Miksi seurakuntavaaleissa Lappajärvellä ei voinut äänestää sunnuntaina ?

Anonyymi-ap

Olin menossa sunnuntai-iltana äänestämään kirkkoon, kuten aina aiemminkin perinteisesti varsinaisena vaalipäivänä, sillä äänioikeuden käyttö ei ole osaltani jäänyt koskaan väliin missään vaaleissa. Mutta eipä onnistunutkaan enää, kun omaan tuttuun lähikotikirkkoomme ei ollut yllättäen järjestettykään äänestyspaikkaa, joten äänestämättä jäi pakosta, koska en olisi enää ehtinyt Alajärven kirkkoon äänestämään matkan vuoksi(+matkakustannukset)
Kirkko vaaleineen näyttää kokemukseni mukaan valitettavasti epäonnistuneen
juuri siinä missä heidän pitäisi olla hyviä, hallinnon tuomisessa lähelle ihmisiä kannustaen äänestämään tehden siitä helppoa ja mukavaa tulemalla tutuille äänestyspaikoille.
Ei tarvitse ihmetellä laskevaa ja jo ennestään matalaa äänestysprosenttia, kun ennakkoäänestyskin tapahtui lyhyen ajan sisällä kirkkoherranvirastossa.
Vähemmälläkin ihmisten vieroittaminen äänioikeutensa käyttämisestä onnistuu kuin tekemällä äänestämisestä lähes mahdotonta.

63

1020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      seurakuntalaisten toivomuksesta vaali järjestettiin alajärvellä, koska lappajärveläiset halusivat tutustua omaan alajärven kirkkoon jossa heidät otettiin avosylin vastaan niinpä ilmainen kuljetus järjestettiin lappajärveltä, myöskin lounas ja vaalikahvit tarjottiin, lappajärven seurakuntalaiset olivat myönteisen yllättyneita hyvästä kirkkoliitoksesta.

      • Anonyymi

        Lappajärveläiset tykkäävät liitoksesta vain, jos Lappajärvi saa uuden seurakuntatalon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lappajärveläiset tykkäävät liitoksesta vain, jos Lappajärvi saa uuden seurakuntatalon.

        Varmaan ensi kesänä alkaa uuden seurakuntatalon rakentaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan ensi kesänä alkaa uuden seurakuntatalon rakentaminen.

        Oishan tuota ollut aikaa ( ja rahaakin) rakentaa, jos sitä seurakuntataloa oikeasti olisi tarvittu. Vanhaakin olisi voinut korjata, mutta kun ei sille olisi enää ollut käyttöä.

    • Anonyymi

      Tätä ihmeteltiin. Olisi ollut reilua järjestää äänestys jokaisessa kirkossa vaalipäivänä. Kuka tämänkin sähläsi?

    • Anonyymi

      Jos nyt vähänkään seuraa aikaansa niin tietää kyllä missä ja milloin äänestetään,oma vika jos ei tiedä.Ennakkoäänestys aikaa oli kyllä riittävästi,se olisiko äänestyspaikkoina pitänyt olla myöskin kaikki liitoskirkot on enemmän periaate kuin äänestysmahdollisuus asia.Ehkä nämä vaalit olisi voinut järjestää tällä keraa myös kotikirkoissa että hekin jotka eivät kirkossa käy saavat syyn avata kirkon ovet.

      • Anonyymi

        näinhän se just oli , mutta tietyt narisee teki miten teki montaa ihmistä ei olis tainnut vaalipäivänä äänestää.

    • Anonyymi

      On se niin, että kaikkiissa kirkkoissa ois pitäny äänestys järijestää.

    • Anonyymi

      Hyvinhän nuo vaalit meni.

    • Anonyymi

      Alajärvi pisti töpinäksi. 12.12. on huutokauppa, jossa myydään irtainta omaisuutta seurakunnalta.

      • Anonyymi

        Vai Lappajärven kirkkoherra?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai Lappajärven kirkkoherra?

        Myykö ne senkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myykö ne senkin?

        Meinasikko huutaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myykö ne senkin?

        Ei. Kirkkoherra pisti töpinäksi, ei Alajärven seurakunta.

      • Anonyymi

        Erikoisesti toteutettu huutokauppa. Eikö tavaraluettelo ja ohjeetkin olisi voinut laittaa faceen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoisesti toteutettu huutokauppa. Eikö tavaraluettelo ja ohjeetkin olisi voinut laittaa faceen?

        Kannattaako myydä pois, kun niitä tarvitaan kuitenkin uudessa seurakuntatalossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Kirkkoherra pisti töpinäksi, ei Alajärven seurakunta.

        Ei kirkkoherra voi huutokauppaa yksin päättää, kyllä lupa tuli alajärveltä tai kapitulilta. Hyvää toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoisesti toteutettu huutokauppa. Eikö tavaraluettelo ja ohjeetkin olisi voinut laittaa faceen?

        Niin on. Miksi kiinnostuneiden pitää soittaa kirkkoherralle? Olisi ollut tasapuolista laittaa myyntiluettelo nettiin. Ja vaikka koko huutokauppa Faceem. Kai kuitenkin tietävät, mitä myyvät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kirkkoherra voi huutokauppaa yksin päättää, kyllä lupa tuli alajärveltä tai kapitulilta. Hyvää toimintaa.

        Kyllä sen asian päättää vielä kirkkoneuvosto. Ei kuulu Alajärvelle tai kapitulille irtaimiston myynti.

    • Anonyymi

      Entäs kanttori,saako sen kaupanpäälle?

    • Anonyymi

      Ei Alajärvelle kuulu ennen yhdistymistä Lappajärven huutokaupat,oma kirkkoneuvosto myy jos on myydäkseen.

      • Anonyymi

        Rahat varmaan näin loppuvuodesta taas loppu, elelty yli varojen eikä oo enää metsää mitä hakata. Iisakin puisto olisi Harjulla, mutta eivät varmaann uskalla siihen enää koskea.

        toivotaan että ymmärtäisi olla pois lappajärveltä se aurasen ketku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        toivotaan että ymmärtäisi olla pois lappajärveltä se aurasen ketku.

        Ei auranen ole voinut lappajärven seurakunnan rahoja tuhlata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        toivotaan että ymmärtäisi olla pois lappajärveltä se aurasen ketku.

        Aurasella ei ole mitään tekemistä tämän sotkun kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurasella ei ole mitään tekemistä tämän sotkun kanssa.

        auranen järjesteli tuomiokapitulin kanaas tämän seurakunnan kaappauksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        auranen järjesteli tuomiokapitulin kanaas tämän seurakunnan kaappauksen.

        Ei pidä paikkaansa. Hallinto tämän sähläsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Hallinto tämän sähläsi.

        normi menoa taas lappajärvellä , ite sählättiin ja toisia syytetään , uskomatonta, että tuo kulttuuri ei lopu , ei auranen kyllä sitä päättänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        normi menoa taas lappajärvellä , ite sählättiin ja toisia syytetään , uskomatonta, että tuo kulttuuri ei lopu , ei auranen kyllä sitä päättänyt.

        Ei niin. Aina pitää syntipukki löytyä muualta. Täällä kun ollaan niin täydellisen osaavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahat varmaan näin loppuvuodesta taas loppu, elelty yli varojen eikä oo enää metsää mitä hakata. Iisakin puisto olisi Harjulla, mutta eivät varmaann uskalla siihen enää koskea.

        Kannattaa samalla raivolla sekin vetää sileäksi. Ei täällä kukaan puutu. Entä Kyrönniemen myyntirahat? Vai onko vielä myyty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa samalla raivolla sekin vetää sileäksi. Ei täällä kukaan puutu. Entä Kyrönniemen myyntirahat? Vai onko vielä myyty?

        kyllä se alajärven kirkon ketkun sormet olivat pelissä kun lappajärven seurakunta ryöstettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se alajärven kirkon ketkun sormet olivat pelissä kun lappajärven seurakunta ryöstettiin.

        Ota nyt vaan ihan rauhallisesti,ei ne metsäpohjat sieltä ole mihinkään hävinneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se alajärven kirkon ketkun sormet olivat pelissä kun lappajärven seurakunta ryöstettiin.

        Ei seurakuntaa ole ryöstetty. Muistaakseni Alajärven seurakunta ei edes halunnut liitosta Lappajärven seurakunnan kanssa.

        Hallinto olisi voinut hoitaa homman toisin. Mutta ei osattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei seurakuntaa ole ryöstetty. Muistaakseni Alajärven seurakunta ei edes halunnut liitosta Lappajärven seurakunnan kanssa.

        Hallinto olisi voinut hoitaa homman toisin. Mutta ei osattu.

        Meillä taisi hallinnossa olla luopioita, jotka pelasivat alajärven pussiin. Ensin piti saada kirkkoherra (onditi) pois ja loppu sujuikin leikiten. Hallinto ei puhaltanut yhteen hiileen ja työntekijät olivat alajärveen liittymisen kannalla..vain vähemmistö halusi pysyä itsenäisenä.

        ei ollut , kyllä kaikki liitoksen syyt oli omassa saamattomuudessa

    • Anonyymi

      Hallinto toimi aivan oikein ja hyvin.

      • Anonyymi

        Historiaa ainakin tekivät. Emäseurakunnasta kappeliksi, vai tuliko liitoksen myötä edes kappelin asemaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historiaa ainakin tekivät. Emäseurakunnasta kappeliksi, vai tuliko liitoksen myötä edes kappelin asemaa?

        juu historiaa tosiaan tekivät, on melko ala-arvoista nyt sitten väittä , että alajärven seurakunta on tuohon syyllinen , ei ole kyllä lääkitys enää kohdallaan jos tuollaista väittää.

    • Anonyymi

      Alajärven seurakunta ei ollut kiinnostunut Lappajärven seurakunnasta kun tiesivät että siitä saa vain ikuisen ristin kannettavakseen.Ja sen huomaa kun lukee näitä seurakuntaa koskevia kommenttiketjuja.Kapulat on valmiina rattaisiin heittoa varten.

      • Anonyymi

        no alajärvisten puheet on köykäisiä kuin hevosen paska menkijärvessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no alajärvisten puheet on köykäisiä kuin hevosen paska menkijärvessä.

        Ei täällä Lappajärvellä kyllä kovin järkeviin puheisiin näemmä kyetä , pieni porukka saa paljon pahaa aikaiseksi , no kylläpä sen sitten huomaa , kaikki kuihtuu pois.

    • Anonyymi

      Kapitulin suunnasta voisi asiaa kysellä.

      • Anonyymi

        kapituli teki sen mitä oli enää tehtävissä, muuta ei voinut

      • Anonyymi

        Eiköhän nuo äänestyspaikat määrää vaalilautakunta? Sieltä pitää kysyä.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti Alajärvellä päätettiin niin

      • Anonyymi

        Vaalilautakunnassa oli kyllä lappajärveläisiäkin.

    • Anonyymi

      Mikä on seuraava valituksen aihe että osaa valmistautua valittamaan.

      • Anonyymi

        Se vaan ottaa lujille niillä vahvoilla miehillä kun eivät enää saakkaan hallita seurakuntaa , että eiköhän valittamisen aiheita löydy

    • Anonyymi

      Ennakkoäänestys korvasi.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan korvannut. Lappajärvellä on totuttu äänestämään varsinaisena äänestyspäivänä. Oli kyllä lyhytnäköistä toimintaa aloittaa seurakuntien yhteistyö näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan korvannut. Lappajärvellä on totuttu äänestämään varsinaisena äänestyspäivänä. Oli kyllä lyhytnäköistä toimintaa aloittaa seurakuntien yhteistyö näin.

        hyvinhän vaalit meni Lappajärven osalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvinhän vaalit meni Lappajärven osalta

        Onneksi.

    • Anonyymi

      Meilläkin on totuttu että aitassa on tynnyrissä sianlihaa pikisuolassa vaan ei ole enää ollu vuoskymmeniin.Maalima muuttuu..vaalitkin.

      • Anonyymi

        Niin muuttuu, mutta yhdenvertaistahan tuo äänestystapa ei ollut. Itselleni ennakkoäänestys sopii hyvin. Joskus asioita vaan voisi miettiä muidenkin näkökulmasta.

    • Anonyymi

      Kuinkahan moni tämänkin ketjun kirjoittajista on edes käynyt kirkossa viimeisen vuoden aikana tainä edes kuuluu kirkkoon.

      • Anonyymi

        samaa vähän epäilen , jos nyt vähänkin järjellä asiaa ajattelee, mitään ei ole huonosti mennyt, vaalit meni ihan hyvin , pääasia että toiminta saadaan pelaamaan , nythän se on vähän ollut siinä ja siinä .

    • Anonyymi

      Rohkenen väittää että korkeintaan yksi kymmenestä tänne kirjoittavista on tämän vuoden aikana avannut kirkon ovea muutoin kuin ns.pakollisten tapahumien takia,häät,rippijuhlat jne.

      • Anonyymi

        auraselle on annettava ikuinen porttikielto lappajärven kirkkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        auraselle on annettava ikuinen porttikielto lappajärven kirkkoon.

        kyllä ne pahimmat rikolliset löytyy omasta takaa , turha alkaa muita syytellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        auraselle on annettava ikuinen porttikielto lappajärven kirkkoon.

        Tähän sähläykseen on turha Aurasta sotkea. Joskus lappajärveläiset voisivat katsoa peiliin ja lopettaa tuon muiden syyttelyn. Ihmekkään, että kaikki menee pieleen, kun ei omissa toimissa koskaan nähdä mitään vikaa.

    • Anonyymi

      Liitoshan ajettiin pakolla, siinä syy.

    • Anonyymi

      Äänestys oli illalla jo suljettu, olisit mennyt päivällä kuten muutkin äänestäjät.

    • Anonyymi

      Onneksi sentään eduskutavaaleissa voi äänestää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe