Ukraina aloittaa tutkinnan väitetystä venäläisvankien teloituksesta

Anonyymi-ap

näin siis toimii kunnollinen, rehellinen maa. Mutta tuo oletettu teloitus ei ole lainkaan vielä selvä.

"Ukrainan ihmisoikeuskomissaari Dmytro Lubinets puolestaan sanoi, että venäläiset olivat antautuneet tai antautumassa, kun joku heistä avasi tulen ensin. Lubinets totesi, että ”vastaaminen tuleen ei ole sotarikos”.

Mediaseurannan mukaan tuli ilmi, että Luhanskin alueen Makiivkan kylässä venäläiset sotilaat, jäljitellen antautumista Ukrainan asevoimille, avasivat tulen ukrainalaisia puolustajia kohti. Sellaiset toimet ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisia, lausunnossa todetaan.

– Esitutkinnan aikana ryhdytään toimenpiteisiin tapahtuman kaikkien olosuhteiden selvittämiseksi sekä oikeudellisen arvion antamiseksi kaikista siihen osallistuneista, syyttäjävirasto sanoi.

CNN sanoo, ettei se ei ole pystynyt varmistamaan tarkalleen, mitä ensimmäisessä videoleikkeessä tapahtui ja olevan epäselvää, mitä tarkalleen tapahtui ensimmäisen videon ja lennokkimateriaalin kuvaamisen välisenä aikana."

Asia ei siis ole selvä, vaikka maanpetturi putinistit ovat siitä ulvoneet. Mutta Ukraina tutkii asian, toisin kuin venäjä joka palkitsee sotarikoksiin syyllistyneitä.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, uskotaan ihan kympillä kaikkeen mitä Ukraina syöttää meille.

      • Anonyymi

        Uskot siis venäjään?

        Kuole pois.


    • Anonyymi

      Ukrainalaiset on ihan samanlaisia ja toimivat samallalailla, kuin venäläiset. Ihmekös se. Ukraina oli niin kauan Neuvostoliiton osana, että he eivät osaa toimia itsenäisenä valtiona. Koko itsenäisyysaika on ollut yhtä sähläämistä ja vallasta kiistelyä.
      Kuvitelma siitä, että nyt kun ollaan länsimaa, niin ollaan heti täydellinen länsimaa! Mitään tekemättä, mitään suunnittelematta olemme lännen unelmamaa!
      No sehän näkyy nyt!

      • Anonyymi

        Ja tämän oikeuttaa venäjän toimet miten? osaako venäjä toimia itsenäisenä maana paremmin?

        Eihän tuo meno aina myöskään Virossa, varsinkaan sen uuden itsenäisyyden alkuvuosina ollut ihan meidän näkemyksemme mukaista läntistä unelmamaata, mutta mitä sitten?


    • Anonyymi

      Sodassa tapahtuu myös ikäviä asioita.

      • Anonyymi

        Juu. Mutta vain venäjä on virheetön....


    • Anonyymi

      Viro alkaa kohta olla jo Suomea edellä länsimaalaisuudessaan. Se on hyvä, se!
      Mutta miksi rauhaa rakastavat länsimaat eivät tehneet mitään, kun Ukraina pyyteli apua talousongelmiinsa ja sisäisiin hallitusriitoihinsa? Tämä tapahtui jo paljon ennen nykyistä sotaa. Länsi ei välittänyt enää Ukrainasta sen jälkeen, kun se itsenäistyi.
      Köyhä, sekava maa, ei siitä ole edes ulkomaankauppaan enää!
      Mutta annas olla, kun Venäjä aloitti sodan, niin länsikin heräsi. Aselähetyksiin varat riittää jopa pienestä Suomesta. Ensin muut maat, sitten vasta oma maa!

      • Anonyymi

        Totta kai Ukrainaa pitää nyt auttaa.


    • Anonyymi

      Joe Biden kuollut dementiaan

    • Anonyymi

      Kiovan natsihallinto järjesti 46 venäläisen murhapolton Odessassa v. 2014, missä on huippulaatuista videoitua materiaalia, missä näkyvät lukemattomat natsien naamat. Yksikään natsi ei joutunut edes syytteeseen ja Suomikin alkoi syytää miljoonien raha-apua noille natseille. Hitlerin natsihallinto oli vielä rehellinen verrattuna Kiovan ja Suomen natsihallintoihin.

      • Anonyymi

        Aina ryzzänaZit kierrättävat tuota samaa typerää vanhaa valhetta. Ei ollut murhapoltto eikä ollut Kiovan hallinnon järjestämä.


      • Anonyymi

        Katsotaanpa vähän uutisia tuosta tapahtuneesta:

        "Kymmeniä on kuollut Venäjä-mielisten ja Ukrainan yhtenäisyyttä kannattavien yhteenotoissa Odessan kaupungissa. Suurin osa kuolleista on ilmeisesti Venäjä-mielisiä separatisteja, jotka jäivät loukkuun palavaan hallintorakennukseen."

        "Päivällä sattuneissa yhteenotoissa kuolonuhreja kerrottiin olevan neljä, joista ainakin kolme kuoli luoteihin. Väkivaltaisuudet alkoivat kun sadat Venäjä-mieliset hyökkäsivät noin 1000:n Ukrainan yhtenäisyyttä kannattavan marssivan mielenosoittajan kimppuun."

        "Venäjä-mielisillä oli varusteinaan kypärät, mellakkakilvet ja pamput. Osapuolet heittelivät toisiaan Molotovin cocktaileilla, katukivillä ja "räjähtävillä laitteilla", poliisi kertoi. Haavoittuneita on kymmeniä, heidän joukossaan myös poliiseja."

        Eli väkivaltaisuudet aloittivat aseistautuneet venäjämieliset, jotka hyökkäsivät länsimielisten ukrainalaisten kimppuun hakaten pampuilla ja heitellen polttopulloja. Venäläismielisillä oli myös käsiaseita ja he ampuivat ainakin 4 länsimielistä ukrainalaista kuoliaaksi. Ja tämä tapahtui siis kauan ennen tuhoisaa tulipaloa.

        https://maurikin.blogspot.com/2014/11/manufacturing-international-outrage.html


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe