Halukkuutta on sanoo Stringer mutta aseistus on vanhanaikaista.
esim. Merivoimat ja lennosto ovat n.30-40v. vanhentuneita! F-35 korvaa tulevaisuudessa valitettavasti n.10v.menee.
Ohjusten ilmatorjunta on Pohjolan ja etenki Suomen murheenkryyni sanoo Kenraali J.Stringer! Nykylaitteilla kaikki Putinin ohjukset sujahtaisivat Helsinkiin ym.
Olemme juuri opettamassa Suomen Merivoimia mm. Miinantorjuntaan valitettavasti Suomen laitteistot ovat kuin WWII:lta sanoo Stringer.
Suomen puollustusta korjattava sanoo J.Stringer.
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Joo, ei se NATO-liittyminen maksa kuin sen liittymismaksun.
Uskokoon ken tahtoo.- Anonyymi
Suomen kansaa on Sanna Markn ja Sale vedättänyt oikein kunmolla.
Kansan elintado tuhoutuu kun asekauppiaat ja sotilaat rikastuu , maataloustuella elävien loisten tavoin.
- Anonyymi
Sanopas se ja vielä jos joutuu tymien kanssa samaan juoksuhautaan. EI SAATANA!!
- Anonyymi
Kuka on J.Stringer jonka sanomisiin viittaat aloittaja?
Kokeilin hakukoneilla, ei löytynyt ketään puolustus tai sotilasasiantuntijaa tuolla nimellä. - Anonyymi
Jännä juttu, ainoa osuma ko. herran nimellä ja ”puolustus” haulla löytyy vain tähän keskusteluun hakukoneella.
- Anonyymi
Taitaa olla tiltu itte.
- Anonyymi
Välikös sillä, Venäjän sotilaat on kehnoja ja aseistus vanhaa. Näin hokee suomipojat.
Joten miksi meidän täytyy aseita ja hävittäjiä uusia ja Natossa leikkiä? Pärjäämme todella loistavasti Venäjää vastaan!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1264629Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293367- 203285
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512905Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135- 92119