkiintoisia kertomuksia

Anonyymi-ap

Näitä aiemmassa kirjoituksessa mainittuja toisistaan irrallisia eri kertomuksia, kuten luomiskertomukset ja vedenpaisumuskertomukset, on Mooseksen kirjoissa neljä toisistaan irrallista kertomuskulkua, jotka yhteen laitettuna ovat ristiriitaisia ja irrationaalisia mutta toisistaan erotettuina ovat järkeviä vailla ristiriitoja. Nämä kertomukset eivät ole olleet saman ihmisen kirjoittamia vaan kyse on kokoelmateoksesta. Puhutaan Elohistisesta kirjoittajasta, joka ei koskaan mainitse Jumalan nimeä. Hänen kerrontatyylinsä poikkeaa muista kirjoittajista. Puhutaan papillisesta kirjoittajasta, jota kiinnosta lähinnä pappeihin liittyvät asiat. Jälleen hänen kirjoitustyylinsä poikkeaa näistä muista. Sitten on Jahvistinen kirjoittaja ja puhutaanpa myöskin Deuteronomisesta kirjoittajasta.

Raamatusta löytyy paljon mielenkiintoisia kohtia näistä eri kertomuksista. Katsotaanpa.

Mooseksen kirjoissa käy ilmi, että Israelin kansa tunsi Jumalan Jahve nimellä vasta palavan pensaan aikoihin:

“Jumala sanoi vielä Moosekselle: ”Sano israelilaisille: ’Herra, teidän isienne Jumala (YAHWEH), Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne.’ Tämä on minun nimeni ikuisesti, ja tällä nimellä minut muistettakoon sukupolvesta sukupolveen.” (2. Mooseksen kirja 3:15, FinRK)

Vaikka oikeasti Jumala sanoi vasta paljon myöhemmin:

“2. Jumala puhui Moosekselle: ”Minä olen Herra. 3. Minä olen ilmestynyt Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille kaikkivaltiaana Jumalana, mutta nimelläni Herra en ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.” (2. Mooseksen kirja 6:2-3, FinRK)

Tosiasiassa Jumalaa sanotaan Jahveksi jo luomiskertomuksen jälkeen:

“25. Aadam yhtyi taas vaimoonsa. Tämä synnytti pojan, antoi hänelle nimen Seet ja sanoi: ”Jumala on suonut minulle toisen pojan Aabelin sijaan, jonka Kain surmasi.” 26. Seetillekin syntyi poika, ja hän antoi tälle nimen Enos. Tuohon aikaan ruvettiin huutamaan avuksi Herran (YAHWEH) nimeä.” (1. Mooseksen kirja 4:25-26, FinRK)

Tässä muuten yksi Raamatun ristiriitaisuus. Yhdessä luomiskertomuksessa Aadam saa lapsikseen Kainin ja Aabelin ja sitten vasta Seetin. Toisessa luomiskertomuksessa Aadam sai ensimmäisenä vain Seetin.

Muita ristiriitaisuuksia: Mooseksen apen nimi on 4.Moos 10:29 mukaan Reguel ja 2.Moos.3:1 mukaan Jetro.

“Ja Mooses puhui Hoobabille, midianilaisen Reguelin, Mooseksen apen, pojalle: "Me lähdemme siihen paikkaan, josta Herra on sanonut: 'Sen minä annan teille'. Lähde meidän kanssamme, niin me palkitsemme sinut hyvin, sillä Herra on luvannut hyvää Israelille."” (4. Mooseksen kirja 10:29, 1933/1938 käännös)

“Mooses paimensi appensa Jetron, Midianin papin, lampaita. Kerran hän johti lampaat autiomaan toiselle puolelle ja saapui Jumalan vuoren Hoorebin luo.” (2. Mooseksen kirja 3:1, FinRK)

Entä Missä Aaron kuoli? 4. Mooseksen kirjan 20:27-28 mukaan Hoorin vuorella mutta 5. Mooseksen kirjan 10:6 mukaan hän kuolikin Mooserassa, joka ei ole lähelläkään Hoorebia.

“27. Mooses teki, niin kuin Herra oli käskenyt. He nousivat Hoorin vuorelle koko kansan silmien edessä. 28. Mooses riisui Aaronilta vaatteet ja puki ne hänen poikansa Eleasarin ylle. Niin Aaron kuoli siellä vuoren huipulla, mutta Mooses ja Eleasar astuivat alas vuorelta.” (4. Mooseksen kirja 20:27-28, FinSTLK2017)

“Israelilaiset lähtivät liikkeelle Bene-Jaakanin kaivoilta ja vaelsivat Mooseraan. Aaron kuoli siellä, ja hänet haudattiin sinne. Hänen poikansa Eleasar tuli papiksi hänen sijaansa.” (5. Mooseksen kirja 10:6, FinSTLK2017)

Entäpä paikka nimeltä Beetel. Jaakob meni Betelistä itään mutta mitään Beteliä ei ollut vielä silloin olemassa:

“7. Siellä Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: ”Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan.” Niin Abram rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli ilmestynyt hänelle. 8. Sieltä hän siirtyi vuoristoon, joka on Beetelistä itään, ja pystytti telttansa niin, että Beetel oli länsipuolella ja Ai itäpuolella. Hän rakensi sinne alttarin Herralle ja huusi avuksi Herran nimeä.” (1. Mooseksen kirja 12:7-8, FinRK)

Itseasiassa Jaakob nimeää paikan Beeteliksi vasta myöhemmin ja paikan tuonhetkinen nimi olikin Luus.

“18. Jaakob nousi varhain aamulla, otti kiven, jonka oli pannut päänsä aluseksi, nosti sen pystyyn patsaaksi ja vuodatti öljyä sen päälle. 19. Hän antoi paikalle nimen Beetel. Aikaisemmin kaupungin nimenä oli kuitenkin ollut Luus.” (1. Mooseksen kirja 28:18-19, FinRK

Mutta myöhemmin Jaakob päättikin antaa uudestaan paikalle saman nimen:

“14. Jaakob pystytti kivipatsaan paikkaan, jossa Jumala oli puhunut hänen kanssaan. Hän vuodatti kiven päälle juomauhrin ja kaatoi siihen öljyä. 15. Paikalle, jossa Jumala oli puhunut hänelle, Jaakob antoi nimen Beetel.” (1. Mooseksen kirja 35:14-15, FinRK)

...jatkuu...

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ...jatkuu...

      Sitten on tämä Beerseba-niminen paikka. Sitä ruvettiin kutsumaan Beersebaksi Abrahamin valan jälkeen.

      “30. Abraham vastasi: ”Sinun on otettava minulta vastaan seitsemän lammasta todistukseksi siitä, että minä olen kaivanut tämän kaivon.” 31. Sen vuoksi paikalle annettiin nimi Beerseba, koska he vannoivat siellä toisilleen valan 32. ja tekivät siellä liiton. Sen jälkeen Abimelek ja hänen sotapäällikkönsä Piikol palasivat filistealaisten maahan.” (1. Mooseksen kirja 21:30-32, FinRK)

      Mutta Itseasiassa paikan nimesikin Iisak ja antoi sille nimen Siba. Ja SIKSI paikkaa kutsutaankin nimellä Beerseba:

      “31. Varhain seuraavana aamuna he vannoivat toisilleen valan. Sen jälkeen Iisak päästi heidät menemään, ja he lähtivät hänen luotaan rauhassa. 32. Samana päivänä Iisakin palvelijat tulivat kertomaan hänelle kaivosta, jonka olivat kaivaneet. He sanoivat hänelle: ”Me löysimme vettä.” 33. Hän antoi kaivolle nimen Siba. Sen tähden kaupungin nimi on vielä tänäkin päivänä Beerseba.” (1. Mooseksen kirja 26:31-33, FinRK)

      Ahaa...

      Jaakob taas sai nimekseen Israel painiessaan enkelin kanssa paikassa, jonka hän nimesi sen tähden Penueliksi:

      “26. Kun mies huomasi, ettei hän voittanut Jaakobia, hän löi tätä lonkkaan, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. 27. Mies sanoi: ”Päästä minut, sillä aamu sarastaa.” Jaakob vastasi: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua.” 28. Mies kysyi häneltä: ”Mikä sinun nimesi on?” Hän vastasi: ”Jaakob.” 29. Silloin mies sanoi: ”Älköön nimesi enää olko Jaakob vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut.”” (1. Mooseksen kirja 32:26-29, FinRK)

      Paitsi, että Israel-nimi oikeasti annettiinkin myöhemmin Ihan muussa yhteydessä Luusissa, jonka Israel siinä yhteydessä nimesi Beeteliksi.

      “9. Jaakobin palattua Paddan-Aramista Jumala ilmestyi hänelle jälleen ja siunasi hänet. 10. Jumala sanoi hänelle: ”Nimesi on Jaakob, mutta sinua ei enää tule kutsua Jaakobiksi, vaan nimesi olkoon Israel.” Näin Jumala antoi hänelle nimen Israel.” (1. Mooseksen kirja 35:9-10, FinRK)

      Israelilaisista ei jäänyt henkiin näkemään Uutta maata muita kuin Kaaleb. Tämä on varma asia, koska Jumala sanoi niin. KAIKKI muut kuolivat...

      “21. Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus täyttää kaiken maan, 22. ei yksikään näistä ihmisistä, jotka ovat nähneet minun kirkkauteni ja minun Egyptissä ja tässä autiomaassa tekemäni tunnusteot mutta jotka nyt jo kymmenen kertaa ovat kiusanneet minua eivätkä ole kuunnelleet minun ääntäni, 23. ei yksikään heistä ole näkevä sitä maata, josta minä vannoin valan heidän isilleen. Yksikään minun pilkkaajistani ei ole sitä maata näkevä. 24. Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki ja hän on seurannut minua täydestä sydämestään, minä vien hänet maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen.” (4. Mooseksen kirja 14:21-24, FinRK)

      Paitsi, että kaikki muut eivät kuolleetkaan, sillä:

      “Totisesti, te ette pääse siihen maahan, johon minä kättä kohottaen lupasin viedä teidät asumaan, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika.” (4. Mooseksen kirja 14:30, FinRK)

      Selkeä ristiriita. Tai kenties Jumala muuttikin mieltään.

      ...jatkuu...

      • Anonyymi

        ...jatkuu...

        Entä milloin Iisak kuoli?

        “Laita sitten minulle herkkuruoka, sellainen, jota rakastan, ja tuo se minulle syötäväksi, jotta voisin siunata sinut ennen kuin kuolen.”” (1. Mooseksen kirja 27:4, FinRK)

        Iisak on tuossa huononäköinen ja vanha, mutta sitten hän muuttaa Laabanin luo 20 vuodeksi ja saa vielä 12 lasta, ja kuolee oikeasti:

        “Sitten hän kuoli, ja hänet otettiin heimonsa luo vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena. Hänen poikansa Eesau ja Jaakob hautasivat hänet.” (1. Mooseksen kirja 35:29, FinRK)

        2.Moos. 20-23,  3. ja 4.Moos sekä 5.Moos. sisältävät lakeja samoista asioista mutta ne esiintyvät eri kirjoissa erilaisina, ristiriitaisina: jotkut kahdessa kirjassa, jotkut kolmessakin.

        Esim. Jumalan määräämien juhlien luettelon on eri kirjoissa erilainen. Niissä on orja-lakeja, jotka ovat ristiriidassa toisensa kanssa. Niissä on turvakaupunki-lakeja, jotka eroavat toisistaan. On eroavia alttari-lakeja, esim. ensin sanotaan, että alttareita voi olla useita eri paikoissa:

        “24. Tee minulle maa-alttari ja uhraa sen päällä polttouhrisi ja yhteysuhrisi, lampaasi ja nautasi. JOKAISESSA PAIKASSA, jonka minä pyhitän nimelleni, minä tulen sinun luoksesi ja siunaan sinua. 25. Jos sinä kuitenkin teet minulle kivialttarin, älä rakenna sitä hakatusta kivestä, sillä jos sinä kosket kiveen taltallasi, sinä saastutat sen.” (2. Mooseksen kirja 20:24-25, FinRK)

        Mutta ei sittenkään, vaan alttari voi olla vain siinä paikassa (yhdessä paikassa), jonka Jumala valitsee:

        “13. Pitäkää huoli siitä, ettette uhraa polttouhrejanne missä tahansa paikassa, jonka satutte näkemään, 14. vaan ainoastaan SIINÄ PAIKASSA, jonka Herra valitsee jonkin heimonne alueelta. Uhratkaa siellä polttouhrinne ja tehkää kaikki, mitä minä käsken teidän tehdä.”” (5. Mooseksen kirja 12:13-14, FinRK)

        Lopulta uhraaminen sai tapahtua vain yhdessä tietyssä pyhäkössä.

        Saastaisen eläinten lait löytyvät kahdesta kirjasta, eivätkä ne ole tarkalleen samat.

        Jumala sanoo, että karjaa voi teurastaa ja syödä mielin määrin siellä, missä sattuu asumaan:

        “”Saatte kuitenkin teurastaa karjaa ja syödä lihaa mielin määrin kaikkialla, missä asutte, sen mukaan kuin Herra, teidän Jumalanne, teitä siunaa....” (5. Mooseksen kirja 12:15, FinRK)

        Mutta hei! Itseasiassa Näin ei olekaan vaan itseasiassa KAIKKI teuraat on tuotava Ilmestysmajan portille ja uhrattava Jumalalle ennen syömistä:

        “3. Jos kuka tahansa Israelin heimosta teurastaa härän, karitsan tai vuohen leirissä tai leirin ulkopuolella 4. eikä tuo sitä ilmestysmajan portille ja uhraa sitä Herralle hänen asumuksensa edessä, sen miehen katsotaan syyllistyneen veritekoon. Hän on vuodattanut verta, ja hänet on poistettava kansansa keskuudesta.” (3. Mooseksen kirja 17:3-4, FinRK)

        Entä miten kuningas Saul kuoli?

        “...Niin Saul otti itse miekkansa ja heittäytyi siihen.” (1. Samuelin kirja 31:4, FinRK)

        “7. Saul kääntyi katsomaan taakseen, näki minut ja kutsui minua. Minä vastasin: ’Tässä olen.’ 8. Hän kysyi minulta: ’Kuka sinä olet?’ Minä vastasin: ’Olen amalekilainen.’ 9. Sitten hän sanoi minulle: ’Astu luokseni ja surmaa minut. Minulla on kovat tuskat, mutta olen vielä täysin tajuissani.’ 10. Minä menin hänen luokseen ja surmasin hänet, sillä tiesin, ettei hän sortumisensa jälkeen voisi jäädä henkiin. Sitten otin kruunun hänen päästään ja rannerenkaan hänen käsivarrestaan ja toin ne tänne herralleni.”” (2. Samuelin kirja 1:7-10, FinRK)

        “Silloin Saul sanoi aseenkantajalleen: ”Vedä esiin miekkasi ja lävistä minut, etteivät nuo ympärileikkaamattomat tulisi ja pitäisi minua pilkkanaan.” Hänen aseenkantajansa ei kuitenkaan tahtonut tehdä sitä, sillä hän pelkäsi kovin. Silloin Saul otti miekan ja heittäytyi siihen.” (1. Aikakirja 10:4, FinRK)

        “13. Näin Saul kuoli uskottomuutensa tähden. Hän oli ollut uskoton Herralle eikä ollut noudattanut Herran käskyä. Hän oli myös kysynyt neuvoa henkienmanaajalta 14. eikä Herralta. Siksi Herra surmasi hänet ja siirsi kuninkuuden Daavidille, Iisain pojalle.” (1. Aikakirja 10:13-14, FinRK)

        Niin, edellä oli Raamatun ristiriitaisuuksia, joita ei voi sovittaa. Mutta heti kun ymmärretään, että Raamattu on ihmisten kirjoittama kokoelmateos, joissa kirjoittajat ovat kirjoittaneet tekstiään toisistaan tietämättä, ja jonka sitten joku editoija on haluamaansa tavalla yhdistellyt, niin siinä ei olekaan enää mitään ristiriitoja. On vain ihmisten kuvauksia, jotka eroavat toisistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "“”Saatte kuitenkin teurastaa karjaa ja syödä lihaa mielin määrin kaikkialla, missä asutte, sen mukaan kuin Herra, teidän Jumalanne, teitä siunaa....” (5. Mooseksen kirja 12:15, FinRK)

        Mutta hei! Itseasiassa Näin ei olekaan vaan itseasiassa KAIKKI teuraat on tuotava Ilmestysmajan portille ja uhrattava Jumalalle ennen syömistä:

        “3. Jos kuka tahansa Israelin heimosta teurastaa härän, karitsan tai vuohen leirissä tai leirin ulkopuolella 4. eikä tuo sitä ilmestysmajan portille ja uhraa sitä Herralle hänen asumuksensa edessä,"

        Kovin heppoisin perustein väität kohtia ristiriitaisiksi.
        Vaikka ne saattavat näyttää ristiriitaisilta, ei se tarkoita, että välttämättä olisivat ristiriitaisia.
        Ennen "tuomion" julistamista asioita tulisi tutkia paljon tarkemmin ja laajemmin.

        Nuo kaksi kohtaahan koskevat eri tilanteita.
        1.Kanaanin maassa, jonne Israelilaiset olivat asettuneet asumaan
        2.Leiriytyneenä

        Sama koskee varmaankin myös esim usean vai yhden alttarin rakentamista.

        Eikä Iisak muuttanut Laabanin luo.
        Se oli Jaakob, joka siellä asui 20 v ja sai 12 poikaa ja tyttären.

        Erilaiset tekstit voivat myös täydentää toisiaan.
        Ne tuovat asian eri puolia esiin.

        Eri kirjoissa on toistettu/kerrattu samoja asioita.
        Paljon toistoa on ehkä kirjoitettu myös ulkomuistista (siihen aikaanhan ennen nykyistä informaatiotulvaa ihmiset muistivat paljon enemmän tällaisia asioita. Vertaa esim Kalevalan runon laulajat, jotka eivät osanneet edes kirjoittaa eikä lukea).
        Siksi on kåytetty osin eri sanoja ja ilmaisuja jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Iisak muuttanut Laabanin luo.
        Se oli Jaakob, joka siellä asui 20 v ja sai 12 poikaa ja tyttären.

        Ei niin mutta sinä aikana Iisak eli 20 vuotta ja kuoli sitten uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erilaiset tekstit voivat myös täydentää toisiaan.
        Ne tuovat asian eri puolia esiin.

        Eri kirjoissa on toistettu/kerrattu samoja asioita.
        Paljon toistoa on ehkä kirjoitettu myös ulkomuistista (siihen aikaanhan ennen nykyistä informaatiotulvaa ihmiset muistivat paljon enemmän tällaisia asioita. Vertaa esim Kalevalan runon laulajat, jotka eivät osanneet edes kirjoittaa eikä lukea).
        Siksi on kåytetty osin eri sanoja ja ilmaisuja jne.

        No niinpä täydentävät. Ristiriidatkin katoavat kun niitä käsitellään toisiaan täydentävinä kirjoituksina, eikä saman kirioittajan virheettömänä tekstinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina naimisiin.

      Etsimässä täydellistä hääpukua Roomassa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      367
      3459
    2. Etsin sinua vakavissani

      Täältä tai ihan mistä tahansa. Meillä jäi asioita selvittämättä, ja minun sydän on sanonut painavan sanansa, että meillä jäi juttu pahasti kesken. Syd
      Ikävä
      57
      1492
    3. En minä seksin perässä ollut

      vaikka niin luulit, vaan sinun, koska halusin sinut kokonaan. Vihjailit nimittäin siihen suuntaan. Miksi muuten epäilit minusta kaikkea pahaa, nainen?
      Ikävä
      71
      1247
    4. En voi edes kirjoittaa siitä.

      Se olis liian lapsellista. Kun on yhteys tosielämän puolella ja selvät sävelet. Älykäs se on, todennäköisesti älykkäämpi kuin kukaan, ketä olen tavann
      Ikävä
      62
      1188
    5. Vanhempi mies

      Rakkain, kuinka me enää koskaan voitais sopia näkemisestä? Soittasin, soittasin -mutta, kun?
      Ikävä
      70
      1076
    6. Olen pahoillani nainen

      Olen pahoillani siitä, että vielä säännöllisesti nähdessämme asiat välillämme ajautuivat suuntaan, joka ei ollut kummallekaan hyvästä. Harmittaa puole
      Ikävä
      70
      960
    7. Hääpukuja ei turhaan ostella

      Olisiko todella niin, että Hanuri-Hannu on taas kehissä ja vanha suola janottaa todella pahasti - Martti on liikkeellä ja nyt lienee tosi kyseessä! O
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      908
    8. Viiskymppisenä

      Ja alan olla kyllä aina vaan enemmän sitä mieltä, mikä on kyllä ihan tieteellinen faktakin, että elämä viiskymppisenä alkaa olla turhista turhinta. Uu
      Sinkut
      314
      880
    9. Martina kiusoittelee kateellisia vihaajiaan

      Palstan Martina vihaajat menivät sekaisin kun Martina lähti Roomaan. Tätä on hauska seurata 🤭
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      838
    10. En löydä sinua

      jotta voisin viestiä lähettää.
      Ikävä
      42
      819
    Aihe