helluntailaisten upotuskaste on pirullinen pelkkä vesikaste, jossa ei pestä syntejä pois eikä ihminen synny uudeksi vedestä ja Hengestä, kuten Kristittyjen yhdessä kasteessa tapahtuu
hyvä tietää
37
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Raamatussa upottaa ja kastaa on täysin eri sanat ja niillä on täysin eri merkitys.
Raamatussa "upottaminen" liittyy aina johonkin pahaan.
Vihollisen eli Egyptin jotajoukot upotettiin veteen kun he yrittivät matkia Valitun kansan vesi/kasteihmettä Punaisen meren ylityksen aikana.
Samoin lapsien uskon kieltäjät ja lapsilta kasteen estäjät upotetaan meren pohjaan.
Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.- Anonyymi
Raamattu varoitaa antikristillisistä lahkoihin jäseneksi vaadituista upotuskasteista,
joille Kristittyjä houkutellaan pilkkaamaan lapsensa saatua Kristillistä Kastetta,
mikä perustuu Jeesuksen kastekäskyn tottelemiseen. Matt.28:18-20
Ps. 69:15
(69:16) Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu varoitaa antikristillisistä lahkoihin jäseneksi vaadituista upotuskasteista,
joille Kristittyjä houkutellaan pilkkaamaan lapsensa saatua Kristillistä Kastetta,
mikä perustuu Jeesuksen kastekäskyn tottelemiseen. Matt.28:18-20
Ps. 69:15
(69:16) Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.Ps. 51:5
(51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, Job 25:4] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ps. 51:5
(51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, Job 25:4]8 Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
8 That is, They which are the children of the flesh, these are not the children of God: but the children of the promise are counted for the seed.
- Anonyymi
Asia ei koske vain helluntalaisia, vaan aivan kaikkia, jotka uskovat Johanneksen kasteeseen. Kaikki he ovat vihapuheen ja herjan alaisia täydellisiltä kritityiltä joissa vilppiä ei ole. Kaikille heille kuulu se hengen hedelmä minkä täydellinen raamatullinen kaste saa aikaan herjaamisen muodossa. Ketään ei pidä säästää eikä sääliä, Jumala voi armahtaa, mutta aitokastetut eivät.
- Anonyymi
Vauvakaste on testattu 3,5 miljoonalla suomalaisella.
Testiintulos on se että vauvakaste ei auta mitään. Jumalattomuus on 100%.- Anonyymi
Helluntailaisissa on paha henki, joka pistää ne herjaamaan Kristittyjen lapsien saamaa kastetta Kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaisissa on paha henki, joka pistää ne herjaamaan Kristittyjen lapsien saamaa kastetta Kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]Sinä et voi kieltää todellisuutta! Luulisi vauvakasteen näkyä jotenkin, mutta se ei näy teissä vauvakastetuissa rienaajissa eikä Suomen kansassa!
- Anonyymi
Ei se oikea Jeesus ole siellä lahkojen lattioilla, vaikka hurmoshenki sinne ihmisiä viskoo vaikka joka viikko.
- Anonyymi
Väärästä paikasta kun sitä Jeesusta etsii, niin ei löydä koskaan. Parhami oli sen eksytyksen liikkeelle laittaja siellä Jenkeissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärästä paikasta kun sitä Jeesusta etsii, niin ei löydä koskaan. Parhami oli sen eksytyksen liikkeelle laittaja siellä Jenkeissä.
Oikeata Jeesusta ei löydy hurmoslahkoista, vaikka siellä kävisi joka viikko itseään kaadattamassa maahan.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
22 Many will say to me in that day, Lord, Lord, have we not prophesied in thy name? and in thy name have cast out devils? and in thy name done many wonderful works?
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
23 And then will I profess unto them, I never knew you: depart from me, ye that work iniquity. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeata Jeesusta ei löydy hurmoslahkoista, vaikka siellä kävisi joka viikko itseään kaadattamassa maahan.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
22 Many will say to me in that day, Lord, Lord, have we not prophesied in thy name? and in thy name have cast out devils? and in thy name done many wonderful works?
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
23 And then will I profess unto them, I never knew you: depart from me, ye that work iniquity.Helluntailaisten teltoissa Jeesus ei ole koskaan käynyt.
Luuk. 19:7
Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: "Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan".
Luuk. 7:34
Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaisten teltoissa Jeesus ei ole koskaan käynyt.
Luuk. 19:7
Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: "Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan".
Luuk. 7:34
Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'Matt. 11:19
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa." - Anonyymi
olisko Jeesus kirkossa urkujen takana vai missä kun ei ole viiteensataan vuoteen kirkossa nähty mitään häneen viittavaa!
o nko asiaa tutkittu sakastin hämärässä? - Anonyymi
Jeesus ei ole Jari Sillanpään konsertissa Luterilaisessa kirkossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olisko Jeesus kirkossa urkujen takana vai missä kun ei ole viiteensataan vuoteen kirkossa nähty mitään häneen viittavaa!
o nko asiaa tutkittu sakastin hämärässä?Jeesus on taivaassa. Ei asu käsin tehdyissä huoneissa. Helluntailaisten teltat Jeesus kiertää kaukaa.
Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki asuu Kristukseen kastetun sydämessä.
Et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee.
Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla.
Ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämeen.
- Anonyymi
Jeesus ei koskaan töninyt ketään otsasta selälleen nurin maahan.
Jeesus ei koskaan molissut sekavilla hurmoskielillä mitään salakielisiä rukouksia.
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.
Jeesus: "Salassa en ole puhunut mitään."
Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti. Tapauskovainen.
Ei kääntynyt helluntailaiseksi missään vaiheessa.
Luuk. 4:16
"Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan."- Anonyymi
Matt. 5:18
Jeesus: Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut."
Jeesus ei perustanut helluntailaisuutta eikä mitään vapaiden suuntien uskonlahkoja. - Anonyymi
ja mitäs sitten tapahtui, kerro lisää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matt. 5:18
Jeesus: Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut."
Jeesus ei perustanut helluntailaisuutta eikä mitään vapaiden suuntien uskonlahkoja.eikä laittanut nettisuille valmiita testamenttipohjia !
onko tästä ollut puhetta siellä tapulin tienoilla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja mitäs sitten tapahtui, kerro lisää!
Jeesus ei perustanut kuin yhden taivaallisen seurakunnan, johon Jeesus käski liittämän jäsenet kastamalla heitä ja sitten opettamalla heille käskyt.
On vain yksi Paimen ja yksi seurakunta, johon liitytään kasteessa.
Pietarin uskon varaan perustettu alkuseurakunta hajosi omaan mahdottomuuteensa jo v. 70jKr.
Jeesuksen yksi seurakunta on ns,katolinen seurakunta eli yksi yhteinen seurakunta, joka on hoitanut kasteen ja ehtoollsien käskyjä koko ajan tähän päivään asti.
Kristuksen ruumis, johon kasteessa Isä oksastaa ihmisen sielun on se varma perusta ja Kristuskallio, joka kestää.
Omien uskonratkaisujen ja omien uskontunnustusten ja oman vaelluksen varaan rakentaminen on sitä hiekalle rakentamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei perustanut kuin yhden taivaallisen seurakunnan, johon Jeesus käski liittämän jäsenet kastamalla heitä ja sitten opettamalla heille käskyt.
On vain yksi Paimen ja yksi seurakunta, johon liitytään kasteessa.
Pietarin uskon varaan perustettu alkuseurakunta hajosi omaan mahdottomuuteensa jo v. 70jKr.
Jeesuksen yksi seurakunta on ns,katolinen seurakunta eli yksi yhteinen seurakunta, joka on hoitanut kasteen ja ehtoollsien käskyjä koko ajan tähän päivään asti.
Kristuksen ruumis, johon kasteessa Isä oksastaa ihmisen sielun on se varma perusta ja Kristuskallio, joka kestää.
Omien uskonratkaisujen ja omien uskontunnustusten ja oman vaelluksen varaan rakentaminen on sitä hiekalle rakentamista.Ef.4:5 Yksi kaste. Hen Baptisma.
Henki vesi veri...yhdessä ovat.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
- Anonyymi
Jeesuksen lähettämät oikeat profeetat ovat lainopettajia ja miehiä.
Ei mitään hurmospäissään ihmisiä nurin kaatavia villitsevien henkien vallassa olevia pastoreita ja muita jalanvenyttäjiä.
Matt. 23:34
Jeesus: "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja LAINOPETTAJIA. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen." - Anonyymi
Helluntailaissa näyttäisi olevan pelkkä villitsevä hurmoshenki, jota he pitävät "Jeesuksenaan"
- Anonyymi
Helluntailaiset ottavat niitä omia "Jeesuksia" vastaan melkein mistä tahansa se onnistuu.
Yleensä niitä tulee jonkun lahkosaarnaajan käsistä ja hihoista niitä ilmestyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaiset ottavat niitä omia "Jeesuksia" vastaan melkein mistä tahansa se onnistuu.
Yleensä niitä tulee jonkun lahkosaarnaajan käsistä ja hihoista niitä ilmestyy.Raamatun mukaan Jeesus on varmasti paikalla ja tavattavissa Kristillisessä kasteessa ja Herran Pyhässä Ehtoollisessa ihmisen syntiongelman vuoksi.
- Anonyymi
Jeesus lupasi olla läsnä kuolemansa jälkeen:
1) Jeesus sanoi kastekäskyn saaneille 11 apostolille olevansa heidän mukana kastamassa joka päivä maailman loppuun asti. (Matt.28:18-20)
Kristillinen yksi kaste on syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi tarkoitettu. Teille ja teidän lapsille.
2) Herran Pyhässä Ehtoollisesta Jeesus sanoi olevansa läsnä viinin eli verensä muodossa ja leivän eli Kristuksen ruumiin muodossa ihmisen syntiongelman vuoksi. - Anonyymi
Jeesuksen puhe kahden tai kolmen apostolin kanssa mukana olemisesta koski Jeesuksen maan päällistä aikaaa.
Jeesuksella kun oli valta parantaa ja antaa syntejä anteeksi maan päällä ollessaan.
Nyt on tilanne toinen.- Anonyymi
Luuk. 5:24
Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
- Anonyymi
No mutta...
Kasteen merkitys ei koskaan ollut pelastus tai syntien anteeksi saaminen.
Paavali rinnasta tässä kasteen ja ympärileikkauksen: Kolossalaiskirje 2:11-12 "11. Hänessä teidät on myös ympärileikattu, ei käsin tehdyllä ympärileikkauksella vaan lihan ruumiin riisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella. 12. Teidät on haudattu hänen kanssaan kasteessa, ja siinä teidät on myös herätetty hänen kanssaan uskon kautta. Tämän uskon vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
Paavali rinnastaa ne mutta ei kerro mikä niiden välinen suhde on. Rinnastus tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että rinnastettujen asioiden välillä on yhtäläisyyksiä. Se, mikä pätee ensimmäiseen, pätee myös toiseen. Ympärileikkaus ei poista ihmisen syntejä. Näin ollen kastekaan ei voi sitä tehdä. Kaste ei siis ole syntien anteeksisaamisen tekijä.
Ensinnä esinahan ympärileikkaus ei vanhassa testamentissa ollut merkki syntien anteeksi saamisesta. Se ei koskenut naisia. Ja myös pakanoita ympärileikattiin. VT:n ympärileikkaus oli merkkinä Jumalan kansaan kuulumisesta. Myös VT tuntee sydämen ympärileikkauksen, useammassakin kohtaa, mm Mooseksen kirjoissa. Siellä se tarkoittaa uskollisuutta Jumalaa ja hänen tahtoaan kohtaan. Näin ei myöskään Uudessa testamentissa sydämen ympärileikkaus ole merkkinä syntien anteeksi saamisesta. Se ei liity mitenkään syntien anteeksi saamiseen. Kuten VT ympärileikkaus, myös UT ympärileikkaus on merkki Jumalalle kuuliaisesta uskosta ja siten Jumalan kansaan kuulumisesta, kuten yllä olevasta raamatunpaikasta voi helposti päätellä. Siten myöskään kaste, johon Paavali ympärileikkauksen rinnastaa, ei voi toimia syntien anteeksiantajana.
Apt 2:38 käytetään usein perusteena sille, että kaste pesee pois synnit.
Apostolien teot 2:38 "Pietari vastasi: Kääntykää, ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. "
Tässä ei sanota, että kaste pelkästään antaisi synnit anteeksi vaan ensin mainitaan kääntyminen, joka tietenkin tarkoittaa syntisyytensä tunnistamista, syntiensä katumista sekä uudestisyntymistä. Tämän seurauksena synnit saadaan anteeksi ja sitä seuraa kaste.
Yksittäistä raamatunpaikkaa ei voi ottaa irralleen koko Apostolien tekojen teologiasta. Kaikki ne Apostolien tekojen paikat, joissa katuminen ja kaste mainitaan samassa yhteydessä eli Apt 2:38, 3:19 ja 26:20 katuminen mainitaan pelastuksen ehtona ensin. Muualla Apostolien teoissa pelastus on aina Jumalan lahja eikä vedellä kastamista edes mainita näissä kohtaa (esim. Apt.10:43,47, 13:38-40, 15:11, 16:30,31, 20:21 ja 26:18).
Uusi testamentti selvästi painottaa katumista ennen kastetta, pelastuksen ehtona. Sana kaste, kreikaksi baptizo tarkoittaa aina veteen upottamista. Tätä sanaa ei käytetä Pyhän hengen kasteesta puhuttaessa. Mutta tämä asia ei näy suomenkielessä. Pietari kertoo asian hyvin selvästi. Hän kertoo ihan suoraan myös mitä kaste tarkoittaa. Se ei tarkoita pelastumista eikä syntien anteeksisaamista.
1. Pietarin kirje 3:18-22 "18. Kärsihän Kristuskin kerran syntien tähden, vanhurskas väärintekijöiden puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Lihassa ollessaan hänet tosin surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. 19. Hengessä hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 20. jotka muinoin olivat tottelemattomia, kun Jumala pitkämielisesti odotti Nooan päivinä, jolloin rakennettiin arkkia. Siinä pelastui VEDEN KAUTTA vain muutamia, yhteensä kahdeksan ihmistä. 21. Tämän VERTAUSKUVAN mukaan VESI nyt teidätkin pelastaa, KASTEENA. Se ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, 22. hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella. Hänen valtaansa on alistettu enkelit, vallat ja voimat. "
Niin, kaste on vain symboli, jossa vesi vertauskuvallisesti pelastaa mutta itse kaste ei pelasta ketään. Kaste ei myöskään ole lihan saastan eli synnin poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Vesikaste on merkkinä uskollisuudesta Jumalaa kohtaan, hyvän omantunnon pyytämistä, paremmin käännettynä, Kristuksen ylösnousemuksen kautta saadun Jumalan mielen mukaisen mielenlaadun pyytämistä. Kaste on seurausta kääntymisestä ja on ulkoinen tunnustus siitä, että on vastaanottanut Jeesuksen, aivan samoin kuin suun tunnustuskin on.
Lisäksi jokainen kaste todistaa langenneille enkeleille Jeesuksen ylösnousemuksen mukanaan tuomasta armosta, jota Jeesuskin meni heille tuonelaan saarnaamaan, ja josta he eivät sitä ennen olleet kuulleet.- Anonyymi
Ihminen uudestisyntyy vasta kasteessa kun ensin Jumala pesee ne synnit pois ja antaa puhtaaseen ja tyhjään sydämeen uskon Hengen lahjan. Vanha on kadonnut ja uusi on sijaan tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen uudestisyntyy vasta kasteessa kun ensin Jumala pesee ne synnit pois ja antaa puhtaaseen ja tyhjään sydämeen uskon Hengen lahjan. Vanha on kadonnut ja uusi on sijaan tullut.
Hellareiden sisälle on lahkokouksissa pumpattu sitä villitsevää hurmoshenkeä,, niin ei sinne silloin mitään Pyhää Henkeä enää tule millään konstilla, koska sielä sydämessä on silloin jo asukkaat valmiina.
- Anonyymi
aloitus on kirkollista roskaa jolal ei ol emitään merkitystä todellisen kristillisyyden olemuksessa.
luterin kirkossa kukaan ei tule uskoon kukaan ei tiedä mitään Pyhän Hengen olemuksesta ei sen läsnäolosta eikä työstä yskilöuskovassa. kaikki on turhaa farisealaista veivausta.
ei ihme että sieltä ihmiset karkaa pois maksamasta loputonta hautakuopan hintaa, mitään muuta sieltöä ei saa eikä sitäkään.- Anonyymi
eiköhän niitä hellareita visko nurin seinille ihan muut voimat ja henget mitä ne itse luulee niiden olevan
Ei ihmisen kaatamiseen ja hurmoksiin saamiseksi vielä mitään Jumalan voimia tarvita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eiköhän niitä hellareita visko nurin seinille ihan muut voimat ja henget mitä ne itse luulee niiden olevan
Ei ihmisen kaatamiseen ja hurmoksiin saamiseksi vielä mitään Jumalan voimia tarvita.niinhän Raamatussa kirjoitettu:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: "Herra Herra, emmekö me sinun nimessäsi
profetoineet ja sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon
voimatekoja ?"
Silloin minä lausun heille julki: "Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun
tyköäni, te laittomuuden tekijät" Mt: 7: 22-23 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niinhän Raamatussa kirjoitettu:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: "Herra Herra, emmekö me sinun nimessäsi
profetoineet ja sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon
voimatekoja ?"
Silloin minä lausun heille julki: "Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun
tyköäni, te laittomuuden tekijät" Mt: 7: 22-23Helluntailailaisilta vaikuttaa!
- Anonyymi
Vauvakaste ei toimi käytännössä!
Se on todistettu!
Suomessa pitäisi olla 3,5 miljoonaa uudestisyntynyttä.
Suomi on kuitenkin Sodoma!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3332889Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062184En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201630Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754