Miten parempaa maailmaa kohti

Anonyymi-ap

On melko vaikeaa verrata yhteiskuntien onnellisuutta toisiinsa. Kuitenkin se on välttämätöntä siksi, että voidaan tunnistaa ne yhteiskunnat, joissa kansalaisten hyvinvointi on pikemminkin ahdistuksenomainen. Se taas johtuu siitä, ettei kansalainen tunne omaavansa riittävää liikkumavaraa mielipiteittensä ja uskomuksiensa kanssa. On pyrittävä yhteiskuntiin, joissa suvaitsevaisuus , oikeudenmukaisuus , hyvyys ja toisen arvostus ovat vallitsevia arvoja. Valitetttavasti yhteiskuntiin, joissa havaitaan selvästi pieleen kulkevaa arvojen kehitystä, ei voida omien arvojen vuoksi voida tehokkaasti puuttua. Tässä taas tulee eteen ongelma siitä, että pahalla suuntauksella on aina väkevämmät mahdollisuudet toteuttaa tavoitteitaan kuin hyvällä suuntauksella. Vaikka on olemassa YK, on se voimaton sodan lopettamisen suhteen. YKlla olisi mahti maailmassa, jos sillä olisi mittava omaisuus ja varojen hallinta.

1

67

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        221
        4086
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        111
        2583
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        38
        2305
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1405
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        86
        1298
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1149
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        75
        1037
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        903
      9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        881
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        876
      Aihe