Hallitus on tuhlannut ilman huolta huomisesta - se on karu fakta

Anonyymi-ap

Valtion budjetti rakennettiin velan varaan jo ennen koronakriisiä.

Rinteen hallituksen aloittaessa valtion budjetti rakennettiin velan varaan, ja pysyviä menoja lisättiin yli miljardilla. Budjetin alijäämä kasvoi huomattavasti, eikä konkreettisia toimia menonlisäysten rahoittamiseksi esitetty.

Tätä on myöhemmin perusteltu koronapandemialla ja Ukrainan sodalla, mutta se on vain nolo osatotuus, joka ei kestä lähempää tarkastelua.

Etlan tuoreen raportin mukaan hallitus on nimittäin ottanut velkaa näistä johtumattomiin menoihin yli 11 miljardia euroa. Sen lisäksi ajatukset menosäästöistä on lakaistu maton alle. Lopputulos on hirvittävä: tällä hallituskaudella Suomen velkataakka lisääntyy noin 40 miljardilla eurolla.

Marinin hallitus sysää talouden tasapainottamisen ja miljardiluokan uudistusten rahoituksen seuraavan hallituksen päänvaivaksi. Se on kaukana paljonpuhutusta vastuunkannosta ja näyttäytyy pikemminkin halpana silmänkääntötemppuna, jonka tarkoituksena on silotella tämän hallituskauden piikki auki-politiikan tuloksia.

Mutta velaksi ei voi elää ikuisesti, se tarkoittaa vaikeita päätöksiä, leikkauksia ja asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikäs muutos Marttiinalla nyt tuli

        On niin salaperäknen päivitys et enteileekö muuttoa johkin?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        241
        1772
      2. Ymmärrän jos tää oli nyt tässä

        Mä mokasin ja toivon sulle pelkkää hyvää.
        Ikävä
        91
        1304
      3. Martina naimisiin.

        Etsimässä täydellistä hääpukua Roomassa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        190
        1277
      4. Hyvää iltaa miehelle

        Mukavalle. Jäi eilen kesken tuo keskustelu.:)
        Ikävä
        167
        1035
      5. Lapulais poika.

        Onko tämä Lapualais poika jäänyt naisiin, kun hyvin pidellään ei malta lähtiä kotia. Tavataan sanoa. Mitä sitä äiteelle soittelemaan, kun naiset pite
        Lapua
        17
        849
      6. Perheen äidin kohtalo surettaa Iisalmessa

        Kolmekymppinen mies käynnisti auton keskellä yötä kotonaan Iisalmessa keskiviikkona 16. marraskuuta. Kyydissä oli samaan ikäluokkaan kuuluva nainen. M
        Iisalmi
        18
        744
      7. En voi edes kirjoittaa siitä.

        Se olis liian lapsellista. Kun on yhteys tosielämän puolella ja selvät sävelet. Älykäs se on, todennäköisesti älykkäämpi kuin kukaan, ketä olen tavann
        Ikävä
        52
        709
      8. Haluaisin kertoa sulle

        Kuinka paljon susta tykkään. Oisko se paha tilanne?
        Tunteet
        48
        668
      9. Sofia ei tee enää lomareissuja

        Jostain syystä häntä ei enää kiinnosta Dubain ja Espanjan lomat eikä edes Leville vaivaudu. Mitä lie tapahtunut?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        59
        614
      Aihe