Suomella on kaksi pahanlaatuista syöpäkasvainta. SDP ja sen paisuttama julkinen sektori. Julkisen sektorin ihmiset pääsääntöisesti äänestävät demareita ja muita kyseenalaisten ideologioiden arkkitehtejä.
SDP ja julkinen sektori Suomen syöpäkasvaimet
Anonyymi-ap
453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Julkinen sektori on tosiaan Suomessa liian iso.
On kaikenlaista paperunpyörittäjää, etupäässä Uudellamaalla.
Muualla tehdään oikeita töitä.
Sipilän leikkaus julkiseen sektoriin jäi pahasti piippuun, ei päässyt alkua pidemmälle.
Ruotsissa lakkautettiin ympäristöministeriö, siitä voisi alkaa.
Luulisi että edes 200-300 paperityököistä ja palavereissa istujaa saisi etsiä oikeita töitä.
Suomessa on vaalisalaisuus.
Miten voit tietää,keitä jokin ryhmä äänestää?
Ns. julkinen sektori ei ole mitenkään sdp:n valtapiiriä.
Kyllä siellä huseeraavat kaikki puolueet.
Syöpä on omassa päässäsi.
Suomessa on vaalisalaisuus, mutta ainakin toistaiseksi vaalitulos on julkistettu.
Miksi vasemmiston enemmistön omaavat ja vasemmiston johtamat kaupungit ovat taantuvia nuhruisia paikkakuntia, joista savupiipputeollisuuskin nykyisin katoaa ja pikkuporvarillista pienyrittäjyyttä ei ole koskaan oikein päässyt edes syntymään?
Asukaslukukaan ei nouse, mieluummin laskee
Miksi näissä kaupungeissa julkisensektorin suorittavat työntekijät saavat pienempää palkkaa ja jäsenkirjalla valitut johtajat suurempaa kuin porvarijohtoisilla paikkakunnalla?
Miksi vasemmiston johtamilla työpaikoilla on kovempi hierarkkia ja huonompi henki kuin porvarijohtoisilla?
Miksi vasemmistolaisten kaupunkien puistojen ruohikoita ei leikata ja katuja aurata?
Miksi tavallisiin julkisensektorin töihin täytyy olla puoluejäsenkirja, sitoutumattomuus ei kelpaa, täytyy näyttää punaista väriä?
Miksi vasemmistolaisen elämän täytyy olla niin ankeata ja harmaata?