Uutiset: Lähi-itää ja Afrikkaa taas tulossa massoittain EU:hun

Anonyymi-ap

Immonen: Siirtolaistulva Eurooppaan on pysäytettävä – ”Välimeren yli tullut 50 % enemmän siirtolaisia kuin vuonna 2021”
https://www.suomenuutiset.fi/immonen-siirtolaistulva-eurooppaan-on-pysaytettava-valimeren-yli-tullut-50-enemman-siirtolaisia-kuin-vuonna-2021/

"Noin 90 000 ihmistä on ylittänyt Välimeren tänä vuonna pyrkiessään Eurooppaan, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mukaan siirtolaistulva on saatava pysäytettyä tai muuten massaryntäys Eurooppaan tulee vain kiihtymään.

EU:n komissio julkaisi eilen viisisivuisen asiakirjan, jossa todetaan, että on tarpeellista neuvotella kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) kanssa, jotta voidaan luoda erityiset ohjeet kansalaisjärjestöjen veneille, jotka pelastavat ihmisiä ja tuovat heidät Euroopan rannoille. Olli Immosen mukaan EU:n komission tosiasiallisena tarkoituksena näyttäisi olevan tätä kautta mahdollistaa siirtolaisten pääsy Eurooppaan.

– Sen sijaan, että EU pyrkisi tiukoilla toimilla estämään siirtolaisvyöryn Eurooppaan ja sen myötä myös Suomeen, se jatkaa valitsemallaan tiellä pyrkiäkseen mahdollistamaan siirtolaisten pääsyn mantereellemme. Nähdäkseni tämä manifestoituu EU:n komission uutena ehdotuksena, jonka ilmeisenä tarkoituksena on löysentää siirtolaisia pelastavia veneitä koskevia kansainvälisiä merisääntöjä."


Turvapaikkamamutus on kovassa nousussa taas.

TV-uutisissa eilen Frontexin rajaviranomainen kertoi että Lähi-idästä ja Afrikasta tulee Välimeren yli jälleen kasvavasti mamuja ja että heitä pitäisi taakanjaolla siirtää muihin EU-maihin Italiasta jne. EU johto ajaa samaa.

Pian siis asiat ovat todella sekaisin, kun EU-johto haluaa ja päästää näitä mamuja EU:hun lisää määrättömästi ja vaatii myös mamutustaan vähentäneitä maita mm. uuden hallituksen Ruotsia sekä tiukan mamupolitiikan Tanskaa ottamaan lisää massatulijoita. Kymmeniä tuhansia vuodessa kaikkiin Pohjoismaihin.

Pystyvätkö nämä maat vastustamaan Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Gertrud von der Leyenin ja muiden EU-johdon uusliberalisti-globalistien epävakauttavaa monikulttuurisuus-kansainsekoomusagendaa, epäilen. Muuten näitäkin maita pian syytetään ja sorsitaan kuin Orbanin Unkaria.

Lähi-idän ja Afrikan turvapaikahakijamassat lue elintasoturistit eivät lopu, heitä on jo tällä hetkellä 40-80 miljoonaa odottamassa pääsyä Eurooppaan, ja lisää on jonossa tulossa sitä enemmän, mitä useampi otetaan Välimerestä EU-maihin.

Ei siis riitä että EU-maissa on jätti-inflaatio ja energiakriisi sekä pian keräämme satojen miljardien eurojen yhteisvelkapakettia Ukrainan jälleenrakentamiseen, vaan meitä odottaa vuoden 2015 invaasiota suurempi mamumassainvaasio, jolla EU-maita epävakautetaan työperäiseen maahanmuuttoon vedoten EU-johdosta ja elinkeinoelämästä sekä oikeistopuolueista mm. kokoomus.

Kaikki EU-maat ovat vaarassa ajautua lopulliseen TGR-kaaokseen sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti, ja se on kai tarkoituskin. EU:n johto näyttää tahallaan ajavan WEF-tuhopolitiikkaa.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pakolaisbisnes ja kolmansien maiden halpatyövoiman maahanrahtaus ovat jo oma teollisuudenalansa oikeiston elinkeinotteluelämälle.

      https://youtu.be/AA50LIVVqNc

      Pieni, mutta vaikutusvaltainen vähemmistö hyötyy yhteiskunnalle haitallisesta maahanmuutosta – kriittisesti suhtautuvan hiljaisen enemmistön on vaikeaa saada ääntään kuuluviin
      https://www.suomenuutiset.fi/pieni-mutta-vaikutusvaltainen-vahemmisto-hyotyy-yhteiskunnalle-haitallisesta-maahanmuutosta-kriittisesti-suhtautuvan-hiljaisen-enemmiston-on-vaikeaa-saada-aantaan-kuuluviin/

      Työvoimapulapuhe kumisee tyhjyyttään

      Usein toistetun hokeman mukaan Suomi kärsii työvoimapulasta, ja siksi olisi tarve haalia Suomeen jatkuvasti lisää työvoimaa EU:n ulkopuolelta. Tosiasiassa väitteet työvoimapulasta eivät kestä lähempää tarkastelua, sillä Suomessa on satoja tuhansia työttömiä, ja niiltä aloilta, joille työvoimaa erityisesti halutaan ulkomailta, lähtee jatkuvasti suomalaisia työntekijöitä, koska tarjottu palkka ei ole työoloihin ja työn vaativuuteen nähden oikeassa suhteessa. Hyviä esimerkkejä ovat hoiva- ja ravintola-alat.

      Normaalitilanteessa työnantajayrityksen, jonka on vaikea löytää työntekijää, on nostettava palkkaa ja parannettava työoloja. Näiltä voidaan kuitenkin välttyä, jos työvoimaksi aletaan haalia vähään tyytyviä maahanmuuttajia.

      Yksi maahanmuutosta hyötyvä taho onkin elinkeinoelämä, joka on havainnut, että palkan ja työolojen parantamista edullisemmaksi tulee ulkomaisen halpatyövoiman lisäämisen lobbaaminen, jotta yritykset saavat työntekijöitä, jotka ovat valmiita tekemään töitä suomalaisia heikommalla palkalla ja huonommilla työehdoilla. Puoli-ilmainen ja nöyrä työvoima on yrityksille kannattavaa, mutta lasku lankeaa suomalaisille veronmaksajille, jotka veroista rahoitettavien sosiaalitukien muodossa joutuvat kompensoimaan tulijoiden elämiseen riittämättömiä palkkoja.

      Suomen Perustan analyysissa osoitetaan, että halpatyövoiman palkkaaminen samalla heikentää monin tavoin kotimaisen työvoiman asemaa ja siten edistää kotimaisten työntekijöiden pakenemista alalta. Tätä elinkeinoelämä taas käyttää lisätodisteena siitä, että ulkomaista työvoimaa tarvitaan entistä enemmän. Elinkeinoelämä on siis luomassa ikiliikkujaa halpatyövoiman tarjonnan takaamiseksi. Ravintola-alan näkökulmasta asiasta on kirjoittanut myös Viisi tähteä -media, jonka artikkelissa todetaan suorasukaisesti, että alan liitot ajavat Suomeen mallia, jossa paskojen palkkojen takia yhteiskunnan on maksettava matalapalkkatyöntekijöille erilaisia tukia.

      Maahanmuutto on jo oma teollisuudenala

      Elinkeinoelämän ohella maahanmuutosta hyötyy myös monenlainen suoraan maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ympärille syntynyt teollisuudenala, joka liittyy maahanmuuttajien oman kulttuurin ylläpitoon, kotouttamiseen ja työllistämiseen.

      Kyse ei ole pienistä rahoista, sillä pelkästään valtion kotouttamisesta maksamat vuotuiset korvaukset liikkuvat 200 miljoonan euron luokassa. Turvapaikanhakijoiden asioiden hoitaminen on ollut tuottoisaa liiketoimintaa myös esimerkiksi lakimiehille, jotka ovat tehtailleet muun muassa valituksia kielteisistä turvapaikkapäätöksistä.

      • Anonyymi

        Suuryritykset ja niiden etujärjestöt lobbaavat halpatyövoiman maahanmuuttoa, koska se on veronmaksajien kustantama yritystuki
        https://www.suomenuutiset.fi/suuryritykset-ja-niiden-etujarjestot-lobbaavat-halpatyovoiman-maahanmuuttoa-koska-se-on-veronmaksajien-kustantama-yritystuki/
        Elinkeinoelämän edustajat puhuvat mediassa toistuvasti työperäisen maahanmuuton puolesta siksi, että maahanmuutto tarjoaa mahdollisuuden ulkoistaa osan palkanmaksusta veronmaksajien rasitukseksi. – Kun ensin on luotu helpoksi tilanne, jossa ulkomailta muutetaan Suomeen matalapalkkaisiin töihin, mutta tulijat eivät kuitenkaan tule toimeen palkallaan, tällöin elämisen kustannuksista osa jää veronmaksajien maksettavaksi esimerkiksi toimeentulotukina tai asumistukina.

        Teknologiateollisuuden pomon mielestä Suomi tarvitsee liki 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa muka töitä tekemään – Purra: ”Todellisuudesta irronnutta ja vastuutonta puhetta”
        https://www.suomenuutiset.fi/teknologiateollisuuden-pomon-mielesta-suomi-tarvitsee-liki-14-miljoonaa-maahanmuuttajaa-muka-toita-tekemaan-purra-todellisuudesta-irronnutta-ja-vastuutonta-puhetta/
        Usein toistettujen hokemien mukaan Suomi kärsii työvoimapulasta tai huoltosuhteemme vaatii nopeaa korjaamista, ja siksi olisi tarve haalia Suomeen lisää työvoimaa EU:n ulkopuolelta. Kuitenkin samaan aikaan Suomessa jo olevien maahanmuuttajien työllisyysaste on kantaväestöä huomattavasti heikompi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaakin, että pelkästään Uudellamaalla oli syyskuussa lähes 25 000 työtöntä työnhakijaa ja lisäksi liuta työikäisiä työmarkkinoiden ulkopuolella. – Ei kannata raahata maailmaa kylään veronmaksajan rahalla, Purra kirjoittaa Facebookissa.


        Erittäin vaarallista kehitystä, joka ulosliputtaa kotimaista TES-palkattua työvoimaa. Mm. Saksassa on tutkimuksin todettu että kolmansien maiden halpatyövoiman maahantuonti laskee myös kantaväestön palkkoja.


    • Anonyymi

      Ei raahata maailmaa kylään julkisella rahalla

      Suomessa jo olevien maahanmuuttajien työllisyysaste on kantaväestöä huomattavasti heikompi, ja tietyt väestöryhmät korostuvat erityisen heikosti työllistyvinä. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön syyskuun 2022 työllisyyskatsauksen mukaan Suomessa on yli 43 000 vieraskielistä työtöntä työnhakijaa.

      Purra kehottaakin teknologiateollisuuspomo Eskolaa katsomaan lukuja.

      – Uudellamaalla oli vieraskielisiä TYÖTTÖMIÄ TYÖNHAKIJOITA syyskuussa 24 713. Sen päälle tietysti liuta työikäisiä työmarkkinoiden ulkopuolella. Kaikkien työttömien määrän ennustetaan kasvavan lähes kaikissa maakunnissa 2023-24, erityisesti Uudellamaalla.

      – On selvää, että järjestelmämme on pahasti kipeä, kun työ maistuu usein huonommin kuin kotona oleminen. Tämä tulee korjata. Mutta ei raahata maailmaa kylään veronmaksajan rahalla. Se vain pahentaa ongelmaa! Suomi ei tarvitse yhtään lisää sosiaaliturvaan nojaavaa halpatyömaahanmuuttoa.

    • Anonyymi

      Työperäinen Maahanmuutto on kallista.
      Ajattelepa ite:tänne roudataan islamperhe, jossa isä tekee työtä.
      Äiiti työttömänä ja ne tusina tenavaa sossun luukulla muiden elättinä.
      Ei ole halpaa hommoo

      • Anonyymi

        Vieraskielisten osuus sosiaaliturvan saajista on monessa suuressa kaupungissa jo 40-50%, vaikka heidän osuutensa väestössä paljon pienempi. Näitä moniosaajia tietyt puolueet mm. vihreät, kokoomus ja RKP haluavat rahdata Suomeen paljon lisää, koska pakolaisbisnes hyödyttää heidän eturyhmiään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      154
      3494
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3006
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      77
      2495
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2389
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      56
      2305
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      20
      2295
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      116
      2254
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2175
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      33
      1731
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1686
    Aihe