Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. ( Gal. 3:25)

Luther sanoo: »Ei kristitty ole synnitön ihminen, mutta hänelle ei lueta syntiä.» Ei hänellä ole etuoikeutta synnin tekoon, mutta jos niin ikävästi tapahtuisi, että hän rikkoisi Jumalan käskyt, hänellä on vapautus lain tuomiosta. Sillä jos meitä lain mukaan tuomittaisiin, niin ei yksikään liha pelastuisi, ja silloin olisi parasta heittää koko autuuden toivo. Mutta silloin olisi kaikki Jumalan evankeliumi petosta. Silloin olisi Kristus suotta kuollut ja kaikki uskovaiset synneissään kadotetut.

Mutta Raamattu sanoo: »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa.» Raamattu sanoo myös: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» Raamattu sanoo vielä: »Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.»

Tässä on syy, jonka tähden ei syntiä uskovaiselle lueta, kuten Daavid ja Paavali selvästi todistavat, nim. että autuuden omistaa se ihminen, jolle ei Jumala syntiä lue. Eivät he sano: »jolla ei yhtään syntiä ole», vaan, »jolle ei syntiä lueta».

Mutta ei siinä kyllin, että olemme vapautetut laista ja ettei meille syntiä lueta, vaan meille annetaan vanhurskaus, korkea, täydellinen, iankaikkinen, Kristuksen meille hankkima vanhurskaus. Raamattu todistaa: »Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» Ja vielä: »Daavidkin ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.»

Jumalan edessä emme ainoastaan ole vapaat kaikista synneistä, mutta sen lisäksi täysin vanhurskaat, jopa olemme itse vanhurskaus ja joka hetki otolliset hänessä, joka on Isälle rakas, niin että Jumala nyt esteettömästi voi rakastaa meitä koko sydämensä rakkaudella.

Kaikki tämä on mahdollista, koska nyt olemme puetut Kristuksella ja kaikella, mitä hän oli ja teki meidän edestämme, niin että Jumala nyt katselee meitä vain rakkaassa Pojassaan. Luther sanoo: Katso, mikä ylenpalttinen rikkaus kristinuskolla on, koska se omistaa kaikki Kristuksen työt ja kärsimisen. Ja niihin kristitty voi niin täydelleen luottaa kuin jos hän itse olisi ne tehnyt.

Sillä totisesti Kristus ei ole tehnyt niitä itsellensä, vaan meidän hyväksemme. Itse hän ei niitä tarvinnut, vaan hän on meille hankkinut tämän aarteen, jotta me uskoisimme ja omistaisimme hänet.

Ja koska uskolla omistan Kristuksen ja siis minäkin olen hänen, niin ei minua, enempää kuin Kristustakaan voi mikään laki tuomita. Ja jos laki minua ahdistaa, sanon minä: olenhan minä kaikki tehnyt takausmieheni kautta, jopa enemmän kuin sinä vaaditkaan. Ja vaikkapa minulla vielä lihassani on syntiä, on minulla kuitenkin vanhurskauteni Kristuksessa. Hän on minun ja antaa minulle sen, mikä hänen on. Siis on hänen puhtautensakin minun omani. Eikä laki siis voi mitään minulle tehdä.

Mutta jos tarkastan itseäni, löydän itsessäni vielä paljon saastaa, johon lailla on tuomitsemisoikeus. Laki sanoo: »Sinulla on syntiä (Jumalan edessä).» Jos siihen vastaan: »Niin on,» niin olen hukassa. Jos vastaan: »Ei ole», täytyy minulla olla vahva perustus, jolla seison. Kuinka uskaltaisin sanoa: » Ei minussa ole syntiä.» Omasta povestani en löydä puhtautta. Mutta Kristuksesta sen löydän. Sieltä sen saan ja voin asettaa sen lain eteen. Kristus voi sanoa: »Ei minussa ole syntiä». Hänellä on siihen oikeus, sillä hän on pyhä, synnitön. Ja lahjoittaessaan minulle vanhurskautensa, antaa hän myös minulle »ei ole» sanansa.

jatkuu...