Kielipolitiikkaa ohjaa ruotsin pönkitys

eikä suomalaisten ja uussuomalaisten todellisuus ja aidot tavoitteet.
8192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomenkielisten tarpeiden sijasta kielipolitiikkaa on viime vuosikymmeninä hallinnut kokonaan uusi kieliaate.

Tässä uudessa kieliaatteessa, jonka ainekset olivat nähtävissä peruskoulun kieliratkaisussa, näkökulmana on kaksi kansalliskieltä ja niiden elinvoiman ja tasaveroisen asema turvaaminen.

Tarkastelua ei siis ohjaa kahden (eri) väestön erilaiset sivistykselliset tarpeet. Ns. kansalliskielistrategiassa esitetyssä kieli-ideologiassa, ruotsin osaaminen määritellään osaksi suomalaista identiteettiä ja yleissivistystä. Perusteena käytetään ruotsin kuulumista suomalaiseen kulttuuriin ja Suomen kuulumista Pohjoismaihin.

Kuitenkin perustuslain näkökulmasta väite ”Suomi on kaksikielinen maa” tarkoittaa kansalliskieliä, suomea ja ruotsia, puhuvien väestöjen olemassaoloa ja näiden väestöjen oikeuksia.

Väite ruotsin kielen kuulumisesta suomalaisuuteen tai vaatimus, jonka mukaan enemmistön on osattava vähemmistön kieltä, rikkoo kielirauhakomitean periaatteita.

Äänestä
  • Niin, vasta äskettäin ruotsin osaaminen on RKP:ssä määritelty osaksi suomalaista identiteettiä ja yleissivistystä - pakkoskandinavismia!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Niin, vasta äskettäin ruotsin osaaminen on RKP:ssä määritelty osaksi suomalaista identiteettiä ja yleissivistystä - pakkoskandinavismia!

    Röyhkeä identiteettipakotus

    Äänestä

  • Karmea kieliaate

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Röyhkeä identiteettipakotus

    Koko pakkoenglantisi.

    Äänestä

Kohtuutonta väittää, että ruotsin kieli kuuluisi suomalaisuuteen ja vaatia, että enemmistön on osattava vähemmistön kieltä!

Äänestä
  • Kohtuutonta

    Äänestä

  • Kuitenkin vaadit ja vaalit täällä koko ajan pakkoenglantia, kohtuutonta sekin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

eikä suomalaisten ja uussuomalaisten todellisuus ja aidot tavoitteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu