En ole katollinen mutta uskon tietäväni ettei katollisuudessa armo ole paitsiossa oleva käsite vaikka tekoja lisäksi vaaditaankin.
Katollisuuden pelastavat teot.
26
1004
Vastaukset
- Anonyymi
Negatiivisesti määritellyt teot, siis se, että ei tee kuolemansyntejä.
- Anonyymi
Armoa ei voi mitenkään ansaita, mutta sen kyllä voi menettää.
Armoa ei ansaitse lakihenkisyydellä, millään omahurskaudella tai opillisella selittelyllä, mutta sillä sen voi menettää kun rakentaa uskon omaan varaansa eikä siihen että Jumal armosta antaa eväät ja voiman siihen.- Anonyymi
Jos luulee voivansa edes osankin Jeesuksen sovitustyöstä korvata omilla tekemisillään, tai luulee, että omia 'hyviä tekoja' tarvitaan poelastumiseen, ei ole pelastunut. Kukaan ei pelastu omilla töillään. Se on Jumalan armoa, jottei kukaan kerskaisi. Te omavanhurskaat, tehkää parannus, eli nähkää' itsenne helvettiin menevänä syntisenä ja uskokaa Jeesukseen, siihen, että hän sovitti verellään teidänkin syntinne.
- Anonyymi
Nin kuin Päivi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nin kuin Päivi?
Onko ylpeys kuolemanstynki??
- Anonyymi
Armo saadaan vasta, kun ollaan armoa pyydetty eli syntien anteeksiantoa Jeesukselta ja käännytty pois synnin jatkamisesta.
- Anonyymi
Synnitön saa armon? Mihin hän sitä enää silloin tarvitsee.
- Anonyymi
Taidat olla joku helluntailainen?
Kristuksen armo merkitsee, että Jumala lahjoittaa elämänsä meille ilman meidän ansiotamme. Hän vuodattaa sen Pyhän Hengen kautta sieluumme parantaakseen sen synnistä ja pyhittääkseen sen. Tämä on se pyhittävä tai jumalallistava armo, jonka olemme saaneet kasteessa.
Jo ihmisen valmistaminen ottamaan armo vastaan on armon työtä. Koska Jumalan toiminta on armon järjestyksessä aina ensimmäisenä, kukaan ei voi ansaita ensimmäistä armoa, joka saa aikaan kääntymyksen, anteeksisaamisen ja vanhurskauttamisen
- Anonyymi
Opettele suomea! Katollinen...hohhoijaa
- Anonyymi
Mutta mihin ihminen armoa tarvitsee kun on kääntynyt pois synnin jatkmisesta? Mitä sellainen omavanhurskas tekee armolla? Ellei sillä rehvastelua lasketa armon saamiseksi.
Lasketaanko kuoripoikien lähestyminen teoksi?
- Anonyymi
Tahattomasti jos lähestyy on se tahaton teko.
- Anonyymi
Paavilainen uskonto on se, jota Raamatussa kutsutaan Babylonin portoksi. Näin ainakin olen käsittänyt. Saatan olla väärässä. Lukekaa itse Raamattua ja kuunnelkaa hyviä opettajia.
Katoliset ovat tappaneet kymmeniä miljoonia kristittyjä. Siis sen pakanauskonnon papisto inkvisitioineen. Kuinka monia miljoonia on sen kultin ohjaamana helvetissä, voimme vain arvailla.- Anonyymi
Kristityt ovat aina olleet kovia tappamaan.
- Anonyymi
Mitä jos opettelisit ihan alkuun vaikka suomea... katolinen
- Anonyymi
Kristityt ilman rajoja
Tässä toiminnassa emme ole
– luterilaisia
– helluntailaisia
– baptisteja
– vapaakirkollisia
– adventisteja
– tms. laisia, ym. jne.
Olemme vain kristittyjä, Jeesuksen verellä lunastettuja Jumalan lapsia. Siksi emme mainosta ja suosittele nimikylttiuskonsuuntia.
Rakennamme Golgatan ristillä perustettua seurakuntaa, joka oli valmis apostolisen ajan lopussa noin v. 100 jKr. Jatkamme sitä samaa toimintaa ensimmäisten kristittyjen kanssa. ”Seuratkaa heidän uskoaan!” Hebr. 13:7.
Emme ole yhteiskristillisiä ekumeenikkoja, tms. jotka rakentavat yhteyttä ”yli seurakuntarajojen”. Me rakennamme seurakuntaa ILMAN seurakuntarajoja.
Tervetuloa tilaisuuksiin:
Su klo 16.00. Ke ja La klo 14.00 Maariankatu 2 Turku.
www.Jeesus-on-Herra.com- Anonyymi
...siis ei rusketusrajoja. Naturisteja. Unohdin täsmentää.
- Anonyymi
Voisitko edes alkuun opetella suomea? "Katollinen"...Mistä tämä on?! Landepaukku.
- Anonyymi
Ei olekaan. Vanhurskautus tulee yksin armosta. Katolisuudessa kuitenkin uskotaan oikeasti vapaaseen tahtoon, ja siten siihen että ihminen voi niin tahtoessaan myös kieltäytyä armosta tai hylätä sen. Tekojen merkitys on siinä, että ne harjoittavat ihmistä alati hyväksymään armon ja myös kasvamaan rakkaudessa Jumalan itsensä suuremmaksi kunniaksi.
- Anonyymi
Van turskautuskin tulee yksin armosta.
- Anonyymi
Perinteisessä katollisuudessa usein askaruttaa, onko pärekatto vai turvekatto parempi?
- Anonyymi
Päreet palavat kiirastulessa nopeammin! Turvenuijakin sen ymmärtää.
- Anonyymi
Elikkäs aneita pitäisi ostaa enemmän jos on pärekatollinen?
- Anonyymi
Onko peltikatto synti? Montako isämeitää pitäisi lukea, jos asentaa peltikaton.
- Anonyymi
Pietarinkirkon kupoli on kivestä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 22714861
Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.
Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m212227Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?381873- 1471288
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes951260- 251138
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30902- 89859
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex80735Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80708