tai tyttöyhtävillenne ? Siis ostaneet tai maksaneet jollakin tapaa miehelle, että hän panee vaimoanne.
Kysymys miehille, oletteko ostaneet seksiä vaimoillenne
Anonyymi-ap
151502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 59 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Syntymäpäivälahjaksi, kyllä yhden kerran.
Lomalla Marokossa. Tummaihoinen nuorimies, sikäläinen rattopoika, esitteli uimarannalla oleville vanhoille rouville mahtavaa heppiään. Vaimoni, silloin 32 vuotias, ihaili pojan varustusta ja huomautti myös minulle sen koosta. Kävin kysymässä pojalta, mitä hän tahtoisi hotellivierailusta. Se oli jotakin markkoina 20,- tai niillä paikkeilla. Kello 19 aikaan poika ilmestyi hotellin aulaan ja halusi maksun ensin. Vaimo ei tuosta kaupasta tiennyt mitään. Meillä oli ollut pari kertaa kolmas pyörä Suomessa, joten ei ollut vaimolle ihan uutta ja outoa. Muina miehinä menimme hotellihuoneeseen. Ja muistan vieläkin vaimon ilmeen. Vaimo ei tiennyt tuosta pano jutusta mitään, mutta tuo poika ei ollut ensimmäistä kertaa asialla. Hän meni muitta mutkitta ja halasi vaimoani, kuin tervehtiäkseen. Halaus oli kyllä niin kiimaisen kiihkeä sivustakin katsottuna, että todellinen tarkoitus ei jäänyt epäselväksi. Sitten hän riisui uimahousunsa ja siinä se oli koko komeus, ei nyt ihan juhlakunnossa, mutta sellainen puolijäykkä. Vaimo kysyi, että munko pitäis panna tuon kanssa. Minä vastasin, että päätä itse, ja lähdin huoneesta käytävälle. Ajattelin, että jos vaimo ei suostu, niin poika tulee ulos parissa minuutissa. Ja jos menee kauemman, niin siellä harrastetaan seksiä. Kun tuo pari minuuttia oli kulunut, menin takaisin huoneeseen. Laskelmani piti paikkansa, sovitus oli jo käynnissä. Ei meinannut upota Suomi rouvan tiukkaan, tuo Afrikan miehen mahti kalu. Lopulta kuitenkin, siellä oli ja hyvää vartta jäi vielä jäljellekin.
Mitäs vaimo tuumasi jälkeenpäin tuosta melasta ?
En ole ostanut vaimolle, mutta vaimo on ostanut mulle.
En pano seuraa mutta yksityisen Strippari Shown kyllä. Amsterdamissa oltiin strippi klubilla missä musta mies esiintyi viimeiseksi. Riisui housunsa lopussa ja heilutti isoa kulliaan lavan edessä. Esiintymisen jälkeen pääsi privattiin maksusta, hinta oli aika suolainen kahdelta. Kysyin vaimolta, haluutko mennä yksin, hän hymyili ja sanoi voisin mennä. Mies oli istunut tuolissa ja runkannut mahti melaansa, oli myös ehdottanut kalun imemistä kortsun kanssa, lisämaksusta sekin.
Amsterdamissa myös. Olin vaimon kanssa kaupunkilomalla. Kiertelimme keskustassa, kävimme kanaalikierroksella ruokineen ja viineineen ja se jälkeen yhdessä pubissakin.
Sitten uteliaisuudesta kiertelimme lyhtyjen kadunpätkiä pienessä huppelissa iltahämärässä. .
Tarjontaa oli ikkunoissa jos jonkin näköistä, ikäistä ja väriä. Yhdessä ikkunassa oli bodyasuinen yönmusta kaunotar pitkine säärineen. Seisahduin katsomaan, jolloin vaimo kysyi: Kiinnostaako, jos haluat niin nyt on tilaisuus.
Olimme joskus leikinpäiten puhuneet ja pohtineet, miltä oikein tummaihoinen tuntuisi.
Hymähdin jotain. Kiertelimme kadunpätkät ja takaisin toisinpäin ja saman ikkunan luona vaimo pysähtyi ja sanoi, että nyt on tilaisuutesi, mene, jos hänkin sitten voi joskus kokea saman. Typy oli jo oven välissä vetämässä sisälle ja vaimokin olisi voinut tulla, mutta sanoi odottavansa ulkona.
Maksoin, koin elämäni nainnin, joskin innosta orkku tuli liian pian. Pukiessani kysyin, josko jostain löytyisi vaimollekin oikein mustaa isoa.
Tyttö kirjoittikin lapulle jotain ja neuvoi lähellä olevan baarin, josta baarimikolle piti antaa kirjoittamansa lappu.
Vaimo oli ulkona odottaessaan saanut tarjouksia ja naureskellen kertoi menettäneensä tukun riihikuivaa.
Ehdotin baariin menoa ja siellä mitään vaimolle kertomatta juomia hakiessani ojensin lapun baarimikolle. Mies vilkaisi pöydän ääressä istuvaa vaimoani ja kysyi: Hänellekö? Nyökkäsin ja baarimikko pyysi odottamaan.
Vein oluet pöytään ja istuimme hetken. Vaimo kihisi uteliaisuudesta millainen musta tyttö oli ollut ja mitä teimme. Pian baaritiskin ääreen saapui kaksi isokokoista pikimustaa miestä. Baarimikko viittasi pöytäämme ja samalla miesten katsoessa suuntaamme heilautti kädellään kutsuvasti. Mitään vaimolle kertomatta nousin kuin hakeakseni lisää juotavaa ja siirryin miesten luo. Toinen kertoi kaverinsa mukanaolosta ja he naisivat molemmat vaimoani samaan hintaan ja edellytyksenä oli, että vaimoni osaa myös imeä kunnolla ilman kortonkeja. Mies sanoi hinnaksi 120 egeä, jonka hyväksyin.
Vakuutin imemisasian olevan kyllä kunnossa. Miehet halusivat ensin katsoa vaimoani lähemmin ja viitoilin hänet luoksemme. Vaimo kertoi vasta tässä vaiheessa arvelleensa jotain olevan meneillään. Hän nousi ja tuli hieman keimaillen luoksemme. Mustat miehet katselivat vaimoani edestä ja takaa. Toinen puristeli muitta mutkitta vaimon takamusta ja toinen rintoja. Miehet nyökkäilivät hyväksyväksi. Kysyin vaimolta miten on ja näin kyllä silmistä ja olemuksesta hänen olevan melkoisen kiihottunut. Vaimo nyökkäsi empien.
Maksoin ja sovimme, että lähden turvamieheksi mukaan. Painopaikka oli muutaman kadun päässä ja sinne kävellessämme mustat miehet lämmittivät vaimoani suudellen ja hyväillen ihan reilusti. Kadulla vaimon toinen tissikin oli välillä esissä ja pöksyt lähtivät jalasta yhdessä ovisyvennyksessä, eikä vaimo pistänyt yhtään vastaan. Kävelin perässä oma kalu kovettuneena.
Asunnossa jäin keittiöön ja vaimo sai nautintonsa makuuhuoneessa. Ulina, huohotus ja litinä oli kovaa. Lopulta en voinut vastustaa kiusausta vaan siirryin ovelle katselemaan ja nappailin kuvia muistoksi. Näky oli kyllä upea kahden pikimustan miehen työstäessä vaimoa niin pilluun, kuin suuhun. Erityisen innokkaita miehet olivat imettämään kaujaan, eikä vaimoltakaan intoa näyttänyt puuttuvan. Eipä vaimo ole toiste moista kyytiä saanutkaan.
Oletko kysynyt haluaisiko uusintaa kahdesta mustasta?
Sanoo ettei halua, että nyt on koettu asia, eikä halua ottaa enää mitään riskejä, koska loppupelissä oli imettämisen lisäksi kumpikin nainut ilman kondomia. Vaimo myönsi kyllä saaneensa elämänsä orkkuja johtuen myös paljolti erikoisesta tilanteesta ja kun ventovieraita mustia oli kaksi häntä naimassa.
Itse voisi kokeilla uudestaankin, sillä nyt laukesin väkisin ihan liian pian.
Haluu se kuiteskin mustaa uudestaan.
Moi,
Ulkona vihmoo, kohta tulee lunta, sängyssäni on lämmin ja myös todella mukavaa jos sinä olet peittoni alla <3
Etsin mukavaa mies-seuraa, kiireetöntä monipuolista vers-seksiä.
Haluaisin sinut mies jolla on samat mieltymykset, mielellään myös sinkku niin kuin mä, siisti, rauhallinen, mukava ja puhdas.
Kun tulet luokseni olen valmiina, leluja on ja gay leffoja. Tule ollaan alastomina kiinni toisissamme ja nautitaan toisistamme, annetaan homo kiiman viedä, seksiä ja "löhöilyä" ennen ja jälkeen, olemme alastomina kiihkeinä spermaisina, en tarvitse seuraa oopperaan, haluan sinut sänkyyni- tai sänkyysi - sisällesi - sisääni jne, njam.;).
Tälläista mielessäni, jos ilmoitukseni sai sinut ajatuksissa luokseni Aurinkolahteen, ehkä tunnet kullissasi värähtelyä kun aidosti pidät mainitsemistani jutuista, pistä vastausta tulemaan.
Olen 55v. 183/85, Sinkku, välittävä, puhdas ja luotettava- vers.
ag67sh miuku gmail.com
Kyllä. Kolmekymppisen kunniaksi.
Ekat kimpat vaimolle.
Halu oli suuri,mutta ujous esti ,vaikka hän on miesten päiväunien tyttö.
Sai kolme komeaa nuorta miestä touhuamaan.
Oli muuten mullekkin silmä makeaa kun vaimo voihki kahden miehen vartaassa .
Oli minullekkin uutta.
Kolmansia ollut kymmenisen vuotta, aina yhtä sykähdyttävää kun vieras huudattaa vaimoa orgasmin kourissa T. Pari 50
Enpä viitsi, koska joudun itse maksamaan vaimolle 120€ / yhdyntä. Ilmaseksi en saa muuta kuin nuolla pillua,
Joo, kyllä olen. TS pani 100 eurolla kaksi kertaa. Ja minä sain seurata toimitusta vierestä.
Koukuttava Amsterdamin reissu. Olen kolunnut samat kadunpätkät ja näyteikkunat pari kertaa rohkenematta mennä asiakkaaksi. Kyllä tyttöjä on tosiaankin tarjolla jos minkä näköistä ja ikäistä.
Olis ollu kiva kuulla rouvan omakohtainen kertomus kokemuksestaan kahden mustan käsittelyssä ja tuntemukset ennen ja jälkeen.