Heitin tänään hyvästit rakastamalleni

Miehelle. Hän vastaili enää kohteliaasti viesteihin, ei tehnyt mitään aloitteita. Tunsin, että minun on aika lopettaa haaveilemasta hänestä. Hänellä on syyndä, tiedän, tunnen, arvaan ne.
Kuvittelin, että olo kevenee, kun sanon heipat, mutta se surun paino, mikä siitä seurasikin, olikin oletettua kovempi. Voi tätä luopumisen tuskaa. Minun on osattava luovuttaa toivomasta häntä, koska hänellä ei ole enää pitkään aikaan samanlaisia tunteita minua kohtaan, kuin minulla häntä. Ihana olet, sanoi kuitenkin, taannoun.
Vuoden takaisesta hirvittävästä kolhusta huolimatta, olen edelleen ollut miehen pauloissa täysin. Ei mikään, ei kukaan ole kuin hän, ja hän sai minut aina nauramaan.
Jään kaipaamaan, muistamaan. Lämmöllä.
Tämän miehen kohdalla kuitenkin tuntuu, että kuin taivaankappaleet, kohtaamme vielä, joskus ohikiitävän hetken

Nainen ja valkoinen urosporo