Olen valmistunut viime vuonna KTM:ksi ja pohtinut jatkavani opiskelua työn ohella. Olen pohtinut oikeustieteen ja julkisoikeuden välillä. Minja kiinnostaisi ehkä työ julkishallinnon puolella, eikä niinkään lakimiehen työt. Olisiko julkisoikeus (HTM) tässä tapauksessa parempi kuin OTM, vai mikä on mielipiteenne? Tuo julkisoikeus (HTM) ehkä itseäni enemmän kiinnostaisi. Tietenkin jos jokin muu HTM-ala (julkisjohtaminen, aluetiede tms.) olisi mielestänne hyvä yhdistelmä KTM-tutkinnon lisäksi, niin saa antaa mielipiteitä ja jakaa ajatuksia!
Julkisoikeus vai oikeustiede
2
1226
Vastaukset
KTM-tutkinnon lisäksi suoritettu OTM antavat loistavat mahdollisuudet mitä erilaisimmille aloille. Hallintotieteet avaavat luonnollisesti mahdollisuuksia myös, mutta oman näkemykseni mukaan painottuu erityisosaaminen silloin hallinnon alalle.
OTM-tutkinnon etuna on, että siinä voi perehtyä hallinnossa tarvittaviin oikeuden aloihin, mutta samalla myös oikeusaloihin, jotka tuovat erityistä hyötyä yhdessä KTM- tutkinnon kanssa, esim. yritysjuridiikka.
Oleellista lienee, että pohdit itse, mille alalle erityisesti haluat ja tähtäät sellaisiin opintoihin, jotka tätä tavoitetta parhaiten toteuttavat.- Anonyymi
Valinta on vaikea. On hedelmällisempää opiskella sitä, mikä kiinnostaa eniten. Tässä tapauksessa siis HTM.
Mutta OTM on kyllä selkeästi arvokkaampi tutkinto ja jo yksistään avaa paljon mahdollisuuksia. HTM menettelee KTM:n rinnalla täydentävänä.
Itse tekisin niin, että hakisin molempiin ja ensisijaisesti OTM-tutkintoon, toissijaisesti HTM-tutkintoon.
Voisi kyllä miettiä sitäkin, mikä on KTM-tutkinnon merkitys ja arvo? Tarvitaanko todella toinen tutkinto rinnalle? Oliko KTM virhevalinta? Minun tuntemani KTM-ihmiset ovat pärjänneet työelämässä hyvin ilman muita tutkintoja, työelämä on nielaissut pyörteisiinsä vahvasti. Toki muutama on vaihtanut alaa täysin ja ihmetellyt, miten viitsikin opiskella sellaisen tutkinnon, jonka arvomaailma on niin vastoin omaa arvomaailmaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943552
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli442917Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.742396- 612328
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512291Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1172267Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212153Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202127- 1152065
- 621984