Sattuu ja pää on täynnä kysymyksiä

Aikaa on kulunut ja siltikin sattuu ihan liikaa, kun näkee jotakin hänestä. Vaikka se ei olisi mitään fyysistä. Parempi pysyä vaan poissa näkyvistä ja näkymättömissä. - Ihailen tapaasi jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, itse en siihen pysty.
1885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Avaatko hiukan että mitä aiemmin tapahtui?

Äänestä
  • Piirtelimme eri värisillä tussikynillä

    Äänestä

  • Sepä se, kun mitään ei tapahdu.

    Äänestä

  • tiedanhan mina mutta kirjoitan niista sinulle myöhemmin

    Äänestä

Näin on käynyt täälläkin ehkä se aika auttaa joskus…..ihailen sivusta miehen tapaa olla kuin mitään en olisi merkinnyt….voisipa kylmettyä tai pakastaa tunteet!
Miehelle

Äänestä

Jos ulospäin näyttää liikkuvan kepeästi, ei tarkoita sitä, etteikö sisällä myllertäisi. Tulee hieman oma tilanne mieleen, mies olen. Haluan avata hieman. Minulla on voimakkaat tunteet erästä naista kohtaan, ollut pitemmän aikaa ja vaistoan, että hänelläkin on jotakin tunteita, tai ainakin ollut. Nykyään, ehkä vain ärsyyntynyt. En tiedä, emme ole jutelleet asiasta, kunhan niitänäitä ohimennen, emme edes tunne kunnolla toisiamme mutta omat tunteeni häntä kohtaan tiedostan. Olen sinkku, hänellä on perhe ja pidän tämän mielessä mutta siitä huolimatta minulle on raskasta pitää tämä sisälläni. Haluaisin avautua hänelle mutta miten? Ja miten hän reagoisi? Ärsyyntyisi? Kiusaantuisi? Katselisi kengänkärkiään? Entä sen jälkeen, vaikka mikään ei tod. näk. muuttuisi? Korostan, en todellakaan halua rikkoa toisen perhesuhteita mutta tämä alkaa kalvamaan sisälläni. Puhdistaako edes toispuoleinen(?) avautuminen pöytää vai seuraako siitä vain piiloutumisia toisen nähdessään. Tiedostan myös, että minun näkökulmani voi vaikuttaa itsekkäältä toista kohtaan. Juu, siis ulospäin saatan vaikuttaa, kuin ei mitään.

Äänestä
  • Minä haluaisin tietää vaikka perheellinen olenkin. Täällä vääjäämättä tulossa ero jossain vaiheessa ja itsellä tunteita yhtä miestä kohtaan. Tosin itse taas en edes tiedä onko hän sinkku vai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Minä haluaisin tietää vaikka perheellinen olenkin. Täällä vääjäämättä tulossa ero jossain vaiheessa ja itsellä tunteita yhtä miestä kohtaan. Tosin itse taas en edes tiedä onko hän sinkku vai ei.

    Ero vääjäämättä tulossa => ei yhteistä tulevaisuutta ja vielä yhdessä?

    Äänestä

  • Tiedätkö, että fiksut ihmiset voivat avautua ja puhua tunteistaan, erityisesti jos ne vaivata mieltä. Monet haluaa löytää ratkaisuja, edes jonkunlaisia asioihin ja ihan avoimin mielin ja aina ratkaisut ei oo mitään sekunnissa tapahtuvia. Mutta joo, tärkeä pointti on, millainen tuo toinen ihminen sitten on sisimmältään? Miten ottaa asiat vastaan? Haluaako kupata kaiken paskan sinulle, mahdollisista omista tunteistaankin vai onko fiksu, ymmärtävä ihminen, jonka kanssa voi jutella. Tuota kannattaa miettiä, vaikka koskaan et täysin toisen ihmisen ajatuksia voi tietää, niin jonkinlainen tuntuma voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tiedätkö, että fiksut ihmiset voivat avautua ja puhua tunteistaan, erityisesti jos ne vaivata mieltä. Monet haluaa löytää ratkaisuja, edes jonkunlaisia asioihin ja ihan avoimin mielin ja aina ratkaisut ei oo mitään sekunnissa tapahtuvia. Mutta joo, tärkeä pointti on, millainen tuo toinen ihminen sitten on sisimmältään? Miten ottaa asiat vastaan? Haluaako kupata kaiken paskan sinulle, mahdollisista omista tunteistaankin vai onko fiksu, ymmärtävä ihminen, jonka kanssa voi jutella. Tuota kannattaa miettiä, vaikka koskaan et täysin toisen ihmisen ajatuksia voi tietää, niin jonkinlainen tuntuma voi olla.

    Ei kupata vaan tuupata.

    Äänestä

Et voi tietää totuutta ehkä hänkin on turhautunut ja siksi on niinkuin on. Soita tai laita viestiä vaikka ihan muuten vaan tuskin kukaan semmosesta suuttuu.

Äänestä

Älä jätä tilannetta noin vaivaavaksi jos rakastat vaan keksi jotain miten lähestyt tai otat yhteyttä. Kannattaa ainakin yrittää kun kyseessä on oma elämä ja jos oot rakastunu.

Äänestä

Rohkeasti vetämään kissaa hännästä :) toinen voi oireilla eri tavalla asiaan.

Äänestä

kuulemina en voi asioille yhtaan mitaan sen siita tiedan etta se tulee kaymaan taalla kait se tulee sitten sinun luoksesi myös no sita en tieba tuo oli vaan heitto

Äänestä
  • sirpa haluaa etta me erotaan ja etta han saa sinut itselleen siina on sen togellinen pyrkimys

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    sirpa haluaa etta me erotaan ja etta han saa sinut itselleen siina on sen togellinen pyrkimys

    se on kylla tavakkinen taatakin tallaaja

    Äänestä

Liikennemerkit vaihtuu vain tavat pysyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aikaa on kulunut ja siltikin sattuu ihan liikaa, kun näkee jotakin hänestä. Vaikka se ei olisi mitään fyysistä. Parempi pysyä vaan poissa näkyvistä ja näkymättömissä. - Ihailen tapaasi jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, itse en siihen pysty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu