Kristityn kielenkäyttö

Anonyymi-ap

Jos tuntisit Vanhan testamentin kulttuureita ja historiaa, tietäisit, että kun Raamatussa puhutaan sanasta, tarkoitetaan sillä jonkun nimeä/hänen olemustaan. Sana Jahve edustaa koko Isä Jumalan olemusta. Kun kuulemme sanan Sauli Niinistö, tiedämme, että kyseessä on tämän hetkinen Suomen tasavallan presidentti. Tekstiyhteys selventää kenen nimestä on kyse.

Kun Johannes sanoo: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala." Tekstiyhteys sanoo ihan kristallin kirkkaasti, että tuo sana oli tässä kohden Jumala.

Johannes käyttää tuossa Jumala-sanana sanaa theos (θεός) , joka ei tarkoita merkitykseltään juuri Jeesusta vaan se voi tarkoittaa mitä tahansa jumalia, kuten ainoaa oikeaa Jumalaa, epäjumalaa tai ihmistä. Nämä ovat suoria esimerkkejä Uudesta testamentista.

Lause itsessään ei siis todista yhtään mitään sen puolesta, että kyseessä olisi Jeesus. Kyse voi olla ihmisestä, epäjumalasta, pienemmistä jumalista tai itse Isä Jumalasta. Mutta tekstiyhteys kertoo, että tämä theos‚ oli kaiken synnyttäjä ja alkuunpanija, Luoja. Tämäkään ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi ollut Jeesus. Juutalaiset pitivät luojana häntä, jota kristityt kutsuvat Isä Jumalaksi. He saavat sanalleen merkityksen uskonnostaan, josta koko Vanha testamentti kertoo. Vanhan testamentit hepreankielen sanakirjat ja tutkijat pitävät Luojana häntä, jota kristityt kutsuvat Isä Jumalaksi, ja johon myös Raamatun ulkopuoliset hepreankielen teokset viittaavat Luojana.

Kristityt pitävät Luojanaan Jeesusta, johon he tarkoitushakuisesti liittävät tämän raamatunlauseen SANA-sanan merkityksen, vaikkei itse teksti puhu sanaakaan Jeesuksesta. Itse kukin voi sitten valita mihin näistä uskoo. Se, miten tämä käännetään, ei kuitenkaan ole pelastusmysymys kristinuskossa.

Juutalaiset taas pitävät sitä epäjumalan palveluksena jos Jeesusta pidetään Luojana ja Jumalana. Itse olen kallistunut siihen, että jos oma uskomusmaailma ei kestä totuutta hepreankielen sanojen todellisista merkityksistä, ei ole oikeassa uskossa vaan elää valheessa.

Joh. 1:1 ei voi tarkoittaa Jumalaa millään muulla tavalla kuin sillä, että sille annetaan merkitys, jota itse tekstiä lukemalla ja heprealaista kulttuuria tuntemalla tekstin kirjaimista ei voi havaita. Heprealainen kulttuurihan on se, missä Jeesus eli. Siitä hän puhui ja siitä Raamatun kirjoittajatkin kirjoittivat, myöskin Johannes. Ja niin myöskin samassa kulttuurissa ja maailmassa elivät hänen kirjeensä kohderyhmä eli ihmiset, jotka elivät samaan aikaan Johanneksen kanssa. Näin he sen ymmärsivät.

On sitten kokonaan eri asia se, että uskonto on muuttunut koko Raamatun historian ajan ja vasta 100-luvulle jKr. tultaessa Jeesuksesta ruvettiin puhumaan Jumalana. Joten on myös mahdollista, että Johanneksen muut tekstit tukevat Jeesuksen Jumaluutta mutta TÄMÄ KOHTA ei sitä kuutenkaan tee eikä tämän kohdan asiayhteys sellaista kerro.

Johanneksen evankeliumihan kirjoitettiin vasta 90-100-luvun jKr. tienoilla. Silloin ei vielä puhuttu kolmiyhteisestä Jumalasta mikä tarkoittaa sitä, että uskonto on muuttunut vielä senkin jälkeen. Ja muuttuu koko ajan, ajan kuluessa kulttuurien ja maailmankuvan muuttuessa.

1

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        85
        5382
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        42
        3581
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        61
        2955
      4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        44
        2173
      5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        61
        1926
      6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        288
        1740
      7. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1596
      8. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1412
      9. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1376
      10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        8
        1312
      Aihe